Etusivulle
Rutinoffin kuskin tarinat
Tekstipohjaiselle sivulle
Korvikeautojen koeajot

28.11.2016

Paskahousut


Olin täysin autottomana kotona. Kävelin hermostuneena asunnossa vartin verran, kun tajusin, ettei tällainen autoton elämä voi tosiaankaan jatkua yhtään pitempään. Olin ihan selvästi autoaddikti. Kokeilin lääkitä auton puutetta pannullisella kahvia, mutta ei kofeiinista mitään apua ollut tähän tautiin. Vasta kun aloin selailla Autotallista ja Nettiautosta myytävien autojen ilmoituksia, oloni helpotti hieman. Olin menossa jo Renaultin kohdalla, kun tajusin mitä minun piti tehdä.

- Rutinoff! karjaisin puutteeni ilmoille.

Otin heti kännykän käteeni ja soitin Villen pajan Villelle. Puhelin hälytti pirun pitkään, ennen kuin kuulin tutun äänen vastaavan:

- Villen Paja, Ville puhelimessa.
- Rutinoffin kuski täällä terve.
- No terve, joko olet oven takana?
- Ei, ajattelin vain varmistaa, että olet paikalla ja autoni on noudettavissa.
- Kyllä, tule ihan milloin vain. Keitän jopa kahvit ja tarjoan pullat.
- Järjestän kyydin ja tulen, lupasin Villelle.

Puhelun jälkeen aloin käydä mielessäni läpi ihmisiä, joilta olisi mahdollista saada kyyti. Närä tuli ensimmäisenä mieleen, mutta Yaris oli hävinnyt parkkipaikalta. Jarno oli töissä ja VW-fanaatikosta olin saanut tälle päivälle tarpeekseni. Olin jo soittamassa Tomppa Pomolle, kun puhelin alkoi soida. Soittaja oli Ville. Vastasin puhelimeen:

- No haloo, unohtuiko jotain?
- Siitä kyydistä. Kaunis soitti juuri ja kertoi tuovansa yhden auton niiltä nurkilta. Kerroin sinun olevan vailla kyytiä. Lupasi noukkia sinut vartin päästä, tai oikeastaan nyt taitaa olla enää vajaat kymmenen minuuttia.
- Kiitos, nähdään kohta.

Minulle tuli kiire, joten hörppäsin loput jäähtyneet sumpit mukista, puin päälleni ja lähdin ulos. Kaunis olikin ollut nopea, sillä punamusta hinausauto seisoi jo talon edessä. Hinurin lavalla oli peräpäästä lyhentynyt Mersu. Kolariauton takaosaa en ihmetellyt sen pitempää, mutta ehjä keula sen sijaan kiinnitti huomioni. Johtotähden tähdessä nimittäin oli jotain omituista. Minun oli pakko kurkata sitä lähemmin ennen auton hyttiin nousemista.

- Täh? tekarit, äimistelin ääneen.

Keulatähdessä oli jonkun tekohampaat. Hammaskalusto oli niin sanotusti pureutunut kiinni tähteen. Tuota mysteeriä pohtien avasin hinausauton oven ja nousin kyytiin.

- Eikö sopineet? Höhöhöö, Kaunis hörisi kuljettajan jakkaralla.
- Moro vaan itelles. Mitä ne tekarit tekee Mersun tähdessä?
- Pientä kinaa siitä kumpi menee ensin, mummo suojatietä pitkin vai Mersu, Kaunis selitti peruutellessaan hinausautoa taloyhtiön parkkipaikan liittymään.
- No kumpi meni ensin?
- Tasapeli ymmärtääkseni. Enemmän voimaa olisi pitänyt olla Mersussa, ei tuollainen ykskutonen bensa riitä mihinkään.

Kaunis kertoi, että Mersu oli lähes törmännyt kiukkuiseen mummeliin, joka oli suivautunut kovin lähelle pysähtyneestä autosta niin, että oli yrittänyt haukata tähdestä palan.

- No en kyllä ymmärrä vieläkään, että miten tekarit pysyvät siinä tähdessä kiinni? äimistelin ääneen.
- Minä olisin myös yks Vara-Jeesus, jos osaisin sen sinulle selittää, hähähää, Kaunis nauroi.
- Olisitko?
- No en vitussa olisi. Mutta jos olisin, niin muuttaisin kaikki järvet viinaksi ja joisin pois, hähähäää.

Toivuttuaan räkätyksestään Kaunis kertoi, että hän oli tutkinut niitä tekareita lähemmin. Lopputulema oli se, että tekarit olivat vaurioituneet mummelin purressa johtotähteä ja jääneet sen takia kiinni keulakoristeeseen.

- Eikö se mummeli halunnut hampaitaan takaisin?
- Ei, oli huutanut jotain siihen malliin, että pifä pefkele hamfaat, kun oot niin haatanan hampaaton autoilija.
- Mikä siihen Mersun perään oli tuupannut?
- Joku ranskanpulla se oli, Rellu Megane muistaakseni. Ei ollut vakuutuksia, niin työnnettiin se tiensivuun ruostumaan. Omistaja totesi, että lähtee ensin vetäisemään kunnon kännin päälle ja sen jälkeen veikkausta tekemään, että saisi rahat uuteen autoon.
- Varmaan järkiteko?
- No en nyt tiedä, olisi vain ryypännyt sen veikkausrahankin. Typerää hajauttaa varallisuuttaan noin, varsinkin kun sitä on vähän, höhöhöhööö.

Matkan edetessä kyselin Kauniilta, että miten on keikkaa riittänyt ja miten Ramben ja Heinin kanssa menee? Kaunis kertoi, että keikkaa on ihan tasaiseen malliin, niin hinureilla kuin koppiautollakin, eli he kolme ovat ajossa jatkuvasti. Rambe kuulemma vittuilee ryyppäämisestä, mutta lauhtuu kun sille vie oman pullon.

- Uhkasi se antaa potkutkin? Kaunis vakavoitui.
- Oho, no minkä takia?
- Sanoi kerran kännissä, että mikäli heitän ajokortin nurkkaan ennen häntä, niin saan potkut.
- Täh?
- Sanoi olevansa niin vittumainen, että irtisanoo minut, mikäli en enää hengitä.
- Ihme tyyppi, ehehehee, repesin.
- Älä muuta sano, meinasin jo soittaa liittoon.
- No et kuitenkaan soittanut, vai?
- En, en nimittäin kuulu liittoon. Ramben alaisuudessa järjestäydytään vain yhteisiin ryyppyiltoihin, ei ammattiliittoihin.

Matka Tattarinsuolle meni mukavasti tarinoidessa. Siitä olikin jo aikaa, kun olin viimeksi keskustellut Kauniin kanssa. Miestä näki kyllä auton ratissa, mutta siihen se oli sitten jäänytkin. Jos en ollut Kaunista nähnyt pitkään aikaan, niin Villen näkemisestä sitä vasta aikaa olikin. Kaunis peruutti hinausauton Villen Pajan pihalle ja sanoi:

- Se on töttöröö, sanoi torvi toiselle.
- Moikka, nähdään taas, huikkasin takaisin laskeutuessani hinausautosta.

Astelin pajan toimiston ovelle ja avasin sen. Sieltä tulvahti kahvin ja tuoreen pullan tuoksu. Nuuhkaisin vielä pari kertaa ennen sisälle astumista, että olinko nyt varmasti tullut oikeaan paikkaan Villen Pajalle, enkä johonkin kahvilaan. Paikka oli oikea, joten astuin peremmälle. Ville istui toimistossaan jalat pöydällä ja hörppi kahvia.

- Päivää, minä tulin nyt, sanoin Villelle.
- Ota pullaa ja kahvia, niin saadaan tärkein pois päiväjärjestyksestä, Ville kehotti.
- Jotain juhlan tynkää kenties?
- Eikä mitä, juhlitaan vaan sitä, että saadaan se sinun romusi pois nurkista.
- Olisinhan minä voinut tulla aikaisemminkin.
- Mitä tuosta, ei sillä kiirettä ollut. Asentajat tottuivat käyttämään sitä vessana, joten turhaan hätäilit sen noutamisen vuoksi.

Otin kahvia ja pullaa, kun kerran käskettiin. Niistä nauttiessani Ville kertoi, että pullaa oli sen vuoksi, että halusi tarjota minulle pullakahvit. Tokihan heillä nautittiin pullasta myös muulloin, kun aika moni asiakas tuli käntty kainalossa autoaan noutamaan.

- Enpä tuota tullut ajatelleeksi moista, mutisin suu täynnä vehnästä.
- Ei mitään, kyllä se pullan hinta on lisätty loppulaskuun. Ota vaan reilusti, sen verran suolaisen laskun saat eteesi, hehhehhee Ville hekotteli.

Minulla ei ollut mitään aavistustakaan, että miten kalliiksi Rutinoffin huoltaminen ja säilyttäminen oli tullut. Sitä miettiessäni muistin sen toisen Rutinoffin, jonka olin perinyt edesmenneeltä Vieno Juurakolta. Perinnöstä tuli samalla mieleeni, ettei kukaan pesänvalvoja tai lakimies ole ottanut minuun yhteyttä asian tiimoilta. Asia vaivasi sen verran, että kysyin siitä Villeltä:

- Miten sen toisen Rutinoffin kanssa on, eikös sekin ole täällä?
- Joo, molemmat.
- Tuota noin, kenenkähän nimissä se toinen Rutinoff on?
- Sinun, vanha Vieno oli tehnyt siitä luovarin pari päivää ennen kuolemaansa. Rekattiin se sinun nimiin.
- Jaa, eikös siihen olisi tarvinnut minunkin puumerkkejä? hämmästelin uutista.
- Ei niin pitkään kun Kaunis on kuvioissa. Se on luonnonlahjakkuus, kun pitää väärentää jonkun toisen nimmari.
- No niinpä tietysti.
- Eikä Kauniin kyvyt siihen lopu. Kerran se väärensi yhden mulkvistin auton renkaiden jäljet eräälle kilikalikeikkapaikalle. No linnaahan siitä tuli.
- Siis Kauniille?
- Ei, vaan sille mulkvistille. Kaunis nimittäin väärensi vielä todistajankin todistuksen sen mulkvistin päälle. Oikea luonnonlahjakkuus, heh hee, Ville naurahti.

Minua poltteli kovasti nähdä molemmat Rutinoffit, mutta Ville toppuutteli ja sanoi, ettei pidä lähteä hötkyilemään tyhjällä vatsalla. Hän leikkasi sanojensa vakuudeksi tuhdin siivun pitkosta ja ojensi sen minulle. Eipä minulla ollut mitään kiirettä, joten otin tuoreen vehnäsen vastaan ja aloin mutustella sitä. Molempien saatua pullansa syötyä ja suut tyhjiksi, Ville sanoi:

- Oli meillä hieman ongelmiakin sen sinun oman Rutinoffin kanssa.
- Isojakinko?
- Nooh, ei kovin isoja. Yksi oli varmaan toistasataakiloinen, mutta ne pari muuta sellaisin tuulen pieksemiä vinkuheiniä.
- Häh, siitä mikä toistasataakiloinen ja mitä vinkuheiniä? Oletko vedellyt tinneriä tai jotain liuotinta tänään?
- Ehehehee, annas kun kerron, Ville hekotteli.

Autoani kohdanneet ongelmat olivat olleet ulkomaalaisia, tarkemmin sanottuna romanialaisia. Tästä oli nyt jonkin verran aikaa, kun kolme romanialaista ammattivarasta oli murtautunut Villen Pajalle. Kolmikon pahaksi onneksi Pajalla päivysti öiseen aikaan dobermanni.

- Vähän turha elukkahan se on, kun se on kaikkien kaveri, Ville totesi.
- No varastivatko ne romanialaiset sitten sen koiran?
- Ei nyt sentään. Kolmikko ei tietenkään tiennyt, että koira on lempeämpi kuin keskimääräinen lammas. Sillä nyt sattuu vain olemaan ylähuuli sen verran lyhyt, että se irvistää rumasti jatkuvasti. Housuunhan ne olivat paskoneet ennen sinun autoosi linnoittautumista.
- Älä nyt vaan sano, että sen penkit ovat nyt romanialaisessa paskassa?
- En sano, ei autossa haise enää mikään.

Minusta tämä juttu haisi. Aloin jo epäillä, että kuulisin kohta Villeltä, etteivät kumpikaan Rutinoffeistani olisi täällä. Ne olisivat kuitenkin jossain epämääräisessä paikassa, josta saisin ne joskus.

- Kyllä ne molemmat autosi ovat täällä ja ihan kunnossa, Ville lohdutteli, kuin olisi arvannut ajatukseni.
- Vähän jo mietitytti, kun tuollaisia romanialaisia paskasatuja alat suoltamaan.
- Hei, se on ihan totta, en minä nyt sentään mikään Grimmin veljeskatraan jäsen ole.

Ville jatkoi kertomistaan romanialaisista varkaista. Tai oikeastaan ne eivät mitään varkaita kerinneet olemaan, vaan täysiverisiä paskahousuja. Tyypit olivat istuneet löysät pöksyissä koko yön ahtaassa Rutinoffissa. Korjaamolla oli ollut aamulla sen verran tymäkkä ödööri, että sitä oli pitänyt tuulettaa koko päivä, ja Rutinoff oli pitänyt ionisoida ja otsonoida tuulettamisen lisäksi.

- Oli niistä romanialaisista jotain hyötyäkin, Ville virnisti.
- No mitä niistä sai muuta irti kuin paskaa?
- Samalla kun asentajat lämmittelivät kolmikon jalkapohjia hitsipillillä, niin minä tutkin niiden auton, joka oli jätetty tuonne tien varteen sadan metrin päähän. Siellä oli jotain mikä herätti kiinnostukseni.
- Joku kultasepänliikkeen ryöstösaalis, vai?
- Heh, paljon parempaa, paljon, paljon parempaa.
- Käteistä niin paljon, että päätit jäädä eläkkeelle?
- Ehei, Ville pyöritteli päätään.

Myhäiltyään hetken, Ville kertoi löytäneensä romanialaisten autosta automaattivaihdelaatikon.

- Varmaan varastettu juuri jostain, tuhahdin.
- Juu, mutta ei ihan äskettäin.

Pihdattuaan tietoa vielä parin kahvihörpyn verran, Ville kertoi, että kyseinen vaihdelaatikko oli varastettu noin kuukausi sitten Bulgariasta varaosaliikkeen varastosta.

- Eikö leikkaa? Ville kysyi.
- Ei, jäi veitset himaan.
- Se oli Rutinoffin automaattilaatikko ja vielä pähkä uusi.
- Eikä?
- Jep.

Paskahousuja jututtaessa kävi ilmi, että tyypit olivat tehneet keikkaa jo Bulgariassa. Pienoisen väärinkäsityksen vuoksi kyytiin oli otettu Rutinoffin automaattilaatikko. Joku näsäviisas oli kertonut kolmikolle, että sellainen on Suomessa kovempaa valuuttaa kuin takakontillinen kultaharkkoja, eikä sen saamisessa rajan yli olisi mitään ongelmia.

- Eikä tässä vielä kaikki, Ville hymyili.
- Mikä vitun ostosteevee tästäkin pajasta on tullut? murahdin.
- Paskahousuilla oli mukana vielä muutossarja, jolla manuaalivaihteinen Rutinoff muutetaan automaattivaihteiseksi.
- No jumalauta mikä säkä, päivittelin.
- Ei tässäkään vielä kaikki, Ville virnuili.
- No mitä vielä?
- Resonaattori.
- Häh, siis mikä?

Ville kertoi, että paskahousutriolla oli vielä Passatin takakontissa Rutinoffin alkuperäinen resonaattori, jolla pakoäänet saatiin muistuttamaan kuutoskonetta. Sellaista oli kuulemma valmistettu Bulgariassa rikkaampaa kansanosaa varten. Resonaattori oli ollut vakiona Öky-Rutinoffissa ja sitä oli saanut tuningosana myös perusmalliin.

- Laitettiin se paikoilleen sinun autoosi ja kyllä lähtee, ainakin pörinää, ehehehee, Ville hirnui.
- Jumalauta, nyt ei ole naapurikateuden määrällä enää mitään rajoja, riemuitsin mukana.
- Taatusti ei tule toista samanlaista vastaan.
- Tämähän on yhtä juhlaa, minulla on siis nyt arki- ja pyhä-Rutinoffit.
- Juuri näin.

Ville kertoi vielä, että he olivat pitäneet Rutinoffin ulkonäön muuten ihan entisellään. Pieniä vikoja oli toki korjattu ja jotain osia vaihdettu huollon yhteydessä, mutta mitään isompaa he eivät olleet tehneet.

- Ei siis mitään isompaa muka? päivittelin.
- Ei niin, senkin vaihdelaatikon ja resonaattorin vaihtoivat ne romanialaiset. Ei me viitsitty koskea siihen laatikkoon, ties miten kuuma se olisi. Näpithän siinä olisi voinut polttaa.
- Mitä hittoa, pistetäänkö teillä varkaat hommiin, vaikka jäivät ilman saalista? kummastelin.
- Paskahousut. Eivät ne muuten opi.
- No päästittekö ne sitten menemään sen remontin jälkeen?
- Juu, juu. Harmi vaan, että joku oli kerinnyt sillä välin pölliä niiden Passatin.
- Älä?
- Juu. Et muuten sattuisi tarvitsemaan ysiseiskan farkku Passatin osia tai koko autoa?


Haluatko pysyä kärryillä, rattailla tai jousilla siitä mitä Rutinoffin kuskin sivustolla tapahtuu? Liity Facebookin Rutinoff-ryhmään, niin olet paalupaikalla, etkä vain haistele pakokaasuja. Facebook-ryhmä on myös autoiluhuumorin jakopaikka.




© Rauno Vääräniemi