Etusivulle
Rutinoffin kuskin tarinat
takaisin tekstipohjaiselle sivulle
Korvikeautojen koeajot

1.1.2013

Kiuaskivet


Hyvät Rutinoffin kuskin lukijat. On koettanut aika alkaa kirjoittaa Rutinoffin 10-vuotisjuhlakirjaa. Sen vuoksi iso osa, eli lähes kaikki tulevista tarinoista ovat luettavissa vain kirjassa. Voi olla, että kirjoitan tässä välillä nettiin jonkun tarinan, mutta minun pitää ottaa huomioon se, että kirjasta tulee ajallisesti looginen, eikä se kietoudu liikaa netin kanssa yksiin. Kun kirja on kirjoitettu, palaan jälleen vain nettitarinoihin. Esittelen täällä netissä kirjaan tulevat luvut muutamalla sanalla.

Otsikoinnista huolimatta kirjan seitsemäs luku käsittelee yhä ihmisten elämää autoilun parissa. Närä saa lahjan, jonka tulkitsee edukseen. Hän tapaa myös naapurin Tsekun, eikä oikein pidä itsensä piirtelystä, eli tatuoinneista. Närä on tehnyt päätöksen hankkia Camryn siksi aikaa kun Corolla on korjaamolla.

Lukijoille tiedoksi, että Deittimörkö-kirja on saatavissa e-kirjana Applen tuotteisiin. Hinta on huomattavasti edullisempi kuin painettu teos, joten nyt ostaminen ei ole ainakaan rahasta kiinni.









© Rauno Vääräniemi