Etusivulle
Rutinoffin kuskin tarinat
takaisin tekstipohjaiselle sivulle
Korvikeautojen koeajot

18.3.2012

Viattomien hinausta


Odotin tästä talvesta sellaista mukavaa lumetonta ja lämmintä. Näin olikin aina tuonne vuodenvaihteen kieppeille saakka. Sen jälkeen alkoi tulla lunta ja pakkaset kiristyä. Eräänä pakkasaamuna Närä oli ollut parkkipaikalla puhdistamassa autonsa laseja ja kiroillut kuin pahinkin ilkimys. Kuulin sen avoimen tuuletusikkunan kautta. Lähdin pihalle katsomaan mikä papparaista risoi. Parkkipaikalla sain kuulla syyn, se oli meidän taloyhtiön perseestä olevat ajastimet. Niihin laitettu tuntimäärä ei pitänyt juuri koskaan paikkaansa, vaan auto saattoi lämmetä joko liian paljon ennen lähtöä tai vasta lähdön jälkeen. Olin juuri lukenut jostain aviisista, että jos auton lasin käsittelee etikan ja veden seoksella, niin lasit eivät mene jäähän. Kerroin tästä Närälle ja papparainen lupasi kokeilla asiaa hetimiten, kun vain saa ostettua pullon etikkaa.

Unohdin koko episodin onnellisesti, kunnes eräänä aamuna puhelimeni soi ja soittaja oli Närä. Papparainen raivosi puhelimessa kuin viitapiru, että mitä minä olen oikein mennyt tekemään. Kerroin tyynesti, etten mitään, sillä laiska luonteeni estää minua tekemästä mitään, edes virheitä. Siitä papparainen sai lisää kierroksia ja kiekui, että saan tulla paikanpäälle selvittämään tekoseni. Paikaksi selvisi hänen autonsa parkkipaikalla. Yritin vielä selittää, että en ole millään tapaa syyllinen hänen epäonnistuneeseen autovalintaansa, mutta se ei auttanut.

Lopulta olin pihalla ja minut istutettiin Närän Corollaan apukuskin penkille. Autossa oli niin tymäkkä etikan tuoksu, että meinasi taju lähteä. Kysyin oliko hän alkanut dokata etikkaa rahojen vähyyden vuoksi. Ei ollut, vaan oli noudattanut kirjaimellisesti minun ohjeita käsitellä lasit veden ja etikan seoksella. Hän oli käsitellyt varmuuden vuoksi kaikki auton lasit. Siitä huolimatta lasit olivat olleet aamulla yhtä jäässä kuin ennenkin. Tiedustelin höyryämisen laannuttua, että jäätyvätkö Toyotan lasit sisäpuolelta. Närän mukaan eivät.

Kysyin sen jälkeen, että eikö hänenkin mielestään neste pitäisi laittaa lasin sille pinnalle joka jäätyy. Vastauksena olevasta puhinasta sain sen verran selville, ettei hän tee autolleen enää yhtään mitään mitä minä suosittelen tai olen lukenut jostain. Piruuttani sanoin hänelle, että auto kannattaa tankata ennen kuin tankki on tyhjä. Närä katsoi minua hämmästyneenä ja kysyi, että mitä horisen. Kerroin, että hän itse sanoi, ettei tee enää mitään mitä sanon. Nyt hän joutuu ajamaan tankin tyhjäksi ja lopettamaan autoilun siihen, ellei autoa tankkaa joku toinen. Jostain kumman syystä minua kehotettiin painumaan himaan.

Tuon kyseisen episodin jälkeen Närä ei ollut edes tervehtinyt minua. Tiesin mökötyksen menevän ohitse, joten en antanut sen häiritä elämääni millään tapaa. Keskityin vain olemaan pakkaskelien aikaan sisällä lämpimässä. Koska tänään oli perjantai, päätin lähteä käymään ruokakaupassa. Vedin pipon korville ja laskeuduin raput alas. Alaovella seisoi Rambe puhelin korvalla. Hän näytti kädellä, että odota. Odottelin muutaman minuutin, että hän sai työpuhelunsa hoidettua.

- Äijä perkele, missä olet pilis kanssa piilotellut? Rambe kysyi.
- Ihan siinä teidän seinän takana.
- Älä perkele, et kait vaan ole kuullut mitään pervoa?
- En, ellei sinun piereskelyä aamukusella lasketa mukaan.
- Hähähää, et arvaakaan montako kaakelia on jo haljennut?

Seuraavaksi Rambe uteli, että minne olin oikein menossa. Kerroin lähteväni ostamaan viikonlopun eväitä. Rambe pyysi tarkempaa selvitystä suunnittelemastani ajoreitistä. Ihmettelin vähän moista, sillä tietääkseni tavallinen autoilija ei ole tilivelvollinen hinausautoyrittäjälle. Kerroin meneväni pariin lähikauppaan, sillä en tykännyt ajella motarilla. Rutinoffi oli parhaimmillaan tasaisessa neljänkympin nopeudessa.

- Uhkaako nälkäkuolema?
- Ei, miten niin? kummastelin kysymystä.
- Siinä tapauksessa lähdet mukaan. Minulle tuli hinausautokeikka Lahdentielle, siellä on joku härdelli ollut päällä jo useamman tunnin.

Rambe lupasi käyttää minua keikan jälkeen kaupassa. Hänellä oli kuulemma itselläänkin ostoslista takataskussa ja se piti käydä noukkimassa kärryihin vielä kauppojen aukioloaikojen puitteissa. Ramben ehdotus oli tervetullutta vaihtelua, joten suostuin lähtemään juttukaveriksi hänen keikalleen. Hinausautoon noustuamme Rambe kertoi Kauniin paiskivan hommia urakalla Lahdentiellä. Heini puolestaan oli lava-autolla lunta ajamassa. Se Rambea pikkuisen vitutti, että koppiauto seisoi tyhjän panttina ilman kuskia.

- Miksi et palkkaa siihen kuskia?
- Viimeisen kuukauden aikana on kuusi miestä ollut palkattuna. Vittu minkälaisen apinatarhan täällä saisi pelkistä autokuskeista.
- On kait niitä ammattimiehiäkin olemassa.
- Kyllähän niistä nyt jokainen ajaa osasi, muu oli vain ihan perseestä.
- Mikä muu?
- Vähän kun vittuilin, niin johan oltiin kiskomassa kardaania sieraimeen. Ja se on kuule kuorma-autossa aika iso osa. Yksi juutas sai lähteä, kun alkoi paheksua Kauniin ryyppäämistä ajon jälkeen. Mulle on yksi vitun maku mitä Kaunis tekee kun lopettaa hommat. Sen kun muistaa, että ratissa saa olla kusipää, muttei kännissä, niin hyvin menee.
- Miten Heinillä menee?
- Ai niin, yksi don juani sai lähteä kun koitteli Heinin persettä lupaa kysymättä. Meidän firman ainoa nainen ei ole mikään helvetin käsipyyhe, jonka persuuksia lähritään. Hyvin sillä menee, paras naistyöntekijä talossa, hähähää.

Keskustelumme lomassa Rambe kävi kääntämässä hinausauton tien päässä. Ajoimme hiljakseen teollisuusalueen sivuitse ABC:n risteykseen, jossa odotti yllätys. Itään päin menevä kaista oli täysin tukossa. Autoja oli jonossa vasemmalle kädelle ties kuinka pitkälle. Jäimme risteykseen, sillä jono ei vetänyt valojen vaihtumisesta huolimatta oikealle. Moni autoilija teki toisen reittivalinnan ja lähti vasemmalle. Etäällä oikealla näkyivät sinivalot.

- Käynpä vähän kysäisemässä, että mitä on sattunut, ties vaikka keikkaa pukkaisi, Rambe sanoi ja poistui autosta.

Laskeuduin itsekin ulos autosta ja kävelin vähän lähemmäksi risteystä, että näin paremmin mistä sinivalot loimottivat. Ne näyttivät olevan Helsinkiin päin menevän rampin alkupäässä. Rambe käveli autojonon vierustaa pitkin kohti sinivaloja. Autoista oli noussut muutamia kuljettajia ja osa kuului tietävän, että moottoritiellä oli satoja autoja aivan romuna. Olin näemmä ollut uutispimennossa, sillä en ollut kuullut asiasta yhtään mitään. Päivä oli mennyt kyllä ihan muissa askareissa kuin uutisia lukiessa. Eräs uudehkon Bemarin vierellä olevan vanhempi mieshenkilö meuhkasi kovalla äänellä.

- Voi perkele, sen siitä saa kun kaikki maalaiset tunkee navettareissun jälkeen kohti Stadia. Perkeleen, perkele, ei sitä autoa käsitellä kuin lypsyjakkaraa. Nyt menee kaikki aivan keturalleen mokomien navettakeisareiden vuoksi.

Kuuntelin vaahtoamista ja mietin, että miksi mies ei aja Tuusulantien kautta. Käsittääkseni molemmat päättyivät mereen jos tarpeeksi pitkälle jatkoi. Stadi on meren rannalla, joten kaikki samansuuntaiset tiet vievät täältä sinne. Aikani miestä kuunneltuani, astelin hänen vierelleen ja kysyin:

- Miksi et mene Tuusulantien kautta?
- En voi, minun pitää noukkia kyytiin kolariin joutunut liikekumppani Ikean eteläpuolelta.

Karvahattupäinen mies veti välillä henkeä ja viittoili sinivaloja kohti.

- Nuo tuolla sanoivat, etteivät päästä tästä ohitse muita kuin linja-autoja ja hinausautoja. Onko tämä joku vitun Venäjä, että säännöstellään jo sitä kuka saa ajaa ja missä, kysyn minä?

- Sääli, totesin mahdollisimman säälivästi.
- Ai miten niin sääli? Et kyllä itsekään pääse tästä minnekään.

Samalla hetkellä Rambe harppoi meitä kohti hymy naamalla. Jo kaukaa hän kailotti kovalla äänellä:

- Päästävät läpi hinausautot, päästään kohta jatkamaan matkaa!
- Hyvä homma, täällä onkin jo osalla hermo ihan loppu, huusin takaisin.

Käännyin palatakseni takaisin hinurille, kun takinhelmaani tartuttiin. Kuulin äskeisen karvahatun sanovan:

- Kyytiin, pääseekö kyytiin?
- Ei pääse, Rambe kerkesi vastaamaan.
- Nyt ei ole kyse rahasta, vaan periaatteesta. Saat kaksisataa jos hinaat minut kolarisuman ohi.
- Hähähää, vai kaksisataa? Sen verranhan minulla menee jo aamupaskalla persettä pyyhkiessä kun kukaan ei jaksa kantaa himaan vessapaperia. Sitä paitsi en viitsi hinailla viattomia.
- No kolme sitten.

Rambe punoi päätä ja ilmoitti, ettei hän ala harrastamaan mitään hyväntekeväisyyttä. Hyväntekeväisyysjutuissa kun oli sellainen huono puoli, että niistä tuppasi menemään kohteeseen kovin pieni summa. Koska hän oli itse kohde, ei hyväntekeväisyys kannattanut alkuunkaan.

- Eiköhän mennä tempaisemaan kurat tuolla huoltoasemalla? Saa tuo kiireinen herra sen aikaa miettiä minkä hintainen se hoppu oikein onkaan, ehdotin.

Rambe ei kuunnellut enää viidenkympin välein nousevaa tarjousta, vaan ilmoitti lähtevänsä kahville. Kahvittelun jälkeen hän kuuntelisi vain yhden tarjouksen. Jos se olisi hyvä, kyyti Helsinkiä kohti saattoi alkaa. Ellei, niin dägä, dägä! Nousimme hinausautoon ja Rambe peruutti sen pois autojonosta huoltoaseman pihalle. Tämän jälkeen marssimme sisälle ja Rambe osti meille kupit mokkaa. Istuimme ikkunapöytään katselemaan miten kiireisen miehen kiire etenee. Se ei edennyt mihinkään, sillä autojono seisoi kuin Saabin valmistus. Vähän ennen kuin kahvit oli juotu, BMW käänneltiin ja se ajoi huoltoaseman pihalle hinausauton vierelle.

- Saas nähdä, että meneekö huumorin puolelle, hähähää, huonon huumorin, Rambe räkätti autoa katsellen.
- Eikö se viimeinen tarjous ollut jo aika hyvä, vaikka autossa ei mitään vikaa ollutkaan?
- Hähähää, sikahyvä, mutta silloin kun voi rokottaa, niin rokotetaan kunnolla.

Nousimme pöydästä ja astelimme pihalle. Rambe käveli muina miehinä suoraan hinausauton hytin vierelle ja minä perässä toiselle puolelle. Bemari-mies oli kärppänä ulkona autostaan ja alkoi selittää:

- Nyt on jo todella kiire. Eikö tähän hinausasiaan voisi löytyä joku ratkaisu?
- Minähän jo kerran varoitin! Rambe älähti.
- Toki, toki, ymmärrän, ymmärrän.
- Eiköhän mennä, äijä taisi ruveta laskemaan, että riittääkö rahat seuraavaan osamaksuerään, hähähää, Rambe sanoi.
- Mennään vaan, on niin kovin surkeaa katsella kun ihmiset ovat ahdingossa rahapulan vuoksi.
- TONNI, se on tasan TONNI jos lähdetään heti.

Johan tuli Rambeen liikettä. Ei suinkaan autoa hinaukseen ottamaan, vaan käsi ojossa maksua perimään. Bemari-mies taisi ollakin rahamies tai kunnon rosvo, sillä hän kaivoi takin povitaskusta pullean lompakon ja laski Ramben kouraan tuhat euroa kahisevaa. Perään hän sanoi, ettei tarvitse kuittia. Rahat saatuaan Rambe hoiti saksanraudan nopeasti hinausauton lavalle ja samassa olimme jo matkalla kohti Helsinkiä. Istuimme kolmestaan hytissä, mikä teki olosta hieman epämukavan.

Ohitimme poliisiauton tyylikkäästi kenenkään puuttumatta ajamiseemme. Lahdentielle päästyämme totuus valkeni. Tie oli kuin taisteluiden jäljiltä. Autoja oli pienen matkan välein läjässä molemmista päistä. Siellä täällä oli hinausautoja ottamassa romuja kyytiin. Matka eteni todella hitaasti ja kyydissämme oleva Bemari-mies vilkuili hermostuneen kelloa ja puri huultaan.

- Onko sillä eukollasi joku toinen kyntömies hommissa kun noin hermostuttaa, hähähää? Rambe uteli.
- Ei, ei, liikeasioita tärkeän liikekumppanin kanssa joka joutui kolariin Ikean eteläpuolella. Se pitäisi ottaa kyytiin.
- Vai kyytiin, hähähää. Jos se on nätti, niin sinä saat kävellä. Jos se on rikkaampi, niin sinä saat kävellä, mutta jos se on ruma ja haisee pahalta, niin sinä saat kävellä, hähähää.

Bemari-mies vakuutteli kovasti, ettei kyseessä ollut mikään noista kolmesta tapauksesta. Hänelle olisi kuulemma elintärkeätä ottaa liikekumppani kyytiin ja päästä tekemään kaupat. Kyse oli isosta ostosta ja hänen bisneksen merkittävästä laajentamisesta.

- Hähähää, mitäs sanot Rutinoffin kuski, missä tapauksessa me otetaan se liikekumppani kyytiin?

Olimme menossa juuri Ikean ohitse, joten minulla ei ollut kovin paljon aikaa miettiä vastausta, vaan sanoin mitä ensimmäisenä tuli mieleen:

- Jos se on meille tuttu.
- Hähähää, pistit pahan, aivan vitun pahan. Sovittu. Jos me tunnetaan se sinun liikekumppani, niin saatte molemmat kyydin. Ellei tunneta, niin toinen kävelee, eikä se toinen ole sinun liikekumppani.

Bemari-einari valahti aivan valkoiseksi naamaltaan ja kääntyi katsomaan Rambea kuin toimivaa vaihteistoa odottava VW-kuski.

- Häh, siis mitä?
- No katsos, jos me emme tunne sitä sinun liikekumppania, niin tottahan me siihen tutustutaan. Sinun kävellessä meillä on reilusti aikaa tehdä sinunkaupat, hähähää.

Kyytiläisemme ei ottanut asiaa ollenkaan huumorilla. Ilmeestä päätellen häntä vitutti ja kovasti. Kyytiläisten suhteen ihmettelin yhtä asiaa. Miten tähän koppiin mahtuisi vielä neljäs tyyppi. Minä en ainakaan aikonut kävellä yhtään ylimääräistä askelta. Kovin syvällisiin pohdintoihin en kerinnyt, kun Bemari-mies alkoi heilua ja selittää, että tuolla se liikekumppani on ja heti seis. Pysähtyminen oli helppoa, sillä olimme edenneet kolaroitujen autojen välissä kuin täi tervassa. Jouduimme koko ajan väistelemään autonsa hajottaneita ihmisiä ja kaikenlaista irtosälää. Rambe seisautti auton ja pyysi kyytiläistä kutsumaan liikekumppaninsa auton vierelle, että pääsemme näkemään miten tuttu se on meille. Pidin ainakin itse mahdollisena, että kyseessä olisi joku julkisuudesta tuttu rahamies. Talvitakin huppuun tiukasti verhoutunut mies käveli auton vierelle ja paljasti päänsä.

- Sinä! parahdin.
- Te perkeleet! huppupää rääkäisi.

Ulkona seistä pönötti epäystävämme Mersu-Panda. Mies oli jotakuinkin Mersunsa mällänneen näköinen. Rambe pohti hetken kyytiongelmaa. Hän ratkaisi sen niin, että koska lavalla oli BMW, sai sen omistaja kivuta autoonsa ja pysyä siellä matalana. Poliisit eivät Rambea huolettaneet, vaan toiset hinausautokuskit. Kaikki eivät pitäneet, että joku leikkii linja-autoa. Bemari-mies teki, kuten pyydettiin ja nousi autoonsa. Kun hän oli siellä penkin selkänoja alhaalla, Rambe nosti kytkintä. En voinut olla kuittaamatta Mersu-Pandalle erään Fiatin kohdalla.

- Tuossako se sinun Mersu on, osoitin yhtä rutussa olevaa Puntoa?
- Minulla on kyllä Mersu.
- Tai oli, kun et osannut ajaa, hähähää, Rambe räkätti.
- Niin. En kyllä törmännyt mihinkään, vaan minuun törmäiltiin joka puolelta.
- Mitäpä olet puuhaillut? Kysyin.

Mersu-Panda alkoi selittää. Hän oli lentänyt Kreetalta Tukholmaan silloin kesällä ja rakastunut Ingaan. He olivat perustaneet Tukholmaan yrityksen. Ymmärsin miehen puheista sen, että rahaa tuli joka lävestä. Hän oli muuttanut joulun alla pysyvästi Tukholmaan. Täällä hän oli vain sen takia, että oli sopinut myyvänsä osuutensa eräästä suuresta firmasta. Bemari-mies oli firman toinen iso osakas. He olivat olleet riidoissa monista asioista jo vuosia, mutta nyt välit olivat parantuneet, kun hänen Ruotsiin muutto oli varmistunut. Oikeastaan he olivat jopa hymyilleet toisilleen, sillä nyt ero oli lopullinen. Firma oli ollut riitojen takia Pandan johdettavana jo muutaman vuoden, toisen pääosakkaan keskittyessä enemmän muihin bisneksiin, joita myös kuului riittävä ihan kotitarpeiksi asti.



Jatkuu...

HUOM! Osaatko piirtää tai tiedät jonkun joka osaa? Etsin henkilöä, joka piirtäisi kahteen tulevaan kirjaani kansikuvat. Kyseessä olisi tekstieni luonteen mukaisesti lähinnä pilakuvatyyliset kansikuvat. Ensimmäinen kirja olisi tarkoitus saada BoD:n kautta ulos syksyllä 2012 ja toinen joskus 2013 aikana. Lisätietoja saa sähköpostilla, joka löytyy sivuiltani.



Haluatko vaikuttaa mahdolliseen tulevaan 10-vuotis Rutinoff-kirjaan? Käy lukemassa lisätiedot Rutinoff Blogista.






© Rauno Vääräniemi