Etusivulle
Rutinoffin kuskin tarinat
Tekstipohjaiselle sivulle
Korvikeautojen koeajot

3.3.2018

eRutinoff


Korppukahvien nauttiminen Tö Autoliikkeessä osoittautui todella haasteelliseksi. Olin syönyt korppuja aikaisemminkin, mutta koskaan ei vastaani ollut tullut sellaisia korppuja, mitä autokauppapölvästit Ola ja Herkko minulle tarjosivat. Nämä korput kun eivät suostuneet imemään kahvia itseensä yhtään ja näin ikään pysyivät kivikovina. Yritin sinnikkäästi liottaa sitä puolikasta tovin, mutta lopulta minun oli luovutettava ja kysyttävä:

- Mikä tätä korppua vaivaa, ei ime kahvia ollenkaan?
- Eikä teetä, kokista, vissyä tai mitään muutakaan, Herkko vastasi naamallaan leveä hymy.
- Kumistako tämä on tehty? Kenties jotain kierrätysjuttua?
- Ne ovat tilattu meidän automerkin päämieheltä. Siellä ollaan tarkkoja tarjoilun ja sisustuksen suhteen.

En uskonut Herkkoa, joten kokeilin sitä kokonaista korppua, ja aivan sama juttu. Vaikka yritin tunkea sitä kahviin kummin päin tahansa, niin kahvi vain pakeni sen edestä, eikä korppu käytännössä edes kastunut. Tästä suivaantuneena sanoin:

- Tuopas minulle toinen satsi näitä, niin testataan sekin nyt samalla.
- Ei ole, Herkko punoi päätään.
- Mitä ei ole?
- Toisia korppuja. Nuo ovat ainoat.
- No tilatkaa lisää.
- Ei onnistu, ennen kuin nuo on kulutettu, Ola vastasi nyt.

Ola selitti, että tehtaan strategia oli muuttunut lähemmäksi hänen visiotaan, mikä miellytti visionääriä suunnattomasti. Hän selitti vielä, että pitkällä tähtäimellä hän muuttaisi tehtaan tuotekehityksen suunnan totaalisesti omien visioidensa mukaiseksi ja sen jälkeen Musk olisi vastaantulija Tesloillaan.

- Kohta niitä myymiämme autoja jonotetaan kuin Applen puhelimia julkistuspäivänä, Ola hehkutti.
- Viimeksi ei muuten ollut mitään jonoja, tiputin hänet norsunluutornistaan.
- Ai jaa, no sehän vain kertoo siitä, ettei se Jobs ollutkaan mikään oikea visionääri. Minun tuotteeni tulevat elämään vielä kauan sen jälkeen, kun maallinen vaellukseni on päättynyt. Arviolta satoja vuosia.
- Helppohan se on tuollaista heittää ilmoille, kun kukaan ei ole sitä todistamassa, heitin vasta-argumentin.

Ola mietti hetken ja myönsi sitten, että olin oikeassa. Hänen tulisi visionäärinä keskittyä hieman lyhyemmän tähtäyksen visioihin. Hän pyysi hetken rauhaa, että saa päivittää visionsa lyhyemmälle aikavälille. Soimme sen Herkon kanssa hänelle, ja aloimme keskustella keskenämme. Tiedustelin Herkolta, että miltä se tuntuu nyt ajaa sillä paskarottelolla, jonka hän työnsi minulle aikoinaan?

- Olen kokenut valaistumisen, Herkko hymisi.
- Ostitko kotiisi ledit vanhojen hehkulamppujen tilalle?
- Ei, vaan tajusin yllättäen, että elämää on myös Toyota-liikkeen ulkopuolella.
- Siis sinulla ja vaimollasi on siis jotain yhteistä elämää, heitin piruuttani.
- Yksityiselämäni on vain minun ja vaimoni välinen. Puhuin autoelämästä. Otin vapauden lähteä maistelemaan kehityksen kärkeä.
- Otit ja lähdit siis tuosta noin vaan.
- Juuri näin. Päätös oli tietenkin aika kova isku entiselle päämiehelleni, mutta minun oli tehtävä se mikä minun oli tehtävä.
- Ja jätit sitten jälkeesi kontillisen niitä numeroituja starttikaapeleita.
- Mitä, kräääh, krööön.

Herkko meni ihan vaikeaksi ja punastui korviaan myöten. Haukottuaan hetken happea, Herkko alkoi selitellä. Hän oli kuulemma toiminut vain ja ainoastaan kaikkien parhaaksi, sillä numeroiduista starttikaapeleista piti tulla niin kova hitti, ettei sellaista ole kenelläkään.

- No miten kävi sen kysynnän kanssa?
- Jaettiin niitä henkilökunnalle. Osa ei suostunut ottamaan vastaan ja pari irtisanoutui sen takia, ettei tarvinnut ottaa kaapeleita vastaan. Ei ole kuulemma Toyotan brändille hyväksi, että auton myyjä pitää sitä niin epäluotettavana, että sen mukana tulee starttikaapelit.
- Miksi ne piti numeroida?
- Että niistä tulisi halutumpia, Herkko vastasi.

En jaksanut pitää enää suurta uutistani pimennossa, vaan kerroin Herkolle, että Pasi oli muuttanut kaapeleiden mainostekstiä niin, että ne olivat tarkoitettu toisten autoilijoiden auttamiseksi.

- Siis mitä teki? Herkko hölmistyi.
- Muiden auttamiseksi, että saadaan toisenmerkkiset autot käyntiin Toyotan avulla, taivuttelin rautalangasta.
- Eihän tuossa ole mitään järkeä, siis markkinoida niitä noin. Liikaa sanoja ja jokainen tajuaa, että kaapeleita voi käyttää molempiin suuntiin.
- Ota huomioon, että nyt ei puhuta kaikista, vaan pelkästään Toyota-autoilijoista, huomautin tähtimyyjää.
- Niin, entä sitten?
- Sitä sitten, että tuon uuden markkinointitekstin myötä kaapelit varattiin loppuun minuutissa. Närä sai kahdet kaapelit, mutta minä en yksiäkään.

Herkko meni niin sekaisin, että otti pöydällä olleen korpun, tunki sen suuhunsa ja yritti puraista sitä.

- Voi helvetti, kiveäkö tämä on? hän parahti heti perään.
- Ei, vaan vettä hylkivää kierrätysmateriaalia, ehehehee, repesin nauramaan.
- Pyh, vähät minä Toyotasta, niiden markkinaosuus tulee laskemaan lähiaikoina kuin lehmän häntä.
- Mihin tuo väittämä perustuu? Utelin Herkolta.
- Olan visioihin. Me viemme Toyotan markkinaosuudesta leijonanosan.
- Siis yhden kynnen, meinaan leijonan kynnen kokoisen osanko?

Herkko tuhahti ja laittoi korpun takaisin pöydälle. Tämän jälkeen hän selitti, että leijonanosa tarkoittaa tässä kohtaa niin suurta osaa, että Toyota pärjää jatkossa Suomessa vain yhdellä myymälällä, eikä sekään tulisi olemaan enää kannattavaa liiketoimintaa. Japanilaiset tulisivat pitämään liikkeen Suomessa vain sen vuoksi, kun täällä on niin pitkät perinteet Toyotan myynnillä, eivätkä japanilaiset ole tottuneet peräytymään edes häviön osuessa kohdalle.

- Harakireja tulee kyllä paljon, mutta sehän on japanilaisessa kulttuurissa vain luonnollista poistumaa, Herkko totesi.

Samassa Ola palasi luoksemme paperinivaskan kanssa. Hän levitti paperit pöydälle ja sanoi uuden lähiajan vision olevan nyt valmis toteutettavaksi. Siitä tulisi kuulemma pomminvarma juttu ja tänne tungeksisi väkeä enemmän kuin minkään Applen tuotteen lanseeraukseen. Tuote voitaisiin hinnoitella lähes miten vaan, ja silti jonot olisivat ainakin kolme kertaa korttelin ympäri.

- No, mikä se visio on? patistin visionääriä.
- Ämpäri.
- Häh?
- Jaamme ilmaisia ämpäreitä. Toimii taatusti täällä Suomessa, Ola intoili.
- Voi helvetti, jopas olikin omaperäinen oivallus, tuhahdin. – Olen hieman pettynyt siihen noiden korppujen jälkeen. Niissä oli sentään edes yritystä.
- Niinkö? Ola jäi kynsimään leukaansa.
- Jakaisit ennemmin vaikka omalla kuvallasi varustettuja peflettejä, niin pettyneet asiakkaat voisivat hieroa naamaasi perseellään.

Olan ilme meni niin happamaksi, että minulla kävi mielessä jonkun asiakkaan jo tehneen sen. Ehkä Olalle tuli mieleen hajumuisto siitä asiakkaan perseilystä.

- Minä voisin tilata starttikaapeleita. Numeroidaan ne, Herkko innostui selittämään.

Tähtimyyjän idea ei päässyt jatkoon, sillä Ola ampui sen alas kättelyssä todeten, että mikäli hän kuulee vielä yhdenkin Toyotalta peräisin olevan markkinaidean, niin hän poistaa Volvosta myös toisen etupenkin. Siinä tulisi jatkossa olemaan vain pelkkiä seisomapaikkoja, pygmeille.

- Miltä se tuntuu saada se Volvo ihan omaan käyttöön? Kiusasin taas Herkkoa.
- Työkalu on työkalu, en ala arvostelemaan työnantajani valintoja. Olen aina hyvin lojaali palkanmaksajalleni.
- Mistäs täällä maksetaan, kun ei taida tuo myyntikään vetää.
- Liiketoiminnan aloittaminen on aina tappiollista, Ola ilmoitti.
- Tämä on merkillinen autoliike, kun täällä ei ole yhtään autoa, ellei tuolla pressun alla ole joku auto.

Liikkeessä ei ollut näkyvillä ainoatakaan autoa, mutta siellä oli pressulla peitettynä jotain, mikä vaikutti autolta ja muodot olivat muutenkin jollain tapaa tutut.

- Paljastetaanko jo? Herkko kysyi ja alkoi hytkyä omituisesti.
- Kuule, eiköhän jätetä ne paljastelut vain teidän kahdenkeskisiin juttuihin. En halua sekaantua niihin millään tapaa, varoittelin kaksikkoa.
- Ei kun tuo, Herkko viittoili pressua.

Käännyin katsomaan, kun Herkko käveli Ola perässään pressun luo. He ottivat molemmat kiinni pressun kulmista ja tempaisivat sen sitten nopeasti pois. Näky, joka sieltä paljastui, sai minut haukkomaan henkeäni:

- Oho!
- Siinä on tulevaisuus! Ola hehkutti autoa osoittaen.
- Häh, onko teidän kompassi mennyt ihan sekaisin? Äimistelin visionäärin kommenttia.
- Ei ole, vaan siinä on autoilun tulevaisuus, Herkko komppasi.

Katsoin autoa ja molempia sankareita vuoronperään, mutta en kyennyt ymmärtämään heidän artikulointiaan, en edes pienemmissä määrin. Minun oli pakko kysyä:

- Onko tässä rakennuksessa hometta, vai mistä tuo teidän sekoilu johtuu?
- Tästä se lähtee, tämä on ensimmäinen kappale, tosin ei vielä ajettavissa, Ola jatkoi.
- Häh, miksi ei ajettavissa? Onhan noilla ajettu herra ties miten pitkään ja monessa maassa.
- Ei ole, tämä on vallankumouksellinen juttu. Näetkö mitä tuolla seinustalla on? Ola viittoili liikkeen seinustaa kohti.
- Joo, vähän jo kyllä kerkesin ihmetellä, että mitä hittoa vanhat pesukoneet tekevät täällä, mutta päättelin teidän myyvän niitäkin.
- Väärin, tai siis oikein ja väärin, Herkko hihkui ja hypähteli samalla.
- Taitaa se olla sittenkin hometta, totesin hyppyheikkiä katsellessani.
- Tämä on eRutinoff, ei tavallinen Rutinoff, Ola taputteli punaista autoa.

Sain kuulla, että eRutinoff oli vasta kehitysversio 0.1 ja siinä on vielä mukana bensamoottori. Seuraavassa 0.2 kehitysversiossa olisi vain pelkkä sähkömoottori ja Teslat sun muut Nissan Leafit olisivat siinä vaiheessa pelkkiä vastaantulijoita. Siirryin lähemmäksi eRutinoffia, sivelin sen pintaa ja kysyin:

- No mitä tällainen sitten maksaa?
- Haluatko tilata sellaisen? Ola innostui heti.
- En, kysyin vain hintaa.
- Saat sen todella edullisesti, sillä meillä on sinulle ehdotus.
- Ei kait vaan sellaisia poikien juttuja, mikä ei sovi normi heterolle?

Ola punoi päätään ja sanoi, että he olisivat erittäin onnellisia, mikäli saisivat minun toisen Rutinoffini tänne heidän liikkeeseensä. Ola myönsi, että liiketila on hieman autio yhdellä autolla sisustettuna, joten he haluaisivat vuokrata toisen autoni ainakin puoleksi vuodeksi. Sopimusta jatkettaisiin sitten aina puoli vuotta kerrallaan.

- Mitä minä hyödyn tästä? Utelin visionääriltä.
- Saat autosi lämpimään tilaan ja me maksamme sinulle siitä rahaa.
- Paljonko?
- No, sanotaan sellaiset viiskymppiä kuussa.
- Aika vähän, kun miettii sitä, ettei auto ole minulla ajettavana. Minulla on muodostunut siihen jo tunneside.
- Se vanhempi Rutinoff, joka on ollut omistuksessasi vain hetken aikaa, Ola sanoi.
- Juuri se, luon tunnesiteet autoihin hyvin nopeasti.
- Satanen, se on viimeinen tarjoukseni.
- Entä jos en hyväksy sitä, niin mistä meinaat ottaa korvaavan Rutinoffin?
- Paljonko?
- 200 kuussa ja se vahataan joka toinen kuukausi.
- Sovittu, Ola sanoi ja ojensi kätensä.

Kättelimme ja teimme sen jälkeen vuokrauksesta kirjallisen sopimuksen. Siihen tuli myös maininta vahauksesta. Mainitsin kaksikolle, että tulisin itse käymään täällä varmistamassa, että autoni on todellakin vahattu, eikä vain luvattu. Paperihommien tultua selväksi, palasin vielä seinustalla oleviin pesukoneisiin, sillä en ollut saanut vielä vastausta niiden olemassaoloon. Osoitin pesukonerivistöä ja kysyin Olalta:

- Onko teillä oma pesukone joka vaatekappaleelle?
- Visionäärinä voisin toimia noin, mutta koska haluan säästää energiaa, niin vastaukseni on ei.
- Tilataidettako nuo sitten ovat?
- Eivät, vaan visioni perusta.
- Häh, eikös se visio ollutkaan eRutinoff?
- Kyllä, ja tuossa on sen voimanlähde.
- Pesukone?

Kävelin pesukonerivistön luo ja tutkailin koneita tarkemmin. Osa oli länsimaisia, mutta osassa oli vain kyrillisiä merkkejä, joten olivat jostain idästä.

- Ovatko nämä toimivia?
- Kyllä, jokainen toimii.
- Saako asiakkaat pestä täällä kalsarit, jos tulee tuhmat pöksyihin teidän juttuja kuunnellessa?
- Ei, nämä ovat kyllä vain malleina siitä millaisen sähkömoottorin eRutinoffiin haluaa.
- Häh? Nyt meni hieman ohi. Selitätkö uudelleen?

Ola tuli vierelleni paperin kanssa, johon oli piirretty eRutinoff ja sen voimalinja. Ensimmäisessä kehitysversiossa autossa oli kaksi moottoria, vanha polttomoottori sekä sähkömoottori. Sähkömoottori puolestaan on peräisin pesukoneesta. Sähkömoottorin hinta ja suorituskyky valikoitui sillä mistä pesukoneesta halusi autoon moottorin. Idän ihmeet olivat halvimpia ja aidot saksalaiset taas kalleimpia. Japanilaisiakin kuulemma olisi tarjolla, mutta niitä ei ole imagosyistä näytillä liikkeessä.

- Eikä tule! Herkko painotti.
- Vähän joustoa mään, möithän pitkään Toyotaa, huomautin Herkkoa.
- En kaivele menneitä. Tunkiosta nousee vain paskan haju jos sitä alkaa kaivella.
- Ohhoh, tulipas tuo pontevasti.
- Sen loruja laskettelen jonka piimää juon, Herkko ilmoitti.
- No, vähän sinnepäin se oikea sanonta, mutta tuo versio pätee varmasti enemmän sinun nykyiseen tilanteeseesi, kuin se alkuperäinen sanonta.
- Haluatko valita moottorisi? Ola kysyi minulta.
- En, minulla on autossa moottori. Koska muuten haluatte Rutinoffin tänne?
- Laitan huomenna hinausauton hakemaan, Ola lupasi.
- Mitä hinausliikettä käytätte?
- Kytöx-Hinausta. Kilpailutettu ja halvin.
- Oliko Ramben Raahaus Oy mukana tarjouskilpailussa?
- Ei ollut. Katsottiin, että on kovin epämääräinen pieni pulju. Me teemme isoa bisnestä.
- Montako hinausta se Kytöx-Hinaus on teille tehnyt?
- Ei yhtään, vielä.
- Voi olla, ettei tee sitä ensimmäistäkään.

Ola kummasteli sanomisiani, sillä hän oli sopinut asiat kahden kesken sen hinausautofirman toimitusjohtajan kanssa. Asiassa ei pitäisi olla mitään epäselvyyttä puoleen eikä toiseen. Firmalla oli kuulemma tosi hyvät suositukset muualta Suomesta. He olivat perustaneet vasta uuden toimipaikan tänne lähistölle ja solmivat uusia sopimuksia kovaa vauhtia.

- No, katsellaan sitten huomenna, että kuka hinaa ja ketä. Sanokaa minun sanoneen, että varokaa pahaa hinurisetää.

Keskustelumme jälkeen Ola heitti minut takaisin kotipihalle. Ennen paluumatkalle lähtöään hän kävi vielä tarkastamassa lainaan menevän Rutinoffin. Auto oli kuin uusi, joten siinä ei ollut mitään huomautettavaa. Kättelimme ja Ola hurautti tiehensä.


Haluatko pysyä kärryillä, rattailla tai jousilla siitä mitä Rutinoffin kuskin sivustolla tapahtuu? Liity Facebookin Rutinoff-ryhmään, niin olet paalupaikalla, etkä vain haistele pakokaasuja. Facebook-ryhmä on myös autoiluhuumorin jakopaikka.




© Rauno Vääräniemi