Etusivulle
Rutinoffin kuskin tarinat
takaisin tekstipohjaiselle sivulle
Korvikeautojen koeajot

19.8.2012

Ulpukka


Heräsin säpsähtäen kesken kauniiden unien siihen, että uneeni tunkeutui naapurin hullu ämmä ja vaati minua yhteiselle autoajelulle. Olin juuri ollut unessani autoajelulla kauniissa kesäisessä Suomessa, kun tuo riivinrauta työnsi kesken ajon pään sisälle sivuikkunasta ja esitti vaatimuksensa. Kokeilin tyynyäni ja se oli hiestä aivan märkä. Nousin ylös ja vilvoittelin jonkin aikaa. Tyynyn kääntämisen jälkeen yritin saada vielä unta. Eihän siitä mitään tullut, vaikka kello ei ollut vielä kunnolla edes viittä. Puoli kuuden aikoihin nousin ylös ja laitoin digiboxilta pyörimään leffan. Ihan suoraan vitutti olla hereillä samaan aikaan kun duunarit lähtevät töihin. Kuulin kuinka ne starttailivat autojaan pihalla ja se häiritsi elokuvanautintoani. Kuudelta minun piti saada tehtyä jotain, joten otin puhelimen käteeni ja soitin Närälle. Eläkeläisethän eivät tunnetusti nuku enää neljän jälkeen. Puhelin hälytti toisessa päässä pitkään ja viimein linja aukesi. Sieltä ei kuulunut mitään, joten hetken kuuntelun jälkeen sanoin:

- Olette soittaneet maksulliseen Toyota-serviceen. Jonottaminen on maksullista. Jokainen alkava sekunti maksaa 0,12345 euroa. Tunnin jonottamisen jälkeen seuraava puolituntia on ilmainen. Puolentoista tunnin jonottamisen jälkeen hinta on kolminkertainen. Piip. Arvioitu jonotusaika on kolme tuntia.
- Tääääh! Närä rääkäisi.
- Huomenta!
- Sinä?
- Olitko nukkumassa?

Närä kuulosti aika karhealta. Hetken köhittyään papparainen sai selvitettyä, ettei hän ollut omassa sängyssään yksin ja oli sen vuoksi erittäin väsynyt. Nukkumaan oli menty vasta pari tuntia aikaisemmin. Kuulin kuinka hän könysi ylös ja siirtyi puhumaan muualle. Yritin kovasti miettiä, että mikähän siellä sängyssä oikein oli. Päädyin kuumavesipullon tai Toyotan tunkin kannalle. Se oli kuitenkin varmistettava, joten kysyin asiaa.

- No kumpi se oli, kuumavesipullo vai Toyotan tunkki?
- Missä oli?
- Sinun sängyssä tietysti dementikko.
- Minulla on sängyssä nainen.
- Varo ettei ilmat karkaa.
- Aikuinen nainen, tarkemmin sanottuna kolmekymmentä vuotta vanha vaaleahiuksinen nainen.

Tämä herätti. Närä oli yli kuusikymppinen ja sai yhä pokattua itselleen yli puolta nuoremman naisen. Laitoin leffan pauselle ja aloin kysellä tarkemmin, että mitenkä tämä sokea ja vahvasti juovuksissa oleva nuori nainen on päätynyt Närän petiin.

- Ah, ah, huumorin kukka olisi kaunis, jos sellaista olisi edes hitusen ilmassa, Närä ilkkui naiskommentilleni.
- Hei, nyt minä tiedän. Sinulla on uudet liinavaatteet ja pussilakanassa on naisen kuva. Näin siis nainen on päällä tai allasi, riippuen miten pyörit sängyssä.

Ei se ollut niinkään. Närä kertoi, että Ulpukka oli kyllä aito nainen ja kuulemma erittäin kauniskin vielä. He olivat törmänneet toisiinsa lenkkipolulla. Minun oli pakko keskeyttää mokoma retostelu, sillä en ollut ikinä nähnyt enkä kuullut Närän käyvän lenkillä.

- No nyt tuli niin paksua tuubaa, ettei tuota niele edes viemärit.
- Kyllä me vaan törmättiin lenkkipolulla.
- Pitäisiköhän sinun varmistaa, että otit oikean määrän iltalääkettä?
- Hmph, vaippa se vaan vaahtoaa lääkkeistä. Juo itse aamumaitosi, se rauhoittaa.

Hetken puhistuaan Närä kertoi, että oli keksinyt autoillessa erään konstin säästää polttoainekuluissa, kun bensan hinta on jatkuvasti nousussa ja eläkkeet polkevat paikoillaan. Hän keksi oikaista lenkkipolkujen kautta, ne kun olivat monin paikoin niin leveitä, että autolla pystyi ajamaan ihan ilman ongelmia. Ajoivathan niillä isot sähköfirmojen kuorma-autotkin kun vaihtoivat valaistuksen lamppuja.

- Ulpukka törmäsi minuun eräässä mutkassa, Närä ilmoitti.
- Sinuun?
- Toyotaani.
- Niin, hän tuli sivusta pientä polkua, eli suoraan puskista ja törmäsi autoni kylkeen. Hänen puskurinsa tömähtivät sivuikkunaani.

Närä oli ollut juuri sillä hetkellä pysähtyneenä vastaantulevien lastenvaunujen vuoksi, kun Ulpukka oli juossut puskasta suoraan auton kylkeen korvanapit korvissa ja musiikki pauhaten. Nainen oli ollut niin ajatuksissa, ettei ollut tajunnut tiellä olevan auton.

- Kait vetelit ympäri korvia, kun tuolla tavalla tönii autoasi?
- En kerinnyt.
- Miten niin et kerinnyt? Ikäkö alkaa painaa vai juoksiko nainen sittenkin karkuun ja nyt vain unelmoit miltä hän näyttäisi sängyssäsi?
- Hmph, liikaa puhetta mutta ei yhtään ajatusta. Ulpukka kerkesi ensin ja olin aivan myyty.
- Tuuttasi sinua nenään vai?
- Kehui autoani.

Pitihän se arvata. Ei kenelläkään toisella käy ikinä tuollainen tuuri kuin Närällä. Ulpukka oli toipunut törmäyksestä hetkessä ja repäissyt korvanapit korvistaan. Närän avattua sivuikkunan, oli nainen ollut jo äänessä. Tämä oli alkanut suureen ääneen ihailla Närän T Sport Corollaa, joka on varmaan monen tuulipuvussa kulkevan märkä päiväuni jos rahat eivät riitä oikeaan urheiluautoon.

- Kolme minuuttia ja Ulpukka istui vieressäni.
- Grimmin veljekset olisivat olleet aika kateellisia satusedän kyvyistäsi jos olisitte eläneet samaan aikaan.
- Pöh, en minä satuile. Me lähdimme Ulpukan kanssa heti ajelulle ja sen jälkeen heille.

Tämä kaikki oli tapahtunut vain pienen matkan päässä siitä missä asuimme. Ulpukka itse asui toisessa kaupunginosassa, mutta vain parin kilometrin päässä. Ulpukan luona he olivat käyneet Ulpukan valokuva-albumeiden kimppuun. Sitä ennen nainen oli toki käynyt suihkussa ja vaihtanut päälleen jotain paljastavampaa.

- Köh, sanoitko tosiaan, että jotain paljastavampaa?

Minusta alkoi tuntua hetki hetkeltä enemmän siltä, että uneeni tunkeutunut hullu ämmä oli jollain helvetin opilla saanut elämäni vinksahtamaan ihan nurin kurin. Minunhan tässä pitäisi olla periaatteessa hehkuttamassa eläkeläiskaverilleni siitä miten virkeätä seuraelämäni on ja millaisia nuoria naisia olin tavannut. Pitää varmaan käydä päivällä sanomassa kahjolle naapurin ämmälle, että lopettaa unieni sabotoinnin ja poistaa kirouksen. Noitahan sen täytyi olla!

- Kyllä sanoin. Ulpukan mielestä seksikäs autoni ja sen kuljettaja vaativat, että nainen pukeutuu sopivalla tavalla.
- Krööh, ja mikähän se sellainen sopiva pukeutuminen oikein oli?
- Pienet bikinit.

Kaksikko oli alkanut katsella valokuvia, jotka olivat yllättäen pitäneet sisällään kuvia Ulpukasta eri tilanteissa ja Ulpukan autoista. Tässä vaiheessa minun ei tarvinnut edes arvailla Ulpukan auton merkkiä, sillä se oli Toyota. Ulpukka oli perinyt Toyota-innostuksensa isältään, joka oli ajanut niillä alusta saakka kuten Näräkin. Luonnollisesti samalla oli käyty läpi Ulpukan isän autohistoria, jossa oli todella paljon yhtäläisyyksiä Närän autohistorian suhteen.

- Ulpukka on myös HoyoHijo Partsin kanta-asiakas, Närä hehkutti.
- Ei mikään ihme, tuhahdin.
- Vaippa on katkera, Närä ilkkui.
- Ei, vaan noin huonolaatuinen auto vaatii jokaisen omistajan olevan kanta-asiakas jokaisen varaosaputiikin kanassa. Eihän niillä muuten ole varaa ajaa.
- Ah tuota tietämättömyyden ja kokemattomuuden suurta tuskaa. Ulpukkakin on paljon sinua kokeneempi, vaikka on huomattavasti sinua nuorempi.
- Kas kun ei neiti Lumme, tuhahdin.
- Häh, tunnetko sinä Ulpukan? Närä äimistyi.
- En, miten niin?

Närä kertoi, että Ulpukan sukunimi on todellakin Lumme. Nainen oli koko nimeltään Ulpukka Orvokki Lumme. Minua alkoi huimata. Närälle olisi sopinut paremmin nainen, jonka nimi olisi ollut Manta Amalia Rämä. Närä huokaili puhelimessa, että miten onkaan kauniille naiselle annettukin kaunis ja sointuva nimi. Minuakin se huokailutti, tosin aivan eri syystä. Mistä noita Toyota-naisia oikein tulee? Keskeytin Närän naisen kehumisen ja tiedustelin, että millä Toyotalla se tämä neiti Lumme oikein ajelee.

- Yariksella tällä hetkellä. Tarkemmin sanottuna uusikoppaisella 1.33 Dual VVT-i Style Yariksella, jossa on viisi ovea ja se on punainen.
- Mikä noissa Yariksissa kiehtoo naisia?
- Laatu, toimintavarmuus, kestävyys, hyvä jälleenmyyntiarvo, olemattomat korjauskustannukset, turvallisuus, ulkonäkö, viihtyvyys…
- Joo, joo, keskeytin kehumistulvan.
- Itsehän kysyit.
- Niin kysyin, että tulikin kysyttyä.
- Voisin pitää asiasta puolen tunnin esitelmän, Närä ilmoitti.
- Ei tarvitse, en ole ostamassa Yarista.
- Et tiedä mitä menetät.
- Tiedän, oman identiteetin jos sorrun johonkin korvikeautoon.

Tuo oli totta, sillä en halunnut olla klooni muiden kloonien kanssa ja ajaa autolla, jonka erotti toisista samanlaisista vain rekisteritunnuksen perusteella. Jos joku juoksisi kesken lauantairuuhkan johonkin hypermarkettiin ja karjuisi, että punainen Yaris on juuri kolhittu parkkipaikalla, niin kaupasta lähtisi saman tien parikymmentä prosenttia asiakkaista. Ei kiitos, ainakaan minulle.

- Olivatko ne valokuvat sitten pitäneet sisällään niitä Yariksen kuvia?
- Olivat ja sitä ennen muiden pienten Toyotojen kuvia. Aah, miten tulikaan nuoruus mieleen katsellessani Ulpukan ensimmäisen Starletin kuvia. Kerroinko muuten jo, että Ulpukka oli maalauttanut sen vaaleanpunaiseksi?
- Et, et todellakaan kertonut, mutta nyt voit kertoa sen.
- Minkä?
- No sen, että se Starletti oli maalattu vaaleanpunaiseksi.
- Juurihan minä sen kerroin.
- Kysyit vaan, että oletko kertonut?
- Hmph, vaippa se yrittää olla nokkela, vaikka sille ei ole mitään edellytyksiä.

Nokkeluudesta en tiedä, mutta minusta oli kiva kiusata Närää, kun sillä välillä alkoi sisäinen teepannu viheltää niin, että höyryä tuli korvista ja sieraimista. Närä palasi puhinan jälkeen vielä siihen valokuva-asiaan. Valokuvat oli laitettu kaiken kukkuraksi HoyoHijo Partsista tilattuihin Toyota-albumeihin, jotka oli suunniteltu juuri Toyota-aiheisille valokuville. Tiesin, että hulluus on tarttuvaa ja sitä oli monenlaista, mutta nyt alkoi tuntua siltä, että onko tässä jo menty jonkun vakavamman rajan toisella puolen.

- Seuraavaksi me tulimme kohokohtaan, Närä hihkaisi.
- Jee, albumissa tuli varmaan vastaan kuva Corollasta.
- Ei, vaan pääsin peruuttamaan Ulpukan talliin.
- Ehehehee, menit sitten peruuttamaan vaikka yleensä sinne mennään keula edellä, ehehehee, repesin.
- Niin, amatöörit sen tekevät, mutta me kovan luokan rattimiehet menemme sinne peruuttamalla.

Minun ei tarvinnut edes vaatia lisätietoja, sillä niitä tuli pyytämättä. Ulpukan vanhempien talossa, jossa Ulpukka asui vielä kolmikymppisenä, oli useamman auton talli ja Närä oli päässyt peruuttamaan oman Corollansa sinne. Se oli parkkeerattu Ulpukan Yariksen viereen. Sen jälkeen molempien autojen tekniikka oli käyty läpi. Tekniikkasession jälkeen oli ollut vuorossa kuvaaminen. Autot oli kuvattu yhdessä jokaisesta mahdollisesta kulmasta. Ne oli kuvattu kaksin, Ulpukan kanssa, Närän kansa ja lopulta vielä niin, että ajastin oli ottanut heistä neljästä tusinan verran yhteiskuvia eri kuvakulmista.

- Huoh, niin hyviä ja onnistuneita kuvia saa hakemalla hakea eikä silti löydä, Närä huokaili.
- Kait ne ovat jo albumissa?
- Ei. Ne lähetettiin palveluun, joka on erikoistunut Toyotan kuviin. Saamme niistä kahdet kopiot yksien hinnalla kolmessa vuorokaudessa postin kautta.
- Tämä on varmaan taas joku HoyoHijo Partsin palvelu vai?
- Ei, tämä Suomi-Toyota-Filmi niminen kuvapalvelu.

Kuvat oli ladattu Ulpukan kannettavalla suoraan kuvapalveluun. Tämä kuvapalvelu oli ollut Närälle uusi tuttavuus, mistä papparainen oli ollut ensin harmissaan. Sitten Närä oli muistanut, ettei ollut itse harrastanut kuvien kehityttämistä enää digiaikana, sillä se maksoi rahaa. Nämä kuvat oli Ulpukka maksanut omalla luottokortillaan.

- Sitten meidän piti keskeyttää kuvahommat kun Ulpukan isä tuli kotiin.
- Mitäs isukki tuumasi, kun olit treffaamassa lähes alastonta tytärtä.
- Kaivoi kaapista tunkin.
- Ehehee, saitko varresta vai koko tunkista?
- Koko tunkki tietenkin, eihän tunkki ole mitään ilman vartta. Pöljäkö olet vai muuten yksinkertainen?

Aika nopeasti kävi ilmi, että Ulpukan isä oli ylpeänä esitellyt järjestyksessään toisen Suomeen tuodun Toyotan tunkin. Se oli miehen kallein aarre ja sitä ei myytäisi mistään hinnasta. Tytär tulisi perimään sen aikoinaan kun isukista aika jättäisi. Närä sai pitää sitä kädessään ja kokeilla miten herkästi kierre liikkuu.

- Se toimi kuin ajatus, vaikka ikää on enemmän kuin eräällä vaipalla, Närä vaahtosi.
- Pidä tunkkisi ja tunkkitarinasi, ei kiinnosta.
- Ei tietenkään. Jos ei ymmärrä, niin ei voi kiinnostaakaan. Pöljät ovat sellaisia.

Kolmikko oli päätynyt tunkin esittelyn jälkeen samaan ruokapöytään. Ulpukan äiti oli ollut töissä, joten hän ei ollut ottanut osaa ruokailuun. Ruokailun jälkeen Närä ja Ulpukka olivat lähteneet tienpäälle Närän Corollalle. Myöhemmin illalla he olivat pistäytyneet Ulpukan luona hakemassa hänen yöpymistarvikkeensa. Sen jälkeen oli suunnattu Närän asunnolle. Siellä oli alkanut sama rumba, eli ensin oli käyty läpi Närän valokuvat niin paperiversioina kuin uudemmat digikuvina.

- Esittelitkö oman tunkkisi?
- Esittelin. Kyllä minullakin on kaapissa vanhoja Toyotan tunkkeja. Minulla on myös se ensimmäinen.
- Niinpä tietysti.
- Miksi kysyit?
- Niin, miksi?

Ilta oli jatkunut siihen malliin, että tietokoneelta oli katseltu vanhoja Toyotan mainoksia ja sen jälkeen oli surffailtu Toyota-aiheisilla nettisivuilla. Väsyn painaessa päälle, oli kaksikko painunut pehkuihin. Yritin kysellä Närältä, että mitä siellä pehkuissa oli tapahtunut, mutta papparainen vain myhäili, etteivät sen jälkeiset tapahtumat ole vaippojen korville sopivaa kuultavaa. Perään hän lisäsi, että nyt näkyy paljas pylly peiton alta, eli pitää mennä. Samassa puhelu oli katkaistu.









© Rauno Vääräniemi