Etusivulle
Rutinoffin kuskin tarinat
takaisin tekstipohjaiselle sivulle
Korvikeautojen koeajot

4.2.2013

Japanilainen premiuuri


Hyvät Rutinoffin kuskin lukijat. Tänä vuonna ilmestyy Rutinoffin kuskin 10-vuotisjuhlakirja. Sen vuoksi kirjoitan tällä hetkellä vain kirjaan tulevia tekstejä. Nettikirjoittelu sotkisi pakkaa liikaa ja koko hommasta tulisi epäloogista. Yariksen koeajotarina on tosin sellainen, joka on kirjoitettu sekä erillisenä koeajona normaaliin tapaan että tulevan kirjan tarinoihin dialogeilla varustettuna. Kun kirja on kirjoitettu, palaan jälleen jollain aikataululla vain nettitarinoihin. Esittelen täällä netissä kirjaan tulevat luvut muutamalla sanalla.

Yhdeksäs luku käsittelee pelkkää premiuuria, tällä kertaa japanilaista. Camrya kehutaan, kehutaan ja kehutaan. Närä on ihan taivaissa ja sivustakatsojia hirvittää, eikä kyse ole mistään metsän eläimen fiilistelystä. Koeajollekin lähdetään ja hieman yllättäen sieltä myös palataan.

Lukijoille tiedoksi, että Deittimörkö-kirja on saatavissa e-kirjana Applen tuotteisiin. Hinta on huomattavasti edullisempi kuin painettu teos, joten nyt ostaminen ei ole ainakaan rahasta kiinni.









© Rauno Vääräniemi