Etusivulle
Rutinoffin kuskin tarinat
takaisin tekstipohjaiselle sivulle
Korvikeautojen koeajot

31.5.2015

4WD-merkki


Olin juuri kuuntelemassa Suomi-klassikkoa ”Näin meitä vituttaa joka päivä - osa 364”, kun puhelin alkoi soida. Vilkaisin näyttöä ja totesin soittajan olevan Närä. Vastasin kaiutinpuhelun kautta, sillä halusin välttää kaikenlaista rasitusta, mikäli papparainen meinaa horista kovinkin pitkään.

- Mitä Toyota-raappapöksy? hihkaisin luuriin.
- Mitä? Minä en ole raappapöksy, minulla on pussihousut ja olen ylpeä niistä, Närä kiukutteli.
- Ei paljon kiinnosta. Kerro joku vitsi, ehdottelin Närälle.
- Tästä on kuule vitsit nyt kaukana. Joku torvelo on käynyt kytkemässä Toyotani Volkkariin.
- Ai jaa, ajoiko se Yarista päin vai miten se kytkentä tapahtui?
- Johdolla.
- Oliko siinä jotain vikaa?
- Missä?
- No siinä johdossa?

Närä kimpaantui taas täysin ja äänestä päätellen pomppi tasajalkaa. Annoin pomppia, eipähän ollut minun sydän joka pettäisi liiasta rehkimisestä. Vilkaisin konjakkipulloa ja mietin mielessäni, että minulla se pettää ennemmin tuosta aineesta, mutta sitä nyt oli turha surra pienessä hiprakassa. Murheet ovat niitä varten jotka olivat selvin päin, hihittelin itsekseni.

- Ei siinä johdossa ole mitään vikaa pöljä, vaan autot ovat kytkettyinä toisiinsa lohkolämmittimen johdolla. Ellet olisi niin nahjus, niin syyttäisin sinua!
- Ohhoh, melkein pukkasikin jo hien pintaan, kun puhuit johtojen kytkemisestä. Älä viitsi enempää rasittaa minua, menee vielä selkäkin paskaksi.
- Minä sille Volkkari-pellelle vielä näytän, että mikä seuraa kun pelleilee minun kanssani. Yariksestani ei varasteta virtaa lohkolämmittimen kaapelilla. Se on sen tekosia, usko pois. Se tyyppi katseleekin sillai oudon vinosti.
- Juu, juu, ehkä sen auto kulkee vinossa ja ilme on jäänyt siitä päälle, ehdottelin.
- Oikea Saksan lintta. Sen siitä saa kun turkkilaiset pakolaiset kokoavat autoja Saksassa puolalaisista osista, Volkkareita ja muuta inhaa jätettä, kuten Mesuja, hyi, yöök!

Närä oli todellakin täysin varma, että Ilmari Lonkkari oli syyllinen johtokälliin. Yllätyin, sillä olin täysin varma papparaisen syyttävän minua siitä. Olinkohan tosiaankin veltostunut liikaa, kun Näräkään ei uskonut minun enää kykenevän minkään jäynän tekoon? Piru, tuohan alkoi olla jo huolestuttavaa. Alkaisinko kohta itsekin jo miettiä mihin parkkeeraan rollaattorin ja millaisen arkun haluan ja mitä virsiä veisataan muistotilaisuudessani?

- Mitä meinaat tehdä sillä johdolla? utelin Närältä.
- Otan sen irti omasta autosta kertakäyttöhanskat kädessäni. Sen jälkeen hieron sen Volkkarin pään liittimen koiranpaskalla. Iskeepähän kätensä samanlaiseen paskaan mitä autonsakin on. Kosto elää!

Mietin Närän sanoja ja totesin mielessäni, että pilahan menee vain parempaan suuntaan, tosin nyt se kolahti hieman sivulliselle. Toisaalta, ellei Ilmari kestä huumoria ja pientä pilaa, niin ainahan täältä voi muuttaa pois. Närä on taloyhtiön hallituksen puheenjohtaja, joten hän varmaan mielellään vielä avittaa pois muuttamisessa kaikin mahdollisin ja mahdottomin keinoin.

- Aika rankkaa tuollainen koiranpaskalla tuhraaminen, totesin puhelimeen.
- Se ei ole vielä rankkaa nähnytkään, meille Toyotan omistajille ei vittuilla.
- Menetkö nyt silittämään tuulipukusi, että olet paremmin iskussa?
- MI-NUL-LA EI O-LE TUU-LI-PU-KU-A!

Puhelu loppui Närän ilmoitukseen lähteä kerholleen kriisikokoukseen tämän asian tiimoilta. Hän mainitsi lopuksi jotain siihen suuntaan, että he meinaavat teettää ”Öjykirnu” tarroja, joita sitten liimailisivat yön pimeinä tunteina näkemiinsä Volkkareihin.

Jatkoin källien pohtimista. Mielessäni kävin Yariksen ovien teippaaminen, ettei veto vaan pääse vilustuttamaan Närää. Kävin katsomassa ikkunasta, mutta Yaris oli hävinnyt parkkipaikalta. Zoomasin kameralla Golfin keulaa ja totta tosiaan, vihreä lohkolämmittimen johto oli töhritty koiranpaskalla ruskeaksi. Juutas miten röyhkeitä nuo eläkeläiset ovat, päivittelin mielessäni moista huonoa käyttäytymistä.

Makasin vielä jonkin aikaa sohvalla mietiskelen jäynän tekemistä, kun mieleeni tuli eräs pahvilaatikko verkkokellarissa. Olin säilönyt siihen aikoinaan kaikenlaista autoiluaiheista sälää, jota oli tarttunut mukaan milloin mistäkin. Laitoin kengät jalkaan ja lampsin kellariin tutkailemaan laatikkoa. Mennessäni omalle verkkokopille, vilkaisin Ilmarin verkkokoppia. Yllättäen se oli täytetty autonrenkailla ja -vanteilla. Olin hieman huolestunut, sillä missään ei näkynyt vaihtokonetta eikä -laatikkoa. Jätin Ilmarin verkkokopin rauhaan ja menin tutkailemaan omaa pahvilaatikkoa. Siinä oli tavaraa niin paljon, että katsoin parhaimmaksi roudata sen sisälle.

Sisällä levittelin laatikon sisällön olohuoneen lattialle sanomalehtien päälle. Kaiken romun seasta löytyi yksi asia, joka sai rypäletisleellä kirkastetun lamppuni loistamaan himmeästi. Löysin nimittäin vanhan kromin värisen muovisen 4WD-merkin. Tiesin heti mihin sen kävisin liimaamassa. Merkki oli kuin nakutettu melkein nelivetoisen Qashqain omistajille, eli Koikkalan pariskunnalle. Suunnittelin laittavani sen suoraan heidän autoonsa, niin säästän pariskunnan vaivan. Koska ilta oli vielä nuori, päätin jatkaa suunnittelua rennossa asennossa sohvallani. Mitään ei pidä lähteä tekemään hätiköidysti.

Seitsemän kieppeillä päätin lähteä vilkuilemaan parkkipaikalle, että miltä Koikkalan asunnossa näyttää. Eipä heille sisälle nähnyt, mutta näinpähän oliko verhot kiinni tai kumpikaan parvekkeella kyttäämässä autoaan. Päätin pukea varmuuden vuoksi päälleni mustat vaatteet, ettei minua huomattaisi niin helposti. Mustaa nahkatakkia päälle pukiessani totesin, että minullahan ei ole muun värisiä vaatteita. Kyllä elämä oli helppoa, kun sen oikein oivalsi, siis pukeutumisenkin suhteen.

Olin menossa jo rappuun, kun tajusin unohtaneeni jotain tärkeää, nimittäin liiman. Kipaisin työpöydän laatikosta pikaliimatuubin. Leikkasin sen päästä pätkän kuivunutta osaa pois ja sain liiman taas tulemaan ulos putkilosta. Tämän jälkeen hiippailin pimeässä rapussa alakertaan ja pihalle. Koikkaloiden auto oli parkissa, kuten yleensäkin jo tähän aikaan. Pihalla ei näkynyt ketään, joten kävelin suoraan Qashqain vierelle. Katselin Koikkaloiden asuntoa kohti. Kaikki verhot olivat kiinni, eikä parvekkeellakaan näkynyt ketään, joten toteutin källini saman tien. Laitoin liimaan 4WD-merkkiin ja lätkäisin sen heidän autonsa takapäähän. Siitä tuli niin hyvä, että otin asennuksesta pari kuvaa. Meinasin jo palata kotiin, kun huomasin purkkapaperin parkkipaikalla. Noudin paperin ja liimasin sen kuljettajanpuoleisen eturenkaan kylkeen.

- Tämähän liimaa kumiakin, hämmästelin ääneen halpisliiman ominaisuuksia.

Vaikka mieleni teki jatkaa hyvin alkanutta liimausharrastustani, niin päätin livetä paikalta. Koskaan kun ei tiedä kuka tulee tai näkee, jos jään liian pitkäksi aikaa rikospaikalle. Tosin en tuntenut itseäni rikolliseksi, vaan hyväntekijäksi ja sankariksi. Olinhan 4WD-merkin liimaamisella säästänyt Koikkaloilta aimo kasan euroja. Tuolla teolla kun sai tietämättömät kateellisiksi. Viisaat eivät taas moisesta viitsi mitään kommentoida. Palailin kotia kohti hieman kiertotietä, ettei Koikkaloiden asunnosta olisi niin suora näkyvyys kulkureitilleni. Olin juuri asuntoalueen sisääntulotien luona, kun näin Romu-Reiskan. Mies asui tien toisella puolen olevissa asumisoikeusasunnoissa. Hänen mukaansa paremman väen asuinalueella. Reiska heilautti kättään ja asteli luokseni. Hän pysähtyi huojumaan eteeni vanhoissa Onnisen haalareissaan ja totesi:

- Olet auton vaihtanut. Koskas tuot huoltoon? Huollan nimittäin merkin kuin merkin merkillisen edulliseen hintaan.
- Enpä tiedä, taisin ruksia jonkun sopimuksen, jolla se huolletaan Toyotalla.
- No renkaat vaihtaa näppään kyllä, saat turakaisalennuksen.
- Ei kiitos, pyörittelin päätäni. - Ne vaihdetaan myös Toyotalla.

Autooni oli vaihdettu juuri kesäpyörät alle, joten en tarvinnut Reiskan apuja enkä miljoonaa tonnia lyijyä vanteisiin. Reiskan tasapainotusten jälkeen taitaa yksi sun toinen autoilija saada sakot ajamalla painavampaa autoa mitä ajokorttiluokka sallii.

- Kädettömän amatöörin touhua tuollainen merkkihuoltosopimus. Minä olisin myydä näpännyt sinulle puolta halvemmalla kaksi kertaa paremman sopimuksen. Kait sentään tajusit ostaa dieselin, pensiini kun on pian niin kallista, ettei pensavehkeillä ole kohta varaa ajaa kuin ammattimiehillä, eli meillä amiksilla.
- No enkä ostanut. RAV4 on kaksilitrainen bensa-automaatti ja neliveto. Eihän Mazdasikaan ole dieseli.
- Katsos, rahamiesten ei tarvitse ajaa dieselillä.
- Miten on hommia piisannut?
- Toiset kumisaappaat menossa tälle vuodelle, eli on tässä saanut juosta, Reiska heilutteli jalkojaan.

Kyselin Reiskan tasapainotushommista ja painojen riittävyydestä. Siihen amis totesi myhäillen, että pari kontillista meni painoja ja kun loppuivat, hän alkoi sorvata vanteista ylimääräistä metallia pois. Ihmettelin ääneen, että eikö vanteista tule laittomia tai ainakin turvallisuusriskejä, mikäli niitä aletaan noin vain sorvailla. Reiska laittoi molemmat kädet haalareiden taskuihin, vatkasi niillä haalareitaan ja puhisi:

- Voi yhden kerran miten se tietämättömyys heilutteleekin amatöörin huulia.
- No miten? patistin häntä.
- Vanteiden sorvaushan kaventaa vannetta, jonka vuoksi auton alle pakkaavalla ilmamassalla on huomattavasti leveämpi tila poistua sieltä. Ilmakompressiosuhde siis muuttuu oleellisesti paremmaksi autoilijan kannalta.
- Ja, mitenköhän se sitten vaikuttaa ja mihin?
- Auto kulkee livakammin pienemmällä polttoainemäärällä.

Reiska sanoi, että piirtelisi minulle muuten asiasta tieteellisen kaavankin, mutta en kuulemma ymmärtäisi siitä yhtään mitään. Toiseksi hänellä alkoi olla jo kiire, sillä päivän paperityöt olisivat vielä tekemättä. On ollut taas niin kiirettä koko päivän, ettei ole joutanut toimistossa istuskelemaan ja paperitöitä tekemään. Puhelimeenkin on pitänyt vastata vauhdissa luutuutin avulla, joka on Reiskan mukaan hänen tekemä parempi versio bluetoothista.

- No eihän siinä sitten mitään, mene sinä tekemään niitä firman laskutusjuttujasi, totesin hänelle.
- Ai mitä laskutusjuttuja? Reiska katsoi minua hölmistyneenä.
- Niitä paperitöitä, joita et ole kerinnyt tehdä koko päivänä.
- Paskalle meinasin lähteä, en ole koko päivänä kerinnyt käydä. Laskut kyllä kirjoitan, mutta niihin ei paljon paperia tuhraannu.
- Tämä selvä.
- Tiedät numeron. Soittele jos tulee ongelmia merkkihuollon kanssa. Reiskan Merkillinen autokorjaamo kyllä tulee ja pelastaa pulasta merkin kuin merkin.
- Juu, juu, soittelen kyllä, lupasin hänelle.

Reiska käveli jo poispäin, kun hän äkkiä pysähtyi, kääntyi ympäri ja sanoi:

- Voisin tehdä näpätä sinulle halvalla kattoremontin. Olen katsos ammattimies silläkin saralla. Se on katos niin, että meikäamis tehdä näppää katon sekennissä, kun siihen menee peltisepällä päiviä.

Mietin hetken, että onkohan se Reiska nyt seonnut päästään vai onko varhaisdementia iskenyt, kun ei muistanut minun asuvan kerrostalossa. Eipä siinä tarvitse itse kantaa huolta kattoremontista, varsinkin kun talo oli kohtalaisen uusi. Vastasin hänelle hymyillen:

- Eiköhän se taloyhtiö päätä milloin kattoremontti tehdään ja sitä paitsi talo on melko uusi.
- Voi yhden kerran miten se amatööri taas paukuttaa turvallaan asiaa missä ei ole järjen hiventä.
- Ai jaa, miten niin ei muka ole?
- Silmäilin tuossa sivusilmällä autosi kattoa ja se näyttää olevan restauroinnin tarpeessa. Notkollahan se on, jos suoraan sanon, vaan eipä se taida auttaa paljon faktoja kertoa kierosilmäiselle pääsiäiskädelle.
- No eihän ole notkolla. Ja vaikka olisikin, niin eihän nyt autoihin tehdä uusia kattoja, ellei niitä ajeta katolleen.
- Ei sitten kiinnosta parempi arvo ja jälleenmyyntihinta?
- No ei.
- Laittaisin katolle laatat ja viheralueen. Olisi kesällä kuin terassi.
- Ei helvetti, pyörittelin päätäni.

Olin tiukkana, enkä suostunut autoni katon uusimiseen, vaikka olisin saanut Reiskalta kaupanpäälle kolme vuotta vanhan hiiligrillin, jossa oli vielä sisällä ylivuotiset hiilet. Reiskan mukaan hiilet olisivat niin tiukkaa tavaraa, että niitä kestäisi polttaa kolme seuraavaa vuotta. Hän oli ne ihan itse tehdä näpännyt, kun kaupalliset tuotteet palavat heti karrelle.

- No uuden puskurin tehdä näppään kyllä, saat halvalla.
- Olet muuten minulle ennestäänkin velkaa muutaman säkillisen rahaa, muistutin amista.
- En tapaa muistella vanhoja, se on epäammattimaista, Reiska tuhahti.
- Ei puskurissakaan ole mitään vikaa.
- Saisit seitsemän RKT-tähteä.
- Häh, siis mitä saisin?
- Reiskan Kolari Testin tähteä. Olen uudistanut normit, kun se Euro NCAP -testi on kovin vaatimaton ja kädettömien amatöörien tekemä.
- Ehehee, ehkä ne ovat sitten istuneet jossain vaiheessa itse niissä testiautoissa, kädettömät, ehehee, repesin.

Reiska ei nauramisestani välittänyt, vaan totesi itsekin revenneen nauramaan lukiessaan niitä testejä. Ovat kuin viisivuotiaan suunnittelemia ja kuusivuotiaan toteuttamia. Hän osasi kuulemma jo kolmivuotiaana tehdä parempia testejä mäkiautonsa kanssa.

- Siellä ne ovat mummolan ladon seinässä vieläkin, Reiska hymyili.
- Ai etuhampaasi, vai?

En mahtanut sille mitään, että repesin aivan totaalisesti, kun mietin miten Pikku-Reiskan etarit törröttävät vieläkin mummolan harmaantuneen ladon seinässä. Jokohan ne olisivat kellastuneet, vai säilyvätkö maitohampaat ikuisesti valkoisina? Mieleni teki kysyä sitäkin asiaa, mutta en nauramiseltani kyennyt.

- Testiraportit, Reiska murahti ja lotisutti kumisaappaitaan.
- Ehehee, pukeuduitko jo silloinkin tuollaisiin haalareihin?
- Kyllä, äiti pienensi isän haalareita syntymästäni saakka. Meidän perheen uravalinta ei ole sattumaa, kuten amatööreillä, jotka eivät saa kiinni elämästään edes vanhemmalla iällä.

Mikäli vaihtoehtona oli Reiskan elämä amiksena ja oma elämäni hieman varakkaampana tyhjäntoimittajana, en pitänyt omaa uratonta uraani mitenkään huonona valintana. En ollut kyllä itse sitä valinnut, mutta niinhän Reiskakin sanoi vanhempiensa valinneen hänen uransa.

- Saat joulukuusen kaupanpäälle, Reiska lupasi.
- Ai jaa, huhtikuussa jo?
- Että minua taas puistattaa moinen tietämättömyys, voi yhden kerran, Reiska puisteli päätään.
- Katsoin vasta kalenteria, nyt on huhtikuu, selvensin hänelle.
- On toki, mutta kuuseni ovat monivuotisia. Olen tehnyt ne itse, eikä siinä ole rakkaudella mitään tekemistä, vaan taidolla. Ei muuten tiputa neulasia eikä tarvitse läträillä veden kanssa.
- Ratakiskostako ne teit?
- Vain rungon, oksat ovat harjaterästä ja puutarhaletkua.
- Eikä?
- Kyllä, omani on seistä jököttänyt olohuoneen nurkassa jo useamman vuoden.

Minun oli todella helppo uskoa se. Mikäli sellaisen jaksaa joskus nuorempana kantaa olohuoneen nurkkaan, niin siihenhän se jää, kun iän mukaan voimat ehtyvät eikä sitä jaksa kantaa enää pihalle.

- Kuule, nyt pitää mennä. Lupasin käydä ennen kymppiuutisia valamassa yhden autotalon lattian. Alkuperäinen urakoitsija valoi sen kieroon. Kaikki myytävät autot olisivat olleet siinä liikkeessä vastassa jo ovella. Kun minä sen tehdä näppään, niin VTT käyttää sitä sen jälkeen omien vesivaakojen kalibrointiin.
- Hyviä valuja vaan, heilautin kättä Reiskalle.

Pyörähdin ympäri ja palasin sittenkin alkuperäistä reittiä rappuun ja kotiin. Kotona mietiskelin Reiskan sanomisia ja totesin, ettei mies ole muuttunut yhtään. Jutut ovat yhtä leveitä, elleivät jopa jo leveämpiä mitä aikaisemmin. Nykyisin olin vain niin harvoin Reiskan kanssa tekemisissä, kun mies on yksityisyrittäjä. En jaksanut mennä notkumaan hänen työpaikalleen, sillä en itsekään tykännyt, että joku naapuri tulee makaamaan sohvalleni, siis minun työpaikalleni.



Haluatko pysyä kärryillä, rattailla tai jousilla siitä mitä Rutinoffin kuskin sivustolla tapahtuu? Liity Facebookin Rutinoff-ryhmään, niin olet paalupaikalla, etkä vain haistele pakokaasuja.


Kiinnostavatko autojen koeajot Rutinoffin kuskin toimesta? Kyllä tai ei, niin niitä löytyy Korvikeautojen koeajosivuilta.



© Rauno Vääräniemi