Etusivulle
Rutinoffin kuskin tarinat
takaisin tekstipohjaiselle sivulle
Korvikeautojen koeajot

22.7.2014

Jädet


Närä jatkoi sinnikkäästi peruuttamista Yariksellaan. Odotin kieli pitkällä jotain ongelmia, mutta harmikseni papparainen paahtoi menemään kuin vanha trukkikuski, mikä hän ihan oikeasti olikin. Aloin matkan edetessä jo miettiä, että pitäisi jollain tapaa saada tuon Yariksen vaihteisto niin, että siinä olisi vain pakki. Voisi eläkevaari muistella menneitä työjuttuja jokaisella autoreissullaan. Matkan edetessä totesin myös sen, ettei meihin kiinnitetty juurikaan huomiota. Pari nuorta neitosta osoitteli meitä ja näkyi nauravan ja yksi Bemari pöllytti hieman reunahiekkoja, kun oli ajaa meitä pällistellessään tieltä.

Laakkosen kohdalla Keravalla liikennevaloissa viereiselle kaistalle ajoi vihreä Primera, jota sompaava täti-ihminen alkoi pyöritellä päätä ja aukoa suutaan. Avasin sivuikkunan ja näytin tädille, että tekee samoin. Ikkuna raottui varovasti ja täti katsoi kysyvästi minua. Huusin hänelle:

- Laulatko siellä yksinäsi vai onko sinulle meille jotain asiaa?
- Kehtaattekin pelleillä tuolla tavalla isot miehet. Kuin pahaisetkin kakarat isoissa leluissaan.

Vai tälle linjalle sitä lähdettiin, ajattelin huvittuneena. Kuittasin takaisin:

- Jos oma lelusi ei ole tarpeeksi iso, niin tervetuloa meille tänään illalla.

Viestin perille menoa sai odotella hetken, mutta päästyään perille se nosti punan tädin naamalle. Ikkuna surahti nopeasti ylös ja katse kääntyi tiukasti eteenpäin. Valojen vaihtuessa Primeran renkaat oikein vinkaisivat, kun raggaritäti lähti kepittämään vanhaa kaksilitraista riisinpaahdinta. Me puolestamme lähdimme valoista rauhallisemmin ja käännyimme seuraavasta risteyksestä vasemmalle, eli Citymarketille. Primera näytti menevä suoraan, eli emme tapaisi ainakaan tällä kauppareissulla.

Närä sai Yariksensa yllättävän ketterästi parkkihalliin ja siellä ensimmäiseen vapaaseen ruutuun, perä edellä tietenkin. Papparaisella oli suu korvissa, kun hän lampsi Ariston vierelle. Nousin autosta kuuntelemaan hänen hehkutustaan suoritetusta uroteosta:

- Olisin muuten ohittanutkin, mutta pelkäsin sinun jäävän jälkeen.
- Ketä muka?
- Kaikki samaan suuntaan menevät tietenkin, pöljä.
- Hyvinhän tuo peileistä peruuttaminen sujui, kehuin häntä ihan aiheesta.
- Peruuttelin välillä myös Yariksen mainiosta peruutuskamerasta. Vain japanilainen insinööri osaa tehdä noin tarkan peruutuskameran.
- Näitkö muuten Pasin, se ohitti meidät Volvolla.
- Näin, soitin sille Yariksen mainiolla bluetoothilla, että ajaa rumalla autolla.

Kuuntelin Närää ja mietin, että minähän se tässä taidan olla se tekniikan taantumuksellinen seniori, vaikka olenkin Närää yli 20 vuotta nuorempi.

- Pasi sanoi odottavansa meitä pakastealtaaseen nojaten. Hänellä on Volvon lippalakki päässä, että tunnistamme hänet.
- Mehän tunnemme Pasin muutenkin, huomautin.
- Ai niinhän se olikin, Närä mutisi.
- Miksi pakastealtaalla? Minä sovin Pasin kanssa, että tapaamme täällä parkkihallissa.
- Pöh, mitä vanhoja muistelemaan. Soitin sinun jälkeen ja sovin uuden tapaamispaikan. Taidat olla jotenkin hidas.
- No just!

Olinhan minä vauhtipappaan nähden hidas, ainakin autoilussa. Ehkä en ollut muutenkaan niin nopea syttymään erilaisille vouhotuksen aiheille kuin Närä. Harkitsin yleensä asioita hyvinkin monelta kantilta, sillä elämässäni ei ollut mitään kiirettä minnekään. Nyt kyllä alkoi jo vähän tympäistä tuo korvikeauton ostaminen, olisihan sitäkin voinut vielä harkita toiset kymmenen vuotta. Ilmankos en tuntenut oloani kovinkaan kotoisaksi Toyotan ratin takana. Tuli jotenkin sellainen tunne, kuin olisin istunut alastomana ihan vieraassa kylpyammeessa, ja vielä ilman lupaa.

Lähdin seuraamaan Närää kohti Citymarkettia. Nousimme portaat ylös ja suuntasimme kohti pakastealtaita. Nappasin vauhdissa itselleni ostoskorin, ettei tarvitse sulatella jäätelöistä kädessä. Tiedä kuinka monta litraa sitä joutuu ostamaan, kun kerran tuli varomattomasti luvattua. Pasi odotteli meitä sovitusti Volvo-lippis päässään pakastealtaaseen nojaten. Tosin hän nojasi siihen pizzojen kohdalla, joten huomautin miestä.

- Nojaat muuten pizza-altaaseen.
- Ou ei, ilmankos minulla alkoikin tehdä mieli oreganoa, Pasi kilkatti.
- Minä ainakin menen hakemaan sitä jäätelöä, Närä touhotti.
- Minä myös, pidän jätskistä. Ajattelin lanseerata oman jädemaun. Kävin netissä eräillä ulkomaalaisilla sivuilla ja siellä oli jotain uutta jädeä, se taisi olla vaniljaa. Vaikea nimi, mutta siitä voisi tulla myyntimenestys, Pasi räpätti.

Kävelin kaksikon perässä ja pysähdyin heidän viereen jäätelöiden kohdalle. Avasin luukun, otin sieltä käteeni yhden jäätelöpaketin ja näytin sitä Pasille.

- Mitä tässä paketissa lukee?
- Vaniljajäätelöä.
- Mistä sinä äsken touhotit?

Pasin katse harhaili hetken jäätelöpaketin ja pakastealtaan väliä. Lopulta hän nyökytteli ja sanoi:

- Minä olin oikeilla jäljillä, siis siitä myyntimenestyksestä. Olisinpa ollut nopeampi.
- Keksit jotain muuta, ei kaikkea ole vielä keksitty, lohduttelin miestä.
- Onneksi minulla on se uusi matkatoimisto, Pasin Paluulennot.
- Tuota noin, miksi sen nimi on Paluulennot? tiedustelin asiaa.
- Antaa luotettavamman kuvan, kun jo nimikin kertoo sen, että lomalta pääsee palaamaan kotiin. Äidin mukaan on tärkeätä antaa luotettava vaikutelma heti nimestä lähtien. Jos olisin antanut nimeksi Pasin Menomatkat, niin osa luulisi, että myyn vain yhdensuuntaisia lomamatkoja. Ei kiva, en ostaisi itsekään pelkkää menomatkaa.

No huh, että pitikin taas kysyä, manailin kuunnellessani Pasin lärpätystä. Närää moinen ei näyttänyt häiritsevän yhtään, sillä papparainen tutki ja vertaili eri jäätelöitä erittäin keskittyneesti. Sitten muistin toisen asian, joka oli pyörinyt mielessäni ja tiedustelin sitä Pasilta:

- Ajoit Volvolla, miksi?
- Voi kuule, sekin oli äidin idea. Koska olen nyt kiireinen matkatoimiston omistaja, niin minulla pitää olla alla iso rauta. En saanut viidellä sadalla muuta katsastettua ja toimivaa kuin tuon Volvon.
- Siis teet Toyotalle hommia ja ajat Volvolla.
- Eikä, kun teen matkatoimistohommia ja ajan Volvolla.
- Mutta olet kuitenkin vielä Toyotan palveluksessa.
- Olen, mutta sinne minä menen julkisilla ja syömässä käyn firman autolla.

Närä heilutteli kädessään kahta jäätelöpakettia ja ilmoitti ottavansa molemmat sekä yhden Jättis-tuutin, sillä hän ei osannut päättää mikä niistä olisi parhaimman makuinen. Kehotin Pasia valitsemaan itselleen jäätelön ja otin itse Jättis-tuutin. Pasi valitsi ison tikkujäätelön.

- Säästän aina nämä tikut, sillä laitan jossain vaiheessa Volvoon puisen kojelaudan. Eikä ole sitten mitään puujäljitelmää, kuten halvoissa Mersuissa on. Lakkaan sen vielä, niin tuleepas nätti eli komia.
- Eikä! parahdin.
- Jooka. Äiti on aina sanonut, että ihmisen pitää toteuttaa unelmiaan. Minun unelmani on ollut aina saada puinen kojelauta. Nyt minä siis puhun kokopuusta, en puun värisestä muovista enkä viilusta.
- Ehehee, automeikkari saa puisesta kojelaudasta kuin uuden höyläämällä, eheheee.
- Sinä tajusit Rutinoffin kuski, olen aina pitänytkin sinua idolinani. Nytkin sinä hoksasit heti ja tarjoat vielä jäden.

Siirryimme ostostemme kanssa kassajonoon, jossa joku vaari laski kolikoitaan. Tovin odottelun jälkeen oli meidän vuoromme ja maksoin jäätelöt. Närä pakkasi omat pakettijäätelönsä visusti muovipussiin ja hehkutti:

- Toyota Yariksen mainio ilmastointi pitää nämä syöntikuntoisena vaikka ensi viikkoon. On niin viileä, etten voi pitää täysillä tai alkaa ilmasto kylmetä.
- Mihin mennään syömään näitä?
- Ulos, olen aina halunnut käydä Cittarin edessä ja syödä samalla jäätelöä, Pasi ilmoitti.
- Sopii minulle, vastasin.
- Vien nämä ensin Yarikseen, Närä sanoi ja lähti kohti parkkihallia.

Astelimme Pasin kanssa ulos ja aloimme nauttia jäätelöistämme. Tuuttia nuoleskellessani kysyin Pasilta, että onko hän tosiaan Japaninmatkan takana.

- Kyllä, minä ja äitini olemme sen takana. Jännää lähteä taas sinun kanssa reissuun.

Hymähdin itsekseni, että juu, taitaa taas olla edessä aika jännä reissu, josta ei tule puuttumaan naurettavia tilanteita. Toisaalta minua hirvitti, sillä olisin reissussa kolmestaan Herkon ja Pasin kanssa. Olisi kiva saada mukaan myös jotain järkiseuraa.

- Herkko mainitsi jotain siihen suuntaan, että matkoja olisi enemmänkin tarjolla. Pitääkö se paikkansa?
- Voi pitää kyllä. Me myytiin niitä iso pompsi.
- Häh?
- Myytiin niitä iso läjä.
- Siis Toyotalleko?
- Juu, ei me rellukuskeja kuskata Japaniin. Niitä me viedään varaosien hakuun Ranskaan. Haluaisitko lähteä sinnekin?
- Ei kiitos, puistelin päätäni.

Tiedustelin vielä Pasilta, että mihin niitä Japanin matkoja on mennyt, sillä en ollut nähnyt lehdissä mitään mainosta kyseisistä matkoista. Pasi kertoi, että kyllä ne myyjät niitä markkinoivat, kunhan jokaisesta liikkeestä on yksi myyjä käynyt paikanpäällä hankkimassa Pasin matkaopaspätevyyden.

- Millainen se on?
- Pitää löytää tietyt paikat ja osata kulkea siellä. Tiedätkö muuten, että Japanissa kävellään vasemmalla puolen?
- Juu tiedän.
- Haluaisitko alkaa minulle matkaoppaaksi?
- En. Eikös Herkko ole matkaopas ilman ensikäyntiä?
- Juu ja ei. Ei vielä virallinen, mutta kun minä olen mukana, niin pätevöityy aika nopeasti Tokiossa.

Sain kuulla Pasilta, että hänellä olisi liiketoimia Tokiossa ja sen aikaa olisin täydellisesti Herkon talutushihnassa.

- Tuota, lähteekö sinne meidän kolmen lisäksi joku muu?

Pasi ei osannut sanoa asiaan yhtään mitään, sillä lähtijät eivät olisi hänen päätäntävallassa. Viimein Närä tuli paikalle ja alkoi syödä tuuttiaan. Pasi syventyi myös jäätelöönsä, joten sain olla hetken aikaa ihan omissa ajatuksissani. Toisaalta ihan hyvä tuo matka, onpahan jotain vaihtelua normaaliin kotona öllöttämiseen. Matkailu onkin jäänyt viime aikoina vähemmälle. Onneksi passi oli tullut uusittua reilu vuosi sitten, joten sen kanssa ei tullut kiirettä.

- Japani on kaunis maa kesällä, Pasi sanoi.
- Minä olen ollut siellä, Närä ilmoitti.
- Minäpä menen sinne taas kohta ja Rutinoffin kuski lähtee mukaan ja Herkko automyyjä myös. Ollaan kova kolmikko.

Närä kääntyi katsomaan minua syyttävän näköisenä. Papparainen osoitti minua sormellaan ja vaati selitystä siitä, etten ollut kertonut hänelle mitään.

- Sain tänään tietää.
- Nytkö, tässäkö, ihan tässä kohtaako?
- Ei, vaan olin kotona kun Herkko soitti ja kertoi matkasta.
- No niin, pöljällä olisi ollut monta tuntia aikaa kertoa siitä, hmph!
- Miksi minä sinulle matkoistani kertoisin?
- Kaikki Japanijutut kuuluvat minulle. Minulla on Toyota-kerho, ei sinulla. Miksi muuten lähdette sinne?
- Sain kaupanpäälle kun ostin Ariston.
- Ai jaa…

Närän ilme oli jotain sellaista, että kohta joku saa kuunnella korvat punaisena sitä miksi Toyota-jäärä ei ollut saanut itselleen kaupan päälle Japanin matkaa. Pasi informoi myös Närää siitä, että on perustanut matkatoimiston ja myynyt Toyotan jälleenmyyjille kyseisiä matkoja, joita oli tarkoitus antaa kaupan päälle.

- Oletko sinä vaihtamassa autoa? Pasi uteli Närältä.
- En, mutta lähden kyllä sinne Japaniin.
- En usko. Ensin pitää ostaa auto ja vasta sitten pääsee Japaniin. Äitikin sanoo aina, ettei mitään saa ilmaiseksi.
- Minä vaadin, Närä polki nahkasaapastaan kivetykseen.
- Mitä vaadit, oikeutta eläimille vai autoja pois kaupunkien keskustoista? kysyin piruuttani.
- Niin pöljä, ettet osaa esittää edes oikeita kysymyksiä, Närä tuhahti.

Närä hotki jäätelönsä loppuun ja kaivoi sitten taskustaan puhelimen. Hän ilmoitti ottavansa puhelun omalle automyyjälleen, joka kyllä järjestää ihan mitä vain. Papparainen kehuskeli vielä ottavansa kaksi matkaa ja olevansa perillä kaksi kertaa niin pitkään mitä me. Se ei ollut ollenkaan huonompi idea, mikäli se vain toteutuisi jollain tapaa. Itse viihtyisin kyllä pitempäänkin siellä. Matkustaminen on kivaa, mutta olen aika huono lähtemään reissuun yksinäni. Samassa Närä sai myyjänsä kiinni:

- Närä tässä hei. Ottaisin niitä Japanin matkoja kaksi kappaletta. Voisin tulla koeajamaan jonkun uuden Toyotan ja noutamaan ne matkat.

Nähtävästi linjan päässä oltiin hämmentyneitä, sillä Närä huuteli tovin haloota luuriinsa. Viimein sieltä alkoi kuulua jotain, sillä papparainen kuunteli silmät pyöreinä puhelimesta tulevaa informaatiota.

- Jahas. Ai jaa. Aika pöljä vastaus sinulta. Minä en hyväksy ollenkaan tuollaista vastausta.

Taas Närä kuunteli tovin ja lopulta katkaisi puhelun sanomatta sanaakaan. Kysäisin häneltä:

- Löitkö sille luurin korvaan?
- En, pöljä katkaisi itse ensin.
- Mitä se sanoi?
- Minun pitää kuulemma ostaa auto, että saan matkan. Minähän olen ostanut auton, sata varppina olen, sillä pöljällä automyyjällä on vielä minun allekirjoittamat paperit, Närä polki nahkasaapastaan kivetykseen.

Aikansa puhistuaan Toyota-jäärä ilmoitti lähtevänsä kierrokselle ihan henkilökohtaisesti. Sinne Japaniin hän tulisi lähtemään konstilla millä hyvänsä. Närän poistuttua paikalta, tiedustelin Pasilta, että koska saan matkaliput ja tiedot matkasta.

- Herkko tiedottaa, mutta minulta saat matkaliput vaikka huomenna. Laitan äidille tekstarin, että idolini Rutinoffin kuski haluaa matkaliput.
- Kiitos.
- Voisin ajeluttaa sinua myös Volvolla, jos haluat tuntea tukevaa laatua.
- Ei kiitos. Minusta tuntuu, että ajelutan itse itseäni tuolla uudella autollani.
- No heippa sitten, minun pitää käydä äidille apteekista salvaa, kun sen pylly kutiaa Volvossa istumisesta.
- Juu, hei, hei vaan!






© Rauno Vääräniemi