Etusivulle
Rutinoffin kuskin tarinat
takaisin tekstipohjaiselle sivulle
Korvikeautojen koeajot

16.11.2014

Nissanin autonäyttely


Lähdimme Yokohaman päärautatieasemalta kaikki samaan suuntaan, vaikka Toyota-jäärä jupisi vieläkin tulevasta yököttävästä kokemuksesta, joka voisi vaikuttaa kaikkien yöuniin ja terveyteen. Minua papparaisen älämölö vain nauratti, että joku voikin olla noin merkkikriittinen. Toki elämän suolahan oli se, että ihmisillä oli vahvoja mielipiteitä asioista, oli kyse sitten autoista tai jostain muusta asiasta.

Herkko otti joukon johtoonsa ja lähdimme kartan osoittamaan suuntaan. Herkon vierellä kävellen katselin miehen printtaamaa karttaa ja se oli todella tarkka. Olivat tehneet Nissanilla hyvää työtä vierailijoiden neuvomisen suhteen. Suhtautuisivatpa kaikki muutkin samalla tavalla reittiohjeiden tekoon. Meillä ei ollut edes mahdollisuutta eksyä, vaikka Yokohaman asema ja sen yhteydessä oleva rakennuskompleksi oli aika valtava.

Matkalla törmäsimme infopisteeseen, josta Herkko kävi pyytämässä englanninkielisen Yokohaman opaskartan. Tarkoitus olisi tehdä pieni kävelykierros kaupungin keskustaan ja käydä syömässä. Ruoka-aihe sai Ramben kysymään, että eikö voitaisi vain mennä syömään, kun niitä autoja nyt näki muuallakin, vaikka kadulla ruokapaikan ikkunasta. Herkko puisteli päätään ja ilmoitti, että hän määrää ja muut vikisee.

Lopulta tupsahdimme ulos ja siinähän ne nököttivät suoraan edessämme, nimittäin Nissanin rakennukset. Zoomailin kameralla rakennuksen yläosassa olevaa isoa Nissan-tekstiä, kun Närä alkoi sättiä minua:

- Miksi tuota kuvaat pöljä? Varokin, etten näy yhdessäkään kuvassa noiden rotteloiden kanssa.
- Matkamuistokuvia. Mikäli satut samaan kuvaan Nissanin kanssa, niin lähetän kuvan Metro-lehteen, niin kaikki työmatkalaiset saavat nauraa katketakseen, hah, hah.
- Pah, tuskinpa osaat edes kuvata.

Kävelimme sillan yli Nissanin rakennuksen luo. Autoja näytti olevan sisätilojen lisäksi myös rakennuksen pihalla. Sisälle siirtyessämme laitoin merkille, että Nissan on rakentanut ovelasti tämän näyttelytilansa. Jokainen keskustaan tätä kautta menevä joutuu kulkemaan heidän rakennuksensa läpi ja samalla näyttelytilojen sivuitse. Eli joka kerta pääsee tutkailemaan kotikaupunkinsa omaa automerkkiä, mikäli on paikallinen asukas. Turisteillekin tuo tulee eteen ihan yhtä varmasti, kuin autokorjaamolla lasku autoa noudettaessa. Minun oli pakko lohkaista asiasta Närälle:

- Aika fiksusti tehty, että jokainen Yokohaman keskustaan menijä joutuu kävelemään näiden uusien Nissaneiden ohi.
- Hmph, minä en kyllä näe siinä mitään hyvää. Eikä täällä ole sitä paitsi missään mitään mihin voi yökkäillä, Närä tuhisi.
- Ota nyt vähän rennommin. Mehän olemme lomamatkalla, eikä silloin tarvitse olla noin jäykkä.
- Minä en ole jäykkä, en vaan osaa rentoutua muiden kuin Toyotan parissa. Nuo rottelothan voivat mennä rikki koska tahansa. Tiedä mikä kampiakselin asentotunnistin niistä tipahtaa, kun paiskaa oven kiinni, hyi, yöök!

Laskeuduimme portaat alas varsinaiseen näyttelytilaan. Se oli siisti, valoisa ja hieno paikka. Lähdimme tekemään kierrosta GT-R urheiluversion luota. Kaaleppi otti siitä muutaman kuvan ja mörisi kysymyksen:

- Krööh, missähän täällä on vessa?

Pasi viittoili takaseinää kohti ja kilkatti:

- Minä näin tuolla kyltin. Minunkin pitää mennä pissalle.
- Krööh, kyllä nyt taitaa tulla jotain ihan muuta kuin pieni pissa, Kaaleppi röhisi.

Kaksikko hävisi vessojen suuntaan, ja me muut jäimme tutkimaan Nissaneita. Näissä näyttelyissä oli se hyvä puoli, että autot olivat tosiaan istuttavissa ja kokeiltavissa. Täällä pääsi nähtävästi tekemään myös ihan oikeita koeajoja, mikäli olisi kansainvälinen ajokortti hankittuna. Muutaman auton jälkeen huomasin Närälle sopivan kulkupelin ja hihkaisin hänet paikalle. Papparainen saapui myrtsin näköisenä vierelleni:

- Ei kiinnosta, ihan sama mitä esittelet, hän mutisi.
- Katso nyt, tämä sopii eläkeläiselle kuin teepussi lämpimään maitoon. Penkki kääntyy, niin autoon meneminen onnistuu helposti.

Kyseinen auto oli minulle täysin outo Nissan Latio, jonka kuljettajan penkki tosiaankin kääntyi vaakatasossa. Autoon saattoi mennä niin sanotusti perse edellä.

- Pyh, ei tuo ole ominaisuus. Rikki se on, penkin kiinnitys on pettänyt. Hah, Nissanin laatua. Mitä minä sanoin tuolla ylhäällä, mitä? Närä intoutui.

Yritin saada papparaista istuutumaan penkille, mutta ei. Hän ei kuulemma alkaisi telomaan itseään noin epäluotettavan auton kanssa. Ei sitten, joten jatkoimme matkaa ja autojen katselemista. Otin kuvia aika paljon, sillä minua kyllä kiinnostavat eri korvikeautot, vaikka eihän niistä suoraa vastinetta olekaan omalle Rutinoffilleni. Mikäli en keksi kuville mitään muuta käyttöä, niin ainahan voin lähetellä niitä Närälle sähköpostin liitteenä tai tulostaa ja laittaa postiluukusta. Kiusa se on pienempikin kiusa ja kun se kohdistuu merkkifanaatikkoon, niin silloin myös pieni kiusa on suuri nautinto.

Nissan Leafin kohdalla Närä alkoi ilkkua, että muuten hyvä sähköauto, mutta roikan pituus määrittelee ajomatkan pituuden. Toista se on Toyotan hybrideissä, niillä kun voi pöristellä huolettomasti bensamoottorin voimin, mutta maailman pienimmällä kulutuksella. Myös Pasi ilmestyi paikalle sähköautoa ihmettelemään. Kysyin häneltä asiasta:

- Oletko sinä Pasi huoltoneuvojana perehtynyt sähköautoihin?
- En tiedä, pitää kysyä äitiltä, se kun tietää paremmat neuvot. En minä näistä uusista tiedä, mutta kysy vaikka 100 A:sta, osaan sen vaikka takaperin.
- No, selitä sitten se sata aakkonen takaperin.
- A 001. Aika hyvin, eikö olekin?

No just joo, Pasi oli ihan oma itsensä. Kiesus miten pienillä meriiteillä sitä pääseekään autoalalle töihin ja vielä huoltoneuvojaksi. Pasi oli kyllä sellainen tuurihaukka, ettei toista tule varmaan koskaan vastaan. Mies saa hommia ja duunia mistä vain autoalalta, osaamatta käytännössä yhtään mitään. Lisäksi siinä samalla tulee aina hänen äitinsäkin palkatuksi samoihin hommiin. Olimme siirtymässä pois Leafin luota, kun Herkko asteli paikalle happaman oloisena.

- Mikä mättää? kysäisin mieheltä.
- Eivät suostuneet antamaan koottua Nissaneiden vikalistaa.
- Mihin sinä sellaista?
- Verrokiksi duuniin. Sellaisen kun leväyttäisi asiakkaalle eteen, niin kyllä kaupat kallistuisivat Toyotaan sata prosenttisen varmasti.
- No niin, sitähän minäkin olen yrittänyt kertoa, Närä intoutui.

Jatkoimme matkaamme ja tutkailimme hetken vanhempia Nissaneiden malleja. Niihin ei päässyt sisälle, vaan autoja piti vain katsella. Figaro ja vanhat Skylinet olivat hienoja autoja. Rambe katseli niitä myös ennakkoluulottomasti, mutta Herkko ja Närä eivät. Pasi nyt kilkatti kaikesta, että vau miten kiva ja nätti auto ja ties mitä. Viimeistä Skylineä katsellessani huomasin seinällä ison Nissanin logon. Närä seisoi Herkon kanssa sopivasti selin siihen sillä tapaa, että merkki näkyi miesten välistä. Nappasin nopeasti parit kuvat herroista, eivätkä he tajunneet yhtään mitään. Otin toisen kuvan kännykällä, että pääsen jakamaan sen verkossa.

Jatkoin matkaani muista välittämättä. Olin juuri Nismo Juken kohdalla kuvailemassa, kun Närä tuli taas yökkäilemään. Hänen mielestään mitään noin kuvottavaa ei olisi pitänyt koskaan päästää autotehtaasta ulos. Minun oli pakko heittää kysymys, että ymmärtäisin kokonaisuuden:

- Entä saksalaiset autot, vaikka Mersu tai Bemari?
- Parskarottelot. Niiden tehtaisiin ei olisi pitänyt koskaan edes palkata henkilökuntaa.
- Kummalla ajaisit ennemmin, Nissanilla vai jollain saksalaisella?
- Mitä se pöljä kyselee? Eihän tuossa ole oikeaa vaihtoehtoa.
- Kummalla?
- Kummallisia rotteloita kaikki. Pyh, jos valita pitää, niin aina japanilaisella.
- Vaikka Nissan Micralla, niinkö?
- Jos ihan pakko.

Juken luo ilmestyi myös Kaaleppi Kardaani. Mies oli jo paremman näköinen ja hän otti autoista myös kuvia. Tiedustelin oloa ja sain vastaukseksi, että menettelee, kunhan ei tarvitse alkaa mihinkään tarkempaan puuhaan. Kynä ei kuulemma pysyisi vielä kädessä, mutta jututhan pitää kehitellä ensin päässä ja laittaa vasta sen jälkeen paperille. Utelin, että montako juttua päätoimittajalla on kehiteltynä nyt päässä. Kaaleppi röhisi vaivautuneena:

- Alustusvaiheessa yhä, krööh, se on tärkein vaihe. En halua lukijoilleni mitään huonoa lukukokemusta.
- No mitä mieltä tuollainen ammattimainen päätoimittaja on näistä Nissaneista?
- Krööh, tuota, ihan ovat auton näköisiä. Sanoisin, että samanlaisia saippualaatikoita ne muutkin ovat. Eihän nämä vanhan 123 Mersun veroisia ole, mutta eipä sitä mikään muukaan automerkki ole vielä lyönyt.
- Valetta, valetta kaikki mitä tuo punanenäinen läskisäkki röhisee, Närä raivosi.
- Sanon vain, krööh, ammattilaisen mielipiteeni, Kaaleppi vastasi.

Närä uhkasi ottaa Toyota-kerhonsa mainoksen pois Sumuvalosta, mutta tuli hetken päästä toisiin aatoksiin, sillä se oli heidän kerholehtensä lisäksi ainoa media, jossa kerhoa mainostettiin. Jatkoimme keskustelun lomassa autojen seassa kiertelyä. Meillä oli varattuna siihen hyvin aikaa, tai oikeastaan mitään aikarajaa ei ollut annettu. Herkko oli vain todennut, että katsellaan ja kun kyllästytään, niin lähdetään sitten kohti keskustaa. Myös Nissanilla näytti olevan vähän joka mallista hybridi. Mainitsin siitä Närälle, joka oli hehkuttanut Toyotan hybridi-teknologiaa.

- Entä sitten? Ei kiinnosta mitkään Nissanit.
- Entä jos nämä ovatkin niin ylivoimaisia, ettei niitä sen vuoksi uskalleta tuoda Suomeen?
- Pyh ja pah, olipas pöljä kommentti.

Hybridien ja uusien Skyline-mallien jälkeen törmäsimme korokkeella olevaan pyörivään Datsuniin. Pasi oli heti intoa täynnä, sillä hän oli omistanut aikoinaan Datsun 100 A auton. Siitä hänellä oli kuulemma paljon hyviä kokemuksia.

- Ei voi olla, ihan pöljä ajatuskin, Närä tyrmäsi Pasin hehkutuksen.
- Ihan varmasti on. Sain Datsunissa ensimmäistä kertaa piirakkaa, naapurin täti antoi.
- Hähähää, no nyt päästiin asiaan, Rambe röhähti. – Tyydyitkö kertaan vai otitko useamman kerran?
- Ekana iltana kerran, mutta kun se oli niin hyvää, niin seuraavana iltana kaksi eri kertaa, Pasi kilkatti.
- Hähähää, eipä kyllä uskoisi päällepäin, noin nuori ja niin paheellinen, hähähää.
- Sitä se äitikin sanoi. Pisti minut heti hampaiden pesulle, sokeri kun on pahaksi hampaille.

Rambe kääntyi katsomaan Pasia sellainen ilme naamallaan, kun olisi kuullut naisten kuolleen sukupuuttoon. Jätti älähti ihmeissään:

- Täh, mikä helvetin sokeri?
- Raparperipiirakka ei maistu hyvältä ilman isoa määrää sokeria, Pasi selitti.
- Siis raparperipiirakka? Rambe vahvisti.
- Juu, se naapurin täti kasvatti itse niitä piirakkatarpeitaan.
- Hähähää, niinhän ne tädit yleensä, hähähää, Rambe räkätti vedet silmissä.

Pasi ei oikein meinannut tajuta missä hänen juttunsa meni taas niin hauskaksi. Rambe taputteli kukkakeppiä hartioihin ja lohdutteli, että kyllä ne muutkin piirakanmaut tulevat sitten iän mittaan tutuiksi. Datsunista ja raparperipiirakasta oli ihan hyvä ja ennen kaikkea turvallista aloittaa.

- Ehehee, hyvä ettet aloittanut Bemarista ja sillin hajuisesta piirakasta, repeilin minä puolestani.
- En pidä suolaisesta piirakasta, Pasi puisteli päätään.
- Pöljä, umpipöljä, jättipöljä, megapöljä, Närä sätti Pasia saapas lattiaa takoen.
- Ei haittaa, äiti on aina sanonut, että parempi olla vähän pöljä kuin täysin idiootti, Pasi vastasi hymyillen.

Joskus minusta tuntui siltä, että Pasi vedätti meitä enemmän mitä me Pasia. Mies saattoi olla todellisuudessa vaikka joku seitsemää kieltä puhuva tohtoriksi väitellyt lapsinero, joka oli vain lähtenyt uusille urille joka suhteessa. Tai no, ehkä nyt ei sittenkään.

- Onko sinulla muita kokemuksia siitä Datsunista? kysyin Pasilta.
- Juu, kerran minulta puhkesi kumi.
- Hähähää, tämän minä haluan kuulla, Rambe oli heti messissä.
- No se puhkesi, kun minulla meni liian kovaa.
- Hähähää, oliko tämä sen piirakan saannin jälkeen?
- Oli se.
- Yksinkö touhusit vai oliko sinulla seuraa? Rambe uteli.
- Kolmistaan naapurin kaksostyttöjen kanssa. Sen takia kait se kumikin meni. Ei se kestänyt kahta samalla kertaa.
- Hähähää, olisit vetänyt kaksi päällekkäin, Rambe räkätti taas vedet silmissä.

Pasi katseli meitä muita ja kysyi, että miten niin kumeja pitäisi vetää kaksi päällekkäin. Hän ei tajunnut sitä, sillä siihen aikaan hän ainakin käytti sisäkumia. Lohduttelin Pasia sillä, että Rambe puhuu nyt ihan eri kumeista, ei autonrenkaista tai niiden sisäkumeista. Tieto helpotti Pasia ja mies huokaisi syvään. Sitten tuo pikkumies yllätti kommentillaan:

- Voisin minä kertoa niitä panojuttujakin, mutta enpä viitsi. Äiti on sanonut, ettei niistä tarvitse hänen lisäkseen tietää kukaan muu.
- Eih, anna minun nekin vielä kestää, hähähää, Rambe repeili.

Minun oli pakko mennä yksin ulos katselemaan siellä olevia Nissaneita, sillä vatsalihakseni alkoivat olla kipeänä tuosta hervottomasta nauraa räkättämisestä. Tästä reissusta tuli sittenkin aivan hillittömän hauska. Olipa se hyvä, että olin sattunut ostamaan vahingossa korvikeautoksi Toyotan. Ulkona oli hieno keli, joten käytin siellä olevien autojen tutkimiseen reilusti aikaa. Nissanin näyttelytilan yhteydessä oli Starbucksin kahvila. Näin ulkoa ikkunan läpi, että Kaaleppi ja Rambe majoittautuivat sen pöytään.

Minä jatkoin ulkona autojen tutkimista. Joidenkin autojen kohdalla piti vähän odotella, että muut autoja katselemaan tulleet poistuivat autosta, että pääsin sisälle ja ottamaan niistä kuvia ilman ylimääräisiä lärvejä. En ollut tullut tänne kuvaamaan japanilaisten ilmeitä, vaan autoja. Palasin sisälle ja tein siellä vielä nopean kierroksen, ennen kuin suuntasin askeleeni näyttelytilassa olevaan myymälään. Katselin ja hypistelin kaikenlaista, mutta minulla ei ollut minkään tarvista. Lopulta päädyin ostamaan taitettavan kuivamustekynän, olipahan joku pieni matkamuisto tästäkin paikasta. En halua kerätä krääsää, mutta kynälle olisi aina käyttöä.

Närä käveli moneen kertaan myymälän ohi, mutta ei suostunut astumaan sen sisälle, vaikka kuinka viittoilin. Herkko ja Pasi sen sijaan tulivat myymälään ja Pasi osti samanlaisen kynän kuin minä. Herkko vain katseli. Kun olin saanut ostokseni tehtyä, Herkko tuli kyselemään, että olinko valmis jatkamaan matkaa. Hämmästelin kysymystä.

- Mistä nyt tuulee, että ihan kysyt?
- Sitä vaan, että jos olet valmis, niin se Kaaleppi pitää saada ulos vessasta, se meni sinne taas.
- Pasi hoitaa, sehän on kämppis. Etkö hoidakin Pasi?

Pasi painoi päänsä alas ja lähti kohti vessoja ja mumisi:

- Se on niin tympeä ja pahanhajuinen.

Viittoilimme hallissa hortoilevan Ramben luoksemme ja kerroimme olevamme valmiita jatkamaan matkaa kohti ruokapaikkaa. Se uutinen oli enemmän kuin hyvä hinurijätille. Kyllähän meillä olikin mennyt täällä aikaa jo melkoisen reilusti. Autot olisi kyllä helppo katsella nopeasti läpi, mutta mikäli paneutuu ottamaan kuvia ja käy autoissa sisällä, kannattaa täällä käyntiin varata koko päivä, ihan kuin Toyotallakin. Molemmat mestat ovat sen verran isoja ja täynnä autoja.

Hetken päästä Pasi ja Kaaleppi ilmestyivät luoksemme, ja Herkko lähti johdattamaan meitä kohti Yokohaman keskustaa.

- Haa, jokohama humahuta, Pasi kiljaisi ja teki muutaman lennokkaan hypähdyksen.

Jatkuu...


Haluatko pysyä kärryillä, rattailla tai jousilla siitä mitä Rutinoffin kuskin sivustolla tapahtuu? Liity Facebookin Rutinoff-ryhmään, niin olet paalupaikalla, etkä vain haistele pakokaasuja.


Kiinnostavatko autojen koeajot Rutinoffin kuskin toimesta? Kyllä tai ei, niin niitä löytyy Korvikeautojen koeajosivuilta.



© Rauno Vääräniemi