Etusivulle
Rutinoffin kuskin tarinat
takaisin tekstipohjaiselle sivulle
Korvikeautojen koeajot

3.5.2016

Renkaanvaihto


Passatti-Pate oli naamaltaan ihan punainen, kun hän näpytteli puhelimeensa hätäkeskuksen numeron. Siellä vastattiin melkein heti, ja hikeentynyt mies pääsi selittämään asiansa. Hän luki käyntikortista Ramben tiedot hätäkeskuspäivystäjälle ja hiljeni sen jälkeen. Miehen ilme oli sen näköinen, kun hän olisi saanut satasen ostotarjouksen Passatistaan. Rambe katseli tyyppiä pää kallellaan ja kysyi:

- Pukkaako jännäkakkaa, kun et saa suuta tuon enempää auki?
- Se, se, se löi minulle luurin korvaan.
- Soitas uudestaan, jos vaikka linja katkesi.

Pukumies teki, kuten käskettiin ja taas hän pääsi selvityksessä siihen saakka, että oli antanut hätäkeskukselle Ramben yhteystiedot. Puhelintaan katsellen hän kivahti:

- Mikä helvetti tätä puhelinta vaivaa?
- Ei tässä muilla ole vaivoja kuin sinulla, hähähää, Rambe selvensi.

Kimpaantunut Passatti-mies kokeili soittaa autossa olevalle naiselle ja puhelin toimi aivan normaalisti. Hän yritti vielä kolmannen kerran soittaa hätäkeskukseen, mutta lopputulos oli täysin sama. Kolmannen hätäpuhelun jälkeen hänen puhelimensa soi ja mies vastasi siihen:

- Raymond Johansson.
- Olen, olen kyllä.
- Yritin, monta kertaa. Katkesi joka kerta.
- Häh?
- Täh, tarvitsen apua ja poliisit paikalle heti!
- Ei tule, miksi?
- Okei, kiitos ja kuulemiin.

Katselimme Ramben kanssa kysyvinä herra Johanssonia. Raymondin ilme oli vaivaantuneen näköinen, kun hän nosti päätään, katsoi meitä ja sanoi:

- Eivät ne tule. Käskivät minun hoitaa asiani sinun kanssasi. Uhkasivat vielä, että jos soitan sinne vielä kerran, niin tulevat ja vievät minut putkaan.
- Hähähää, se on katsos valtiokin säästökuurilla, Rambe räkätti.
- Soitan toisen hinausauton, sinulle en maksa latiakaan, Raymond uhosi.

Rambe puisteli päätään sen näköisenä, ettei sekään ollut hyvä idea, mutta ei virkkonut mitään. Tiesin entuudestaan, ettei kukaan toinen hinausautoyrittäjä tule Ramben reviirille. Olihan niitä yrittäjiä ollut, mutta ne olivat yleensä nykyisin entisiä yrittäjiä tai yrittivät pärjätä jollain toisella alalla.

- Mitäs nyt tehdään? kysyin Rambelta.
- Odotellaan sitä toista hinausautoa.
- Entä tuo Mazda ja sen omistaja?
- Hähää, no tuo ei nyt huomaisi mitään, vaikka peruuttaisin autolla sen varpaille, Rambe hörähti.

Eikä olisi varmaan huomannutkaan, ellei jotain olisi tullut naisen silmien ja puhelimen näytön väliin. Niinpä me jäimme odottelemaan mitä Raymond saa aikaiseksi. Ja kyllähän hän sai, eli puhelun toiselle hinausautoyrittäjälle. Tällä kertaa herra Passatti ei sanonut mitään Rambesta, vaan kertoi ainoastaan rengasongelmistaan Anttilan parkkipaikalla.

- Et sitten minun nimeä maininnut? Rambe uteli.
- En tarvitse palveluksiasi enää, Raymond vastasi.

Sanojensa vakuudeksi hän repi Ramben käyntikortin pieneksi silpuksi ja pudotti silput maahan. Hinurijätti katseli pihalle leviäviä käyntikortin palasia ja sanoi:

- Uus kortti maksaa satasen.
- Ihan sama, en tarvitse. Lähden nyt vastaan sitä toista hinausautoa.

Mies käveli parkkipaikan poikki tienvarteen. Rambe käytti joutoajan hyödyksi ja otti Mazdan hinurinsa perään. Sen jälkeen hän siirsi yhdistelmän sivummalle, jossa oli enemmän vapaata tilaa. Mazda-nainen seisoi yhä paikoillaan puhelimensa kanssa. Rambe jäi istumaan hinausautonsa koppiin ja näytti täyttävän jotain papereita.

Katselin sitä tovin ja olin jo lähdössä hänen seurakseen, kun kuulin kuorma-auton äänen ja kohta näkyviin tuli toinen hinausauto. Se kääntyi isommalta tieltä Anttilan parkkipaikan sivuuttavalle tielle ja hidasti vauhtia. Raymond heilutti kättään parkkipaikan liittymän kohdalla ja hinausauto pysähtyi siihen. Mies viittoili kiihkeästi autoaan kohti. Sitä en kuullut mitä hän sanoi, mutta sen näin, että sanojensa jälkeen hän takoi nyrkillä hinausauton ovea. Auto lähti liikkeelle, mutta kiihdyttikin vauhtia ja jatkoi tietä eteenpäin. Minusta näytti siltä, kuin sille olisi tullut erittäin kova kiire jonnekin muualle.

Raymond oli sen näköinen, että olisi halunnut ryömiä Passattinsa alle piiloon, kun hän laahusti luokseni. Mies huokaisi syvään ja sanoi:

- Sanoi, ettei ota Ramben keikkaa, eikä minun kannata soittaa kenellekään muulle hinausautoyrittäjälle. Sanoi vielä lähtiessään, että minun kannattaa joko suostua Ramben tarjoukseen tai myydä auto pois. Rambe kuulemma ostaa niitä halvalla.

Kyllähän Rambe bisnestä teki ihan kaikella mahdollisella tavalla, se oli kyllä tiedossa. Senkin tiesin, että muut yrittäjät karttavat häntä kuin ruttoa. Rambe vilkaisi meitä autonsa kopista ja laskeutui alas. Jätti käveli verkkaisesti luoksemme kädet haalareidensa taskussa.

- Minä siitä hinauksesta, Raymond aloitti.
- EN KUULE MITÄÄN! Rambe huusi niin kovaa kuin jaksoi.

Hyvä, ettei minultakin mennyt kuulo, kun tuolla tavalla alkoi mylviä ilman ennakkovaroitusta. Se yllätti suuresti myös herra Paskatin. Raymond räpytteli hetken silmiään ja kokeili uudestaan:

- Hinausta tarvitsisin.
- EI KUULU MITÄÄN, MUTTA VOIT SOITTAA MINULLE! Rambe karjui.
- Ei minulla ole puhelinnumeroa.
- KÄYNTIKORTTI MAKSAA SATASEN. KÄTEISELLÄ KIITOS!

Ramben mylvintä oli herättänyt sen verran laajaa huomiota parkkipaikalla, että Raymond kaivoi kiireesti lompakon esille ja antoi Rambelle kaksi viisikymppistä. Hän sai vastikkeeksi käyntikortin.

- Soittele, Rambe ilmoitti ja lähti kohti autoaan.
- Sinuna minä soittaisin, ohjeistin Raymondia.

Näin tapahtuikin, eli hän soitti Rambelle, joka vastasi puhelimeen täysin normaalisti. Kuulin keskustelun ilman puhelintakin, sillä hinurijätti seisahtui parkkipaikalle puhelun ajaksi. Rambe ilmoitti puhelimessa, että hinaaminen maksaa 300 euroa ja mikäli hän laittaa vararenkaaseen ilmaan autonsa kompuralla ja vaihtaa renkaan alle, niin se maksaa 400 euroa. Kaikki luonnollisesti vain ja ainoastaan käteisellä. Raymond suostui hammasta purren renkaanvaihtoon.

- Saatanan saatana, hän manaili Ramben noukkiessa renkaan maasta kuin purkkapaperin.
- Henki sentään säilyi, lohduttelin häntä.
- Pääsisi vain äkkiä pois täältä. Nyt kyllä narahtaa Kossuputelin korkki, kun saan auton parkkiin.
- Ota tämä kokemuksena ja oppina.
- Oppina, miten niin tuollaisen kusipäisen käytöksen voi ottaa oppina?
- Katsos jos noin iso ja rumannäköinen tyyppi kuin Rambe sanoo jotain, niin opi olemaan samaa mieltä.
- Huoh, no niin kait sitten.

Rambella ei pitkään nokka tuhissut, kun hän täytti vararenkaan ja vaihtoi sen alle hallitunkin avulla. Kiskaistuaan tunkin pois auton viereltä, hän sanoi Passatin kuskille:

- Vassokuu, kuten ne naapurimaan homopetterit sanoo, hähähää.
- Kiitos, voinko nyt mennä? Raymond kysyi vaisusti.
- Mees nyt panemaan, neito autossa on varmasti jo märkänä, kun noin miehekäs mies on kuskina, hähähää.
- Näkemiin.

Raymond istahti Passattiinsa ja peruutteli sen erittäin varovasti pois parkista. Hän ajoi pois parkkipaikalta kuin sukkasillaan, mutta tielle päästyään Passat alkoi räyhätä sen mihin tuollainen dieseli ikinä kykeni.

- Hähää, tuleepahan polteltua karstatkin samaan vitutukseen, Rambe räkätti.
- Miten tuon Mazdan kanssa, joko mennään? kysyin Rambelta.
- Mennään perkele, vaikka et perkele olekaan, hähähää.
- Entä tuo somejumi, viittoilin naista kohti.
- Ota sinä se polvelle ajon aikana, niin minä käyn tuuppaamassa sitä takaapäin sen himassa. Sopiiko?
- Just joo.

Rambe komensi Mazdan kuljettajan nousemaan hinausauton hyttiin. Hän istutti naisen keskipaikalle. Nainen könysi hyttiin, mutta jatkoi siellä sen enempiä virkkomatta puhelimensa näpyttelemistä. Rambe starttasi hinausauton ja lähti ajamaan. Ennen ensimmäistä risteystä hän varmisti, että olemme menossa naisen aikaisemmin kertomaan osoitteeseen. Nainen nyökytteli päätään.

Matka ei ollut kovin pitkä, joten olimme aika pian punatiilisen omakotitalon edessä. Pihalla seisoi uusi Mazdan maasturi. Nainen havahtui puhelimensa ääreltä ja alkoi neuvoa. Hän pyysi Rambea laittamaan oman autonsa tallin viereen. Rambe teki työtä käskettyään ja kohta kuutonen oli toivotulla paikalla.

- Miksi et tuolla aja? osoittelin uutta maasturia.
- Miehen auto. On nyt matkoilla. Voisin ajaakin, mutta se on niin tarkka autostaan, että jännittäisi liikaa.
- Miten sen vakuutuksen kanssa kävi, saitko selvitettyä?
- Ei tuossa minun autossa ole kuin pelkkä liikennevakuutus. Laitoin viestiä miehelle ja se selvitti asian.
- Mitäs pidit tuosta hinausauton sisustuksesta?
- Ihan kiva, kait, miten niin? nainen hämmästeli kysymystäni.
- Ei mitään, kunhan vain kyselin naisellista mielipidettä miehisestä työpaikasta.

Rambe sai kaikki valmiiksi ja tuli tiedustelemaan vakuutusasiaa. Nainen toisti saman minkä oli kertonut minulle. Rambe hieroi partaansa, iski minulle näkyvästi silmää ja sanoi:

- Jää sinä tänne ulos potkimaan rännejä, niin minä menen käymään sisällä tuon pikkurouvan kanssa.
- Voisin keittää kahvit, ihan teille molemmille, nainen ehdotti.
- Et voi, tuolla hukkapätkällä menee vatsa ihan kuralle kahvista. Teestä siitä tulee pahapäinen ja raaka maito saa sen unikseksi.
- Ai jaa, no siinä tapauksessa mennään me kaksin.

Rambe asteli naisen takana taloon ja sulki oven. Jäin katselemaan pihapiiriä, jossa nyt ei ollut paljon mitään nähtävää, ellei nokalleen kaatunutta puutarhatonttua laskettu mukaan. Kurkin sen jälkeen uuteen Mazdan katumaasturiin ja se näytti ihan kivalta peliltä vanhaan kutoseen verrattuna. Lopulta kyllästyin pihalla notkumiseen ja nousin hinausauton hyttiin. Laitoin radion päälle ja aloin kuunnella musiikkia. Tutkailin samalla auton hytin tarjontaa. Pikkuhousujen ja rintaliivien lisäksi siellä oli Ramben tavaramerkkejä, eli käytettyjä valkoisia tennissukkia.

Löysin hytistä myös kaksi pornolehteä, mikä hieman ihmetytti näin nettipornon aikakaudella. Rambe oli kyllä vanhan koulukunnan mies, joten ehkä hän suosi ennemmin painettuja kuvia kuin netistä ladattuja. Aihe kiinnosti minuakin, mies kun olen, joten aloin selailla toista lehteä. Viimeiselle aukeamalle päästyäni meinasi lähteä taju, kun tajusin mitä katsoin. Kesti tovin, että saatoin katsoa sitä uudelleen ja lukea saatteena olevan tekstin. Siinä luki: ”mussukalle pimpukkaa”. Eipä tuossa viestissä mitään pahaa ollut, mutta se kuva, luoja! Kuvassa oli nimittäin hullu ämmä paljas karvainen perse pystyssä. Kuva oli printattu paperille ja teksti oli sen alla. Paperi taas oli teipattu huolellisesti lehden viimeiselle aukeamalle. Nakkasin lehden nopeasti lattialle ja siirsin sen päälle niin paljon hytistä löytyvää roinaa, kun vaan ikinä löysin. Samassa Rambe riuhtaisi auton oven auki ja kysyi:

- Mitäs runkkari?
- Mitään en ole vetänyt, en edes käteen, elostelija, heitin takaisin.
- Olihan muuten hyvä imu äsken tuolla sisällä, nam.
- Juu, säästä minut likaisilta yksityiskohdilta.
- Hähähää, sinä niiltä säästyt, mutta tuo nainen tuolla sisällä ei. Vaatii jakkaraa, että lähtee kaikki roiskeet seiniltä, hähähää.
- Maksoiko se koko hinauksen kerralla vai teitkö osamaksusopparin?
- Perkele, on sussa vähän asennetta. Tuota en ole tullut ajatelleeksi, hmm, Rambe raapi partaansa.
- Mennäänkö, se Volvoni odottaa hinausta.
- Rai, rai rallallaa, kulkuset, kulkuset, Rambe alkoi rallatella.

Kuskini starttasi auton ja lähti ajamaan hitaasti pitkin asuntoalueen tietä. Pääsimme vain parisataa metriä, kun hän tallasi jarrua ja kaivoi haalareistaan naisten alusvaatteet. Hän viskasi ne syliini ja totesi:

- Saat sinäkin, nuuhkaista, hähähää.
- Ei kiitos, tiedä mikä duha noistakin tulee nuuhkimalla.

Jatkoimme taas matkaa Ramben rallatellessa vaikka mitä riettaita biisejä ilman mitään häivää niiden oikeasta sävelestä. Olisin paljon mieluimmin kuunnellut radiota, mutta en viitsinyt pilata hinurijätin hyvää tuulta. Mies oli tällä kertaa niin hyvällä tuulella, että antoi jopa tietä parille henkilöautolle. Yleensä Rambe otti tilaa vaikka ei olisi saanutkaan. Kurvailimme rauhallisesti takaisin huoltoaseman pihaan ja Volvoni eteen.

- Mikä sitä vaivasikaan? Pääsi tuossa unohtumaan hinausmaksua vastaanottaessa.
- Se haisee.
- Ei haissut!
- Tuo auto haisee.
- Miltä?
- Koiralta.
- Hähähää, koiraa minäkin esitin, tosin häntä oli edessä.

Viimein Rambe vakavoitui ja laskeuduimme Volvon vierelle. Rambe avasi kuljettajan oven ja nuuhkaisi autoa. Hän jähmettyi hetkeksi ja vetäytyi parin askeleen päähän.

- On se saatana aika tymäkkä. Kennelinkö meinasit perustaa?
- Entisen omistajan koira siellä haisee.
- Hähähää, taatusti on entinen, ei tuossa hajussa enää kasva, henki tuolla autossa lähtee.
- Sitähän minäkin, että ei tuolla aja pirukaan.
- Kaunis voisi ajaa, mutta sillä on nyt pitkä putki päällä.
- Ai ryyppyputki?
- Ei, lähti viemään Lahteen koppiauton katolla yhtä pitkää putkea.

Näin mielessäni Ramben koppiauton, jonka katolla on joku helvetin iso putki. Jotenkin minulla oli sellainen tunne, ettei se tainnut olla ihan poliisien mieleinen kuljetus. Ihmeen kautta vaan nuo suharit selvisivät aina poliiseistakin kuin tyhjää vaan.

- No otetaan hinaukseen ja vedetään se Reiskan korjaamolle.
- Hyvä, kiitos.



© Rauno Vääräniemi