Etusivulle
Rutinoffin kuskin tarinat
takaisin tekstipohjaiselle sivulle
Korvikeautojen koeajot

28.9.2014

History Garage


Lounastamisen jälkeen Herkko johdatteli meidät VenusFortin karttaa tutkaillen History Garageen. Paikka on nostalginen vanhojen autojen ja autoilurekvisiitan näyttelytila. Ilokseni paikka oli kokenut osittaisen uudistuksen sitten viime käynnin. Lähtiessämme kiertämään paikkaa vastapäivään, oli meitä ensin vastassa näyttelytila, jossa oli useita vanhoja autoja. Närä kieppui tilassa olevien vanhojen Toyotojen ympärillä ja riekkui:

- Näettekö, näettekö pöljät miten Toyota kestää, nämäkin ovat vielä kuin uusia.
- Tippuneet hihnalta. Luin jostain lähteestä, että Toyotan autotehtaalla tippuu autoja hihnalta ja ne sijoitetaan museoihin, Rambe totesi.
- No eihän tipu, ihan pöljä ajatuskin tuollainen, Närä kivahti.
- Usko tai älä.
- En varppina usko, ihan tyhmä juttu!

Närä rauhoittui hieman Ramben kommentin jälkeen ja keskittyi enemmän kuvailemaan kuin möykkäämään. Näyttelyn autot olivat hienoja, mutta niiden ovia ei saanut availla eikä niitä saanut kosketella, toisin kuin uusien autojen näyttelyssä. Jatkoimme eteenpäin, ja seuraavaksi tuli vastaan Ferrari, mikä sai Närän yökkäilemään:

- Yöök, Fiudekakki, Fiudekakki, paska makarooni, mitä se täällä tekee?
- Klassikkoauto, vastasin hänelle.
- Ihan ruosteinen höttö koko tötterö, buuu, Närä buuasi autolle.

En minä mitään ruostetta nähnyt, mutta annoin papparaisen olla asiasta sitä mieltä. Ferrarin jälkeen oli vuorossa kaikenmaailman autojen pienoismalleja. Yökkäiltyään saksalaisten pienoismallien kohdalla, Toyota-jäärä parkkeerasi itsensä Toyotan pienoismallien luokse ja alkoi räpsiä kuvia. Pienoismallit olivat laitettu tyylikkäästi esille. Osan takana oli peili, joka peilasi hienosti auton toiselta puolen. Meidän lisäksi kyseisellä käytävällä ei ollut muita, joten saimme räpsiä kuvia ja ihastella pienoismalleja täysin rauhassa. Tosin Rambe ja Kaaleppi eivät niistä pahemmin välittäneet. Ihmettelin autotoimittajan asennetta ja kysyin siitä häneltä:

- Eivätkö pienoismallit kiinnosta?
- Muutaman räpsyn otin. Ei Sumuvalo mikään pienoismallilehti ole, se on täysikokoinen autoalan erikoisjulkaisu.
- Ai oikein erikoisjulkaisu. Mikä siitä sellaisen tekee?
- No krööh, tuota, se on autolehti omilla teillään.
- Hehe, no sitä se kyllä on.

Kävelin eteenpäin ja etsin katseellani Rambea, mies kun oli hävinnyt jossain välissä. Viimein tapasin hänet kauniin japanilaisen naisen seurasta. Asia olisi muuten mennyt jakeluuni ihan täysin, mutta kyseinen nainen syötti penkillä istuvalle hinurijätille kirsikoita. Astelin varovasti kaksikon luo ja tiedustelin Rambelta:

- Miten sinä olet tällaiseen tilanteeseen joutunut?
- Hähähää, taputin tuota wasabipupua pepulle ja sanoin sille, että ole hellä Rambelle.
- Eihän tuo nyt voi olla totta, eivät japanilaiset noin vain lankea länkkäreihin.
- Voisinhan minä pyytää sen tässä polvilleenkin, mutta voipi näyttää muiden silmissä rivolta, hähähää.
- No just, olet kyllä eri epeli.
- Niin muuten olenkin, olenhan nyt lomalla.

Puistelin päätäni ja jatkoin matkaani. Päädyin ihastelemaan valkoista Toyota 2000GT urheiluautoa. Täytyy myöntää, että siinä on kyllä tyylikäs korvikeauto. Muodoista tulee mieleen E-Type Jaguar, mutta ehkä muotoilijoilla onkin ollut ajatus tehdä jotain yhtä vaikuttavaa. Mielestäni olivat onnistuneet. Olin zoomailemassa kamerallani autoa, kun Närä ja Kaaleppi porhalsivat paikalle.

- Seis siihen paikkaan, tuota eivät saa vääräuskoiset kuvata, Närä möykkäsi.
- Mitkä vääräuskoiset?
- Et sinä ole sielultasi mikään Toyota-uskovainen, rienaat sitä joka toisessa lauseessa.
- Onhan minullakin Toyota.
- Sehän tässä pahinta onkin, pöljä luulee pääsevänsä tuolla asenteella piireihin.
- Pyysit omaan kerhoonkin.
- Niin, mutta vain oman lisärispektin vuoksi. Oman Toyotan lisäksi se on toiseksi tärkeintä.

Meidän väitellessä Kaaleppi kuvaili urheiluautoa ja vouhkasi, että tästä autosta hän repii todella häikäisevän jutun, onhan auto ollut James Bondin leffassakin. Olin lukenut kyltistä saman, mutta en muistanut autoa itse leffasta. En kyllä olekaan mikään leffafriikki, joka muistaa jokaisen katsomansa leffan ja niiden autot. Heitin piruuttani kysymyksen leffan nimestä Närälle. Papparainen tiuskaisi takaisin:

- Ai jaa, että jonkun teen lipittäjän leffojako tässä pitäisi katsella. Jos tyyppi on kerran päässyt Toyotan rattiin, niin eipä kiinnosta, haukotus!
- Et siis olekaan todellinen harrastaja, joka osaa luetella missä leffoissa Toyotat ovat esiintyneet.
- Pah, keskityn omiin kokemuksiini. Ei leffoja katsomalla voi kehittyä hyväksi Toyota-harrastajaksi. Ajamalla itse taas voi.

Tottahan tuo, ainakin osittain, sillä leffaharrastajat olivat erikseen. Minulle tuo oli helppo juttu, sillä Rutinoff ei ollut esiintynyt yhdessäkään leffassa, eikä edes pakoautona Poliisi-TV-ohjelmassa. Sekin olisi ollut jonkinlainen meriitti automerkilleni, mutta kun ei, niin ei sitten väkisin.

Urheilu-Toyotan lisäksi nähtävää oli muutakin. Paikalla oli mm. Mustang, Corvette, Cadillac, Paluu Tulevaisuuteen -leffojen tähti De Lorean, vanhoja ranskalaisia autoja ja mm. huoltoaseman rekvisiittaa. Paikka oli tyylikkäästi sisustettu. Minulle jäi sellainen muistikuva, että viimeksi myymälä oli ollut samassa kerroksessa, mutta nyt se löytyi alakerrasta, joka piti käydä myös ehdottomasti tsekkaamassa. Laskeuduimme Närän ja Kaalepin kanssa sinne. Herkko oli siellä jo autolehti kourassa. Menin miehen viereen ja kysyin:

- Automyynti-ilmoituksiako katselet?
- Ei kun persei… oho, siis perskuleen hienoja maalauksia näissä tuunatuissa autoissa.

Herkko käänsi äkkiä sivua saadakseen vähäpukeisen japsitytön häviämään näkyvistä. Se onnistui puoliksi, sillä seuraavalla aukealla oli vielä vähemmissä vaatteissa oleva typy.

- Oho, Herkko sanoi ja laski lehden käsistään.
- Meinaatko ostaa, niin kuin iltalukemiseksi?
- Minä, minä olen onnellisesti naimisissa, ukkomiehiä katos.

Sanojensa vakuudeksi automyyjä esitteli sormustaan. Kummastelin asiaa, sillä olin kyllä ollut siinä luulossa näihin päiviin saakka, että myös ukkomiehet saavat lukea autolehtiä. Minun oli pakko kysyä:

- Siis etkö saa lukea autolehtiä?
- Kyllä saan, esimerkiksi meidän oman asiakaslehden luen joka kerta.
- Entä muita, kuten tuollaisia tuning-lehtiä?
- Ei se saa, minä tunnen Herkon vaimon, ja se on ihan skitso, Pasi ilmestyi paikalle totuuden torvena.

Herkko mulkaisi Pasia, mutta minkäs teet, vahinko oli jo tapahtunut. Matkanjohtajamme myönsi, että vaimolla on hieman ulkonäköpaineita, ja sen vuoksi kaikki tuollaiset autolehdet ovat kielletty. Ilman naisia olevat menettelevät kyllä. Herkko lisäksi nopeasti, että saa lehdissä olla naisia, jos ne ovat tuulipuvuissa, kuten heidän asiakaslehdessään. Perhekuvat olivat niin ikään myös sallittuja, mikäli niissä oli koko perhe.

- Meidän suhde on tasapainossa, Herkko puolusteli.
- Vaimosi on kyllä aika paljon painavampi ja rumempi, Pasi jatkoi. – Enhän sanonut nyt rumasti, se kun on totuus? Äiti on aina sanonut, että valepukilta putoaa kieli.
- Hyvä Pasi, taputtelin kukkakeppiä olkapäälle.

Herkko hypisteli pudottamaansa autolehteä hetken ja sanoi:

- Jospa minä … lukisin tämän täällä Japanissa loppuun, ihan ammatillisista syistä tietenkin. Näissä on aika mielenkiintoinen taitto.

Lopulta Herkko otti kantoon kaksi erilaista autolehteä. En halunnut olla huonompi, vaan katselin lehdistä sellaisen, missä oli parhaimmat pimut ja siisteimmät autot ja otin itsekin yhden autolehden. Pitäähän sitä jotain tuliaisia tuoda itselleenkin. Olin juuri saanut lehtivalinnan päätökseen, kun ilman täytti kauhea karjunta:

- Jee, oujeee, uhuuu, huuuu, vauuuuuu, jeujeujeujeu!
- No nyt laukesi varashälytin, minä en ainakaan koskenut mihinkään, Pasi panikoi.
- Paskat se mikään hälytin ollut, ellei Närä alkanut tuuraamaan sitä, kerroin paniikki-Pasille.

Näinhän se olikin, eli Toyota-papparainen oli pistänyt pystyyn oikein kunnon esityksen erään punaisen coupe mallisen Toyotan luona. Kävelimme uteliaana lähemmäksi. Närä halasi autoa antaumuksella ja vaahtosi:

- Toyota Corolla Levin, tämä se on sitä jotain.

Vilkaisin autoa tarkemmin ja rekisterikilvessä oli vuosimalli 1983. Eihän se mikään ruma ilmestys ollut. Puna-musta väritys ja mustat erikoisvanteet sopivat kyllä tuohon Toyotaan erittäin hyvin. Olin minäkin Levin-tyyppimerkinnän kuullut aikoinaan, mutta mielestäni se oli Suomessa aika harvinainen.

- Ovatko tästä mallista kaikki muut jo levinneet tielle, paitsi tämä yksilö? kysyin Närältä.
- Hmph, voiko enää pöljempää kommenttia kuulla, pah, no ei voi.
- Mikä tässä on muka erikoista? Oliko talous niin tiukilla, ettei tähän malliin ollut varaa laittaa neljää ovea?
- Ihan umpipöljä! Tätä myytiin Suomessa Corolla GT mallina. Kyllä Levineitä löytyy Suomesta.
- Juu, onhan niitä levinneitä Corolloja Suomi puolillaan.
- Yksikään Corolla ei ole koskaan levinnyt mihinkään, tiedä se, Närä polki nahkasaapasta lattiaan.

Annoin olla, kun toinen oli niin tohkeissaan autosta. Minulle tuo oli vain yksi korvikeauto muiden joukossa. Otin siitä kaksi kuvaa muistoksi. Jatkoin matkaani ja pysähdyin ihastelemaan pelti auki olevaa E-Type Jaguaria. Siinä oli autoa jo huomattavasti enemmän mitä Levinissä. Kyllä silmä lepäsi alkuperäiskuntoisissa autoissa. Siitä en ole varma, että kuinka moni oli ihan alkuperäiskuntoinen ja kuinka moni oli entisöity. Herkko hipsutteli perässäni ja kirjoitteli vihkoonsa kommentteja tästä paikasta. Mies oli sitä mieltä, että tämä paikka pitää ehdottomasti näyttää muillekin kaupantekijäisistä nauttiville. Minulla tuli mieleen lakupussin jämät, joten kysyin Herkolta:

- No et sitten meinaa jatkossa suositella kaupantekijäisiksi mitään halpaa, kuten vaikka lakupussin jämiä tai Toyota-lippistä.
- Kova ammattitaitoni tässä automaailman johtavana matkaoppaana tuo minulle tyydytystä vain, mikäli pääsen toteuttamaan itseäni ja ohjaamaan epätietoisia Aasian-matkalaisia pitkin pimeimpiä Japanin karikoita.

Tuijotin hetken Herkkoa ja mietin, että mitä hittoa mies oli oikein sanonut? Suoraan sanottuna en ymmärtänyt puoliakaan. Kommentti kuulosti enemmän siltä, kuin Herkko olisi ollut paikallisen luotsiveneen kippari, joka tuo rantaan risteilyaluksellisen matkustajia. Varmaan jotain automyyjien huumoria, mitä tavallinen autonomistaja ei ymmärrä.

- Mitäs paskahinut? Rambe mörähti yllättäen takanamme.
- Katos, katos, sait kirsikat syötyä, vastasin hänelle.
- Ja paljon muutakin, hähähää.
- No ei kait nyt sentään täällä.
- No täällä, täällä, riisipuikkomisu kävi ostamassa minulle uudet kalsarit ja vaihtoi ne vielä päälleni vessassa. On muuten huippupalvelua täällä jaappaninmaalla.
- Ihme mies olet.
- Tiedä häntä, mutta kun luottaa itseensä, niin toisetkin luottavat, hähähää.

Tottahan tiesin Ramben olevan kova naistenmies, olihan hinausauto aikaisemmin täynnä naisten alusvaatteita miehen pokauksilta. Nykyisin autot ovat siistiä, kun Heini pisti tuulemaan ja siivosi, ja pisti Rambenkin siivoamaan autojaan. Heini ei halunnut ajaa toisten naisten pikkupöksyjen ja rintaliivien kanssa. Hullun ämmän suhtautumisesta en osaa sanoa, heidän suhde kun tuntui olevan erikoisen hullu. Jompikumpi käyttää toista varmaan hyväkseen, mutta en ollut ihan varma, että kumpi.

Kävelimme seuraavaksi ulos ihastelemaan pihalla olevia autoja. Siellä oli mm. 1970 vuosimallin Bluebird SSS. Hieno peli ja todella upeassa kunnossa. Samalla pihalla oli myös 1970 vuosimallin Toyota Carina ja ihan pakasta vedetyn näköinen. Jokaisessa autossa oli tarrat, jotka kielsivät koskemasta niihin. Ymmärsin tuon täysin, sillä jos jokainen kävijä lährää niitä, niin pian ne ovat kaikkea muuta kuin edustavan näköisiä. Katselin tarraa, kun Herkko tuli viereeni ja sanoi tarraa osoittaen:

- Otin tuosta kuvan. Ajattelin teettää noita meille firmaan. Pysyy lähränäpit irti.
- Vaan eikö teidän juuri pidäkin kannustaa asiakkaita koskemaan ja tutustumaan autoihin. Miten ne muuten niitä ostavat?
- Pistetään nimi ensin paperiin ja kosketellaan sitten. Rahalla hoituu mikä vain asia. Köyhiähän se tietysti koskettaa, kun haaveilu jää katseluun.
- Ihanko olet tosissasi?
- Kyllä, minä olen saanut esimiestaholta ohjeet kehittää automyyntitoimintaa ja kasvattaa katetta.
- Onnea valitsemallasi uralla, ehehee, repesin miehen kommentille.

Jätin pöljäilevän automyyjän kuvaamaan tarraa eri kulmista ja siirryin seuraavan auton kohdalle, joka oli hopean värinen vanha Mersu SL. Hieno oli tuokin peli. Kaaleppi istahti Mersun vieressä olevan puutarhapöydän ääreen ja huokaisi:

- On se kovaa tämä päätoimittajan työ. Hikeä pukkaa päälle ja juttua pitäisi kirjoittaa.
- Ethän sinä mitään kirjoita, vastasin hänelle.
- En niin, sanoinkin, että pitäisi kirjoittaa. Kirjoitan sitten yöllä kun on viileämpää.
- Kännissä olet kuitenkin taas koko illan ja yön.
- Krööh, mistä minä … sitä rahaa mihinkään kännäämiseen. Olen sitä paitsi vähentänyt juomista.

Katselin punakkaa ja pönäkkään armoitettua päätoimittajaa ja mietin, että ehkä pullon tai parin verran, ja nimenomaan keskiolutpullon verran kuukaudessa. Hetken huilattuaan Kaaleppi päätyi siihen lopputulokseen, että kuvia nyt piti ainakin ottaa. Mies alkoi räiskiä kuvia autoista sellaisella koheltamiselta, että todennäköisesti kuvissa on kaikkea muuta kuin kyseisiä autoja.

Minä puolestani poistuin takaisin sisätiloihin ja myymälään katselemaan jotain muuta ostettavaa. Olihan siellä kaikenlaista, mutta koska en ole krääsän kerääjä, jätin enemmät ostokset tekemättä. Kävin maksamassa lehteni kassalla ja istahdin ruskeille nahkasohville odottelemaan muita. Täällä oli onneksi asiakkaille paikkoja missä saattoi istua ja lepuuttaa jalkojaan. Minulla kun oli sellainen aavistus, että Närällä varsinkin kestää hyvän tosin päästää irti vanhoista Toyotoista. Minulla alkoi lisäksi jalat painaa sen verran, että lepuutus oli ihan paikallaan. Bootsit eivät ole maailman parhaat kengät jos pitää olla päivä jalkojen päällä, varsinkin tällaisessa tepastelussa sen huomasi. Taisin vaipua pieneen nirvanaan, sillä hätkähdin siihen, kun Herkon ääni sanoi edessäni:

- Seuraava pysäkki on Tokio Sea Life. Ollaanhan me kaikki virkeitä, jotta jaksamme ihastella kaloja.
- Paljon mieluimmin minä katselisin sitä loimulohta lautasellani, murahdin takaisin.

Vaikka kaikki muut paitsi Pasi purnasivat vastaan, niin Herkko piti päänsä ja ilmoitti meidän menevän seuraavaksi katsomaan kaloja. Ajatus oli minusta aivan kuolleena syntynyt. En lämmennyt sille ollenkaan. Ennemmin puristelisin vaikka mätitahnatuubia.

- Minä olen matkaopas, seuraatte vain minua, Herkko ilmoitti ja lähti johdattamaan joukkoa.

Kävelimme VenusFortin kautta ulos, sitten portaat alas ja aukion poikki rautatieasemalle. Selvitettyämme oikean laiturin ja kulkusuunnan, laskeuduimme laiturialueelle. Kaikilla oli matkakortti mukanaan, joten pääsimme porttien läpi ilman ongelmia.

Jatkuu...


Haluatko pysyä kärryillä, rattailla tai jousilla siitä mitä Rutinoffin kuskin sivustolla tapahtuu? Liity Facebookin Rutinoff-ryhmään, niin olet paalupaikalla, etkä vain haistele pakokaasuja.


Kiinnostavatko autojen koeajot Rutinoffin kuskin toimesta? Kyllä tai ei, niin niitä löytyy Korvikeautojen koeajosivuilta.



© Rauno Vääräniemi