Etusivulle
Rutinoffin kuskin tarinat
takaisin tekstipohjaiselle sivulle
Korvikeautojen koeajot

21.7.2016

Nenästä vedettävät


Näin yöllä painajaisia Volvoista. Olin unessa menossa ostamaan ihan mitä tahansa muuta autoa kuin Volvoa, mutta joka kerta myyjä tuli luokseni leveästi hymyillen ja sanoi, että tässä herran Volvon avaimet. Ne möivät joka kerta tuon saman saatanan vajaapenkkisen rottelon, mikä oli nyt Reiskan pajalla. Unessa siis vaihdoin monta kertaa autoliikettä, mutta silti sain saman Volvon. Heräsin aamulla hikisenä, ja tällä kertaa ihan syystä. Suihkussa seistessäni olin entistä vakuuttuneempi siitä, ettei minusta ole kokoaikaiseksi korvikeautoilijaksi. Voisinhan harrastaa niitä, kuten jotkut harrastavat jenkkiautoja, mutta pääasiassa autoilisin omalla Rutinoffillani.

Kuulin kylppäriin puhelimen viestiäänen. Ajattelin Reiskan laittaneen viestin, että on tulossa tuomaan autoani. Kello oli jo sen verran, että Reiska oli painanut duunia jo muutaman tunnin. Kuivailin itseni rauhassa ja menin sitten katsomaan viestiä. Se ei ollut Reiskalta, vaan Närältä, ja siinä luki: ”Ei ole vieläkään Toyotaa parkissa. Uskallakin ajaa meidän taloyhtiön parkkipaikalle joku ruotalaisrotelo.” En jaksanut vastata hänelle mitään, kiehukoot siellä omassa ruotalaisliemessään, houkka. Osaisi edes kirjoittaa oikein, hymyilin Närän tekstille.

Kerkesin nautiskella aamiaisen ja jopa lounaankin, ennen kuin puhelin soi uudelleen. Nyt soittaja oli Reiska. Hän sanoi tulevansa amislaisten kunniasanalla puolen tunnin päästä parkkipaikalle. Reiska sanoi olevansa niin kiireinen, ettei joutaisi tulemaan sisälle, vaan minun olisi mentävä parkkipaikalle häntä vastaan. Tuo sopi minulle erittäin hyvin, sillä tottahan toki halusin nähdä ja ennen kaikkea haistaa Volvoni.

Odottelin vartin ja lähdin sitten malttamattomana pihalle. Koska minulla oli aikaa, päätin tehdä pienen kävelylenkin meidän taloyhtiön pihalla. Halusin nimittäin katsoa, että näkyykö Närän asunnossa mitään elämää. Päivä oli hämärä, joten hänellä olisi valot päällä. Syksyinen sää oli sen verran viileä, että minun piti vetää takin vetoketju kunnolla kiinni. Ei ulkona mitään pakkasta ollut, mutta eipä tarvinnut hikoillakaan.

Tuleva talvi sai minut miettimään sitä, että Volvo voisi olla hyvä pitää talven yli, sillä onhan kyseisellä merkillä vankka talviauton maine. Näräkin saisi enemmän ruotalaisnäppyjä, jos pitäisin Volvoa pitempään. Asiaa piti tuumia rauhassa, sillä en ollut tekemässä päätöstä auton suhteen tässä ja nyt.

Kävelin sen talon ympäri, jossa Närä asui ja lähdin paluumatkalle tietä pitkin. Närän asunnossa ei ollut valoja, joten tutkailin tienvarressa parkissa olevia autoja. Osa taloyhtiömme asukkaista säästi parkkipaikkamaksun ja pysäköi riskillä tienvarteen. Siinä oli arkipäivisin pysäköintirajoitus, mutta valvonta on todella heikkoa. Joku tiesi joskus jonkun saaneen pysäköintisakon siinä, mutta kukaan ei muistanut kenestä oli kyse. Nyt tienvarressa oli jonkin verran tyhjää tilaa, sillä ihmiset olivat töissä. Katseeni tavoitti tienvarressa seisovan sinisen Talbot Horizonin. En ollut uskoa silmiäni, sillä sen katolla oli taksikyltti, jossa oli numerot 101,1. Autossa ei ollut ketään, joten astelin lähemmäksi ja kurkkasin sisälle. Se ei ollutkaan tyhjä, sillä pitko pilkkutaksikuski Tomppa Pomo makasi sykkyrässä auton takapenkillä. Mies näytti nukkuvan, joten koputin sivuikkunaan. Hetken kopulteltuani, Tomppa heräsi ja huomasi minut. Hän tuuppasi takaoven auki ja sanoi:

- Olin ihan varma, että tulet tänään kyytiini. Tulin sen vuoksi tähän jo aamuyöllä odottelemaan, kähkähkähkäh.
- En ole kyllä kyytiä vailla, ilmoitin hänelle.
- Ajan vaikka metrin, ei tarvitse kävellä.

Katselin riutuneen näköistä Tomppaa. Miehellä oli yhä päällään liian pieni musta puku. Päässä hänellä oli tuttu hikinauha. Sellaiset olivat näemmä myös höhlän ranteissa. Partakin oli säilynyt, joten tyyli oli täysin ennallaan. Jokin sentään pysyi, vaikka viime tapaamisen Mersu olikin vaihtunut Talbottiin. Ymmärsin aikaisemmin, että Tomppa oli saanut taksiluvan ja oli laillistettu taksikuski. Jokin tässä ei täsmännyt, joten tiedustelin sitä Tompalta:

- Missä Mersu, se oikea taksiauto?
- Kähkähkäh, menetin taksiluvan, joten vaihdoin Möttöseltä tämän Talbotin takaisin.
- Menetit, miten?
- Nujakoin asiakkaiden kanssa.
- Nujakoit?
- Niin, väittivät etteivät ole nenästä vedettäviä. Minä vaan näytin, että meillä jokaisella on nenä josta voi vetää. Aaaarggg, se teki hyvää sekä minulle, että niille, kähkähkäh.

Kävi ilmi, että jokunen känninen asiakas oli alkanut epäillä Tompan ajoreittiä ja sanonut, että taksikuski yrittää vetää heitä nenästä ajamalla tarpeettoman pitkän matkan. Sen kuultuani muistan miten Tomppa oli ajanut minuakin kuskatessa aivan päinvastaiseen suuntaan, koska navigaattori oli ollut ylösalaisin tuulilasissa.

- Se navigaattoriko tämän teki? kysyin häneltä.
- Ei, vaan Pasin koodaama äppi, jonka piti nopeuttaa ajamista pisteestä P pisteeseen K.
- Täh, ajoit siis mistä mihin?
- Se on siis A:sta B:hen, mutta Pasin sovelluksessa käytetään hänen nimikirjaimiaan.
- Jumalauta, se jätkähän hämmentää ihan joka paikassa.
- Paitsi kotona, Tomppa ilmoitti.
- Miten niin ei kotona?
- Pasin äiti soittaa aina ja kysyy, että koska Pasi tulee hämmentämään puuroa, kun hän vanha ihminen ei jaksa kaikkea tehdä yksin.

Tiesin kyllä Pasin olevan ADHD, tai ainakin jotain sinne päin. En tiedä onko sitä koskaan diagnosoitu, mutta ei kukaan normi hönö yllä lähellekään tuollaisiin saavutuksiin, mihin tuo pieni pirulainen ylsi. Tomppa mainitsi vielä Pasin olleen hiljattain yhden päivän taksikuskina, ikään kuin kokeilemassa ammattia.

- Eikö siihen pidä olla ajolupa, se mitä sinulla ei enää ole?
- Pasi on Pasi, kähkähkäh, se järkkää itsensä vaikka Jopolla kuuhun jos se haluaa, Tomppa käkätti.
- Juu ja ilman ketjuja, hymähdin.

Tomppa jatkoi kertomista siitä Pasin koodaamasta sovelluksesta. Heikkojen tai jopa olemattomien koodaritaitojensa vuoksi sovellus ei ohjannut kartan mukaan nopeinta reittiä, vaan kauneinta. Jos sen laittoi ajamaan vaikka Helsingin rautatieasemalta siihen viereiselle Sokokselle, niin se ajatti Kaivopuiston kautta.

- Ehehehee, voi kiesus, enpä yhtään ihmettele, että sinun sanottiin vetäneen nenästä kyytiläisiä, repesin täysin.
- En suostu ottamaan syytä omaan nenääni, aaarrrgh! Tomppa karjahteli.

Hetken hermostuneena hikinauhaansa sormeiltuaan, hän jatkoi kertomistaan. No ne kyytiläiset olivat siis valittaneet tulleensa nenästä vedetyksi, josta Tomppa oli pillastunut. Hän oli kiskonut tyypit ulos autostaan ja kiskonut mokomia kännikaloja nenästä pitkin maita ja mantuja, ketä missäkin. Yhdenkin hän oli kävelyttänyt nenästä pidellen mereen, Tompan muistin mukaan Herttoniemen rannan koirien uimapaikassa. Tyyppi oli ollut kuulemma niin paska, ettei sitä viitsinyt viedä vettä pilaamaan ihmisten uimarannalle.

- Ne uimapaikat ovat siinä aika vierekkäin, huomautin väliin.
- Vesi laimenee, kun ehtii sinne asti. Sitä paitsi se virtaa toiseen suuntaan.
- Ai jaa.

En nyt ihan allekirjoittanut Tompan virtailuja, mutta se nyt oli sivuseikka tässä komediassa. Draamaahan se oli ollut osallisille, mutta minulle se oli nyt suurta hupia, eli komediaa. Tarina jatkui niin, että taksitarkastaja oli ottanut Tomppaan yhteyden. He olivat tavanneet, jolloin Tomppa oli vetänyt sitäkin nenästä.

- Ikinä en ole nähnyt niin isoa klyyvaria, kähkähkäh, Tomppa käkätti.
- Niinpä tietysti. Eikö tuossa vaiheessa mikään kello soinut, että luvat lähtevät varmasti?
- Kauhea ongelma yhdestä nenästä, kähkähkäh, pilkkutaksimies käkätti.

Tomppa sanoi jo siinä tilanteessa olleen niin kaltevalla pinnalla, että antoi mennä vaan ihan vapaalla. Vapaalla meneminen tarkoitti tällä kertaa sitä, että nenästä vedettiin ihan ketä vain, joka asettui hänen tielleen liian nenäkkäänä. Minua alkoi jo tämä nenien veivaaminen tympiä, joten tiedustelin miten sen Hutsu+ -palvelun oli käynyt.

- Se tuli ja meni, Tomppa vakavoitui.
- Minne, ostiko sen joku isompi firma?
- Juu, maailmanlaajuinen.
- Vau, se oli siis kultakaivos.
- Olihan se, meillä oli liikekumppanin kanssa isot laajennussuunnitelmat.
- Ette sitten ensin laajentaneet ja vasta myöhemmin myyneet. Olisitte saaneet isommat fyffet.
- Oli pakkorako myydä, siis hieman kuumat paikat. Alkoi jo poskia poltella.
- Poskia poltella, mitä hittoa olet oikein duuannut?
- Prätkän pakoputki oli jo lähes poskessa, Tomppa mutisi.

Hikinauhapitko kaivoi taskustaan kaksi käytettyä röökin filtteriä, tunki ne molempiin sieraimiinsa ja veti henkeä oikein tunteella:

- Aaaaarrrgggh! Kyllääää tekeee höpöööö!

Olisin voinut häkeltyä, mikäli olisin ollut näkemässä tuota tapahtumaa ensimmäistä kertaa. Tunsin Tompan vuosian takaa, joten tiesin hänen omituiset tapansa. Mies ei ollut kyllä millään mittarilla mitattuna normaali, mutta kukapa tässä maailmassa ihan täydellinen on. Omasta mielestään varmaan kyllä monetkin, mutta ympäristön mukaan näin tuskin on.

- Prätkäjengi osti meidän bisneksen, Tomppa valotti.
- Osti, rahallako?
- Espanjan pesetoilla ja vanhoilla markan kolikoilla.
- Siis ihan arvottomalla valuutalla.
- Ei kuulemma ole heidän ongelma, mikäli pankki kieltää ne rahat. Heille saa siitä kuulemma tulla valittamaan ihan henkilökohtaisesti koska vain. Ja valitukset käsitellään heti.
- No, valititko?
- Juu, sen jälkeen aika paljonkin kun olin ensin valittanut siitä valuutasta.

Pitihän se arvata, ettei torvelo ollut tajunnut omaa parastaan, vaan pitko oli mennyt rahojen kanssa jengin päämajaan ja alkanut valittaa. Pari tuntia myöhemmin ohikulkija oli löytänyt valittavan Tompan Kehä ykkösen varrelta täysin muistamattomana.

- On minulla nyt muisti palannut, hän totesi.
- Hyvä ettei henki mennyt.
- Olen sitkeä, luutkin vain taipuvat, eivät katkea.

Hutsu+ siis siirtyi toiselle omistajalle aikamoisen valituksen saattelemana. Tomppa totesi, ettei ole syytä masentua, joten hän päätti hankkiutua myös taksina olleesta Mersusta eroon. Paluu vanhaan olisi Tompan päättelyn mukaan onnellisuuden tae. Mersun hän oli ajanut luottoautokauppiaan häkkiliikkeeseen.

- Tarkoitat siis Eemeli Möttöstä? varmistin.
- Sitä juuri, aivan huippujätkä. En saanut Mersua edes kokonaan maksettua ja se otti sen silti takaisin ja sain vaihdossa vanhan Talbottini.
- Siis menikö Talbotti aikoinaan Möttöselle?
- Se oli rikki, Möttönen otti sen itselleen pientä korvausta vastaan.

Kävi ilmi, että Tomppa oli ostanut Mersun pitkällä maksuajalla ja tehnyt muitakin sopimuksia Möttösen kanssa. Koska sopimukset raukesivat Tompan puolelta, joutui Tomppa antamaan Möttöselle 500 euroa + Mersun, niin he olivat sujut. Vaihdossa hän oli saanut Talbotin, josta hän niin ikään joutui maksamaan 500 euroa, sillä se oli ollut katsastamaton.

- Möttönen ei myy katsastamattomia autoja, rehti mies, Tomppa hehkutti.
- Siltä se pyramidihuijauskin saadaan vaikuttamaan, siis rehdiltä, huomautin.
- Möttönen halusi palvella minua vilpittömästi. Nyt minulla on toimiva Talbot ja siinä on katsastus voimassa ja pilkkutaksikyltti taas katolla.
- Entinen meno siis jatkuu?
- Niin, mutta nyt minulla on uusi äppi. Haastan sillä kohta Uberin.
- Huoh, älä vaan sano, että Pasi on koodannut senkin?
- Juu, ja tämä onkin edellistä paljon parempi.
- Miten parempi?
- No nyt melkein löydämme asiakkaiden kanssa toisemme. Pientä hiomista, mutta Pasi sanoo tekevänsä sen tällä kertaa hienolla viilalla.

Mielestäni koodarit eivät käytä mitään hiton viiloja koodatessaan tai korjatessaan koodissa olevia virheitä. Siinä on kädetön autonasentaja näyttämässä renkaiden vaihtoa sokealle asiakkaalle, kun Pasi koodaa sovellusta Tompalle. Tomppa puolusteli, että hän on saanut ihan oikeita ajokeikkojakin, tosin manuaalisesti ilman sovellusta. Pilkkutaksin hyvä puoli on siinä, ettei sitä taksikyltin pilkkua näe pikku kännissä.

- Ehehehee, tuo on kyllä niin totta kuin vain ikinä voi olla, repesin.
- Minne ajetaan tänään? Tomppa ryhdistäytyi.
- Sori, ei minnekään, ainakaan minun maksamana. Odottelen oman Volvoni saapumista parkkipaikalle.
- Vau Volvo, oletko voittanut lotossa? Tomppa hämmästeli.
- Se on sellainen ysivitonen 850.
- Ooh, lähes uusi. Sen minun vanhan Mersun ikäinen. Varmaan upea ajokokemus.
- En ole vielä ajanut sillä.
- Minä olisin muuten kade, mutta minulla on nyt tämä Talbot, Tomppa taputti autonsa kattoa.

Tomppa tiedusteli, että haluaisinko siirtyä ajamaan pilkkutaksia hänen leipiinsä? Me voisimme kuulemma yhdessä perustaa lentokenttäosaston, kun minulla on tuollainen tilava farmari. Saisin kuulemma hyvät provikat omalla autolla ajamisesta. Hän olisi erittäin kohtuullinen perimiensä pilkkutaksikomissioiden suhteen. Uteliaisuuteni heräsi, joten kysäisin häneltä:

- Paljonkohan se olisi, siis se komissio?
- Harjoitteluaikana tietysti maksaisit minulle, että saat ajaa + kaikki kyytimaksut minulle.
- No entä sen harjoittelun jälkeen ja miten pitkään pitää harjoitella?
- Puoli vuotta, jos olet jo käynyt autokoulun ja vuosi, ellet ole.
- Olen käynyt.
- Hyvä, puolen vuoden jälkeen otan vain 60 % ajotuloista.
- Mitä minä saan sillä 60 %:lla?
- Pilkkutaksikyltin ja luvan ajaa.

Tomppa perusteli, ettei se Uberikaan päästä kuljettajia livahtamaan kuin seteli veräjästä. Ei varmaan, mutta mielestäni hänen pilkkutaksisysteemin hinnoittelu ja tuollainen harjoittelu piti huolen siitä, että mies saa ajaa ihan yksinään mokomaa taksia.

- Pasi kyllä sanoi, että tuttujen kohdalla voidaan joustaa jompaankumpaan suuntaan, Tomppa huomautti.
- Jompaankumpaan?
- Ei ole vielä päätetty, että otetaanko tutuilta tupla- vai puolihinta. Vaikea päätös.
- Kiitos, mutta minulle tämän päätöksen tekeminen on harvinaisen helppoa, heh, naurahdin.
- No, mikä se on, kerro? Koska alat ajamaan?
- En koskaan. Olen nimittäin nykyisin jo täystyöllistetty taivaanrannanmaalari.
- Aijaa, olisit heti sanonut. Sinulla sitä riittää työsarkaa.

Voi yhden kerran, ovatko tuon tyypin aivot pehmenneet nyt lopullisesti, ajattelin kuunnellessani mokomaa höynää. Ei se minun mielestäni ihan noin vajaa ollut vielä jokunen vuosi sitten. Tai saattoihan se olla, että aika kultaa muistot, ja muistan hänet sen vuoksi älyllisempänä. Toinen vaihtoehto on se, että moottoripyöräkerholle valittaminen jätti valitettavat jäljet Tompan pääkoppaan. Se oli erittäin valitettavaa.



© Rauno Vääräniemi