Etusivulle
Rutinoffin kuskin tarinat
takaisin tekstipohjaiselle sivulle
Korvikeautojen koeajot

12.9.2016

Hyvä


En laittanut Volvoa heti kiertoon, vaan ajelin sillä parina päivänä kauppareissuja ja jotain turhia ajoja. Voin sanoa, etten tykännyt. Vaikka en pitänyt Toyotasta, niin eipä tuo Volvokaan minua häikäissyt millään tapaa. Vastaantulijoita se kyllä häikäisi, Reiska nimittäin oli säätänyt ajovaloista kuuvalot. Ihmettelin iltahämärissä ajellessani kun kaikki vastaantulijat vilkuttivat valoja. Ensin minulla kävi mielessä, että johan on kateellista porukkaa vanhasta kyntökoneesta, mutta sitten joku vanha patu tuli sanomaa, että mitä oikein katselen noilla valoillani.

Soitin Reiskalle ja tiedustelin, että oliko hän kenties säätänyt ajovalot vai olivatko ne Herkon peruja. Eivät olleet, siis Herkon peruja, vaan Reiska oli ne säätää näpännyt niin sanotusti näppeästi kohdilleen. Vituiksihan se oli mennyt ja sen oli jo puoli Vantaata todistanut. Penäsin syytä mokomaan omatoimiseen säätämiseen, kun en ollut antanut siihen lupaa eikä herra korjaamoherra ollut siitä millään tavalla maininnut. Oli kuulemma ollut yllätys, mikä piti todellakin paikkaansa. Sain sovittua valojen uusintasäädön vasta huomiselle, joten lähdin vielä kerran ajelemaan ylävaloisella autollani. Mietin lähtiessäni, että olisikohan pitänyt teipata umpioiden yläosat mustalla ammattimiesteipillä, mutta jätin tekemättä, kun en viitsi autoon uhrata yhtään sen enempää kuin on pakko.

Parkkipaikalta lähtiessäni huomasin miten pari kolmannen kerroksen naapuria kiskaisi kiukkuisesti verhot ikkunoidensa eteen, kun kääntelin autoani parkkipaikalla. Ei tainnut tämä volvoilu parantaa naapurisopua, ajattelin tallatessani kaasua. Löysin minä ylävaloista jotain positiivistakin. Liikennemerkit näkyivät hyvin Volvon valokeilassa. Jalankulkijat jäivät kyllä hieman pimeiksi, mutta enhän minä nyt missään jalkakäytävällä meinannutkaan autoilla. Lisäksi ajoin hiljaa, eli noin neljääkymppiä. Olin nyt menossa ostamaan tarjouskassleria eräästä paikallisesta kaupasta. Pääsin varmaan puoleen väliin, kun vastaan tullut Opel teki takanani u-käännöksen ja imeytyi kiinni takapuskuriini.

- Pah, taas yksi kateellinen tai sitten joku nuuka bensansäästäjä, tuhisin itsekseni.

Veivailin muutaman risteyksen kautta kaupan pihalle ja lepo seurasi perässä kuin olisi ollut näppy takapuolessa. Tiedä vaikka Opel-kuskilla sellainen olisi ollutkin. Vähän kyllä meinasi häiritä moinen tappituntumassa köröttely, mutta tässä tilanteessa olin tyytyväinen Volvon suureen massaan. Ajoin auton kaupan parkkipaikalla perimmäiseen takanurkkaan ja sammutin moottorin. En kerinnyt kuin vähän ovea raottaa, kun auton vierelle pölähti puoltoistametrinen hukkapätkä selittämään:

- Se oli jo neljäs kerta tällä viikolla.

Minulla ei ollut aavistustakaan mitä tyyppi horisi. Periaatteen vuoksi en ollut samaa mieltä, vaan vastasin:

- Eikä ollut kuin ensimmäinen.
- No olihan, eilen kaksi kertaa, tänään kerran ja toissa päivänä kerran.
- Tuskinpa, olen täällä ensimmäistä kertaa tällä viikolla.
- Varmasti olet tullut vastaan neljä kertaa tällä viikolla ja jokaisella kerralla on silmissä säkenöinyt.
- Ahaa, valojako tarkoitat?
- Avaa konepelti.

Vilkaisin viiksekästä metriheikkiä ja mietin hetken, että haukunko sen hobitiksi ja käsken muuttamaan muualle vai teenkö kuten pyydettiin. Mies ei vaikuttanut juurikaan vihamieliseltä, joten vapautin konepellin lukituksen. Saman tien tyyppi avasi konepellin tuulihaasta ja nosti sen pystyyn. Konehuonetta vilkuillessaan hän sanoi:

- Olen Himo Säätäjä, säädän nuo valot kohdalleen.
- Minulla on kyllä huomiselle aika korjaamolle.
- Teen ilmaiseksi.
- Yksi tuttu lupasi sen jo tehdä.
- Esittelin jo itseni, se oli nimeni, viiksivallu selitti.

Suostuin lopulta siihen, että hän säätää valoni kohdalleen. Luulin ensin, että tyyppi ruuvaa valot piruillessaan niin alas, että valaisen niillä vain etupuskurin. Näin ei käynyt, vaan Himo Säätäjä kävi hakemassa valojensuuntauslaitteen ja suuntasi valot sen avulla kohdalleen. Palautettuaan suuntauslaitteen autolleen, hän palasi vielä luokseni ja sanoi:

- Katselin, että olet jo joutunut myymään toisen etupenkinkin autostasi.
- Niin no, oikeastaan…
- Ei siinä ole mitään hävettävää, olen itsekin joskus ollut niin pohjalla, että oli varaa autoilla vain vanhalla Volvolla.

Vilkaisin tyypin Opelia. Se oli Insignia, eli ei ihan halvimpia Opeleita. Tosin en tuntenut mallia niin tarkasti, että olisin voinut sanoa missä hintaluokassa se liikkui. Säätäjä huomasi myös katseeni, sillä hän kaivoi taskustaan satasen setelin, iski sen kouraani ja sanoi:

- Ota tuosta, ostat vaikka Torista autoosi toisen etupenkin.

Vilkaisin seteliä, miestä, seteliä, miestä ja vastasin hämmästyneenä:

- Kiitos, tämä oli kyllä jo aivan liikaa. Enhän minä voi ottaa rahaa vastaan, säädit jo valotkin kohdalleen.
- Hei, säätäminen on himoni, eikä se ole satasesta kiinni. Pistät sitten itse hyvän kiertämään, kun tulee eteen sellainen tilaisuus.

En voinut väittää enää vastaan, koska viiksekäs säätöhemmo oli poistunut iloisesti vihellellen. Seisoin hetken aikaa satanen kourassa parkkipaikalla ja mietin maailman oikukkuutta. Yleensä tällaisissa tilanteissa saadaan nenä kipeäksi, joten tämä veti minut hiljaiseksi.

Hetken hiljentymisen jälkeen kävin suorittamassa kauppaostokseni. Hyllyjen välissä sukkuloidessani sain kuningasidean siitä miten pistän hyvän kiertämää. Se vaati käyntiä toisen ketjun kaupassa, joten nostettuani ostokset Volvon kyytiin, kävelin viereiseen kauppaan ja kävin noutamassa sieltä sen mitä olin suunnitellut. Onneksi heillä oli niitä siellä. Askartelin autossa kyseistä artikkelia hieman puukon avulla, että sain sen juuri oikeanlaiseksi.

Lähdin ajelemaan kotia kohti, tosin pienen mutkan kautta. Halusin varmistaa, että valot todella näyttävät oikein ja valitsin reitiksi sellaisen, jossa oli mäkiä. Olin lähes sokaistunut hyvin toimivista valoistani, kun näin vastaantulevien bussipysäkillä vanhan Escortin ja sen konepellin alla pitkäsäärisen vaalean naisen. Naisen tiukka urheiluasustus ei jättänyt mitään arvailujen varaan. Hänellä täytyi olla kylmä näin viileässä syyssäässä, ajattelin ohi ajaessani. En päässyt vastaantulevan liikenteen vuoksi tekemään heti u-käännöstä, vaan ajauduin hieman etemmäksi sitä tekemään.

Saatuani Volvoni ympäri eräässä risteyksessä, tallasin kaasua reilusti päästääkseni neitosen ahdingosta. Päästyäni näköetäisyydelle, totesin, ettei kiirehtimisestä ja kaahaamisesta ollut taaskaan mitään hyötyä. Neitosen edessä, takana ja tien toisella puolen oli parkissa kymmenkunta autoa ja äkkiä laskettuna varmaan toistakymmentä innokasta auttajaa. Jatkoin ajamistani ja päätin ajaa kotiin toista kautta.

En kuitenkaan mennyt suoraan kotiini, vaan kurvailin Reiskan pajalle. Jätin Volvon käyntiin pihalle ja astelin sisälle Merkilliseen autokorjaamoon. Reiska seistä pönötti keskellä korjaamon lattiaa ja katseli edessään olevaa Tippa-Rellua. Seisahduin hänen vierelleen ja totesin:

- Onhan siinä vähän tervettäkin peltiä.
- Kyllä tuosta puolenkymmentä autoa tehdä näppäsee helposti, Reiska hymähti.
- Jaa, että kuinka? Tuostahan näkee läpi, katsoi mistä kohtaa tahansa. Läpimätä niin sanoakseni.
- Tein amiksessa paljon vaikeampiakin entisöintejä, ihan ekalla luokalla.
- Vaihdoit tulpat ja suodattimet vai?
- Voi yhden kerran, että piti tuokin tyhmyys päästää ilmoille, huoh, Reiska huokaisi syvään ja keinahteli kumisaappaillaan.
- No kerro sitten mitä teit, äläkä keuli niillä kumisaappaillasi.
- Sain opettajalta viisysin DeSoton konepellin S-kirjaimen ja tein siitä auton viikossa.
- Täh, siis viikossa?
- Kävin ensimmäistä luokkaa ja oli vasta toinen viikko koulussa. Nuorempana olin vähän hitaampi, kun rutiinit eivät olleet vielä täysin selkäytimessä.
- Ihan uskomatonta, puistelin päätäni.
- Sitä se opettajakin sanoi, sillä hän ei kertonut, että mistä autosta se S-kirjain oli.

En uskonut edes sitä puolikasta S-kirjainta Reiskan jutusta. Jos tuostakin tarinasta otti pois noin 110 %, niin silloin oltiin suurin piirtein oikeilla jäljillä tekemisen suhteen. Epäilin, että Reiskan eteen oli tuotu kokonainen DeSoto, josta puuttui konepellistä se S-kirjain, eikä ikiamis saanut sitäkään oikeinpäin paikoilleen. Reiskan tuntien, se kirjain oli vielä kiinnitetty vähintään kuudella popniitillä niin, että pysyy varmasti täältä ikuisuuteen.

- Meinaatko pitkäänkin olla täällä ilmaa pilaamassa? Reiska kysyi yllättäen.
- Täh, onko kiirusta? Pitääkö Kiinan muuria kenties jatkaa vai käydä korottamassa Tuvalun saarta Tyynellä valtamerellä? Tietysti ennen kymppiuutisia.
- Rellun omistaja palaa tunnin päästä, lupasin tehdä näpätä sen sitä ennen valmiiksi.
- Okei, asiani on nopea. En tarvitse mitään valojen uusintasäätöä, eräs herra nimeltä Himo Säätäjä sääti valot valojensuuntauslaitteella.
- Eikä, ja menit sitten maksamaan itsesi ihan kipeäksi jonkun amatöörin suorittamasta työstä!
- Ihan ammattitaitoiselta se vaikutti.
- Oliko sillä esittää amiskorttia, tällaista kuvallista.

Reiska läväytti eteeni koin ja ties minkä syömän ruskean nahkalompakon, josta hän kaivoi esille oman amiskorttinsa. Siinä oli Reiskan kuva amiksen ensimmäiseltä päivältä ja tikkukirjaimilla tehty käsialanäyte. Pienempää tekstiä en kerinnyt edes lukea, kun hän tunki kortin takaisin lompakkoonsa ja lompakon takaisin haalareidensa kätköihin.

- Ei se mitään korttia näyttänyt.
- Sitähän minäkin, että huijariamis. Se on kuule valelääkärin oikeudenkäynti pientä purkanjauhantaa siihen verrattuna, kun tuollaista valeamista vastaan aletaan käydä oikeutta.
- No hei, relaa nyt vähän, ei se tyyppi edes väittänyt olevansa mikään ammattilainen.
- Ja pyh, menenkin heti katsomaan mihin vittuun ne valot nyt näyttää, Reiska tuhahti ja lampsi ulos.

Menin perässä katsomaan minkä kohtalon valoni nyt kokevat. Mielestäni se oli parempi, että ne näyttävät vittuun kuin kattoon. En sanonut mitään, seurasin vain kun ikiamis kyykisteli autoni edessä ja sihtaili toinen silmä kiinni Volvon ajovaloja. Hetken puhistuaan hän ilmoitti:

- Arvasin oikein, molemmissa on reilusti hajataittoa. Voi yhden kerran mitä kädetön amatööri on taas saanut aikaiseksi. Maksoit varmaan itsesi ihan kipeäksi kyseisestä hommasta. Olisin tehdä näpännyt se takuulla kuntoon.
- Enkä maksanut, sain itse asiassa valonsäädön ja sen päälle satasen rahaa. Tienasin sillä valojen säädöllä.
- Lahjus, on vakava rike ottaa lahjus vastaan siitä, että amatööri saa tehdä ammattilaisen työn.
- Vaan sepä työ on hyvin tehty.
- Hajataitto on vakava asia. Pilallahan nuo valot ovat, ei auta muu kuin tilata uudet etulyhdyt. Aika kalliiksi tuli tuo ilmainen valohoito.
- No höpö höpö. Se Himo Säätäjä sanoi satasta antaessaan, että minun pitää pistää hyvä kiertämään.
- Ai se satanen, Reiska lipoi huuliaan.
- No ainakin se hyvä, virnistelin takaisin.
- Voisin kyllä ottaa sen, Reiska hymyili minulle ja ojensi kätensä minua kohti.

Olinkin jo odottanut tätä tilannetta, ja kaivoin povitaskusta lehden ja laitoin sen hänen käteensä. Reiska puristi lehteä kädessään ja kysyi ihmeissään?

- Mikä tämä muka on?
- Hyvä, laitoin sen nyt kiertoon. Olen tehnyt osuuteni, kiitos ja näkemiin.
- Hetkinen, mikä hyvä?

Osoitin lehden kantta ja pyysin lukemaan jäljellä olevan tekstin.

- H Y V Ä, Reiska tavasi hitaasti.
- Entinen Yhteishyvä ja nykyinen Hyvä. Kyllä minä sinunakin laittaisin hyvän kiertämään, niin tulee hyvä olo.
- Amatöörit, Reiska mutisi ja rullasi lehden tiukaksi rullaksi.
- Heippa ja onnea Tippa-Rellu -projektillesi.
- Vielä sinä palaat sen hajataiton vuoksi, sano minun sanoneen, Reiska huuteli perääni.

Minulle tuli oikein hyvä olo tuosta hyvän kierrättämisestä. Miten oikeassa Himo Säätäjä olikaan ollut, että hyvä täytyy laittaa kiertoon. Volvokaan ei enää vituttanut yhtään, kun kurvailin sillä kotipihalle. Olisin ajanut autoni suoraan omaan parkkiruutuuni, mutta Oskari Närä seisoi siinä kädet puuskassa. Ajoin kyntökoneen keulan kiinni papparaiseen ja nousin autosta.

- Tämä parkkipaikka on vain henkilöautoille, Närä narisi.
- Jätin auran pellolle, joten eipä tämä juurikaan eroa muista henkilöautoista, heitin takaisin.
- Hallituksen puheenjohtajana minulla on valta ja voima estää tuollaisten pysäköinti parkkipaikalla. Olen saanut siitä jo valituksen.
- Vai niin, no kukas se sellaisen on rustannut?
- Minä, minä tein sen valituksen. Tein sen siviilihenkilö Oskari Näränä ja vastaanotin sen hallituksen puheenjohtaja Oskari Näränä.
- Jaa, ettei nyt olisi kyse sellaisesta rikkinäisestä puhelimesta. Katsos sellainen tapahtuu aina kun asia siirtyy henkilöltä toiselle ja se toinen kertoo sen eteenpäin.
- Minulla ei ole mitään rikkinäistä puhelinta, Närä polki saapasta asfalttiin.

Se olisikin ollut Närän tapauksessa murheista pienin. Mielestäni vakavampi asia oli hänen rikkinäinen korvienvälinsä ja vino ajatusmaailmansa. Närän jurnuttaessa siitä rikkinäisestä puhelimesta, mieleeni palasi hyvä ja sen kierrättäminen. Siitä tuumasta toimeen ja sanoin papparaiselle:

- Kuule, haluaisitko jotain hyvää?
- Ei, en huoli tuota ruotalaispaskaa vaikka ilmaiseksi saisin.
- En minä Volvoa tarkoittanut, enkä autoa yleensäkään. Kuulin vain tuossa äsken, että Romu-Reiska meinaa laittaa hyvän kiertämään. Kuulemma ensimmäinen joka saapuu hänen korjaamolleen, saa jotain todella hyvää. Joku ihan speciaalijuttu tänään.

Samassa Närä pyörähti autoaan kohti ja ampaisi liikkeelle. Ennen autoonsa istuutumistaan hän huusi:

- Romu-Reiska sentään ajaa japanilaisella autolla, toisin kuin eräs petturi!

Pyh, ajattelin ja virnistin takaisin. Tuollainen ei paljon heilauttanut meikäläisen elämää puoleen eikä toiseen. Ajoin Närän lähdettyä Volvoni kunnolla parkkiruutuun ja siirsin kroppani lihasvoimaa käyttäen asuntooni. Istahdin television ääreen ja aloin katsomaan boksilta wheeler dealeria, tuota englantilaista auto-ohjelmaa, jossa toinen tyyppi ostaa auton ja toinen kunnostaa sen. Lopussa auto myydään ja lasketaan voitot. Todella hyvä ohjelma verrattuna amerikkalaisten tekemiin kouhotusohjelmiin, jossa kaikki on niin suurta ja mahtavaa. Ohjelma kerkesi pyöriä tuskin varttia, kun ovikello soi siihen tyyliin, että rapussa oli jollain niin sanotusti piru irti. Menin ovelle ja kurkkasin ovisilmästä. En yllättynyt ollenkaan siitä, että Toyota-jäärähän se oli, joka rapussa savusi. Avasin oven ja sanoin:

- Mikäs nyt keittää, menikö Toyotasta vetari?
- Hermot meni, siinä sinulle hyvä, Närä paiskasi Yhteishyvä-lehden rapun lattiaan niin, että raikui.
- Vau, siis sinullakin on sydäntä, kun osaat laittaa hyvän kiertämään.
- Katsokin, että se ruotalaisrottelosi on poissa parkkipaikalta kahden viikon päästä, tai kierrätän sen Kuusakoskelle, Närä sauhusi.
- Noh, noh, jos sen teet, niin pilkon Yariksesi moottorisahalla tuohon parkkipaikalle. Otan sen riskin, että roppa kipeytyy ruumiillisesta työstä.
- Pyh, Närä sanoi ja katosi rappuun.

Otin lehden ja heitin sen kierrätykseen menevien lehtien päälle. Istuuduttuani takaisin sohvalle, ihmettelin hieman Närän suhtautumista Volvooni. Papparaisella oli ottanut kovasti luonteen päälle se, etten ollutkaan pysynyt Toyota-autoilijana. Hän varmaan odotti, että kerran Toyota, aina Toyota, pätisi myös minun kohdallani. Koska minä olin minä, asia ei ollut sillä tapaa miten Närä oletti sen olevan.



© Rauno Vääräniemi