Etusivulle
Rutinoffin kuskin tarinat
Tekstipohjaiselle sivulle
Korvikeautojen koeajot

21.1.2018

Lukemattomia ilmeitä


Olin jo viikon verran kerinnyt ajella uudella Rutinoffillani, ennen kuin törmäsin Oskari Närään. Satuimme parkkipaikalle yhtä aikaa. Olin kaasuttelemassa Rutinoffiani, sillä resonaattorin tuottamat pakoäänet hivelivät korviani. Närä ilmestyi autoni vierelle paheksuva ilme naamallaan. Jätin Rutinoffin tyhjäkäynnille, avasin sivuikkunan ja kysyin:

- Lähdetkö ajelulle?
- Hmph, ai tuollako? papparainen osoitteli autoani.
- Jep, sain sen takaisin Villen Pajalta ja kyllä muuten kulkee hienosti.
- Pah, kukaan muu kuin Toyota ei ole tehnyt hienosti kulkevia autoja.
- Tarjoan kyydin, ihan minne vain, lisäsin vettä myllyyn.
- On se kyllä ruma, en muistanutkaan, Närä päivitteli.
- Ai tarkoitat sitä autoasi, joka on veistetty kirveen hamarapuolella?

Närä alkoi polkea nahkasaapasta asfalttiin ja puhista. Olin kuulemma täysi pölvästi, kun en ymmärtänyt pysyä Toyotassa, tuossa maailmankaikkeuden parhaimmassa insinöörityön mestariteoksessa. Siitä Närä kuulosti olevan mielissään, että olin tajunnut luopua Volvosta, ne kun eivät ole autoja ollenkaan.

- Kuka sellaisen ruotalaispaskan huoli? Närä uteli.
- Sen osti eräs menestyvä liikemies, oli sen verran laatu peli.
- Ahahahaaa, varmaan sokea, kädetön ja jalaton.
- Noh, ehkä aivoton, mutta kyllä sillä kaikki raajat olivat tallessa ja näki se jollain tapaa.
- Markanko sait? Närä virnuili.
- Täh, minkä hiton markan? Alkaako muisti pätkiä?
- Ei ruotalaisrotelosta voi maksaa käyvällä valuutalla. Markoilla tai rupeloilla niitä ostellaan, Närä valisti.
- Rupeloilla?
- No niillä Intian rahoilla.
- Onhan se käypää valuuttaa Intiassa, hymähdin Närän puheille.

Tiedustelin Närältä, että missä papparainen oli oikein luuhannut, kun en ollut nähnyt häntä aikoihinkaan. Närä hymisi ja myhäili hetken, ennen kuin vastasi. Hän oli viettänyt kiihkeätä aikaa oman rakkaan Ulpukkansa kanssa. Närä oli kuulemma viihtynyt Ulpukan konepellin alla oikein urakalla.

- Tissejäkö puristelit, vai pääsitkö peräti piparipurkille?
- Täh? Närä jäi katsomaan minua suu auki.
- No sitä piparia, joka naisilla on jalkovälissä.
- Pöljä, tein Ulpukan Yarikseen puolivuotiskiillotuksen konepellin alle. Ei tuollainen tolvana, jolla ei ole naista, voi ymmärtää mitä naisten eteen pitää tehdä, Närä vaahtosi.
- Et siis päässyt ajamaan Ulpukan talliin kertaakaan? varmistelin vielä.
- En tietenkään, Ulpukka ajaa itse yleensä omaan talliinsa. Ulpukka on itsenäinen nainen, ollut siitä saakka kun on saanut ajokortin.
- Mihin se sitten miestä tarvitsee, tuollainen itsenäinen nainen?
- Opastan hänet Toyotan saloihin, Närä vastasi rinta rottingilla.
- Just, sehän se on miehen tehtävä.
- Paitsi sinun, kun et ymmärrä mitään autoista, Närä täräytti.

En ollut ihan samaa mieltä tuosta asiasta, mutta minun oli ihan turha väittää vastaan tuon käävän kanssa. Kiviseinäänkin sai helpommin puhaltamalla reiän, kun Närän muuttamaan mielensä Toyota-asioissa. Närä kertoi vielä lisää siitä mitä Ulpukan kanssa oli tapahtunut. Puskurit olivat saaneet myös kunnon käsittelyn Närän käsissä. Niihin oli kuulemma laitettu sellainen kovapinnoite, ettei niihin tartu mikään, ei ensi kesän ötökät eikä mikään muu. Minun oli vaikea pidätellä nauruani, kun ajattelin ihan toisia kuin Yariksen puskureita.

- En tullut tänne puhumaan Ulpukastani, toiseksi arvokkaimmasta aarteestani, Närä ilmoitti.
- Ja se arvokkain aarteesi oli?
- Pöljä jos et sitä tajunnut, Toyota!
- Mistä sitten tulit kertomaan? Oletko kenties varannut jo vanhainkotipaikan ja haluat esitellä sen minulle?
- Pyh, olen elämäni kunnossa. Vanhan japanilaisen viisauden mukaan Toyota lisää elinvuosia.
- Mistä sitten tulit puhumaan? vakavoiduin lopulta.
- Vien sinut Toyota-liikkeeseen.
- No eihän, minulla ei ole sinne enää mitään asiaa. Herkko heitti minut pihalle.
- Minun seurassani olet VIPPI, Närä ilmoitti.
- Voi luoja, sekin vielä, parahdin.
- Mennään minun autollani, Närä ilmoitti ja lähti kävelemään Yaristaan kohti.

Sammutin Rutinoffin ja lähdin Närän perään. En yhtään tiennyt minkä takia tein moisen ratkaisun, mutta niinpä me kohta istuimme vierekkäin papparaisen riisipussissa. Kauhea puistatus meni läpi kroppani, kun Närä käynnisti Yariksen ja antoi sille kaasua oikein nahkasaappaan mitalla.

- Eikö olekin puistattavan ihana tunne, kun japanilaiset hevosvoimat kierrättävät konetta, Närä intoili.
- Kyllä. Hyvä ettei laatta lennä, kun niin puistattaa, komppasin häntä.
- Käy kuin japanilainen kello.
- Eikö sen pitäisi olla, että käy kuin sveitsiläinen kello?
- Ihan pöljä ajatuskin tuollainen. Mitä hyvää sieltä Sveitsistä tulee? Pyh, eivät ne alamäkilaskijat osaa muuta tehdä kuin laskea housuihinsa.

Annoin olla, sillä Närän kanssa oli ihan turha väitellä, kun hän oli ottanut jonkun tietyn kannan asiaan. Kohta saisin kuitenkin kuulla, että ne paskat kellot olisivat jotain japanilaisten surkeita kopioita tai jotain muuta ihan yhtä älytöntä.

- Mitä me sinne Toyotalle mennään? Onko Yariksessa joku vika?
- Tröööööt, väärä vastaus, Närä törähti.
- Olet vaihtamassa tätä.
- Pysyn ajan hermolla, joten menemme katsomaan uutta hybridi Yarista.
- Niin, miten sen nyt ottaa, kohautin olkapäitäni.

Närä polki kaasua kuin heikkopäinen. Yariksen kierroslukumittari heilui punarajalla cvt-vaihteiston ominaisuuden vuoksi. Meteliä piisasi vähän yli omien tarpeiden, ainakin minun tarpeiden. Ohittelimme hitaammin ajavia ja sen myötä matkamme joutui melkoisen rivakasti. Ruskeasannan Shellin kohdalla olevassa kiertoliittymässä Närä vetäisi kunniakierroksen ennen poistumista siitä. Minun oli ihan pakko kysyä syytä moiseen:

- Menikö kompassi sekaisin vai takerteleeko Yariksen ohjaus noin pahasti?
- Ha, ha, ha, halusin vain nähdä sen Mesu-kuskin ilmeen, kun kiidimme sen nokan editse tuulen nopeudella.

Aloin jo ihan vakavissani pyytää päästä pois seuraavalla linja-autopysäkillä. Tämä meno alkoi jo hirvittää minua. Olin itsekin nähnyt kyseisen Mersu-kuskin, eikä miehen ilme nyt mitenkään kovin yllättynyt ollut, joten kysyin Närältä:

- No näitkö sen ilmeen?
- En tietenkään. Ihan pöljäkö olet?
- Sen minä tiedän, että toinen meistä on, mutta se en ole minä. Minkä takia meidän piti ajaa se ympyrä?
- Että näkisin sen Mesu-kuskin ilmeen.
- Jota et kuitenkaan nähnyt, varmistin vielä.
- Juuri näin. Yksinkertaista, eikö vaan?
- Niin, etkä arvaakaan miten.

Seuraavan risteyksen jälkeen Närä kertoi, että mikäli hän olisi nähnyt sen ilmeen, niin silloin hän olisi ajanut liian hitaasti siinä ympyrässä ja meidän olisi pitänyt ottaa uusintakierros. Koska hän ei kerinnyt nähdä sitä ilmettä, niin olimme ajaneet tarpeeksi lujaa.

- Olen lukemattomien ilmeiden mies, Närä kehuskeli.
- Anna minun kaikki kestää, huokaisin ääneen.
- En minäkään niitä kestäisi, sen takia ajan niin lujaa, ettei niitä voi lukea.
- Juuri näin, kyllä tässä on kaikilla kestämistä.

Kurvasimme samassa tutun Toyota-liikkeen pihalle. Närä nousi nopeasti autosta, käveli muutaman askeleen ja räkäisi tulosuuntaamme. Olin itse ulkona vasta, kun papparainen käveli jo takaisinpäin.

- Mitä tuo nyt oli, menikö se näkemätön ilme noin tunteisiin?
- Ei, vaan tuo viereinen pytinki tuossa, saksanpaskojen hautausmaa, pthyi!

Toyota-liikkeen naapuriin oli noussut jokin aika takaperin Mersuja myyvä lippulaivamyymälä, joka oli nostanut Toyota-jäärän tunteet pintaan.

- Toyotan on lähdettävä tästä pois, sen imago ei kestä viallisia ilmajousituksia eikä kromilistojen peittämiä ruosteisia lokasuojankaaria, Närä vaahtosi.
- Siitä puhe mistä puute, Mersuako me tultiin tänne ihmettelemään?
- Pyh, huuleni ovat sinetöity sen M-sanan suhteen.

Se keskustelu loppui kuin seinään ja marssimme peräkanaa sisällä Toyotan merkkiliikkeeseen. Minua vähän jännitti ovella, että tuleeko Herkko vastaan heti vai kohta ja miten pitkälle minut lennätetään? Olihan tämä tavallaan veren kaivamista omasta nenästäni. Toisaalta aina oli myös se mahdollisuus, että sitä verta saattoi kaivaa vaikka Herkon nenästä, niin sen takia olin nyt täällä.

Kävelimme sisälle liikkeeseen ja jäimme odottelemaan palvelua. Närä pälyily ympärilleen kuin olisi isompikin hätä. Huollon puolella näkyi olevan porukkaa, mutta automyynnin puolella ei ollut ketään. Tämäpä vallan omituista, sillä kyllä Herkko yleensä oli paikalla, ellei sattunut olemaan sairas tai lomalla.

- Jos se on lomalla, sanoin Närälle.
- Sijainen on kyllä aina paikalla, eivät japanilaiset keskeytä myyntiä lomaan.

Siinä olin papparaisen kanssa samaa mieltä, että työhullut japanilaiset eivät taatusti pistäneet automyyntiä jäihin yhden myyjän loman vuoksi. Muistelin liikkeessä olevan muitakin myyjiä kuin Herkko, mutta emme nähneet ketään. Koska olimme yhä kaksin, viittoilin Mersun liikettä kohti ja sanoin:

- Mennään tuohon naapuriliikkeeseen, sieltä saa varmaan heti palvelua.

Samassa Närän nahkasaapas alkoi naputtaa liikkeen lattiaa hermostuneesti ja Toyota-jäärä kivahti minulle:

- Ai niitä kusenpolttamia vanhojen taksien takapenkkejä ihastelemaan, pah!
- Onhan niilläkin hybridejä.
- Joo, mutta kuka on edelläkävijä, niin, kuka?
- Eivätkö nämä Toyotat ole lähinnä niitä perässä ajelijoita?

Samassa Närä tarttui viereisen Auriksen ovesta kiinni, tempaisi sen auki ja sanoi:

- Esimerkiksi tämä, parempaa autoa saa hakea perheautoluokassa. Mitä helvet…

Papparaisen lause katkesi kesken, kun autosta valahti liikkeen lattialle pienikokoinen mies. Kaikki tapahtui kuin hidastetussa filmissä. Siinä vaiheessa kun tyypin otsa tapasi lattian, kuolleeksi luulemani kroppa jäykistyi ja suusta pääsi ilmoille:

- Olipa ne kivat päikkärit, kyllä Toyotassa on sitten hyvä nukkua!

Samassa myös oma tajuntani heräsi, äänihän oli minulle tuttu.

- Pasi, Pasi Kuikka? Varmistin.
- No niin onkin, minä Pasi Kuikka ja siinä ensteksi paras kaverini Rutinoffin kuski, pieni adhd-sälli kälätti ponkaistessaan ylös.
- Nukuitko oikeasti?
- Ihan kuula jumissa kuin sillä entisellä laakerintekijällä, Pasi kilkatti.
- Jaa, no siitäpä en ole kuullutkaan? kummastelin sanontaa.
- No et olekaan, se kun oli niitä aikoja kun minä tein laakereita ja äiti sanoi, ettei niistä ajoista kannata enää puhua.

Arvasinhan minä sen, että Pasi ja kuulajumi kuuluvat jollain tapaa yhteen. Höpöttäessään Pasi oli myös rekisteröinyt Närän läsnäolon. Hän katseli papparaista mietteliään näköisenä hetken ja sanoi:

- Punainen Toyota Yaris automaatti vuosimallia 2013, eikö olekin?
- On, miten niin? papparainen hämmentyi.
- Ihan siten vain, että pitäähän minun tietää millä asiakkaat ajavat. Vaihdatko toiseen samanlaiseen, vai vaihdetaanko väriä?
- Ei, vaan kuulemaan hybrideistä.
- Kuulemiin sitten, oli kiva tavata, Pasi totesi.

Närän alahuuli putosi suurin piirtein polviin. Hän jäi tuijottamaan Pasia kuin Toyotan omistaja huoltolaskun loppusummaa.

- Si, si, siis näkemiin, papparainen änkytti.
- Si, si, Pasi totesi.

Olin revetä aivan totaalisesti, vaikka minua hieman kummaksutti Pasin näkemiin toivotus siinä vaiheessa, kun olisi pitänyt sanoa tervetuloa. Päästyäni pahimman naurukohtauksen mahdollisuuden yli, avasin suuni ja kysyin Pasilta:

- Meinaatko tosissaan, että meidän pitää lähteä?
- En, miten niin? Pasi äimisteli.
- Sanoit kuulemiin.
- No tuo aloitti, Pasi viittoili Närää.
- Enhän aloittanut, Närä kimpaantui puolestaan.
- Puhuit vielä kielilläkin, si, si, Pasi jatkoi.

Näin hauskaa minulla ei ole taas ollutkaan pitkiin aikoihin, repeilin itsekseni kaksikon möykkäämistä kuunnellessani. Siinä oli todellinen älli ja tälli asioimassa keskenään. Jos nuo saisivat keskenään aikaiseksi autokaupan, niin se olisi kyllä puhdas vahinko. Todennäköisesti sitä vahinkoa juhlittaisiin pitkään ihan Japania myöten. Kirsikankukkajuhlat kalpenisivat sen rinnalla.

- Ihan varmasti sanoit, minä kuulin sen kun sanoit, että kuulemiin hyvästi, Pasi intti.
- Tulin KUULEMAAN HYRIDEISTÄ! Närä karjaisi.
- Kuulemaan hybrideistä, Pasi sanoi ja vatkasi korvaansa sormellaan.
- Niin.
- Oi, anteeksi kauheasti. Miten minä meninkään taas päikkäreille ilman korvatulppia. Kuola on valunut poskea pitkin korvaan ja tukkinut korvakäytävän, Pasi selitti ja vatkasi korvaansa.

Sitten saimme kuulla selityksen, että Pasin äiti on kieltänyt poikaansa menemästä päiväunille ilman silikonisia korvatulppia. Pasilla kun oli paha tapa kuolata niin kovasti, että korvakäytävät menevät tukkoon.

- Äiti on aina sanonut, ettei kuuloa voi korvata mikään, Pasi kilkatti.
- Korville sietäisit, sanoin mokomalle mikki hiirelle.
- Äiti ei pelkästään sanonut, Pasi totesi ja peitti molemmat korvansa.


Haluatko pysyä kärryillä, rattailla tai jousilla siitä mitä Rutinoffin kuskin sivustolla tapahtuu? Liity Facebookin Rutinoff-ryhmään, niin olet paalupaikalla, etkä vain haistele pakokaasuja. Facebook-ryhmä on myös autoiluhuumorin jakopaikka.




© Rauno Vääräniemi