Etusivulle
Rutinoffin kuskin tarinat
takaisin tekstipohjaiselle sivulle
Korvikeautojen koeajot

12.2.2012

Ropelo stopannut


Aamu oli miellyttävä, sillä Närä lähti jo viiden kieppeillä kolistelemaan Heiniä hereille, jotta pääsisi kasaamaan palapeliään. Heini ilmestyi puolestaan luokseni ja pääsimme harjoittelemaan eilen sovittua koloparkkeerausta. Tulihan tuota samalla testattua pimeässä valoitta ajamista ja kolmion ohittamista pysähtymättä. Sakkoja tuosta ei tullut, vaan tuli jotain ihan muuta. Heinistä oli sekin hyöty, että hän halusi ehdottomasti laittaa meille aamiaista yhdentoista korvilla. Aamu oli naapureiden osalta rauhallinen, emme kuulleet minkäänlaista mekkalaa Audi-leiristä.

Tälle päivälle ei ollut juurikaan ohjelmaa. Tarkoitus oli käydä lähinnä tekemässä viimeisiä tuliaisostoksia. Nahkatuotteet olivat halpoja, joten omissa suunnitelmissa oli ostaa vyö ja lompakko. Rambe oli katsellut puolisolleen hullulle ämmällä uusia nahkahousuja, mutta ei ollut ihan varma mikä koko sopi. Siitä hän oli tekstaillut eilen huonojen vitsien illan jälkeen kotipuoleen. Vastaus oli ollut: ”Vittu, niin kireet, että perse näyttää hyvältä!” Minua tuo vähän puistatti, sillä eihän siitä nyt millään saanut hyvännäköistä.

Puolenpäivän jälkeen tein soittokierroksen ja sovimme lähtevämme porukalla nauttimaan Ramben ja Kauniin nestemäistä aamiaista. Herrat olivat heräilleet juuri vähän ennen soittoani. Närä palasi jupisten Heinin huoneistosta. Palapeli ei ollut edennyt toivotulla tavalla, nyt paloja oli kasassa vasta seitsemän. Heini nauroi, sillä palapeli käsitti 500 palaa. Tällä menolla se olisi kasattuna noin 142 päivässä.

Tapasimme muut hotellin risteyksessä yhden aikaan ja lähdimme tallustelemaan tutuksi tullutta tietä kohti Plataniaksen pääväylää. Lähdimme ydinkeskustan suuntaan tarkoituksena käydä siellä terassilla. Hetken käveltyämme tien toisella puolen oleva näky seisautti meidät. Siellä oli kaksi Corollaa nokkapellit ylhäällä. En voinut olla kuittaamatta Närälle.

- Katso Oskari mitä paskoja, ei taida Toyota ollakaan ihan viaton.
- Hmph, Toyotan ohjekirjassa käsketään tuulettaa pellinalusta, koska sinne kertyy toisten automerkkien pakoputkista tullutta saastetta. Toyotat eivät saastuta itse ollenkaan.
- Hähähää, vai tuulettaa, pitääkö ne kytkeä tuuletuksen ajaksi toisiinsa kiinni? Rambe räkätti.

Närän ilmeestä näki, että nyt harmitti. Autot olivat nimittäin toisissaan kiinni käynnistyskaapeleilla. Ylitimme tien ja menimme viereen katsomaan mikä oli homman nimi. Toisessa autossa oli nuori nainen ja toisessa autossa keski-ikäinen mieshenkilö.

- Hähähähää, onko ropelo stopannut ja Korolla simahtanut? Rambe tiedusteli.
- Ei käynnisty, mies vastasi.
- Siitä on käyntiääni lopussa, kipaisepas papparainen kaupasta pari pussillista käyntiääntä, niin homma hoituu sillä, Kaunis sanoi Närälle.
- Minusta tuo on enemmän käyttäjän asennevika, Närä mutisi.

Jäimme seuraamaan starttausyritystä. Virtaa antava auto oli käynnissä, kun toisessa autossa käynnistystä yrittävä nainen väänsi avaimesta. Lopputulus ei ollut toivotun kaltainen, sillä virtaa antava auto sammahti. Sen jälkeen kävi aika pian selväksi, ettei sekään enää käynnistynyt. Nyt edessämme oli kaksi viallista Corollaan ja ihmettelevät omistajat. Paikalle tuli lisää porukkaa ja konepellin alustat täyttyivät ihmettelevistä päistä. Koska asia ei tuntunut ihmettelemällä ratkeavan, patistin Närää:

- Mene ja kerro mikä on vialla, niin pääsevät matkaan.
- Minä, tuota…
- Menikö sormi suuhun?
- Ei varppina mennyt. En osaa vain suhtautua mitenkään rikkinäiseen autoon. Oma auto ei ole koskaan ollut rikki. Minusta tämä tilanne on niin ainutlaatuinen, että pitäisi soittaa tehtaan edustaja paikalle. Missään tapauksessa tästä ei saa sana levitä.

Heini oli räpeltänyt samalla puhelintaan, mutta nähtävästi kuunnellut meidän keskustelua, sillä hän sanoi yllätystä teeskentelemällä:

- Voi ei, minä kerkesin ladata tästä jo videon You Tubeen, ai kauheata!
- Mitä, mitä sinä menit tekemään? Närä parahti.
- Sinne meni, eikä sitä enää poiskaan saa. Tuota, yksi juttu vielä, Heini puri huultaan.
- Mitä?
- Kuvasin sen videon niin, että sinä Oskari näyt siinä myös. Ei kait se vaan haittaa?
- Eiiiii, mitä sinä menit tekemään? Sinä yhdistit minut vialliseen autoon. Miten minun maineen nyt käy? Saanko enää koskaan rispektiä ämpäreittäin?

Närän parkuessa surkeana mennyttä tulevaisuuttaan, Heini kävi istahtamassa molemmissa autoissa. Hän näkyi kääntävän siellä virta-avainta. Käyntiääntä siitä ei seurannut, mutta takaisin palasi hymyilevä nuori nainen. Hän taputti papparaista olalle ja sanoi:

- Oskari, menepäs sanomaan autojen omistajille, että ne kannattaa tankata ennen ajoon lähtöä. Näyttää siltä, että molempien tankki on täysin kuiva.
- E-eihän tämä vaan ole taas joku jekku?
- Ei suinkaan, voit itse varmistaa asian ennen kertomista.

Närä vaikutti silminnähden ilahtuneelta. Papparainen kävi molemmissa autoissa tarkastamassa tilanteen ja sen jälkeen kävi sanomassa sen vähän suomea puhuvalle toisen auton miesomistajalle. Asian selvittyä koko paikalla ollut asiantuntijalauma alkoi nauraa hekottaa. Minä odotin asian selvittyä, että nyt joku kaivaa takakontista rakipullon ja Närä saa ensimmäisen pullonsa. Olin jo sata varma pullosta, kun miespuoleinen Toyotan omistaja talutti Närän autonsa takaluukulle ja avasi sen. Hän penkoi tovin luukkua ja ojensi sen suojassa Närälle jotain. Kohta papparainen palasi takakontin suojista naama loistaen. Hänen kädessään ei ollut pulloa, vaan ihan jotain muuta.

- Mikä toi on? kysyin häneltä.
- Tämä on viivoitin.
- Sitä minä vähän pelkäsinkin. Miksi sinä sait peräti viivoittimen kun Rambe ja Kaunis saavat aina pelkät rakipullot.
- Tsot, tsot, älä sinä yhtään väheksy meidän rakeja, Rambe heristi sormeaan.
- Minäpä sain Toyota-viivoittimen, ehtaa keräilykamaa Suomessa ja tällä irtoaa pesän lisäksi myös rispektiä.
- Ai pesä pesää vai linnun pesää? Heini uteli.
- Pesää naisilta. Tämä on kovaa kamaa korkeasti koulutettujen Toyota-naisten piireissä.
- Et kait vaan tarkoita, että korkealla koulutettujen, esimerkiksi vuoristossa paimeneksi koulutettujen keskuudessa? kysyin.

Närä jupisi, että olen vain kateellinen sillä miten hyvin hänellä sujuu Toyotan ansioista naismaailmassa. Iästään huolimatta hän saa vielä naisen kuin naisen jos vain haluaa. Epäilin vähän, sillä niin pitkään kuin olin Närän tuntenut, oli hän asunut yksin. Tosin oli papparainen aika monesti vienyt asunnolleen jopa parikymppisiä Toyotasta kiinnostuneita naisia, joten joku ihme taika tuolla miehellä oli. En vaan suostu uskomaan, että se taika tottelee nimeä Toyota.

Vihdoin pääsimme jatkamaan matkaamme kohti ravintolaa. Kävelimme samaan paikkaan, jossa olimme törmänneet ensimmäistä kertaa Pandaan. En tiedä johtuiko se Pandan ajattelemisesta vai kovasta kuumuudesta, sillä ravintolassa meitä selin istuskeleva mies näytti aivan Pandalta. Osoitin miestä ja kysyin muiden mielipidettä asiasta. Rambe vilkaisi osoittamaani suuntaan ja totesi:

- No mutta meidän ikioma pikku mulkvistihan se siellä, Rambe haluaa istua mulkvistin pöytään.

Näinpä marssimme koko kööri yksinään olutta juovan Pandan vierelle ja miehitimme pöydän. Emme sopineet siihen kaikki, joten siirsimme siihen kiinni viereisen pöydän. Epäystävämme Mersu-Panda ei ollut ollenkaan ilahtunut tapaamisestamme.

- Minun piti lähteä eilen kotiin, hän ilmoitti naama happamana.
- Olisit lähtenyt, niin et olisi pilannut meidänkin lauantaita, Rambe vastasi.
- Poliisit veivät passin.
- Älä, uhkailitko sillä niitä, hähähähää?
- Sanoivat, että joudun tekemään selonteon miksi purin auton tämän ravintolan edessä.
- No voi ja nyt on kynä hukassa vai? Kaunis lässytti kuin pienelle lapselle.
- Tein sen jo suomeksi ja englanniksi, mutta nyt he haluavat sen joko kreikaksi tai kaksisataa euroa rahaa käännättämistä varten.
- No rahamies, pistät köyhät kyykkyyn ja hypit niiden yli, hähähää, Mersu ja kaikki, Rambe räkätti.

Seuraavaksi Rambe uteli, että aikooko herra rahamies syyttää meitä jollain tapaa itsensä liemeen laittamisesta. Ei kuulemma aikonut missään tapauksessa aiheuttaa meille mitään ongelmia. Sitten selvisi syy miksi hän istui täällä samaisessa ravintolassa. Raportin kirjoittamisen jälkeen hänen piti ottaa ravintolan henkilökunnalta allekirjoitus todistukseksi, että on tehnyt raportin itse. Hän oli tuhertanut kreikankielistä raporttia jo monta tuntia sanankirjan avulla, mutta homma ei oikein edennyt. Turistisanakirja oli liian suppea sanavalikoimaltaan tuollaiseen raporttiin.

- Eivätkö poliisit yleensä kirjoita tapahtuneesta raportin? ihmettelin ääneen.
- Sen takia se pitää kreikaksi kirjoittaakin, että joku poliisi ottaa siitä kunnian itselleen ja saa raportinkirjoituspalkkion, Panda valaisi asiaa.
- Lukeekohan se tuleva teksti jossain kohtaa minun tisseissä? Heini kivahti Pandalle.
- E-ehei se siellä lue, ajatuksissani niitä katselin.
- No hyvä, sillä minä voin kääntää sen paperin viidellä kympillä. Anna raha tähän käteen niin homma on selvä.

Olin aika yllättynyt, että Heini alkaisi kääntää Pandan tekstiä kreikaksi. En tiennyt hänen olevan niin hyvä kielellisessä osaamisessa. Osasihan hän perusjutut kreikan kielellä, mutta raportin kirjoittaminen vaatii jo vähän enemmän. Panda ilahtui moisesta alennusmyynnistä ja tälläsi 50 euroa Heinin käteen. Heini laittoi setelin laukkuunsa ja käänsi pöydällä olevan paperin nurinpäin.

- Tässä tämä. Halvalla meni, mutta tisseistäni pääsit nauttimaan ilmaiseksi!
- Mitä vit…

Ramben raskas koura katkaisi sanan todella tehokkaasti. Heini ilmoitti puhisevalle Pandalle, että hän oli nimenomaan luvannut kääntää paperin kyseisellä rahasummalla. Olisi tehnyt sen itse jos kerran pitää alkaa kiekua yhden setelin perään. Pandan ei auttanut muu kuin myöntää Heinin olevan oikeassa ja hänen tyhmä. Sen jälkeen mies valitti, että tämä loma oli mennyt kaikilla mahdollisilla tavoilla pieleen. Hän ei enää ikimaailmassa lähtisi Kreikkaan eikä oikeastaan minnekään muualla, jossa on paljon suomalaisia turisteja. Suurimmat harmit kun on tullut juuri suomalaisista.

- Jos halut puhua tulevaisuudessa pelkkää ruotsia, niin minä voin kyllä harventaa hammaskalustoasi tarkoitukseen paremmin sopivaksi, Rambe lupasi.
- Ei, ei, ei, kyllä minä suomea haluan puhua.

Hörpimme oluemme loppuun ja päätimme poistua paikalta. Ilmapiiri oli jotenkin takakireä näin viimeiseksi kokonaiseksi lomapäiväksi. Toivottelimme Pandalla hyvää kotimatkaa, milloin ikinä sattuukin matkalle pääsemään. Lähdön hetkellä Rambe lupasi Pandalla hinauksen puoleen hintaan kotimaassa, jos tämän auto sattuu hajoamaan. Hän jätti miehelle yhden käyntikorteistaan.

- Minun autot eivät hajoa, Panda vastasi.
- Minä taas olen nähnyt ihmeitä tapahtuvan senkin suhteen ja on sitä myös hinattu, vaikkei olisi vikaakaan ja kauas.

Minä puolestani epäilin suuresti, että tuskinpa Rambe tulee saamaan koskaan soittoa hinauskeikan tiimoilta. Jos joku soittaa, niin se on korkeintaan Pandan lakimies.

Meidän seuraavat noin kaksikymmentä etappia olivat paikallisia myymälöitä, joista löysin itselleni vyön ja lompakon. Vaikuttivat aika laadukkailta tuotteilta, eivätkä olleet hinnan kiroissa. Närä pähkäili pitkään kolmen euron ja neljän euron hintaisten lompakoiden välillä. Lopulta hän otti halvemman. Rambe löysi ihmeen kaupassa yhdestä liikkeestä mustat nahkahousut hullulle ämmälle.

- Mitenköhän se saa nuo jalkaan, on aika pieniperseisten malli, äimistelin housuja.
- Hähähää, ei hätää, meillä on pajalla vaseliinia ja öljyjä joka lähtöön, kyllä niillä yhdet pöksyt jalkaan saadaan.
- Siinä tapauksessa nuo ovat sopivat.

Heini teki meistä eniten hankintoja. Hän osteli kaikenlaisia koruja ja pikkuhilpetööriä. Kaikki oli kuulemma erittäin tärkeitä ostoksia, joita ilman nainen ei voisi elää. Ostoskierroksen jälkeen kävimme yhdessä ravintolassa syömässä pizzat. Eivät olleet mitkään maailman parhaat, mutta menivät kyllä alas ja veivät näläntunteen mukanaan. Emme saaneet tällä kertaa jälkkäriksi mitään, mutta emme ottaneet siitä murhetta.

Pizzavatsoinemme lyllersimme takaisin hotellille, jossa Heini halusi käydä katsomassa hotellikansiosta milloin se lähtö olikaan. Huomenna oli lähtöpäivä ja matkaan olisi lähdettävä heti aamusta. Kansiossa meidän lennon kohdalla oli maininta, että bussi tulee hakemaan hotellilta kahdeksan aikoihin. Kansiota katsellessamme hotellin respa tuli paikalle ja kertoi, että Audi-miehet olivat kaivanneet meitä. Minulle tuli tuosta heti mieleen, että nyt he ovat saaneet vahvistusta joukkoihinsa ja päättivät antaa meille sakinhivutusta.

- Voinko soittaa ja kertoa, että olette nyt täällä? respatäti kysyi.
- Soita pois, Rambe vastasi.

Respa soitti ja muutaman minuutin päästä paikalle läpsytteli kymmenen Audi-miehen porukka niin tahdissa kuin vain voi läpsytellä. Moisesta menosta olisi jopa Saksan armeija kateellinen. Etummainen miehistä astui aivan Ramben eteen ja ojensi tälle puisen laatikon. Ramben ottaessa sen vastaan, Audi-mies sanoi:

- Kuulimme, että olette huomenna lähdössä ja ajattelimme muistaa teitä siitä hyvästä.
- Miten niin huomenna, meitähän tulee tänne huomenna vain lisää. Me lähdemme kotiin vasta kahden viikon päästä, vastasin Ramben puolesta.
- Ei helvetti, pitääkö tuo paikkansa? Audi-hemmo parahti.
- Kyllä he ovat huomenna lähdössä, respatäti ilmoitti.
- No huh, minä jo melkein kakin kukkakuvioilleni, Audi-mies huokaisi.

Miehellä oli yllään kukkakuvioiset shortsit. Ramben tiedustellessa muistamisen syytä, mies vastasi, että se mekkala silloin yksi aamu oli heidän moka. He olivat vain yksinkertaisesti innostuneet liikaa ja sitten unohtaneet, että maailmassa on myös muita kuin Audin omistajia.

- Kuka sellaisella paskarottelolla edes viitsii ajaa, pyh, Närä tuhahti.
- Se on premiumia, Audi-mies puolusteli.
- Jos premiumiksi kutsutaan autoa, jota turkkilaiset pakolaiset kasaavat puolalaisista osista Saksassa, niin olkoot, Kaunis vastasi.
- Hähähää, Polski-Fiiatti miehiähän te taidattekin olla, hähähää, Rambe repesi.

Audi-mies odotti, että Rambe saa räkätyksen loppumaan ja kertoi, ettei niillä kahdella automerkillä ole mitään tekemistä keskenään. Heillä on alla jämäkkä saksalainen laatupeli, joista suurin osa muista on kateellinen. Lisäksi he ovat nyt onnellisia kun pääsevät meistä huomenna eroon. Tämän sanottuaan Audi-porukka kääntyi sandaalit läpsyen ympäri ja katosi tahdissa läpsytellen. Porukan kadottua manasin sitä, etten ollut huomannut ottaa heidän etenemistään videolle. Sille olisi varmaan löytynyt netistä muutama miljoona naurajaa.

Miesten poistuttua Rambe kurkkasi laatikkoon. Jotenkin en ollut yllättynyt sisällöstä, sillä siellä oli pullo rakia. Mekään emme viitsineet jäädä respaan asumaan, vaan poistuimme huoneistoihimme. Koska oli viimeinen ilta, kävimme myöhemmin vielä ottamassa parit paukut hotellin läheisessä ravintolassa. Sen jälkeen loppuaika ennen nukkumaan menoa meni aika tarkkaan pakkaamisen merkeissä. Aamulla kaiken piti olla valmiina, sillä minua ei ainakaan huvittanut nousta montaa tuntia ennen bussin saapumista. Närä oli huolissaan palapelinsä kuljettamisesta. Lohduttelin häntä ja lupasin teipata ne seitsemän palaa toisiinsa, ettei parin aamupäivän työ menisi ihan harakoille. Papparainen oli siitä todella huojentunut.

Haluatko vaikuttaa mahdolliseen tulevaan 10-vuotis Rutinoff-kirjaan? Käy lukemassa lisätiedot Rutinoff Blogista.



Jatkuu...




© Rauno Vääräniemi