Etusivulle
Rutinoffin kuskin tarinat
takaisin tekstipohjaiselle sivulle
Korvikeautojen koeajot

7.9.2014

Muumikukkaro


Muumikukkaron osuminen pöytään pysäytti kaiken paikallisen elämän. Tarjoilijat pysähtyivät niille sijoilleen ja paikalliset oluen ja ruoan nauttijat jähmettyivät kuin patsaiksi. Muut seurueestamme eivät huomanneet sitä, joten kerroin siitä heille.

- Ne vie kohta sinun rahat, Rambe sanoi Pasille.
- Krööh, onneksi minulla ei ole yhtään rahaa mukana, Kaaleppi röhisi.
- Kyy-yyllä tämän pitäisi olla turvallinen paikka, Herkko nikotteli.

Ja sitten yhtä äkkiä elämä palasi ruokapaikkaan. Tiskin takaa ryntäsi lihakirves kourassa iso japanilainen mies pöytämme viereen ja karjui jotain japaniksi. Olin aivan varma, että olimme loukanneet nyt Japanin Keisaria tai tehneet jotain muuta ihan yhtä anteeksiantamatonta. Vaan mitä vielä, mies karjui muulle henkilökunnalle, ei meille. Aikansa möykättyään, hän kumarsi Pasille ja sanoi hänelle heikolla englannilla:

- Muumi, minä haluan.

Pasin alahuuli alkoi väpättää ja hän vastasi surkeana:

- Se on ollut minulla pikku-Pasista lähtien. Äiti osti sen minulle.
- Hai, arvokas, lihakirvesmies sanoi.
- Kas kun ei hai-saapas, Rambe hörähti.
- Hys, sihahdin hänelle.

Lihakirvesmies yritti selittää jotain, mutta kukaan meistä ei ymmärtänyt häntä, ei edes hyvin englantia taitava Herkko. Lopulta paikalle haettiin nuori tarjoilijaneitonen, joka puhui hyvää lontoota. Asia selvisi sen jälkeen hyvin nopeasti. Mies oli paikan omistaja ja kokki. Hän halusi muumikukkaron, sillä se oli täällä Japanissa keräilyharvinaisuus. Vastalahjaksi siitä hän tahtoi tarjota meille ateriat ja niin paljon japanilaista olutta kuin kykenemme juomaan.

- Kysy, kysy siltä saanko minä pillimehua? Pasi sanoi Herkolle.

Herkon kysymys sai nuoren tarjoilijanaisen hämilleen. Neuvoteltuaan hetken omistajan kanssa, asia oli selvä. Pillimehua käytäisiin hankkimassa Pasille koko illan tarpeiksi. Lopputulema oli se, että Pasi tyhjensi muumikukkaronsa sisällön taskuihinsa ja uusi omistaja pääsi halaamaan sitä. Sitten otettiin kännyköillä kuvia muumikukkarosta, omistajasta ja Pasista. Lopuksi jouduimme koko lössi kuvattavaksi omistajan ja muumikukkaron kanssa. Varmaan viidenkymmenen kuvan jälkeen omistaja oli tyytyväinen.

- Toyotassa on voimaa, Närä hihkui ilmainen tuoppi kädessään.

Samassa omistaja ryntäsi tiskin takaa pöydän luo, otti mitään sanomatta Närän tuopin ja katosi sen kanssa tiskin taakse. Katselimme hölmistyneenä hänen peräänsä.

- Sillä on varmaan Nissani, hähähää, Rambe räkätti.
- Krööh, Tokio on kylläkin Toyotan kaupunki, Nissan on Yokohamasta, Kaaleppi selvitti.

Samassa omistaja saapui paikalle ja laittoi uuden tuopin Närän eteen. Papparainen otti sen käteensä hölmistyneen näköisenä. Hän tuijotti tuoppia ja änkytti:

- Tä-tä-tä mähän on Honda-tuoppi.
- Ehehehee, ei Japanissakaan kaikki aja Toyotoilla, hekottelin.
- Aijaa, kirjaan tuon ylös, Herkko mumisi ja kaivoi esille sinisen vihkonsa.

Nautittuamme hetken aikaa juomista, nuori tarjoilijaneito tuli ottamaan tilauksemme. Tilasimme jokainen ruoan oman mieltymyksen mukaan. Otin itse lihalautasen, joka koostui erilaisista porsaanlihoista. Ruokaa tilatessamme kävi hyvin ilmi, ettei tämä paikka ollut mikään varsinainen ruokapaikka, vaan enemmän juomapaikka, jossa sai pientä purtavaa. Tämä tuli selväksi meille kaikille, kun saimme annokset eteemme. Menussa ollut iso annos oli todellisuudessa teevadilla muutama lihapala.

- Pistetään tuon matkanjohtajan pää vadille ja nautitaan se, mrrr, Rambe murisi Herkolle.
- Minä, minä en ole missään vastuussa tästä asiasta. Teidän täytyy osoittaa reklamaatio suoraan maahantuojalle, Herkko panikoi.
- Häh, mille maahantuojalle? kummastelin vastausta. – Kyllä minusta matkanjohtaja on suoraan vastuussa tekemisistään. Minä ainakin haluan osan matkan hinnasta takaisin, mikäli meitä harhaanjohdetaan jatkossa samalla tavalla.
- Ei, ei missään tapauksessa. Meillä on Pasin kanssa vielä ässät hihassa, Herkko kiirehti vakuuttelemaan.

Pasi tutki molempia t-paitansa hihoja hämmentynyt ilme kasvoillaan. Lopulta mies kilkatti ilmoille:

- Minulla ei ole mitään hihoissa, enkä sitä paitsi osaa pelata korttia. Jos taas tarkoitat sitä jääkiekkojoukkuetta, niin se ei mahdu minun hihoihin. Äitin mukaan vaatteet pitää ostaa itselle sopiviksi, ei jääkiekkojoukkueelle.
- Pasi, sinunhan piti kouluttaa Herkko tällä matkalla matkaoppaaksi, huomautin hänelle.
- Muistan sen. Herkko, älä tuo tänne vieraita toista kertaa, Pasi sanoi.
- Minun olisi pitänyt sittenkin alkaa lakritsikauppiaaksi, Herkko mutisi ja kirjoitti vihkoonsa.

Vaan eipä tuo haitannut loppupeleissä mitään, että ruoka-annokset olivat pieniä. Korvasimme sen taitavasti oluella ja pillimehulla. Pasi sai eteensä useamman pillimehun ja oli silminnähden tyytyväinen palveluun.

- Minäpä en olekaan eilisen sorsan Pasi, Pasi kehuskeli itseään.
- Eilisen teeren, tuohan on ihan pöljä, Närä murahti.
- Et ole, hyvin järjestit tarjoilun, myönsin.
- Paska olutta paska tuopista, Närä marmatti käsi visusti Honda-tekstin päällä.

Rambea ja Kaaleppia ei juoman mahdollinen huonous haitannut, vaan kaksikko kaatoi sitä kitaansa sellaista tahtia, ettei tarjoilijaneito meinannut keritä kantaa. Herkko otti maltillisemmin, hän oli nähtävästi sisäistänyt matkanjohtajan roolinsa. Kysäisin asiaa häneltä:

- Eikö olut maistu, luulin kaikkien automyyjien olevan kuin pesusieniä ilmaisen oluen äärellä?
- Niin totta kun nimeni on Herkko Herkoila, minä sekä myyn että juon teidän auton alle.
- Tuokin on ihan pöljä, meillä päin juodaan pöydän alle, Närä murahteli hiprakassa.
- Ei kun auton alle, meillä automyyjien keskuudessa juodaan aina auton alle. Kyllä se sitten aamulla häviäjillä vituttaa herätä pakoputki korvassa ja minua naurattaa. Olen minä joskus käynyt laittamassa sellaisen auton käyntiinkin, polttaa poskea kivasti. Kerran yhden nuoren myyjän kravatti suli katalysaattoriin. Se sai lempinimen Katti-Pena.

Kuuntelin automyyjän juttuja, enkä uskonut niistä puoliakaan. Mies oli juonut murto-osan siitä olutmäärästä mitä Rambe ja Kaaleppi olivat kaataneet, ja oli ainakin yhtä humalassa. Hölmö ei vaan itse tajunnut sitä seikkaa. En minäkään selvä ollut, mutta enpä kyllä olisi lähtenyt tässä seurassa kehumaan alkoholinsietokyvylläni. Sitten muistin yhden asian, joka oli unohtunut ruokapaikan etsinnässä. Rambe oli mennyt hotellihuoneeseensa tutunnäköisen naisen kanssa.

- Rambe, kuka se nainen oli, jonka kanssa menit hissiin?
- Hähähää, tullin täti, joka sai tällin kudin, hähähää. Pistettiin vähän sushirakoon jäykkää suomalaista.

Aah, nyt muistin itsekin, että miksi täti oli ollut niin tutun näköinen. Samalla muistin sen, että nainen oli sujauttanut jotain Ramben salkkuun. Kysyin siitäkin ja Rambe vastasi, että oman käyntikorttinsa oli laittanut, mikäli ei löydä hotellia.

- Miten hitossa sinä sen teit? Ja sinullahan on nainen Suomessa.
- Hähähää, olen lomalla, eikä silloin pidä muistella kotiasioita, ei hyvässä eikä pahassa. Ei minulla ole kännykkääkään mukana.
- Millä hurmasit sen naisen?
- Geeneillä ja puhtailla kalsareilla, ei sitä tosimies mitään sen enempää tarvi. Toista se on tuollainen automyyjä, pitää olla ravatti sonnilla kaulassa, että alkaa olla otillaan, Rambe taputti Herkkoa hartioihin.
- Minulla on vaimo, en keskustele tuollaisista asioita, Herkko ilmoitti.
- Varmaan joku todella vanha, minun tyttöystävä on kolmekymppinen, Närä kuittasi.

Herkko katsoi alta kulmiensa Närää ja mumisi jotain siihen suuntaan, että hänen vaimonsa on samaa ikäluokkaa hänen kanssaan ja se on hyvä ikä heille molemmille.

- Närä hei, nyt kun olet avautunut nuoresta tyttöystävästäsi, niin voisitko avautua siitä millainen näköala avautui huoneestasi?
- Hmph, kuules nyt napero, miehet keskustelevat nyt naisista. Ei minua mikään näköala nyt kiinnosta.

Hyvä, etten tippunut jakkaralta nauraessani mokomalle sutkaukselle.

- Ei sitä tartte kaikille kertoa, Närä mutisi.
- Ei tarvitsekaan, ainoastaan meille täällä.
- Okei, pöljä kertoo sen kuitenkin. Ikkunasta näkyi ulos.
- Ehei, vaan?
- Huoh, siitä näkyi iso ÄN iissanin mainos.
- Mikä?
- No Nissanin mainos perkele, iso sellainen ja se peitti koko ikkunan. Vähän tuli valo läpi. Voisiko joku vaihtaa huonetta?

Kaikki muut pyörittelivät päitään paitsi Herkko, joka tuijotti sumentunein katsein tyhjää oluttuoppiaan. Rambe viittoili tarjoilijaa tuomaan myös Herkolle lisää juotavaa. Miestä taputellen hän kysyi:

- Mitäs matkanjohtaja? Minne lähdetään ryyppäämään, kun nämä ruokajuomat on nyt nautittu? Meillä ainakin tuon lehtimiehen kanssa alkaa olla jano herkimmillään.
- Mää en ole, shellainen lehtimhies, olen armhoitettu pääthoimittaja, Kaaleppi sönkkäsi.
- Ei se haittaa, hähähää, en minä lue sinun lehteäsikään kuin ehkä joskus vahingossa paskalla istuessa, Rambe kuittasi takaisin.

Herkolla alkoi olla olo niin tattis, että Pasi otti kaksi käyttämätöntä pilliä ja laittoi ne Herkon tuoppiin. Herkko katsoi pillejä, työnsi ne sieraimiinsa ja yritti sen jälkeen ryypätä tuopista. No eihän siitä mitään tullut, ja automyyjä alkoi valitella, että japanilainen olut sattuu sieraimiin niin vietävästi. Kaikki muut repesivät nauramaan, paitsi Pasi. Hän alkoi testata itse, että sattuuko myös japanilaisen pillimehun juominen sieraimiin jos niihin työntää pillit. Hetken päästä hän totesi:

- Myös pillimehun nauttiminen sattuu sieraimiin. Aika kummallinen maa tämä Japani.
- Itse olet kummallinen, pöljä, Japani on maailman paras maa, Närä julisti.
- Sanoo hän, joka nukkuu Nissan-mainoksen takana ja juo olutta Honda-tuopista, hehehee, repeilin.
- Hmph, olisipa tässä porukassa edes yksi huumori-ihminen mukana, niin naurattaisi, Närä puhisi.

Rambe avitti Herkkoa ja otti pillit pois tuopista. Automyyjä oli kuitenkin jo siinä tilassa, ettei olut enää maistunut, joten hinurikuski kumosi sen yhdellä pitkällä hörpyllä. Kaaleppi katseli suoritusta sumentunein katsein ja totesi, että kylläpäs alkaa janottaa tuollainen juomisen katsominen. Minusta alkoi tuntua siltä, että taisi olla ihan hyvä hetki lähteä jaloittelemaan. Minä ainakin halusin lähteä etsimään ruokakauppaa ja ostamaan jotain pikkupurtavaa hotellille. Tämä porukka oli siinä kunnossa, että mitään pitkää ulkoilulenkkiä ei kannattanut edes suunnitella. Ehdotin porukalle:

- Mennäänkö etsimään ruokakauppaa, jos vaikka jotain teräviä löytyisi hotellihuoneeseen.
- Joo, äiti unohti pakata hammastikut mukaan. Olet sinä niin hyvä Rutinoffin kuski, muistit sen mitä äiti unohti, Pasi kilkatti.
- Umpipöljä, Närä tuhahti Pasia vilkaisten.
- No perkele, luin jostain, että Japanissakin juodaan viskiä, Rambe innostui.

Kaaleppi sönkkäsi jotain siihen suuntaan, että rahat jäivät hotellille ja täällä olisi ilmaista olutta. Rambe lohdutteli armoitettua päätoimittajaa ja lupasi ostaa tälle putelin petikaveriksi. Se auttoi, ja Kaaleppi halusi myös lähteä. Ainoastaan Herkko piti nostaa tuoliltaan. Mies ei meinannut pysyä tolpillaan, mikä hieman huolestutti minua. Minkähän hiton Mikki Hiiren me olimme saaneet porukkaamme, kun äly lähti muutamasta oluesta. Herkko huojui ihan velttona, mikä ei todellakaan luvannut hyvää.

Kiroilin mielessäni asiaa, kun paikan omistaja käveli luoksemme hymyillen. Hänellä oli kädessään joku astia. Mies meni Herkon eteen, raotti tämän molempia silmäluomia ja nyökytteli päätään. Sen jälkeen omistaja otti sormeensa kupissa olevaa ainetta ja pyyhkäisi sitä Herkon molempiin sieraimiin. Kerkesin nähdä juuri ja juuri, että kyseessä oli vihreää mönjää, ennen kuin Herkko lähti liikkeelle.

- …tää … tuu … tää … oooon!
- Wasabi, omistaja sanoi naureskellen.

No huh, enpäs ole koskaan kokeillut laittaa wasabia nenään, vaikka mauste minulle tuttu onkin. Se menee syödessäkin nenään, jos ottaa hieman reilummin. Ihan hyvänmakuinen mauste, mutta sen kanssa pitää olla varovainen. Herkko jatkoi sinkoiluaan ympäri japsikuppilaa. Show oli paikallisille kovin mieleen ja he taputtivat Herkolle. Automyyjä karjui paniikissa:

- … ttuu … mun … dääää …
- Älä viitsi Herkko esittää, olethan sinä vanha konkari auton alle juomisessa, huusin miehelle.
- Mä en vaan … vid… dunge dedään midään.

Viimein mies tajusi ottaa servetin ja niistää nenänsä. Se auttoi ja Herkko rauhoittui. Omistaja katseli häntä hymyille ja kysyi:

- Hyvä nyt?

Herkko nyökytteli päätään. Lopputulos oli hyvä meidän kaikkien kannalta, nyt meidän ei tarvinnut raahata mukanamme velttoa matkanjohtajaa. Muistutin häntä siitä, että olemme nyt täysin riippuvaisia siitä miten matkaopasoppilas hoitaa hommansa ja meidät kotiin. Ilmoitin perään, että tahdomme nyt ruokakauppaan ostamaan jotain syötävää.

- Ruokakauppako, nytkö? Herkko äimisteli.
- Nyt heti, siellä myydään myös viinaa, Rambe hoputti.
- Mistä minä sellaisen ruokakaupan nyt tähän taion? Etsin huomiseksi, sopiiko?
- Ei tasan tarkkaan sovi, ilmoitin jyrkästi.

Kiittelimme ruokapaikan omistajaa tarjoilusta ja poistuimme kadulle. Kadulla otin kännykän ja paikansin paikkamme karttasovelluksella. Olin nimittäin kotona surffaillessani törmännyt 7 Elevenin ruokakauppoihin Uenon alueella. Tarkkoja sijainteja minulla ei ollut, mutta karkea muistikuva missä päin niitä oli ollut. Hetken karttaa zoomailtuani totesin, että yksi sellainen on tässä ihan nurkilla. Jos data olisi toiminut, olisin kaivanut sen osoitetiedon tässä ja nyt. Vaan kun ei, niin ehdotin kävelyreissua.

- Tuota pöljääkö meidän nyt pitää seurata? Närä purnasi.
- Saa sitä lähteä toiseenkin suuntaan, vastasin.
- Kyllä minä ainakin seuraan Rutinoffin kuskia, Herkko on niin humalassa ja mausteissa, etten minä ainakaan luota siihen yhtään. Äitikin on aina sanonut, että se joka vetää nenään kamaa on epäluotettava.
Siksi minä en nyt luota Herkkoon, Pasi selitti.

Muutkin olivat sitä mieltä, että seuraavat minua. Siitä tuli mieleeni matkaohjelma, emme olleet saaneet sellaista. Tiedustelin asiaa Pasilta. Mies selitti, että Herkko on tehnyt matkaohjelman ja se tultaisiin toimittamaan meille huomisella aamiaisella. Kysyin huomisen ohjelmasta, mutta Pasi ei tiennyt siitä mitään. Sen hän tiesi, että käy jossain vaiheessa parilla kurssilla pätevöittääkseen huoltoneuvojantaitojaan.

- Milloin ne kurssit ovat?
- Huomenna aamulla on yksi ja seuraavana toinen. Tulen sieltä suoraan aamiaiselle teidän kanssanne. Otin aamukurssit, sillä äiti ajatteli teidän nukkuvan aamulla pitkään.
- Äitisi on viisas ihminen.
- Voi, äiti ilahtuu tuosta, Pasin ilme kirkastui.

Kävelimme tovin ja viimein näin vasemmalla 7 Elevenin kyltin. Viittoilin sitä kohti ja lähdin kävelemään kohti liikettä. Se osoittautui pieneksi ruokakaupaksi, kuten olin ounastellutkin. Painelimme sisälle ja aloimme tutkailla valikoimaa. Olihan siellä vähän kaikkea ja bonuksena pari hyllyllistä alkoholia. Rambe tyhjensi hyllyiltä Kaalepin kanssa viskit. Minun oli pakko puuttua tilanteeseen ja nappasin itselleni yhden viskipullon. Närä ja Pasi eivät halunneet alkoholia ja Herkko tuskaili vain pahan olonsa kanssa. Otimme koreihin myös syötävää ja alkoholitonta juotavaa. Kaaleppi sai Ramben maksamaan ostoksensa, joten hän otti koriinsa muutaman annoksen nuudeleita.

- Etkö ota edes yhtä olutta? kysyin Närältä.
- Minä en ole tullut tänne humaltumaan. Pöljät kittaa viinaa eikä tajua kaikkea sitä kauneutta mitä täällä on kadut täynnä, papparainen jatkoi.
- Kyllä minä ainakin niitä perseitä katselin, hähähää, Rambe vastasi.

Maksoimme ostokset ja poistuimme kaupasta. Kyselin halukkuutta tehdä pitempi kävelylenkki, mutta se ei saanut yhtään puoltoääntä. Siitä johtuen astelimme takaisin lähes samaa reittiä. Puisto olisi kiinnostanut, mutta enpä jaksanut lähteä sinne yksin palloilemaan. Menimme hotellille ja pyysimme respalta avaimemme. Tässä hotellissa piti jättää ehdottomasti avain aina respaan kun poistui ulos. Närän kohdalla respan sedän hymy leveni ja hän sanoi:

- Huomenna, suuri päivä, heti aamusta.
- En ymmärrä, Närä vastasi suomeksi ja pakeni tiskin äärestä avain kädessään.

Menimme kahdessa erässä hissillä, sillä emme mahtuneet kaikki yhteen kuljetukseen. Ensimmäisen hissin saapumista odotellessamme Pasi ilmoitti, että tavataan aamiaisella 8:30, sillä aamiainen on yhdeksään asti ja hän kerkeää puoleksi takaisin. Olin Ramben ja Närän kanssa samassa kerroksessa, joten otimme yhteisen hissin. Perillä seitsemännessä toivottelin hyvät yöt molemmille.

- Muistakaa ottaa hellästi ne omat geishanne, hähähää, Rambe räkätti kävellessään omaa huonettaan kohti.
- Öitä, huikkasin takaisin.
- Onneksi ei tarvitse kuunnella teitä pöljiä ennen aamua, Närä murahteli.






© Rauno Vääräniemi