Etusivulle
Rutinoffin kuskin tarinat
takaisin tekstipohjaiselle sivulle
Korvikeautojen koeajot

2.11.2014

Juomahaaste


Poistuessamme Hard Rock Cafen myymälästä, Honda-kaksikko esitteli itsensä. Valkoiseen t-paitaan sonnustautunut punanenä oli Jasper ja ihkuun vaaleanpunaiseen t-paitaan pukeutunut silmälasipäinen kaveri oli nimeltään Veikko. Kerroimme myös omat nimemme. Minua kaksikko katseli kummissaan, ikään kuin arvioiden mitä automerkkiä oikein edustan. En alkanut selitellä asioita, sillä se ei kuulunut tapoihini. Tiedonhaluiset saavat kysellä ihan itse tai sitten olla pimennossa.

Nousimme ylös ravintolaan, jossa meitä oli vastassa miespuoleinen tarjoilija. Kerroimme tulevamme syömään ja juomaan. Rambe varsinkin kailotti kovalla äänellä, että miten kova nälkä hänellä on niiden makaronien imemisen jälkeen. Nyt piti saada kunnolla lihaa lautaselle. Sitä tiesin täällä saavan, joten sen puolesta ei ollut mitään hätää. Istuimme kahteen vierekkäiseen neljän hengen pöytään. Heti pöytään päästyämme Honda-kaksikko kertoi miten homma lähtisi käyntiin. Juotaisiin ensin verryttelyksi yksi tuoppi per kärsä ja otettaisiin aika. Molempien aika ratkaisisi, eli Närä ja Herkko vastaan Jasper ja Veikko. Häviäjäkaksikko maksaisi voittajille kahdet oluet ja homma olisi siinä. Honda-miehillä ei kuulostanut olevan aikaa jäädä kännäilemään, mutta kolme bisseä ei ole vielä kännäämistä, vaan varovaista maistelua.

- Jos nuo nirunarut eivät halua kilpailla, niin minä voin juoda ne kaksi olutta yksin, Rambe ehdotti.
- Juu ei, Jasper ilmoitti topakasti.
- Ei todellakaan, tämä on Toyota vastaan Honda juomahaaste, Veikko puisteli päätään.
- Hähähää, no juon sitten yksinäni enemmän kuin te maitopojat nelistään.

Kuuntelin hieman sivusta koko haastetta ja mietin, että eihän tässä nyt ole oikeastaan mitään hauskuutta koko hommassa. Juodaan olut ensin nopeasti ja sitten toiset juovat muiden piikkiin lisää olutta. Kuulosti todella tylsältä. Olisi ollut paljon mielenkiintoisempaa, kun jokainen olisi juonut kuusi olutta ja sen jälkeen olisi pitänyt säätää sytytysennakko oikeaksi tai ilmata kahteen pekkaan jarrut. Tähän tilanteeseen ei sellaista voinut järjestää, mutta päätin kehitellä haasteeseen lisää haastetta. Niinpä ilmoitin porukalle:

- Hei, minä tarjoan koko porukalle oluet, eli kilpailijat saavat myös oluet minun piikkiin. Sen jälkeen häviäjät maksavat voittajille. Sopiiko?

Kaikki muut kohauttelivat olkapäitään suostumuksen merkiksi, paitsi Kaaleppi Kardaani, joka sen lisäksi kuolasi pöydällä olevan juomalistan päälle. En tiennyt, että ihmisetkin kuolaavat noin, mutta ehkä se koskee vain armoitettuja päätoimittajia. Nousin tuolilta ja kerroin meneväni tilaamaan juomat tiskiltä. Herkko ihmetteli sitä ääneen, mutta kerroin haluavani tilata kisaajille juomat niin, että se on kaikille mahdollisimman tasapuolista. Jos tilaisin pöydässä oluet kaikkien kuullen, niin tilaamani olut voisi olla jonkun suosikkijuoma ja antaisi tälle jo lähdössä etulyöntiaseman. Nyt peli alkaisi enemmän samalta viivalta. Selittelyni meni hyvin läpi, kuten yleensäkin, kun kyseessä oli ilmaista alkoholia.

Nousin pöydästä ja kävelin tiskille, joka onneksi ei ollut näköyhteydessä pöytiin. Kerroin tiskin takana olevalle miehelle, että haluan tilata tästä ensimmäiset juomat pöytiimme. Tilasin jokaiselle Guinnessin oluen, sillä pidän itse kovasti tummista oluista. Tarjoilija laski hanasta kahdeksan tuoppia, kun tajusin tehneeni virheen. Pasi ei juonut olutta, vaan pillimehua. Meni hetki saada tarjoilija ymmärtämään mitä haluaisin. Eihän heillä ollut pillimehua, joten otin yhden alkoholittoman paukun. Toivoin sen kelpaavan meidän mehukatille. Oluita oli nyt yksi liikaa, mutta tiesin Ramben selviävän siitä ilman isompia ponnisteluita.

Siirsin neljä olutta sivummalle ja pyysin jäljelle jääneisiin terästykseksi Tabascoa. Tarjoilija katsoi minua hämmästyneenä, joten kerroin kyseessä olevan pienen haasteen, jonka neljä henkilöä aikoo suorittaa. Halusin saada haasteeseen vaikeustasoa. Tiskin takana hymy leveni ja kohta edessäni nökötti reilun kokoinen pullo tuota punaista maustepaholaista. Sain laittaa itse Tabascot tuoppeihin, sillä tarjoilija ilmoitti, ettei hän voi tehdä sitä. Maustepullon tyhjennettyä, hän toi kyllä heti toisen pullon. Laitoin tulisuutta reilusti, sillä en osannut sanoa miten se potkii tumman oluen läpi. Minulla oli jotenkin sellainen kutina, että tuhti Guinnessin maku voi peittää Tabascon aika tehokkaasti. Seuraavana päivänä mahdollinen takapuolen kirvely voi tosin paljastaa kaiken. Kun maustaminen oli suoritettu, kuskasimme juomat yhdessä pöytään. Annoin mausteiset oluet kisaajille ja muille normijuomat.

- Missä minun pillimehu? Pasi ihmetteli katse alkoholittomassa drinkissä.
- Ei täällä ollut, joten tilasin sinulle alkoholittoman drinkin. Siinä on kaksi pilliä, toivottavasti pidät niiden väreistä.
- Vautsi, otankin tästä heti kuvan ja lähetän sen äitille. Kerron, että nyt läträtään kunnolla mehujen kanssa, Pasi kilkatti.

Kisanelikko katseli ja nuuhki oluitaan. Yllätykseni meni oluen osalta kyllä pieleen, sillä tuoppi kertoi mitä siinä oli. En alkanut harmitella asiaa sen pitempään, vaan lupauduin ajanottajaksi. Pestasin Ramben kirjaamaan ilmoittamani ajat ylös.

- Hei hetkinen, tehdäänpäs yksi pieni muutos, keskeytin kisaan valmistautuvat. Otetaankin avuksi pillit. Jokainen saa kaksi pilliä ja olut pitää imeä pilleillä.
- Ei-kä, Pasi alkoi panikoida ja suojasi käsillään omia pillejään.
- Rauhoitu, käyn tiskiltä jokaiselle omat pillit.
- Tuo minullekin kaksi lisää, haluan drinksuuni tupla-tuplaputket, Pasi innostui.

Tein niin, eli kävin Pasille lisää pillejä ja murjottavalle kisanelikolle omat pillit. Honda-miehet kritisoivat eniten tätä muutosta, mutta kerroin haluavani vaikeuttaa kisaa. Minulle tuli äkkiä mieleen, että jos joku on oikein treenannut kaatamista, niin sellainen kaataa tuopillisen hetkessä. Pillillä oluen juomista tuskin oli kukaan treenannut, joten nyt tilanne olisi enemmän tasaväkinen kaikille.

Käynnistin kisan ja laitoin sekkarin käyntiin. Oluttuopit alkoivat vajota kohtalaisen tasaista tahtia. Alku meni todella hyvin jokaisella, sitten Herkko alkoi haukkoa happea pillien ohi ja miehen naama alkoi punoittaa, ihan kuin olisi nostanut hikeä pintaan.

- Onko liian hapokasta? kysäisin Herkolta.

Matkanjohtaja puisteli päätään, pyyhki hikeä otsaltaan ja jatkoi sinnikkäästi imemistä. Närä pärjäsi yllättävän hyvin, kuten molemmat Honda-miehistä. Aloin olla jo huolissani meidän oman joukkueen häviämisestä Herkon heikon suorituksen vuoksi, kun Veikko päästi pillit suustaan ja karjaisi:

- Vettä!

Rambe oli kärppänä tilanteessa mukana ja siirsi vesikannun miehen ulottumattomiin, sanoen:

- Ei täällä laimennella, hähähää.

Veikko huohotti ja veti ilmaa sisäänsä naama ihan tulipunaisena. Myös Jasperilla alkoi olla ongelmia lopputuopin kanssa. Hiki näytti puskevan hänelläkin pintaan. Närä sen sijaan imaisi tuoppinsa tyhjäksi ensimmäisenä. Jasper oli toinen ja Herkko kolmas. Veikolla oli puolestaan työ ja tuska saada tuoppi tyhjäksi, joten Honda-hemmot hävisivät kisan.

- Mitä helvettiä siinä oli? Veikko huohotti naama punaisena. – Sisuksia polttelee.
- Pöljät eivät osaa juoda olutta, Närä kuittaili.
- Oliko hyvää? Tiedustelin papparaiselta.
- Paskaa irkkulitkua, mutta menettelee, kun ei tarvinnut itse maksaa. Toista se olisi raikkaista japanilaispurojen vesistä tehty paikallinen olut.

Honda-miehet tilasivat Närälle ja Herkolle voittotuopit jupisten. Heidän mukaansa kisa olisi pitänyt käydä suoraan tuopeista, eikä pilleillä pelleillen.

- Hah, sellainen samanlainen mehupillihän on jokaisen Toyota takana, Jasper kuittaili.
- Mene sinä vaan trimmaamaan niitä nurmikoitasi, Herkko tölväisi takaisin.
- Voitaisiin ottaa joskus moottoripyörät alle ja lähteä radalle, mutta ai niin, eihän Toyotalla ole moottoripyöriä, Veikko totesi.
- Voitaisiin joskus vertailla autojen myyntitilastoja, mutta eihän Hondia myydä edes niin paljon, että niistä saisi tilastoja, Herkko kuittasi takaisin.

Homma meni kinasteluksi puolin ja toisin sen verran pahasti, että Honda-tyypit päättivät lähteä ruokailemaan jonnekin muualle, mahdollisimman kauas kaikesta Toyotaan liittyvästä. Närä huuteli perään, että pitää lähteä pois Tokiosta. Jäätyämme oman porukan kesken, tilasimme syötävät. Tällä kertaa annokset olivat sellaisia, ettei kenelläkään muulla ollut valittamista paitsi Kaalepilla. Hänellä sen vuoksi, että Rambe tilasi päätoimittajalle piruuttaan salaatin. Kaalepilla kun ei ollut taaskaan lompakkoa mukanaan. Se ei enää yllättänyt ketään. Kesken ruokailun Herkolle tuli hätä, ja mies singahti vessaan. Sieltä palaillessaan hän ihmetteli:

- Vatsa on ihan sekaisin, mitähän minä olen syönyt?

Ihmettelin ääneen, että eihän sitä mitään ihmeellistä ole tänään syöty. Rambe räkätti, että se edellisen ruokapaikan salaatti tai spagetti sen aiheutti, ne kun eivät ole kunnon lihansyöjän ruokaa. Minä puolestani jätin mainitsematta, että kannattaisi varmaan ennemmin miettiä mitä oli tullut juotua, mutta olin hiljaa. Halusin kuulla huomenaamuiset kommentit. Herkolla mylläsi vatsassa sen verran, että hän lahjoitti voittotuoppinsa Rambelle ja Kaalepille. Närä ilmoitti kumoavansa molemmat, olivathan ne voiton merkkejä ja osoitus Hondan heikkoudesta.

- Seuraavaksi juodaan pöydän alle Nissanit, sitten Subarut, Suzukit ja Mazdat, papparainen vaahtosi.
- Nooh, pientä rajaa voittaja, toppuuttelin miestä.
- Haa, pöljä pölisee turhaan, täältä pesee, Närä jatkoi uhoamistaan.

Papparainen oli ihan selvästi jo päitynyt ja horisi omiaan kahden tuopin hutikassa. Ihmettelin vain sitä, etteivät mausteet tuntuneet vaikuttavan mitään Närään. Ehkä se on niin, että kun on kunnon tervaskanto, niin on kunnon tervaskanto, johon ei tepsi mikään. Saatuamme viimein ruokailtua ja juotua tarpeeksi, pyysin tarjoilijalta laskun. Maksoimme sen Ramben kanssa puoliksi, mikä sai armoitetun päätoimittajan murahtelemaan:

- Miksi minun piti syödä salaattia, jos teitä oli kaksi maksamassa?
- Koska lompakkosi on jo liittynyt keventäjiin, niin laitetaan sinut samalle kuurille, hähähää, Rambe vastasi.
- Minä en pidä salaatista, Kaaleppi murisi.
- Eikä me pummeista, Rambe sanoi.
- Tämä on vain väliaikaista. Tämän reissun jälkeen Sumuvalo revitään käsistäni.
- Vessapaperiksi varmaan vieraittesi toimesta. Sillä tuskin tuollaisella miehellä on kotonaan mitään Emboa, hähähää.
- Lehtilaatikosta saa ihan hyvää paperia, Kaaleppi mutisi.

Poistuimme ravintolasta vatsat turvoksissa ja törmäsimme tuttuun Ladaan, tai Layota sen nykyinen merkki taisi olla. Espoolaiskolmikko istui pihalla olevan auton takapenkillä ja kaatoi juotavaa. Astelimme auton vierelle, ja koputin sivuikkunaan. Läppä veivasi ikkunan alas ja sanoi:

- Ollaan taas kännissä.
- Mitä te täällä pihalla teette? utelin.
- Ollaan fiiliksessä mukana. Otettiin ensin muutamat selfiet tuossa pihalla ja sen jälkeen päätettiin ottaa aivosolujen kemiallinen tappotuokio.
- Missä teidän kuskinne on?
- Ei mitään käsitystä, Enzo puisteli päätään.

Kolmikko kertoi, että Etumoto San oli ajanut heidät tänne ja hävinnyt taas jonnekin. Sillä miehellä kun oli vähän joka puolella tuttuja. Oli se luvannut tulla hakemaan heidät pois vielä illan mittaan.

- Keksittiin uusi bisnes, Nuge virnisteli.
- Pah, ei tuollaiset pöljät Ladaan sekaantujat voi mitään keksiä, Närä tuhahteli.
- Keksittiin me, Nuge vakuutteli. – Alettiin myydä auton etupenkkejä tupakkapaikaksi. Täällä on katsos kadulla tupakoiminen kielletty muualla paitsi sille osoitetuilla paikoilla. Nyt me ajatetaan auto jonkun kuppilan eteen ja vuokrataan tupakkapaikka aina kahdelle henkilölle kerrallaan. Autossa saa polttaa, kadulla ei, helppoa rahaa.

Sitten keskustelu kääntyi poikien auton myyntiin. Siinä oli yksi pieni mutta. Ostaja halusi kauppaan mukaan jotain sellaista mikä kertoisi Suomesta. Heillä ei ollut mitään suomalaista, kun kaikki viinakin oli tyystin virolaista. Olisi ollut edes yksi pullo kosanderia, niin homma olisi ollut siinä.

- Olisi edes yksi muumipostikortti, niin kaupat olisivat selvät, Enzo harmitteli.
- Minullapa on muumikukkaro, Pasi ilmoitti.

Pasi kaivoi esille muumikukkaronsa ja heilutteli sitä. Poikien katseet nauliutuivat siihen. Pasi avasi sen, ravisteli sisällön ulos, tunki ne taskuihinsa ja antoi kukkaron Läpälle.

- Ole hyvä, äiti on aina sanonut, että kiitollinen lintu nappaa aikaisen madon.
- Pöljä, ei se sanonta mene niin, eikä se sovi muutenkaan tähän tilanteeseen, Närä puhisi.

Kolmikko oli erittäin tyytyväinen Pasilta saatuun lahjaan. Ihmettelin ääneen Pasin avuliaisuutta. Mies totesi vaatimattomasti, että se oli vasta toinen lompakko tälle reissulle ja niitä riitti. Sitten Pasi vakavoitui ja alkoi suunnitella maailmanympärysmatkaa muumikukkaroilla. Hän voisi olla ensimmäinen ihminen, joka olisi kiertänyt maailman muumikukkaroilla maksaen.

- Se on universaali valuutta, Pasi hehkutti.
- Ihan kotimainen pöljä tuo ainakin on, Närä kommentoi.

Toivottelimme Lada-tyypeille hyviä jatkoja ja hyvää mahdollista kotimatkaa, sitten kun se joskus tulee heidän eteensä. Pojat eivät olleet kovin huolissaan paluuajankohdastaan, kunhan sinne joskus pääsisi. Enzo totesi, että matkailu avartaa, mutta maksa alkaa olla aika kovilla matkustamisesta. Poistuttuamme paikalta, Närä puhisi, ettei halua enää koskaan, siis ei ikinä, nähdä moista Lada-hirvitystä. Auto oli kuulemma niin iso painajainen kuin vain olla voi.

Herkko yritti saada porukkaa lähtemään katsomaan maisemia läheiselle Roppongin kukkulalle. Siellä olisi Tokyo City View. Kukaan muu ei lämmennyt ajatukselle, vaan muut olivat sitä mieltä, että metrolla takaisin Uenoon ja kaupan kautta tärpätit mukana hotellille. Se sopi myös minulle. Niinpä kävelimme takaisin metroasemalle ja nousimme joukkoliikenteen kuljetettavaksi. Yksi metron vaihto ja olimme taas tutussa Uenossa. Valitsimme jälleen randomilla yhden uuden ruokakaupan ja kävimme ostamassa iltapalatarvikkeita ja juotavaa. Rambe osti tuttuun tapaan Kaalepille pullon paikallista viskiä, mistä päätoimittaja oli erittäin tyytyväinen. Ihmettelin, että eikö päätoimittaja tarvitse mitään syömistä.

- En, ruoka ei sovi minulle kun olen luovalla päällä, Kaaleppi kertoi.
- Mitä olet luonut tällä reissulla? kysyin häneltä.
- Krööh, hieman vielä suunnitteluasteella. Kyllä se kohta lähtee, se luovuus, krööh, meinaan.
- Veikkaanpa, että se luovuus lähtee kohta kotimatkalle, etkä kerkeä saada aikaan mitään.
- Krööh, minä en nyt suhtautuisi kaikkeen noin negatiivisesti. Onhan minulla paljon kuvia ja näköhavaintoja. Ne pitää vain pukea sanoiksi.

Maksoimme ostoksemme ja palasimme hotellille. Närälle oli jätetty paksu ruskea kirjekuori, jonka respan setä ojensi papparaiselle leveän hymyn saattelemana. Närä katsoi kuorta kulmiaan kurtistellen, mutta otti sen vastaan mitään sanomatta. Papparaiselle oli mennyt perille, että täällä pitää olla kohtelias.

- Onkohan siellä Nissan Micra -diplomi? Minäkin sain omista kursseista diplomit, Pasi kilkatti.
- Hmph, Micra on sinulla pöksyissäsi, pöljä.
- No eihän ole, se on pieni ja terhakka Aygo, Pasi kivahti takaisin.
- Ehehee, sopii pienempäänkin rakoon eikä tunnu missään, ehehee, repesin täysin.

Herkko, Pasi ja Kaaleppi poistuivat hissillä minun ja Ramben jäädessä nauramaan. Närän mielestä meidän nauramisessa ei ollut mitään mieltä. Eihän siinä ollutkaan, mutta meillä oli hauskaa, se riitti. Hissi palasi hetken päästä, ja mekin pääsimme omiin huoneisiimme. Närä ilmoitti vielä käytävällä, ettei tarvitse tulla nauraa räkättämään hänen huoneeseensa. Ei olisi tullut mieleenikään.

Jatkuu...


Haluatko pysyä kärryillä, rattailla tai jousilla siitä mitä Rutinoffin kuskin sivustolla tapahtuu? Liity Facebookin Rutinoff-ryhmään, niin olet paalupaikalla, etkä vain haistele pakokaasuja.


Kiinnostavatko autojen koeajot Rutinoffin kuskin toimesta? Kyllä tai ei, niin niitä löytyy Korvikeautojen koeajosivuilta.



© Rauno Vääräniemi