Etusivulle
Rutinoffin kuskin tarinat
takaisin tekstipohjaiselle sivulle
Korvikeautojen koeajot

1.12.2013

Oletko valmis?


Heräsin jälleen aamukymmeneltä tekstiviestiin, jossa luki: ”Se tulee kohta, oletko valmis?”. Numero josta viesti tuli, oli minulle ja numerotiedustelulle täysin tuntematon. Olin saanut kyseisen viestin jo kahden viikon ajan joka helvetin aamu. Viesti tuli täsmälleen samaan aikaan. Kokeilin soittaakin kyseiseen numeroon, mutta siihen ei vastattu eikä siinä ollut vastaajaa, johon olisin voinut jättää lämpimästi puhuttelevan viestin. Kirosin siis jälleen kerran ja tyydyin laittamaan puhelimen takaisin yöpöydälle ja jatkamaan unia. Jostain syystä minusta oli tullut aamu-uninen, vaikka en ollut valvonut juuri pitempään mitä ennen.

- SE ON TULLUT NYT! OLETKO VALMIS? MINÄ OLEN!

Pomppasin kuin leipä paahtimesta parkkipaikalta kuuluvaan möykkään. Pahaksi onneksi olin äskeisen viestin lukemisen jälkeen avannut makuuhuoneen tuuletusikkunan raolleen. Paskanhaju lähti, mutta tilalle tuli muuta saastetta. Ei alkanut tämä viikko kovin ruusuisissa merkeissä. Ääni oli niin metallinen, etten saanut selvää kuka mielenhäiriöinen pihalla huuteli. Niinpä nousin sängystä, könysin ikkunan ääreen ja tarkensin katseeni parkkipaikalle.

- Närä! parahdin.

Olisihan se pitänyt arvata, mutta oi miksi? Sitten muistui mieleen uuden seinänaapurin Tsekun sanat siitä, että pussihousupappa on ollut viime aikoina turhan aktiivinen ihan joka asiassa. Närällä taitaa olla menossa kuuluisa kuudenkympin kullitus, mikä varmaan johtuu nuoresta kolmikymppisestä tyttöystävästä. Ihan uusi tapaus nainen ei ollut, mutta saattoihan se kullitus tulla pienellä viiveellä.

Katselin parkkipaikalle enkä tajunnut yhtään mitään. Keskellä parkkipaikkaa oli neljä värikästä kartiota ja niiden väliin oli pingotettu naru. Närä seisoi megafonin kanssa parin askeleen päästä kartioista ja toisteli äskeisiä lauseita. Välillä papparainen ulvotti megafonia kuin hullu Ladaa yrittäessä saada siitä Ferrarin tehoja.

Käänsin sälekaihtimet kiinni ja pakenin suihkuun. Valitettavasti mökä kuului kylppärin ilmanvaihtohormin kautta ihan yhtä selvästi, vaikka käänsin suihkun täysille ja yritin jopa laulaa. Suihkun jälkeen puin päälle ja otin netistä sosiaali- ja kriisipäivystyksen numeron puhelimen muistiin. Jospa sieltä saisi apua Närälle, ellen saa häntä puhumalla hiljaiseksi. Koska Närä oli ystäväni, vaikkakin rasittava sellainen, niin päätin ensin kokeilla puhumista. Vedin rotsin päälle, bootsit jalkaan ja suuntasin pihalle syksyisen viileään ilmaan. Ulos päästyäni totesin, että piha oli jäässä. Kävelin rauhallisesti Närän luo, koputin vanhusta olkapäälle ja sanoin:

- Humalan terve, lähdetäänkö nollaamaan nupit nyt vai heti?

Närä säikähti ja pomppasi pari askelta kuin säikähtänyt vanha rusakko. Sitten papparaisen suu kääntyi hymyyn ja mies alkoi selittää:

- Minä olen eristänyt sen, olen tehnyt kaikkeni ja vielä vähän enemmän. En jätä mitään sattuman varaan, vaan tulen valvomaan jokaista uutta tulemista.
- Puhutaanko me nyt Jeesuksesta, housuun tulemisesta vai siitä miten tulet sen nuoren tyttöystäväsi kanssa?
- SE ON TULLUT NYT, ETKÖ TAJUA?

Perkele kun oikein silmissä kipunoi kun Närä huusi megafoniinsa korvan juuressa. Otin kiinni mökäkoneesta, riuhtaisin sen papparaisen kädestä ja linkosin niin pitkälle kuin jaksoin. Helvetinkone kolisi ja rätisi osuessaan asfalttiin. Odotin elokuvamaista räjähdystä ja kunnon savuja, mutta niitä ei kuulunut eikä näkynyt. Meillä on siis eri elektroniikkaa mitä Hollywoodissa. Nyt oli minun vuoro esittää kysymys Närälle.

- Mikä vittu nyt on tullut?
- Talvi, talvi tuli. Katso.

Närä osoitteli sormella kartioilla rajattua aluetta. Näin siinä täsmälleen samanlaista jäistä asfalttia mitä muuallakin pihalla. Menin lähemmäksi, mutta asia ei auennut minulle sen enempää.

- Missä se talvi on?
- Se laskeutui tuohon keskelle. Eristin sen eikä se ole nyt vaaraksi kenellekään.
- Juu, ihan kiva, mutta en erota sitä.

Närä siirtyi lähemmäksi ja näytti sormella kohtaa, johon hänen mukaansa laskeutui ensimmäinen lumihiutale. Se on nyt tehty vaarattomaksi eristyksellä. Seuraava vaihe on tuoda sen päälle lapiollinen hiekkaa. Näin Närä hautaisi talven hiekalla. Minun oli pakko tiedustella:

- Oletko ihan seko?
- En, vaan olen meidän taloyhtiön hallituksen uusi puheenjohtaja. Minulla on vastuuni, enkä meinaa pakoilla sitä samalla tavalla kuin edellinen hallituksen puheenjohtaja.
- Täh, onko Veikko Sahahalko luopunut tehtävästään?
- On, mutta mistäpä se vaippa sitä tietäisi kun et käy hallituksen kokouksissa.
- Enkä tule!
- Kyllä minä sinut siellä haluaisin nähdä.
- Printtaan sinulle kuvan itsestä, laita vaikka kokoustilan seinälle jos se tuo lohtua, mutta minä en sinne tule.

Närä uhkaili, että hallitus ottaa autopaikat pois niitä osakkailta jotka eivät osallistu yhteiseen päätöksentekoon. Vastasin siihen, että jos mies tekee niin, niin minä käyn kertomassa hullulle ämmälle, että Närä pitää mopoilevia naisia noitina. Lisäksi hän ajaa salaseurassa asiaa keskiajan palauttamisesta, jotta noidat voitaisiin polttaa roviolla.

- Tuota, krööh, ehkä me päästään sopimukseen, Närä röhisi.
- Juu en tule ja piste.
- Hmph, parkkimaksu nousee kuitenkin.
- Ihan sama, en ole ensimmäisenä joutumassa sossun luukulle.

Kaivoin puhelimen taskusta ja näytin Närälle saamiani tekstiviestejä. Kysyin oliko papparainen lähetellyt niitä minulle? Ei kuulemma ollut ja sanojensa vakuudeksi Närä näytti omasta puhelimesta samanlaiset viestit. Ne olivat tulleet täsmälleen samaan aikaan kuin omanikin.

- Sain näistä viesteistä idea siihen miten ilmaisen talven tulemisen, Närä ilmoitti.
- Kovin on vähäinen tuo järjen valo, kun et itse keksi omaa sanottavaa, lohkaisin takaisin.
- Pah, pöljä itse ei huomaa edes talven tuloa. Kumpi on tärkeämpää, huomata talven tulo vai keksiä omia sanoja? Menikö pöljä nyt itse sanattomaksi?

Närän ilakoidessa tsekkasin puhelimella sään ja totesin ilmojen alkavan tosiaan kylmetä. Mitään lumisateita ei sen sijaan ollut tulossa. Närän näkemä lumihiutale oli joko yksinäinen harhailija tai sitten papparaisen harhanäky.

- Ei minulla ole mitään hätää, Rutinoffissa on talvirenkaat alla. Miten itsellä?
- On, minulla on Toyotan omistajille räätälöity palvelu, jonka avulla vaihdatan autooni renkaat ammattilaisella ja itse nautin kahvia ja tuoreen Hesarin lämpöisessä odotustilassa. Voin katsella myös televisiosta pehmeillä penkeillä istuen.

Sain kuulla vielä pitkä selityksen siitä miten renkaita vaihtanut mekaanikko oli kehunut Närää hyvästä autovalinnasta. Huoh, tuskinpa siellä Toyotan merkkiliikkeessä olisi alettu omaa merkkiä haukkumaan. Se saattaisi olla kyseisen mekaanikon viimeinen työpäivä. Meidän jutellessa parkkipaikalle asteli uusin seinänaapurini Tsekku. Tsekku on kova jenkkimies ja ajaa 1979 vuosimallin Chevy farmarilla, joka on rekisteröity henkilöautoksi. Hän on nelikymppinen pitkä hujoppi, jonka pitkä musta tukka on lähes aina ponnarilla. Tuon tatuoidun miehen vaimo on kaksikymppinen strippari Nina. Tsekku asteli mustissa bootseissa, punaisessa ruutupaidassa ja kulahtaneissa farkuissa luoksemme ja kysyi:

- Onko liha piukas?
- Eipä pahemmin, heitin takaisin.
- Mitä se purkkapallomies selittää, mene vaan sinne jenkkiisi opettelemaan suomen kieltä, Närä tuhahteli.

Närä ei ollut kovin ilahtunut Tsekusta, sillä tämä arvosteli suurella äänellä Närää ja Toyotaa. Tsekku tiesi kaiken lisäksi autoista erittäin paljon, sillä hän työskenteli autonvaraosien parissa, niin maahantuonnissa kuin myynnissäkin. Tsekku hymyili ja kaivoi takataskusta wunderbaumin. Hän ojensi sen Närälle ja sanoi:

- Löysin firmasta jotain mitä voi laittaa Toyotaan. Ole hyvä.
- Täh, ki-kiitos, Närä nikotteli.

Papparainen otti ihmeissään vastaan tarjotun lahjan ja alkoi katsella sitä tarkemmin. En nähnyt mitä siihen oli kirjoitettu, mutta Närän ilme muuttui happaman näköiseksi. Ryittyään hetken, hän ilmoitti:

- Minusta hate ja love eivät tarkoita samaa.
- Kuka sellaista on muka väittänytkään? Tsekku virnisteli.
- Tässä tuoksukuusessa lukee, että I Hate Toyota.
- En minä sitä rakastakaan, joten ole hyvä vaan. Se on lahja, eikä lahjakuuseen saa katsoa liian tarkkaan.

Närä murahteli jotain siihen suuntaan, ettei kukaan Toyota-autoilija laittaisi omaan autoon tuollaista rienaavaa kuusta, vaikka sen haju olisi miten miellyttävä.

- Ihan minun mieliksi, pliis, muuten minulle tulee paha mieli ja käyn potkimassa jonkun Corollan kyljet lommoille, Tsekku lisäsi vettä myllyyn.
- Hmph, onpas pöljää puhetta purkkamieheltä. Ripusta itse tämä kuusi omaan katiskaasi.
- Kun en kalasta ja sitä paitsi lahja on lahja. Ellet ota sitä vastaan ja laita autoosi, niin tuon seuraavalla kerralla noita laatikollisen ja liimaan ne kinnerisi kylkiin.
- Pah, teippaan kyllä tuon rienaavan tekstin pois näkyvistä, Närä puhisi.
- Ihan sama kunhan näen rakkaudella antamani lahjan siellä minne sen tarkoitin, Tsekku virnisti.

Kyselin Tsekulta, että miten hänellä on mennyt. Mies kertoili tehneensä töitä ihan entiseen malliin. Mitään talvirenkaita hän ei ole vaihtanut, sillä jenkissä pyörii kuulemma alla M+S renkaat ja niillä mennään kesät talvet.

- Haa, pöljä jää sutimaan jäisiin mäkiin talvella, Närä kuittasi.
- Noup, talvella menen nelivedolla.
- Millä muka?

Sitä minäkin ihmettelin, sillä Tsekulla oli vain tuo yksi jenkkifarmari.

- Laitan muijan kontilleen, istun päälle ja käsken kontata lähikauppaan kaljan ostoon, Tsekku kertoi.
- Pyh, minun tyttöystävänipä ajaa minut Yariksellaan kauppaan jos haluan, Närä nosti nokkaansa.
- Meillä ei taas matkusteta muulla kuin jenkkiautolla, ettei joku luule elintason laskeneen tai meitä kohdanneen jonkun onnettomuuden.
- EI MINUA OLE KOHDANNUT MIKÄÄN ONNETTOMUUS, Närä karjui ja polki saapasta jäiseen asfalttiin.
- Miten sen nyt ottaa, aika onnetonta tuollaisella kinnerillä ajaminen on, Tsekku nauroi. – Ai niin, sain muuten omituisia tekstiviestejä puhelimeeni.
- Itse olet omituinen, Närä puuskahti.

Vilkaisin Tsekun näyttämää puhelinta ja näytöllä oli aivan samanlainen viesti kuin minulla itsellä ja Närällä. Joku on nyt ihan tosissaan alkanut spammata tekstiviesteillä. Mielessä kävi, että onkohan jonkun uuden automallin esittely lähellä tai jotain muuta vastaavaa tulossa. Kerroin siitä Tsekulle, mutta mies ei oikein lämmennyt automalliajatukselle. Olemme kuulemma ihan eri profiileissa automallien suhteen. Tuo oli kyllä totta.

- Minulla on korkea profiili ja teillä ei ole mitään, Närä räpätti.
- Siis vähiten hiuksiako? Tsekku kysyi.
- Ihan varppina enemmän kuin Kekkosella ja se oli sentään Presidentti.

Tsekku kääntyi puoleeni ja kysyi:

- Onko tuo unohtanut ottaa aamulääkkeensä?
- Njaa, ihan omalta itseltään vaikuttaa.
- Noh, siinä tapauksessa en jää rasittamaan itseäni tämän enempää, vaan toivottelen teille hyvää päivänjatkoa. Sitä tarvitsette, mikäli meinaatte koko päivän vahtia tuota keiloilla ja narulla rajattua aluetta.
- Se ei ole mikä tahansa alue, siihen laskeutui talvi, Närä kimmastui.
- Ne lääkkeet, ne lääkkeet, Tsekku toisteli poistuessaan paikalta.

Närä jäi polkemaan saapasta Tsekun perään ja huutelemaan:

- Minä en syö mitään lääkkeitä, en mitään, en mitään, mitään, mitään, mitään…

Tsekku käveli autolleen, jyräytti kasin tulille ja peruutteli sitten meidän eteen. Hän avasi ikkunan, kurkkasi sieltä ja totesi:

- Ehkä olisi aika ottaa lääkitys puheeksi.

Sen sanottuaan kasi mylvähti, takarenkaat piirtelivät jäistä asfalttia ja Chevy oli poissa. Närä tuijotti loittonevan farkun perään ja tuumi:

- Mies piirtelee itseensä ja ajaa purkkapallolla, voiko elämä enää pahemmin potkia päähän?
- Jaa, äkkiseltään tulee mieleen, että olisin eläkkeellä ja ajaisin Toyota Yariksella, ehehehee.
- Hmph, vaippa on vain kateellinen, kun itsellä on autona muinaismuisto. Varo ettei museo vie sitä, ahahahaa.

En antanut eläkeläisen pilata päivää autoani räkyttämällä. Kostaisin sen kyllä jollain tapaa myöhemmin. Mitä turhaa läpsäistä tässä poskelle, kun voin sopivan tilaisuuden tullen humauttaa oikein kunnolla. Joku jäynä voisi kyllä piristää tätä ankeata syksyä. Syksystä tuli taas mieleen Närän eristämä alue ja talvi. Se piru on tulossa, enkä pitänyt siitä ollenkaan. Rutinoff oli aika hidas lämpenemään, joten talviautoilu ei ollut meidän kummankaan toivelistan kärjessä, ei auton eikä minun. Huoltoonkin Rutinoff pitäisi viedä. Ville oli soitellut pajaltaan jo useammankin kerran ja kysellyt koska autoni huolletaan. Olin vain todennut, että pitää miettiä. Olenhan minä tässä jo jonkun vuoden miettinyt, joten ehkä nyt olisi aika tarttua toimeen. Olen kuullut, että hätäisimmät huollattavat autonsa vuosittain ja jotkut jopa useammankin kerran vuodessa.

- Mitäs pöljä miettii, onko vaippa märkä, täh? Närä kiekui.
- Öh, ei, kun Rutinoffin huoltoa mietin. Olen kuullut, että jotkut pöljät huollattavat autonsa jopa vuosittain.
- Höh, kyllä auto pitää huoltaa joka vuosi. Minä olen tehnyt aina niin, eikä Toyotaan ole koskaan tullut mitään vikaa.
- Entä se sinun vanha Corolla? Oliko se muka kunnossa vaihtoon saakka?
- Joka vanhoja muistelee, sitä pakoputkella polveen. Pöljä vain tuollaisia muistelee.
- Ehehehee, se kuski älähtää jonka auto on paskin pommi, romu-Corollan entinen omistaja, lällällää!

Närä asteli eteeni ja ilmoitti, ettei keskustele minun kanssa niin vaativasta asiasta kuin autoilusta eikä varsinkaan autojen tekniikasta tai niihin teoriassa tulevista vioista. Kesken pahimman rään lennätyksen meidän kohdalle pysähtyi punainen Nissan Qashqai. Auto, jonka nimeä eivät vielä vuosienkaan jälkeen osaa puolet omistajista kirjoittaa. Kaskain apparin ikkuna avautui ja sisältä pisti ulos tuttu päänuppi. Se oli Primera-mies Jarno Koikkala. Hän viittoili meitä lähemmäksi. Astelin Närä vanavedessä punaisen kitumaasturin rinnalle. Ennen kuin kerkesin sanoa mitään, Jarno alkoi kilkattaa:

- Vaimo osti meille tällaisen tai vaimon nimissähän tämä on, mutta minä saan istua vierellä.

Vilkaisin sisälle ja totta tosiaan, Jarnon vaimo oli ratin takana suu tiukasti mutrussa. En ollut nähnyt naisen koskaan hymyilevän. Säilyttiköhän nainen jääpuikkoa perseessä vai miksihän hän oli aina noin kylmän oloinen. Teki mieli kysyä, mutta en uskaltanut. Parempi tyytyä vain kiusaamaan Jarnoa.

- Oho, aika tuore peli.
- Nissan Qashqai 1,6L Stop/Start Acenta 2WD vm. 2013. Hinta oli 22,890 euroa, Jarno lateli.
- Vau, menikö tuon opettelemisessa monta päivää?
- Etsimme vaimoni johdolla meille pitkään täydellistä autoa korvaamaan Primeraa ja nyt miellä on tämä Kasukka.
- Eeh, mikä teillä on? Joku myrkytys vai muuten vain paha olla?
- Tämä Qashqai on saanut meillä lempinimen Kasukka. Pyydän sinut ihailemaan tätä lähemmin, kun olen vahannut tämän. Toivon kuitenkin, että pidättäydyt sormenjälkien tekemisestä. Vaimoni mukaan jokainen aikuinen mies kykenee siihen niin halutessaan.
- Tuleeko siitä kirjallinen kutsu vai lähetätkö vain tekstiviestin?
- Hyvä kun tuli puheeksi. Vaimoni puhelimeen on tullut useita tekstiviestejä jostain mikä on tulossa. Niissä kyseltiin, että olemmeko valmiita? Yksi aamu vaimo ei ollut vielä valmis ja hän hermostui vallan vietävästi.

Kysyin oliko Jarno itse saanut niitä viestejä. Hän ei ollut saanut. Kerroin, että minä, Närä ja Tsekku olimme saaneet viestejä. Jarnon vaimo oli käynyt asian tiimoilta Vantaan poliisissa, mutta sielläkin oli päivystävä konstaapeli vain näyttänyt omaa puhelintaan ja todennut, että sama vika Reinikaisella.

- Pitää mennä, lupasin leipoa vaimolle pullaa autokaupan kunniaksi. Minun vaimo tekee vain hyviä kauppoja. Heippa!

Qashqai lipui meidän parkkipaikan läpi naapuritaloyhtiön parkkipaikalle ja siellä entiseen Primeran ruutuun. Muistin kyllä miten Jarno oli kertonut auton vaihdostaan. Hänen vaimonsa ei ollut päässyt korkeaan Qashqaihin aikaisemmin ja siitä oli eräs autokauppias saanut aikaan melkoisen räkänaurun ja kettuilun. Nähtävästi jalan nousua oli treenattu, koska auto oli ostettu. Toinen vaihtoehto oli se, että takaluukussa oli autokauppiaan mainitsema lypsyjakkara autoon nousemista varten.

- Palaan takaisin sisälle, eikä tarvitse seurata, ilmoitin Närälle.
- Pah, keität niin huonoa kahvia, ettei tulisi mieleenikään.
- Itsehän sen yleensä keität.

Heilautin papparaiselle kättä ja palasin sisälle. En keittänyt kahvia, laitoin maidon lämpenemään mikroon ja otin kaapista kaakaojauhetta. Välillä tällainen erilainen makunautinto.


Rutinoff X -kirja

Tutustu 2013 ilmestyneeseen Rutinoff X -kirjaan. Näin vuoden lopussa siinä olisi vaikka oiva joululahja autoilukärpäsen puraisemalle ystävälle.








© Rauno Vääräniemi