Etusivulle
Rutinoffin kuskin tarinat
takaisin tekstipohjaiselle sivulle
Korvikeautojen koeajot

2.3.2014

Fillit fantasiat


Matkalla kohti Toyotan korjaamoa, tuulilasi räksähteli pari kertaa ja halkeama piteni kymmenisen senttiä. Aloin olla jo huolissani auton kestävyydestä ja tiedustelin kuskiltani:

– Joko alkaa hakea kaistalta toiselle?
– Mikä?
– Tämä auto. Alustahan veltostuu kun tuulilasi ei pidä sitä enää kasassa. Olen lukenut jostain luotettavasta lähteestä, että Toyotan kantava voima on sen tuulilasi.
– Hmph, jäikö aamututteli syömättä kun vaipalla on noin lennokkaita kysymyksiä?
– Ei, olen vain huolissani omasta turvallisuudestani.
– Toyotalla voi ajaa vaikka ilman lasia, se kestää!

Tajusin pian, että olimme menossa lähimmälle Toyota-korjaamolle, emmekä siis suinkaan sinne missä olimme aikaisemmin asioineet. Pyysin vähän ennen kyseistä liikettä, että Närä olisi pysäyttänyt auton ja jättänyt minut ulos. Papparainen vilkaisi minua ihmeissään ja tiedusteli syytä siihen.

– Tiedä vaikka joku tuttu tulisi vastaan. Hävettäisi, vastasin mahdollisimman nolon näköisenä.
– No tuohan nyt on ihan pöljä jopa sinun ajatuksena, Närä puuskahti.
– Jaa, miten niin?
– Toyotassa ei hävetä, sillä meitä kunnioittavat kaikki.

En saanut tahtoani läpi ja niin jouduin istumaan autossa liikkeen pihalle saakka. Parkkipaikalla ehdotin Närälle, että jospa hän merkkaisi oman autonsa paikantimen koordinaateilla, että löytäisimme sen pois lähtiessämme. Pihalla kun oli aika monta täysin samanlaista korvikekinneriä. Papparainen tuhahti, että kyllä hän oman autonsa tuntee ja löytää sen vaikka säkkipimeässä yössä.

– Juu, tyyliin 99 väärän auton jälkeen löysin omani, ehehehee.
– Pah!

Marssimme peräkanaa sisälle Toyota-pyhättöön. Sisälle päästyämme livahdin heti vaihtoautopuolelle katselemaan ihan jotain muita autoja kuin Toyotoja. Ihan vain sen vuoksi, ettei minua luulla Toyota-fanaatikoksi, jolla oli vain tällä kertaa tuulipuku pesussa ja sen vuoksi asusteena farkut ja bootsit. Aloin tutkailla erästä isoa Audia. Kiersin auton ja tartuin sen ovenkahvasta kiinni, tarkoituksena avata ovi. Ihan kuin kosketukseni kahvaan olisi käynnistänyt puhegeneraattorin takanani:

– Ei se ole hyvä idea, oletko miettinyt tarkkaan mihin olet nyt kätesi laittamassa, onko harkintakyky pettänyt vai etsikö kenties jotain fillejä fantasioita elämääsi?

Käännähdin ympäri, katsoin takanani seisovaa myyjää ja kysyin:

– Mitä ovat fillit fantasiat?
– Fiinillä autolla ajamista. Meillä Audi lasketaan kuuluvaksi fiineihin autoihin. Ai niin, olen Herkko automyyjäsi.

Jouduin kättelemään puoliksi vastoin tahtoani Herkko-automyyjää. Mutisin samalla oman nimeni niin epäselvästi, ettei vastapuoli saanut siitä mitään selvää. Minua alkoi fituttaa moinen energinen toisen elämään tuppaaminen. Lisäksi pidin Audia premium-korvikeautona, en fillinä fantasiana.

– Minä en näkisi sinua tämän Audin ratin takana, Herkko mittaili minua katseellaan.

Ajattelin ihan samaa itsekin, sillä en näkisi itseäni minkään korvikeauton ratin takana. Sitä en kuitenkaan aikonut sanoa myyjälle, vaan heitin lonkalta jotain:

– Miksipä et näkisi, onhan tässä sentään aika iso läjä saksalaista autoalan osaamista.
– Juuri näin, siinä on läjä.
– Saisiko sitä koeajaa?
– Se on tällä hetkellä hieman vaikeata. Tai oikeastaan en suosittele sitä mikäli haluat välttyä DSG-laatikon tuomilta murheilta. Meillä on myyntisopimuksessa vain yksi vastuusta vapauttava lause ja se koskee VW-groupin DSG-laatikoita. Emme korvaa mitään mikä liittyy niihin murheenryyneihin.

Myyjä vetäisi pikkutakkinsa taskusta taitellun paperilapun ja näytti minulle siinä olevaa tekstiä. Totta tosiaan, siinä luki, ettei liike ota mitään vastuuta noista laatikoista ei nyt eikä koskaan.

– Lisäksi tätä ei voida vielä edes myydä.
– Miten niin ei? Onko se vasta tullut?
– Ei ollenkaan. Audi on ollut täällä jo puoli vuotta. Voimme alkaa myydä sitä vasta viiden kuukauden päästä.
– Täh?
– Meidän on pakko myydä nämä ongelmatuotteet katsastamattomina. Tämä tuli valitettavasti vaihtoon juuri katsastettuna. Katsastamattomana kun myydään, niin ostaja ottaa kaikki viat kontolleen. Myymme sen katsastamattomana korjattavaksi.
– Tulee varmaan huolella takkiin.
– Ei ainakaan meidän pusakoihin. Ostimme tämän niin halvalla, että viisi vuottakin tässä hallissa tuottaisi meille voittoa. Emme me sentään tyhmiä ole.

Kuuntelin myyjän selitystä ja pyörittelin päätäni. Kylläpäs autokauppa oli mennyt raadolliseksi ja peli kovaksi. Olin kyllä kuullut lukuisista ongelmista VW:n laatikoista ja moottoreista, mutta ensimmäistä kertaa kohtasin myyjän, joka toi ongelmat näin selvästi ilmi.

– Voisin vannoa sinun olevan Toyota-mies, mutta tuo vaatetuksesi, myyjä mutisi.
– Onko siinä jotain vikaa? Olen pukeutunut aina näin, enkä taatusti vaihda tyyliäni automerkin mukaan.
– Ei, ei siinä ole mitään vikaa. Mietin vain, että millaiseen Toyotaan minä sinut istutan?
– Tota noin, eikös tämä ole vaihtoautomyynti?
– On kyllä.
– Täällä on muitakin merkkejä myynnissä.
– Niin no …

En jäänyt kuuntelemaan myyjään mutinoita, vaan suuntasin bootsieni kärjet kohti XC60 Volvoa. Siinä sitä olisi premium-rautaa vieläkin enemmän mitä tuossa maannuoliais-Audissa. Eipähän heilauttaisi kävyn yli ajaminen autoa kun tuolla Volvolla pyyhkäisisi menemään pitkin metsäteitä. En minä kyllä tiedä mitä siellä metsäteillä tekisin, mutta kyllähän tuolla nyt voisi ajaa vaikka missä paremmin kuin matalalla Audilla.

– Lisää fillejä fantasioita mielessä kenties? takaani kuului myyjän ääni. – Ruotsalaiset ovat aika petoja tarjoamaan hyvinkin fillejä fantasioita.
– Aika paljon ajettu, totesin hintalappua katsellen.
– Ei tuo 200 000 tunnu näillä vielä missään. Eihän nämä mitään Toyotoja ole, mutta kyllä näillä ajelee vähän isompia remontteja tehden puolisen miljoonaa. Paljonko sinulla tulee kilometrejä vuodessa?
– Kaksi tai kolme tuhatta.
– Kaksikymmentäkolme tuhattako?
– Ei, vaan kaksi tai kolme tuhatta kilometriä.

Kerroin myyjälle, että istun nykyisin aika usein jonkun tutun auton kyydissä. Nytkin olin tullut tänne naapurin Yariksen kyydissä. Herkko oli heti kärppänä tiedustelemassa naapurini nimeä ja Yariksen vuosimallia ja mallia.

– Vuoden vanha bensa-automaatti ja Oskari Närä on se naapuri.
– Harmi.
– Miten niin?
– Jos kyseessä olisi ollut joku muu, niin olisimme kaupanneet hänelle uuden hybridi-Yariksen. Meillä on hybrideihin tällä hetkellä kampanja päällä. Jokainen hybridin omistaja saa akun latauksen kaupan päälle. Tule meille koska vaan ja lataa akkusi, on tämän uuden tarjouksemme motto.
– Miksi se tarjous ei koska Närää?
– Kukaan myyjistämme ei halua päätyä nöyryytettäväksi hänen kerholehtensä sivuille myyjänä, jota herra Oskari Närä kyykytti autokauppaa tehdessään.

Ymmärsin myyjän kannan erittäin hyvin. Närä oli todellakin aina kehunut miten oli pistänyt myyjät nöyriksi ja polvilleen kun hän oli tehnyt autokauppaa. En ollut lukenut niitä juttuja hänen kerholehdestään, mutta nähtävästi myyjät olivat lukeneet, ja Närän maine oli sitä myötä kiirinyt miehen edellä.

– No mistä Närä sitten ostaa seuraavan Toyotan?
– Ei siitä ole huolta, aina niitä myyjäharjoittelijoita on jossain liikkeessä. Pistetään joku keltanokka kärsimään, niin oppii koko myyjätyön raadollisuuden yhdessä kaupassa.
– Aika rankkaa.
– Niin on, mutta onneksi meillä aloitti vasta uusi autopeltitraumaterapeutti. Sillä miehellä on kokemusta erittäin vaikeista asiakastilanteista. Voisi sanoa, että onpahan gurujen guru.
– Sarasvuo?
– Ääh, ei sinne päinkään. Ei Pasi Kuikkaa kannata verrata Sarasvuohon, Pasi kun on ihan omassa sarjassaan.

Tuo oli totta, Pasi oli todella omassa sarjassaan. Minua jäi kyllä vähän mietityttämään, että mistä hitosta Pasi oli tempaissut tuollaisen tutkinnon? Tosin sillä miehellä oli titteleitä kuin 80-luvun Relluissa ruostevikaa.

– Oletko ollut jo Pasin asiakkaana?
– En vielä, hän aloitti vasta tämän vuoden alussa. Pari kollegaa on ollut ja kehuivat miestä maasta taivaaseen.

Mietin hetken, että kertoisinko myyjälle tuntevani Pasin jo vuosien takaa, mutta päätin olla kertomatta. Ehkä on parempi, etten tuo sitä ilmi. Halusin olla autokaupoilla mahdollisimman neutraalina ja tuntemattomana henkilönä. En missään nimessä halunnut ratsastaa kenenkään toisen maineella ja jäädä kenties hänelle ikuisiksi ajoiksi kiitollisuuden velkaa jostain parin sadan alennuksesta autokaupassa. Maksaisin ennemmin tonnin ylimääräistä kuin jäisin kiitollisuuden velkaa kaikenmaailman tuulihatuille. Pasi kuului valitettavasti tuulihattuihin. Kiva tavata, mutta aina kivempi kuin tajusi poistua ajoissa paikalta.

– Missähän se Närä viipyy? ihmettelin ääneen.
– Mitähän hän on täällä tekemässä?
– Meni tilaamaan aikaa tuulilasin vaihtoon. Meni lasi halki juuri tunti pari sitten.
– Ahaa, no se kestää sitten tovin.
– Miten niin?
– Meillä käsitellään kaikki lasin hajoamiset syväanalyysin kautta. Siihen liittyy oleellisena osana Pasin puhelinanalyysi Toyota-omistajan henkisestä tilasta vauriotilanteessa. Olemme huomanneet, tai oikeastaan Pasi huomasi, että näkökenttään tullut halkeama ei ole halkeama pelkässä näkökentässä, vaan se pureutuu yleensä syvemmälle mielen sopukoihin ja se pitää käsitellä heti täällä tuulilasin vaihtoaikaa tilatessa.

Minun oli pakko purra huuleeni niin kovaa, että sain verenmaun suuhuni. Mitenköhän Närän pokka on kestänyt kun hänelle tarjotaan keskustelutuokiota humpuukimaakari-Pasin kanssa? Siinä voi nahkasaapas läpsyä lattiaan aika voimakkaasti ja perkeleet sinkoilla.

– IQ

Käännyin katsomaan hymyilevää myyjää ja kysyin:

– Oliko se japanin kieltä?
– Ei, vaan nythän minä sen hokasin, olet IQ-miehiä.
– Nou, nou, ihan normi hetero minä olen, vaikka tässä Volvoa katselinkin ja erehdyin hivelemään sen nahkapenkkiä. Ei kait yksi kerta Volvossa mitään IQ:ta minusta tee?

Myyjä repesi niin totaalisesti, että meinasi omien sanojensa mukaan päästää köntsän housuihin. Painoin Volvon oven varovasti kiinni ja päätin mennä katselemaan jotain sellaista automerkkiä mikä ei aiheuta myyjässä noin pahoja reaktioita. Kävelin autorivistön vierustaa katse tiiviisti vaihtoautoissa. En päässyt kovinkaan pitkälle, kun Herkko tepasteli perässä ja alkoi selittää:

– IQ on Toyotan pieni automalli. Olisiko siinä sinulle sopiva kulkupeli? Meillä olisi kymppitonnilla yksi 2010 malli. Sillä on ajettu vain 12 tuhatta kilometriä. Sinun ajoillasi siinä on autoa vuosikymmeniksi.
– Puhutaanko me nyt siitä kärpäsenpaskan kokoisesta Toyotan mallista vai vieläkin pienemmästä kirpun paskasta?
– No öh, ehkä siitä jälkimmäisestä. O-onhan se aika pieni auto.
– Juu ei kiitos. Jos olisin nyt ostamassa autoa, niin ostaisin jotain sellaista millä saa naapurit kateelliseksi.
– Jotkut ihmiset eivät ole kateellisia mistään, Herkko mumisi.

En tiedä oliko se pelastukseni vai ei, mutta Närä marssi paikalle nahkasaappaat läpsyen. En voi ymmärtää miten mies voi kävellä vieläkin kuin kolmivuotias, siis saappaitaan läpsytellen.

- Lasihommat sovittu. Voidaan mennä minun puolestani.
- Niin minunkin, alkoi jo ahdistaa täällä pyöriminen.
- Se IQ oli vain vitsi, Herkko hätääntyi.
- Mitä? Närä ärähti. – Mikään Toyota ei ole koskaan vitsi, paina se jumalauta puiseen päänuppiisi tai painelen tämän konsernin toimarin juttusille ja saat raippaa.
- Juu, juu, juu, minun huonoa huumoria, ei suinkaan auton.

Närä kääntyi happaman oloisena minua kohti ja tivasi:

- Sinun takiako täällä harrastetaan huonoa huumoria?
- Ei tietenkään. Olen vain maksava asiakas tai olisin jos ostaisin jotain.
- Hah, sinäkö ostaisit jotain kitupiikki. Peruutan Yariksellani Vantaalta Keravalle jos sinä ostat itsellesi jonkun toisenmerkkisen auton.
- Peileistä.
- Mitä pöljä hörisee? Närä murahti.
- Siis peruutatko peileistä?
- Kyllä, olenhan vanha trukkikuski ja peruuttaminen on minulle yhtä helppoa kuin sinulle tuo huonon huumorin viljeleminen. Paheksun sitä kyllä kovasti, sillä teet sitä minun automerkkini pyhätössä.

Sen sanottuaan Toyota-jäärä ilmoitti menevänsä Yarikseensa odottamaan. Saisin kuulemme ennen liikkeestä poistumista pyytää anteeksi tyhmää käyttäytymistäni täällä liikkeessä. Yritin väittää vastaan, mutta tyhmäilen kuulemme aina ja joka paikassa, joten minun on taivuttava anteeksipyyntöön. Herkko oli haukkana Närän poistuttua paikalta:

- Tuota, miten ne autokaupat?

Kuulin jotain mutinaa, mutta en kiinnittänyt siihen mitään huomiota, sillä kaiken huomioni oli vienyt seinustalla oleva peitetty auto. Lähestyin sitä varovasti aikomuksena nostaa peittoa.

- Älä! Herkko älähti.
- Huh, säikyttelet. Miksi en?
- Se, se on varattu.
- Mikä se on?
- Auto.
- Mikä auto?
- Toyota. Aika vanha. Ei kiinnosta sinua.

No nythän tämä vasta alkoikin kiinnostaa. Jos joku sanoo minulle, ettei joku kiinnosta minua, niin se alkaa heti kiinnostaa, vaikka ei muuten kiinnostaisikaan. Otin siis kiinni peiton kulmasta ja nostin sen pois auton päältä. Alta paljastui ihmeellisen näköinen hopean värinen Toyota. Kiersin koko auton, mutta missään ei lukenut mikä se on. Ainoastaan takaovissa oli pienet laatat, joissa luki ”Vertex edition”. Kuulosti ihan tiskirätiltä. Sitä en sanonut kuitenkaan myyjälle, vaan tiedustelin auton mallia.

- Se on Toyota Aristo, kolmen litran koneella ja vuosimallia 1997, MK2-mallinen.
- Häh, jotain sukua Lenitalle kenties?
- Kenelle?
- Ääh, unohda. Miksi tämä ei ole myynnissä?
- Juu tai ei, siis on ja ei.
- Mitä maksaa?
- Paljon, ei kun vähän tai oikeastaan jotain siltä väliltä jos tämä olisi myynnissä.

Huokaisin, sillä Herkon selittämisestä ei saanut mitään selvää. Tiedustelin, että mikäli tämä auto olisi jostain kumman syystä myynnissä, niin paljonko se maksaisi. Myyjä mutisi vaivautuneena, että hinta olisi silloin 13 990 euroa + toimistokulut.

- Siinä on ratti väärällä puolen, tein huomion.
- Eipäs kun oikealla puolella.
- Siis väärällä. Onko tämä tuontiauto vai vanha postiauto?
- Kräääh, tämä ei todellakaan ole mikään vanha postiauto. Tämä on Toyotojen aatelia ja viimeisen päälle kunnossa oleva tuontiauto.
- No minä ostan tämän.
- Et.
- Mitä en?
- Osta.
- Miksi en?
- Minä varasin tämän jo.

Vihdoin ja viimein selvisi se, että auto on Herkon varaama. Hän ei vaan ole vielä uskaltanut kysyä vaimolta lupaa autokauppaan. Heillä kun on ennestään kotona jo kuusi vanhaa Toyotaa sekä tietysti vielä se liikkeen auto jolla Herkko ajaa työmatkat.

- Jospa minä soitan vaimollesi ja kysyn?
- E-eet soita, ei sillä ole puhelinta.
- Tietäisiköhän infon täti vaimosi numeroa?
- Tietää, ei kun ei. Tuota, soitan sinulle parin päivän sisällä. Soita minulle jos unohdan, tässä korttini.

Otin vastaan Herkon käyntikortin. Miehen koko nimi oli Herkko Herkoila. Siinä käyntikorttia katsellen muistin Närän ja meidän tarkoituksen lähteä kotimatkalle. Huikkasin heipat Herkolle ja suuntasin juoksujalkaa ovelle. Toivoin mielessäni papparaisen olevan vielä parkkipaikalla. Ei huvittaisi lähteä etsimään bussipysäkkiä. Parkkipaikalla piti katsella tovi ennen kuin löysin katseellani oikean punaisen Yariksen. Närä näkyi istuvan autossa ihan rauhallisena. Kävelin nyt hitaasti autolle, avasin oven ja istahdin kyytiin.

- Ai sinä tulit jo? papparainen hämmästeli.
- Luulin meillä olevan kiire kotiin.
- Päivittelen juuri Toyota-lasifoorumille uusimmat halkeamapituudet. Olen ihan kohta valmis.
- Juu, ei tarvitse selittää yhtään tarkemmin. Riittää kun ajat minut kotiini.






© Rauno Vääräniemi