Etusivulle
Rutinoffin kuskin tarinat
takaisin tekstipohjaiselle sivulle
Korvikeautojen koeajot

9.11.2014

Ladasta Skyline


Nukkumatti oli tiiviisti vierelläni koko yön. Ehkä keskisuurella yömyssyllä oli osuutta asiaan. Ainoa häiriö oli joskus kolmen kieppeillä, kun heräsin Kaaleppi Kardaanin lähettämään tekstiviestiin. Armoitettu päätoimittaja kysyi onko minulla juomatonta viinaa. En vastannut, vaan suljin koko puhelimen. Kömmin normaaliin aikaan aamiaiselle, jossa porukan aamuvirkut jo olivat. Pasi heilutteli käsiään ja oli kovin kiukkuisen oloinen. Istuuduin hänen viereensä ja kysyin mieheltä:

- Onko levoton olo vai mikä mättää?
- Se paksu mies jonka kanssa jaan huoneen. Istuu vain vessassa, nauraa räkättää ja juo viskiä. Minua pissatti illalla monta tuntia, enkä voinut nukkua.
- Olisit sanonut sille, että pitää taukoa.
- Sanoin minä, mutta se käski kusta lavuaariin.
- Et sitten kussut, vai onko ujo pissa?
- En yletä, Pasi mutisi.

Pasia harmitti myös se, ettei hän ollut päässyt testaamaan ammetta, kun ei viitsi lillua ammeessa samaan aikaan, kun Kaaleppi on pytyllä.

- Minäkin istuin vessassa pitkään nyt aamulla, Herkko ilmoitti.
- Aha. Onko teillä noin niin kuin muutenkin tapana käydä aamuisin läpi kuka on istunut missäkin vessassa? kummastelin aihetta.
- Ei, mutta nyt on. Persettä kirvelee vieläkin. Mitähän niissä eilisissä ruoissa oli?
- Närä, miten sinulla, onko kirvelyä pyllyssä? tiedustelin papparaiselta.
- Hmph, johan on pöljällä taas kysymykset. Ei ole! Tuota pöljää automyyjää saakin kirvellä, mokomakin petturi, Närä puhisi.
- Mikä petturi?

Kävi ilmi, että Herkko oli avannut tämän päivän Yokohaman reissua tarkemmin. Menisimme tänään käymään Yokohamassa Nissanin näyttelytiloissa.

- Petturimyyjä, toisten kelkkaan hyppääjä, omaan takakonttiin kusija, Närä ripitti Herkkoa.
- Hei, hei, minä en ole petturi!
- Pyh, en keskustele pettureiden kanssa, Närä nosti nokkaansa.

Herkko huokaisi ja selitti, että kuulostaahan se Nissanilla käyminen vähän kornilta hänenkin korviinsa, mutta siihen olisi erittäin hyvä syy.

- Haa, Nissanin nuoleskelija, meinaat laittaa autoosi Nissanin rekisterikilpikehykset, Närä innostui.
- En. Menemme katsomaan porukalla sitä miten huonoja autoja toiset tekevät. Näin saamme perpektiiviä siihen miten hyvää ja erinomaista tuotetta minä myyn, Herkko hehkutti.

Närä mutristeli suutaan, mutta Herkon selittäessä asiaa tarkemmin, alkoi papparaisen huulille palailla hymyn kare. Lopulta hän olikin jo sitä mieltä, että eihän sitä voi tietää miten huonoja muiden autot ovat, ellei niitä ole käynyt katsomassa ihan pääkallopaikalla. Lisäksi siinä samalla voitaisiin haukkua toimitilat, sijoituspaikka ja ihan kaikki muukin automerkkiin liittyvä.

Lopulta Rambe ja Kaaleppi raahautuivat paikalle. Varsinkin Kaaleppi näytti siltä, kuin hän olisi jäänyt muutaman kerran junan alle. Mies oli rähjäinen ja haisi ihan helvetisti viinalle. Armoitetulla päätoimittajalla oli tainnut tosiaankin lähteä fontit keulimaan, mutta vain viskipullon kyljessä. Rambe oli paljon pirteämmässä kunnossa ja mies rallatteli tullessaan:

- Kop, kop, kop, avaa hakas, raota sushirakos…
- Huomenta vaan, oliko säpinää yöllä? kysyin Rambelta.
- Miten sen nyt ottaa, hähähää.
- No miten?
- Edestä ja takaa, hähähää. Ei viitsi enempää kehuskella, ettei mene herkimmillä ruokahalu.

Sanojensa vakuudeksi Rambe vilautti pienen pieniä stringejä, jotka jätillä oli tungettuna housujensa taskuun. Rambe tilasi itselle tupla-aamiaisen, mutta Kaaleppi tyytyi tuoremehuun ja kahviin. Niidenkin alas saaminen tuntui aika ylivoimaiselta suoritukselta. Utelin tärisevältä päätoimittajalta:

- Eikö sinun pitänyt kirjoittaa täällä?
- Krööh, olen vielä alustusvaiheessa.
- Ulostusvaiheessa se on, Pasi tirahti.
- Krööh, eihän täällä saa istua vessassakaan rauhassa. Kirjoittaminen on herkkää touhua. Sitä ennen pitää, krööh, alustaa huolella.

Katselin päätoimittajaa ja mielestäni hän oli jo aika alustetussa kunnossa. Noin punaisella nenällä oli monikin kirjoittanut runo- ja ties mitä kirjoja. Tiedustelin Kaalepilta, että onko hän koskaan kirjoittanut runoja tai jotain muuta kevyempää tekstiä. Päätoimittaja puisteli päätään ja nieleskeli pahaa oloaan. Rambe sen sijaan ilmoitti, että hän osaa runoilla ja lurautti pätkän:

- Rambe ja nainen, tuo narttu antautuvainen. Rambe tuli, kumi suli ja muija huusi uliuli. Antoi kerran, antoi toisen, pyysi lisää, Rambe tuli taas sisään, hähähähää.
- Aika herkkää, hehehee, nauroin runojätille.
- Mä oon niin perkeleen herkkä, että rautakankikin taipuu kun kohdakkain satutaan, Rambe hörähti.

Herkko pyysi huomiota kertoakseen koko porukalle päivän ohjelmasta, joka olisi junamatka Yokohamaan. Siellä päävierailupaikka olisi Nissanin näyttelytilat. Herkon mielestä koko porukka voisi ottaa jo lähtiessä sellaisen asenteen, ettei niillä Nissaneilla mitään tee, mutta joskus pitää käydä katsomassa huonompiakin autoja.

- Matkanjohtaja, matkanjohtaja, viittasin.
- No mitä nyt?
- Entä jos ihastuu johonkin Nissanin malliin niin, että sellaista pitää tutkia joka aamu vaikka hotellin etuovella?
- Turpa kiinni pöljä, et ymmärrä autoista mitään, Närä kivahti.
- Me emme ihastu Nissaneihin, Herkko puisteli päätään.

Aamiaisen jälkeen Herkko antoi meille ruhtinaalliset 20 minuuttia suoriutua aamutoimista. Ihmettelin sitä ja Herkko vastasi, että hänellä kiertää vatsassa ja perse on kuin tulessa, joten pitää piipahtaa vielä vessan kautta. Itsekseen matkanjohtaja mutisi, että ihan kuin olisi syönyt eilen chiliä. Herkon poistuessa hissistä, huikkasin perään:

- Entä jos sitä olikin juomassa?
- Hah, juotavaa chiliäkö, no ei varmasti ole.
- Ei sitten.

Käväisin aamutoimilla ja laskeuduin alakertaan hyvissä ajoin. Törmäsin siellä Närään, joka oli taas tutun pukumieskaksikon saartamana. Närä piti käsiään pussihousujensa taskuissa ja yritti olla ottamatta vastaan hänelle tuputettavaa lahjaa. Astelin heidän vierelleen ja kysyin papparaiselta:

- Mikä se on, miksi et ota vastaan?
- Pah, siinä on Nissanin logo.
- Et voi jättää ottamatta lahjaa vastaan. Japanilaiset menettävät kasvonsa jos heidän lahjaansa ei huolita.
- Ihan sama, ajakoot sitten pussi päässä niillä Nissaneillaan, pöljät.

Tuuppasin Närää vähän sivummalle ja sanoin hänelle, että ottaa nyt vain kiltisti sen lahjan vastaan, kumartaa kaksikolle ja kiittää.

- Ei se sana tule ulos suusta Nissanin kohdalla, Närä juputti.
- Sano sitten vaikka arigatoo, se varmaan tulee suusta ulos.
- Hmph, olkoon sitten.

Närä palasi kaksikon luo, otti lahjan vastaan ja kiitteli herroja japaniksi, tajuamatta itse mitä teki. Kaksikko oli yhtä hymyä ja he poistuivat kumarrellen paikalta. Närä jäi seisomaan keskelle hotellin aulaa lahja kädessään.

- En kyllä raahaa tätä mukanani, Toyota-jäärä jupisi.
- Älä raahaa, vaan jätä se avaimesi kanssa hotellin respaan.

Näin tapahtui, eli Närä jätti sen avaimen kanssa respaan. Poistuimme hotellin ulkopuolelle odottelemaan muita. Kovin pitkään meidän ei tarvinnut odotella, kun muut pölähtivät ulos Herkon johdolla. Miehellä oli päässään oranssi lippis ja kädessään oranssi keppi, jonka päässä oli niin ikään oranssi pieni muoviviiri. Tuijotin miestä ja sanoin:

- Oliko oranssi väri tarjouksessa?
- Nämä ovat sen vuoksi, ettette eksy kun matkaamme toiseen suureen kaupunkiin. Matkanjohtajana minulla on suuri vastuu teistä.

No, eipä tuo minua haitannut, että Herkko oli idiootin näköinen. En osannut ottaa murhetta moisesta käyttäytymisestä. Lähdimme herra oranssin johdolla kohti Uenon asemaa ja sen sivulla olevaa sisäänkäyntiä. Katselin kadunvarteen pysäköityjä takseja, kun yhden takaovi aukesi ja eteemme kadulle pullahti tuttu kolmikko. Espoolaiset nuoret miehethän ne siihen tupsahtivat Nissan Cedricistä. Pysähdyin ja kysyin kolmikolta:

- Mihin Lada on jäänyt?
- Myyty, Enzo hymyili.
- Juu, muumikukkarossa oli voimaa, Läppä sanoi.
- Eikä, ihanaa, äiti on tyytyväinen kun muumit laittavat maailman järjestykseen, Pasi intoili.
- Pitäisi ihan suudella tuota pikkumiestä, Nuge virnisteli.

Pasi ei ollut nähtävästi samaa mieltä, sillä kärpän lailla hän vaihtoi paikkaa mahdollisimman kauas kolmikosta. Kysyin, että mitä nyt on suunnitelmissa. Kolmikko vastasi, että lennot kotimaahan on nyt varattu, mutta lähtö olisi vasta kahden päivän päästä, eli päivää meitä myöhemmin. Oma paluumatkamme olisi jo huomenna. Enzo kertoi, että olisihan sen lennon voinut varata vaikka tälle päivälle, mutta kun piti järjestellä auton rahtiasioita.

- Siis minkä auton? Tehän möitte sen Ladan, vai ymmärsinkö jotain väärin? ihmettelin asiaa.
- Nissan Skylinen, Läppä hihkaisi.
- Oho, ostitte siis sellaisen.
- Paska rottelo, Nissanilla ei tee mitään, Närä kailotti.
- Juu tai ei, Enzo sanoi. – Oikeastaan me saatiin se vaihdossa.
- Siis Ladaan vaihdossa Skyline, raavin päätäni ihmeissään.
- Ei, vaan siihen muumikukkaroon ja Ladaan.
- Ihkuu, muumit jyrää kaiken alleen, Pasi innostui.
- Pyh, ei mikään ihme, mokomat norsun kokoiset ätvötykset, Närä puhisi. – Varmaan jotain Nissanin insinöörejä koko muumilauma.

Espoolaiset repeilivät Närän kommentille oikein kunnolla. Aikansa naurettuaan he kertoivat, että se tyyppi joka halusi Ladan ja jonkun pienen lahjan, oli mennyt ne saatuaan omituisen näköiseksi. Heidän kuskinsa Etumoto San oli tulkannut, että lahja oli nyt niin iso, ettei sitä voi ottaa vastaan ilman vastalahjaa. No, parin tunnin päästä sellainen vastalahja oli ajettu heidän eteensä.

- Eihän se mikään ihmelaite ole, joku 90-luvun puolen välin peli ja vain 300 heppaa. Kyllä se tyyppi jotain selitteli, että voi laittaa meille myöhemmin perässä rahtina vähän viripalikkaa. Sillä itsellä on joku tuhannen hevosvoiman katukisapeli, Enzo kertoili.
- Kyllä on ihmemaa tämä Japani, pyörittelin päätäni.
- No niin on, kaikenmaailman Nissanit tuppaa iholle, pyh, Närä paheksui.

Iskimme vielä hetken tarinaa autoista ja toivottelimme molemmin puolin hyvät kotimatkat. Erotessamme Läppä hekotteli, että mitähän se entinen pomo tuumii, kun sosialismista kasvoi matkan aikana kapitalismi, eli Ladasta tuli Skyline. Pasi oli onnensa kukkuloilla koko loppumatkan juna-asemalle. Muumit olivat jälleen pelastaneet maailman hänen mielestään.

- Olisi ollut kiva nähdä se Skyline, Pasi kilkatti junaa odotellessamme.
- Ei varppina olisi ollut, ihan varppina olisin yökännyt, Närä puhisi ja teko yökkäili.
- Muumit roks, Pasi ilmoitti.
- Pyh, Nissanit sanoo heti poks, ei ne mitään kestä, Närä juputti.

Juna tuli ja änkeydyimme sisälle. Emme taaskaan päässeet kaikki istumaan, mutta onneksi meillä oli vain muutaman aseman väli Tokion päärautatieasemalle, jossa vaihtaisimme Yokohamaan menevään junaan. Herkko oli kerinnyt kertoa junaa vartoessamme jo useamman kerran millä jatkaisimme matkaamme. Tosin ainoa asia mikä minulle oli siitä informaatiotulvasta jäänyt mieleen, oli se, että jatkamme matkaa junalla.

Tokion päärautatieasemalle päästyämme Herkko ryntäsi puolijuoksuun kelloaan vilkuillen. Mies selitti, että olemme hänen aikataulustaan kolmetoista minuuttia myöhässä. Painelimme koko porukka hänen perässään kuin pahaisetkin kiilaajaturistit. Oikeat lähtölaiturit olivat melkein vieressä, mutta Herkko paineli niistä ohitse tuulispään lailla ja me perässä. Tehtyämme varmaan 10 minuutin ylimääräisen lenkin, palasimme rauhallisemmin takaisin ja löysimme oikeat laiturit.

- No niin, nyt me ollaan 23 minuuttia myöhässä. Miten meidän nyt käy? Herkko raapi päätään.
- Tässä tilanteessa muumit ottaisivat ihan rauhassa ja polttaisivat vähän piippua. Siis pappamuumi, Pasi ilmoitti.
- Grrr, tunge nyt ne muumit sinne missä ei Toyotoja valmisteta, Närä kiukutteli.
- Sinä olet ilkeä, Pasi sanoi alahuuli väpättäen ja pyyhki silmäkulmiaan.

Rambe siirtyi Närän viereen ja kysyi tältä, että haluaako papparainen katsoa kiskoja lähemmin, että jospa niihin olisi vaikka jäänyt Toyotan jälki.

- Ei Toyotat kulje kiskoilla, Närä tuhahti.
- Sitäpä ei tiedä, ellei katso hyvin, hyvin läheltä, hähähäää, Rambe räkätti.
- En halua, Närä polki saapasta laituriin.

Yokohaman juna tuli pienen odottelun jälkeen, ja nousimme kyytiin. Nyt saimme kaikki istumapaikat, koska olimme kyseisellä oviaukolla ihan etummaisina. Aloimme nuokkua koko porukka, koska siihen oli nyt hyvä mahdollisuus. Herkon informaation mukaan matka kestäisi noin puoli tuntia. Matka meni kohtalaisen rauhallisissa merkeissä, mitä nyt Kawasakin pysäkin kohdalla Kaaleppi oli todella pahoinvoivan näköinen.

- Eikö meinaa helpottaa? kysyin häneltä.
- Puuh, happiköyhä tämä junan ilma, ei tässä muuta, puuh.
- Eikö ole krapula?
- Puuh, ei ilmaisesta viinasta tule krapula, armoitettu päätoimittaja puhalteli.
- Hähähää, se ei uskalla myöntää, että minun ostamasta viskistä tulee ihan saatanan sairas olo, Rambe räkätti.
- Ei tämä sitä, jotain muuta, puuh, päätoimittaja puhalteli.

Puistelin päätäni ja päätin olla ryhtymättä lehtihommiin, sillä ne näyttivät kovin raskailta ja kosteilta. Minun kuntoni ei kestäisi edes yhden numeron tekemistä, saatikka sitten jos lehteä pitäisi tehdä vuosia. Onneksi junakyyti oli tasaista ja ruuhka-aika oli ohi. Vasta lähempänä Yokohamaa juna alkoi täyttyä matkustajista. Olimme sattuneet ihan hyvään väliin tämän junamatkan suhteen. Vähän ennen Yokohamaa Herkko kertoi, että hänellä on tarkka, Nissanin sivuilta tulostettu kartta, jonka avulla löytäisimme Nissanin näyttelytilat.

- Pyh, lähden päinvastaiseen suuntaan, niin ei tarvitse katsella niitä rotteloita, Närä puhisi.
- Mene vaan, eipähän tarvitse katsella ruttunaamaasi, löin lisää löylyä.
- Hmph, minähän en pöljiä tottele. Seuraan teitä, halusitte tai ette, piste!

Jatkuu...


Haluatko pysyä kärryillä, rattailla tai jousilla siitä mitä Rutinoffin kuskin sivustolla tapahtuu? Liity Facebookin Rutinoff-ryhmään, niin olet paalupaikalla, etkä vain haistele pakokaasuja.


Kiinnostavatko autojen koeajot Rutinoffin kuskin toimesta? Kyllä tai ei, niin niitä löytyy Korvikeautojen koeajosivuilta.



© Rauno Vääräniemi