Etusivulle
Rutinoffin kuskin tarinat
takaisin tekstipohjaiselle sivulle
Korvikeautojen koeajot

26.4.2015

Tsihauttaja


Mennyt talvi harmitti minua suunnattomasti, sillä en päässyt testaamaan nelivetoisen RAVini etenemiskykyä lumihangessa. Närä oli myös kuittaillut, että ostin turhaan kalliin nelivedon. Hän kuulemma sutii autoni ympärillä Yariksellaan ja menee ainakin yhtä pahoista paikoista, ellei jopa pahemmista. Hän perusteli sitä sillä, että osaa ottaa autostaan kaiken irti, toisin kuin minä.

Mietin jossain vaiheessa reklamaation lähettämistä Taaville, että mies oli myynyt minulle nelivedon, mutta varmasti salaa toivonut lumetonta talvea. En lähettänyt reklamaatiota, vaan lähetin ainoastaan auton oston jälkeen taksilla lupaamani Ariston rekisteriotteen. Taksikuskin kanssa piti pikkaisen vääntää kättä, että suostui viemään rekisteriotteen Taaville. Suostui lopulta, kun laitoin rekisteriotteen muovipussiin niin, ettei Mersu-pusakkaisen paksuniskan tarvinnut koskea hänen mielestään epäauton rekisteriotteeseen.

Taavi muisti minua tekstiviestillä saatuaan rekisteriotteen, siihen oli laitettu taksimatkan hinta, lähes 200 euroa ja kuittailu, että se kaikki on pois myyntikatteesta. Taksimatkan hinta ihmetytti hieman, sillä lähes täysin sama matka lentokentälle maksaa taksilla vain reilut 30 euroa viikonloppuyönä. Eipä se enää minun murheeni ollut, joten en ottanut asiaan sen enempää kantaa.

Taas alkoi olla kyseessä ajankohta jolloin autoilijat alkoivat vaihtaa alle toisia renkaita, tällä kertaa kesäkumeja. Naapurin Volkkarimies Ilmari Lonkkari oli touhottanut jo useamman päivän parkkipaikalla sitä millaiset kesävanteet hän laittaa tälle kesälle autoonsa. Ne auton mukana tulleet kun eivät korostaneet oikealla tavalla hänen persoonallisuuttaan. Sain hänet hetkeksi pois tolaltaan mainitsemalla, että umpikumirenkaat ja täysin peittävät muovikapselit olisivat kuin ruostepiste valkoisessa Volkkarissa.

Emme tervehtineet sen jälkeen kolmeen päivään, mutta neljäntenä päivänä postiluukustani tiputettiin vannekuvasto, johon Ilmari oli kirjoittanut viestin. Hänellä oli viestin mukaan nyt yhteys eräisiin vanteisiin, jotka nostaisivat hänen arvostustaan ihmisenä ja naapurina. Hän halusi tietää, että kuinka paljon enemmän minä arvostaisin häntä niiden uusien vanteiden takia? Laitoin vastaukseksi oveeni maalarinteipin, johon kirjoitin ”Ei vannemainoksia eikä mielipidekyselyitä!”.

Katselin aamulla kalenteria ja totesin tänään olevan pääsiäisviikon torstai, eli minun pitäisi käydä ruokakaupassa, mikäli meinaisin elää pääsiäisen yli. Jääkaapissa ei ollut valon lisäksi kuin margariinipaketti ja sinappituubi. Loput maidotkin menivät aamukahvin kyytipoikana. Ei muuta kuin tuumasta toimeen ja suoriuduin aamiaisen jälkeen kauppareissulle. En vaan päässyt edes rappuun, kun ovi tökkäsi johonkin, mikä ähkäisi. Tajusin vilkaista ovisilmästä. Rapussa pönötti Närä. Työnsin oven väkisin auki ja sanoin ovenraosta:

- Virpojaiset menivät jo, hus pois paha peikko!
- Ovikellosi ei toimi, pöljä, Närä marmatti takaisin.

Samassa muistini palaili pätkittäin. Eihän se voinut toimia, kun olin irrottanut soittokellon ovesta. Olin hieman nautiskellut autoliikkeestä saamaani konjakkia ja päättänyt tehdä sen rauhassa. Puhelin pois päältä ja ovikello irti + luurit korvilla olivat taanneet rauhallisen humalan. Olin kuunnellut netistä kaikki autoiluaiheiset rallatukset ja todennut, että aiheesta on yhä liian vähän lauluja. Närälle sen sijaan vastasin:

- Ei se minun vikani ole, ellei tuossa iässä jaksa enää painaa mitään, ei edes ovikellon nappia.
- Hmph, painan paljon enemmän kuin sinä olet koskaan painanut, Närä puhisi.
- Ei uskoisi, noin laiha ja niin painava.

Keskustelumme herätti näemmä naapurin, sillä Ilmari Lonkkari astui rappuun VW-pusakka päällä. Kaljun peitoksi mies oli kiskaissut saman merkin lippiksen. Ennen kuin hän kerkesi sanoa mitään kuolematonta, heitin hänelle:

- Lipatonta pääsiäistä.
- Ei nyt ole vielä pääsiäinen, huomenna on, Ilmari ilmoitti.
- Ihan sama minulle, vastasin.
- Ei ole ihan sama. Ei ole ihan sama millä autolla ajaa. Ei ole ihan sama mitkä vanteet on alla. Ei ole ihan sama minkä värinen auto on. Ei ole ihan sama mikä päivä tänään on, Ilmari paasasi sormeaan heristellen.
- Oletko opettaja? kysyin litanian lopuksi.
- Ei, olen vaihtoehtoisten energiamuotojen kokonaistaloudellisuuden kartoittaja.
- Varmaan aika … mielenkiintoinen tuo työnkuvasi.
- Sitä se juuri on, nautin työstäni.

Närä keskeytti jaarittelumme ilmoittamalla, että hän on lähdössä kauppaan ruokaostoksille. Hän tuli kuulemma tarjoamaan minulle tasaista kyytiä omalla Yariksellaan. Jos vaikka ostaisin pääsiäiseksi jotain herkästi särkyvää, niin ne eivät menisi rikki hänen tasaisella ja varmalla kaasunkäytöllään. Minä kuulemma ajan niin epätasaisesti, että ratakiskon pätkätkin vääntyilevät kyydissäni. Mielestäni asia oli kyllä toisinpäin. Annoin papparaisen pitää mielipiteensä, sillä sehän on kuin persereikä, jokaisella on oma haiseva sellainen.

- Ei pojat, ei se pääsiäinen tuolla tavalla lähde käyntiin, Ilmari sanoi.
- Ihan varppina lähtee minun Yaris käyntiin, Närä polki nahkasaapasta rapun lattiaan.
- Voi olla hyvinkin näin, mutta mikäli haluatte laadukkaan ja tasaisen kyydin itsellenne ja ruokaostoksillenne, niin sellaisen tarjoaa vain saksalainen auto. Menemme siis minun Golfillani. Minä tarjoan kyydin. Haluan jakaa hyvää autoilutunnetta myös naapureilleni.

Närän naama venähti niin pitkäksi, että pelkäsin papparaisen satuttavan leukansa lattiaan. Tekarit vain narskahtelivat hänen suussaan, kun yläkerran koneisto yritti miettiä jotain fiksua vastausta.

- Se, se, se DSG-rytkytinkö? Närä sai viimein änkytettyä.
- Ei se, vaan The DSG, Ilmari korjasi.
- Niskat ovat vieläkin kipeät, kun näin Volkkarin mainoksen televisiosta, Närä sanoi niskaansa hieroen.

Luulin Ilmarin suuttuvan papparaisen kommentista, mutta mitä vielä, hän vain naureskeli ja viittoili meitä seuraamaan. Painoin oven kiinni, ja lähdimme Närän kanssa perään. Kävelimme parkkipaikalla Ilmarin valkoisen Golfin vierelle. Totesin siinä auton vierellä seistessämme Närälle:

- Epäilen niiden niskakipujen johtuvan siitä, että Yariksessa vetää niin pahasti. Voin kyllä teipata ikkunat, ja vielä omalla kustannuksellani, noin niin kuin naapuriapuna.
- Pyh, pöljä ajatuskin, että Toyotassa muka vetäisi, Närä tuhahti.
- Lämppäri ei siis toimi, eivätkä sivulasit aukea, otan osaa, veistelin takaisin.

Samassa Ilmari ryntäsi avaamaan Golfinsa apukuskin puoleisen oven ja sanoi sen luona:

- Vanha herra voi tulla istumaan tänne eteen.

Närän ilme meni aika synkäksi. Hetkellisen saapaspoljennon jälkeen papparainen sai loihdittua ilmoille vastineensa:

- Mikä hiton vanha herra minä muka olen? Olen Toyota-kuski parhaassa iässä!
- Tuo on tuttua meillä Volkkaripiireissä, että unohtaa kaiken, jopa ikänsä. Vanhat VW-miehet dementoituvat ja unohtavat millä ovat ikänsä ajaneet. Päätyvät usein jopa Toyotan rattiin, kun luulevat menevänsä Tarjouslatoon uutta tuulipukua ostamaan, Ilmari selitti.

Olin aivan varma, että nyt on Närän vuoro kimpaantua todella pahasti tuollaisesta heitosta. Valmistauduin siihen, että Mesut ja Volkkarit niputetaan nyt samaan Saksan-paskakasaan. Vaan ei, Närä alkoikin hymyillä ja vastasi täysin rauhallisesti:

- Meille tuo ei ole ollenkaan tuttua Toyota-piireissä, sillä dementikon muisti palaa, kun pääsee oikean auton ratin taakse. Eikä meillä tarvitse muistella korjaamoaikoja, niitä kun ei ole.

Tuuppasin Närän avointa ovea kohti ja käskin istua autoon, ennen kuin unohtaa kuka on ja minne on menossa. Menin itse istumaan takapenkille. Ilmari istui ratin taakse ja tsihautti yksipistekakkosen käyntiin, kuten hän itse asian ilmaisi. Minulle tsihauttamisesta tuli kyllä mieleen ihan toinen asia, mutta ehkä VW-piireissä kaikki on hieman toisin. Tuskin pääsimme matkaan, kun Närä alkoi valittaa miten epämukava penkki on. Hänen selkänsä on nyt paskana ja jalassakin vetäisi varmaan kohta suonta, kun sitäkään ei saanut oikeaan asentoon. Lisäksi ratin VW-logo kuulemma häikäisi niin, että kohta menisi näkö. Itse hypistelin takapenkillä olevia kuormaliinoja ja mustekaloja ja sanoin Ilmarille:

- Olet tainnut saada ovet pysymään kiinni, meinaan aika monta mustekalaa täällä takapenkillä.
- Helposti, ostin vähän reilummin niitä kiinnipitimiä. Kerhon miitissä olen niitä sitten jakanut muille. Tulee hyvä mieli, kun voi auttaa toista VW-autoilijaa.
- Pyh, en syö kalaa, Närä tuhahti.
- Mustekala on hyvää, ilmoitin nauruani pidellen.
- Korkeintaan muikkuja, jos ne ovat hyvin voissa paistettuja.
- Entä kuormaliinoja, ne voisivat mennä alas vaikka kinuskikastikkeen avulla?
- Pöljä, ei kukaan syö kuormaliinoja, papparainen tuhahti.

Heitin Närän syliin parit mustekalat ja kysyin, että mitäs soppaa niistä saisi. Papparaisen koneisto raksutti hetken, ja mustekalat tulivat pienellä viiveellä takaisin takapenkille. Saatesanat olivat, että ei kuulemma kuulu minulle miten hän kalansa laittaa, jos sitä erehtyy syömään.

- Jälkimaku voi olla hieman kumimainen ja venyvä, ehehee, repeilin.
- Hmph, ei naurata.
- Kakkakin tulee ulos ja palaa takaisin, ehehehee, jatkoin ilakointiani.
- Ihan pöljä. Laita radiota kovemmalle, ettei tarvitse kuunnella tuollaista pöljäilyä, Närä komensi Ilmaria.

Kettuiluni sapetti papparaista siihen malliin, että hän unohti toviksi, että minkä auton kyytiin oli joutunut. Vasta kun Ilmari käänteli Golfinsa tutun ruokakaupan parkkipaikalle, Närä ähkäisi katukivetystä ylittäessämme:

- Sattuu niin saamaristi! Eikö saksalaiset laita näihin vieläkään jousitusta?
- Pysyy hyvin tiessä, ei kallistele, Ilmari hymyili.
- Pyh, eipä voisi kehua sitäkään, heti kallistui kun vaihdoin vähän asentoa, Närä jatkoi.

Ilmari pysäköi autonsa ja nousimme ulos. Pihalla saimme kuulla, että miten tämä VW:n valkoinen on nyt kuuminta hottia autojen väreissä. Sitä ei tule kuulemma sekoittaa muiden valkoisiin väreihin, jotka ovat kopioita ja vain näyttävät valkoisilta. VW on kuulemma hionut värinsä jopa tuulitunnelissa, että valkoinen väri on muita värejä taloudellisempi ja valkoiset Volkkarit kuluttavat huomattavasti vähemmän kuin muun väriset. Siinä on se syy, miksi ne ovat niin kysyttyjä myös käytettyinä. Sain siitä kimmokkeen kysymykselleni, jonka esitin Närälle:

- Närä, pysähtyykö punainen Yaris kuin seinään, kun nostaa jalan kaasulta?
- Umpipöljä. Ei pysähdy! Toyota on niin taloudellinen, että se kulkee tuollaisen sohlon Volkkarin perässä pelkästään sen pakoputkesta syytämällä polttoaineella. Ei tarvitse paljon tankkailla jos ajaa Volkkareiden perässä.
- Tota noin, mitenkä minä olen sitten joutunut tankkaamaan autosi vaikka kuinka monesti, kun olemme menneet koeajamaan korvikeautoja?
- Istut kyydissä niin epätaloudellisesti. Siinä syy. Istuisit kevyemmin pöljä.

Arvasin tuon, että minähän se syyllinen olisin Närän Yariksen kasvaneeseen polttoaineenkulutukseen. Vaan eipä tuo haitannut, suunnittelin istuvani jatkossa vieläkin raskaammin, mikäli se vain olisi jotenkin mahdollista. Marssimme peräkanaa kauppaan, tosin Närä halusi tulla pitemmän välimatkan turvin takanamme. Kauppias saisi kuulemma hänestä huonon kuvan, mikäli näkisi meidät hänen seurassaan. Ihan sama minulle, sillä olin itselleni tarpeeksi hyvää seuraa, eivätkä muiden mielipiteet jaksaneet pahemmin kiinnostaa. Jos elää vain muille, niin saa olla jatkuvasti miellyttämässä toisia ja itseä alkaa pikkuhiljaa vituttaa. Autokaupassakaan ei pidä ostaa autoa naapureille, vaan itselleen.

Keräsin kaupassa ostoskoriini kaikenlaisia tuotteita. Herkimmin särkyviä olivat kananmunat, joita ajattelin paistella leivän päälle. Ostamani suklaamunat eivät menisi rikki paluumatkalla, sillä ne olivat umpimallisia. Varpaansa satuttaisi, jos varpaille moisen tiputtaisi.

Närän mielestä DSG-rytkytin rikkoo ihan varmasti kaiken mitä sen kyytiin laittaa. Hän otti käsiinsä erilaisia suklaamunia ja sanoi, että nämä menevät rikki ja nämä ja nämä ja nuo kaikki muutkin hajoavat ihan tuusan paskaksi. Kylmäkaappien luona Närä sanoi Ilmarille:

- Taidan ostaa sittenkin vain pelkän kerman, vaahtoahan se on kotipihalla tuollaisen rytkyttimen kyydissä. Säästän vatkaamisen vaivan itseltäni.
- Aivan loistavan tasainen kyyti. Laatikko on vasta säädetty ja sopeutettu ajotyylilleni sopivaksi.
- Pyh, eipä vakuuttanut. Nieleskelin hampaiden paikkoja tänne tullessa, Närä tuhahti.
- Sinullahan on tekarit. Taitavat olla aika vanhat, kun ovat jo paikatut, lohkaisin väliin.
- Hmph, menes vaippa pilttejä katselemaan, kun aikuiset juttelevat autoista. Et ymmärrä niistä kuitenkaan mitään.
- Niinpä. Sehän tässä itseänikin vituttaa, kun en ymmärrä mitään, niin jouduin ostamaan toisen Toyotan. Toi piti ottaa, kun en mitään ymmärrä. Voi äly minkä teit minulle, soimasin itseäni.
- Umpipöljä!

Kiertelimme vielä hetken kaupassa ja painuimme jonottamaan. Närä meni mielenosoituksellisesti toiseen jonoon. Ennen jonoon asemoitumistaan hän vannotti, ettemme ala huutelemaan hänelle mitään, sillä hän ei tunne meitä. Jonottaessamme Ilmari kertoi miten häntä oli alettu arvostaa työpaikallakin enemmän, kun hän osti tuon nykyisen valkoisen Golfin. Pomokin oli vihjaillut, että pitäisi varmaan palkankorotusanomus laittaa vetämään.

- Tarkoitti varmaan, että lottoaisit lauantaina ja jättäisit työpaikkasi muille, lohkaisin takaisin.
- Ai jaa, Ilmari raapi päätään.

Ilmarin jäädessä miettimään tulevaa lottovoittoaan, minä sain päähäni idean. Surffasin kaupan nettisivuille ja soitin heidän keskukseen. Kerroin keskukselle, että kaupassa on hieman dementoitunut vanhus nimeltä Oskari Närä. Närää pitäisi kuuluttaa, että hänen ystävänsä ovat kassajonossa numero kaksi. Ystävät vilkuttavat, että vanhus huomaa heidät. Info lupasi hoitaa kuulutuksen. Ei mennyt montaa hetkeä, kun kaiuttimista kajahti: ”Oskari Närä, Oskari Närä, ystävänne odottavat teitä kassajonossa numero kaksi. Olkaa hyvä ja katselkaa ympärillenne, ystävänne vilkuttavat teille kassajonosta numero kaksi.”

Tuuppasin Ilmaria ja käskin vilkuttaa Närälle. Tsihauttaja oli hieman pihalla, mutta vilkutti kuitenkin käskystäni. Minä laskin korin lattialle ja heiluttelin molempia käsiäni. Närä puolestaan oli todella kiukkuisen näköinen. Hän kääntyi katsomaan meitä silmät sirrillään. Näin miten hänen suunsa muodosti sanan PÖLJÄ. Sen jälkeen papparainen kääntyi jonotussuuntaansa, katse tiukasti yhteen kohtaan nauliutuneena.

Tovin seisomisen jälkeen pääsimme kaikki kassalle maksaman ostoksiamme. Ehtiessäni autolle Ilmarin kanssa, Närä odotteli meitä siellä kiukkuinen ilme naamallaan.

- Eipä ole pöljempää taas nähty, hän puhisi.
- Ei pidä mennä katsomaan peilistä, tulee totuus julki, heristelin sormeani.
- Sinä tässä pöljä olet. Kuka käski mennä kuuluttamaan?
- Sehän tässä hauska seikka onkin, että ei kukaan. Seurasivat varmaan valvontakameroista, että tulimme samalla autolla ja eksyit eri jonoon. Aika vaikuttavaa toimintaa ja turvallisuusajateltua.

Laitoimme ostoksemme muuten takakonttiin, mutta Närä otti suklaamunansa syliinsä. Hän halusi vaimentaa niihin kohdistuvaa tärinää niin paljon, että ne säilyvät ehjinä kotiin saakka. Hän ei haluaisi antaa kuulemma Ulpukalle rikkinäistä munaa.

- Eikä, eikö se olekaan päästä halki? parahdin.
- Mitä se pöljä taas selittää? Närä kivahti.
- No oma munasi. Oletko täysin ummessa? Sinulle käy kohta kuin muumeille.
- Ihan tynnyripöljä, pyh!

Ilmari käynnisti Volkkarin ja lähdimme palailemaan kotiin samaa reittiä. Matkalla Närä huokaili ja parahteli tämän tästäkin. Kuulemma sisukset kärsivät tällaisesta menosta. Minä en huomannut menossa mitään erikoista, ellei takaa kuuluvaa kolinaa laskettu mukaan. En ollut sitä kaupalle mennessä huomannut. Kerroin havainnostani Ilmarille, joka totesi:

- Iskarit siellä vain kolisee. Ihan normijuttu, ei pidä säikähtää. Edellisestä Golfista meni kaksi paria kahteenkymmeneen tuhanteen. Tässä vasta ensimmäiset. Toimivat siitä huolimatta. Väännän yleensä vain radiota isommalle.

Samassa Näräkin havahtui kolinaan ja alkoi päivitellä:

- Voi ristus mikä päänsärky tuosta kolinastakin vielä tuli. Munista kuoret halki ja päässä hakkaa.

Matka kuitenkin eteni ja iskarit toimivat kolinasta huolimatta. Mielestäni kyyti oli huomattavasti parempaa mitä Närän Yariksella, vaikka siinä ei mikään paikka kolissut. Pääsimme lopulta kotiparkkiin. Närä pomppasi kiireesti ulos autosta ja kävi viemässä suklaamunansa oman Yariksensa takapenkille. Minun oli pakko lohkaista:

- Meinaat sitten vielä hautoakin ne. Voin sanoa tässä ihan ystävänä, että ei niistä tule tipuja, vaikka miten hautoisit ja pieruilla lämmittäisit. Ne ovat kuule suklaamunia.
- Kyllä minä sen tiedän. Laitoin munat vakautumaan autooni, joka on vakain juttu tällä parkkipaikalla.

Ilmari keskeytti meidät rykimällä:

- Kröhöm. Anteeksi, mutta minun pitää mennä nyt. Meillä on foorumilla alkamassa keskustelu ”Mikä vituttaa eniten seiskakoppaisessa Golfissa”. Pitää mennä kertomaan mielipide ja ottamaan kantaa. Mutta palataan, oli kiva tavata.
- Hei vaan, huikkasin takaisin.
- Munamankeli, Närä tuhahti.

Jätin Närän vakauttamaan suklaamuniaan ja menin omien ostoksieni kanssa kotiin. Tsekkasin kananmunat ennen jääkaappiin laittoa ja jokainen oli täysi ehjä. Sen kunniaksi otin pienen siivun autokauppakonjakkia.



Haluatko pysyä kärryillä, rattailla tai jousilla siitä mitä Rutinoffin kuskin sivustolla tapahtuu? Liity Facebookin Rutinoff-ryhmään, niin olet paalupaikalla, etkä vain haistele pakokaasuja.


Kiinnostavatko autojen koeajot Rutinoffin kuskin toimesta? Kyllä tai ei, niin niitä löytyy Korvikeautojen koeajosivuilta.



© Rauno Vääräniemi