Etusivulle
Rutinoffin kuskin tarinat
takaisin tekstipohjaiselle sivulle
Korvikeautojen koeajot

15.3.2015

RAVia


Huomioni oli keskittynyt hetkeksi Herkkoon, joten hukkasin Taavin. Miestä ei näkynyt missään, oli kuin lattiakaivo olisi nielaissut hujopin. Tyyppi taisi olla niin lipevä myyntimies, että lipesi itsekin lattiakaivoon ja on nyt viemärissä matkalla kohti jätevesipuhdistamoa. En uskonut tätä todeksi. Heti kun joku lupaa autostani kohtuullisen hyvityshinnan, niin tämä katoaa kuin automyyjä viemäriin. Vilkaisin Herkon suuntaan, mutta päätin ennemmin vaihtaa autoliikettä kuin ostaa häneltä toisen auton. Koska olin nyt kuitenkin autoliikkeessä, ja Taavi oli saanut minun kytevän autokuumeeni taas nousuun, lähdin katselemaan vaihtoautoja. Uutta en ostaisi, sillä hermoni eivät kestä kuukausien odottelua. Auto pitää saada alle heti tai viimeistään parissa päivässä.

Kävelin punaisen Yariksen vierelle ja jäin katselemaan sen sisäpuolelle. Hymyilin ja mietin mielessäni Närän ilmettä, jos alkaisin matkia häntä autoasiassa. Kehuisin, että omanipa on punaisempi ja yariksempi kuin hänen Yariksensa. Olisi siinä papparaisella taas pähkäiltävää ja kirjoiteltavaa autofoorumeille. Tiesin Närän purkavan autohuolensa aina Huoli24-autoilufoorumilla. Se oli koko kansan sekalainen paskansuoltopaikka.

Löysin toisen täysin samanlaisen automaatti-Yariksen, mutta mustan. Katselin auton hintalappua ja se oli pienempi mitä Taavin lupaama hyvityshinta Aristostani. Tuskin hän alkaisi maksaa väliä, joten jatkoin matkaani. Katselin vain automaatteja, sillä olin päättänyt, etten koske pitkällä tikullakaan manuaalivaihteiseen korvikeautoon. Toki koeajojen merkeissä ajan millä tahansa, mutta itselleni tulisi vain automaatteja. Rutinoff toki oli manuaali, mutta siitäkin pitäisi keskustella Villen kanssa. Voisinhan toki palkata jonkun työttömän misun vaihtamaan vaihteita, mutta kytkintä pitäisi polkea ihan itse, kun sylikkäin ajaminen taitaa olla Jöön taholta kiellettyä touhua. Sekin mies on kumma nipottaja. Äijällä on vakivirka ja vakitulot, niin jaksaa silti kiusata autoilijoita turhanpäiväisillä kielloilla.

Pääsin automaattivaihteisen Avensiksen luo, kun huomasin Taavin. Mies oli kyykyssä Nissan Qashqain vierellä. Suuntasin askeleeni sinne ja kysyin automyyjäpitkolta:

- Oletko aikeissa vaihtaa merkkiä?

Taavi nousi pystyyn ja sanoi trendipartaansa sivellen:

- Katselen vain sitä, että näyttääkö partani yhtä hyvältä oman ja vieraan merkin peilistä. Ei huolta, olen tyylikäs ilmestys, katsoin itseäni sitten mistä peilistä tahansa.
- Eikö sinulla ole koskaan paha-parta-päivää?
- Ei, hiukseni ja partani ovat aina hyvin.
- Nukutko myös tuon parran kanssa?
- Nukun, mutta käytän partasuojaa.

Meinasin revetä totaalisesti, sillä nukkumiskysymys oli ollut ihan täyttä piruilua herra turhantärkeätä kohtaan. Hivelin omaa sänkeäni ja totesin, että suosin itse enemmän sellaista vapaata nukkumistyyliä ilman kaikenmaailman naamasäkkejä.

- Vaan autohan me sinulle laitetaan, mutta ei tätä Nissania. Tähän saisit vaihdossa vain 6999 euroa. En suosittele muutenkaan tällaista vierasta merkkiä, josta minulla ei ole mitään kokemusta. Autounelmasi toteutuvat kaikista parhaiten vain Toyotan ratin takana, kun tuijottelet tuttua logoa ratissa.
- En minä tuijottele ajaessani mitään logoa, katson tietä.
- Vilkaiset kuitenkin aina välillä, etkö vilkaisekin?

Tyyppi alkoi ärsyttää minua entistä enemmän. Vilkaisisin ennemminkin kohta pihalle päin ja lähtisin siihen suuntaan, mutta tiesin tämän olevan elämäni mahdollisuus päästä eroon vääränpuoleisesta autostani. Jos menisin sitä tarjoamaan vaihdossa vaikka Renaultiin, niin voisin saada siitä vaihdossa kipollisen ranskalaisia pottuja. Siellä tuskin arvostettaisiin tuollaista outoautoa.

- Avensis, olet juuri Avensis-miehen näköinen, Taavi ilmoitti.
- En ole, menisit optikolle.
- Haistan sinussa farmari-henkeä. Tuo Avensis farkku olisi juuri passeli peli sinulle.
- Minä puolestani haistan jonkun lotranneen partavettä.
- Voin siirtyä lähemmäksi, mikäli halut ottaa paremmat tuoksut ja saa sitä hivelläkin, Taavi hivuttautui lähemmäksi.

Astuin saman verran taaksepäin ja huiskaisin kädelläni.

- Hus, mene pois! Haluan pitää automyyjään hyvän välin, vähintään metrin.
- Ei siis iholle, Taavi sanoi.
- En mielelläni kirjoita edes kauppasopimusta samalla kynällä kanssasi, jos se vaan on mahdollista.
- Meillä riittää kyniä, siitä ei tarvitse huolehtia.

Taputtelin povitaskuni kohtaa ja ilmoitin, että hoidan kyllä allekirjoitukseni ihan omalla kynälläni. Tosipuheessa minulle oli ihan sama millä kirjoitin, kunhan vain koettelin Taavin sietokyvyn rajoja. Joku olisi voinut vetää kommenteistani herneen nenäänsä, mutta Taavi vain hymyili ja kehui Avensiksen ajo-ominaisuuksia. Olin ajanut Avensiksella, enkä lämmennyt automallille yhtään.

Sen sijaan olin ajatellut ostaa tällä kertaa nelivetoisen auton. Sillä voisi tarpeen tullen vetää vaikka Närän Yariksen parkkipaikalta kadunvarteen ja katsella, kun papparainen raapii päätään ja persettään vuoronperään ihmetellessään missä auto on. Voisin alkaa vihjailla vaikeasta dementiasta ja kortin pois ottamisesta. Niissä ajatuksissa astelin uutukaisen nelivetoisen Toyota RAV4-maastoauton vierelle, taputin sen konepeltiä ja kerroin Taaville ostavani sen.

Jäin myös miettimään koko Toyotaa merkkinä. Olisikohan siinä kyseessä samanlainen asia kuin purkassa kengänpohjassa? Kerran kun sellaiseen on astunut, niin moisesta eroon pääseminen on todella vaikeata. Kumpaankin tottuu aika pian, eikä niistä ole juurikaan haittaa menossa. Samassa koin todella pahan väristyksen, joka meni läpi kroppani. Myös Taavi huomasi sen ja mies kysyi:

- Onko vilu?
- Ei, huomasin ajattelevani Toyotan lisäksi tuulipukua.
- Noiden bootsienko kanssa? Trendipitko osoitteli kenkiäni.
- Ei ikinä.
- Sitä minäkin, että tuulipuvun kanssa pidetään valkoisia lenkkareita. Meillä on pari yhteistyökumppania, joilta saat koko kostyymin tarjoushintaan. Saat minulta alennuskupongin mikäli teemme kaupat tänään.
- Vitsi, tuo oli vitsi, eikö ollutkin?

Taavi nosti nokkaansa, siveli partaansa, röhisi hetken ja ilmoitti:

- Ei mikään vitsi. En ole Vitsi-Taavi, vaan automyyjä. Kuponki on tässä, mutta saat sen vasta kauppojen jälkeen, hän ilmoitti.
- Siis minun ei tarvitse ostaa tuulipukua ja lenkkareita normihintaan, varmistin vielä.
- Ei, johan minä sinulle sen artikuloin ja kuponkia vilautin.
- Okei, mennään tekemään paperit, kohautin olkapäitäni.

Astuin paria askelta kohti myyjien työpisteitä, kun Taavi pomppasi ketterästi eteeni ja pysäytti minut.

- Ei mihinkään vielä, en ole kehunut tätä enkä kartoittanut tarpeitasi.
- Täh? jäin äimistelemään suu auki.
- Asiakastarpeiden kartoitus, myytävän auton ominaisuuksien kehuminen ja koeajo, siinä meidän marssijärjestys.

Kiesus, että aloin saada tarpeekseni tästä kaupanteosta. Jos kerrankin tulee asiakas, joka sanoo ottavansa auton ilman vänkäämistä ja tinkaamista, niin sitten myyjä alkaa tuputtaa omia tapojaan. Huokaisin syvään ja ilmoitin, että Taavi voi ihan itse käydä ajelemassa millä autolla vain ikinä haluaa. Minä ostan tämän tästä ilman koeajoa. Närä on sahannut ikänsä työpaikan ja himan väliä kaikenmaailman Toyotoilla, joten kyllä minä uskallan yhden nelivedon ostaa samalta merkiltä ilman koeajoa. Trendipitko kiemurteli vaivautuneena edessäni, joten kysäisin:

- Etkö luota myymääsi automerkkiin?
- Kyse ei ole siitä. Kyse on protokollan noudattamisesta.
- Okei, istutaan sitten yhdessä tuohon autoon. Pöristele sinä apparin penkillä, niin minä kääntelen vähän rattia. Sovitaan, että koeajo on sillä suoritettu. Voin laittaa vielä virratkin päälle jos haluat, niin saan avaintuntuman.

Heitin tuon täysin vitsinä, mutta sen seurauksena istuimme hetken päästä kaksin RAVissa ja Taavi pörisi niin perhanasti. Sen jälkeen hän pölötti ties kuinka pitkään auton ominaisuuksista. Ymmärsin litaniasta, että tämä on nelivetoautomaatti. Lopuilla tiedoilla en tehnyt yhtään mitään. Närä kyllä selittäisi vielä monta kertaa mitä autoni pitää sisällään ja miten laitteita käytetään. Loputa minun oli pakko keskeyttää Taavi.

- Anteeksi, mutta en ole menossa naimisiin tämän auton kanssa, olen ostamassa sitä. Jos kyllästyn tähän niin ajan sen vaikka mereen, niin siellähän pysyy poissa silmistä. Eukon jos heittää mereen, niin ne kuulemma uivat takaisin entistä pahansisuisimpina.
- Ai jaa, Taavi meni mietteliääksi.
- Oletko naimisissa hankalan naisen kanssa?
- Juu.
- Kuinka hankalan?
- Se on automyyjä. Myy Subaruita. Lähtee aina nelivedolla nopeammin pihasta kuin minä. En ole saanut nimikkoautokseni vielä kertaakaan nelivetoa.
- Laita peruna pakoputkeen, niin ei lähde pihasta mihinkään.

Taavin ilme kirkastui, mutta sitten hän meni taas mietteliään näköiseksi ja kysyi:

- Kumman?
- No eukon auton tietenkin, et kait nyt niin pöljä ole, että omaa autoa sabotoit?
- Aah, siis auton pakoputkeen.
- No mihin hittoon sinä sen olisit sitten tunkenut?
- Niin no, vähän minä ajattelinkin, että huutohan siitä seuraa jos sinne toiseen paikkaan yrittää perunaa laittaa.

Olisin pudonnut muuten, mutta istuin onneksi autossa. Taavin ilme kertoi kyllä sen minne mies olisi sitä perunaa ollut tunkemassa. No, olisihan sekin ollut konsti päästä eukosta eroon tai vaihtoehtoisesti saada lisää virtaa kuihtuneeseen seksielämään. Sitten repesin ihan totaalisesti. Aikani nauraa räkätettyäni vedet silmissä, Taavi kysyi:

- Mikä on noin hauskaa?
- No ajatteleppa itse, jos on peruna perseessä ja puristaa pakaroilla, niin tuleeko siitä muusia vai lähteekö peruna kuin ammus?

Seuraavaksi nauroimme molemmat vedet silmissä. Toivuttuamme Taavi sanoi, ettei uskalla kokeilla. Lopputulos kun voi olla joko päivällinen tai musta silmä, siis siitä samasta perunasta. Herkko käveli ohitsemme ja pyöritteli päätään.

- Vielä yksi asia, niin voimme käydä työpöytäni ääreen papereita täyttämään, Taavi sanoi.
- No kerro?
- Asiakastarpeiden kartoittaminen. Millainen auto sopii tarpeeseesi parhaiten? Oletko perheellinen, onko mökkiä, asumismuoto ja kilometrit?
- Ihan sama millä ajan, ajan vähän ja autoilen vain harrastuksen vuoksi.
- Hmm, hieman tarkemmin kiitos.
- Ei ole perhettä, ei koiraa, ei mökkiä, ei venettä, ei omakotitaloa, eikä mitään muutakaan joka pakottaisi ostamaan tietynlaisen auton.
- Eli tällainen neliveto automaattina käy. Nämä kuluttavat aika paljon enemmän kuin vaikka meidän nykyaikaiset hybridit.
- Ihan sama vaikka ryystäisi mitä, ei ole ollut tapana valittaa polttoaineenkulutuksesta.

Lopulta olimme siinä pisteessä myös myyjäni mielestä, että voisimme mennä kirjoittamaan paperit. Ariston rekisteriotteen toista osaa minulla ei ollut mukanani, mutta Taavin mukaan voin toimittaa sen hänelle huomenna. Enempää viivyttelyä hän ei sietäisi.

- Entä sitten jos viivyttelen ja tuonkin sen vasta ensi viikolla?
- Tulen hakemaan sen.
- En avaa ovea, mitä sitten teet?
- Laulan argentiinalaisia tangoja postiluukustasi.
- Oho, oletko hyväkin laulaja?
- En, senpä vuoksi avaat oven mitä pikimmin ja minä saan haluamani.

Repesin taas. Trendipitko ei tainnut sittenkään olla mikään ikävä tyyppi, kun hänen huumoristaan pääsi perille ja pääsi vähän tutustumaan. Se parran sivelemisen ehdottaminen Taavin puolelta oli kyllä tuntunut hieman homolta touhulta ja luulin hetken hänen olevan takatuuppari. Sinällään siinäkään ei ole mitään, mutta tapojaan ei pidä tyrkytellä toisille.

- Tuon sen huomenna, lupasin.

Menimme Taavin työpisteelle, joka oli yllättäen ihan Herkon pöydän vieressä. Heidän välissään oli vain mitätön sermi. Herkko istui naama kurtussa paikallaan ja lakritsikäsi kävi pussissa tiuhaan tahtiin. Hän väläytti meille mustaa hymyään sekunnin murto-osan, mutta siinäkin ajassa oli puolet liikaa. Tuolla menolla hän ei tee yhtään kauppaa tänään.

- Mitä Herkko, onko kauppa käynyt? huikkasin miehelle.
- Olet ainoa asiakas koko liikkeessä tällä hetkellä, hän vastasi nyreästi.
- Aah, ymmärsit väärin. Tarkoitin, että onko matkaopaspalveluiden kauppa käynyt?
- Lähden ensi kuussa viemään uuden ryhmän Tokioon. Nousen sen reissun myötä omassa ammattitaidossani ninjatasolle.
- Eikä?
- Vasta ensimmäiselle levelille, minusta tulee Sensoi-Ninja.
- Ihan itsekö keksit tuon?
- Pasi

Se siitä sitten, Pasi Kuikka oli kyllä sellainen adhd-hiiri, että joku ninjahomma oli ihan riisikakun pala. Taas meinasi pettää pokka, sillä kuvittelin mielessäni Herkon tiukoissa trikoissa ninjailemassa Tokion yössä pöllämystyneiden matkalaisten seuratessa perässä. Voisin itsekin käydä vielä Tokiossa, mutta en taatusti mene sinne Herkon kanssa, vaikka siitä maksettaisiin.

- Nimi tuohon, tuohon, tuohon ja vielä tuohon, Taavi ilmoitti ja napautteli kynällään papereita.
- Oho, sehän kävi nopeasti, hämmästelin.
- Rahoituskorkokin on maltillinen 2,9 prosenttia, laitoin suoraan viidelle vuodelle.
- Siis mitä menit laittamaan?
- Rahoituksen. Habituksesi antaa ymmärtää, ettei sitä käteistä löydy sukanvarresta välirahan vertaa.
- Ei kyllä löydykään mistään sukista. Käytän korttia, tällaista kromattua mestarikorttia.
- K-ro-mat-tu mestarikorttiko? Taavin naama venähti pitkäksi.

Iskin kortin pöytään ja kohta sitä olivat ihmettelemässä Herkon lisäksi varaosamyyjät ja huollon työnjohtajat. Joku tuosta porukasta oli kuullut huhuja kortista, mutta kukaan ei ollut vielä nähnyt sellaista. Luulin hemmojen pilailevan, sillä pankki oli tyrkyttänyt minulle sellaista vanhan kultaisen sijaan, kun uusi kortti vaihtui.

- Pitääkö paikkansa, että pankki maksaa tämän käytöstä? Taavi uteli.
- Niin kuulemma. Raha ei oikein kierrä, joten maksavat minulle kun teen tällä ostoksia.

Samassa paikalle asteli firman toimari konjakkipullo molemmissa käsissään. Hän asetteli pullot varovasti Taavin pöydälle ja sanoi:

- Nämä ovat henkilökohtainen lahjani hyvälle asiakkaalle.
- Kiitos, näyttävät aika tyyriinpuoleisilta juomilta.
- Suoraan Ranskasta, vain 600 euroa per pullo. Toivon näiden pullojen myötä, että voisin ottaa selfien tuon kromatun mestarikortin kanssa. Menee koko some sekaisin kun sen sinne laitan.
- Vain yhdellä ehdolla.
- Niin?
- Siinä kuvassa ei näy kenen kortti on eikä tieto leviä somessa. Jos leviää, niin ostan tämän liikkeen pois kuleksimasta ja poltan koko paskan autoineen päivineen. Eikä tarvitse miettiä, että riittääkö massi.

Eipä minulla ollut mitään käsitystä ison autoliikkeen hinnasta, mutta uhkailuni tehosi. Herra toimari otti itsestään parit selfiet kortin kera ja oli erittäin tyytyväinen. Hänen kadottuaan paikalta, siihen pölähti liuta pienempiä kihoja halvempien konjakkipullojen kera ja pyyntö oli sama. Lopputulema oli se, että yksi työnjohtajista kantoi tulevaan autooni kaksi muovipussillista konjakkia. Seurasin katseellani miehen vaivalloista askeltamista ja mietin, että mitenköhän juoppoja ne oikein autoalalla ovat, kun tuosta noin vaan löytyy kaksi muovikassillista konjakkia. Toisaalta, eihän tämä ollut ensimmäinen kerta kun sain autoliikkeestä konjakkia.

- Et ole tinkinyt mitään kaupantekijäisiä, kuten Toyota-lippistä tai -pusakkaa?
- Eiköhän se riitä kaupantekijäisiksi, että tempaisen pari kassillista konjakkia.
- Protokollan mukaan pitäisi.
- No vittu, Toyotan trukki olisi kova sana.
- Mitä sinä sillä?
- Lahjoittaisin sen naapurilleni, se on eläkkeellä oleva trukkikuski. Sitä alkaisi vituttaa kun työt tunkisivat eläkkeelle.
- Ei meillä ole trukkeja. Annan kynän ja lippiksen.
- Ihan sama, kohautin hartioitani.

Myönnyin lopulta Taavin pyyntöön ja painoin päähäni uuden Toyota-lippisen. Kynän laitoin povitaskuun. Yritin hymyillä, mutta se ei onnistunut, lippis kiristi liikaa päätäni. Minun ei tarvinnut olla kovinkaan pitkään lippis päässä, kun aloin tajuta miksi lippispäiset tyypit meuhkaavat kaikista eniten ja ajavat liikenteessä miten sattuu. Kun päätä kiristää lippisvanne, niin eihän siinä ajatus kulje ja tulee tehtyä vaikka mitä järjetöntä.

- Kiitos, yhtiömme kiittää autokaupoista, Taavi ojensi kätensä minua kohti.

Kättelimme ja sen jälkeen siirryin autohallin nosto-oven kautta takapihalle odottelemaan, että Taavi saa ajettua uuden autoni pihalle.



Haluatko pysyä kärryillä, rattailla tai jousilla siitä mitä Rutinoffin kuskin sivustolla tapahtuu? Liity Facebookin Rutinoff-ryhmään, niin olet paalupaikalla, etkä vain haistele pakokaasuja.


Kiinnostavatko autojen koeajot Rutinoffin kuskin toimesta? Kyllä tai ei, niin niitä löytyy Korvikeautojen koeajosivuilta.



© Rauno Vääräniemi