Etusivulle
Rutinoffin kuskin tarinat
takaisin tekstipohjaiselle sivulle
Korvikeautojen koeajot

8.3.2015

Melkein renkaiden vaihto


Syksy painoi päälle sellaista vauhtia, että hyvä kun kerkesin käännellä kalenterin sivuja. Kesän Tokion reissu oli enää vain muisto, tosin hyvä ja miellyttävä sellainen. Tänään aamukahvia juodessani koin suurta ahdistusta, mikä pisti miettimään, että olinko rehkinyt liikaa vai painoivatko minua työasiat. Repesin hetken päästä totaalisesti, sillä kummatkaan eivät olleet mahdollisia vaihtoehtoja. Kyseessä oli siis jotain paljon vakavampaa. Tuijottelin ikkunasta ulos, kun se valkeni minulle lailla leijuvan lumihiutaleen. Nousin seisomaan ja karjaisin tuskani ulos:

- Aika vaihtaa talvirenkaat, perkele!

Tuollainen kaksi kertaa vuodessa suoritettava rituaali oli näin laiskalle automiehelle suoranainen painajainen. Välillä jopa hikosin itsekin, kun katsoin autooni renkaita vaihtavan henkilön ponnisteluita. Huh, kun alkoi puistattaa moinen hikisen rehkimisen muisteleminen. Liitelin ajatuksissani Romu-Reiskan Merkillisen autokorjaamon ovelle, pyytääkseni häneltä apua rengashommissa. Siinähän se, Reiska saisi vaihtaa Aristooni renkaat. Tempaisin loput kahvit nopeasti nassuun ja singahdin eteiseen pukemaan lämmintä päälleni.

Ulkona oli pari astetta pakkasta, mutta onneksi autojen lasit eivät olleet kuin kuurassa. Vähän lasinpesunestettä ja lasi oli taas kirkas. Aristo murahti tyytyväisenä, kun käänsin virta-avaimesta. Annoin sen käydä hetken tyhjäkäynnillä, ennen kuin lähdin lipumaan kohti Reiskan Merkillistä autokorjaamoa. Autokorjaamon nimi on Merkillinen autokorjaamo sen vuoksi, että Reiska korjaa siellä merkin kuin merkin autoja. Matkalla Reiskan firman luo Aristo ei kerinnyt juuri lämmetä, joten vilusta väristen astuin sisälle korjaamoon. Reiska puuhasteli Fiat Punton konepellin alla. Astelin hänen vierelleen ja sanoin:

- Hyvää päivää herra korjaamoherra!

Reiska vastasi päätään nostamatta:

- Kädettömän amatöörin tervehdykseksi tuo kuulostaa hyvältä.
- Menen suoraan asiaan. Vaihdatko renkaita?
- En päikseen, mutta pienellä välirahalla onnistuu kyllä. Se on kato ammattimiesten hommaa tämä pisneksen teko.
- Auton alle pitäisi saada talvirenkaat, vaihdatko ne alle?

Reiska peruutti hieman, että pääsi pois Italian ihmeen pellin alta. Hän paiskasi punaisen konepellin kiinni ja sanoi tyytyväisenä:

- Uusin bolognesen. Ne ovat kulutustavaraa näissä italialaisissa. Tai kunnostettuhan se oli minun toimesta, mutta ne ovatkin kestävämpiä mitä tehdastekoiset.
- Bolognese, täh? Kuulostaa ihan ruoalta.
- Voi yhden kerran tuota amatöörien typerehtimistä. Ei ihme, että apua tarvitaan renkaidenkin vaihtoon, Reiska tuhahteli.

Reiska lompsi kumisaappaat tutusti lotisten ulos korjaamon ovesta. Seurasin perässä. Reiska kiersi autoni ja kysyi kierroksen jälkeen:

- Missä ne talvirenkaat ovat?

Nyt minullakin vasta välähti, että niin, ne helvetin renkaat.

- Jaa, tuota, ne taitavat olla Toyotalla, siellä mistä ostin tämän auton.
- Voi yhden kerran minkä menit tekemään.

Katselin hölmistyneenä Reiskaa, sillä enhän ollut todellakaan tehnyt yhtään mitään, en edes tuonut renkaita mukanani, niinpä kysyin häneltä:

- Niin mitä menin tekemään?
- Veit kallista työaikaani. Se ei kuule ole tällaisen moniosaajan aika halpaa. Ellet olisi tuttu, niin tästä olisi tullut kallis ohiveto.
- Kuinka kallis?
- Veloitan nykyisin turhasta pihaan ajosta, johon tämä melkein renkaidenvaihto kuuluu, 30 euroa + alvi + hölvi + tölvi.
- Ehehee, siis plus mitä?
- En selittele, se on amatöörien puuhastelua, Reiska puisteli päätään.

Pahoittelin Reiskalle, että olin aivan totaalisesti unohtanut, että jätin renkaat Toyotalle säilytykseen. Lihasmuistini muisti Reiskan vaihtaneen renkaani lähes joka kerta, joten olin sen vuoksi tullut hänen juttusilleen. Siinä pahoitellessani katseeni osui pihalla olevaan konttiin, jonka kyljessä luki isolla ”Lyijyä”. Osoitin sitä ja kysyin Reiskalta:

- Mitä hiton lyijyä tuossa kontissa on?
- Rengaspainoja.
- Rengaspainoja, kontillinen?
- Olen tarkka painotushommissa. Sitä ei tällainen ammattilainen päästä viipottavaa rengasta ulos vaarantamaan muuta liikennettä.

Minua alkoi hymyilyttää, kun muistelin Ramben juttua siitä Kauniin Vanin renkaan tasapainotuksesta. Rengas oli painanut melkein enemmän kuin koko muu auto Reiskan tasapainotuksen jälkeen. Ei tuolla kontillisella sillä menolla kovin montaa autonrengasta tasapainotettu. Kakistelin hymyn yskäksi ja kysyin:

- Joko on ollut paljon renkaanvaihtoja?
- Kyllä se ruuhkan päätä pukkaa hetkenä minä hyvänsä.
- Onko paljon puhelinvarauksia?
- Sitä minun piti juuri sanoa, että pitäisi varmaan mennä konttuurin puolelle, sillä puhelin alkaa soimaan hetkenä minä hyvänsä.
- Hyvä idea. Meneppäs sinä sinne konttoriisi, niin minä hurautan Toyotalle, kun ne pirun renkaat ovatkin siellä.

Olin juuri lähtemäisilläni, kun Reiska palasi autoni vierelle. Avasin ikkunan ja kysyin mitä hänellä oli mielessä. Reiska kaivoi haalareidensa taskusta öljyisen paperin, ojensi sen minulle ja sanoi:

- Se Rellu-nainen käski antaa tämän sinulle.

Otin paperin vastaan ja kysyin:

- Saitko Kangoon kuntoon?
- Korjata näppäsin sen hetkessä. Ei noissa vanhoissa ranskalaisissa ole korjaamatonta vikaa. Jo amisaikoina minua tituleerattiin ranskisten rassaajaksi, oikein amisten amikseksi.

Reiska poistui autoni viereltä ja minä aloin tavata lapun informaatiota. Siinä luki tikkukirjaimilla kirjoitettuna: ”Tule, tule ja tunkkaa minut taivaisiin. Talvi tulee, tule sinäkin. Ja vittu jos et tule, niin tiedän kyllä missä asut. T. Ansku”

- Kiesus, mutisin itsekseni naista muistellessani.

Olihan Ansku ollut aikalailla muodokkaasti pätevä blondi, mutta ehkä hieman railakas omaan makuuni ja rivompi kuin tukkijoellinen tukkijätkiä. Toisaalta Anskun luota sai lähdötkin rivakasti, joten ehkä naisen tuttavuus ei kaikessa mielessä ollut pahimmasta päästä. No, sitä pitää funtsia myöhemmin, nyt oli aika vaihdattaa renkaat.

Kääntelin Ariston ja suuntasin sen keulan kohti auton merkkiliikettä. Sitä kohti ajellessani toivoin mielessäni, että Herkolla sattuisi olemaan vapaapäivä ja saisin vaihdatettua renkaat ilman miehen näkemistä. Tokiossa olin saanut katsella hänen naamaansa joka päivä, ja se riitti vähäksi aikaa minulle.

Löysin Aristolleni helposti parkkipaikan Toyota-autoliikkeen pihasta. Ihmettelin ensin vapaita parkkiruutuja, mutta sitten muistin Närän sanat. Toyotat eivät mene koskaan rikki, joten korjaamoasiakkaat eivät ainakaan ruuhkauta parkkipaikkaa. Entä sitten uusien tai vaihtoautojen ostajat, eikö näitä ostakaan enää kukaan? Se ei ollut minun ongelmani, joten lampsin sisälle ovesta ja melkein törmäsin pitkään pukumieheen. Siirtäessäni katsettani ylöspäin kohti miehen kasvoja, näin hänen rinnassaan nimikyltin, jossa luki nimi Taavi Vahvero. En kerinnyt suutani aukaista, kun tuo arviolta kolmikymppinen trendiparran omaava myyjä avasi suunsa ja tälläsi samalla kättä minua kohti.

- Se on Taavi tässä moi, kukas se siihen tupsahti?
- Moi vaan Taavi, renkaita vaihdattamaan vain tulin.
- Meille ei ole mikään vain vain. Onko miehellä nimeä vai ristinkö oman mieleni mukaan?
- No et kyllä mene sellaista tekemään. Rutinoffin kuski on nimi, mutta en ole ostamassa autoa.
- Näin se sanoi edellinenkin asiakkaani ja nyt se rapsuttelee tuolla pihanperällä ruosteita autostaan.
- Miten niin ruosteita?
- Kuvittelee saavansa paremman hinnan siitä ruosteettomana. Kuvasin sen touhut videolle, joten eiköhän se hinta ole siinä mitä sille arvioinkin ilman näkemistä.

Astuin varmuuden vuoksi pari askelta taaksepäin ja saman verran vasemmalle sivulle. Tarkoitukseni oli päästä mahdollisimman nopeasti huollon tiskille, pois tuon intomielisen myyjän vaikutuspiiristä. Ehkä se Herkko ei ollutkaan sittenkään niin ärsyttävä myyjäksi. Taavi vaikutti oikein kunnon takiaiselta, joten päätin kokeilla suoraa ilmaisua:

- Hus, mene pois häiritsemästä, sanoin automyyjä-Taaville.
- Ei minusta niin vain eroon pääse, tuon nimittäin onnen elämääsi, tehdastuoreen tai sitten sellaisen vaihtoehto-onnen, joita vaihtoautoiksi joissain liikkeissä brutaalisti nimitetään.
- Ei kiitos.
- Millä ajat, mikäli saan udella vai käynkö kurkkaamassa pihalla, arvaan sen jo oven ulkopuolelta.

Katsoin miestä ja puistelin päätäni. Eihän tuota tainnut päästä eroon edes kulumalla. Kerroin ajavani Aristolla, johon Taavi tarttui kiinni vieläkin tiukemmin kuin katsastusmies haperoon helmapeltiin. Sain saman tien tehdä selkoa mikä vuosimalli, kone ja paljonko ajettu ja koska olin sen ostanut. Kerroin omistaneeni sen vain lyhyen aikaa ja ostaneeni sen tästä liikkeestä.

- Kelpaa vaihdossa, saat siitä näkemättä 16990 euroa kun vaihdat sen kalliimpaan meidän omaan merkkiin. Olen nimittäin myyjä enkä jatustelija.
- Entä jos Aristokin on ruosteinen helmoistaan ja minun pitäisi käydä niitä vähän pöllyttelemässä.

Taavi asteli ihan kiinni minuun ja katsoi korkeuksistaan suoraan silmiini. Hetken tuijotettuaan hän loihti sanoja suustaan kuin joku runoilija:

- Kuurassa kukka, auton matossa nukka, mutta Taavin päässä ei ole ajatushukka.
- Öö, ei se ole ruosteessa, katsoin parhaakseni vastata.
- Juuri näin, näin minä sen juuri näin.
- Pitäisi renkaat vaihdattaa, on talvi tulossa, yritin pyristellä pois.
- Tähän suuntaan, mennäänpäs katselemaan jotain sellaista mitä mies voi ajaa vasemmalta puolen.

Taavi osui asian ytimeen, se pirun Aristo oli oikealta ohjattava ja asia tympäisi päivä päivältä enemmän. Taavi siirtyi pari askelta automyynnin suuntaan ja minä perässä, kun takaamme kajahti:

- Stop, seis, poikki, katki kaikki liike, nyt heti!

Ääni oli Herkon, siitä ei voinut erehtyä. Kaikki liike todellakin pysähtyi hetkeksi. Käännyimme Taavin kanssa molemmat Herkon äänen suuntaan ja siellähän se mies seisoi naama punaisena ja kädet nyrkissä. Häntä katsellessani tuli mieleeni, että tässä autoliikkeessä on jossain joko punttisali tai sitten nyrkkeilysäkki paineiden purkamista varten ja Herkko oli tulossa sieltä. Parempihan se oli säkkiä tai rautaa kurittaa, kuin mättää tyhmiä asiakkaita pataan. Puhisten Herkko alkoi lähestyä meitä. Vilkaisin Taavia, mutta mies ei ollut juuri moksiskaan vanhemman työkaverinsa purkauksesta.

- Tämä peli ei vetele, Herkko totesi eteemme päästyään.

Meinasin revetä, mutta en revennyt kuitenkaan, vaan heitin takaisin:

- Toistatko nyt itseäsi eiliseltä illalta, ajalta jolloin makuuhuoneen valot olivat jo sammutettu?
- En, kommenttini on uniikki ja vain tätä tilannetta varten. En toistele, en ole kaiku.
- Miten hurisee?
- Stop tykkänään tuollainen kaveeraaminen. Ensin selvitellään teidän kahden vehkeily ja sitten mennään asiaan.
- En minä kaveeraa kenenkään kanssa, ei ole tarvetta.
- Tämä, tämä on pikalakritsin paikka, Herkko ilmoitti ja harppoi työpöytänsä luo.

Katselimme Taavin kanssa etempää, kun Herkko mätti suuhunsa arviolta puoli pussia lakritsia. Tovin mustaa herkkua jauhettuaan hän viittoili meidät luokseen. Taaville hän sanoi:

- Lakritsihaasteen paikka, valitse lakritsisi.

Taavi katsoi Herkkoa hieman alta kulmain, mutta nyökkäsi sitten lähes huomaamattomasti. Herkko otti pöydälle toisen pussi lakritsia, jonka hän sulki visusti. Hän pyysi Taavia laittamaan oman valintansa eteensä pöydänkulmalle. Taavi kohautti olkapäitään, noukki taskustaan lakritsipastillirasian ja laittoi sen pöydänkulmalle.

- Kolmesta poikki ja suu pitää olla tyhjä. Kisa alkaa heti kun pääovi raottuu seuraavan kerran, Herkko selitti säännöt.

Taavi ei vieläkään sanonut mitään, nyökkäsi vain ja naksautteli ilkeän kuuloisesti sorminiveliään. Molemmat suuntasivat katseensa autoliikkeen pääovelle ja jäivät odottamaan se aukeamista. Päivä oli sen verran rauhallinen, että yhdessä vaiheessa meinasin mennä jo itse raottamaan ovea, että typerä kisa saataisiin käytyä loppuun. En kuitenkaan mennyt ja viimein ovesta astui sisälle iäkkäämpi pariskunta. Kisa oli nopeasti ohitse. Vaikka Herkon käsi kävi kuin italialaisella liikennepoliisilla, oli Taavi nopeampi.

- Pöyhkeä snobi, Herkko tuhahti tajuttuaan häviönsä.
- Mikä nyt mättää? utelin häneltä.
- Toisen asiakasta ei viedä. Sinä olet minun asiakkaani, eikä Taavi voi omia sinua.
- Et ollut minua ovella vastassa, joten valitsin Taavin, ilmoitin.
- Ei voi valita, jos on kerran ollut kauppasuhteessa toisen myyjän kanssa. Olet aina minun asiakkaani, kun tulet tähän liikkeeseen.
- Entä jos en pääse sinun kanssa kauppoihin tai meille tulee riita ja vedän sinulta peruukin silmille?
- Minulla ei o-le pe-ruuk-ki-a!

Kerroin Herkolle, että Taavi on luvannut minulle Aristosta paljon enemmän vaihdossa mitä Herkko, eli teen kauppani Taavin kanssa, sillä hän on kukkaroystävällisempi. Se sai Herkon pillastumaan lopullisesti. Mies huusi ja raivosi, että nyt pitää saada paikalle kriisiryhmä.

- Eikös muutama japanilainen auto muodosta aika lähelle sellaisen, tosin se taitaa olla enemmän riisiryhmä, heitin oman kommenttini raivoamisen sekaan.
- Sillä ei ole mitään tekemistä tämän kriisin kanssa. Tämä koskettaa koko automyyntialaa ja sillä on kauaskantoiset seuraukset.
- Japaniinko asti?
- Ei, vaan suomalaiseen autokauppaan ensi vuosituhannelle ja pitemmällekin.

Pyörittelin päätäni, sillä eiköhän tämä asia ollut unohdettu viimeistään siinä vaiheessa kun Herkko jää eläkkeelle, mikäli mies on pitkävihainen. Jos Herkko ei ole pitkävihainen tai potee alkavaa dementiaa, asia unohtuu nopeammin.

- Ai niin, minullakin on yksi periaate autokaupassa, ilmoitin puolestani.
- Vai on, vaikka ei pitäisi olla, sillä asiakas ottaa vastaan sen mitä saa, Herkko napautti.
- Tsot, tsot herra matkaopas. Minun periaatteeni on se, etten osta autoani matkaoppaalta.
- Mitä helvettiä? Herkko ähkäisi.
- Juu, menepäs sinä piirtelemään niitä maailmankarttojasi paikoista missä olet ollut matkaoppaana, niin minä teen kauppoja automyyjän kanssa joka pysyy paikoillaan, eikä vaihda mannerta heti kun silmä välttää.
- Poikanen tuo on, ei tiedä mistään mitään, Herkko yritti vielä.
- Hys, ole hiljaa tai menen naapuriliikkeeseen ja ostan Rellun.

Herkko painoi päänsä alas ja ilmoitti, että hän siirtyy takavasemmalle, mutta koska olen hänen alkuperäinen asiakas, saa hän oman provikkansa Taavin myyntipalkkiosta. Minulle se oli ihan sama, vaikka herrat katsoisivat nopalla kuka sen myyntipalkkion saa. Minulle riitti, että pääsen Aristosta eroon oikealla hinnalla ja sen Taavi oli minulle jo tarjonnut. Tosin loppujen lopuksihan en voinut olla varma, että kumman myyjän kanssa kauppa tulisi edullisemmaksi. Vaan silläpä ei ollut väliä, kun pääsin näpäyttämään hieman ylimielistä automyyjämatkaopasta Herkkoa. Nautin siitä hieman, ja se oli jo paljon.



Haluatko pysyä kärryillä, rattailla tai jousilla siitä mitä Rutinoffin kuskin sivustolla tapahtuu? Liity Facebookin Rutinoff-ryhmään, niin olet paalupaikalla, etkä vain haistele pakokaasuja.


Kiinnostavatko autojen koeajot Rutinoffin kuskin toimesta? Kyllä tai ei, niin niitä löytyy Korvikeautojen koeajosivuilta.



© Rauno Vääräniemi