Etusivulle
Rutinoffin kuskin tarinat
takaisin tekstipohjaiselle sivulle
Korvikeautojen koeajot

8.12.2013

Sumuvaloo


Minun ja kaakaon yhteinen hetki jäi lyhyeksi ovikellon innostuttua soittamaan kissanpolkkaa. En tiennytkään sitä niin musikaaliseksi. Luulin siinä olevan vain yhden äänen, mutta erehdyin. Raskas soitanto ounasteli jotain vähemmän miellyttävää, mutta menin silti ovelle. Ovisilmästä paljastui karmea todellisuus. Rapussa oli hullu ämmä ja miten puettuna. Äkkiä vilkaistuna hänellä oli päällään vain nahkahousut ja esiliina. Olin jo lähteä oksentamaan, kun vilkaisin vielä uudemman kerran. Oli sillä sittenkin jotain esiliinan alla.

- Kyllä minä sinut haistan sieltä, avaa vittu se ovi ettei tartte repiä sitä saranoiltaan!

Kylmät väreet kulkivat pitkin selkäpiitä kun avasin oven ja astuin pari askelta taaemmaksi. Se kannatti, sillä hullu ämmä porhalsi suoraan eteiseen käsi ojossa.

- Tänne se heti, tänne nyt se saatanan kännykkä, niin loppuu ne rienaavat tekstiviestit!

Tällä kertaa olin heti kartalla siitä mistä oli kyse. Noin hullulle ei kukaan ole ainakaan seksiviestejä lähetellyt, joten Floora oli joutunut nähtävästi saman viestittelijän uhriksi kuin me muutkin. Niinpä vastasin:

- Ihan turhaan raivoat, minä olen Närän kanssa saanut samoja viestejä.
- Ai oletko?
- Juu, nyökyttelin päätäni.
- No kerroppas sitten miten ne viestit kehuivat sinun pyllyä?
- Täh?

Ups, nyt taisi sittenkin tulla tehtyä pienoinen virhearvio. Tein nopean ratkaisun ja päätin jatkaa sivuraiteella.

- Kiinteäksi tietenkin, miten niin?
- Ai jaa, vai niin. Minä kyllä vähän epäilen sitä. Sanoisin ennemmin, että aika luiseva.
- Mitä se sinulle kuuluu, pidä vaan omasta perseestäsi huolta.
- Et siis lähetellyt minulle pornoviestejä, jossa tahdot ottaa minut värisevän pesukoneen päällä takaapäin.
- No, yööök, en helvetissä, krööööh!

Hullu ämmä katsoi minua kuin kardaanivammaista Ladaa ja totesi:

- Oot kyllä niin sairas, ettei minua kiinnostaisi vaikka olisitkin lähettänyt. Tiedätkö sitten tästä toisesta viestistä mitään, niitä tulee joka päivä ja on aina sama?

Sanojensa vakuudeksi Floora näytti puhelintaan. Siinä oli täsmälleen sama viesti mitä minulla, Närällä ja Jarnon vaimolla. Kerroin viestin olevan tuttu useamman päivän ajalta. Hullu ämmä totesi, ettei hänellä ole mitään sitä vastaan, että joku lähettelee pornoviestejä, kunhan seisoo viestiensä takana. Sen sijaan tuollainen ”Se tulee kohta, oletko valmis?” viesti ei naurattanut. Kun ei tiennyt, että mikä tulee, niin ei voinut varautua. Hullu ämmä oli jo ostanut bensapulan vuoksi kaikki kanisterit täyteen bensaa, voipulan vuoksi kaapit täyteen voita ja nahkahousupulan vuoksi uudet nahkahousut. Rahaa oli palanut tuhottomasti, mutta mikään pula ei ollut tullut.

- Mistä päättelit, että se on pula?
- Persettä kutitti, siitä päättelin. Haluatko nähdä mistä kohtaa?
- En. Senkö takia sinulla on esiliina, että leivot leipää mahdollisen leipäpulan vuoksi?
- Turpaan leivon kohta sinua. Eipä tule verta t-paidalle kun on esiliina, hullu ämmä puhisi.

Vilkaisin samalla tarkemmin hänen esiliinaa ja siinä oli epämääräisiä punaisia läiskiä. Ihan kuin siinä olisi ollut verta. Aloin katsella vaivihkaa vielä tarkemmin. Etsin katseellani jotain terä- tai lyömäasetta hänen vaatetuksestaan. Tiedä missä olisi joku salatasku, josta löytyisi mora tai muu teräase.

- Paskat, kun spakettia söin juuri ketsupilla. On muuten katossa asti roiskeita.
- Ketsuppia?
- Niin vittu, vai luuletko minua niin tyhmäksi, että syön sitä sinapilla, mitä häh?
- En luule.
- Sitten ei muuta. Ai niin, Rambe käski sanoa, että hän on myös kiinnostunut sen toisen viestin lähettäjästä.
- Kumman?
- Arvaa vittu.
- Siitä perseviestistä.
- Väärin.

Keskustelu katkesi hullun ämmän poistuessa tyhmää naapuria kiroillen. Vedin oven kiinni ja jäin miettimään viestiä. Aika moni oli saanut kyseisen viestin, joten tulossa täytyi olla jotain todella suurta. Sitten minulla välähti. Olikohan lähettäjä ollut Cheek? Sehän ilmoitti joku aika takaperin, että jotain suurta on tapahtumassa, tai jotain siihen suuntaan. Ääh, tarkemmin mietittyäni totesin, ettei se hän voinut olla, sillä tänään oli herran stadionin keikka myyty loppuun ja se oli ollut tiedossa jo joitain päiviä. Pitäköön keikkansa, sillä nähtävästi tulossa oli vielä jotain suurempaa.

Yritin miettiä, että mitä yhteistä meillä viestin saaneilla on. No, kävelimme kaikki kahdella jalalla, ainakin noin yleensä. Osa oli töissä, osa ei, osa oli hulluja ja osa ei. Aika lailla erilaista sakkia kaikki viestin saaneet. Hetkonen, Jarno ei ollut saanut viestiä. Me muut omistimme kulkuneuvon. Hullu ämmä omisti mopoauton ja me muut oikean auton. Ehkä kiinalaiset ovat valtaamassa markkinoita ja meille pakkomyydään Qoros. Jokohan Rutinoffille löytyisi nykyajan vastine, kun noista tavallisista korvikeautoista ei ollut oikein sytyttämään. Kiinalaisia autoja mietiskellen kävin tälläämässä mikroaaltouuniin toisen mukillisen maitoa. Nyt olisi pitkästä aikaa kaakaopäivä. Jäin odottamaan kuumaa maitoa mikron eteen. Samalla kuin mikro kilahti, niin ovikello pirahti.

- Eihän tämä voi olla totta? parahdin.

Ääni oli aivan toisenlainen kuin edellisellä kerralla, joten nyt oven takana oli nähtävästi joku normaali-ihminen. Katsoin haikeana höyryävää maitoa ja laahustin eteiseen. Ovisilmästä näkyi ihmeellistä vaaleaa ja kiiltelevää. Pienen hetken sitä tuijotettuani totesin, että joku hiton kuulapää on työntänyt nuppinsa lähes kiinni ovisilmääni. Olikohan se kaakao sittenkään niin hyvä juttu? Ehkä minun pitäisi sittenkin vain juoda kahvia, kuten kaikki muut isot pojat. Avasin oven, sillä ei rapussa voinut olla hullua ämmää pahempaa tapausta.

- No mutta johan kesti, kerkesin haistella, että O´boyhan se siellä tuoksuu.
- Kaaleppi Kardaani, sinä täällä!

Oven takana pönötti naama punaisena Mersu-takkinen Sumuvalo-lehden armoitettu päätoimittaja Kaaleppi Kardaani. Olin tavannut hänet viimeksi Transitin ratissa (Rutinoff X -kirjassa). Eikä Kaaleppi ollut suinkaan yksin, vaan Närä seisoi hänen takanaan suu virneessä. En voinut olla kommentoimatta:

- Sait sittenkin sen Variksen käyntiin ja sehän se vasta naurattaa.
- Pöljä ei tajua mitään, pyh!
- Saako tulla sisään? Kardaani tiedusteli.
- Joo.

Siirryin sivummalle ja päästin kaksikon eteiseen. Vedin oven kiinni ja tiedustelin mikä toi armoitetun päätoimittajan luokseni. Kaaleppi katseli uteliaan näköisenä asuntoani ja ilmoitti, että voisi tehdä halvalla remontin, kun on kerran se oma paku nyt.

- Juu, mutta kiitos ei. Jos tulit myymään remonttipalveluita, niin minun luona tuhlaat aikaasi. Ostan sitten uuden kämpän kun tätä pitää remontoida. En näet pidä duunarin hienhajusta asunnossani ja ilman hikeä ei taida yksikään remontti valmistua.
- Ehehehee, onhan miehellä jutut. Ei ole ihme, että olet Sumuvalon ikuinen ilmaistilaaja.
- Ja varmaan ainut.
- Siitä tulikin mieleen, että on teitä kaksi. Tosin vain toinen on joskus maksanut jotain lehdestä.
- Ai minä vai? Närä polki saapasta lattiaan.

Kaaleppi Kardaani röhisi ja totesi naama punaisena, että kyllä kaikkien tuli olla jollain tapaa osallisena kustannuksista, että hän voi jatkossakin julkaista laadukasta, informatiivista ja ennen kaikkea puolueetonta tietoa autoilun saralta. Sitä selittäessä Kaaleppi oli kuin varkain hivuttautunut kuumalle maitomukilleni. Ennen kuin kerkesin kissaa sanoa, oli mies lusikoinut kaakaojauhepurkista mukiin ainakin viisi lusikallista kaakaojauhetta. Mukia hämmentäen Kaaleppi ilmoitti:

- Olen aloittanut mittavan mainoskampanjan lehteni levikin kasvattamiseksi.
- Aika huomaamaton, en minä ainakaan ole huomannut yhtään Sumuvalon mainosta.
- Muistatko kun kerroin aikoinaan siitä tekstiviestilehdestä, joka karahti karikolle?

Kyllähän minä sen muistin. Nörtit olivat päässeet huijaamaan Kaaleppi Kardaania oikein kunnolla. Hän oli menettänyt siinä melkoisen summan rahaa.

- Muistan kyllä.
- Otin siitä vaarin, Kaaleppi virnisteli.
- No niinpä näkyy, tosin en tiennyt Närän olevan jo isoisä.
- Minä, minä en ole mikään pahuksen vaari, usko se nyt vaippa, Närä kimmastui.

Kaaleppi vilkaisi kummissaan meitä molempia, ennen kuin jatkoi:

- Käytin sitä samaa konstia. Tilasin itselleni tekstiviestipalvelun markkinointifirmasta ja aloin lähetellä mainostekstareita autojen omistajille.

Otin puhelimen ja näytin Kardaanille viestiä.

- Onko tämä sinun mainosviestisi?
- Kyllä. Eikö olekin lyhyt ja tyylikäs?

Pyörittelin päätäni ja kerroin mitä mieltä olin viestistä. Se oli täysin epäonnistunut, sillä mistään ei käynyt ilmi mikä tulee, koska ja mitä varten. Eihän siinä ollut päätä eikä häntää. Tiedustelin Kardaanilta lisää ja sain kuulla, että viestejä oli lähtenyt useammalle sadalle autoilijalle. Jos hänellä olisi ollut enemmän rahaa, olisi viesti laitettu vaikka koko Suomen autoilijoille. Rajallinen budjetti rajoitti kampanjan kohteen tähän lähialueelle.

- Se on tässä se lehti, Kaaleppi kaivoi Mersu-pusakkansa povitaskusta paperinipun.
- Älä, painotuore Sumuvalo pitkästä aikaa, innostuin.

Siitä olikin jo aikaa kun olin viimeksi lukenut Sumuvaloa. Ennen se ilmestyi säännöllisesti, mutta sitten tulivat huonot ajat ja Kardaanin jano vain yltyi, joten lehden ilmestyminen muuttui todella epäsäännölliseksi. Kaaleppi piti lehteään ylivoimaisena autolehtenä, mutta itse pidin sitä enemmän autohuumorilehtenä. Kyllä sen parissa aika kului, mutta lehti oli kirjoitettu liikaa Mersu-näkökulmasta ja toisinaan turhan paatoksella. Enhän minä lahjahevosta alkanut arvostella, joten kehuin lisää:

- Ihan mahtavaa, nyt saadaan taas päivitettyä autoilijoiden tietämys vuoden 2013 tasolle. Suomen kansa onkin elänyt pitkään kuin ajovalot puskassa.

Kaaleppi katsoi minua kuin patsas. Hitaasti hän ojensi paperinivaskan minulle ja sanoi:

- Tässä, päivitän sinut nyt tälle vuodelle. Koko toimitus on tehnyt pitkää päivää saadakseen tämän kaiken tiedon näiden kansien väliin.

Minä en nähnyt missään mitään kansia, mutta nyökyttelin hymyillen päätäni ottaessani paperinivaskan vastaan. Paperi ei todellakaan ollut mitään laatulehdistä tuttua kiiltävää paperia, vaan normaalia halpaa kopiokonepaperia. Olin nähtävästi hidas, sillä Närä kerkesi kommentoida:

- Siinä on muutakin kuin se kansi.

Käännyin katsomaan Toyota-jäärää ja kysyin:

- Muuten, mitä sinä täällä teet?
- Tulin valvomaan etujani.
- Hah, se etusi taitaa olla jäässä tuolla parkkipaikalla. Onko peruutuskamera vetänyt kuuraan vai miksi et ole ajelemassa sillä Yariksellasi?
- Hmph, olen mainostanut tuossa Sumuvalossa ja haluan nähdä miten mainoksiini suhtaudutaan.
- En pidä niistä, ok! Nyt kun tiedät suhtautumiseni niin voit poistua.

Närä ilmoitti topakasti, ettei aio poistua vaan seisoo herra päätoimittajan vierellä valvomassa, että lehteä käsitellään kunnioituksella. Kysyin Närältä, että onko hän lukenut lehden ennakkoon. Pienen kakistelun jälkeen papparainen ilmoitti, että on mainostajana saanut tutustua lehden aineistoon etukäteen, eli noin viisi minuuttia ennen tänne saapumista. Hörähdin sille, joka sai Närän puhisemaan:

- Olin sentään eka. Lehdessä on jo minun sormenjäljet, hähää vaippa.

Näytin kieltä ja syvennyin uudelleen lehteen. Kannessa oli jonkun ekaluokkalaisen piirtämä Mersu. Kysyin Kaalepilta, että lapsityövoimallako se lehti nykyisin tehdään. Ei kuulemma tehty, vaan kansikuva on lehden tyylin mukaisesti eri teillä mitä muissa autolehdissä. Totta, siitä en alkanut väittää vastaan. Olihan se piristävän erilainen. Silmäilin nopeasti sisällysluettelon. Huomasin Jöön päässeen jälleen palstanpitäjäksi.

- Miksi Jööllä on vielä oma palsta?
- Krööh, virkamiestä ei pidä vastustaman, Kardaani röhisi.
- Se sai parit sakot anteeksi kun Jöö sai pitää palstansa, Närä kieli.
- Aika vähän asiaa. Pitkäänkö tätä teit, koko viime vuodenko?
- Nooh, tee itse parempi jos rahkeet riittää. Lehti olisi muuten myynnissä, Kardaani ilmoitti.
- Juu en osta.

Kunhan kiusasin, sillä todellisuudessa olin aina pitänyt Sumuvalon erilaisuudesta. Siitä lehdestä kun ei koskaan tiennyt milloin se ilmestyi ja mitä se piti sisällään. Kyllä minun tasaisen tappavaan elämään mahtui yksi epämääräinen lehti. Voisihan se piristää päivää useammankin, mutta hyvä näin. Selasin lehteä ja löysin possumunkin kuvan. En voinut olla lohkaisematta:

- Närä, löysin sen sinun mainoksen. Laitoit sitten ihan oman kuvan lehteen.
- Missä muka, anna tänne se aviisi!

Närä riuhtaisi lehden kädestäni ja alkoi etsiä kuvaansa sivulta. Eihän siinä mitään Närän kuvaa ollut, minkä papparainen itsekin huomasi aika nopeasti. Hän lykkäsi lehden minulle takaisin ja sanoi:

- Pöljällä on pöljä huumori.
- Kuka tämä R.Ahtari oikein on?
- Nooh, krööh, me emme lehdessä yleensä paljasta lähteitämme, Kardaani röhisi.
- No voithan nyt tuon kertoa, tiedä vaikka olisi joku tuttu.
- Minä … siis tarkoitan, että minä en voi kertoa. Jutun kirjoittajilla on nykyisin niin hyvä suoja, etten voi mennä sitä murtamaan.

Jotenkin minusta haiskahti, että Kardaani oli itse kirjoittanut koko lehden eri nimimerkeistä huolimatta. No Jöön jutut olivat kyllä Jöön juttuja, sillä sitä nimimerkkiä Kardaani ei uskaltaisi väärentää.

- Mitäs pidät, laatua kannesta kanteen, eikö totta? Kardaani kärtti kehuja.
- Tässä ei ole ostetaan ja myydään palstoja, miksi?
- Laitetaan harkintaan. Olisiko sinulla jotain myytävää lehdessä?
- Ei ole, olisin vain nauranut niille jotka ilmoittavat tässä lehdessä.

Kardaanin ilme synkkeni ja puhina paheni. Hymyilin hänelle ja lupasin toisen mukillisen kaakaota, mikäli hän lopettaisi mököttämisen. Närä vaati kahvia, mutta ilmoitin tänään olevan kaakaopäivän.

- Sano nyt jotain niistä minun mainoksista, Närä vaati.

Selasin lehdestä hänen kerhonsa mainoksen ja totesin, että sehän on täsmälleen samanlainen kuin edellisessäkin numerossa. Kerroin sen herra mainostajalle. Närä totesi, että kun kerran tekee hyvän mainoksen, niin sitä ei tarvitse joka vuosi uusia. Hän aikoo odotella niin pitkään, että joku muu tekee tyylikkäämmän ja tekee vasta sitten uuden mainoksen.

- Lehti vaikuttaa hyvältä. Toimitatko tämän jokaiselle tilaajalle henkilökohtaisesti? Meinaan vaan, että sinulla menee varmaan vartti tai pari kun jaat molemmat numerot.
- Krööh, enhän minä sentään ala kaikille tätä printtailla.
- Et kai nyt sentään tekstiviestillä tätä lähetä hullu?
- Nooh, en tietenkään. Tilaajat saavat ladata lehden Sumuvalon kotisivuilta.
- Hetkinen, miten maksupuoli hoidetaan?

Kardaani kertoi, ettei lehti maksa yhtään mitään, vaan tällä numerolla hän kosiskelee mainostajia. Jatkossa hänen tarkoitus olisi ottaa rahat mainostajilta ja jakaa lehteä ilmaiseksi. Sitten kun talous on taas paremmalla mallilla, niin hän voisi siirtyä takaisin oikeaan painettuun lehteen, jollainen Sumuvalo oli jokunen vuosi sitten. Sitten muistin saapuneet tekstiviestit ja kysyin armoitetulta päätoimittajalta:

- Meinaatko nyt paiskata sellaisen tekstiviestin jossa kerrotaan mikä on tullut?
- Joo, joo, laitan kyllä heti kun pääsen takaisin toimitukseen.
- Jaa, no millainen se viesti sitten on?
- Haloo onks valoo? No on, se on Sumuvaloo!
- Anteeksi, meni vähän ohi, mitä sanoitkaan?

Kardaani toisti äskeisen ja kertoi sen olevan Sumuvalon viimeinen mainosviesti. Kerroin mielipiteeni siitä, että mielestäni viestissä pitäisi olla sumuvalon nettiosoite, sillä muutenhan jengi alkaa vain tuijotella omien autojensa sumuvaloja. Se ei edistä lehden levikkiä millään tavalla. Kardaani raapi päätään ja totesi, että nyt puhun todellista asiaa. Niin minustakin.

- Tuota, pitäisikö teidän lähteä jonnekin. Menkää yhdessä vaikka bingoon jos ette muuta keksi, hoputin kaksikkoa.

Kardaani oli jo kerinnyt vetää kaksi mukillista kaakaota, enkä aikonut tarjota enää kolmatta. Kaakaojauhe alkoi olla sen verran vähissä, että päätin nautiskella siitä itse.

- Minä en harrasta mitään bingoja, Närä juputti.
- Saisikohan sieltä rahaa, Kardaani aprikoi.

Saattelin kaksikon eteiseen ja pyysin Kardaania tulemaan toistekin kyläilemään. Hauskahan herra armoitettua päätoimittajaa oli tavata, kunhan ei jäänyt oleilemaan kovin pitkäksi aikaa.

- Pistät sitten nettisivuille positiivista palautetta, joohan? Kardaani huikkasi rapusta.
- Laitan, laitan, enhän minä halua hyvän autoiluhuumorin kuolevan.


Lue uusin SUMUVALO!

Rutinoff X -kirja

Tutustu 2013 ilmestyneeseen Rutinoff X -kirjaan. Näin vuoden lopussa siinä olisi vaikka oiva joululahja autoilukärpäsen puraisemalle ystävälle.








© Rauno Vääräniemi