Etusivulle
Rutinoffin kuskin tarinat
takaisin tekstipohjaiselle sivulle
Korvikeautojen koeajot

30.8.2014

Kirjautuminen hotelliin


Herkko tuntui osaavan hyvin englantia, tosin vastapainoksi hotellin respa ei pysynyt innokkaan automyyjän jutuissa mukana. Automyyjä keräsi meiltä kaikilta passit ja antoi ne respan sedälle, joka kävi ne läpi yksitellen. Närän passin kohdalla mies hymisi ja hymisi pitkän tovin. Lopulta respa laittoi passin erilleen muista ja ilmoitti, ettei tällä passilla ole huonetta. Herkko käänsi sen ihmettelevälle Närälle, joka kimpaantui täysin kotimaisella:

- Mikä pöljä tuo muka on, eikö se tinttara ymmärrä antaa huonetta vai onko se kännissä kuin käki? Minähän en lähde tästä yhtään mihinkään ilman huonetta.
- Hys, rauhoitu! murahdin papparaiselle.
- Enkä rauhoitu. Minulla on Toyota, sen pitäisi riittää. Vaadin saada huoneen, selkiskö?
- To-yo-da? respan setä sanoi kysyvästi.

Närä nyökytteli innoissaan päätään. Respa hymyili ja kaivoi tiskin alta jonkun lomakkeen. Hän ojensi sen kumarrellen Närälle, joka otti lapun vastaan. Hän pyöritteli sitä hetken kädessään, ojensi sen sitten Herkolle ja kysyi:

- Mikä tämä on, sviitin varauslappuko?
- En minä osaa japania. Kait siihen pitää laittaa nimi ja osoitetieto, niin saat huoneen.

Herkko yritti saada selvyyttä lappuun respalta. Emme saaneet täyttä varmuutta siitä, mikä lappu oli. Tajusimme jotain siihen suuntaan, että Närä saa huoneen vain, mikäli täyttää kyseisen lapun. Me muut saimme ihan toisenlaiset laput eteemme, joissa oli teksti myös englanniksi. Toyota-papparainen ei taas saanut ollenkaan sellaista lappua. Kaikkien saatua lappunsa täytettyä, saimme jokainen huoneen avaimen. Herkko hehkutti sitä miten hieno näköala puistoon hänellä oli.

Huoneet sijaitsivat kahdessa kerroksessa. Minulla, Rambella ja Närällä oli huone seitsemännessä kerroksessa. Herkon, Pasin ja Kaalepin huoneet olivat kuudennessa kerroksessa. Aloimme hissin ovella tutkailla huoneiden numeroita ja siinä huomasimme, että Pasi ja Kaaleppi olivat saaneet yhteisen huoneen. Herkko lähti kärppänä kysymään asiasta. Hän palasi parissa minuutissa ja ilmoitti, että hotelli on valitettavasti niin täynnä, että kaksi miestä saa yhteisen huoneen.

- Krööh, miten minun kirjoitusrauhani nyt käy? Kaaleppi Kardaani röhisi.
- Mitä sinä kirjoitat, olenko minä lukenut jotain juttujasi? Herkko innostui.
- Sumuvalo-autolehteä. Olen sen armoitettu päätoimittaja.

Herkko katseli ympärilleen sen näköisenä, kun olisi kuullut ensimmäistä kertaa ruman sanan, jota ei saisi sanoa ääneen. Vaivautuneena hän kysyi:

- Siis sitäkö lehteä jossa ei ole yhtään meidän firman automainosta?
- Kröhöm, kyllä minä olen monta kertaa lähestynyt firmaanne asian tiimoilta, Kaaleppi ryki.
- Tunnen kaikki, kenen kanssa olet asioinut?
- Siis … varsinaisesti en ole asioinut kenenkään kanssa … krööh.
- Et, mutta olet kuitenkin lähestynyt, eikö niin?
- Niin … tavallaan. Monesti olen ajanut siitä ohi … ihan molempiin suuntiin … ja kerran kävin sisälläkin … vessassa asti.

Herkko pyysi Kaalepilta käyntikorttia, jotta voisi korjata tuon suuren vääryyden, mitä hänen edustamansa automerkki on kokenut. Sitä piti tehomyyjän mukaan markkinoida jokaisessa mediassa, joka käsittelee jollain tapaa autoja. Se taas ei sopinut Närälle, joka alkoi naputtaa saapasta hotellin lattiaan:

- Sumuvalossa mainostetaan vain minun Toyota-kerhoa, ei mitään muuta. Minulla on yksinoikeus Toyota-mainoksiin siinä lehdessä. Mene myymään autojasi vaikka torille!
- Niin minä menenkin, minulla on tulevilla Keravan kansainvälisillä markkinoilla oma koju, jossa myyn englanniksi firmamme autoja.
- Mikähän järki tuossa nyt on? ihmettelin asiaa.

Herkko muuttui jo toisen kerran vaivautuneen näköiseksi. Hieman aikaa puhalleltuaan hän kertoi, että joku nimeltä mainitsematon henkilö heidän konsernissaan oli painattanut markkinointimateriaalin vahingossa englanniksi. Se piti hyödyntää jotenkin, joten hän oli saanut käskyn mennä myymään autoja englanninkielisten esitteiden kera Suomea kiertävälle kansainväliselle markkinatapahtumalle.

- No johan on pöljää touhua, ihme palikoita teillä töissä, Närä paasasi.
- Minä en ole mikään palikka … uups, Herkolta lipsahti.
- Sinäkö? kysyin Herkolta.
- Juu…

Samassa hissi saapui. Se oli kuitenkin sen verran pieni, että ensin hissiin menivät Kaaleppi, Pasi ja Herkko. Jäin Närän ja Ramben kanssa odottelemaan toista kuljetusta. Odottelimme juuri hissiä tulevaksi alas, kun hotellin ovesta ryntäsi sisälle virkapukuinen paikallinen nainen. Tämä pysähtyi respan luona kysymässä jotain. Respan setä viittoili meitä kohti ja nainen kiirehti luoksemme. Nainen oli tutun näköinen, en vaan saanut päähäni, että mistä. Nainen meni Ramben eteen, otti huoneen avaimen jätin kädestä, katsoi numeron ja astui avautuvasta hissin ovesta hissiin. Meidän kaikkien kolmen ilmeet olivat erittäin hämmästyneitä. Luulin Ramben jäävän kerrankin sanattomaksi, mutta mitä vielä. Hän astui hissiin meille sanoen:

- Tulkaa pojat seuraavalla, Rambe-sedällä voi ottaa eteen jo hississä, eikä siihen silloin mahdu enempää sakkia, hähähäää.

Se siitä, Rambe lähti naisen kanssa ylöspäin, ja me jäimme Närän kanssa kaksin odottelemaan kolmatta vuoroa. Onneksi hissi vaikutti nopealta, sillä se käväisi hyvin vikkelästi seitsemännessä kerroksessa. Hotellia ulkoa päin katsellessa tuli herkästi mieleen, että onko rakennuksessa mitään nykyaikaisia mukavuuksia, kuten sähköjä tai juoksevaa vettä. Hissiin astuttuamme selvisi, että hissi oli uusi ja todellakin nopea ja hiljainen kulkija. Hitachi oli tehnyt hyvää työtä. Ylhäällä seitsemännessä kerroksessa Närä sanoi:

- Minulla on sviitti, mutta haluan nähdä millaiseen rotanloukkoon tuollainen pöljä majoitetaan.

En jaksanut alkaa kinata, vaan suuntasin kylttiä seuraten oikeaan suuntaan ja huoneeni ovelle. Avasin sen ja astuin sisälle. Se oli nuhjuinen ja pimeä. Huoneessa näytti olevan kaksi ikkunaa, tosin verhot olivat kiinni. Menin pöydän luona olevalle ikkunalle ja tempaisin verhot auki.

- Hahahaa, pöljä sai seinänäkymän, Närä ilakoi.

Olihan siinä ikkuna, mutta se oli suoraan naapuritalon seinään. Välimatkaa seinään oli varmaan 10 – 15 cm. Tempaisin toisenkin ikkunan verhot auki. Se näkymä ei ollut seinään, vaan paloportaikkoon. Erotin portaikosta juuri ja juuri päivänvaloa. Se siitä puistonäkymästä, mitä Herkko oli kovasti hehkuttanut. Vedin verhot kiinni ja sanoin Närälle:

- Tämä on ihan yhtä turvallista kuin autoilu sinun Yariksella.
- Miten muka?
- Kun ei pääse mihinkään, niin ei voi sattuakaan mitään, ehehehee.
- Vai niin, olipas pöljä juttu taas naperolla.

Istahdin sängylle tarkoituksenani ottaa kengät pois jalasta, kun Närä alkoi vaatia minua tutustumaan hänen sviittiinsä, jotta tulisin todella kateelliseksi. Närä jaksoi vielä ilkkua, että matkani oli ylihintainen, kun olin joutunut ostamaan niin kalliin auton saadakseni matkan, toisin kuin hän. Lentomatkasta ja valvomisesta väsyneenä en jaksanut alkaa kinata asiasta. Närä kun oli joutunut ostamaan peräti kaksi autoa saadakseen matkansa, Yariksen ja pienoismallin. Niinpä seurasin häntä vain hiljaa paljon hehkutetun sviitin ovelle.

Närä räpläsi kädet vapisten lukon auki, ja astuimme peräkanaa huoneeseen. Se oli aivan toisenlainen mitä minulla. Siinä oli parisänky, ja huone oli muutenkin isompi ja siistimpi. Vaikutti siltä, että siellä oli tehty jotain remonttia jossain vaiheessa, toisin kuin omassa huoneessani. Huoneessa oli yksi iso ikkuna, josta kajasti heikosti valoa verhojen läpi. Huomattuani sen, Närä säntäsi heti sen eteen, tarttui kiinni verhosta ja sanoi:

- Tänne tulee sentään päivänvalo, toisin kuin erään pöljän huoneeseen.

Toyota-papparainen tempaisi verhot auki niin rivakasti, että pelkäsin niiden tulevan samaa kyytiä lattialle asti. Näin ei kuitenkaan käynyt, vaan verhot pysyivät ikkunassa. Verhojen avaaminen paljasti myös jotain sellaista, mitä minä en uskonut näkeväni, ja nähtävästi Närä vielä vähemmän.

- Mi-mi-mi-kä tuo on? Närä änkytti.

Minä en voinut sille mitään, että tajuttuani mitä katselen, niin repesin aivan tolkuttomaan räkänauruun. Minun oli aivan pakko heittäytyä sängylle, sillä nauroin aivan vatsa kippurassa.

- Ihan tolkuton pöljä, Närä puhisi ja veti verhot takaisin ikkunan eteen.
- Ei, ei, näytä vielä, vilauta edes vähän, pyysin ja repesin uudelleen.
- Enhän vilauta. Kuka sinut käski tänne nauraa räkättämään, häh?
- Sinä, sinä itse käskit seurata sviittiisi, eheheheee…
- Nyt olet nähnyt, voit poistua.
- Ei, en halua lähteä vielä. Vilauta nyt vähän, edes pikkaisen, pliis.
- Ulos pöljä, et asu tässä huoneessa, Närä alkoi tuuppia minua.

Poistuin huoneesta käytävälle ja Närä paiskasi oven perässäni kiinni oikein voimalla. Jäin hetkeksi seisomaan käytävälle, sillä minusta kuulosti siltä kuin jossain olisi tehty remonttia. Jyskytys oli melkoinen. Tai ehkä siellä vain joku japanilainen liikemies takoi päätään pöytään epäonnistuneiden bisnesten vuoksi. Kohautin olkapäitäni ja palasin huoneeseeni hymy huulilla. Nyt en ollut enää yhtään väsynyt. Ajattelin huilata pienen hetken ja soitella sitten tyypeille, jos vaikka lähdettäisiin tekemään pieni kierros ulkona. Minulla olisi nälkä ja kaupassakin pitäisi käydä. Hotellissa ei ollut omaa kauppaa, mutta etukäteistiedustelun mukaan lähiseudulla oli 7 Elevenin ruokakauppoja useampiakin.

Huoneessa purin osan tavaroistani. Kovin paljon laukkua ei tarvinnut purkaa, sillä vaatimattomassa huoneessa ei ollut vaatteille muuta säilytyspaikkaa kuin kolme henkaria seinällä olevassa naulakossa. Heittäydyin sen jälkeen hetkeksi selälleen sänkyyn ja avasin television. Selasin kanavat läpi, niitä näkyi kymmenkunta. Jätin töllön auki yhdelle kanavalle ja laitoin silmät kiinni. Olin taas täällä, japsiautojen ihmeellisessä maassa. Mietiskelin juuri Ramben kohtaloa, kun oveeni koputettiin varovasti.

- Kuka siellä? huusin oven läpi.
- Pasi täällä, en ole paha.

Nousin ylös ja avasin oven. Pasi asteli sisälle, istahti ainoalle tuolille ja alkoi tilittää:

- Se alkoi heti piereskellä, sitten se otti yhden Autopiltti-lehden matkalaukustaan ja meni vessaan kiroilemaan. Minua alkoi kovasti harmittaa tuollainen.
- Siis mitä ja kuka?
- No se Kaaleppi Kardaani. Minä en päässyt ottamaan kuvaa vessanpytystä kun se meni heti kakalle ja hampaatkin on yhä pesemättä. Äiti ei kyllä tykkää nyt. Ethän sinä kerro äitille?
- No en kerro, älä huoli. Voit ottaa kuvan minun vessasta jos haluat. En ole käynyt siellä vielä.

Pasi pomppasi ylös tuolista ja säntäsi vessaan. Hetkessä hän oli takaisin tuolilla pettyneen näköisenä.

- Ei se ollut samanlainen. Siellä oli kiiltoa, tuo on nuhjuinen.
- Kiitos, sain sitten hotellin retroimman huoneen.
- Voitaisiinko me mennä syömään? Minulla olisi nälkä, Pasi tapitti minua.
- Kyllä. Viet varmaan meidät johonkin hyvään ruokapaikkaan, kun olet oppaamme.

Pasi katseli paskaista ja laikukasta kokolattiamattoa ja pyöritteli päätään. Hän kertoi, ettei hänellä ollut mitään hajuakaan mistään ruokapaikoista. Hän osasi kyllä tiettyihin paikkoihin, mutta ruokapaikat eivät olleet sellaisia.

- Voisin viedä teidät Uenon eläintarhaan Herkon kanssa, Pasi kilkatti.
- Ai syömään uhanalaisia eläimiä, vai?
- No eikäkö, kun katsomaan Pandoja.

Pandasta minulle tuli mieleen Herkko ja sen lakritsit. Olikohan miehellä niitä täällä mukanaan? Sitten muistin Herkon olevan matkaopaskoulutuksessa. Tiedustelin siitä Pasilta:

- Miten Herkon matkaopaskoulutus on lähtenyt käyntiin?
- Ihan hyvin … kai. Olihan se löytänyt tänne hotellillekin.
- No laita Herkko etsimään meille ruokapaikka, sehän tänne tulee jatkossakin oppaaksi, vai olenko ymmärtänyt oikein?
- Kyllä tulee. Minä hoidan vain nämä suuremmat linjat äitin kanssa.

Pasi kilautti Herkolle ja sopi, että tapaamme hotellin aulassa vartin päästä. Herkko lupasi välittää tiedon myös muille ryhmämme jäsenille. Mies vaikutti touhukkaalta ja aikaansaavalta. En tiedä, olinko sittenkin tehnyt hänestä väärän johtopäätöksen luokittelemalla miehen epäluotettavien kastiin.

Vartin päästä olimme kaikki muut paitsi Rambe aulassa. Herkko vakuutteli, että oli saanut myös Ramben kiinni puhelimella, ja mies oli luvannut olla paikalla sovittuun aikaan.

- Mistä sait Ramben numeron? hämmästelin asiaa.
- Ramben hinauspalvelun numero on meidän jokaisen automyyjän puhelimessa. En ole miestä aikaisemmin itse edes nähnyt. Me emme saa poistaa numeroa puhelimesta, hah. Vaan täälläpä minä olen pomojen pomo, matkaoppaana en kumartele ketään, en edes isoa Rambea.
- Ketä täällä ei kumarrella? kuului hotellin ovelta.

Vilkaisimme ovelle päin, ja Rambe seisoi siellä peittäen koko oviaukon. Herkko meni ihan kalpeaksi, kumartui lattiaa kohti, oikaisi itsensä sitten nopeasti ja kähisi:

- Joku roska tuossa lattialla, no enpäs viitsi kumarrella ja noukkia sitä.
- Mennäänkö vai jäättekö poikaporukassa tekemään oikein ison kimppahalin?
- Mennään, ilmoitin ja lähdin ensimmäisenä liikkeelle.
- Janohan tässä jo olisi, Kaaleppi komppasi ja lähti seuraamaan.

Myös loput porukastamme saivat jalat alleen, ja kohta olimme kadulla hotellin edustalla. Minulla oli sellainen käsitys, että meidän piti mennä ensin oikealle ja sitten loivasti vasemmalle, niin pääsisimme Uenon kuuluisalle ostoskadulle ja ostosalueelle. Herkko oli nähtävästi lukenut läksynsä, sillä automyyjä lähti juuri siihen suuntaan. Oppaamme perässä kävellessä katselin valomainoksia ja kylttejä. Olimme niiden mukaan aikamoisella alueella. Paikka kuhisi juottoloita, seksibaareja ja ties mitä riettauteen viittaavaa. Ohitimme ne ja painuimme Herkon perässä ison kadun yli. Päästyämme pienemmälle sivukadulle, Herkko ilmoitti:

- Matkaoppaan ominaisuudessa johdatan teidät herkkuja notkuvien ruokapöytien ääreen, mistä ei tarvitse palata nälkäisenä tälle kadulle, ja hinta tulee olemaan todella halpa.
- Sinttihän puhuu asiaa, Rambe nuolaisi huuliaan.

Puhe oli mannaa myös omille korvilleni, sillä nälkä oli melkoinen ja olutkin maistuisi. En aikonut viettää lomaani ilman alkoholia ja epäilin monen muun olevan samoilla linjoilla kanssani.

- Tästä sisälle, Herkko avasi yhden ruokapaikan oven.

Astuimme peremmälle hämyiseen ruokapaikkaan. Sievä japanilainen tarjoilijanainen oli meitä vastassa tiskin takana. Hän laski meidät nopeasti ja varmisti lukumäärän. Sitten hän tiedusteli, että tulemmeko syömään vai juomaan. Herkko toimi puhemiehenä, ja kohta istuimme kahdessa pöydässä ruokalistat nenämme edessä. Ne olivat onneksi japanin lisäksi myös englanniksi, tosin englantia oli vain sana siellä ja toinen täällä.

- Sitä saa mitä tilaa, eli kuka tarjoaa oluet? Kaaleppi kysyi.
- Sinä, vastasin nopeasti.
- Krööh, jäi tuota lompakko hotellille, kun oli niin kiire lähtö. Ihme hätiköintiä, suoraan piti vessasta lähteä, jäi lehden lukukin kesken, krööh.
- Minä maksan oluet, Pasi kilkatti ja läpsäytti muumikukkaronsa keskelle pöytää.






© Rauno Vääräniemi