Etusivulle
Rutinoffin kuskin tarinat
takaisin tekstipohjaiselle sivulle
Korvikeautojen koeajot

29.3.2015

Kölöme mönkkiä


Marssimme jonossa kahvion kassalle. Jöö meni etunenässä ja alkoi heti lappaa tarjottimelleen viinereitä. Huomautin niistä ja kerroin äsken olleen puhetta munkeista. Kassalla seisova isorintainen nuori nainen ilmoitti siinä samassa, että täällä ovat munkit niin isoja, että niihin voi huoletta tarttua kaksin käsin. Jöö meni ihan punaiseksi, varmaan varpaitaan myöten. Kassatytölle hän sai kähistyä:

- Kölöme mönkkiä!

Kassaneito katseli herra virkavallan edustajaa ihmeissään, puisteli päätään ja totesi:

- Laitan tähän kuitenkin kolme viineriä, ihan vain omien näköhavaintojeni mukaisesti, ja yhden kahvin. Tuliko muuta?
- Viimeinen maksaa, Jöö murahti ja lyllersi tiehensä.
- Minä maksan, huikkasin kassalle, ettei tämä hälytä vartijoita pamputtamaan Jöötä.

Val otti niin ikään kolme viineriä. Ihmettelin suunnattomasti miesten viineri-intoa, mutta en sanonut mitään. Otin itse yhden ison munkin. Kassa iski silmää ja kysyi, että yksikö vain, kun kaverit ottivat kolme ja munkit olisivat pareittain parempia.

- Palaan asiaan toisen munkin osalta, mikäli tulen katumapäälle, lupasin kassaneidille.
- Minä kyllä odotan, hän huikkasi perääni.

Menin istumaan pöytään, jossa viineriveljekset olivat tuhonneet jo ensimmäiset herkkunsa. Val oli aloittamassa toista, kun hän jätti puraisunsa kesken ja nousi pöydästä.

- Mikä nyt tuli? kummastelin tilannetta.
- Alkoholin piilomainonta ajoi pihaan, palaan pian.
- Täh, mikä ajoi? huhuilin miehen perään.
- Rellu, Val repii kilvet jokaisesta Renaultista, josta omistaja / kuljettaja ei ole älynnyt poistaa Renault-sanaa. Estää kansakunnan turmeluksen, nääs, Jöö selitti.
- Mahtaahan olla riemastuneita kuskeja.
- Minä pidän kyllä siitä huolen, ettei riemastuta liikaa, Jöö puhisi.

Ihmettelin perään, että miksi Jöö ei ole nyt pihalla pitämässä huolta riemastumisista. Hän selitti suu täynnä herkkua, että viineriä ei jätetä edes virkatehtävän hoitoa varten. Kysyin miksi Val lähti, johon Jöö totesi, että eri virasto, eri toimintatavat. Jöö keskittyi viinereihin, ja minä huomasin pöydällä Valin jättämän paperin. Vedin sitä lähemmäksi ja totesin sen ilmiantolomakkeeksi. Siinä oli auton rekisteritunnuksia ja muita merkintöjä. Minulle tuli pirut mieleen ja raapustin siihen Jöön Mersun kilven. Lunttasin sen ensin puhelimeni valokuvista. Olin ottanut siitä kerran varmuuden vuoksi kuvan. Näköjään kannatti ottaa. Lisätietoja-kohtaan rustasin, että myy pimeässä Illodinia ja Vademecumia. Sitten minulla juolahti mieleen toinen jäynä.

- Jöö, mikä on Valin puhelinnumero?
- Ööö, mömmömmöö, katso tuosta.

Jöö lykkäsi eteeni Valin käyntikortin, jossa oli miehen numero. Otin siitä kuvan puhelimellani ja palautin kortin. Raapustin seuraavaksi puhelinnumeron ilmiantolomakkeeseen. Siinä nimittäin näytti olevan myös puhelinnumeroita. Lisätietoja-kohtaan raapustin, että kyseinen henkilö on isoon ääneen kertonut haluavansa taksin Finlandia-talolle. Paikalla oli ollut myös lapsia, joka on raskauttava seikka. Sain sopivasti kirjoitushommani tehtyä ja munkin käteeni, kun Val palasi pöytään rekisterikilpien kera. Ne olivat virolaiset kilvet.

- Otatko kilvet myös ulkomaalaisilta?
- Kyllä.
- Luin jostain, että ulkomaalaiset voivat mainostaa yhä alkoholia autojensa kyljissä.

Val kohotti paksusankaisia lasejaan, katsoi niiden alta ja virkkoi:

- Olemme antaneet median harhauttamiseksi tuollaisen lausunnon. Virallinen totuus on se, että kaikilta lähtee kaikki, mikäli sortuu alkoholin piilomainontaan tai jopa alkoholin piilomainonnan piilomainontaan.
- No mitäs se sitten on?
- Jos autotehtaan työtekijä sanoo, että lähdenpäs nyt Renaultillani töihin, niin se on alkoholin piilomainontaa. Mikäli taas sama lainrikkoja sanoo, että lähdenpäs tässä autotehtaalle töihin ja lähin tehdas on Renaultin tehdas, niin yksi + yksi on yhtä kuin alkoholin piilomainonnan piilomainontaa.
- Ei Suomessa ole kyseisen merkin tehdasta, täällä tehdään Mersuja.
- Haa, meinasi häkki heilahtaa.
- Kuin?
- Olisit sanonut, että A Mersu, niin ai että olisit kärsinyt, Val narskutteli hampaitaan tyytyväisenä.

Kysyin oliko hän ottanut Mersuista kilpiä, kun niitä aakkosmalleja on liikkeellä niin paljon. Ei ollut, sillä jos kirjaimen lisäksi siinä on Mersun tyyppimerkinnän numerot, tulkitaan se auton mallimerkinnäksi myös heillä. Pelkkä A takakontissa vie kilvet.

- Milloin muuten käyt tuota listaasi läpi, osoittelin Valin paperia.
- Kaikki ajallaan, virka-ajallaan, ehkä tänään ehkä huomenna. Viimeistään viikon sisällä kaikki tämän listan rikolliset ovat kaapissa. Voi sitä itkua ja parkua mitä saa kuulla ja tyhjänpäiväisiä selityksiä.
Mutta minä nautin niistä, se antaa voimaa minulle ja koko Vituralle!

Niin nautin minäkin, kun Val pidättää Jöön ja yrittää tavoitella itseään soittamalla. Jostain syystä se numero olisi aina varattu. Ottaakohan mies siitä peräti ikuisuusprojektin? Sitä voisi alkaa Vituran miestä muutaman vuoden jahtaamisen jälkeen vituttaa oikein isolla Veellä.

- Käyn kusella, ilmoitin viineri-veljeksille ja nousin pöydästä.

Kävelin vessaan, jossa sain seinäkirjoituksista uuden idean. Lisäsin seinälle tekstin: ”Pimeää viinaa ja persettä” + Valin puhelinnumeron. Hetken mietittyäni raapustin vielä: ”Vain yöaikaan klo 23:00 – 05:00”. Ihan vain sen vuoksi, ettei virkamies lintsaa töistään nukkumisen verukkeella. Jos kävisin töissä ja maksaisin palkastani veroa, niin minua voisi alkaa tympäistä tuollainen veromaksajien varoilla nukkuminen. Aika pieni mahdollisuus, että tuollainen vessailmoitus huomataan, mutta yksinkin perän tai viinan vonkaajan soitto aamuyöllä saisi aikaan vipinää.

Kävellessäni pöytää kohti, vastaani tuli kolme nuorta miestä pelkissä t-paidoissa. Jotenkin vittuuntuneen oloiset hemmot painelivat otsat kurtussa pihalle. Jatkoin matkaani pöydän luo, jossa huomioni kiinnittyi kolmeen mustaan Jack Danielsin huppariin, jotka olivat tuolillani.

- Perustitko kirpparin? kysyin Valilta.
- Hoidin virkaani. Tällä hetkellä rikollisia kohteita vituttaa ja viluttaa yhtä aikaa. Kun nuorena kovistelee, niin vanhana pysyy kaidalla tiellä.
- Hei pientä rajaa, Suomihan on pullollaan Koskenkorva yms. vastaavia juomamerkkipaitoja, -huppareita ja -takkeja.
- Vaan ei ole pitkään, me Vituralla pidämme siitä huolen. Suomi siistiytyy päivä päivältä.
- Mitä te meinaatte tehdä Koskenkorvalle, sille paikkakunnalle?
- Teimme sille nimenmuutoksen, se on jatkossa Koskenkuuloelin.
- Eikä?
- Suunnittelimme siitä ensin Koskenhörökorvaa, mutta se loukkaisi hörökorvaista vähemmistöä, joten päädyimme Koskenkuuloelimeen.
- Olette te … aika taitavia.

Jöö nousi ylös pöydästä ja ilmoitti, että viineritauko on ohi ja nyt pitää lähteä ottamaan senkka nenästä, eli polttamaan kaahareiden kortit. Val pakkasi tavaransa ja poistui Jöön perässä. Jäin yksin pöytään joksikin aikaa. En pitänyt kiirettä, sillä toivoin kaksikon lähtevän liikenteeseen. Näin minulla ei olisi vaaraa joutua uudelleen johonkin ihme syyniin. En nimittäin luottanut Jööhön enkä hänen kaveriinsa tipan tippaa. Katsoin lopulta, että aikaa oli kulunut tarpeeksi ja nousin pöydästä. Jouduin ovella pattitilanteeseen, kun vastaani porhalsi laiha kaljupää musta VW-takki auki. Mies pysähtyi eteeni ja jäi tuijottamaan minua.

- En syönyt sinun pullaasi, ilmoitin ja yritin livahtaa ohitse.

Mies siirtyi vaan eteeni ja tuijotti minua. Hetken päästä hän sanoi:

- Minähän tunnen sinut.
- Minä en, enkä tunne parturiasikaan.

Kaljupään ilme meni ihan hölmistyneeksi. Mies kokeili kädellään kaljua päälakeaan ja totesi:

- Ei minulla ole parturia.
- Niinpä, vaikea tuntea sellaista mitä ei ole. Heippa, pitää mennä.

Yritin taas ohitse, mutta VW-pusakka siirtyi sitkeästi eteeni.

- Me ollaan naapureita, mies ilmoitti.

Vilkaisin miestä vielä kerran ja vastasin:

- Juu, ei olla, väärä henkilö.
- No ollaanpas, ostin Tsekun ja Ninan asunnon.
- Mitä vit…?

Sehän tuli yllätyksenä. Siinä asunnossa ovat asukkaat vaihtuneet sitä tahtia, että siihen pitäisi kohta laittaa pyöröovi. Ilmankos en ollut nähnyt kumpaakaan heistä pitkään aikaan. Nyt kun aloin muistella, niin Närä oli jossain vaiheessa vouhkassut, että itsensä piirrellyt mies oli muuttanut Amerikkaan tekemään pisnestä.

- Milloin ostit?
- Viime viikolla. Se on ollut tyhjillään jo kesästä saakka, kun myyjät eivät olleet varmoja jäävätkö Amerikkaan. Hauska tavata, mies ojensi kättään.
- Niinköhän? totesin ja kättelin miehen.

Mies ilmoitti nimekseen Ilmari Lonkkarin. Kerroin myös oman nimeni, jonka mies jo tuntui tietävänkin.

- Minulla on muuten Golf, ellet sattunut jo tietämään, Ilmari jatkoi.
- Pelimiehiä siis. Greenille menossa vai tulossa?
- Auto, VW Golf, en golfaa. Tulin ostamaan mustekaloja tai liinan, ei meinaa kuljettajan ovi pysyä kiinni ensimmäisten kilometrien aikana. Jäätyy näet. Vanha kuormaliina on hävinnyt mystisesti muutossa.
- Hyviä kuormaliinakauppoja sitten, toivottelin Ilmarille.

Livahdin ulos ja jäin miettimään, että olinko nähnyt miestä tai VW Golfia pihalla. En ollut, joten ehkä mies oli muuttanut vasta tänään.

- Se on valkoinen, kuului takaani.

Pyörähdin ympäri ja näin Ilmarin pihalla. Mies heilutteli käsiään valkoisen Golfin suuntaan ja kailotti:

- Auto on valkoinen, minun Golf on valkoinen, se on uusi muotiväri ja minä seuraan aina muotia.

Hymyilin ja nyökkäsin varovasti. Että sellainen kolopallomies tällä kertaa. En päässyt montaa askelta, kun takaani kuului mylvintä:

- Ykskakkonen, siinä on turbo ja deeäsgeevaihteisto.

En kääntynyt enää, vaan kävelin autolleni. Hyppäsin RAViin ja päätin ajaa seuraavalle huoltoasemalle. En halunnut jäädä enää hetkeksikään tälle huoltoasemalle. Seuraava asema oli muutaman kilometrin päässä. Ajoin sinne pikkuteitä pitkin ja tankkasin siellä tankin täyteen. Kävin maksamassa kassalla. Autolleni palatessa koin yllätyksen, autoni vierellä seisoi Oskari Närä ja Jarno Koikkala. Herrat olivat selin, joten pääsin kuulemaan pätkän heidän keskustelustaan, ennen kuin he huomasivat minut. Närä kehui vuolaasti RAViani. Jarno taas kuului epäilevän, että ovatko nämä lähes etuvedot melkein nelivedon veroisia. Rykäisin herrojen takana, ja molemmat kääntyivät.

- Mitäs palikat? tervehdin kaksikkoa.
- Kato pöljäkin tuli. Tulitko kärttämään ilmaista pullaa meidän kerhon kokoukseen? Närä raakkui.
- En, tulin tankkaamaan autoni.
- Etkä tullut, ei se ole täällä pihalla, Närä kierrätti katsettaan.
- Kehuit sitä juuri. Ostin toisen Toyotan.

Papparainen ei saanut hetkeen sanottua mitään. Sitten hän ilmoitti, että siinä tapauksessa minun olisi liityttävä hänen Toyota-kerhoonsa. Saisin ennennäkemättömiä etuja ja hyväksynnän autopiireissä. Tänään minulla olisi kuulemma ennennäkemätön tilaisuus tulla kerhon kokoukseen ilman jäsenyyttä. Heillä on kerran vuodessa sellainen kokous, johon pääsee jos on tehnyt jotain Toyotan hyväksi, mutta ei ole vielä virallinen jäsen.

- No mitäs Jarno on muka tehnyt? kysyin Närältä.
- Se on mainostanut todistetusti Toyotaa kotonaan.

Samassa Jarno kääntyi niin, että näin toisenkin silmän. Se oli musta. Sitä osoittaen mies sanoi:

- Vaimolle, vahingossa aamukahvipöydässä.
- Kerho myönsi Jarnolle turvapaikan täksi illaksi.
- Meinaatko loikata Toyotan leiriin?
- En minä voi … auto on vaimoni, enkä vaimoni mielestä edes halua.
- Siis haluatko sinä itse vai et?
- E-en varmaan halua.

Närä ilmoitti, että tarjolla olisi kahvin lisäksi joko voisilmäpullaa tai Teksas-pullaa. Sen sai valita ihan itse. Porukkaa olisi kuulemma tulossa sankoin joukoin, joten olisi hyvä jos lähtisin heidän kanssaan varaamaan istumapaikan. No johan alkoi venyä tämä päivä, mietiskelin itsekseni. Toisaalta, eihän minulla ollut mitään kiirettä mihinkään, joten kyllähän sitä voisi vielä kupposen kahvia nauttia ja syödä pullankin.

- Okei, siirrän vain autoni sivummalle ja tulen perässä.

En saanut ajaa autoani yksin parkkiin, vaan Närä istuutui viereeni. Ihan vain siltä varalta, etten saisi päähäni lähteä karkuun. Ajoin autoni Närän Yariksen viereen, joka oli näemmä käytetty pesussa.

- Vahasin auton Ulpukan tallissa, Närä ilmoitti.
- Eikä, onko se todella niin iso?

Närä katsoi minua hölmistyneenä ja totesi:

- Kyllä autotalliin yleensä auto mahtuu. Miksi Ulpukan talli tekisi siinä poikkeuksen?
- Juu, juu, siitä Ulpukan tallista kun tulee mieleen vaikka mitä.
- Sain Japanista uutta vahaa, kehitetty vain ja ainoastaan Toyotan maalipintaa varten.

Nousimme ulos autostani ja Närä alkoi hivellä Yariksensa peltiä kämmenselällään. Minun oli aivan pakko kysyä häneltä:

- Miten on, liukuuko räkä sen pinnasta miten helposti?
- Pöljä kysymys, ei autoja räitä.
- Eikö?

Koska minulla oli orastava flunssanpoikanen, sain helposti aikaiseksi räkää ja olin räkäisemässä Yarista kohti, kun Närä työnsi minut sivummalle ja raakkui.

- Hus, pöljä, mene pois!
- No niin, nyt se sitten jäi epäselväksi, että onko se räänkestävä vai ei. Entä jos sinua on huijattu ja räkä tarttuu vahapintaan kuin purkka kengänpohjaan?
- Hmph, minä kyllä räkäisen itse, mikäli haluan tietää sen.
- Okei, ihan miten herra räkäkeisari haluaa.
- Minä en ole mikään räkäkeisari, olen Toyota-kerhon omistaja, Närä kimpaantui.
- Onko jompikumpi jotenkin poissulkeva ehto?
- Pah, tympeä nulikka, Närä puhisi ja poistui huoltoasemarakennusta kohti.

Lähdin perään lukittuani RAVin ovet. Ohi mennessäni räkäisin Yariksen konepeltiä kohti. Meni vähän ohi ja räkä osui tuulilasiin. No, aina ei voi osua, lohduttelin itseäni ja lähdin Närän perään.



Haluatko pysyä kärryillä, rattailla tai jousilla siitä mitä Rutinoffin kuskin sivustolla tapahtuu? Liity Facebookin Rutinoff-ryhmään, niin olet paalupaikalla, etkä vain haistele pakokaasuja.


Kiinnostavatko autojen koeajot Rutinoffin kuskin toimesta? Kyllä tai ei, niin niitä löytyy Korvikeautojen koeajosivuilta.



© Rauno Vääräniemi