Etusivulle
Rutinoffin kuskin tarinat
takaisin tekstipohjaiselle sivulle
Korvikeautojen koeajot

26.2.2012

Suuri mies Oskari Närä


Olin laittanut kellon herättämään kuudelta, mutta heräsin ennen kellon soittoa siihen, että minua tökittiin. Närä seisoi vuoteeni vierellä ja tökki sormella. Vilkaisin kelloa ja totesin menettäneeni vartin hyviä unia. Tiedustelin papparaiselta, että eikö hän haluakaan elää vanhemmaksi.

- Tulin juuri Heinin luota. Miten tämä palapeli oikein teipataan?
- Huomenta vaan, minäkin olen täällä, kuului perään Heinin ääni.

Eipä siinä auttanut muu kuin nousta ylös ja kaivaa papparaiselle teippirulla. Loppujen lopuksi jouduin teippaamaan sen itse. Närän saatua palapeli matkalaukkuunsa, Heini patisti papparaisen herättelemään Rambea ja Kaunista. Närän poistuttua Heini tuli eteeni, laittoi muina naisina käden kalsareiden sisälle ja komensi yhteiseen aamusuihkuun. Se sopi vallan hyvin. Suihkun ohella homma meni vesikelillä kumin pidon testaamiseksi. Pikaisen sadekelin testin jälkeen pyyhkeeseen kääriytynyt Heini sanoi:

- Se mitä täällä Kreetalla on ajoharjoiteltu, ei anna ajolupaa Suomessa.
- Hyvä, aloinkin jo pelätä, että minun pitää alkaa etsiä uusi vuokralainen.
- Ei tarvitse, elämä jatkuu kuten ennenkin, Heini vahvisti.

Kuivattuaan itsensä, Heini meni kaatelemaan kahvit kuppeihin ja tämän jälkeen nautimme hänen valmistaman aamiaisen. Heini oli itse herännyt jo tuntia aikaisemmin ja raahannut matkatavaransa meidän huoneistoon. Se oli ihan hyvä, sillä olimme Närän kanssa majoittuneet lähimmäksi respaa. Nauttiessamme aamiaista Närä palasi naama rutussa.

- Mikä nyt? ihmettelin.
- Rambe sanoi, että jos tulen vielä kerran näin aikaisin heidän ovelleen, niin minulle lopetetaan eläkkeen maksu. Eihän se minulle mitään eläkettä maksa.
- Kuolleille ei makseta eläkettä Suomessa, toisin kuin täällä Kreikassa.
- Ai jaa, ihme pöljä, heti tappamassa jos tulee vähän liian aikaisin ovelle.

Kymmentä vaille kahdeksan, kun olimme juuri lähdössä, ovelle koputettiin. Avasin sen ja odotin näkeväni ovella Ramben ja Kauniin. Yllätykseni oli melkoinen, sillä siellä seisoi yksi Audi-mies ja epäystävämme Mersu-Panda. Menin täysin sanattomaksi tuosta vähemmän kauniista näystä.

- Huh, löysinpäs teidät, Panda huokaisi.
- Jos tulit kuule taas tissejäni tiirailemaan, niin tinttaan sinua itse, Heini kivahti.
- Ja minä, minä kirjoitan meidän kerhon lehteen pitkän jutun tuollaisista mulkuista, Närä säesti.
- Ei, ei, tulin kiittämään teitä ja tuomaan pienen lahjan.
- Ai pullon rakia vai? kysyin.

Panda vilkaisi hämmästyneenä saattamassa ollutta Audi-miestä ja sen jälkeen naulitsi katseensa minuun.

- Kertoiko joku?
- Eipä ollut edes vaikea arvata. Mistä hyvästä meitä kiittelet?
- Tapasin eilen ruotsalaisen Ingan.
- Hyi paska, Volvot ja Saabit ne vasta rotteloita ovatkin, Närä pärskähti.

Panda sai lopulta suuvuoron ja alkoi kertoa miten eilen oli mennyt meidän jatkettua matkaa. Hän oli tuhertanut sitä kreikankielistä lappua ja lopulta raivostunut. Raivostuneena hänelle oli tullut mieleen, että jos sittenkin kokeilisi puhua ruotsia. Niinpä hän oli tilannut seuraavat juomat tarjoilijalta ruotsiksi. Kolmannen oluttilauksen jälkeen oli eräästä toisesta pöydästä noussut pitkä vaalea nainen ja kävellyt hänen luokseen. Nainen oli esittäytynyt Ingaksi ja tiedustellut mikä miehellä on hätänä. Asian selvittyä Ingalle, nainen oli alkanut nauraa ja pyytänyt Pandan mukaan.

Inga oli johdattanut hänet erään paikallisen poliisin juttusille. Hetken keskusteluaan ja viisikymppisen vaihdettua omistajaa, oli Pandalla jälleen passinsa taskussa. Pian oli kuitenkin käynyt ilmi, ettei Suomeen lentävissä koneissa ollut tilaa, vaan Panda joutui lähtemään tänään Ingan mukana Tukholmaan. Hymystä päätellen se ei ollut miehelle mikään ongelma. Selvityksensä lopuksi Panda ojensi minulle muovipussin, jossa oli pullo rakia. Tämän jälkeen kaksikko poistui paikalta.

Myös me poistuimme respaan, jossa Rambe ja Kaunis jo istuskelivat. Respa oli tyhjä, siellä ei ollut ketään. Olin kuvitellut, että joku olisi palvelemassa meitä, mutta taisivat vielä olla joko nukkumassa tai muissa aamuaskareissa. Tasan kahdeksalta respaan ilmestyi kaunis nuori nainen farkuissa ja t-paidassa. Neitonen esitteli itsensä matkaoppaaksi ja varmisti, että me olimme lähdössä Suomeen. Hän pyysi meitä jättämään avaimet tiskille ja seuraamaan häntä. Menimme ulos ja nousimme pihalla olleeseen pikkubussiin. Saimme autossa kuulla oppaamme olevan lähdössä samalla koneella Suomeen.

Matka kentälle meni nopeasti. Liikenne oli hiljaista ja kävimme noukkimassa samaan kyytiin porukkaa vain kahdesta hotellista. Saavuimme lentokentälle todella hyvissä ajoin. Emme kuitenkaan olleet ensimmäisiä saman matkatoimiston asiakkaita, joten jouduimme jonottamaan lähtöselvitystiskille. Jono veti todella hitaasti ja viimein Rambe puuskahti:

- Liikkuu ihan yhtä rivakasti kuin tuulipukuiset papparaiset Corolloillaan.
- Hmph, minä en kyllä käytä tuulipukua ja seison aina kaasupolkimen päällä, Närä tuhahti.
- Mitä, hetkinen, onko se Oskari Närä? kuului samassa takaamme.

Pyörähdimme ympäri koko porukka. Sanojaksi osoittautui noin kolmikymppinen ympäriinsä tatuoitu lihaskimppu. Mies asteli luoksemme ja alkoi vatkata Närä kättä, kuin se olisi ollut joku räsynukke. Näin Närän naamasta, että tuo sattui ja paljon, mutta papparainen puri hammasta ja hymyili.

- Oskari ihan ite, että sattui hyvä tuuri, voi mahoton paikka, lihaskimppu päivitteli.
- Niin, köh, tuota, Närä ryki vaivautuneena.
- Sä et voi tajutakaan mitä merkitset minulle.
- Minä, eh, en tunne sinua…
- Vaan minäpä tunnen ja vielä hyvin. On perkele hienoa tavata noin suuri mies.
- Hähähähää, puhutaanko me tuosta samasta mikki hiirestä, vai näetkö sellaista mitä me muut emme näe? Rambe uteli.
- Joo, joo, Oskari Närästä, suuresta miehestä joka antoi minun elämälleni suunnan. On muuten vittu menty sen jälkeen ja lujaa.

Närä oli todella hämmentyneen ja kiusaantuneen oloinen. Siitä huolimatta minun oli aivan pakko udella häneltä:

- Oskari, voisitko selittää?
- En tunne, ei ole minun kaveri.

Viimein lihaskimppu pääsi selittämään miksi Närä oli muuttanut hänen elämänsä suunnan ja antanut sille tarkoituksen. Hän ei siis tuntenut Närää livenä, vaan ainoastaan tämän Toyota-kerholehden kautta ja kaverinsa Samin puheiden kautta. Samin nimen kohdalla Närän lamppu syttyi ja mies kertoi tuntevansa kerhonsa jäsenen. No, Samille tuli luonnollisesti kerholehti. Lihaskimppu, joka oli Jake, kertoi olleensa pitkään ihan tuuliajoilla.

Jake oli ylivilkkaan luonteensa vuoksi alkanut käydä salilla ja vetää kaikenlaista kamaa millä kasvatetaan lihaksia. Saatuaan kunnon lihakset, Jake oli myös halunnut käyttää niitä. Ikävä kyllä, kukaan ei ollut uskaltanut tulla haastamaan hänelle riitaa edes taksijonossa. Jos hän käveli taksijonon hännille, jono ikään kuin pyörähti ympäri ja hän oli ensimmäinen ja sai auton heti. Kapakassa jos hän meni juomaan jonkun toisen juoman, tuli juomansa menettänyt yleensä tarjoamaan toisen ja pahoittelemaan, että oli ostanut vain yhden juoman. Sellainen elämä oli turhauttanut ja kovasti.

- Sitten minä luin Samin luona Oskarin kirjoittaman Toyota-kerholehden ja elämäni sai uuden suunnan.
- Linnatuomio? Rambe veikkasi.
- Aloit autovarkaaksi? Kaunis arvaili.
- Menit töihin kirjapainoon, Heini ehdotti.
- Ei, vaan ostin tuulipuvun ja Corollan. Vittu, kelatkaa, että minä Jake ostin tuulipuvun ja Corollan.

Jostain kumman syystä Närä oli aivan sanaton. Odotin hänen tälläävän Jaken kouraan kerhon liittymiskaavakkeen, mutta niin ei kuitenkaan tapahtunut. Jake puolestaan jatkoi kertomustaan. Hän oli ostanut mahdollisimman halvan Corollan ja tuulipuvun läheisestä halpaladosta. Tai siis tuulipuku oli ostettu ensin ja auto vasta tuulipuku päällä.

- Aika jännä juttu. Kävin katsomassa sitä Corollaa ensin t-paita päällä ja hinta putosi kerran kysäistyäni kolmesta tonnista kahteen tonniin.

Jakella ei kuitenkaan ollut silloin päällä kahta tonnia, joten hänellä meni viikko rahoja kerätessä. Saatuaan kaikki vanhat velat perittyä, hän käveli ostamaan tuulipuvun ja se päällä hakemaan kahden tonnin Corollaa. Nyt kun hän oli kertonut ostavansa sen Corollan, jonka hinta oli tiputettu kahteen tonniin, oli jobbari alkanut nauraa ja kyselemään, että mikä vitun joulupukki hän muka on.

- Huumorimiehiä, hähähää, Rambe räkätti.
- Ei enää, törmäsi kuusi kertaa pöydänkulmaan ja meni muutama hammas.

Corolla oli lähtenyt lopulta puoleen hintaan, eli puoleentoista tonniin ja kaupan päälle oli tullut uudet talvirenkaat ja 50 litraa varastettua bensaa jobbarin varastosta.

- Ja nyt sitten olet onnellinen Toyotan omistaja, vai? kysyin Jakelta.
- Joo, arvaa vaan miten paljon minulle tullaan vittuilemaan ruostepaska Corollasta ja tuulipuvusta. Saa vittu nyrkki puhua yötä päivää. Nukun aivan vitun hyvin nyt joka yö. Ei vaivaa enää unettomuus. Tämä on Oskarin ansiota.

Närä hymyili ensin väkinäisesti, mutta kysyi lopulta, että haluaisiko Jake liittyä hänen kerhoonsa. Ei halunnut, mutta Jake lupasi käydä lyömässä jotain jos Närä vain niin haluaa ja ilman korvausta. Hän ajaisi vaikka Rovaniemelle pieksemään joulupukin, jos Närä niin haluaisi.

Lopulta oli meidän vuoromme päästä lähtöselvitystiskille. Saimme matkaliput ja matkalaukkuihimme matkalaukkutarrat. Lähtöselvitystiskin tyttö ei ottanutkaan laukkuja, vaan kehotti viemään ne tiskin päässä olevalle hihnalle. Siellä seisoi tiukan oloisia paikallisia virkailijoita. Kiikutimme laukut heille ja he tarkastivat, että laukussa oleva lappu vastaa käteen saatua kantaa. Tämän jälkeen saimme itse nostaa laukut hihnalle.

Nousimme seuraavaksi portaat ylös ja menimme turvatarkastuksen läpi. Se oli läpihuutojuttu, koska siellä ei ollut ollenkaan jonoa. Tarkastuksen jälkeen totesimme, että ylhäällä lähtöportin lähellä on kauppa. Kolusimme sen läpi, mutta emme löytäneet sieltä mitään muuta ostettavaa kuin juotavaa. Yllättävää kyllä, jopa Rambe osti limsaa juotavaksi. Siinä me sitten istuskeltiin koko porukka limsaa lipittäen. Odottaminen meni rauhallisissa merkeissä. Jokainen oli kait vain odotuskannalla kotiin pääsyn suhteen. Iloksemme lento lähti etuajassa.

Lennolla porukka veteli unta pattiin. Rambe ja Kaunis ilmoittivat lentohenkilökunnalle, että heitä saa häiritä vain siinä tapauksessa, että alkoholitarjoilu muuttuu ilmaiseksi. Minä nautin Närän ja Heinin kanssa lentokoneessa tarjotun aterian ja siihen kuuluvat juomat. Lennon loppuvaiheessa minulle tuli mieleen Jake. Kysyin mieleen tullutta asiaa Närältä.

- Meinaatko kirjoittaa kerholehteen artikkelin siitä miten Toyota inspiroi Jakea?
- Minä, tuota, eh…
- Ajattele nyt millainen keskustelu siitä paisuisi esimerkiksi Huoli25 keskustelufoorumilla.
- Minä en käytä väkivaltaa, vain pöljät hakkaa toisia.
- Miksi et sanonut sitä Jakelle? Nythän se voi luulla, että sinä ihannoit hänen käyttäytymistään.
- Minua meinasi yskittää.
- Milloin?
- No siellä, silloin.

Aikansa kierreltyään Närä myönsi, että ei uskaltanut sanoa Jakelle mitään. Toisaalta hän oli myös tyytyväinen, että ainakin yksi ihminen on todistetusti hankkinut Toyotan hänen tekstiensä vuosi. Siitä tuli taas ämpärillinen rispektiä, eli ei sitä niin vain voi mennä sanomaan, ettei pidä toisen tyylistä toimia. Ymmärsin kyllä, että Närälle merkkasi kaikista eniten se miten häntä palvottiin ja miten korkealle jalustalle papparainen pääsee nousemaan.

Viimein lentokone laskeutui Helsinki - Vantaa lentokentälle. Olimme aikataulusta puoli tuntia edellä, mikä oli positiivinen asia. Kone jätti meidät ihmeellisen kauas kentälle ja jouduimme menemään bussilla terminaaliin. Matkalaukkuhihnan luona homma alkoi tökkiä. Jouduimme odottelemaan laukkujamme niin pitkään, että etuajassa saapumisesta ei ollut enää mitään etua.

- Perkkele, kantaisivat edes kahta laukkua kerrallaan koneelta terminaalille, Kaunis kirosi.
- Hähähää, jos ne ovat löytäneet meidän viinakset ja ovat nyt ympäri päissään pitkin kenttää, hähähää, Rambe veikkaili.

Aika monen perkeleen jälkeen laukut viimein saapuivat ja pääsimme jatkamaan kohti kotia. Talsimme tavaroidemme kanassa Lentoparkin pysäkille, jossa oli aivan tajuton jono. Luonnollisesti olimme jonon hännillä.

- Eikö teillä ole varaa taksilla ajaa, häh? Kaunis tiedusteli.
- Seisot itsekin siinä jonossa, eräs nuorehko mies tokaisi takaisin.
- Hähää, kato, meidän kuski, hähää, Rambe sanoi ja nappasi tyyppiä puseron kauluksesta.
- Hei, mitä te nyt? tyypin vierellä seissyt neitonen kimitti.

Nuorimies yritti ravistella itseä irti Ramben otteesta, mutta tämä vain lisäsi puristusta. Rambe kuiskasi miehen korvaan, että seuraavaksi tämä nousee yksin bussiin ja noutaa Lentoparkista mustan Chevy vanin ja ajaa sillä tänne.

- Unta näette, tyyppi vastasi jalkojaan vatkaten.
- Joo, mutta siinä unessa on tuo reheväperseinen naisesi, Kaunis ilmoitti ja pisti käden neitosen vyötärölle.
- Hähää, me voidaan juottaa neitosi vaikka humalaan sillä välin, niin saat illalla paremmin piirakkaa, Rambe lupasi.
- Minä soitan kyllä poliisille ja teen ilmoituksen, poju vinkui ja kaiveli kännykän esille.
- Kerro niille, että Rambe Nokivasara uhkailee, se on minun nimi, Rambe sanoi.

Tyyppi teki, kuten oli uhannut, eli soitti poliisille. Kerrottuaan luuriin Ramben nimen, tuli puheluun hiljainen kohta. Sen jälkeen nuorimies lopetti puhelun erittäin hämmästyneen näköisenä.

- No, mitä ne sanoivat? Rambe uteli.
- Aikoivat lähettää sinulle ensi jouluna kortin ja kysyä siinä, että olitko tänään lentokentällä uhkailemassa minua.
- Hähähää, no joulukorttia en ole sieltä vielä saanutkaan. Oppivat perkele näemmä kunnioittamaan Rambea, hähähää.
- Tässä avaimet, aja varovasti, Kaunis ojensi Vanin avainnipun.

Kaunis opasti, ettei pojun tarvitse kuin mennä ja sanoa, että Kaunis käski noutaa auton ja että Kaunis lupasi pojun omalle autolle ilmaisen pysäköinnin. Kysyin Kauniilta, että miten hän voi sellaista lupailla. Kaunis totesi, että tuntee henkilökunnan sen verran hyvin, ettei lupauksesta tule mitään ongelmia. Poju hyväksyi viimein tilanteen ja nousi viimeisten joukossa bussiin. Me muut siirryimme pois pysäkiltä. Jäimme odottelemaan taksijonon vierelle auton saapumista. Nuori neitonen kertoi heidän olleen Kreetalla kaksi viikkoa. Sitten hän harmitteli sitä, että poikakaveri on aina kommentoimassa jos joku sanoo jotain. Joskus oli tullut jopa turpaan sen vuoksi.

- Hähähää, sanos sille papukaijalle seuraavan kerran kun se taas alkaa pulista väärässä paikassa, että polly ei saa enää piparia jos ei turpa pysy kiinni, hähähää, Rambe neuvoi.

Tovin odoteltuamme nuorukainen kurvasi eteemme Kauniin vanilla. Nousimme kyytiin ja Kaunis käski pojun ajaa Lentoparkin kautta, heittäisimme heidät sinne. Perillä Kaunis varmisti, että nuoripari saa autonsa ulos ilman rahaa. Se onnistui ja me lähdimme kohti kotia.

Kaunis tiputti minut, Ramben ja Närän pois kyydistä talomme edessä ja lähti sen jälkeen heittämään Heinin kotiinsa. Heilautin kättä kaksikolle ja samassa vani oli poissa. Närä lähti omaa rappua kohti ja minä Ramben kanssa kohti meidän rappua. Ajoimme hissillä kerrokseemme. Olin avaamassa ovea, kun Rambe kaivoi matkalaukustaan pullon rakia ja ojensi sen minulle.

- Ota tuosta.
- Mistä hyvästä?
- Siitä, että tyttö sai munaa.
- Täh?
- Hähähäää…

Haluatko vaikuttaa mahdolliseen tulevaan 10-vuotis Rutinoff-kirjaan? Käy lukemassa lisätiedot Rutinoff Blogista.



Se on loppu nyt tälle Kräätällä rälläämiselle. Ensi kerralla uusi tarina!




© Rauno Vääräniemi