Etusivulle
Rutinoffin kuskin tarinat
Tekstipohjaiselle sivulle
Korvikeautojen koeajot

27.9.2016

Koeajosuunnitelma


Viikonloppu meni rattoisasti kotosalla. Närä soitteli pariin otteeseen. Ensin hän kyseli, että omistanko todella moottorisahan. Kerroin omistavani sellaisen. Toisella soittokerralla papparainen uteli, että missähän säilytän sitä moottorisahaa, kun sellaista ei näkynyt verkkokellarissani. Jäärä oli käynyt tutkimassa verkkokellarinkin mokoman takia. Kerroin säilyttäväni sitä sisällä, koska teroittelen sitä joka toinen päivä, että se purisi paremmin Toyotan pelteihin. Viimeisimpänä sain Närältä tekstarin, jossa luki: ”Ruotalaisrotelolle myönnetty parkkilupa taloyhtiön parkkipaikalle. T. Ylhäinen taloyhtiön halituksen pujejohtaja”. En ollut ihan varma mitä pujejohtaja tekee, mutta nähtävästi hänellä on valtaa, koska sain pysäköintiluvan omaan ruutuuni. Vallan huvittavaa, mutta näköjään totisinta totta nykypäivän Suomessa, jossa kateus meinaa viedä autotkin pois parkkipaikoilta.

Olin vielä aamupöpperöisenä katselemassa aamutelevisiota, kun puhelimen kalenteriin napsahti ilmoitus, että minulla olisi tapaaminen Koikkalan Jarnon kanssa meidän roskakatoksessa. Vilkaisin kelloa ja tapaaminen oli näemmä jo vartin päästä. Alun perin meidän piti tavata iltapäivällä, mutta Jarno oli laittanut minulle sähköpostia työsähköpostistaan, että tavataan aamusta. Asia olisi kuulemma erittäin sekretti ja kiireellinen. Pukeuduin nopsaan ja riensin salaiselle tapaamispaikalle. Jarno ei ollut vielä paikalla, joten jäin nojailemaan lehtien kierrätysastiaan. Pari minuutti odoteltuani, ovi rapsahti takanani. Luulin Jarnon tulevan, mutta roskakatokseen ilmestyi kuitenkin hullu ämmä, eli Floora Hellä, tuo Ramben vähemmän hehkeä puoliso.

- Vittu saatana perkele, että säikähdin, hullu ämmä alkoi kailottaa.
- Varmaan hermoissa vikaa, heitin takaisin.
- Viljele vielä toisen kerran noin mautonta huumoria, niin taon naamastasi jokaisen hermonpään tunnottomaksi.
- Miten menee? vaihdoin aihetta.
- Saan kohta mopotista ja mopoautosta rahat.
- Oho, paljonko?
- Sen mitä pyysin. Ei se kuule hullu ole joka pyytää, vaan se joka maksaa, hullu ämmä selitti rinta rottingilla.

Tässä tapauksessa se pyytäjä oli kyllä täysin umpihullu, mutta enpäs tohtinut loihtia sellaista ajatusta hänen kuuluvilleen. Oma terveys oli kuitenkin aika tärkeä asia. Nyökyttelin vain päätäni ja hymyilin.

- Mistä löysit ostajat?
- Yksi ostaja, tein hänelle niin hyvän tarjouksen.
- Tarjous? Sinähän möit ne pyyntihinnalla.
- No höh, ei se tarjous mitään hintaa koskenut. Ihan anaalista alkaa tinkiä omista katteista.
- Mistä sitten teit tarjouksen?
- Sen ostajan terveydentilasta. Lupasin, että mikäli hän ostaa molemmat pyyntihinnalla, niin selviää vain kahden viikon tehohoidolla. Kymmenen päivän päästä minulla on rahat näpissä.

Kävi ilmi, että ostaja oli alkanut vängätä vastaan kovan hinnan takia ja hullu ämmä oli takonut miehelle uutta järkeä päähän sillä seurauksella, että teho-osasto oli kutsunut. Hullu ämmä ei ollut luovuttanut potentiaalisesta ostajasta mokomalla tekosyyllä, vaan oli seurannut miestä sairaalaan. Siellä hän oli paperilappujen avulla viestitellyt, että mikäli mies ostaa mopotin ja mopoauton pyyntihinnalla, niin sairaalareissu jää lääkärin ilmoittamaan kahteen viikkoon. Muussa tapauksessa luunmurtumia ja toista vakavaa aivotärähdystä hoidetaan paljon, paljon pitempään.

- Ja naisenko on muka vaikea tehdä kauppoja, mitä häh? hullu ämmä uhosi sylki roiskuen.
- Mielestäni naiset ovat aika taitavia kaupanteossa.
- Ai niinkö?
- Juu, juu.
- Ai miten kivasti sanottu. Nyt en iskekään sinulta hampeja kurkkuun, vaikka ensin niin mieli teki.
- No sehän oli vallan kiva päätös, hymyilin hänelle.

Vaikka kiusasin mokomaa riesaa vähän väliä, en kuitenkaan halunnut joutua hänen nyrkkinsä eteen. Hullun ämmän kanssa keskustelu oli aikamoista tasapainottelua elämän ja kuoleman veitsenterällä. Heitettyään roskapussin roskikseen, hän ilmoitti vielä, että ottaa minuun yhteyttä, kun lähdemme katselemaan hänelle autoa. Sinne oli mentävä, sille en voinut mitään. Se oli myös Ramben toive. Lupasin pitää puhelimeni auki ja lukea kaikki viestit. Poistuessaan roskakatoksesta, hullu ämmä sanoi:

- Roska-auto tulee vasta huomenna, jos odottelet ilmaista kyytiä kaatopaikalle.
- Kiitos, huikkasin hänen peräänsä.

Sain odotella vielä pari minuuttia, ennen kuin Jarno ilmestyi roskakatokseen hipi hiljaa hiipien. Mies tuli todella kellon tarkasti tapaamiselle. Hänellä oli mukanaan roskakassi, jonka hän laittoi varovasti sekajätteisiin. Sen jälkeen Jarno kääntyi puoleeni ja sanoi:

- Se mitä puhutaan roskakatoksessa, jää roskakatokseen.
- Juuri näin, nyökyttelin päätäni.
- En ole juuri nukkunut viime yönä. Ajattelin sitä Miniä ja hikoilin kuin porsas, Jarno tilitti.
- Lähtikö vaimosi jo reissuun?
- Lähti aamulla. Varmistin äsken, että on jo parin sadan kilometrin päässä. Soitin ja kysyin, että voinko viedä vajaan roskapussin jätekatokseen, kun se haiskahtaa hieman. Siinä samalla tiedustelin, että kuinka kaukana hän on.

Voi yhden ja vielä toisenkin kerran tuota Koikkalan perhe-elämää. Miehellä ei ollut lupaa viedä edes roskia oma-aloitteisesti. Jälleen kerran onnittelin itseäni poikamieselämästäni. Eipä ollut kukaan kontrolloimassa roskiani, eikä mitään muutakaan asiaa elämässäni.

- Sain koeajon tälle päivälle, kello viisitoista nolla nolla. Minulle sopii, sopiiko sinulle? Jarno kysyi.
- Missä se koeajopaikka olikaan?
- Hertsikassa. Kävin perjantaina siellä töiden jälkeen katsomassa, että osaan oikeaan paikkaan.
- Okei, sopii minulle. Siis kolmelta siellä.
- Olen harjoitellut yhden repliikin koeajoa varten, haluatko kuulla?
- No, annahan tulla.
- Minimaalisen hyvää päivää! Miltä kuulosti, eikö ollutkin hauska?
- Oli, melkein putosin tai repesin tai jotain.
- Minä tiesin sen. Heti kun vaimo on poissa, huumorini alkaa kukoistaa.

Jarnon piti lähteä töihin, joten hän hyvästeli minut ja poistui. Vilkaisin kelloa ja totesin minulla olevan hyvästi aikaa tehdä mitä vain tai olla tekemättä yhtään mitään. Valitsin jälkimmäisen vaihtoehdon, sillä eipä minulla ollut mitään tekemistä. Se tässä kerrostaloasumisessa oli hyvä puoli, ettei tarvinnut tehdä yhtään mitään, ellei välttämättä halunnut.

Lähdin hyvissä ajoin volvoilemaan kohti Hertsikaa, että olisin varmasti ajoissa paikalla. Ajelin vanhaa Lahdentietä, sillä minulla oli reilusti aikaa. Parin kilometrin ajon jälkeen olin kerännyt taakseni näyttävän jonon. Ihailin Volvon voimavaroja, että se todellakin jaksaa vetää perässään noin pitkää jonoa. Silloin tällöin joku onnistui ohittamaan minut, mutta en antanut niiden häiritä ajoani. Olin melkein Kehä kolmosella, kun näin tutun Mersun tiensivussa ja itse kuljettaja heilutti kättään pysähtymisen merkiksi. Pysäytin autoni Mersun perään ja avasin ikkunan. Jöö käveli autoni vierelle ja sanoi:

- Niin monta on maailmassa ihmeellistä tarinaa, mutta tämä tarina on tosi.
- Laulun sanojako rustaat? kysyin ihmeissäni poliisipallerolta.
- Sain kuusitoista puhelinsoittoa tientukosta ja sehän oli totta, Jöö virnuili.
- Ei ole rikos ajaa alle nopeusrajoitusten, puolustelin itseäni.
- Ei niin, mutta se on syy ottaa auto ja kuljettaja syyniin.

Jouduin ensin puhaltamaan alkometriin ja näyttämään auton paperit. Viisari ei värähtänyt ja paperit olivat kunnossa, joten Jöö meni mietteliään näköiseksi. Hetken tuumailtuaan hän sanoi:

- Häikäisee nuo valot, taitavat olla suunnattu miten sattuu. Se on pahasta liikenneturvallisuuden vuoksi.

Sen sanottuaan pallero kävi autonsa takalaatikosta valojensuuntauslaitteen ja alkoi sihtailla sillä Volvon ajovaloja. Puhistuaan aikansa hän palautti suuntauslaitteen autoonsa ja tuli sanomaan:

- Valot olivat kunnossa, mutta joku tässä nyt mättää.
- No niin mättää, ja se joku olet sinä.
- Nyt hiljaa, tai lähetän sinut takaisin kotimaahasi!
- Sinne nyt ei ole matka eikä mikään, olenhan jo ties kuinka monen polven suomalainen.

Jöö katseli mietteissään sisälle autooni ja huomasi puuttuvan apukuskin penkin. Voitonriemuisena hän kiersi auton ympäri ja tempaisi apparin oven auki. Hän osoitti puuttuvaa penkkiä ja tuumasi:

- Rakenteellisia muutoksia, haa, siitä tulee koppia, häkkiä ja sakkoa!
- No eihän ole, penkki on vain pois. Ei siinä ole tehty mitään rakenteellisia muutoksi.
- Kyllä on, penkki on korvattu ilmalla, ja se jos joku on iso rakenteellinen muutos. Onko sinulla muutoskatsastus tehtynä?
- Ei ole, eikä tule olemaankaan. Ei penkin poistaminen vaikuta mihinkään.
- Kyllä vaikuttaa, auto kevenee olennaisesti ja sitä kautta sen renkaiden pito maantiehen heikkenee ääritilanteissa. Kyllä tästä nyt pitää raapaista pienoinen sakkolappu. Miten se oli niiden tulojen kanssa?
- Ei ole.
- Mikä vitun ei ole päivä tänään on? pallero alkoi pomppia autoni vierellä.

Ilmoitin tuolle vajaaälyiselle viranomaiselle, ettei minulla ole mitään tuloja, ei ole oikeastaan koskaan ollut. Mitä minä niillä tein, kun elin isäni perinnöllä. Jöö ei asiaa sulattanut, vaan otti puhelimen käteensä ja soitti jonnekin. Hän ilmoitti puhelimeen minun sotuni ja kuunteli sitten hetken aikaa. Syvän huokaisun jälkeen hän lopetti puhelunsa ja mutisi:

- Kuspaikan mukaan sinulla ei ole tuloja.
- Kuspaikan?
- Poliisin uusi robottipuhelin. Sinne soitetaan ja kerrotaan sotu tai rekkari, ja robottiääni latelee tiedot.
- Tuota noin, satutko tietämään kuka tuollaisen palvelun on rakentanut?
- Kaikkihan sen tietää, Pasi Kuikka.

Just joo, ajattelin mielessäni. Onneksi se oli toiminut tällä kertaa. Pasin tuntien sieltä saattoi saada ihan millaisen vastauksen tahansa, vaikka päivän sään tai Toyotan aluvanteen kiristysmomentin. Vilkaisin kelloa ja kysyin Jööltä:

- Pitääkö tässä koko päivä seistä tiensivussa, vai voinko jatkaa jo matkaa?
- Mene, mutta älä näyttäydy näillä nurkilla enää koskaan!
- Pyh, katoa itse, niin et näe minua. Heippa!

Tie oli vapaa, joten saatoin lähteä liikkeelle saman tien. Jöö jäi seisomaan tien varteen hapan ilme naamallaan. Joku tulisi saamaan kohta elämänsä pikavoiton, mikäli tunsin yhtään poliisipalleroa. Se ei taas minua haitannut, kun ei ollut kyse omista rahoistani.

Koukkasin Kehä kolmosen kautta Itäväylälle ja ajelin sitä kautta Herttoniemeen. Tiesin missä autoliike oli, joten minun ei tarvinnut alkaa etsimään sitä. Liike oli varmaan pienin merkkiliike mitä Suomessa oli. Pihakin oli niin pieni, etten saanut Volvoani muualle kuin esittelyautojen paikalle. Pysäköin sen kahden Minin väliin. Jäin istumaan autooni ja odottelemaan Jarnon saapumista. Ulkona oli viileä keli, joten en aikonut seisoskella siellä yhtään ylimääräistä. Kello oli vielä hieman vaille kolme, joten keskityin seuraamaan ohi meneviä autoja ja ihmisiä. Teollisuusalueella oli aika kova liikenne. Siitä olikin aikaa, kun olin viimeksi norkoillut näillä kulmilla. Ennen sitä tuli tehtyä useinkin, sillä edellinen asuntoni oli tästä muutaman kilometrin päässä.

Kello tuli kolme, mutta Jarnoa ei näkynyt missään. Hetken päästä se oli jo vartin yli, eikä miestä näkynyt vieläkään missään. Aloin epäillä tyypin tehneen oharit, kun hän pelmahti Volvoni vierelle naama punaisena. Ennen kuin kerkesin tehdä mitään, Jarno aukaisi apparin oven ja istahti viereeni, siis suoraan lattialle.

- Auts, nyt sattui! Jarno voihkaisi.
- Olisit istunut takapenkille, vastasin hänelle.
- Voi vitsi jos sain mustelman pyllyyn. On siinä taas vaimolle selittämistä, Jarno huokaili.
- Älä nyt, ihanko tosi, siis sen selittämisen suhteen?
- Kyllä, vaimo voi luulla, että olen pyllyillyt väärälle tyypille tai tehnyt jotain sellaista mitä heterot eivät tee.
- Pliis, säästä minut likaisilta yksityiskohdilta. Olet myöhässä.

Jarno myönsi olevansa myöhässä ja tiedostavansa sen erittäin hyvin. Hänen vaimonsa oli soittanut ja halunnut tietää miehensä tarkan sijainnin. Niinpä ollen hän ei ollut voinut lähteä tänne Mini-liikkeen suuntaan ennen puhelun loppumista. Vaimo oli puhunut melkein puoli tuntia.

- Meidän pitää tehdä suunnitelma, Jarno sipisi.
- Mihin?
- No sitä koeajoa varten. Etkö itse tee koskaan koeajosuunnitelmaa?
- Joo´oh, suunnittelen lähteväni koeajolle ja sitten lähden.
- Ensinnäkin, me emme ole pariskunta. Minulla on vaimo ja sinulla ei. Olemme naapureita.
- Ei tuossa nyt mitään uutta ole, ihmettelin Jarnon kommenttia.
- Toiseksi, minä päätän perheeni autoasioista, ei vaimoni.
- Oho, niinkö?
- Kyllä, tai siis ei, mutta et kerro sitä myyjälle. Haluan antaa itsestäni vahvan kuvan.

Vilkaisin lattialla jököttävää miestä ja mietin, että jos tuosta saa joku vahvan kuvan, niin siinä tapauksessa vastapuoli on umpisokea tai umpipöljä. Mies oli kuin tiskirätti, vaimonsa puristeltavissa. Se ihan huokui Jarnosta. En viitsinyt sanoa sitä ääneen, sillä enpä ollut ennen nähnyt häntä niin tohkeissaan koeajosta. Jarno oli ollut mukana monilla koeajoillani, mutta vain kyytiläisenä. Nyt tilanne oli varmasti hänelle huisin jännittävä, kun piti tehdä jotain ihan itse. Vaimohan heillä perheessä hoiti autoasiat.

- Vähän pukkas jännäkakkaa töissä. Pukkasko sinullakin? Jarno kysyi.
- Ei, olisiko pitänyt?
- Kyllä minua ainakin jänskättää käydä autovieraissa. Jos vaimo saa tietää, se tarkoittaa pitkiä kävelylenkkejä Qashqain vierellä.
- Mikä sinut sai oikein tekemään noin radikaalin päätöksen?
- Halu … olla mies, Jarno kuiskasi.
- Siis hiiri vai mies?
- Mies, haluan tehdä asioita joista voin itse päättää.
- Nyt varovasti tuolla tiellä. Kohta hyppäät lounasaikaan pöydälle ja ilmoitat vaimollesi, ettet syö hänen tekemää ruokaa.
- En syökään, kun vaimo ei tee ruokaa. Minä teen meillä ruoan.
- No just.

Yritä tässä nyt keskustella Jarnon kanssa kuin mies miehelle, siitä ei tule yhtään mitään. Tokihan minä tiesin jo aika paljon Koikkalan perhe-elämästä, mutta uutta tietoa tuli kuitenkin jatkuvasti. Jarno halusi vielä ennen autosta poistumista kerrata, että miten käyttäydytään autoliikkeessä ja miten sinne mennään sisälle. Hän menisi ensin ja tervehtisi ja minä vasta perässä. Voisin kuulemma olla hiljaa, hänen hoitaessa puhepuolen. Olisin hänen mukanaan ottamassa oppia siitä miten koeajoilla toimitaan. Minun pitäisi myös kehua hänen Qashqaita. Noustessamme Volvosta, en muistanut enää puoliakaan mitä Jarno oli minulle ohjeistanut, mutta en ottanut siitä mitään painetta. Ajattelin mennä oman intuitioni mukaisesti.


Haluatko pysyä kärryillä, rattailla tai jousilla siitä mitä Rutinoffin kuskin sivustolla tapahtuu? Liity Facebookin Rutinoff-ryhmään, niin olet paalupaikalla, etkä vain haistele pakokaasuja. Facebook-ryhmä on myös autoiluhuumorin jakopaikka.




© Rauno Vääräniemi