Etusivulle
Rutinoffin kuskin tarinat
Tekstipohjaiselle sivulle
Korvikeautojen koeajot

18.2.2018

Kuusimetrinen auto


Seuraavat päivät olivat yhtä tuskaa, kun Närä hyppäsi luonani esittelemässä Toyotan hybridiesitteitä. Minun piti joka kerta luonnollisesti keittää hänelle kahvit. Pullaakin papparainen kinusi, mutta siinä meni minulla raja. En todellakaan osta pullaa kenellekään Toyota-pellelle. Jouduin olemaan hieman myötämielinen, sillä Närä oli taloyhtiön hallituksen puheenjohtaja ja halusin parkkipaikan toiselle Rutinoffilleni.

Tällä hetkellä se seisoi hullun ämmän ja Ramben parkissa, sillä heillä ei ollut nyt muita kuin kuorma-autoja. Parkkipaikka-asiani käsiteltäisiin taloyhtiön hallituksen ylimääräisessä yhtiökokouksessa, joka oli kutsuttu koolle vain tuon parkkiasian vuoksi. Närän mukaan taloyhtiön on vaalittava perinteisiä arvoja, ja tässä kohtaa se oli yksi parkkipaikka per asunto. Joillakin oli toki kaksi paikkaa, mutta ruokakunnassa oli silloin kaksi jäsentä ja jousto oli sen mukaisesti helpompi mitä minun tapauksessani.

Toinen puistatuksen aihe oli hullu ämmä. Olin tullut luvanneeksi auttaa häntä autokaupoilla jo aika päiviä sitten. Jostain syystä hänen auton ostaminen oli viivästynyt. Tiedustelin sitä taannoin Rambelta, mutta hän totesi vain, ettei ota siihen kantaa terveydellisistä syistä. Olin kysynyt, että pelkääkö iso mies muka naista. Rambe oli hörähtänyt ja todennut, että kyseessä olivat ihan muut terveydelliset syyt, ne jotka roikkuivat miehellä jalkovälissä. Hänen liiallinen asioihin puuttuminen kun sai aikaa vain pallien pakottamista tyhjennysvälin harventumisen vuoksi. Närä oli tälläkin hetkellä luonani ryystämässä ilmaista mokkaa sormi jossain Yariksen teknisessä tiedossa, kun hän sai tekstiviestin. Luettuaan sen, hän kääntyi puoleeni ja sanoi:

- Sait häädön!

Olin vetää omat sumpit väärään kurkkuun, sillä ilmoitus tuli kyllä aika puskista.

- Täh, oletko ihan seonnut?
- En, mutta sinulle tuli lähtö. Ei auta selittelyt.
- Ai tekstarillako niitä häätöjä annetaan?
- Niin, sain juuri ilmoituksen rouva Floora Hellältä, että hän tarvitsee oman parkkiruutunsa takaisin.
- Siis hullulta ämmältäkö?
- Sinuna minä en lähtisi rienaamaan toista osakasta pilkkanimillä, sillä satun olemaan tämän taloyhtiön hallituksen puheenjohtaja ja valtani on valtava.
- Pyh, luulot sinulla on vain valtavat, mutta jatka nyt, kun olet vauhtiin päässyt.

Närä kertoi hullun ämmän ottavan tolppapaikkansa takaisin välittömästi ja ilman irtisanomisaikoja. Minun olisi siirrettävä toinen Rutinoffini johonkin muualle. En keksinyt sille oikein mitään paikkaa, sillä meillä ei ollut vieraspaikkoja eikä kadunvarressakaan autoa voinut vakituiseen säilyttää. On tämä jumalauta, että vantaalaiseen metsään rakennettuun taloyhtiöön ei voitu tehdä sen verran isoa parkkipaikkaa, että olisi saatu muutama paikka kakkos- ja kolmoisautoille. Saisihan se valtiokin enemmän verotuloja, kun kannustettaisiin ostamaan useampi auto. Vihreät vain pöljäilevät sen julkisen liikenteensä kanssa. Tekisivät edes tarpeellisen määrän liityntäpysäköintipaikkoja, niin ymmärtäisin jotenkin sen heidän vouhotuksensa henkilöautoilun vähentämisestä.

- Mihin meinasit paskarattaasi kärrätä? Närä uteli virne suupielessä.
- Odotan, että lähdet autolla ja siirrän sen sinun parkkiisi.
- En lähde. Valvon henkilökohtaisesti, että siirrät autosi muualle. Ellet siirrä, niin taloyhtiötottelemattomuuden vuoksi olen pakotettu ottamaan taloyhtiön haltuun myös sen toisen tolppapaikan.
- Vai niin, tuhahdin.
- Tilanne olisi kyllä toinen, mikäli sinulla olisi Toyota.
- Ai jaha, vai on tämä merkkikohtaista rasismia meitä vähemmistömerkeillä ajavia kohtaan.
- Tsot, tsot, se joka ottaa rasistikortin käteen, on itse rasisti, Närä heilutteli sormeaan.
- Vai olen minä rasisti, joka omistaa Suomen ainoat Rutinoffit ja teitä Toyota-tolvanoita on maa turvoksissa.
- Aivan, meitä kärsijöitä on tässä tapauksessa paljon, Närä nyökytteli päätään.

Tässä kohtaa teki ihan oikeasti mieli laittaa tuo laholatva kärsimään mitä tuskallisimmalla tavalla, mutta maltoin mieleni. Närällä oli ihan liian paljon valtaa tässä taloyhtiössä.

- Tämä hybridi auttaisi sinua siinä parkkipaikka-asiassa, Närä naputteli sormellaan Toyotan esitettä.
- No, onhan tässä se lohtu, että minua voi vielä auttaa, mutta sinun kohdalla ei auta enää mikään, ehehehee.
- Hmph, vai niin. Sinuna minä lähtisin kärräämään niitä paskarattaita pois sieltä parkkipaikalta. Rouva Floora Hellä ei tunnetusti ole kaikista pitkäpinnaisimpia, Närä ilmoitti.

Siinä Närä oli oikeassa, sillä hullu ämmä oli tulisin tuntemani ihminen. Hän saattoi kiihtyä nollasta kahteen tuhanteen alle sekunnissa ja jälki oli sen mukaista. Pataan tuli, oli kohde sitten miten iso tai voimakas, sen oli huomannut aikoinaan jopa prätkäjengi. Itse olin onnistunut tähän asti pysymään hänen kanssaan edes jotenkin väleissä. En uskonut tosi puheessa, että nytkään tulisi mitään ongelmia, Närä vain sai hyvän syyn kiristää minua takaisin Toyota-leiriin. Ennemmin menisin vaikka pakkasella ulos ja kusisin housuihini kun ostaisin uudelleen Toyotan. Sitä iloa en Närälle tulisi suomaan tämän nykyisen elämäni aikana.

- Taidankin tästä sitten lähteä sinne pihalle, ilmoitin Närälle ja vetäisin kahvikupin pois hänen nenänsä edestä.
- He, he, hei, juomatonta kahvia, Närä älähti.

Kippasin kahvit saman tien lavuaariin ja sanoin papparaiselle:

- Sorry, myöhäistä. Itsehän sanoit asialla olevan kiire.
- No ei noin kiire, pöljä, Närä manaili.

Patistin papparaisen ulos asunnostani yhtä aikaa kanssani. Närä suuntasi kohti omaa asuntoaan ja minä parkkipaikalle. Kierrettyäni talon ja nähtyäni kuka seisoi parkkipaikalla, manailin omaa hätäilyäni. Mikä hiton kiire minulla oikein oli tänne? Hullu ämmä seisoi muutaman metrin päässä toisen Rutinoffini takapuskurista iso nauhamitta kädessään. Kävelin kahjon ja erittäin epävakaan naapurini eteen ja kysyin:

- Mitä mittailet?
- No vittu, en ainakaan tuollaisia närhen munia, joita kanniskelet mukanasi.
- Eli?
- Jos ostan kuusimetrisen auton, niin se tulee näin ulos, Floora selitti.
- Kuusimetrisen? Meinasitko ostaa jonkun pikkubussin tai vastaavan?
- No en, kun kuusimetrisen auton.

Mietin mielessäni, että minkähän pituisia limusiinit oikein ovat? Saattoihan niitä olla kuusimetrisiä. Eihän sellaista saisi taipumaan meidän parkkipaikalle mitenkään. Muistelin hämärästi sellaisen kerran pakittaneen meidän parkkipaikalle kääntämistä varten ja se otti pohjasta kiinni oikein kunnolla. Pitäisi olla joku korotettu malli, mutta ne olivat harvassa ja erittäin kalliita. Jatkoin asiasta utelemista:

- Onko sillä kuusimetrisellä autolle joku nimi tai merkki?
- Ihan vitun tyhmä kysymys. Kysy jotain järkevämpää.
- Miksi sen pitää olla kuusimetrinen?
- Ai miksi pitää olla Mersu tai Bemari tai Audi tai Volvo?
- Varmaan sen takia, että niiden ostajat pitävät niistä merkeistä.
- Juuri näin. Minä satun pitämään kuusimetrisistä autoista.

Voi helvetti, manailin mielessäni. Olin lupautunut ja tavallaan myös pakotettu olemaan Flooran kaverina hänelle auton ostossa. Tästä tulisi aika paha painajainen, mikäli keskitymme vain kuusimetrisiin autoihin. Tavallaan helppoa, sillä niitä oli todennäköisesti hiton vähän tarjolla. Tavallaan taas vaikeata, sillä paine löytää auto olisi todella kova. Kaiken lisäksi minä olisin vielä se, jota se paine puristaisi.

- Muistatko räkäpaakku, että lupasit etsiä minulle auton? Hullu ämmä kysyi.
- Mikä? On minulla nimikin.
- Älä vittu inise, iso mies. Missä se minun kuusimetrinen auto on?

Käskin hullun ämmän olla hetken hiljaa, että saan googletettua hieman autoja. Kokeilin hakea limusiineja ja totesin heti kättelyssä, että ne ovat jotain 8,5 metrisiä ja sen myötä liian pitkiä. Seuraava googlettaminen sai tulokseksi Cadillac Sedan de Villen vuosimallia 1974. Sen pituus oli näemmä 5,86 metriä. Kerroin sen heti hullulle mittanauhaämmälle. Vastaus tuli saman tien:

- Vittu mä mitään kääpiöautoa osta, kun kerran pääsin mopotiautosta eroon.
- Sorry, mutta kuusimetriset ovat kyllä sitten jotain asuntoautoja tai jotain jenkeissä myytäviä avolavoja.
- Vittuiletko, vai katsoitko tosiaan sen netistä?
- Googletin ja kyllä normaalit autot ovat paljon lyhyempiä.
- Voi helvetti teitä miehiä, ihme mikki hiiriä olette, kun autotkin ovat vajaamittaisia.
- Insinöörithän niitä autoja suunnittelee eikä tavalliset kuluttajat.
- Seuraava, joka sanoo olevansa insinööri, saa pataan niin että raikaa, hullu ämmä puhisi.

Yritin lepytellä Flooraa sanomalla, että tuskin ne autojen pituudet olivat kiinni yhdestäkään suomalaisesta insinööristä. Se ei hänen päätään kääntänyt, sillä jonkun oli otettava pataan sen vuoksi, ettei hän saanut kuusimetristä autoa, ja se oli nyt seuraava insinööri.

- Oletko käynyt mitään kouluja? Pamahti saman tien kysymys minulle.
- Autokoulun kävin, muuten olen ihan luonnon lapsi, vastasin totuudenmukaisesti.
- Niin minäkin, olen ihan naturelli. Vittu, ollaan melkein samikset.

Astuin varmuuden vuoksi pari askelta taaksepäin ja kysyin häneltä varovasti:

- Ei kait tässä nyt halailemaan aleta.
- Hyi helvetti, että noin rumaa miestä pitäisi halata, vittu tässä mitään kavereita olla, vaikka naapureita ollaankin.
- Huh, helpotti, huokaisin ääneen.

Luulin jo hetken, että etäisyytemme naapureina oli nyt määritelty, mutta mitä vielä. Hullu ämmä katseli minua tuimasti ja astui sitten melkein kiinni minuun. Koin sen erittäin epämiellyttäväksi, sillä en halua olla kenenkään kanssa tissi- enkä tappituntumalla. Tiesin, että asiasta huomauttamisesta voi saada pataan, mutta huomautin silti:

- Astuit aika lähelle.
- No helvetti, eihän sun ininää kuule mistään kauempaa. Käyttäisit vittu ääntä.
- Jos vaikka tekstailtaisiin jatkossa, ehdotin pokkana.
- Ai jaha, että minä muka maksaisin jotain kaikenmaailman tolvanoiden kanssa keskustelusta. Ei tule vittu niin lämmintä kesää, että niin tapahtuisi.
- Ei sitten. Minun pitää varmaan siirtää tuo autoni pois parkkiruudustasi.
- Minkä takia?
- Halusit sen tyhjäksi, Närä sai sinulta tekstiviestin.
- Pidä se siinä, muutinkin mieleni toistaiseksi.
- Kuinka pitkäksi aikaa?
- Vittuako se sinulle kuulu? Huolehdi vain kuule omista asioistasi.

Asia oli tällä kertaa loppuun käsitelty, sillä hullu ämmä nosti nokkansa taivasta kohti ja poistui paikalta tiukkoine nahkahousuine. Se oli kyllä vähän rivon näköistä, kun hompsahtava päärynää muistuttava hullu ämmä tunkee itsensä nahkahousuihin ja yrittää näyttää seksikkäältä. Rambellehan tuo kelpasi, mutta Rambe tapasikin sanoa, että ne jotka valkkaa, eivät pane.

Jäätyäni yksin parkkipaikalle, varmistin molempien Rutinoffien olevan lukittuina. Nyt niissä oli toimivat lukot ja muukin tekniikka toimi Villen ansiosta ilman ongelmia. Olin todella tyytyväinen, että molemmat olivat nyt automaatteja. Ajorytmi pysyy samana, ajoi kummalla tahansa. Tosin ajatukseni oli säilyttää tuo vanhempi Rutinoff ajamattomana jossain kuivassa paikassa. Sen paikan etsiminen oli vain jäänyt kiireettömän ja saamattoman elämäni jalkoihin. Jos ei huvita tehdä mitään, niin silloinhan ei huvita, sen olin konkreettisesti huomannut omassa elämässäni.

- No voi yhden kerran, kuului takaani.

Pyörähdin ympäri äänen kuultuani. Minua lähestyi kumisaappaat tutusti lotisten sinisiin haalareihin pukeutunut Romu-Reiska. Mies ei ollut luopunut tyylistään, vaikka oli ollut jo jonkin aikaa oman Merkillisen autokorjaamon omistaja. Reiskan mukaan amis oli aina amis, vaikka sen voissa paistaisi.

- Mitäpä Reiska? Huikkasin takaisin.
- Pölyimurillako tuo on maalattu? Hän osoitteli vanhempaa Rutinoffiani.
- Tuskinpa, miten niin?
- Minun maalauksiin verrattuna tuo on kuin kuun kraateripinta.
- Jaa, mitä sinä siitä kuusta muka tiedät?
- Anna minun kaikki kestää, pthyi! Kävin siellä pari päivää sitten tutkimassa miten se saataisiin asfaltoitua?
- Asfaltoitua, mitä hittoa?

Reiska selitti, että parkkipaikat alkavat olla kortilla, joten hän on ajatellut ottaa lisää parkkitilaa kuusta. Kukaan kun ei ole voinut osoittaa omistavansa sen, niin sinne vaan ja asfalttikoneet laulamaan. Siellä kun ei sada, niin ei tarvitse mitään katoksiakaan rakennella.

- Joko Kiinassa on hommat loppunut, kun olet laajentanut reviirisi kuuhun?
- Talouskasvu hidastui, niin niillä ei ole varaa maksaa palkkojani.
- Entä kuu, kuka siitä maksaa sinulle?
- Minä alan itse rahastaa sillä, tuotto tulee olemaan melkoinen.
- Entä kulkupuoli, miten sinne kuljetaan?
- Rakettiautolla. Minulla on jo prototyyppi.

Siinä samassa mieleeni palautui ihmeellinen näky, jonka luulin olleen vain joku harhanäky. Olin ikään kuin nähnyt Reiskan vanhan Mazda 323:n ajavan iso roskapönttö kattotelineeseen kiinnitettynä. Halusin varmistaa asian, joten tiedustelin amikselta:

- Onko se prototyyppiauto sinun oma Mazda?
- Kyllä, paras alusta rakettiautolle. Ei mitään vikoja koko aikana, siis vuodesta 1984. Kuinka moni muu auto kykenee siihen?
- Tuskin yksikään.
- Juuri sen takia minä tehdä näppäsin siitä rakettiauton.
- Mitä se polttaa?
- Mitä vain talousjätettä. Jätteet pönttöön ja tulta perään, niin kyllä lähtee.
- Monestiko olet käynyt sillä kuussa?
- Useamman kerran, enpä noita ole tavannut laskeskella tai niillä kehuskella. Amatöörien hommaa sellaiset itsensä kehumiset, Reiska selitti.

Minulla oli nyt muuta asiaa Reiskalle, joten vaihdoin sujuvasti aihetta tästä päiväsadusta ihan oikeaan aiheeseen ja kysyin häneltä:

- Onko sinulla säilytystilaa tuolle toiselle Rutinoffille?
- Voi yhden kerran, ja ilmaiseksi tietenkin.
- Ei tietenkään. Maksan siitä kyllä käyvän hinnan, mutta haluan sille jonkun vakituisen säilytyspaikan kuivasta sisätilasta.
- Voisin kyllä tehdä näpätä korjaamoon lisäsiiven, mutta se kuun asfaltointihomma on nyt kovin vaiheessa.
- Onko ikä alkanut painaa, kun et noin pientä hommaa saa enää tehtyä?
- Pthyi, se on vähän amatöörien puuhastelua tältä tasolta katsottuna, johon olen päässyt amiksen käytyäni. Sekennissähän sellaisen tehdä näppäis, mutta sitä ei näin liikemiesamiksena viitsi hyväntekeväisyyttä harrastaa. Siihen kun tulee aina ne ölvit, tölvit, velvit ja alvit päälle. Kädettömien on vaikeaa ymmärtää tuollaisia asioita.

Sanoin Reiskalle, että antaa nyt vaan olla ihan suosiolla sen uuden siiven rakentaminen. Itse korjaamon puolella ei ollut tilaa säilyttää autoa. Tai olisi ehkä ollut, mutta en luottanut siihen, että autoni säilyisi siellä täysin koskemattomana. Päätin etsiä asiaan jotain toista ratkaisua. Eipä tuolla nyt kiire ollut, kun asiasta ei tehnyt kiireellistä. Monet kiireet kun olivat ihan itse kiireellisiksi tehtyjä.

- Katoppas kun kello on paljon. Pitääkin lähteä, Reiska totesi.
- Kuuhunko?
- Pohjois-Koreaan.
- Oho, mitä sinne?
- Ne aikoinaan ruotsalaisilta huijatut Volvot vaativat huoltoa. Tehdä näppään niille kaikille huollon samalla kertaa, niin pysyvät liikenteessä taas vuosikymmeniä.
- Milloin palailet takaisin?
- Illalla.
- Häh?
- No en kait minä siellä päivää tuhraa. Vaativia nuo tiktaattorit. Soon moro, sanoi amis kädettömälle!

Reiska poistui parkkipaikalta taakseen vilkuilematta. Katselin hetken miehen perään ja poistuin sitten itsekin sisälle. Eiköhän se päivän huumoriannos ollut jo saatu. Nyt oli aika vakavoitua omalle kotisohvalle jonkun hyvän auto-ohjelman parissa.


Haluatko pysyä kärryillä, rattailla tai jousilla siitä mitä Rutinoffin kuskin sivustolla tapahtuu? Liity Facebookin Rutinoff-ryhmään, niin olet paalupaikalla, etkä vain haistele pakokaasuja. Facebook-ryhmä on myös autoiluhuumorin jakopaikka.




© Rauno Vääräniemi