Etusivulle
Rutinoffin kuskin tarinat
takaisin tekstipohjaiselle sivulle
Korvikeautojen koeajot

12.10.2014

Enzo, Läppä ja Nuge


Yöni meni vallan loistavasti, sain nukuttua ja levättyä hyvin. Ennen nukkumaanmenoa tosin nautin hieman brandya. Paikallinen olikin oikein hyvä tuttavuus, huomattavasti parempaa kuin saman valmistajan viski. Olenkin aina ollut sitä mieltä, että rypäletisleissä on voimaa, tehtiin ne sitten missä päin maailmaa tahansa. Suuntasin aamiaiselle 8:30, kuten edellisenäkin aamuna. Pasi, Herkko ja Närä olivat jo nauttimassa aamiaista. Liityin joukkoon ja tilasin itselleni nakkisämpyläaamiaisen. Herkko ei maksanut tänään aamiaista. Pasi oli täynnä energiaa aamuisen koulutuksensa jäljiltä.

- Osaan nyt kumartaa ja syödä puikoilla oikeaoppisesti. Kurssini päättyi tänään ja sain omat puikot ja otsapannan, hai, Pasi sanoi.
- Nopeita nämä kurssit täällä, totesin.
- Japanilaiset ovat tehokkaita, Pasi myhäili.

Päästyäni käsiksi omaan aamiaiseeni, paikalle raahautui puuttuva kaksikko. Rambe oli kuin jyrän alle jääneen näköinen, mutta se oli pientä siihen verrattuna miltä Kaaleppi näytti. Mies oli sen lisäksi varmaan vedetty vielä kölin ali ja ajettu autolla pari kertaa yli. En voinut olla piruilematta:

- Huomenta herrat, mikä on pirteytenne salaisuus?
- Ärrr, Rambe murahti.
- Krääh, puuh, Kaaleppi puhalteli.

Tarjoilija tuli, ja herrat tilasivat itselleen paahtoleipäaamiaiset. Ne molemmat menivät Ramben piikkiin, sillä yllättäen armoitetun päätoimittajan lompakko oli jäänyt huoneeseen. No, aamiainen maksoi kappaleelta noin 5 euroa, joten kustannus ei ollut iso Rambelle.

- Mikä on päivän ohjelma, kysyin Herkolta.
- Tadaa, teidän mainio ja paras matkaoppaanne, eli minä Herkko, on luonut tälle päivälle aivan loistavan ja monipuolisen ohjelman.
- Siis jotain muuta kuin sillien pällistelyä, Rambe murahti.
- Kyllä. Menemme heti aamusta Uenon eläintarhaan katsomaan Pandoja ja arvatkaa mitä myös?

Minä ehdotin sarvikuonoa, Närä kirahvia ja Pasi krokotiiliä. Herkko puisteli päätään ja ilmoitti, että siellä olisi hänen suosikkieläimiään pingviinejä.

- Vaan ei siinä kaikki. Sen jälkeen menemme katsomaan näkymiä Tokio Skytree -näköalatorniin 450 metrin korkeudelle. Eikä siinäkään vielä kaikki, menemme vielä illemmalla Roppongiin Hard Rock Cafeen oluelle.
- Olutta, missä? Kaaleppi havahtui.
- Omakustanteista, Herkko ilmoitti.

Kaaleppi käänsi katseensa Rambea kohti. Tämä katsoi armoitettua päätoimittajaa alta kulmain ja murahti jotain, mikä saattoi olla joko kieltävä tai myöntävä.

- Miten yö meni? utelin rähjäkaksikolta.
- Hyvin, koko pullo viskiä meni, Kaaleppi puhisi.
- Entä Rambe?
- Hähähää, jos kerron teille, niin pilinne seisovat viikon putkeen, hähähää.

Mitään yksityiskohtia Rambe ei suostunut kertomaan, mutta jotain sentään. Kymmenen aikoihin hinurijätti oli kyllästynyt television pikselipornoon ja mennyt kyselemään respasta, että löytyykö sellaista pornoa missä sushirako ei ole peitetty pikseleillä. Aika monen väärinymmärryksen jälkeen hänet oli viety viereiseen tyttöbaariin. Siellä oli taas joku käsittänyt väärin ja pyytänyt Rambelta rahaa naisista.

- Hähähää, toivottavasti ne nyt ymmärtävät siellä sairaalassa mitä se tyyppi selittää, Rambe kommentoi.
- Mitä sitten? patistin jättiä.
- Ei mitään, lähdin pois. En minä maksullisia käytä.
- Tulit siis yksin hotellille.
- Enhän minä niin sanonut, hähähää. Karsin tuossa alaovella rumimmat pois ja menin nätimpien kanssa huoneeseen.

Kävi ilmi, että baarista oli lähtenyt useampi nainen seuraamaan hinurijättiä. Lopulta mies oli omien sanojensa mukaan viettänyt loppuyön kolmen sushipupun kanssa. Sanojensa vakuudeksi Rambe kaivoi taskustaan kolmet erilaiset pikkarit ja vilautti niitä.

- Matkamuistoja, hähähää.

Nautimme aamiaisen loppuun ja poistuessamme Herkko ilmoitti, että meillä olisi tänään 17 minuuttia aikaa ennen lähtöä. Luulin tyypin piruilevan, mutta matkanjohtajapingviini olikin tosissaan. Piti jälleen kiirettä, sillä en ollut tottunut siihen, että aamutoimet pitää suorittaa noin nopeasti. Suoriuduin kuitenkin niistä annetussa aikataulussa, kuten kaikki muutkin. Hotellilta poistuessamme Närä joutui tuttuihin ongelmiin, häntä oltiin taas vastassa erivärisen Nissan Micran kanssa. Auto oli pysäköity aivan hotellin eteen. Papparainen sai taas käteensä Micran esitteitä. En voinut olla kuittailematta:

- Mahtuuko sinun matkalaukkuun muuta kuin noita Micran esitteitä? Olet kyllä perusteellinen kun ihastut johonkin automalliin, ihan kateeksi käy.
- Hmph, sanoisin pahasti ja paiskaisin nämä maahan ja hyppisin pöljien esitteiden päällä jos oltaisiin Suomessa, Närä puhisi.
- Voihan sen tehdä täälläkin.
- No eihän voi. Nyt ollaan Japanissa ja täällä ollaan kohteliaita.

Närä oli varmaan selvitellyt asiaa jostain, sillä ei mies aikaisemmin ollut välittänyt kohteliaisuuksista, mikäli oli kyse jostain toisesta automerkistä kuin omasta rakkaasta Toyotastaan. Oli oikein kärsimys katsoa, kun papparainen yritti hymyillä katsellessaan pinkkiä Micraa. Se hymy oli niin karmea, että sillä olisi säikäyttänyt koko luokallisen pikkulapsia loppuiäkseen. Kun Micra oli ihasteltu, ja Närä oli käynyt istumassa nopeasti sen ratin takana, sitä kuskanneet miehet olivat tyytyväisiä. Me pääsimme lähtemään kohti eläintarhaa.

Herkko otti joukon komentoonsa ja suuntasi hotellilta vasemmalle. Nousimme seuraavista portaista ylös ja käännyimme jälleen vasemmalle. Matka itse eläintarhaan ei kestänyt kovin pitkään, vaikka etenimme puuskuttavan päätoimittajan vuoksi hitaasti. Eläintarhan portilla Herkko ilmoitti kustantavansa tämän käynnin. Pääsymaksu oli noin 4,5 euroa, paitsi Närältä, joka pääsi eläkeläisenä puoleen hintaan.

- Menemme ensin katsomaan Pandaa, Herkko sanoi portin sisäpuolella.
- Oletko jemmannut tänne johonkin Panda-lakupussin jämät? kysäisin piruuttani.
- Tämä on ELÄINTARHA, Herkko ärähti.
- Eikö sinussa sitten ole sellainen pieni sisäinen eläin, kun syöt niitä lakujasi?
- Hiljaa rivissä, tai poistan niskuroijat.

Johan meni vakavaksi, ajattelin mielessäni. Olin hiljaa, sillä halusin itsekin nähdä Pandan, siis sellaisen ihan oikean. Niitä lakupussin jämiä olin nähnyt Herkon työpisteen luona ja olin aikaisemmin törmännyt automyyjiin, jotka olivat koukussa lakritsiin. Lieneeköhän se jonkinlainen ammattisairaus?

Pandojen luo mentiin tiettyä reittiä. Reitin varrella ja pandojen luona oli vartijat, jotka pitivät huolta, ettei karhuja häiritty. En tiedä olisivatko sellaiset pönäkät bambuja alati syövät elukat juuri mistään häiriytyneet. Kuvia sai ottaa, mutta salamavaloa ei saanut käyttää. Kyllähän ne olivat aika leppoisan näköisiä pulleroita. Niistä tuli mieleen normi suomalainen sohvaperuna. Ruumiinrakenne ja jatkuva mutusteleminen täsmäsi oikein hyvin. Ainoastaan kaljaa ei pandoilla ollut, mutta ehkä saken aika tuli sitten myöhemmin illalla.

Pandojen jälkeen lähdimme kiertelemään eläintarhaa. Korppikotka oli ihan siistin näköinen lintu. Sen kohdalla kysyin Närältä, että onko serkkupoika vai -tyttö, kun on niin yhdennäköinen hänen kanssaan. Papparainen murahti takaisin, että keskustele pöljien kanssa sukuasioistaan. Tiikeri oli myös katsomisen arvoinen, se kun tallusteli ympäriinsä. Merileijonien syöttämistä oli kiva seurata, ne kun pitivät aikamoista älämölöä kiinnittääkseen kaloja heittelevän miehen huomion. Jääkarhuakin ruokittiin, mikä oli yksi ohjelmanumero lisää. Pienjyrsijöiden kohdalla Rambe murahti Herkolle:

- Miten tämä kirppukasojen tuijottelu liittyy autoiluun ja Toyotaan?
- Eläimet, kuten pingviinit, tuovat ja antavat minulle sisäistä rauhaa, jonka avulla nostan oman automyyntini uudelle tasolle.
- Eihän sinun olisi ollut pakko lähteä mukaan, sanoin Rambelle.
- Ärrr, ei niin, mutta se hotellihuoneeseen jäänyt japanilainen imusarja ei antanut hetken rauhaa, hähähää.

Eläintarhan karttaa tutkailtuamme, kävi ilmi, että Herkon suosikkieläimet ovat eläintarhan toisessa osassa. Sinne pääsisi joko pienellä paikallisjunalla tai kävellen. Valitsimme kävelyvaihtoehdon, sillä matka ei ollut kovin pitkä, eikä Herkko halunnut maksaa junamatkaa. Se olisikin maksanut jotain euron luokkaa viideltä hengeltä.

Toiseen osaan päästyämme huomasimme, että se oli samassa osassa puistoa mitä hotellin takapihalla oleva lätäkkö. Eläintarha oli tosin eristetty vapaasta puisto-osasta portein. Siellä Herkko tapasi rakkaat pingviinit ja taas kerran Pasi sai toimia kuvaajana. Herkko poseerasi mitä ihmeellisimmissä asennoissa pingviinit taka-alallaan. Saimme aikamoisen yleisön. Jätin pingviini-intoilijat ja menin itse katselemaan flamingoja. Ne ovat pirteän värisiä lintuja. Niiden lisäksi sieltä löytyi kirahvi, virtahepo, sarvikuono ja paljon pienempiä elukoita. Tuohon kierrokseen tuhrautui aikaa yllättävän paljon, ja minulla alkoi olla kierroksen jälkeen jo nälkä. Kysyin ruokailua Herkolta, johon mies vastasi:

- Me syömme silloin kun minulle sopii. Olen matkanjohtajana vastuussa koko porukasta, enkä voi toimia yhden mielen mukaan.

Kaikki muut halusivat istuutua ja syödä lounasta, mutta Herkolle se ei vaan jostain syystä sopinut. Niinpä lähdimme vatsat kurnien kävelemään takaisin eläintarhan pääportille. Sieltä teimme pienen koukkauksen vielä kauemmaksi Uenon asemasta. Päädyimme paikallisen kansallismuseon eteen. Onneksi Herkolla ei ollut suunnitelmia mennä sinne. Varmaan mielenkiintoinen paikka, mutta en ollut nyt kansallismuseotuulella. Siinä suuntaa pähkäillessämme Rambe teki yllättävän havainnon.

- Onhan minulla krapula ja pallit melkein vereslihalla, mutta silmäni kyllä näkevät, että tuossa oranssissa Ladassa on suomalaiset kilvet.

Käännyin katsomaan osoitettuun suuntaan ja totta tosiaan, japanilaisten autojen välissä oli parkissa tutunnäköinen venäläinen porkkanasorvi ja siinä oli suomalaiset kilvet. Kiinnostuin oitis siitä, sillä ei suomalaisilla autoilla taidettu juuri Japanissa käydä. Mitenköhän sellaisen saa edes maahan, sillä Japani on tunnettu tiukoista pakokaasu- ja pakoäänimääräyksistään. Joku vanha venäläinen ritsa ei varmasti täyty yhtään paikallista määräystä. Tuo Lada aiheuttaa varmaan yhtä suurta tuhoa Tokion liikenteessä kun Japania koskettanut tsunami aiheutti rannikolle. Muutkin huomasivat Ladan, ja astelimme sen vierelle. Auton takapenkillä nukkui kolme nuorta miestä, arviolta noin 25-vuotiaita. Etupenkeillä ei ollut ketään. Koputin varovasti ikkunaan. Ei mitään reaktiota, joten koputin uudemman kerran kovempaa. Ei vieläkään mitään reaktiota.

- Annas kun minä, Rambe sanoi ja iski jättimäisen kämmenensä Ladan takaoven peltiin.

Kolmikon silmät rävähtivät auki ja he jäivät tuijottamaan kuin varaosia kaipaava Saab-mekaanikko. Viimein reunimmainen avasi ikkunan ja tiedusteli varovasti englanniksi:

- Mitä?
- Huomenta, vastasin suomeksi.

Ilmeet menivät vieläkin hölmistyneemmiksi mitä ne olivat aikaisemmin olleet. Ilmeet olivat sitä luokkaa, kun Saab-mekaanikko olisi saanut kuulla varaosia löytyvän sittenkin.

- Ootteko te suomalaisia, Ladasta tiedusteltiin.
- Joka sälli, entä te?
- Ollaan, Espoosta.

Kolmikko nousi autosta ja esitteli itsensä. Heidän nimensä olivat Enzo, Läppä ja Nuge, eli Eino, Lauri ja Niilo. Kerroimme omat nimemme ja kättelimme. Pojat olivat hieman pöllämystyneitä, sillä he olivat nukkuneet yön Ladassa. Paikalla oli muitakin autossa nukkujia, joten paikka oli suhteellisen turvallinen yöpymiseen. Pojat tiesivät kertoa, että Tokiossa puistoissa yöpyminen on aika yleistä, varsinkin paikallisten alkoholistien keskuudessa. Jossakin päin on kuulemma öiseen aikaan oikein asunnottomien telttakyliä.

- Miten tuo on tänne tuotu, Rambe osoitteli Ladaa.
- Laivalla, Enzo kertoi.
- Laivalla mistä?
- Tallinnasta.

Pojat valaisivat hieman reissuaan. He olivat olleet töissä samassa työpaikassa, josta kaikille oli tullut kenkää samalla kertaa. Pomon mukaan he sopisivat elämään paremmin sosialismiin kun kapitalistiseen markkinatalouteen. Sen vuoksi heillä oli tuo Lada. Pomo oli ostanut sen heille erolahjaksi ihan omilla rahoillaan.

- Kyllähän se varmaan sen vittuillakseen osti, mutta ilman sitä me ei oltais täällä, Läppä komppasi kaveriaan.

Lopputilirahat oli saatu kassalta käteen ja Lada perseen alla kolmikko oli suunnannut kotiin Espooseen passeja hakemaan. Tarkoitus oli lähteä Tallinnaan ostamaan auto täyteen viinaa, nyt kun heillä kerrankin oli omat kumipyörät alla. Tapiolan keskustassa matkasuunnitelmia tehdessä oli tullut eteen yksi ongelma.

- Niin, kuka ajaa, Nuge totesi ja nappasi Ladan takakontista pullon virolaista kirkasta.
- Mulle, Kaaleppi imeytyi Nugen viereen.
- Ei kait me jatketa kuivin suin, Rambekin alkoi kuolata.

Ei jatkettu, vaan pojat laittoivat putelin kiertämään. Kierroksen jälkeen sen saattoikin laittaa kierrätykseen, sillä Kaaleppi sai sen toistamiseen haltuunsa. Se ei näyttänyt poikia huolettavan, sillä Ladan takakontissa oli viinaa vielä vaikka kuinka.

Tapiolassa heidän seuraansa oli lyöttäytynyt Suomessa jonkin aikaa asunut japanilainen Etumoto San. Pieni vikkelä japanilainen oli kertonut lähtevänsä mielellään kuskiksi Tallinnaan. Pojat tiesivät itseään hieman vanhemman miehen kyllä, mutta eivät tunteneet tarkemmin. Se oli joku kaverin, kaverin, kaverin, serkun tutun tuttu tai sinne päin. No yhtä kaikki, japsi lähti kuskiksi ja Ladan nokka kohti Länsisatamaa.

- Päästiin me Tallinnaan, Enzo sanoi.
- Ja Super Alkoon, Nuge jatkoi.
- Ja satamaan takaisin, Enzo totesi.

Satamaan kyllä, mutta mihin satamaan ja vielä tarkemmin, että mihin laivaan. Satamaan päästyään espoolaiskolmikko oli ollut jo niin Tallinnan tuliaisten vaikutuksen alaisena, etteivät he tienneet enää mikä maa ja mikä valuutta. Laivalla heitä oli ihmetyttänyt erilainen miljöö ja hytti, mutta Etumoto San oli pitänyt huolen, että viinaa oli kaadettu lisää reilusti ja toimittanut hyttiin ruokaa.

Laiva-asia oli selvinnyt pojille siinä vaiheessa kun he olivat selvinneet. Laiva ei ollut Tallinnan-laiva, vaan rahtilaiva Tallinnasta Tokioon. Selvisi, että Etumoto San oli ollut merillä, ja laivassa oli hänelle tuttuja merimiehiä. Koska oli tullut hyvä tilaisuus piipahtaa ilmaiseksi kotimaassa, oli Etumoto San päättänyt käyttää tilaisuutta hyväkseen. Hän oli arvellut, etteivät työttömät suomipojat laita pahakseen pienestä kesälomareissusta.

- No miten pitkään te olitte sillä laivalla? Närä uteli.
- Kuusi viikkoa, Enzo vastasi.
- Kävikö aika pitkäksi? kysyin.
- Ei oikeastaan. Siellä oli muutama innokas automies konemiehenä. Tehtiin Ladaan pieni päivitys, että saatiin se maahan, Enzo virnisteli.
- Millainen?

Jatkuu...


Haluatko pysyä kärryillä, rattailla tai jousilla siitä mitä Rutinoffin kuskin sivustolla tapahtuu? Liity Facebookin Rutinoff-ryhmään, niin olet paalupaikalla, etkä vain haistele pakokaasuja.


Kiinnostavatko autojen koeajot Rutinoffin kuskin toimesta? Kyllä tai ei, niin niitä löytyy Korvikeautojen koeajosivuilta.



© Rauno Vääräniemi