Etusivulle
Rutinoffin kuskin tarinat
takaisin tekstipohjaiselle sivulle
Korvikeautojen koeajot

28.1.2016

Kovavahatarjous


Mietin kahvimukillisen verran, että lähdenkö tänään vai vasta huomenna Herkkoa moikkaamaan. Lopputulema oli, että lähden tänään, niin onpahan edes yksi asia hoidettu pois päiväjärjestyksestä. Heitin takin päälleni, kengät jalkaani ja poistuin rappuun. En saanut edes oman asuntoni ovea kiinni, kun viereinen ovi avautui ja hullu ämmä työnsi päänsä ovenraosta:

- Tulitko mopotia vai mopoautoa ostamaan?

Puistelin päätäni ja vastasin:

- En. Menen myymään autoni pois ja lahjoitan ajokorttini hyväntekeväisyyteen ja alan kasata betoniporsaita tuohon parkkipaikan liittymään, että piha saataisiin yhteisviljelysalueeksi.

Hullu ämmä pyöritteli sormeaan ohimonsa kohdalla ja totesi:

- Vittu mikä sekopää!

Juuri näin, ajattelin mielessäni, mutta omissa ajatuksissani sekopää oli hullu ämmä. Pakotin itseni hymyilemään ja tiedustelin:

- Onko ollut montakin ostajaehdokasta?
- Taas pari, mutta juoksevat perkeleet liian nopeasti karkuun. Saatana, käykö nykyisin jokainen ostaja jonkun vitun pikajuoksukurssin?
- Laske hintaa.
- Vitut, lasken veret kohta tuollaisesta nuivakkeesta, ellet ala suhtautua myönteisemmin myyntityöhöni.
- Olen hyvin pahoillani mahdollisen ostajan puolesta. Oliko siinä tarpeeksi myönteistä suhtautumista?

Ei tainnut olla, sillä hullu ämmä tempaisi asuntonsa oven kiinni sen verran rivakasti, että seinään tuli yksi halkeama lisää. Oli niitä siinä jo ennestäänkin, joten en jaksanut alkaa kitistä moisesta laaduttomasta rakentamisesta. Laskeuduin itse rappuja pitkin alakertaan ja siitä suoraan ulos. Keli oli ihan jees, vaikkakin kesän lämpö oli vain pelkkä muisto. Luulin pääseväni autolleni täysin rauhassa, koska normi ihmiset olivat töissä. Erehdyin, sillä Romu-Reiska tuli vastaani paperinivaskan kanssa. Hän pysähtyi kulahtaneissa Onnisen haalareissa ja kumisaappaissa eteeni ja tälläsi kouraani yhden paperin.

- Mikä tämä on, utelin?
- Ottaa silmän käteen ja lukee. Ei luulisi olevan vaikeaa ammattikoulua käymättömällekään.

Lukaisin paperin läpi, mikä oli nopeasti tehty. Muutamalla rivillä oli Reiskan Merkillisen autokorjaamon mainos, jossa luvattiin kovavaha erittäin kovaan hintaan. Hintaa ei kuitenkaan lapussa näkynyt, mikä pisti ainakin minut ihmettelemään asiaa.

- Tavaanko sen sinulle, kun ei näytä tuo lukuhomma sujuvan? Reiska kysyi.
- Ei tarvitse. Mikä on kovavaha ja kuinka paljon on kova hinta?

Reiska alkoi hymistä ja keikkua kumisaappaiden kantapäillä. Naama muikeana hän sanoi:

- Arvata näppään, että kyselet hintoja, mutta et ole valmis ostamaan hyvää palvelua.
- Osuit kuule naulan kantaan ja vielä ilman vasaraa.
- Siinä tapauksessa paljastan sen sinulle. Vaha on vanhaa ja niin kovaa, ettei sitä saa enää kunnolla auton kylkeen. On kuin saippuapalalla yrittäisi vahata autoa.
- Ehehehee, ihanko totta?
- Ei passaa heittää hyviä aineita hukkaan, kun niillä voi vielä tehdä näpätä kunnon tilin. Katos ne on kuule tekijämiehet erikseen.
- Entä tuo kova hinta, kolikoillako se maksetaan?

Reiska puisteli päätään ja sanoi, että hinta on aina henkilökohtainen ja määräytyy vasta kun asiakas tulee henkilökohtaisesti näyttämään autoaan. Ihan halpoja autoja hän ei työn alle edes ota, sillä niiden omistajilla on harvoin varaa maksaa hänen ammattitaitoisista palveluksistaan. Mitä kalliimpi auto, niin sitä kovempi hinta, Reiska täsmensi lopuksi. Samassa mieleeni tuli, että tuollainen menestyvä yrittäjähän voisi olla ostaja RAVilleni, joten kysyin ikiamikselta:

- Vieläkö ajat siellä vanhalla Mazdalla?
- Voi yhden kerran taas mikä kysymys. Totta kai ajan sillä, vasta sisäänajettu ja ammattimiehen huoltama.
- Sitä vaan, että osta minulta tuo Toyota RAV. Saat se todella kilpailukykyiseen hintaan.

Reiskan jalat lakkasivat vispaamasta ja hän käänsi haalareidensa napit minua kohti. Astuttuaan askeleen verran lähemmäksi, ikiamis artikuloi:

- Yksinkertaisuus ei naurata minuakaan, mutta olen näin amiksena tottunut sellaiseen. Valitettavan usein jopa erittäin paljon kouluja käyneet ihmiset ovat kovin yksinkertaisia. Kysyitkö tuota kyseistä autoasiaa jollain tapaa huumorin keinoin?
- En, vaan suoraan sen ostamista. Ei tässä nyt mitään vitsiä ole missään. Osta tuo RAV Mazdan kaveriksi.
- Voi pyhä yksinkertaisuus teidän amatöörien kanssa. Jo ammattikoulun ensimmäisinä päivinä meille tuotiin nähtäville auto ja koira. Auton kohdalla mainittiin, ettei se tarvitse kaveria, toisin kuin koirat. Kyllä taas näkee miten se koulujen käyminen sivistää.
- Siis et osta, vai?
- En. Ne ovat nuo Toyotat aika heikkolaatuisia kopioita luotettavasta Mazdasta. En minä itselleni viitsi ylitöitä järjestää mokoman Toyotan avulla.

Amisjäärä ei ottanut kuuleviin korviinsa sitä kun kerroin RAVin olevan melkein uusi ja varmasti luotettavampi mitä hänen purukumilla korjattu vanha 323. Mainitsin vielä, että Mazdassa on jo pintaruostetta, mitä minun Toyotassa ei ole.

- Pyh, se on kovavahattu ruosteen päälle. Ruoste ei enää hengitä, joten Mazdan pelti on ikuista.
- Teet siis itsesi työttömäksi kovavahailemalla asiakkaiden autot.
- En, sillä sen uusiminen on kalliimpaa mitä ruostevaurioiden korjaaminen.

Olinhan minä tämän arvannutkin, etten saa myytyä Reiskalle yhtään mitään. Ei juuri kukaan muukaan saanut. Tosin en olisi sitä todellisuudessa hänelle myynytkään, sillä olisin joutunut myymään sen velaksi ja tuskin olisin nähnyt rahoja koskaan. Reiska oli ennestäänkin pystyssä minulle epämääräisen summan kahisevaa. Vuosien varrella hän oli pummaillut pikkuvippejä, jotka olivat jääneet järjestään maksamatta takaisin. Hän oli rahanlainaajana imuri, eli raha liikkui vain yhteen suuntaan. Unohdin siis auton myymisen ja kysäisin miehen bisneksistä:

- Mitä muuta olet puuhannut kuin vahaillut autoja?
- Tehdä näppäsin automaalaamon.
- Minne, Kiinaanko?
- Aika hölmö ajatus, että kävisin Kiinassa asti autoja maalaamassa. Nyt minulla on omassa Merkillisessä autokorjaamossa automaalaamo.
- Oho, siis uunit ja kaikki vai?
- Sekin löytyy konttuurista ranskalaisia varten. Se maalaamo on korjaamohallin päässä.

Reiska innostui kertomaan lisää uudesta maalaamostaan. Hän oli nähnyt eräs päivä lehdessä ilmoituksen, jossa joku liike möi kaikki loput sprayautomaalit loppuun. Reiska oli rynnännyt paikalle ja ostanut edullisesti koko varaston hyllyineen päivineen.

- Tuota noin, käsittääkseni ne maalit sekoitetaan erikseen jokaiselle autolle oikeissa automaalaamoissa.
- Voi yhden kerran miten umpipöljä käsitys, Reiska tuhahti.
- Ai jaa, no missä meni vikaan?
- Se on katsos sellainen juttu, että minä maalaan mustalla spraymaalilla myös kaikki harmaan sävyt. Se on sitä ammattitaitoa.
- No ostit sitten koko varaston, kun olisit pärjännyt yhdellä purkilla. Menit siis tuhlaamaan.

Reiskan naaman väri muuttui astetta punakammaksi ja mies alkoi lotisuttaa nokialaisia kumivarsiaan. Hierottuaan vapaalla kädellään vielä lippistään päähänsä, hän sanoi:

- Mustasta saa vain mustaa ja harmaan sävyjä. Ihan vaalean harmaat maalaan yhtä aikaa sekä valkoisella että mustalla spraymaalilla.
- Mitä teet keltaisella maalilla? Kait sinulla sitäkin on.
- Maalaan postiautoja, pitäisihän tuon olla sinullekin selvä asia.

Postiautoja? Muistelin nähneeni niitä joskus kauan, kauan sitten. Tai mistä minä tiedän, vaikka niitä liikkuisi vieläkin Suomen maaseudulla. Epäilin kuitenkin moisten maalaustarpeen olevan minimaalinen nykyisin.

- Entä vihreällä? Sen värisiä autoja on aika vähän liikenteessä.
- Maalaan myös nurmikoita, se on halvempaa mitä uuden istuttaminen. Ammattimieheltä onnistuu kaikki, toisin kuin tuollaiselta vetelykseltä. Et taida edes tietää miten päin naula isketään lautaan.
- Mikä on naula?

Reiska puisteli päätään ja hymisi, että onpas se hyvä, kun hän on minun kaveri, niin voi jeesata minua kohtuulliseen hintaan ihan missä tahansa käytännön asiassa. Ikiamiasta kuunnellessani minulla kävi mielessä, että elämästäni tulisi hallitsematon kaaos, mikäli lähtisin tanssimaan Reiskan kumisaappaiden tahtiin. Elämässäni tuskin olisi enää yhtään ehjää teknistä härvelettä, jos hän saisi iskeä niihin näppinsä. Vilkaisin kelloa ja totesin lounasajan olevan kohta käsillä. Voisin yrittää keritä ennen sitä Herkon luo, joten sanoin Reiskalle:

- Taidan lähteä tästä ajelemaan Toyotalle, menen myymään autoni takaisin.
- Njaa, sitten siihen kannattaisi tehdä Merkillisen iso huolto. Noista vaihtoautoista saa lähes tuplahinnan, kun niissä on minun allekirjoittama huoltodokumentti.

Puistelin päätäni ja sanoin hinnan olevan jo sovittu. Kerroin Reiskalle joutuvani ottamaan vaihdossa jonkun vanhan Volvon raadon. Sen hän voisi tsekata läpi, mikäli hinta olisi maltillinen.

- Jos näkemättä pitää hinnoitella, niin tonnilla saat huollon.
- Täh? Hulluko olet, eihän autokaan maksa sen enempää.
- Makkarapaketista ja piimäpurkista voin leimata pelkän huoltokirjan.
- Ihan hullu ajatus tuokin. Jos vaihtaisit vaikka öljyt ja suodattimet ja sen sellaiset jutut. Tosin en tiedä onko sitä huollettu koska. Jos on vasta, niin sitten ei tarvitse.
- Ainahan minä voin vahata sen, Reiska ehdotti.
- Et voi!

Lupasin palata Volvon huoltoasiaan myöhemmin, kunhan olisin saanut ruumisarkun alleni. Autolleni kävellessä jäin miettimään, että olikohan se sittenkään ollut hyvä ajatus ottaa koko huoltoa puheeksi? Jos en pidä Volvoa kovinkaan pitkään, niin mitä hittoa tuhlaan rahojani siihen. Jätin asian hautumaan ja livahdin RAVin ratin taakse. Reiska näytti laittavan parkkipaikalla olevien autojen tuulilasiin mainoksiaan. Heilautin hänelle kättä ja ravasin RAVillani pois parkkipaikalta. Mietin tulevaa talvea ja sitä, että olin nyt luopumassa nelivedosta. Joku voisi pitää minua hulluna. Itse ajattelin toisin, sillä olinhan pärjännyt kaksivetoisella Rutinoffillakin jo ties miten pitkään. Aioin pärjätä sillä myös jatkossa, kunhan vaan saan se Villen pajalta.

En päässyt kovinkaan montaa kilometriä, kun eteeni ilmestyi tientukko. Joku papparainen veteli karvahattu silmillä tasan kolmeakymppiä, vaikka rajoitus oli tuplat. Karvahattukin oli liioittelua näin syksyn plussakeleillä, ellei edessäni ajanut itse Karpo. Vanha Renault 19 ei tukenut tuota asiaa, sillä tuskin pakasteasiamies Karpo vanhalla Renaultilla ajoi. Onneksi eteen tuli vapaa suoranpätkä, joten polkaisin nelikkoni kunnon raviin ja ohjastin sen ranskattaren ohi. Kerkesin nähdä sivusilmällä, että papparainen näytti minulle keskisormea.

Hassu ukkeli, ajattelin kasvattaessani välimatkaa moiseen etanaan. Näin se näemmä ihminen muuttuu, kun alla on röystäilevä japanilainen maasturi. Jos allani olisi ollut vanha Rutinoff, niin olisin varmaan tyytynyt ajamaan Rellun takana. Tosin tuskin olisin edes saavuttanut sitä koskaan. Ehkä oli parempi palata Rutinoffin maailmaan, sillä ei minusta ollut näin kiireelliseen Toyota-elämään, mitä mm. Närä eli.

Käänsin Toyotan Tuusulantielle ja painoin lämää. Luikahdin rampilta vaivattomasti satasen nopeuteen. Päästyäni motarille, vilkaisin taustapeiliin ja näin siellä punaista. Vilkaisin toisenkin kerran ja totta tosiaan, se karvahattupappa tuli kuin tuulispää Rellullaan minua kohti. Nostin nopeutta yli sallitun, mutta Rellu läheni uhkaavasti. Aloin jo pelätä, että papan karvalakki on ottanut vallan ohjaamossa ja nyt mentiin kaninkarvan tahtiin, vai mitä hittoa nuo karvalakit oikein ovatkaan?

Vilkuilin taustapeiliä ja minua alkoi ihan oikeasti pelottaa tuo takaa tuleva karvalakki. Vaihdoin nopeasti vasemmalle kaistalle ja tallasin lisää kaasua. Se ei auttanut mitään, vaan Rellu vaihtoi myös kaistaa ja saavutti minua. Lisäsin nopeutta tarkoituksena päästä mahdollisimman nopsaan pois motarilta. Onnistuinkin siinä, ja livahdin motarilta kahden auton välistä kuin rallikuski. Alkoi jo itseänikin hirvittää moinen kaahaaminen, mutta takaa lähestyvä karvahattu pelotti vielä enemmän. Ei noin vanhalla käävällä ollut enää mitään menetettävää, ellei karvalakkia laskettu mukaan.

Pahaksi onnekseni edessäni oli kiertoliittymä ja siihen tunki autoja siihen malliin, että jouduin pysähtymään. Punainen Rellu tuli takaa kohti kuin pillastunut keilapallo. Otin ratista kunnon otteen ja painoin pääni niskatukea vasten, ettei ranskan autoteollisuuden kohtaaminen satuttaisi niskojani kovin pahasti.

- Hitto, sehän pysähtyi, huokaisin ääneen peiliä katsellen.

Toden totta, Renault pysähtyi varmaan muutaman sentin päähän takapuskuristani. Nyt pääsin näkemään, että karvahatun lisäksi kabiinissa oli hengissä myös papparaisen keskisormi. Se heilui ylös ja alas ja puolelta toiselle. Käänsin katseeni pois taustapeilistä ja spurttasin seuraavaan mahdolliseen väliin kiertoliittymän liikenteessä. Rellu lähti myös perääni, tosin kahden auton päässä minusta. Parin risteyksen jälkeen olimme harmikseni jälleen peräkanaa ja taas seisoimme valoissa ihan tappituntumalla. Harmi kun nämä RAVit ovat niin matalia, etten voinut peruuttaa patonkimaan keksinnön yli. Joutikin mennä takaisin Herkolle mokoma katumaasturi.

Lähdin valoista normaalisti vihreillä, kuten myös takiaiseni. Ajoimme yksien valojen läpi suoraan ja käännyimme Toyotalle menevälle tielle. Sieltä eteeni hyppäsi tuttu punkero, nimittäin ylikonstaapeli Jöö. Poliisipalleron sininen MB oli pysäköity tiensivuun. Sen katolla vilkkui sininen irtovilkku. Pysäytin suosiolla tiensivuun ja Renault pysähtyi perääni. Nyt minulle alkoi selvitä miksi papparainen oli seurannut minua. Kääpä oli varmasti soittanut Jöölle siitä ohituksestani ja nyt olisi koston paikka. Painoin sähkölasin alas ja sanoin autoa lähestyvälle Jöölle:

- Loukkaat vielä itsesi kun tuolla tavalla keskellä tietä poukkoilet.
- Rikollisesta toiminnasta seuraa aina rangaistus, Jöö kuittasi takaisin.
- Mitä minä olen nyt rikkonut?
- Lista on pitkä, mutta puutumme tällä kertaa vain tämänpäiväisiin rikkomuksiin. Niistä voi seurata karkotus.
- Täh, mihin muka?
- Sinne mistä olet tullutkin.
- Olen kyllä syntyisin suomalainen.
- Entä vantaalainen?
- En ole.
- Haa, lisäksi tulee vieraan kuntarajan luvaton ylitys. Sinut karkotetaan omaan kuntaasi.
- No just.

Kääpä könysi ylös Renaultista ja asteli karvahattu silmillä autoni vierelle. Julman näköinen vanha ukkeli työnsi päänsä melkein sisälle autooni ja veti ilmaa nenäänsä muutaman kerran. Sen tehtyään hän sanoi:

- Ei se ainakaan kännissä ole.
- Isä, anna minä hoidan tämän ihan itse, Jöö sanoi.
- Isä? minä puolestani parkaisin.



Haluatko pysyä kärryillä, rattailla tai jousilla siitä mitä Rutinoffin kuskin sivustolla tapahtuu? Liity Facebookin Rutinoff-ryhmään, niin olet paalupaikalla, etkä vain haistele pakokaasuja.




© Rauno Vääräniemi