Etusivulle
Rutinoffin kuskin tarinat
takaisin tekstipohjaiselle sivulle
Korvikeautojen koeajot

21.9.2014

Toyotan autonäyttely


Odaiban rannalle päästyämme otimme Närän ja Pasin kanssa muutaman kuvan Hotalunasta. Sen jälkeen liityimme muiden joukkoon juoma-automaattien luona. Krapulainen kaksikko ei ollut oikein mielissään automaatin tarjonnasta, sillä siitä sai vain vettä ja limua. Herkko kehotti jokaista ostamaan itselleen vesipullon, sillä päivästä oli tulossa erittäin kuuma. Näin teimme ja yllättäen vesi kelpasi myös Rambelle ja Kaalepille. Pasi otti limua, sillä automaatissa ei ollut pillimehua.

Lähdimme seuraavaksi kohti vapaudenpatsasta, joka oli pienoismalli New Yorkissa olevasta. Tuttuhan sekin oli, mutta ihan kiva käydä moikkaamassa vanhaa tuttua. Herkolla oli kädessään esite, josta mies suomensi tekstiä. En jaksanut kiinnostua siitä, vaan katselin lähinnä maisemia ja otin kuvia.

Patsaalta suuntasimme kohti MegaWebiä. Sinne oli jonkin verran kävelemistä, varsinkin kun Herkko johdatti meitä ensin hieman vika suuntaan. Löysimme kuitenkin perille, sillä eihän saarella voi kauas eksyä. Närä yritti rynnätä heti portaat ylös, mutta Herkko torppasi sen ja alkoi pitää palopuhetta:

- Täällä, täällä minun elämäntyöni Toyota-myyjänä konkretisoituu auto autolta. Tämä kiteyttää kaiken sen mitä minä olen, mitä minä teen ja mitä käteni ovat saaneet aikaan.
- No hyh, peseeköhän se edes käsiään sen jälkeen kun on saanut niillä aikaan jotain, hähähää, Rambe räkätti.

Herkko vilkaisi alta kulmiensa Rambea ja jatkoi paasaamistaan:

- Tämä on tekniikan kehto, edistyksellisyyden etupiha ja suuri kunnianosoitus kenelle tahansa täällä kävijälle. Olen onnellinen siitä, että tämä automerkki, eli Toyota yhdistää meitä kaikkia.
- Juu yhdistääpä hyvinkin. Sellainen kun roikkuu hinurini perässä, niin tunnen suurta yhteenkuuluvuuden tunnetta Toyotan omistajan rahakukkaron kanssa, hähähää, Rambe kuittasi.

Lopulta paasaaminen loppui, ja Herkko päästi meidän itse näyttelyyn. Vaikka edellisestä käyntikerrastani siellä oli aikaa monta vuotta, paikka oli silti tutun tuntuinen. Mitään isompia muutoksia siellä ei ollut tehty, mitä nyt automallit olivat päivittyneet muutaman kerran. Näyttelytiloissa oli autoja kahdessa eri kerroksessa. Närä huomasi ensin rakennetun Toyota Vizin, ja ryntäsi sen luokse räpsimään kuvia. Se oli minunkin mielestäni hyvän näköinen, huomattavasti paremman kuin papparaisen oma Yaris. Lisävarusteilla Yariksestakin saisi ihan siedettävän näköisen kinnerin ja ei niin tusinakorvikeauton.

Kohtalaisen aikaisesta ajankohdasta ja arkipäivästä johtuen paikalla oli melkoisen vähän muita vierailijoita. Se oli hyvä, sillä saimme otettua kuvia pelkistä autoista. Kaaleppi Kardaani kaivoi myös kameran esille ja alkoi räpsiä kuvia. Seurasin huvittuneena sivusta, sillä Kaalepin kuvaaminen oli kuin Ville 5v olisi ottanut kuvia ensimmäisellä kamerallaan. Toivoin mielessäni, että hänen kamerassaan on hyvä kuvanvakain, sillä miehellä oli aikamoinen darra. Siirryin tutisevan päätoimittajan viereen ja kysäisin:

- Sumuvaloonko kuvaat?
- Juu, juu, teen tästä niin kattavan reportaasin, ettei moista ole ennen nähty suomalaisissa autolehdissä.
- Etkö kirjoita mitään ylös?
- Minulla on hyvä muisti. Kuvaan nyt ja teen paperihommat yön synkkinä hetkinä.
- Sen kun näkis, sanoi sokea ja peruutti puuhun, hähähää, Rambe räkätti.

Näki että Kaalepin olo oli todella paha, eikä mies oikein kestänyt mitään kritiikkiä. Rambe oli kuitenkin niin iso, ettei hänen sanomisiaan kannattanut kritisoida, varsinkin kun jätti vielä tarjosi avokätisesti viskiä.

Jätin kaksikon ja lähdin tutkimaan autoja ihan omikseen. Kävin istumassa muutamassa ja totesin, että täällä autot ovat lähes kaikki automaatteja. Törmäsin koko tilassa ehkä vain pariin manuaalivaihteiseen autoon. Molemmat olivat jotain hieman urheilullisempia versioita normimalleista. Tosin oikeasti urheilullinen Toyota GT86 oli automaattina. Istuskelin juuri jossain paikallisessa pikkukinnerissä, kun Närä saapui paikalle kameraansa heilutellen:

- Kolmesataa kuvaa, tää on taivas ja lisää tulee.
- Onko tuossa nyt mitään järkeä?
- Totta kai on pöljä. Laitan kerholehteen kuvia sellaisista nippeleistä, etteivät muut kerholaiset voi muuta kuin huokailla ja saan taas rispektiä ämpäreittäin. Olen taas huipulla, ou jesh!

Saman tien papparainen singahti eteenpäin. Huokaisin ja jatkoin auton tutkimista. Minulle riitti rauhallisempikin tahti. Törmäsin muutaman auton jälkeen Herkkoon, joka teki autojen katselemisen ohella muistiinpanoja. Tiedustelin sitä ja automyyjä kertoi, että syventää tässä samalla tietämystään Toyotan eri malleista. Heille kun ei kerrota muista kuin Suomeen tuotavista malleista.

- Pistän muut automyyjät kyykkyyn kun palaan Suomeen, Herkko julisti.
- Varmaan hieno tunne.
- On, se antaa minulle lisää itseluottamusta. Minä, minä uskallan joku päivä vielä ilmoittaa vaimolleni, että haluan ostaa sellaisen Ariston mikä sinulla on.

Ai niin Aristo, uutukainen korvikeautoni. Se oli jotenkin päässyt unohtumaan minulta. Siinä sen huomasi miten vähän korvikeautot merkkasivat minulle. Eipä se tuonut minulle onnea, vitutti vain aina istahtaa ratittomalle puolelle. En meinannut tottua siihen ollenkaan.

- Voin myydä omani. Saat sen tonnia kalliimmalla hinnalla mitä itse maksoin.

Herkko kääntyi katsomaan minua hölmistynyt ilme naamallaan ja sanoi:

- Ethän sinä sitä sillä tavalla voi myydä, siis kalliimmalla.
- Voinhan, se on ikääntynyt seurassani arvokkaasti vai väitätkö että edustamasi automerkin autojen arvot romahtavat heti myynnin jälkeen?
- En tietenkään, Toyota pitää arvonsa erittäin hyvin, ellei parhaiten koko maailman automerkeistä.
- Juuri näin, eli tonnin lisähinta onkin siis naurettava. Sanotaan sitten, että saat sen kaksi tuhatta kalliimmalla mitä itse maksoin, niin valat myös uskoa myymiesi tuotteiden arvon säilymiseen. Olet kyllä aika ketku automyyjäksi, en voi muuta sanoa.
- Siis minä?
- Sinä juuri, olet kyllä pätevä myyjä.

Aloin saman tien miettiä, että minkähän ostaisin seuraavaksi korvikeautokseni. Nyt siinä pitää olla ratti vasemmalla puolen automaattivaihteiston lisäksi. Tykästyin niin paljon Aristossa automaattiin, että suunnittelin jo soittavani Villelle, että voisiko Rutinoffin automatisoida. Siinä on vaan sellainen vaara, ettei Rutinoffin moottori jaksa liikuttaa autoa automaattivaihteiston tehohäviöiden vuoksi. Siihen kun tuskin saa nykyaikaista pienihäviöistä robotti- tai kaksoiskytkentälaatikkoa. Ajatusteni lopputulema oli se, että Rutinoff saa olla manuaalilaatikolla ja korvikeautot automaatteja, eihän niillä piruilla muuten aja kukaan täyspäinen. Ajatukseni keskeytyivät puhelimeni soittoääneen. Otin hämmästyneenä luurin käteeni ja painoin vihreätä luuria ja vastasin siihen:

- Halloota.
- Se on Romu-Reiska täällä, mitä amatööri?
- Kato perkele, eipä tässä mitään ihmeitä. Mitäs itsellä, kun näin yllättäen soittelet?
- Kuule, tänne tuli yksi nainen, Reiska sipisi.

En ollut ihan varma mitä naisjuttua Reiska tarkoitti, mutta tunnollisena aviomiehenä päättelin kyseessä olevan hänen korjaamonsa asiakas. En vain tajunnut, että minkä takia moisesta pitää minulle ilmoitella, joten kysyin:

- Niin, entä sitten?
- Se on joku Ansku ja se sanoi sinun suositelleen minua.
- Aah, nyt minä muistan, sellainen todella isorintainen nelikymppinen blondi ja autona varmaan vihreä Renault Kangoo.
- On kyllä. Lisäksi se on aika rivo, on nytkin kiinni minun meisselissä, Reiska sipisi. – Minä en tykkää, että amatöörit käsittelevät meisseliäni. Teen itse omin käsin kaikki meisselihommat.

Olin revetä siihen paikkaan. Tiesin, ettei Reiska ole naisten kanssa kovin itsevarma, joten nyt oli amis tiukassa paikassa. Että olinkin mennyt puhumaan Reiskan Merkillisestä korjaamosta naiselle.

- Se on kiinni minun isoimmassa ristipäässäni ja vaatii saada sen itselleen. Ei kait se mikään hullu ole?
- Öh tuota, ei ehkä hullu, mutta ajatuksiltaan ja ilmaisuiltaan aika vapaa taitelija. Ansku tekee taidetta autoista ja niiden osista. Myy sille kaikki ylimääräinen romu jos se haluaa ostaa. Ota vain käteistä, ei sille laskulla kannata myydä mitään.
- Sitä minä vähän, kun se ehdotteli luonnossa maksamista, mutta enhän minä nyt sellaista voi tehdä.
- Sanot suoraan olevasi naimisissa ja että rouvasi on todella mustasukkainen ja väkivaltainen vieraita naisia kohtaan.
- Sitähän se onkin, Reiska sipisi.
- Mutta muista ehdottomasti pysyä rentona, suorastaan velttona, niin sitten ei tule mitään ongelmia.
- Mitä, mitä tuo nyt tarkoitti, en ymmärrä tuollaisia amatööritermejä kuten rento ja veltto?
- Kyllä se selviää ajastaan, heippa ja hyvät Rellun korjaukset!

En viitsinyt höpötellä pitempään, sillä puheluiden vastaanottaminen Japanissa oli monta kertaa kalliimpaa kuin Suomessa soittaminen. Lähdin puhelun jälkeen kiertelemään taas näyttelytilaa. Jossain vaiheessa huomasin tulleeni Megateatterin eteen, jossa Herkko keskusteli henkilökunnan kanssa. Kävi ilmi, että muutaman minuutin päästä alkaa 7 minuutin mittainen elokuva. Samassa muutkin porukkamme jäsenistä saapuivat paikalle, sillä Herkko oli kiertänyt alueen ja komentanut kaikki paikalle. Leffa oli ilmainen, mutta sinne pääsyyn oli lista vaatimuksia. Rambe ja Kaaleppi eivät saaneet listaa edes katsottavakseen, sillä henkilökuntaan kuuluva mies ilmoitti, että herrat voivat tulla huomenna uudelleen jos olo on parempi.

- Ei varmaan ole, kokemus puhuu, Kaaleppi virnisteli.
- Taidan mennä takaisin sinne tila-autoon, Rambe huokaili.

Me muut pääsimme sisälle ja köytimme itsemme vöillä kuppipenkkeihin. Kummastelin vähän sitä, sillä ei normi elokuvissa olla turvavöissä kuppipenkeissä. Ennen elokuvan alkamista henkilökunta kävi vielä varmistamassa, että vyöt olivat varmasti tiukalla. Valojen sammuttua lattia laskeutui alas penkkirivistöjen ympäriltä ja paljasti koneiston penkkien alta. Nyt ymmärsin, että ehkä ne vyöt olivat sittenkin tarpeen.

Voi helvetti mikä elokuva, ei käynyt aika pitkäksi seitsemän minuutin kaahailun aikana. Paskat olivat tulla housuun jo ensimmäisillä sadoilla metreillä, meno oli aivan tolkutonta. Minulla meni hetki tottua vauhtiin, mutta lopulta pystyin eläytymään menoon täysillä. Närä oli näemmä tehty eri palikoista, sillä papparainen karjahteli tämän tästäkin:

- Menisin Yariksella ohi jos se olisi täällä!

Elokuva oli nopeasti katsottu ja valot syttyivät teatteriin. Kyseinen pätkä oli havaintoelokuva siitä miten tärkeää turvavöiden käyttäminen on. Leffassa ajettiin ulos monta kertaa, oli nopeita väistöjä, jarrutuksia ja läheltä piti tilanteita, joissa tosiaan painautui turvavöitä vasten. Lopuksi tuli todellinen niitti, eli törmäys, johon leffa päättyi.

- Johan oli paska kuski, Närä puhisi irrottaessaan vöitään.
- Tietokonehan sitä ajoi, oikaisin asiaa.
- Sen kyllä huomasi, minäkin ajaisin paremmin.

Pidin leffasta ja Herkko piti myös. Hän hehkutti, että sisällyttää ehdottomasti tämän leffan tuleviin lahjamatkoihin. Parastahan tässä oli huiman vauhdin lisäksi se, että leffa oli ilmainen. Leffan jälkeen Herkko ohjasi meidät viereiseen myymälään, jossa teimme pieniä ostoksia. Närä olisi ostanut vaikka mitä, mutta eläkeläisen pienet rahavarat eivät antaneet myötä isommille ostoksille. Ostospiipahduksen jälkeen Herkko kertoi, että nyt olisi aika lähteä lounaalle. Ensin meidän piti löytää krapulakaksikko. Rambe oli puhunut jotain tila-autosta, joten suuntasimme kyseistä osastoa kohti. Sieltähän kaksikko löytyikin, yhden tila-auton takaosasta. Molemmilla oli oluttuopit kourassa, ja auton taitettavalla pöydällä oli pussi paikallisia sipsejä.

- Mistä helvetistä te olette olutta saaneet? tivasin retkuilta.
- Älä meitä syytä, itsepähän tahtoivat tarjoilla, Rambe vastasi.
- Eihän täällä kukaan muukaan juo olutta.
- Eihän se taas ole meidän vika, ettemme ole kuin muut. Palvella ne kyllä osaa.

Kumpikaan ei osannut oikein selittää, että miten he olivat saaneet oluet ja sipsipussin. Ne tuotiin heille kahden nuoren naisen toimesta. Kovasti olivat kumarrelleet poistuessaan paikalta.

- Miten on automyyjän retku, juodaanko Suomeen päästyämme oluet sinun työpaikalla jossain Corollassa? Rambe uteli.
- Minusta se ei ole oikein sopivaa, Herkko mutisi.
- Vastahan itse kehuit juoneesi vaikka ketä auton alle, Rambe huomautti.
- Joo, mutta liike oli silloin kiinni ja meillä oli yksityisjuhlat.
- Siinä tapauksessa soitat sille toimarillesi ja sanot, että Rambe juo teetä.
- Ei-ku, minä varmaan jotenkin sen oluen voin järjestää siihen Corollaan, Herkko panikoi.

Kaksikko hörppi oluensa loppuun, ja lähdimme kohti ruokapaikkaa. Kaaleppi nappasi sipsipussin jämän mukaan, sillä kuulemma heräteltäisiin nälkä. Kävelin Herkon perässä VenusFortin kauppakeskukseen. Mies oli ihan aikuisten oikeasti tainnut tehdä kotiläksynsä, sillä matkaopasharjoittelija vei meitä ruokapaikkoja kohti. Minulle paikka oli tuttu. Kysäisin vierelläni hypähtelevältä Pasilta:

- Opiskeleeko Herkko itsenäisesti? Meinaan kun sinä et neuvo häntä ollenkaan.
- Ei se opiskele enää. Kirjoitin sille jo diplomin. Herkko on nyt matkaoppaiden kurko.
- Olipas lyhyt kurssi.
- No niin oli, mutta äiti on aina sanonut, että lyhyestä kantri kaunis.
- Pöljääää, täys umpipöljäää, se on virsi, Närä karjui takanamme.
- Kas kun ei Yaris, sekin on aika lyhyt, kuittasin takaisin.
- Pah, en keskustele pöljien kanssa autostani.

Minua jäi yhä vaivaamaan Herkon nopea pätevöityminen, joten kävelin hänen rinnalleen ja tiedustelin asiaa.

- Pätevöidyit nopeasti, miten se onnistui? Näemmä osaat täälläkin mennä ruokapaikkoja kohti.

Herkko katsahti minua, kopautti päätään ja vastasi:

- Se on katsos tämä iso aivokapasiteetti. Eivät mitkään vähä-älyiset pystyisi myymään Toyotan kaltaista huipputeknistä laitetta.
- Olet siis nero.
- Kyllähän asian voi niinkin ilmaista.
- Ettet nyt kuitenkin vain lukenut siellä Toyotan autonäyttelyssä tämän kompleksin esitteitä?
- Pikkasen vilkaisin, Herkko myönsi.

Ihan sama minulle, että miten tieto oli tullut, äidinmaidon, moottoriöljyn vai esitteen mukana. Pääasia oli, ettei minun tarvinnut olla johtamassa tätä joukkoa. Rasittuisin aivan turhaan ja voisin tarvita loman jälkeen lomaa. Ei laiskan kropalle sopinut lomalla rehkiminen, kun en tehnyt sitä loman ulkopuolellakaan.

Olimme perillä ruokapaikkojen luona ja aloimme käydä niitä läpi. Vähän jokaisen kohdalla tuli jotain, ettei se kelvannut jollekin. Lopulta päädyimme yhden kyltin luo, jossa oli välimerellinen buffa. Kaikkia teema ei miellyttänyt tässäkään, mutta sana buffet sai meidät lopulta nousemaan portaat yläkertaan. Ravintolassa oli aika väljää, joten saimme valita paikkamme vapaasti. Otimme jokainen buffetin lisäksi vapaat juomat, joihin kuului myös kahvi. Itse buffet ei nyt ollut ihan sitä mitä odotimme, mutta onneksi syötävänä oli muutakin kuin merenherkkuja. Voisin sanoa suoraan, etten suosittele, jos joku toinen olisi tulossa ruokailemaan kyseiseen paikkaan. Suuri miinus oli hitaat kokit, sillä kerkesimme syödä kaikki lämpimät ruoat loppuun, ennen kuin niihin tuotiin täytettä. Taisivat pirut pihdata ruoan kanssa. Kostoksi söimme myös jälkiruokapöydän tyhjäksi viimeistä pullanmurua myöten. Onhan se vatsa jollakin täytettävä, vaikka sitten jälkkärillä.

Jatkuu...


Haluatko pysyä kärryillä, rattailla tai jousilla siitä mitä Rutinoffin kuskin sivustolla tapahtuu? Liity Facebookin Rutinoff-ryhmään, niin olet paalupaikalla, etkä vain haistele pakokaasuja.


Kiinnostavatko autojen koeajot Rutinoffin kuskin toimesta? Kyllä tai ei, niin niitä löytyy Korvikeautojen koeajosivuilta.



© Rauno Vääräniemi