Etusivulle
Rutinoffin kuskin tarinat
takaisin tekstipohjaiselle sivulle
Korvikeautojen koeajot

4.6.2016

Autovieraissa


Nukuin yöni yllättävän hyvin, vaikka autoni oli Reiskan huomassa. En luottanut mieheen oikeastaan ollenkaan, mutta käytännön syyt ja vanha ystävyys kallisti vaa´an Reiskan korjaamon puoleen. Vähänkin arvokkaampi auto olisi löytänyt korjauspaikan jostain ihan muualta. Jännäsin jo illalla, että koska puhelin soi ja Reiska soittaa kertoakseen, että auto on ihan paska, ja korjaaminen maksaa kymppitonnin tai jotain. Puhelin ei onneksi soinut. Aamukahvilla se sitten tapahtui, eli puhelin soi. Soittaja tosin oli Oskari Närä, tuo ikivanha Toyota-jäärä. Painoin vihreätä luuria ja sanoin puhelimeen:

- Mitä Närä?
- Sitä minä vaan, että olet hukannut jotain, vai oletko jossain muualla kuin kotona?
- Olen, siis kotona. En minä ole hukannut mitään, miten niin?
- No sitten olet, jos olet kotona. Turha inttää minun kanssa, pöljä!

Tsekkasin taskut ja lompakko sekä kotiavaimet olivat tallella. Koska puhuin juuri puhelimeeni, oli sekin oletettavasti tallessa. En keksinyt mitään muuta, mitä voisin käytännössä hukata jonnekin kotini ulkopuolella. Himassa nyt hukkui mitä milloinkin, mutta harvempi artikkeli kuitenkin poistui yksin asunnostani, joten vaadin lisätietoja:

- Pistäpäs lisää informaatiota siitä minkä olen hukannut.
- Umpipöljä, seison sen hukkaamasi jutun paikalla.
- Ahaa, siis paskaämpärissä. Olen varmaan hukannut ämpärillisen paskaa, sorry.
- Pyh, olipas mautonta teinihuumoria.
- Eikö ollutkin, ihan sitä perinteistä kakkahuumoria, ehehehee.
- Missä sinun Toyotasi on? En näe sitä missään. Vaadin selityksen. Lainasitko sen kenties jollekin toiselle, joka haluaa ostaa ensimmäisen Toyotan?

Ajattelin ensin kertoa seikkaperäisesti mitä eilen oli tapahtunut, mutta sitten päätin toisin ja vastasin:

- En kerro!
- Mitä, mitä, mitä?
- Sitä vaan, että enpäs kerro mitä Toyotalle kuuluu tai missä se on.
- Ahaa, joutuko se korjaamolle, kun joku paska Mesu ajoi sen kylkeen?
- Ei, sitä ei ole kolaroitu.
- Se on lisävarusteltavana paikallisella Toyota-kauppiaalla. Tuleeko siihen astinlaudat, sellaiset kromiset?
- On varusteltavana, mutta jätin astinlaudat ottamatta ja otin sen sijasta siihen muumimukit konepellille ja Ikean jälkiruokakupit katolle.

Närän suunnalla oli hetken aikaa täysin hiljaista. Sitten alkoi kuulua krohinaa. Aloin jo pelätä papparaisen saaneen jonkun kohtauksen, kun tämä tuli taas ääneen. Närä sanoi järkyttyneensä suunnattomasti, sillä vaikka muumit kiinnostavat paljon japanilaisia, niin ne eivät ole japanilaista alkuperää ja Ikea on niin ruottalainen kuin vain ruottalainen voi olla. Papparaisen kommenteista sain idean kiusata häntä hieman, joten utelin:

- Mitä pahaa ruotsalaisuudessa muka on?
- Hmph, vai mitä muka pöljä?
- Niin, kerro minullekin oi itäisen maan viisas mies.
- Niiden autot, oletko nähnyt minkälaisia rotteloita ne tekevät. Varmaan veistelevät niitä vieläkin kirveellä ja moottorisahalla.
- Kestävät kuitenkin paljon kilometrejä.
- Pyh, Toyotoilla yleensä peruutetaankin enemmän, mitä Volvoilla ajetaan eteenpäin.
- Juu, perä edellä ne Toyotat yleensä tulevatkin vastaan todellisia autoja.

Äänistä päätellen Närä otti pienen jumppasession, joka tapahtui hyppimällä tasajalkaa. Kovin montaa kertaa papparainen ei sitä jaksanut, vaan palasi kohta ääneen hengästyneenä. Närä painotti, ettei hän ole koskaan tullut ketään vastaan perä edellä, paitsi kerran, kun peruutti Korsosta Keravalle. Olihan Toyota-jäärä oikeassa, mutta lähinnä vain omalta kohdaltaan. Papparainen oli todella niin rivakka kuski, ettei sataheppainen Yaris juuri tientukkona ollut. Isommissa nopeuksissa sillä ei juuri keulittu, mutta kyllä se kaupunkinopeuksissa kiiti paikasta toiseen kuin, no, kuin Toyota.

- Entä Saabit sitten, hyi yök. Onneksi meni konkkaan, Närä yökkäili.
- Harmi sinällään, oli niilläkin ihan kelpo pelejä korvikeautoiksi, puolustelin merkkiä.
- Ai oli vai, edes kässäriä ei voinut niillä paskoilla tehdä ja virtalukkoa ei satunnainen kuski löytänyt koskaan, Närä puhisi.
- Entä sitten, nykyisin autoissa ei ole edes koko virtalukkoa.
- Silti se on ihan paska auto koko Saapi. Oletko ostanut pöljä Saapin, kun sitä puolustelet?
- En, en ole ostanut Saabia.
- Olisin kutsunut sinut Toyota-kerhon miitinkiin, mutta enpä taida, kun en tiedä onko sinulla enää Toyotaa, Närä ilmoitti.
- Luojan kiitos, huokaisin.
- Pöljä!

Närä löi minulle luurin korvaan, mikä ei ollut ollenkaan uutta papparaisen taholta. Hän veti todella herkästi herneen nenään, kun kyse oli automerkeistä. Toyota-jäärää oli kiva kiusata, se toi elämääni pientä suolaa. Närä lämpeni nopeasti, mutta myös leppyi yhtä nopeasti. Ei hän pitkävihainen jaksanut olla, vai lieneekö se jo dementiaa? Puhelun loputtua jatkoin aamusumpin ryystämistä. Keitin sitä yleensä pari mukillista, sillä eihän minulla ollut mitään kiirettä mihinkään.

Käytin aamupäivän siihen, että katselin netistä autoja, lähinnä tuollaisia Volvoja. Halusin kartoittaa, että mitä siitä saisi myydessä. Ei meinannut pitää sitä yhtään pitempää kuin oli aivan pakko. Rutinoff olisi kohta ajossa, joten siinä vaiheessa saa ruotsalainen maatalouskone lähteä muualle kyntöhommiin. Nettiauton selaaminen ei juuri saanut hymyä huulilleni, sillä täyspenkkiset vastaavat Volvot lähtivät noin 800 euron hintaluokasta. Kalliimpia en alkanut edes hinnoittelumielessä katsella, sillä osa luuli, että vanhasta autosta tulee heti keräilyharvinaisuus, kun se päätyy heidän autotalliinsa. Mietin realistista hintaa autolle, eli jotain 600 euron hintaluokkaa, niin menee taatusti kaupaksi, vaikka sitten lievän koiranhajun kera.

Vetelin lounasta nassuun kahden kieppeillä iltapäivällä, sillä se on minulle normaali lounasaika näin joutilaana ollessa. Sen jälkeen heittäydyin tunniksi sohvalle vatsani viereen. Kolmen kieppeillä katsoin ajan olevan kypsä, että voin lähteä katsomaan Reiskan korjaamolle, että joko Volvoni on huollettu. Olisin toki voinut soittaa hänelle, mutta se oli aika turha vaiva, kun auto oli muutenkin ihan tuossa vieressä. Nappasin roskapussin kantoon ja suuntasin nenäni kohti ulkoilmaa. Avattuani lukitun roskakatoksen oven, näin siellä tutun miehen. Utelin Koikkalan Jarnolta, tuolta naapuritaloyhtiön Nissan-miehelta:

- Mitä sinä täällä?
- Hys, olen vieraissa, Jarno sihisi.
- Oho, vai menee teillä niin huonosti.
- Hys, hiljempaa, ettei vaimo kuule.
- No sipistään sitten, sipisin takaisin.

Heitin roskapussin roskikseen ja astuin Jarnon viereen katsomaan mitä tämä selaili kovin kiinnostuneena. Miehellä oli kädessään Minin esite. Kyseessä oli se farmarimallinen iso Mini, joka oli oikeastaan yhtä kaukana alkuperäisestä Ministä kuin moottoripyörä kolmirattaisesta lastenfillarista.

- Kato, nätti, Jarno sipisi ja osoitteli Minin kuvaa.
- Joo, pidän Mineistä, ovat aika persoonallisia autoja.
- Tunnustele tätä esitteen paperia, eikö olekin laadukasta.

Tunnustelin paperia ja toden totta, Mini oli kyllä panostanut esitteeseen laadullisesti erittäin kovasti. Minulla oli sellainen mielikuva, että ainakin halpismerkkien esitteet alkavat olla kuten keväinen lumihanki, kadonneet johonkin. Ei nykyisin enää esitteillä autoja myyty, mutta Mini oli panostanut siihen kovasti. Lieneekö kyse siitä, että autoa pidetään premiumina, tai ainakin melkein. En ollut itse varma, että pidinkö sitä premiumina vai en.

- Pikkaisen kyllä jänskättää aina tämä vieraissa käynti, jos vaikka jään kiinni, Jarno supatti.
- Missä vitun vieraissa, en näe täällä yhtään naista enkä kyllä miestäkään.
- Autovieraissa. Vaimo ei pidä ollenkaan ajatuksesta, että vaihtaisimme merkkiä.
- Entä sinä itse, mitä mieltä sinä olet?
- Minä en tiedä, pitäisi kysyä varmaan vaimolta, Jarno raapi päätään.
- Siis ilman vaimoa oleva mielipide.
- Jäähän tämä vain tänne roskakatokseen. Se mikä tapahtuu roskakatoksessa, jää roskakatokseen. Kättä päälle.

Löimme kättä päälle siitä, että Jarnon puheet jäävät roskakatokseen, enkä näin ollen tule koskaan paljastamaan hänen käyneen autovieraissa meidän taloyhtiön roskakatoksessa. Sen jälkeen utelin, että miten hän on päässyt tänne, sillä katokseen pitäisi olla avain vain meidän taloyhtiön asukkailla. Jarno kertoi huoltoyhtiön miehen järkänneen hänelle roskakuskiavaimen, jolla hän pääsisi tänne. Se oli maksanut hänelle 50 euroa.

- En uskalla mennä meidän taloyhtiön roskakatokseen, vaimo voi tulla koska tahansa tuomaan roskia, Jarno puolusteli.
- Entä jos ottaisit roskapussin ja lähtisit viemään sitä ihan oikeasti?
- Ei se onnistu, sillä vaimo tietää paljonko aikaa roskien viemiseen menee. Tulee sanomista, mikäli olen pitempään ilman pätevää syytä.
- Miten tämä meidän taloyhtiön roskakatoksessa oleminen poikkeaa teidän omassa roskakatoksessa olemisesta?
- Se ei näe, että tulin tänne, Jarno sipisi.
- Missä sitten virallisesti olet?
- Käännyttämässä sinua Toyotasta Nissaniin, Jarno mutisi jalkoihinsa katsellen.
- Häh?
- Olen sanonut vaimolle, että siinä sitä riittää työsarkaa, siis sinussa, kun olet niin pyöreäpäinen autoasioissa.
- Siis olen mikä?

Jarno selitti, että vaimon mukaan kaikki jotka eivät ymmärtäneet asioita oikealla tavalla, olivat pyöreäpäisiä. Olin revetä totaalisesti ja sanoin Jarnolle, että onneksi en sentään ole mikään kuutio- tai kolmiopää. Utelin myös, että pitääkö minun tietää jotain, mikäli satun juttusille hänen vaimonsa kanssa. Jarno nyökkäsi ja sanoi, että voisin kertoa hänen tehneen töitä niska limassa, mutta koska olen ymmärtämätön, niin sekään ei ole riittänyt.

- Vaimosi on kuitenkin päästänyt sinua aina meidän koeajoille, totesin.
- On, hän haluaa aina kuulla miten huonoja muut autot ovat Nissaniin verrattuna.
- Onko oma kantasi tosiaankin alkanut lipsua Nissanista?
- No ei, mutta tuo Mini kyllä vähän kiinnostaa. Jos sitä vaikka pääsisi pikkaisen kokeilemaan, tiedä miten huono se sitten on.
- En osaa sanoa, ei ole kokemusta.
- Minä tiedän, varataan koeajo ja käydään ajamassa sellainen. Katselin kirjastossa nettikoneella, että sinne voi varata koeajon netin kautta, Jarno innostui.
- Kirjastossa? Eikö teillä ole kotona nettiä?
- No huh, enhän minä nyt kotona voi autovieraissa käydä, hei haloo!
- No halootapa juuri, huokaisin.
- Varaatko sinä? Ensi viikko käy hyvin, vaimo on silloin reissussa koko viikon.

Lupasin hoitaa asian, sillä eihän minulla ole mitään sellaisia menoja, jotka estäisivät jonkun auton koeajon. Kaikki uudet autotuttavuudet olivat tervetulleita. Sovimme, että pyrin varaamaan koeajon jollekin iltapäivälle, sillä Jarno voisi lähteä työpaikalta jo iltapäivällä.

- Meidän pitää vielä sopia, että miten me viestitellään, Jarno sipisi.
- Jos vaikka laitan tekstarin tai soitan?
- No hullu, ei autovieraissa juttuja voi puhelimessa sopia. Entä jos vaimo kuulee viestiäänen? Saan taas kävellä kauppareissut, mikäli jään kiinni.
- No just, mitä ehdotat?

Yritin vielä ehdottaa, että laitan viestin tai soitan ensi viikon alussa, kun Jarnon vaimo on reissussa. Sekään ei käynyt hänelle, sillä siitä voi jäädä puhelimeen joku jälki ja hän voisi paljastua sitä kautta. Lopulta sovimme, että tapaamme ”ihan sattumalta” maanantaina täällä roskakatoksessa. Samapa tuo minulle, ajattelin huvittuneena. Kyllä nuo aviomiehet ovat toisinaan kovin huvittavia. Omalla kohdallani moista ongelmaa ei ollut, ikuinen poikamies kun olin. En halunnut elämääni ylimääräistä painolastia vakituisen kumppanin muodossa. Jarnoa kuunnellessani päätökseni oli osunut täysin oikeaan. Lopulta hyvästelimme ja poistuimme Jarnon vaatimuksesta eri ovista. Meidän roskakatos kun on sellainen läpikuljettava, eli ovet molemmissa päissä.

Jarno lähti kotia kohti ja minä aloin pistää kenkää toisen eteen, suuntana Reiskan korjaamo. Noin viiden minuutin kävelyn jälkeen olinkin jo käsi korjaamon ovenkahvassa. Volvoa ei näkynyt pihalla, joten sen täytyi olla korjaamohallissa. Astuin sisälle ja siellähän se oli, mutta jotenkin oudon näköisenä. Hieraisin silmiäni ja kävelin sen viereen. Koko auto oli kelmutettu ohuella kelmulla. Alkoi taas pikkaisen mietityttää nuo Reiskan konstit autojen suhteen, vähän kuin Pirkka-lehden niksit sukkahousuista.

- Kyllä siitä vielä auto tehdä näpätään, Reiska kailotti takaani.
- Eikö se olekaan vielä valmis?
- Ei.
- Lupasit.
- En vakuuttanut.

Kävi ilmi, että koska en ollut ottanut vakuutusta, niin Reiska ei voinut vakuuttaa tekevänsä hommat sovitussa ajassa. Hän oli kyllä luvannut toisin, mutta näin siinä vain kävi. Tiedustelin kelmusta, johon Reiska totesi, että kuuluu niin sanottujen liikesalaisuuksien piiriin. Jos hän kertoisi, niin voisin laverrella sen vaikka jollekin autoinsinöörille, joka ottaisi sen omiin nimiin ja tekisi sillä miljoonia.

- Entä öljyt ja suodatin, vaihdoitko jo ne?
- Vaihtaa näppäsin. Herkistin myös jarrut ja korjasin pakoputken.

Se siitä minulle soittamisesta lisätöiden suhteen, manailin mielessäni. Reiskan tuntien jarrut oli herkistetty vaihtamalla kokonaan uudet levyt ja pakoputki oli varmaan myös vaihdettu jostain titaanista tehtyyn. Utelin varovasti hintaa:

- Mitähän nuo toimenpiteet maksavat?
- Njaa, kyllähän se suomalainen ammattimiehen tekemä työ maksaa. Satanen töistä ja viisikymppiä tarvikkeista.
- Oho, minulta pääsi. Entä tuo hajunpoisto, mitä se maksaa?
- Ei mitään.
- Häh, vastahan pyysit sitruunasta satasia, kummastelin muuttunutta hinnoittelua.

Reiska kertoi miettineensä asiaa ja tulleen siihen tulokseen, että mikäli hän saa mainostaa Volvon takaikkunassa korjaamoaan, niin saan hajunpoiston täysin ilmaiseksi. Suostuin siihen, sillä ihan sama mikä tarra siellä takaikkunassa on. Ja siellähän olikin, sillä Reiska oli jo liimannut tarran takalasiin. Onneksi se oli ihan säädyllisen kokoinen tekstitarra.

- Ottaisin maksun nyt heti, Reiska oli käsi ojossa.
- Saat heti, lupasin ja ladoin setelit käteen.
- Tuon auton huomenna.
- Ok, sehän sopii kyllä.

Sovimme, että Reiska ajaa Volvon parkkiruutuuni ja kiikuttaa avaimet minulle sisälle. Annoin hänelle alaoven koodin, jotta hän pääsee rappuun. Koska Reiskalla vaikutti olevan hommia jonossa, hyvästelimme ja kävelin takaisin kotiini.



© Rauno Vääräniemi