Etusivulle
Rutinoffin kuskin tarinat
takaisin tekstipohjaiselle sivulle
Korvikeautojen koeajot

13.5.2012

Ammattimiessukat


Kevät oli hienoa aikaa, varsinkin niinä harvoina hetkinä kun räntäsateen välissä pilkahti aurinko. Yleensä noin viisitoista sekuntia tai niin pitkään, että pääsin juuri ulos tarkoituksena vaihtaa Rutinoffiin kesärenkaat alle. Ymmärsin kyllä hyvin, että ihmiset vittuilivat toisilleen, mutta kun samaan kelkkaan oli noussut sää, niin se meni jo yli ymmärryksen. Närällä ei ollut taaskaan renkaanvaihto-ongelmia. Joku kerholainen sai taas rispektiä kun vaihtoi hänen autoon renkaat ja antoi siksi aikaa Närälle oman Toyotan alle. Ehdotin Närälle, että voin vaikka tulostaa jonkun höpösetelin netistä, jos kyseinen kerholainen vaihtaisi minunkin autooni kesärenkaat alle. Vastaus oli, ettei heillä kerhossa harrasteta mitään noin höpöjä juttuja. Niinköhän?

Lopulta kohtalo puuttui peliin, tarkemmin sanottuna vappuaattona. Olin nyt viimein päässyt hyvällä säällä ulos auton vierelle ajatuksena vaihtaa ihan itse ne saamarin kesärenkaat. Selkään sattui jo ennen kuin kerkesin edes koskea verkkokellarissa oleviin renkaisiin. Sain juuri raahattua hallitunkin Rutinoffin vierelle, kun autoni toiselta puolen nousi pystyyn tuttu hahmo.

- Romu-Reiska, mitä sinä siellä autojen välissä kykit?
- Pthyi, noita ruosteita vaan katselin. Näyttävät kalliilta.
- Älä, missä?
- Tuolla autosi alla.

Menin kurkkaamaan Reiskan osoittamaan paikkaan ja tottahan toki siellä oli ruosteinen pakoputki. Pelkäsin jo hetken, että autoni oikeanpuoleinen helma on kadonnut kevään tuuliin ja kohta autostani on jäljellä vain kuski. Reiska kyllä yritti vakuutella minulle, että maalipinnan alla helmoissa muhii todellinen ruostepommi. Kyllä Rutinoffissa pieniä ruostepilkkuja olikin, mutta ei se läpimätä ollut. Sen joutui myös Reiska toteamaan, kopisteltuaan niitä aikansa meisselillä.

- Mitäs ole puuhannut, kun ei ole näkynyt?
- Sitä katsos tuolla tien toisella puolen ASO-onnelassa ei tule kiinnitettyä huomiota omistusasujien murheisiin. Meillä on ihan oma elämä.
- No siltä se tuntuu, kun miestä ei näy ei kuulu. Miten Mazda sykkii?
- Käväisin sillä Pankokkissa. Ihan hyvin pelasi, mitä nyt halusivat ostaa sen jokaisella rajapisteellä. Ei ole kuulemma kuuna päivänä niin hyvää yksilöä vielä näkynyt niillä nurkilla.
- Sinä kävit Mazdalla Bangkokissa, niinkö?
- Siellä juuri. Luin siitä bussista, joka ajoi sinne. Minä ajoin sinne ja takaisin samaan aikaan mitä niillä kesti yhteen suuntaan. Tulin huvikseni peruuttamallakin tuollaiset viisisataa kilometriä takaisin tullessa. Öljyt pysyvät parempina, kun niitä kierrättää molempiin suuntiin. Ei tule kierrettä, joka tunnetusti syö konetta enemmän kuin suorat öljyt.

Pokkani ei kestänyt kierteisten öljyjen kohdalla, joten Reiska alkoi köhiä ja valitella, että miten vaikeaa on olla tekemisissä amatöörien kanssa. Ammattimiehet, kuten hän ammattikoulun käyneenä autonasentajana, tiesivät miten asiat olivat. He eivät myöskään pyrskähdelleet, mikäli asia ei mennyt omaan jakeluun. Olin kuulemma loukannut kokonaista autonasentajien ammattikuntaa tuosta noin vain. Päätin antaa Reiskan päteä ja kysyin:

- Onko siinä öljyn vaihtamisessa eroa kierteisten ja ei niin kierteisten öljyjen välillä?
- Voi yhden kerran, että ihan viitsit kysyä noin selvää asiaa. Ei taida olla nuo hoksottimet mitenkään parraimmasta päästä.
- Niin no, enhän minä öljyjä juuri vaihtele.

Reiskaa hymyilytti ja mies kasvoi edessäni parikymmentä senttiä, siis omasta mielestään. Hän potkiskeli kumisaappaallaan autoni eturengasta ja myhäili. Kysyin, että mikä se noin myhäilyttää ammattimiestä. Viimein Reiska avasi suunsa ja kertoi, että kaiken takana on oikeanlainen ripeä ranneliike. En voinut taaskaan mitään, että repesin täysin. Nuo ripeät ranneliikehommat on totuttu yhdistämään johonkin muuhun kun autojen öljynvaihtoihin.

- Toivottavasti tuo tyhmyys ei tartu rään mukana, Reiska marmatti.
- Joo, ei se tartu. Anteeksi. Siis mitä se ranneliike tarkoittaa?
- Tämä koskee siis vain alapuolelta avattavaa öljyproppua. Se pitää avata oikeanlaisella ja tarpeeksi ripeällä ranneliikkeellä. Silloin kierteisistä öljyistä häviää kierre ja öljyt suorastaan lurahtavat pois koneesta.
- Noinko on?
- Kyllä. Tosin kerran minulle sattui pieni vahinko kun vaihdoin öljyjä ja ranneliike oli tavallista ripeämpi.

Tämä oli kuultava, sillä ei Reiskalle yleensä sattunut mitään vahinkoja. Vaikka mies olisi kämmännyt miten, ei hän tehnyt mitään vahinkoa omasta mielestä. Reiska piti itseään ikuisena onnistujana, teki hän sitten miten pahaa sutta tai sekundaa. Pyysin häntä kertomaan tarkemmin. Reiska kertoi, että oli vaihtanut erääseen autoon ammattikouluaikana öljyjä ja unohtanut avata konepellin. Hän oli samalla tehnyt vaihdelaatikkoremonttia toiseen autoon ja vaihtanut toisesta öljyjä, joten oli tullut pieni lapsus.

- No mikä se lapsus oikein oli?
- Meni konepelti lommolle.
- Ai jaa. Iskitkö nyrkillä vai teloitko jollain avaimella?
- Ei, vaan öljyn imu veti konepellin sisäänpäin. Oli katsos sen verran väljä kone, että öljyn vetämä ilma kiskaisi koko konepellin moottoria vasten.
- Eikä?
- Sen jälkeen olenkin avannut proput vasurilla. Se on tuossa koulutetussa oikeassa kädessä niin tappava voima, että sitä ei voi käyttää öljyproppujen kanssa.

Samassa päässäni välähti. Ei salamat, vaan ajatus käyttää Reiskaa apuna renkaidenvaihdossa. Tai ei oikeastaan apuna, vaan vaihdattaa hänellä renkaat. Hittoako minä alan selkääni repiä kun toinen on niin voimiensa tunnoissa, kuin vaan ammattimies voi olla. Niinpä kurotin autoni perästä ristikkoavaimen ja ojensin sen Reiskalle.

- Ota tuosta, niin minä katson kellolla aikaa miten pitkään superkädellä menee Rutinoffin renkaiden vaihtamisessa.
- Neljä minuuttia mikäli toiset renkaat ovat tässä vierellä.
- Entä jos ne ovat verkkokellarissa?
- Kahdeksan minuuttia.
- No hyvä, mitäs vielä odottelet.
- Tuota, Kiinan valtio ei ole vielä maksanut velkojaan, kun tehdä näppäsin niille pari tuhatta kilometriä uutta moottoritietä. Voisitko lainata siihen saakka viisikymppisen?

Taas meinasi pokka pettää, mutta nyt onnistuin salaamaan se Reiskalta. Kaivoin lompakosta viisikymppisen ja ojensin sen Reiskalle. Eihän tämä renkaidenvaihto ollut halpa, mutta eipähän tarvinnut ajaa autolla metriäkään sen vuoksi. Rahan saatuaan Reiska pyysi verkkokellarin avaimet ja sen numeron ja singahti matkaan. Tuttu kumisaappaiden lotina täytti ilman, kun sinisiin haalareihin sonnustautunut Romu-Reiska lähti suorittamaan tehtäväänsä.

Keskityin itse olemaan poissa tieltä ja katsomaan miten paljon aikaa renkaidenvaihtamisessa oikein meni. Reiska oli isoksi mieheksi hämmästyttävän nopea. Rutinoffin renkaat olivat sen verran pienet, että hän toi ne kaikki kerralla auton luo. Täytyy sanoa, etten ole aikaisemmin nähnyt, että toisella kädellä avataan renkaan pultteja ja toisella tunkataan hallitunkkia – samaan aikaan. Jos olisin laittanut silmät kiinni ja päätellyt äänistä, että mitä autoni luona tehdään, olisin sanonut jonkun vaihtavan renkaita paineilmatyökalulla. Saatuaan vaihdettua viimeisen renkaan, Reiska kysyi:

- Paljonko aikaa?
- Kaksi minuuttia.
- Riittää.

Samassa mies pinkaisi matkaan neljän talvirenkaan kanssa. Tässä tuli myös todistettua konkreettisesti, että minkä takia pieni ja kapea rengas on parempi kuin iso ja leveä. Ne on nopeampi vaihtaa ja niitä voi iso mies kuskata neljä kerrallaan. Minä en olisi vienyt kerralla neljää, mutta olenkin amatööri rengasasioissa. Reiska singahti vierelleni ilman renkaita ja karjaisi.

- AIKA!
- Sekunti jäi.
- Niin minä vähän huntteerasin kun pesaisin teidän pyörävaraston pesupaikalla sukat ja saappaat.
- Täh, siis mitä teit?
- Puhtaat sukat ovat kumisaappaissa puolet ammattimiehen etenemisestä. Niitä pitää vaalia.
- Just joo, et sitten kotona pese niitä pyykkikoneella.
- Voi yhden kerran taas mitä tietämättömän pölinää.

Reiska suivaantui ehdotukselleni viedä sukat kotiin pestäväksi. Hän on kuulemma ammattimies ja ammattimiehet eivät vie työasioita kotiin, eivät edes työsukkia eteistä pitemmälle. Niitä ei missään tapauksessa pestä kotona. Tuo oli minulle uutta. Reiska ei ollut koskaan aikaisemmin maininnut tuollaisesta, joten epäilin hänen pesukoneen olevan rikki. Niinpä vastasin herra ammattimiehelle.

- Olet sitten jättänyt jakoavaimen haalareiden taskuun niitä pestessä ja nyt pesukone on paskana. Eikö niin?
- Pthyi, kädettömien juttuja tuollaiset pesukonehommat. Me ammattimiehet pestään kamppeemme siellä missä sattuu olemaan vettä, vaikka huoltoaseman baarin kahvipisteessä.
- Hyi helvetti, siitäkö se kitkerä sumppi onkin peräisin?

Minua meinasi alkaa oikein oksettamaan, kun ajattelin juoneeni Reiskan hikisukkien pesuveteen suodatettua kahvia. Ei ihme, että vatsa on joskus ottanut itseensä niiden juomisen jälkeen. Nykyisin olen vältellyt aika paljon kyseisiä paikkoja. Ainoa poikkeus on lähihuoltoasema, jossa olen piipahtanut muutamia kertoja kahvilla ja pullalla. Minun irvistellessä sukkien pesulle, Reiska intoutui muistelemaan, että missä kaikkialla ja miten hän on ammattimiessukkiaan pessyt. Se oli ollut kuulemma ammattikoulussa yksi aine, kolme tuntia viikossa kahden vuoden ajan.

- Hetkinen, miten minä muistelen sinun joskus maininneen, että koulu kesti kaksi vuotta, mutta sinä kävit sitä kolme vuotta. Olitko vähän hidas?
- Meillä amiksessa ei ollut hitaita, toisin kuin teillä ei oppineiden joukoissa. Kävin kolme vuotta, sillä kolmannen vuoden opetin ja pätevöitin opettajia. Piti saada niiden ammattitaito vastaamaan minun ammattitaitoa. Sitä kautta saimme Suomeen paljon entistä osaavampia autoalan ammattilaisia.

Reiska intoutui nyt muistelemaan, että miten hän oli joutunut opettamaan opettajille mm. heidän opettaman sukkien pesun uudelleen, kun se oli ollut niin tehotonta viruttelemista. Reiskan mukaan kaksivuotiaskin huuhtelee uniriepuaan tehokkaammin, kuin koulussa saatua alkuopetus sukkien pesussa. Kysyin häneltä, että miksi sitä oli peräti kolme tuntia viikossa. Mielestäni aika on melko pitkä pelkkien sukkien pesemiseen. Siis aivan vitun naurettavaltahan se kuulosti koko sukkapesu ammattikoulussa. Onneksi en ole amis.

- Joka päivä puoli tuntia päivän päätteeksi paitsi perjantaina tunti.
- Miksi perjantaina tunti?
- Silloin tehtiin niin sanottu syväpesu ja sukat laitettiin oikealla tavalla hapettumaan viikonlopuksi.
- Heititte siis narulle ja nopeasti oluelle, vai?

Reiska murahteli jotain siihen suuntaan, että olen tainnut viihtyä itse vain oluella ne ajat, kun hän on ollut rakentamassa maailmaa niin autojen kuin maanteiden ja muiden valtavien urakoiden parissa. Osittain se kyllä pitkin paikkansa, sillä ihan varmasti olin istunut osan niistä ajoista oluella, kun Reiska on tuoreissa amisviiksissä päntännyt sukkien pesuohjeita. Jos tuo valinta pitäisi tehdä uudestaan, niin valitsisin kyllä yhä oluen. Minä pesin vaatteeni sukkia myöten pesukoneella.

- Sitä moni kädetön voi luulla, että autonasentajan ammatti on vain pelkkää kiintoavaimen kantamista ja yksinkertaista puurtamista, Reiska paasasi.
- Kyllä minulla molemmat kädet on, enkä minä luule mitään.
- Ilman meitä maailma pysähtyisi!
- Jaa, siis maapalloko?
- Ei, vaan kehitys. Kehitys kulkee kumipyörillä paikasta toiseen.

Kyllähän Reiska tuossa tavallaan oikeassa oli, että ilman autojen liikkeellä pitäviä henkilöitä kuljetus vaikeutuisi huomattavasti. Ei kehitys kuitenkaan siihen pysähtyisi, se hakisi vain uusia uria ja jatkaisi eteenpäin entistä suuremmalla raivolla. Kuunnellessani Reiskaa, omat ajatukseni palailivat takaisinpäin ja kysyin mieltä kaivamaan jäänyttä asiaa.

- Tuota, missä olet oppinut vaihtamaan renkaat noin nopeasti?
- Perusoppi on saatu ammattikoulussa. Meillä oli siellä kellokallet jotka kellottivat vaihtoajan. Ensimmäisen luokan keväällä oli tasokoe, jossa katsottiin ketkä pääsevät toiselle luokalle. Rimaa piti laskea kaksi kertaa, että toiselle luokalle tuli minun lisäksi niin paljon porukkaa, että se voitiin yleensäkin vetää läpi.

Jäin miettimään Reiskan vastausta. Hetken päästä hän lisäsi, että lopullinen nopeus hioutui vasta Opelin tehtailla Saksassa, kun niillä meni renkaita kiinnittävä robotti rikki. Autoja meni kuin siimaa, mutta niihin ei saatu saksalais- eikä turkkilaisvoimin renkaita kiinni tarpeeksi nopeasti. Joku oli kuullut villin huhun suomalaisesta Reiskasta ja kohta ammattikoulun opettajan puhelin pirahti. Sieltä tuli soitto Reiskalle ja mies lähti seuraavalla laivalla Saksaan. Renkaattomia autoja olivat varastot täynnä, noin kahden kuukauden urakan verran. Tasan kahden viikon päästä Reiska palasi kotiin hommat tehtyään.

- Pikkaisen liioittelin, että siihen meni niin paljon aikaa, sillä tehdä näppäsin samalla Ooppelille uuden tehdasrakennuksen ja saneerasin vanhan.
- No se on ollut haipakkaa.
- Ammattimies osaa. Piti vain lomauttaa kaikki siirtotyöläiset, kun tuppasivat olemaan tiellä ja hidastaa hommia.
- No miten sen robotin kanssa kävi?
- Fiksailin senkin kuntoon, mutta hidashan se on meikäläiseen verrattuna ja juro.

Minua alkoi jo sylettää tuollainen itsensä kehuminen, vaikka kivahan sitä on välillä satuja kuunnella näin aikuisiälläkin. Ei minulle ole kukaan koskaan satuja lapsena lukenut. Nyt aikuisena olen saanut kuulla niitä senkin edestä, eikä Reiska suinkaan ollut ainoa suuri satusetä jonka tunnen. Päätin vaihtaa totaalisesti aihetta ja tiedustelin miten ammattimies meinaa viettää tänään olevaa vappua.

- Sukathan minä pesin jo, Reiska murahti.
- Entä sima, skumppa, tippaleivät, sekoilu Espalla, piknikki Kaivarissa ja yrjöt Annankadulla?
- Pthyi, keppanan korkkaan ja katson mitä virheitä tuleviin autolehtiin meinataan painaa. Toimin nykyisin esilukijana, kun on toimittajien laatu laskenut sitten huippuaikojen.
- Älä, onko Kaaleppi Kardaanilla mielestäsi laatu mennyt alaspäin?
- Ei, Sumuvalo on yhä huippu. Puhun nyt näistä muista, jotka matkivat Sumuvaloa ja sen tyyliä.

En antanut asian vielä olla, vaan tivasin uudelleen, että eikö mies ota edes yhtä lasillista simaa näin vapun kunniaksi. Ei kuulemma ota, ei rusinalla eikä ilman. Jotenkin haistoin jotain muuta kuin periaatetta, joten sanoin hänelle.

- Onhan sinulle nyt se viisikymppinen, sillä saa simat, tippaleivät ja jotain tiukempaa.
- Oho, onpas kello paljon, pitääkin lähteä tuonne Korson keskustaan tehdä näppäämään K-kaupan remontti.
- Jaa, katsos, niinpä onkin, vilkaisin omaa kelloa.

Paskat siitä K-kaupan remontista, sehän oli juuri tehty, eikä taatusti Reiskan voimin. Olin käynyt siellä ja sitä teki aivan muut miehet. Samoissa tiloissa toimi myös viinamonopoliin erikoistunut yritys, joten epäilin Reiskan suuntaavan sinne perinteisen suomalaisen kuivan valkoviinin perässä. Eihän se ollut mies eikä mikään, joka ei vappupäiväksi jysäriä hanki. Samassa Reiska heilautti kättä ja kumisaappaiden lotina peitti alleen luonnon muut äänet.


HUOM! Osaatko piirtää tai tiedät jonkun joka osaa? Etsin henkilöä, joka piirtäisi kahteen tulevaan kirjaani kansikuvat. Kyseessä olisi tekstieni luonteen mukaisesti lähinnä pilakuvatyyliset kansikuvat. Ensimmäinen kirja olisi tarkoitus saada BoD:n kautta ulos syksyllä 2012 ja toinen joskus 2013 aikana. Lisätietoja saa sähköpostilla, joka löytyy sivuiltani.



Haluatko vaikuttaa mahdolliseen tulevaan 10-vuotis Rutinoff-kirjaan? Käy lukemassa lisätiedot Rutinoff Blogista.






© Rauno Vääräniemi