Etusivulle
Rutinoffin kuskin tarinat
takaisin tekstipohjaiselle sivulle
Korvikeautojen koeajot

30.3.2014

Robottiauto


Sain odotella tovin Herkkoa hänen myyntipisteessään. Lopulta myyjäni saapui paikalle naama punaisena, hiki otsalla helmeillen. Istuttuaan jakkaralleen, hän totesi huojentuneen kuuloisena:

- Huh, johan helpotti. Meni vatsa ihan sekaisin.
- Ai jaa, ajoinko minä niin lujaa?
- Ei, kun peltipoliisistressi iski. Toyotat ovat arvokkaita ja laadukkaita autoja, enkä halua niiden sotkeutuvat sellaisiin ylinopeudesta kuuluisiin autoihin, kuten Bemareihin tai Audeihin. Olen oman automerkkini portinvartija.

Höpö, höpö ja diipa daapa, ajattelin mielessäni. Että ihan stressi iski automyyjään kun hieman käskytin myytävää autoa. Epäilin kyllä itse enemmän krapulaa. Herkosta ei pystynyt sanomaan päällepäin, oliko eilen otettu miestä väkevämpää vai ei. Tosin pahimmat tuulihatut tanssivat jo kolmospullon tahtiin mitä vaan.

- Sitä rahoitusta ei voida myöntää, Herkko täräytti.

Kelasin mielessäni, että mitähän mies nyt horisee. Köyhät ne rahoituksia kyselevät, eikä se näin ollen koske minua. Noukin luottokortin lompakosta ja laitoin sen pöydälle. Naputin sitä sormella ja sanoin:

- Maksan tällä. On kivasti tasaraha.
- Njaa, päällepäin tuo näyttää kyllä luottokortilta, mutta miten lie sen limiitin laita?
- Mikä kivistää, oletko myymässä vai lottoamassa? kivahdin Herkolle.

Automyyjän naama alkoi punoittaa ja hän sai kakisteltua ilmoille, ettei haluaisi millään myydä Aristoa minulle noin halvalla tai oikeastaan millään hinnalla. Se olisi kuitenkin pakko, sillä käsky oli käynyt korkeimmalta mahdolliselta taholta.

- Ihanko liikkeen toimitusjohtajalta?
- Ei, myyntipäälliköltä.
- Eikös toimari ole korkeampi taho?
- On ja ei. Toimitusjohtaja ajaa GT86:lla ja myyntipäällikkö Land Cruiserilla, eli hän on meillä se korkein mahdollinen taho.
- Entä kaupantekijäinen, kuulin siitäkin juttua.
- Pyh, mitä lie huttua sellaiset puheet, Herkko viittoili kädellään.

Samassa miehen puhelin soi. Vilkaistuaan puhelimen näyttöä hänen ilmeensä meni vakavaksi. Puhelukin oli vakava, mutta vastapainoksi erittäin lyhyt. Lopetettuaan puhelun, Herkko ilmoitti:

- Kaupantekijäinen tulee. Siitä neuvotellaan ja se ilmoitetaan myöhemmin henkilökohtaisella puhelulla.
- Kiitos, olen oikein otettu tästä erinomaisesta palvelusta.

Puhelu näytti saaneen muutenkin autokauppaan vipinää, sillä Herkko takoi konettaan kuin heikkopäinen ja kohta edessäni olivat auton myyntipaperit. Luin ne läpi ja vedin tarvittavat nimet alle. Otin siinä samalla myös vakuutukset, sillä eihän oikealta voi ajaa ilman kunnollisia vakuutuksia. Hirvittelin tosin hintaa, sillä Rutinoff meni vielä hevoskärryjen vakuutushinnoilla. Vakuutuksista ajatukseni laukkasivat renkaisiin ja yhteen niihin liittyvään ongelmaan. Perseeseenkö ne tunkisin, sillä verkkokellarini on täynnä kaikenlaista roinaa. Niinpä tiedustelin asiaa:

- Onko teillä rengassäilytyspalvelua?
- On, 83 euroa per kausi.
- Sellainen sitten.

Jouduin jälleen allekirjoittamaan yhden paperin, mutta eipä sillä väliä, nyt renkaani olivat jonkun toisen murheena. Siihen sisältyi kuulemma renkaiden kausivaihto ja tasapainotus. Minulla kävi kyllä mielessä, että olisihan ne renkaat voinut viedä Romu-Reiskan Merkilliseen autokorjaamoon. Kait sielläkin olisi ollut tilaa yhdelle rengaskerralle. En vaan luottanut oikein Reiskan ammattitaitoon, joten parempi jättää gummit merkkiliikkeen riesaksi.

- Saako olla vielä kupillinen pahaa kahvia, niin tämä olisi kättelyä vaille? Herkko tiedusteli.
- Mikä ettei.

Joimme vielä irvistellen talon tarjoamat automaattikurat. Ihme rituaaleja näillä japanilaisia autoja myyvillä liikkeillä. Ellen olisi ollut lähdössä autolla, niin olisin ottanut mieluimmin kuuman saken. Kylmänä en pitänyt siitä, mutta kuuma versio kyllä putosi. Oikein puistatti, kun muistelin miten olin aikoinaan juonut pillillä kylmää sakea sellaisesta pienestä pahvitötsästä, hyi helvetti!

- Onnea uudelle autolle. Meiltä saat myös halvat huollot ja edulliset katsastustarkastukset autoosi. Käytämme sen myös puolestasi katsastuksessa ja pidämme muutenkin huolta hyvinvoinnistasi, Herkko hehkutti meidän kätellessä.
- Katsellaan nyt miten rakastun siihen. Suhde voi hyvinkin olla tulinen, mutta erittäin lyhyt.
- Minulla olisi yksi vanha taksissa ollut Crown kotona, vaihdan Ariston siihen jos alkaa kyllästyttää. Pienellä välirahalla toki.
- Juu, juu, vaihdellaan jos ei muuta keksitä, huikkasin takaisin.

Enpä tulisi ikimaailmassa vaihtamaan Aristoa vanhaa Crowniin. Enkä ajatellut muutenkaan urautua yhteen korvikeautomerkkiin. Näin ainakin toivon, vaikka eihän mikään ole koskaan varmaan. Sen todisti jo tämänpäiväinen autokauppa korvikeautosta. Olen varmaan tulossa vanhaksi, kun lipsun omista periaatteistani. Toisaalta paloin halusta nähdä Närän ilmeen kun hurautan pihaan omalla Toyotalla. Siinä voi pussihousut tutista ja nahkasaapas läpsyä asfalttiin ennennäkemätöntä tahtia.

Pihalla autoni vierellä seisoskeli kaksi haalaripukuista kaveria. Avattuani auton ovet, he alkoivat tyhjentää sitä kesärenkaista. Kaksikko toimi ilmeettömästi ja nopeasti. Epäilin hetken heidän olevan robotteja ja mietin pientä testiä, esimerkiksi polveen potkaisemista. Luovuin siitä kun toinen kolautti päänsä takaluukun kulmaan ja ähkäisi. Meinasin huomauttaa kaveria, että äläpäs kolhi autoa, ettei mene runko kieroon. Tiedä miten herkkiä nämä japanilaiset ovat todellisuudessa. Hiljaisten kaverusten poistuttua renkaineen, istahdin autoon ja sain tyhjän käden.

- Vittu, missä se ratti on? kirosin ääneen.

Käteni haroivat hetken tyhjää kohtaa, sillä olin totutusti istahtanut autoon sen vasemmalta puolen. Pitäisi varmaan hitsata tämä toinen etuovi kiinni, niin ei tulisi muiden näkökulmasta tällaisia huvittavia kömmähdyksiä. Vaihdoin puolta ja totesin autoa kiertäessä yhden harmaapäisen mummelin pyörittelevän päätään. Näytin kieltä ja istuin ratin taakse. Viimein pääsin matkaan.

Pienen matkaa kotiin päin ajettuani totesin polttoaineen olevan vähissä. Niinpä ennen Tuusulantielle kurvaamista kanttasinkin Ariston huoltoaseman pihaan. Ajoin automaatille, sillä en ole niitä jotka haluavat notkua sisällä tankkauksen vuoksi. Hyvä, että kerkesin nousta autosta, kun viereen pölähti lököttäviin samettihousuihin pukeutunut partasuinen mörrimöykky. Miehen pipossa oli aivan hervottoman iso tupsu, joka varmasti rasitti tyypin niskoja. Tursake aloitti artikuloinnin:

- Google, eikö olekin?

En ollut ihan varma mitä jäbä selitti, mutta kuvittelin kuulleeni jotain utelua hakukoneesta, niinpä vastasin:

- Yahoo ja Bing ovat myös hakukoneita.
- Tämä auto on sellainen Googlen robottiauto, eikö olekin?

Vilkaisin äijää ja sen jälkeen autoani tarkemmin. Ei siinä missään kohtaan lukenut Google, eikä auton katolla ollut mitään ihme kameraviritelmiä. Mörrimöykky oli tainnut vetää aamiaiseksi vääriä sieniä ja nyt pää oli täynnä salaliittoja ja hallusinaatioita.

- Juu ei ole, puistelin päätäni.
- On se. Auto ajoi tähän aivan itsestään. Minä näin. Kuvasin sen uudella Nokiallani. Katso, ei kuskia.

Sanojensa vakuudeksi partapeikko esitteli lapiomaisessa kourassaan puhelimen näytöllä pyörivää videota, joka oli otettu siitä kun ajoin tähän mittarikentälle. Kuvakulma oli auton vasemmalta puolen, eli tässä tapauksessa tyhjältä apparinpuolelta.

- Ei kuskia, robottiauto. Mihin kameraan voin kertoa mielipiteeni robottiautoista?

Purin hammasta, enkä tiennyt olisiko pitänyt itkeä vai nauraa. Tällaistako se oli omistaa oikealta ajettava auto? Jos näin oli, aloin pikkuhiljaa ymmärtää miksi posti on lähes aina myöhässä. Autolla postia jakavat joutuvat varmaan joka päivä selittämään urveloille, etteivät istu robottiauton kyydissä, vaan ajavat sitä itse toiselta puolen autoa.

- Aika hyvin piilotettu, mutta tuolla maskin takana on jotain, mörrimöykky ilmoitti.

Tyyppi oli polvillaan Ariston edessä ja tuijotti autoni maskia. Tämän jälkeen hän otti puhelimensa ja alkoi kuvata maskia, selostaen samalla paljastaneensa suuren amerikkalaisen hakukoneen robottiauton. Kuvaamisen jälkeen hän nousi ylös, asteli luokseni ja kysyin hitaasti sanoja ve-nyt-tä-en:

- Pu-hut-ko si-nä suo-mea?
- Mielestäni ihan kohtalaisesti. Takanani on kieliopintoja yli 40 vuotta.
- A-haa, mi-nä-hän ym-mär-rän si-nu-a.

Minä en oikein ymmärtänyt, mutta jätin sen vielä toistaiseksi kertomatta. Mörrimöykky kaivoi taskustaan taitellun paperilapun. Hän taitteli sen auki ja työnsi sen melkein kiinni nenääni. Nenäni ei vuotanut, joten kyse ei ollut nähtävästi niistämisestä, vaan jostain ihan muusta. Peräydyin hieman, että saisin tarkennettua katseeni lappuun. Se oli printattu kartta, johon oli tehty merkintöjä kynällä. Partasuu osoitti turpealla etusormellaan yhtä kohtaa paperista ja sanoi:

- Minä asun tässä.
- Hyvä, että on paikka missä asua. Minä puolestani asun toisella karttasivulla.
- Ahaa, onko sinullakin sama ongelma?
- Niin kuin mikä?
- Googlen robottiautot ajavat joka aamuyö asuntoni ohitse ja kolauttavat postilaatikkoa. Olen väsynyt joka öiseen kyttäämiseen. Haluan sen loppuvan.
- Tuleeko sinulle Hesari?
- Tulee.
- Lopeta sen tilaaminen, niin häirintä loppuu.

Partasuu hämmästeli asiaa, mutta kerroin olevani hyvin selvillä tilanteesta, istuinhan juuri robottiauton kyydissä. Se riitti mörrimöykylle vakuutteluksi ja hän aikoi ryhtyä toimeen vielä tänään. Lisäsin vielä, että hän voi tilata Hesarin nettiversion.

- Robottiautotkin toimivat sähköllä, eivätkö toimikin? mies innostui.

Olin juuri saanut kortin automaatista ja kädessäni oli bensaletku. Tilanne vaikutti hieman absurdilta, mutta vastasin myöntävästi. Aloin laskea bensaa Ariston tankkiin ja utelin mörrimöykyltä:

- Millä itse ajelet?
- Hankkijalla.

Nyt oli minun rattaiden vuoro lyödä tyhjää, sillä en ollut kuullut mokomasta ajopelistä. Tiesin kyllä mikä Hankkija oli ollut, mutta kulkuneuvona se oli oudompi. Kävin mielessäni läpi eri kulkuneuvoja hyppykepistä traktoriin, mutta mistään ei tullut mieleen kyseinen kulkupeli. Minun oli pakko vastata:

- Ihan outo minulle.
- Ritmo. Ostin sen uutena 80-luvulla Hankkijalta ja liimasin Ritmon nimen päälle Hankkijan tarran. Olen kestävän kulutuksen asialla.
- Ehehehee, kestävän kulutuksen ja ajat Ritmolle, repesin täysin.

Partasuun ilme synkkeni. Hän taitteli paperilapun ja laittoi sen huolellisesti taskuunsa. Sen jälkeen mies kiskoi isotupsuisen piponsa syvemmälle päähän. Laitettuaan lapiomaiset kouransa taskuun, hän alkoi paasata:

- Googlea ei ollut edes keksitty silloin kun minun Hankkijani valmistui tehtaalta. Se toimii yhä, ja kun irrotan siitä akun, niin se ei ole missään yhteydessä ulkomaailmaan. Sinun Googlesi ei tule koskaan yhtä vanhaksi kuin minun Hankkijani, sinun kannattaa hyväksyä se oman hyvinvointisi takia. Nauraisin itsekin sinulle, mutta autossasi on kameroita ja näytän aina hassulta YouTuben videoissa.

Siitä hassulta näyttämisestä olin samaa mieltä, mies kun näytti hassulta ihan livenäkin. Palaveri taisi olla ohi, sillä partasuu pyörähti ympäri ja lähti huojahtelevin askelin kohti punaista Ritmoa. Kyseisen Fiatin mallin liikennekuntoisena näkeminen alkoi olla yhtä harvinaista, kuin rehellisen poliitikon näkeminen. Molemmista liikkuu huhuja, mutta kohdatessa kummatkin ovat mätiä ja toimintakyvyttömiä.

Ritmo pölläytti aika mahtavat savut käynnistyessään. Ilmiselvästi se loi häivesavun, jonka turvin paikalta pakeneminen olisi näyttävämpää. Liikkeellelähtöääni oli pari kolahdusta, jonka jälkeen poistumista siivitti vieno metallinen helinä, kuin pakoputki olisi seurannut autoa maata viistäen. Kärypilven takia en kyennyt saamaan asiaan näkövarmistusta. Tankkasin loppuun ja poistuin itsekin huoltoasemalta. Ajoin Tuusulantien kautta kotiin ja suoraan omaan parkkiin. Villen pajan hemmot olivat hakeneet Rutinoffin huoltoon ja säilytykseen, joten sai Ariston suoraan tolppapaikalle. Nousin autosta ja olin poistumassa asuntoani kohti, kun sivusilmällä huomasin jonkun huitovan naapuritaloyhtiön parkkipaikalla. Se oli Jarno Koikkala. Mies viittoili minua tulemaan luokseen. Olihan tässä aikaa, joten päätin koukata kuulemassa uudet Qashqai-uutiset.

- Heippa sinulle, Jarno huuteli jo etäältä.
- Hei vaan, mitäs naapuri, kailotin takaisin.

Kävelin Jarnon ja hänen vaimonsa punaisen Qashqain luo. Auto kiilteli kuin olisi juuri vahattu, mitä se varmaan olikin.

- Näetkö, uusi vaha, suoraan Japanista, Jarno aloitti.
- Kiiltää kuin nousevan auringon maa.
- Mistä tiesit? Käytätkö samaa vahaa?
- Ai mitä tiesin?
- Sitä, että vahan nimi on Nousevan Auringon maan kiiltävä vaha.
- En tiennyt, ihan puhdas arvaus.
- On muuten ollut hyvä hankinta tämä vaimon ostama Kasukka. Melkein nelivetona se on ollut huomattavasti parempi auto mitä vaimoni vanha Primera. Ei sekään huono ollut, mutta melkein neliveto on talvella parempi kuin puhtaasti etuvetoinen auto.
- Tämähän on siis etuvetoinen, osoittelin Qashqaita.

Jarno puisteli päätään ja kertoi toistamiseen heidän Kasukkansa olevan melkein neliveto. Minulle tuo ei mennyt oikein jakeluun, sillä autot joko olivat nelivetoisia tai eivät olleet. Nelivetoja taas oli kiinteitä ja automaattisesti vasta liukkauden mukaan kytkeytyviä, noin niin kuin karkeasti jaotellen. Jarnon vaimon auto oli puhtaasti etuvetoinen, se oli käynyt ilmi jo aikaisemmin.

- Vaimoni auto on melkein nelivetoinen. Tätä tehdään myös nelivetoisena ja tässä on erittäin paljon samoja komponentteja mitä nelivetoisessa.
- Kuten mitä?
- Sisusta on täysin yhteneväinen ja koripellit ja monet muutkin osat.
- Onko takapyörissä vetoa?
- Ei, sillä tämähän on vain melkein nelivetoinen, kuten äsken sinulle sen monta kertaa ilmaisin.
- Ei mene jakeluun, puistelin päätäni.
- Vaimoni onkin sanonut, että noissa aikaisemmin rakennetuissa taloyhtiöissä asuu aika yksinkertaista porukkaa. En minä toki sinua syyllistä siitä, että vanhempi rakennuskanta tekee ihmisistä tylsistyneitä ja rajoittuneita.
- Oliko sinulla muuta asiaa?
- Ei. Osta sinäkin melkein neliveto, niin pääset etuvedon kustannuksilla pois pahemmistakin paikoista.
- Juuri näin.

Kerroin meneväni kotiin täyttämään lottokuponkia, jotta hyvällä tuurilla minäkin pääsisin joskus käsiksi tuollaiseen melkein nelivetoon, joka vie minut pois pahoista paikoista, melkein yhtä pahoista kuin nelivetoiset autot.






© Rauno Vääräniemi