Etusivulle
Rutinoffin kuskin tarinat
takaisin tekstipohjaiselle sivulle
Korvikeautojen koeajot

5.4.2015

Toyota-kerhon kokous


Tallustellessani Närän perässä sisälle huoltoasemalle, mietin, että näinköhän se loppuelämäni menee sitten huoltoasemia kierrellen ja Toyota-kerhon kokouksissa pullaa syöden? Ehkä Närän kerhossa saattaisi olla jäsenenä ilman tuulipukupakkoa, sillä papparainen itsekin kulkee vanhoissa pussihousuissa ja vielä vanhemmissa nahkasaappaissa. Äkkiseltään luulisi vanhaksi hevosmieheksi, mutta Närä on kuitenkin entinen trukkikuski.

- Stop, ei pitemmälle, Närä pysäytti minut huoltoaseman eteisessä.
- Ai, joku kynnysraha pitää kuitenkin maksaa, vai?
- Ei, saat tehdä pullasi eteen töitä. Tämä on vuoden viimeinen kokous ja silloin kerho jakaa jäsenilleen yllätyslahjan sekä rispektiämpärit. Minä jaan ämpärit, mutta sinä saat noutaa ja jakaa yllätyslahjat. Ne ovat takahuoneessa. Kysy kassalla Maria.
- Täh, onko tämä joku pilviveikkojen tapaaminen?

Närän naama venähti ensin ja sen jälkeen alkoi nahkasaapas läpsyä lattiaan.

- Käskin kysyä Maria, tuliko selväksi?
- Öö, tuota ei. Eikös siitä nyt viimeistään mene pää sekaisin? Minä en ainakaan käytä, joten kääri ihan itsellesi.
- Umpiluupää pöljäke, kysy naista nimeltä Mari. Mari tietää missä lahjat ovat.
- Aah, siis nainen, nyökyttelin päätäni ja hymyilin.

Sainpas taas papparaisen kiehahtamaan. Se tekee vain hyvää kalkkeutuneille verisuonille. Lähtee veri kiertämään ja aivotoiminta vilkastuu. Tietysti siinä on sellainenkin vaara olemassa, että joku tukos lähtee matkaan ja matka päättyy siihen, mutta kaikillahan meillä on elämässä riskimme.

Lupasin Närälle hoitaa homman ja jututtaa Maria. Lähdin heti matkaan ja astelin kassalle, jonka takana seisoi tummatukkainen nainen Mari-nimikyltti rinnassaan. Menin hänen juttusilleen:

- Heippa Mari, Närä käski minut sinun juttusille. Sinulla on kuulemma lahjoja.

Lievä puna hiipi naisen kasvoille, kun hän vastasi hymyillen:

- Olisi hieman ikäviä uutisia, en kerinnyt paketoida niitä, kun kävi pieni vahinko meidän varastossa. Meni aika siivoamisessa. Mutta sinähän voisit auttaa minua.

Katsoin hetken Maria silmiin ja mietin, että lipeänkö paikalta huonoon selkään tai johonkin muuhun vaivaan vedoten, vai suostunko ruumiilliseen duuniin tuosta noin vain? Nainen aavisti varmaan ajatukseni, sillä hän ilmoitti:

- Ihan vain kuule tavaroiden laittamista kirjekuoriin ja niiden sulkemista. Ei siinä hiki tule.
- Joudunko minä nuolemaan?

Hienoinen puna Marin naamalla syveni hieman, kun hän vastasi:

- Et tällä kertaa, kuorissa on sellaiset tarrapinnat, joita ei tarvitse nuolla.
- Ok, sopii sitten.

Mari kävi ensin hakemassa tuuraajan kassalle ja johdatteli minut sen jälkeen takahuoneeseen. Laatikkoröykkiöiden keskellä oli pöytä, jossa oli parikymmentä kuplakuorta ja läjä Toyota-avainperiä, -tarroja ja -jääskrapoja.

- Nuo kirjekuoriin, kuorien päälle tästä listan mukaan nimi ja homma on siinä, Mari opasti.
- Oletko sinä antautunut Toyotan vietäväksi? kysyin tuolta tummalta, itseäni hieman vanhemmalta, naiselta.
- Se vähän riippuu Toyotasta ja mihin se vie minua, Mari vastasi ja iski silmää.
- Jos ajeluttaisin sinua Toyota RAVillani tuota mittarikenttää ympäri, niin olisitko taivaissa?
- Varmaan pyörryksissä ainakin.

Otin ensimmäisen avaimenperän käteeni, kun minulle tuli mieleeni källinpoikanen. Käännyin Marin puoleen ja tiedustelin, että onko heille sattumoisin jäänyt varastoon avaimenperiä tai tarroja joistain muista automerkeistä?

- Voi, onhan niitä. En tiedä mistä ovatkaan peräisin, mutta täällä on yksi laatikollinen sekalaista autotarviketta, joka ei ole mennyt kaupaksi. Mitä sinä niillä?
- Sekoitan pakkaa, ettei elämä olisi liian vakavaa.
- Ahaa, no siinä tapauksessa pieni hetki.

Mari katosi varaston syövereihin ja hetken kolisteltuaan hän saapui ruskea pahvilaatikko sylissään. Hän laski laatikon pöydänkulmalle ja avasi sen. Menin kurkkaamaan laatikkoon ja se osoittautui aarrearkuksi. Sieltä löytyi jopa Talbotin avaimenperiä. Lada oli myös hyvin edustettuna, jopa lippiksinä ja pikkuautoina.

- Kirjoitatko sinä nimet kuoriin, jos minä täyttelen ne? kysyin Marilta.
- Peruuttamalla vai eteenpäin ajamalla? Mari kysyi.
- Täh, siis mitä?
- Jos meinaat peruuttamalla kiertää mittarikenttää, niin silloin minä ajan ja sinä istut kyydissä. Peruutan sata varmasti paremmin kuin sinä.
- Peruutellaan sitten, vastasin hymyillen.

Samassa Närä soitti ja tiedusteli, että mikä maksaa, kerholaiset saapuvat kohta ja pöytä on tyhjä lahjoista. Lupasin tehdä parhaani, vaikka hän tekisi siitä todella vaikeata hengittämällä puhelimen kautta niskaani. Sanoin vielä, että sellaisen paineen alla saatan tehdä jopa virheitä ja syy olisi Närän.

- No johan nyt on pöljä ajatuskin, että kirjekuorien täyttämisessä voisi tehdä virheitä, Närä puhisi.
- Sanos muuta, mutta mahdollisuus virheisiin on aina olemassa. Tai jospa en teekään mitään, niin en voisi tehdä virheitä?
- Täytät nyt ne kuoret, tuliko selväksi nulikka?
- Juu, tämä selvä.

Lapoin puhelun jälkeen kuoriin kaikkea mahdollista mitä löysin laatikosta. En alkanut edes katsella mitä sinne meni. Kuoret täyteen tavaraa ja suljin ne. Kun urakka oli ohi, totesin Marille:

- Taisin muuten laittaa pariin kuoreen jopa sukkahousut ja ainakin yhteen paketin kortsuja.
- Heh, voi olla hyvinkin mahdollista, siihen laatikkoon oli kerätty vaikka mitä. Haitanneeko tuo, jos kerran meinaat pakkaa sekoittaa?
- Noup, meneepähän kunnolla sekaisin.

Mari haki minulle tyhjän pahvilaatikon, johon ladoimme kirjekuoret. Otin laatikon kantoon, kun Mari kysyi:

- Sopiiko kahdeksalta tänään se peruuttaminen?

Vilkaisin kelloa ja totesin viettäväni todennäköisesti täällä sen aikaa, että se sopisi minulle hyvin. Nyökkäsin ja kerroin olevani kahdeksalta valmiina. Kannoin laatikon Närän osoittamaan pöytään ja jaoin kuoret nimikylttien mukaisille paikoille. Yhden pöydän vierellä oli jumalaton pino erivärisiä ämpäreitä. Minulle tuli heti mieleen ne Tarjousladot, joissa oli jaettu ilmaisia ämpäreitä, ja ihmiset olivat jonottaneet niitä sankoin joukoin. Aloin miettiä ämpärit nähtyäni, että jonottivatkohan ne kaikki Närälle. Asiaan oli saatava varmistus, joten utelin papparaiselta:

- Mistä nämä ämpärit ovat?
- Voitin ne.
- No johan on ollut reteet arpajaiset. Oliko pääpalkinto muovinen amme?
- Pah, voitin satasen lahjakortin Eurolatoon. Otin sata ämpäriä. Tein sen kerhon vuoksi, sillä vuoden lopulla jaamme myös rispektit, ja niitähän meidän kerhossa jaellaan ämpäreittäin.
- Ehehee, olen kuullut tuon ennenkin. Voiko sitä saada vain puolikkaan ämpärillisen?
- Kyllä, vähempää emme jaa, sillä se on jäsenten aliarvioimista.
- Vaan nuo ämpärithän ovat samankokoisia, miten se puolikas erottuu joukosta?
- Moralla.
- Täh?

Närä selitti, että yhdessä ämpärissä on Mora, ja hän tekee sillä ja mustalla tussilla merkinnän puolikkaaseen rispektiämpäriin. Närä sai sopivasti puhelun, joten etsin Moran käsiini ja tein nopeasti kolmen ämpäripinon päällimmäisen ämpärin pohjaan reiän. Olisin tehnyt enemmänkin, mutta Närän puhelu oli valitettavan lyhyt. No, ainakaan kolmella ämpärin saajalla ei rispektit tule yli, hihittelin itsekseni. Se on aina vaara, että mikäli jättää tuollaisen rispektiämpärin pihalle, niin se voi täyttyä ja valua yli. Samassa Mari työnsi paikalle kärryt, joissa oli kahvileivät. Ne olivat tehty tilauksesta tätä tilaisuutta varten. Kahvit jokainen saisi käydä ottamassa kahviautomaatista.

- Sillä on muuten Celica, Närä sipisi korvaani.
- Ai niinkö?
- On, on, ajattelin pyytää sen kerhooni jäseneksi. Pääsen vielä Celican kyytiin. Katsos, se on sellainen etuoikeus meille Toyota-kerhojen vetäjille.
- Entä sinun tyttöystäväsi Ulpukka, mitä hän sanoo vieraiden naisten autoissa istumisesta?
- Kyllä Ulpukka ymmärtää, että Toyota menee kaiken edelle.
- Ulpukka siis pitää tallinsa sinulle lämpimänä, vaikka istut vieraiden naisten autoissa, niinkö?
- No johan oli taas pöljä kysymys. Totta kai talli on aina minulle lämmin.

Närä alkoi järjestellä papereitaan omalla paikalla, joten astelin Jarnon suuntaan kuullakseni mitä mies oikein höpötti puhelimessaan. Hän oli ollut aika vaisu, mutta eihän se mikään ihme ollut, kun kerran oli tullut lausuttua kotona hallituksen kuullen vieraan automerkin nimi. On sitä vähemmästäkin laitettu aviopuolisoita silmä mustana tienpäälle. Jarno kuului selittävän puhelimeen, että ei hän oikeasti sanonut Toyotan nimeä, vaan hän sanoi, että toi ottaa nyt tuosta ja toi ei ota. Se toi joka otti, oli kuulemma hänen haarukkansa. Taas se toinen toi, joka ei ottanut, oli hänen veitsensä. Se ei ottanut sen takia, koska veistä ei laiteta suuhun eikä sillä niin ikään saa ottaa mitään. Kyse siis ei ollut automerkistä nimeltä Toyota, vaan haarukasta. Minun oli pakko paeta paikalta, sillä miehen epätoivoinen selitys oli sitä luokkaa, ettei sitä olisi uskonut edes alle kouluikäinen tenava.

- Pöljäke tänne! Närä raakkui ja viittoili minulle.

Astelin papparaisen luo ja sain ohjeen istua erään pöydän reunimmaiseen paikkaan. Jarno tulisi kuulemma istumaan minua vastapäätä. Saisimme pöytäkavereiksi Juxyn, Tsurpun, Glögin ja Nasun.

- Eikö teillä ole edes oikeita nimiä? parahdin.
- Ne ovat oikeita nimiä pöljä.
- No mikäs sinä sitten olet, Oxkariko vai Näräx?
- Hmph, nimeni on tarkoin harkittu jo antovaiheessa, joten sitä ei väännellä. Kaikki tuntevat minut Närä-nimellä. Lyhyt ja ytimekäs nimi, joko uhkuu voimaa ja vakautta.

Samalla hetkellä sisälle marssi ensimmäinen nelikko Toyota-lippikset päässään. Ei ollut vaikea arvata, että mihin nuoret herrat olivat menossa. He astelivat Närän eteen ja saivat ohjeen mennä istumaan merkityille paikoille. Hetken päästä porukkaa tuli lisää ja pian kaikki kaksikymmentä paikkaa olivat miehitetty. Joukossa ei ollut yhtään naissukupolven edustajaa, joten tiedustelin Närältä:

- Ihanko te poikain kesken vietätte vapaa-aikanne?
- Mitähän se pöljä nyt horisee? Närä murahti.
- En muuten osallistu sitten mihinkään kimppahalijuttuihin.
- Hmph, hus pois siitä häiritsemästä, minun pitää avata tämä kokous. Olen hionut puhettani koko viime yön.

Löntystelin paikalleni pöytään, jossa istui neljä nuortamiestä ja Koikkalan Jarno puhelin korvallaan. Hänen vaimonsa ääni kuului luurista. Jarnon puhelu loppui vain vähää ennen, kun Närä avasi suunsa:

- Hyvät kerholaiset ja vieraat vieraamme. Olemme päättämässä tämän Toyota-täytteisen vuoden, joka on mennyt kaikilta ilman remontteja ja katsastuksen hylkäyksiä. Myöskään ruostepaikkauksiin emme ole sortuneet, emmekä ylimääräisiin jakohihnan vaihtoihin. Tänään on tarjolla kahvin ja pullan lisäksi rispektiä ämpäreittäin ja pienet lahjat jokaiselle. Toivon, että lahjat otetaan henkilökohtaisina ja niitä arvostetaan ja käytetään. Kuoria ei avata vielä, vaan jokainen avaa sen kotonaan. Sääntöjen rikkojalta lähtee autosta mallimerkinnät ja Toyota-logot sekä luonnollisesti ikuinen porttikielto Toyota-kerhoon. Me emme ole latuskoja ladailijoita, vaan timmiä Toyota-jengiä.

Katselin porukkaa, joko koostui lähinnä lökäpöksyisistä nuorista miehistä ja yhdestä hourailevasta papparaisesta, eli Närästä. Näiden väliin jäi neljä keski-ikäistä miestä. Se puheessa esiintynyt timmi-sana oli varmaan jotain sellaista sisäpiirin huumoria, mitä en ymmärtänyt. Närä jatkoi jorisemistaan, mutta annoin sen mennä täysin ohitseni. Jäin mietiskelemään sitä, että mihinköhän kyytiin olin oikein itseni taas tupannut, kun olin lupautunut Marin Celican kyytiin. Naisista kun ei koskaan tiennyt, että miten he ajoivat. Närä keskeytti mietiskelyni laittamalla eteeni paperin.

- Täytä tuo!

Vilkaisin lappua ja kysyin:

- Voittaako tällä jotain, kenties matkan ihan päinvastaiseen suuntaan kuin missä Toyotan tehtaat ovat?
- Pöljäke, ei voita. Se on kerhon liittymiskaavake. Pääset koejäseneksi ja ylenet myöhemmin täysvaltaiseksi jäseneksi.
- No enhän täytä, en hyväksy mitään tuputtamista. Eihän Toyotan 50 litran tankkiinkaan voi tunkea 60 litraa polttoainetta.
- Mitä se tähän kuuluu?
- Sitä vaan, että olen korviani myöten täynnä autokerhoja, ei kuule mahdu nyt yhtään.
- Pyh, jäät paljosta paitsi, Närä tuhahti ja poistui paikalta lappuineen.

Kysyin Jarnolta, että meinaako hän liittyä Toyota-kerhoon, kun on kerran samassa pöydässä. Mies puisteli päätään ja sanoi, että vaimo ottaa hänet takaisin koeajalle. Hänen tulisi vakuuttaa vaimonsa taas siitä, että Nissan on ainoa oikea automerkki, eikä heillä haarukkakaan ole enää toi, joka ottaa jotain. Se on joko suoraan haarukka tai tuo.

- Pääsetkö takaisin makkariinkin? utelin mieheltä.
- Juu, juu, mutta joudun istumaan toistaiseksi kauppareissut Qashqain takapenkillä. Ei se haittaa, voin valita siellä missä istun. Keskipaikalta näkee kyllä ihan hyvin eteenpäin.

Samassa Närä paukutti puisella nuijallaan pöytää ja ilmoitti:

- Rispektin jakotilaisuus, kutsun jokaisen yksitellen noutamaan ansaitsemansa rispektit. Kerron nimen ja rispektin määrän.

Ja näin rispektien jako lähti käyntiin. Ensin jaettiin tietysti suurimmat rispektit, jotka sai Närä itse. Mies oli niin houkka, että kättelikin itsensä. Hän kahmi kaksikymmentä täyttä rispektiämpäriä. Laskin, että muille jäisi keskimäärin 4 ämpäriä per ratinpyörittäjä.

- Kymmenen ämpäriä saa Uffe hyvin hoidetusta markkinoinnista kerhon suhteen, Närä kailotti ja antoi ämpärit keski-ikäiselle miehelle.
- Mitä se on tehnyt? utelin pöydän lippisjannuilta.
- Laittoi kerhon ilmoituksen pariin lehteen omalla kustannuksellaan. Maksoi kuulemma viisisataa euroa.
- On teillä pojat kalliit ämpärit. Minä olisin sillä rahalla lentänyt viikoksi etelään ja ollut siellä äly ämpärissä.

Esittämäni mielipiteeni ja faktani eivät uponneet näemmä tässä pöydässä, sillä sain osakseni vain kummastuneita mulkaisuita. Ehkä oma autofanaattisuuteni oli niin vähäistä, etten tajunnut näitä suurempia ja vakavampia kuvioita. Ämpäreiden jako jatkui ja meidänkin pöytään tuli kahdelle tyypille jokunen ämpäri. Kaksi jäi täysin ilman, mikä veti jannujen suupieliä alaspäin. Toinen jupisi, että uusi tyttöystävä oli vienyt niin paljon aikaa, ettei ollut voinut tehdä kerhon eteen kaikkea vaadittua. Toisen mukaan syynä oli faija, joka käski kesällä aina nurmikkoa leikkaamaan ja talvella piti kolata ja hiekoittaa ja pudotella katolta lumia ja tehdä vaikka mitä. Kerhohan siinä kärsi, kun oli liikaa kotihommia. Tyypit olivat jotain 20 ja 30 väliltä iältään, joten kysyin heiltä:

- Asutteko te vielä kotona?
- Kyllä. Millä vuosikymmenellä sä oikein elät? yksi pitkätukka uteli.
- No ihan tällä samalla teidän kanssanne.
- Ei kukaan nykyisin muuta pois himasta jos on vanhemmat jotka sponssaa. Mun Japanin tuonti Celica vie niin paljon massii, ettei siihen ole varaa, ellei saa asuntoa, ruokaa, vaatteita ja polttoainetta himasta.

Vähän samansuuntaista tekstiä tuli muiltakin, mutta autot vaan olivat eri mallisia. Vanhempani eivät enää eläneet, joten en voinut muuttaa heidän riesakseen, mutta Närä eli. Jos muuttaisin asumaan papparaisen kanssa hänen pienellä eläkkeellään, niin voisin käyttää perintörahani täysin vaikka autoiluun. Ruoka oli kyllä kallista eikä asunnon yhtiövastikekaan ollut enää mikään halpa. Vaivuin ajatuksiini edullisemman elämän suhteen…



Haluatko pysyä kärryillä, rattailla tai jousilla siitä mitä Rutinoffin kuskin sivustolla tapahtuu? Liity Facebookin Rutinoff-ryhmään, niin olet paalupaikalla, etkä vain haistele pakokaasuja.


Kiinnostavatko autojen koeajot Rutinoffin kuskin toimesta? Kyllä tai ei, niin niitä löytyy Korvikeautojen koeajosivuilta.



© Rauno Vääräniemi