Etusivulle
Rutinoffin kuskin tarinat
takaisin tekstipohjaiselle sivulle
Korvikeautojen koeajot

9.3.2014

Outlanderi


Meni viikonloppu, eikä automyyjän soittoa kuulunut. Herkko oli varmaan piilottanut sen Toyota Ariston jonnekin vieläkin parempaan piilopaikkaan. Tänään olisin voinut kysyä asiaa mieheltä ihan henkilökohtaisesti, sillä Närä oli pyytänyt minua mukaan viemään Yarista lasin vaihtoon. En jaksanut lähteä mihinkään, joten totesin papparaiselle, että menee ihan yksin sinne myymättömien autojen pyhättöönsä. Sain kuulla irvailua, että olen kuulemma niin pihi, etten raaski edes käydä autoliikkeessä. Pah, sanon minä. Ei vaan huvittanut ja sillä siisti. Voisin viettää päivän kotona ja katsoa digiboksilta mieltä tyhjentäviä amerikkalaisia sarjoja. Olin jäänyt pariin sarjaan koukkuun. Sain juuri roudattua höyryävän kaakaomukin ja pinon hapankorppuja sohvapöydälle, kun ovikello soi isolla äänellä. Närä se ei ainakaan ollut, sillä mies oli tähän aikaan jo pyhätössään. Otin yhden hapankorpun, haukkasin siitä ja lähdin leipä kädessä katsomaan kuka häiriköi. Kurkkasin ovisilmästä ja näin rapussa Ramben. Tönäisin oven auki ja sanoin:

- Asut tuossa viereisessä asunnossa.
- Hähähähää, taidat olla selvin päin kun noin teräviä artikuloit.
- Juu olen. Tein juuri aamiaista.
- Sehän sattui, tulenkin aamiaiselle. Nuuh, haiskahtaa kaakaolta.

Rambe pudotti lippiksensä eteisen lattialle, riisui maihinnousukengät ja asteli suoraan kaakaomukilleni. Hörpättyään siitä hinurijätti tokaisi:

- Kaada myös itsellesi.

Voi vittu näitä minun naapureitani, kenelläkään ei ollut muita kuin huonoja tapoja ja ikuinen nälkä. Sapetti, mutta maltoin mieleni ja laitoin mikroon toisen mukillisen maitoa. Tein samalla toisen pinon hapankorppuja, sillä sohvapöydällä ei ollut enää jäljellä kuin murut.

- Olipas hyvä aamiainen. Ihanko omin pikku kätösin sen väkersit?
- Kukapa muu muka täällä sitä tekisi?
- No perkele, olisi pitänyt aikoinaan tuoda sinulle sieltä Japanista yksi geisha. Nehän olisi aina kotona ja kumartelisivat miehelle. Olisi mahtunut vielä matkalaukkuunkin vallan hyvin, hähähäää.

Sain oman kaakaoni valmiiksi ja istuin toisen hapankorppupinon kanssa riittävän etäälle Rambesta. Hörpättyäni mukista, tiedustelin hinurijätiltä:

- Mikäs sinut ajoi tänne? Tuskin tulit kaakaon perässä.
- Piru kun pukkasi pahat outlanderit päälle. Lähde kuskiksi. Pitää käydä hoitamassa yksi homma. Kaunis pahoitti mielensä ja nyt pitää käydä korjaamassa sen paha mieli.
- Täh, voiko Kaunis pahoittaa jostain mielensä?
- Kyllä, Kaunis on herkkä kuin poltettu kytkinlevy. Aikansa se kestää kunnes savuaa, hähähää.

Lupasin lähteä kuskiksi kun selvisi, ettei minun tarvitse ajaa millään kuorma-autolla. Rambe vakuutteli, että auto on kyllä sellainen mihin minun korttini riittää vallan hyvin. Mies virnisteli siihen malliin, että olin ihan varma, että päädymme matkaan hullun ämmän mopoautolla. Nuoltuaan sormensa, Rambe nousi sohvalta ja sanoi:

- Eiköhän mennä, Kaunis on vähän herkkä krapulassa.
- Okei, sopii minulle.

Ulkona Rambe suuntasi askeleensa kohti tien vierustaa. Hän piti yleensä autoa kadun varressa. Oli hänellä myös lämpöpaikka, mutta kadun varteen oli nopeampi pysäköidä ja siihen sai myös isomman auton parkkiin, toisin kuin hieman ahtaalle parkkipaikalle. Kävelin perässä ja alaleuka putosi alas, kun näin minkä vierelle Rambe pysähtyi. Siinä oli punainen takaveto-Lada. Näytti olevan takaluukun tekstin mukaan vielä tonniviissatanen isolohko. Olin aikoinaan pyöritellyt useammallakin tuollaisella, siis silloin villissä nuoruudessa, kun hain rajojani eri automerkkien suhteen. En ollut tuolloin vielä sisäistänyt Rutinoffin kutsua.

- Siinä avaimet, alas polkea, Rambe ilmoitti.

Ovet eivät olleet lukossa, mikä nyt ei ollut mikään ihme Ramben ja Kauniin autojen kohdalla. Istuin kuljettajan jakkaralle ja palasin ajassa aika paljon taaksepäin. Polkaisin kytkimen pohjaan ja täräytin Laatokan tulille. Kone käynnistyi nöyrästi ja tuntui reagoivan kaasuun kuten pitikin. Kiskoin turvavyön kiinni ja kysyin apukuskiltani:

- Kenen auto tämä oikein on?
- Kaunis osti tämän perjantaina joltain lieksalaiselta. Keksi kännipäissään, että ostaa Ladan Lieksasta ja ajattaa sen tänne.
- Eikö sillä ollut se Outlander.
- Olihan se, hähähää. Kävi vaan niin, että otettiin aika kovat inlanderit ennen totaalisia outlandereita, ja se auto on nyt historiaa. Jäihän siitä rahaa tämän Ladan hinnan verran plus myyjän junalippu takaisin himaansa.
- Täh?
- No vittu, suomeksi sanottuna ryypättiin kahteen pekkaan se japsimaasturi. Kertakäyttötavaraa moiset rimpulat, hähähää.
- No mihin me ollaan nyt menossa?
- Aja, neuvon kyllä.

Ja minähän aloin ajaa. Onneksi tie oli luminen ja osittain jäässä, niin pääsin sladittelemaan takavedolla oikein kunnolla. Siitä olikin aikaa kun olin ajanut takavetoautolla sivuluisussa. Minun oli aivan pakko kiertää ensimmäinen kiertoliittymä yhden kerran ympäri. Olisin kiertänyt toisenkin, mutta Rambe kähisi, että kohta tulee uudet outlanderit, mikäli ajo ei vakaudu.

- Aja Korsoon, Rambe murahti ABC:n kulmalla.
- Mihin siellä?
- Ihan sinne keskustaan, neuvon siellä lisää.

Tein työtä käskettyä ja ajoin punaisen takavetoneukun Korson keskustaan. Huomasin pääkadulla, että herätimme huomiota enemmän kuin olisin ajanut Rutinoffilla.

- Vasemmalle, Rambe ohjeisti.
- Ei tämä oikealle käännykään, ehehehee.
- Pakko, seuraava on oikealle.
- En voi tehdä sitä, käännyn vain vasemmalle.

Näin tein, eli siinä vaiheessa kun Rambe käski kääntyä oikealle, käänsinkin vasemmalle niin reilusti kaasua käyttäen, että auto pyörähti ympäri ja käännyin Ramben osoittamaan suuntaan.

- Örrr, älä tee tuota toiste ilman varoittamista, se outlanderi oli jo aika lähellä.

Päädyimme eräälle parkkipaikalle, jossa oli Ramben koppiauto parkissa. Auton kopista laskeutui alas Kaunis Koskinen, mies jonka ulkomuotoa olivat muokanneet Luojan lisäksi tilataksi ja poliisikoira. Levätköön molemmat jälkimmäiset rauhassa. Koskinen sen sijaan oli voimissaan, joskin tänään mies vaikutti olevan todella huonossa hapessa.

- Mrr, johan kesti, Kaunis murahteli.
- Amatööri ratissa, hähähää, Rambe vastasi.
- Toitko työkalun?
- Takakontissa.
- Täristääkö se?

Rambe meni Ladan takakontille ja kaivoi sieltä akkukäyttöisen laikkakoneen. En edes tiennyt moisia olevan olemassa. Luulin kaikkien rälläköiden toimivan verkkosähköllä. Ei tuolla akkuversiolla kyllä päivää tehtäisi hommia, mutta kait se jonkin aikaa rällättää. Kaunis sai koneen käteensä ja testasi sen toimintaa.

- Ja ei kun putkea poikki, Kaunis totesi.

Mies käveli viereisen liikennemerkin luo ja alkoi ohikulkijoita välittämättä katkaista liikennemerkin putkea. Kun merkki viimein kaatui, Kaunis otti ja kävi nakkaamassa sen konttiauton takaosaan.

- Vie se rälläkkä pajalle kun kykenet töihin, Rambe ohjeisti renkiään.
- Etkö itse tarvi?
- Älä vittuile, olen aika herkällä päällä nyt.
- Voisiko joku selittää miksi liikennemerkki sai jättää virkapaikkansa? tiedustelin kaksikolta.

Kaunis murahteli jotain siihen malliin, että hänellehän ei pysäköinninvalvonta vittuile kahta kertaa samalla parkkipaikalla. Rambe selvensi asiaa ja kertoi Kauniin saaneen Vanillaan pysäköintisakon. Vani kun yleensä seisoo päivät parkkipaikalla, kun Kaunis on itse kuorma-autolla liikenteessä. No nyt joku pälliäinen oli käynyt lisäämässä parkkipaikalle pysäköintirajoituksen. Nyt siinä sai pysäköidä 8 – 16 välillä kiekolla 4 tuntia. Pysäköintivirhemaksuhan siitä oli napsahtanut.

- Oliko asialla ollut Jöö vai Vantaan pysäköinninvalvonta? kysyin.
- En tiedä, maksoin lapun ja kusin sitten sen päälle, vittu.
- Hähähää, Kaunis unohti vain, että se parkkilappu oli tietokoneen päällä, hähähää, kusi samalla myös koneensa.

Tiesin Ramben rengin olevan aika säätäjä, mutta tuo nyt meni taas aika lailla yli oman käsityksen. No, mies on ollut aika tavalla tenussa tuon tehdessään, joten eipä siinä muita selityksiä tarvitse hakea. Pienen hiljaisuuden jälkeen Kaunis totesi:

- Ellei kukaan jaksa vittuilla enää, niin lähden vetämään peiton korviin.
- Töihin ei tulla sitten puolikuntoisena, hähähää, Rambe hörähteli.

Hinurijätti komensi minut takaisin kuskin paikalle ja suunnaksi lähimmän pizzapaikan. Nyt olisi kuulemma krapulamätön aika, eikä se tulisi olemaan kevyttä. Näin teimme, eli kurvailin punaisella neukkuraaserilla ensimmäisen Rambea miellyttävän pizzapaikan eteen. Autosta noustessaan Rambe komensi minut mukaansa. Pizzapaikassa hän tilasi viisi pepperonipizzaa ja käski minun valita joku lasten pizza itselleni. Tilasin itselleni Mexicanon ja ihan aikuisten kokoisena. Joutuisimme odottelemaan niiden valmistumista jonkin aikaa. Siinä odotellessa mieleeni tuli Romu-Reiska, sillä hän oli nykyisin Ramben vuokralainen Merkillisen autokorjaamonsa kanssa. Niinpä tiedusteli hinuriyrittäjältä:

- Miten se yhteiselo Romu-Reiskan autokorjaamon kanssa on sujunut?
- No pellehän se on koko mies, hähähää.
- Hoitaako asiansa, eli maksaako vuokransa? On nimittäin minulle pystyssä vaikka kuinka paljon.
- Maksaa toki. Talutin Kauniin sen ovelle ja sanoin, että Kaunis on malli siihen verrattuna miltä se kumisaapaspelle tulee näyttämään, mikäli vuokra myöhästyy yhdenkin päivän. On muuten tullut aina etuajassa, hähähää.
- Lieneekö sillä ollut hommia?
- Kyllä siinä niitä amisautoja on pyörinyt vaikka kuinka.
- Teettekö mitään yhteistyötä?
- EI! Me korjataan Kauniin kanssa oma kalusto. Niihin eivät tuollaiset tuulihatut koske. Sitä paitsi Heinikin tekee autoremppaa siinä missä me muut.
- Kuulin sellaisen huhun, että olit palkannut töihin ihan diplomi-insinöörin.
- Ei se huhu ole, örrrr.

Rambe alkoi valaista kyseistä episodia. Hän oli jälleen kerran hakenut yhtä kuskia autoilleen. Jotenkin kunnolliset kuskit tuntuivat olevan vähissä tai sitten he säikähtivät Rambea ja Kaunista ja jättivät ilmestymättä ensimmäisenä työpäivänään. Puhelimessa oli kaikki sujunut aina hyvin ja ensimmäisellä tapaamisella, mutta töihin tyypit eivät vaan ilmestyneet.

Diplomi-insinööri oli ollut toista maata. Miehellä oli ollut rekkakortti ja ajokokemusta useita vuosia eri työnantajilta. Mies oli kouluttautunut insinööriksi ja sen jälkeen vielä diplomi-insinööriksi. Töitä ei kovasta koulutuksesta huolimatta ollut löytynyt ja mies oli päätynyt takaisin autohommiin.

- Eihän niistä nippeli-inssin hommista tullut yhtään mitään, ärrr, Rambe ärisi.
- No mitä tapahtui?
- Laitoin miehen hakemaan koppiautolla kuorman eräältä varastolta. Mies ei päästänyt trukkia lastaushommiin, ennen kuin oli laskenut lastattavan materiaalin tilavuuden, auton kantavuuden, trukin ajonopeuden ja sitä kautta lastausajan. Sitten se oli höpissyt, että eri ilmankosteudessa tapahtuva lastaaminen vaikuttaa aivan eri tavalla ja laskelmat tulee sen vuoksi uusia joka kerta.
- Mielenkiintoista.
- Ei vitussa ole. Trukkikuski ilmoitti aikansa tyyppiä kuunneltuaan, että lähtee viikoksi paskalle!

Varastolta oli soitettu Rambelle ja ilmoitettu, että mikäli kyseinen pelle tulee vielä toisen kerran heille kuormaa hakemaan, he kieltäytyvät lastaamasta Ramben autoja. Sillä kertaa lasti oli kuitenkin tehty, kun työnjohtaja oli tullut ajamaan itse trukkia. Diplomi-inssi-autokuski oli lähtenyt viemään kuormaa asiakkaalle. Luojan kiitos kyseessä oli ollut toimitus vain yhdelle asiakkaalle. Matkalla mies oli ajanut poliisien vaakapisteeseen.

- Soittivat minulle poliisistakin, ärrr.
- Minkä takia?
- Ilmoittivat, että mikäli se teoreetikko ajaa vielä kerrankin autollani heidän ratsiaan, niin saan joka kerta ylikuormasakot, oli autossa kuormaa tai pelkkä runko.
- Ehehee, johan satuit suharin palkkaamaan.
- Laitoin vahingon kiertämään, hähähää.
- Miten?
- Esittelin sen Tero-teoreetikon Romu-Reiskalle korjaamoalan konsulttina, joka tehostaisi autokorjaamon toimintaa satoja prosentteja.

Sain kuulla, että mies oli nimenomaan autoalan diplomi-insinööri ja sitä kautta ehkä kykenevä tehostamaan korjaamotoimintaa.

- Vaan eipä siitäkään tullut Terolle uraa, hähähää.
- Kuinka niin?
- Vartti Reiskan seurassa ja dippelimies käveli ulos korvat punaisena. Eipä ole miehestä sen koommin kuultu mitään. Ei tullut vaatimaan edes palkkaansa. Puhelinnumerokaan ei ole enää käytössä.

Viimein pizzat tuotiin pöytäämme ja pääsimme kotimatkalle. Annoin Laatokalle varovasti happea, ettei Rambella mene outlanderin puolelle. Lisäksi en halunnut pizzan täytteiden kasaantuvan yhteen reunaan. Kotiin päästyämme ajoin auton samaan kohtaan mistä olimme lähteneet liikenteeseen. Lampsimme peräkanaa rappuun ja hissillä ylös. Asunnon ovella Rambe totesi:

- Ystävän neuvo. Ota elämästä silloin irti kun siitä vielä voi ottaa.
- Täh?
- Vittuako kotona murjotat, kun maailmalla voi pitää hauskaa monella tapaa. Mene ryyppäämään vaikka auto tai pelaamaan tuo asuntosi, hähähää, pientä vaihtelua surkeaan elämääsi.
- Itse olet surkea, tuhahdin takaisin.

Poistuin asuntooni ja pizzan ääreen. Lämpimäistä herkkua syödessä jäin makustelemaan naapurini sanoja. Ehkä hän oli oikeassa sen suhteen, että elämäni oli rajoittunutta ja joskus pitäisi repäistä oikein kunnolla. Siirsin kuitenkin mokomat ajatukset myöhemmäksi, sillä nyt oli aika täyttää vatsa ja ottaa vaikka pienet neuvoa antavat nokkaunet.






© Rauno Vääräniemi