Etusivulle
Rutinoffin kuskin tarinat
takaisin tekstipohjaiselle sivulle
Korvikeautojen koeajot

1.1.2012

Panda


Mikäli eilinen herätys oli tuntunut aikaiselta, oli se tämän aamuiseen verrattuna erittäin myöhäinen. Kello oli herättämässä nyt tasan viideltä. Herättyäni tuohon erittäin ärsyttävään pikku piipitykseen, olin aivan varma, että saan repiä Närän väkisin lakanoista. Törkkäsin valon yöpöydän lamppuun ja vilkaisin viereistä sänkyä. Siinä ei ollut ketään ja sänky oli pedattu. Pomppasin salamana ylös ja ryntäsin olohuoneeseen. Närä istui sohvalla ja hymyili.

- Pöljä ei meinannut herätä vai? papparainen irvisteli.
- Miksi et ollut nukkumassa?
- Miksi Toyota on paras automerkki, miksi minä olen huippukuski, miksi? Närä ilkkui.
- No nyt on tainnut tulla syötyä jonkun toisen lääkkeet.
- Ei kun minä olen onnellinen mies.

Olin aivan varma, että nyt on papparaisen jakohihna alkanut luistaa pahemman kerran. Näin jo silmissäni kreikkalaisten valkotakkisten kärräävän hänet johonkin suljettuun paikkaan. Arvatenkin se on kostea ja mitä todennäköisimmin vielä maan alla. Loihdin naamalleni väsymyksestä huolimatta hymyn ja kysyin kuin lapselta:

- No mikä se nyt niin onnelliseksi tekee?
- Minä tulin!

Onneksi en ollut aloittanut aamiaista, sillä olisin varmasti puhaltanut kaiken suussa olevan pitkin pöytää ja seiniä. Hyi helvetti mitä se ikä teettää Toyota-miehelle. Vatsassa oikein väänsi kun tajusin millaisessa seurassa olen yöni viettänyt.

- Ja voitin! Närä jatkoi tauon jälkeen.
- Täh, siis mitä tarkoitat?
- Tulin ja voitin meidän kerhon vuosittaisen Toyota-visan.
- No nyt en kyllä ymmärrä?
- Siis minä tulin tänne Kreetalle ja voitin meidän Toyota-visan. Aika kova juttu, eikö?
- Onhan se, heti kiiltomatojen kiihdytyskisan ja pulujen peilistä peruuttamiskisan jälkeen kolmanneksi kovin juttu.

Närä oli saanut tuloksen kännykkäänsä keskellä yötä ja valvonut siitä lähtien maailman onnellisimpana miehenä. Jätin papparaisen höperehtimään voitostaan ja tekaisin molemmille aamiaisen. Olihan tämä vähän lastenvahdin hommaa, mutta parempi tehdä itse aamiainen, niin tiesi mitä pisti suuhun. Olimme sopineet, että tapaamme tienvarressa olevalla retkipysäkillä vähän ennen bussin tuloa. Bussi olisi aikataulun mukaan pysäkillä kello 6:45. Hyvissä ajoin ennen sovittua ajankohtaa lähdimme reput pykälässä pysäkille. Heini oli siellä jo odottelemassa. Rambe ja Kaunis tulivat yhtä aikaa bussin kanssa, joka oli yllättäen etuajassa.

Astelimme peräkanaa bussin takaosaan, joka oli harmiksemme miehitetty. Meillä oli ollut ajatuksena vallata takapenkki ja sen etupuolella olevat paikat. Takapenkki sen takia, että väsymyksen yllättäessä siihen pääsee pitkälleen. Nyt takapenkillä istui joku nainen teinipojan kanssa. Rambe oli jonossa ensimmäisenä. Hän pysähtyi, käänsi katseensa meihin päin ja iski silmää. Sen jälkeen jätti asteli takapenkille ja istui parivaljakon keskellä olevalle tyhjälle paikalle. Sen jälkeen hän nappasi molemmat kainaloonsa ja alkoi selittää naiselle:

- Setä on aika ruma, eikö olekin?
- Öh, ei kait, nainen öhki.

Seuraavaksi Rambe puristi toisessa kainalossa olevaa arviolta kuusitoistavuotiasta teinipoikaa vähän kovemmin ja virkkoi rauhallisesti:

- Rambe tarjoaa sinulle oluet päivällä jos vaihdat paikkaa äitisi kanssa.

Poika katsoi jättiä kuin isoa kysymysmerkkiä. Rambe nyökytteli päätään ja toisti tarjouksensa. Pojan äiti puolestaan katsoi Rambea sen näköisenä, kun olisi halunnut vetää tämän ensin mankelin läpi ja sen jälkeen vielä hutkia kaulimella oikein olan takaa. Rambe ei moisesta hätkähtänyt, vaan sanoi naiselle:

- Rumaa setää taitaa alkaa pierettää. Nämä paikalliset pöperöt pistävät pakin sekaisin, rrröööyyyh!

Se riitti, nainen pyysi päästä pois ja poika seurasi perässä. Rambe kuittasi vielä perään, että poju saa kyllä kaljansa. Kaksikko paineli vauhtiin päästyään aivan eteen, oppaan takana olevalle tyhjälle penkille. Nyt meillä oli tilaa, joten istahdimme nauttimaan retkestä.

Kaikki eivät olleet ihan yhtä täsmällisiä, joten bussi joutui seisomaan pysäkillä tovin viimeisiä matkalaisia odotellen. Lopulta autoon nousi lauma viimetinkalaisia ja luulin meidän lähtevän liikkeelle. Vaan kun emme lähteneetkään. Oppaan mukaan yksi retkeläinen puuttui vielä. Häntä saimme odotella monta pitkää minuuttia. Viimein auton vierelle astui mieshenkilö, jolta opas otti retkilipun ja luovutti kartan päivän retkestä. Juttelin juuri Heinin kanssa, kun Rambe karjaisi:

- Pandahan se sieltä tulla tepsuttelee, hähähää.

Totta tosiaan, sieltä tulla tepsutteli Mersu-t-paidassa ja vaaleissa shortseissa aikaisemmin tapaamamme Fiat Pandalla ajanut tympeä mieshenkilö. Panda oli tullut jo etuosan tyhjien penkkien ohi ja päätyi aivan edessämme oleville vapaille paikoille. Miehen ilmeestä näki, että emme olleet kaikkein toivotuinta matkaseuraa. Mitään sanomatta mies istahti penkille ja alkoi tutkia saamaansa reittikarttaa. Aikaisesta aamusta johtuen kukaan meistä ei ollut kovin riehakkaalla tuulella, joten annoimme Pandan istua rauhassa.

Bussi pääsi lopulta matkaan. Otimme porukkaa vielä muutamalta hotellilta ja lähdimme sen jälkeen isommalle tielle kohti Rethymnonin kaupunkia. Siellä oli kaksi hotellia, joista tulisi lisää porukkaa kyytiin. Matka sinne meni rauhallisesti, sillä suurin osa retkeläisistä nukkui tai muuten lepäsi. Opaskin oli hiljaa, että retkeläiset saavat jatkaa lyhyeksi jääneitä yöuniaan. Rethymnonissa pysähdyimme ensin satamassa. Siellä oli parkkialueen vieressä kahvila, jossa oli mahdollista käydä nauttimassa virvokkeita. Heini lähti sinne Närän kanssa. Me kävimme Ramben ja Kauniin kanssa sieltä mukaan juomatölkit ja lähdimme jaloittelemaan. Nauroimme ensin parkkipaikan puomin luona leikkiville kissanpennuille, kun Rambe huomasi puulavalla varustetun kuorma-auton. Se oli parkkipaikan perällä ja auton luona puuhasteli joku paikallinen. Rambe lähti kohti autoa ja me Kauniin kanssa perässä.

- Se on paikallinen hinausauto, Rambe hörähti päästyämme lähemmäksi autoa.

Meitä selin ollut mies pyörähti ympäri kuin väkkärä äänen kuultuaan. Mies alkoi hymyillä ja tuli muutaman askeleen meitä vastaan. Ennen kuin kukaan kerkesi avata suutaan, mies ojensi kätensä ja sanoi:

- Jorgos Jakomäestä, hyvää huomenta suomalaiset!
- No perkele, Rambe Vantaalta, hinurijätti ojensi oman kouransa.

Esittelimme Kauniin kanssa myös itsemme. Kerroimme olevamme matkalla saaren pääkaupunkiin ja olevamme vain lyhyellä tauolla täällä. Jorgos puolestaan kertoi nopeasti, että on asunut suomalaisen vaimonsa kanssa pitkän aikaa Jakomäessä ja tehnyt suomalaisille ainakin miljoona annosta hyvää kreikkalaista salaattia. Suomessa hän oli tienannut sen verran rahaa, että he muuttivat vaimon kanssa Jorgoksen kotiseudulle Kreetalle. Täältä hän osti hinausauton ja oliivipuita. Nyt hän on kuulemma oman elämänsä iso herra. Sitten hän katsoi hetken Rambea ja Kaunista ja korjasi:

- En kylläkään niin iso mitä te kaksi.
- Miten täällä tienaa? Rambe uteli.
- Hyvin, tyhmä turisti on hyvä turisti.
- Miten niin? kummastelin.
- Hyvin pieni vika tai ei välttämättä vika ollenkaan, niin turisti tahtoo saada kaikki nopeasti ja lomalla ei kukaan köyhä eikä kipeä.
- Mutta eikö autovuokraamoissa ole vakuutukset sitä varten?
- Paska firmat, ei kunnollisia vakuutuksia ja vuokraaja maksaa kaikki. Eilen yksi tyhmä oli ilman renkaita Platanias ja maksoi itsensä kipeäksi kun laitoin renkaat alle ja kiinnitin pyyhkijät. Ihan hullu mies ja hullut jutut.
- Millaiset jutut?
- Kertoi isojen miesten ottaneen renkaat auton alta ilman tunkkia koska miehillä krapula. Jorgos ei usko, vaan uskoo miehen olleen itse hullu tai viinasta sekaisin.

Rambe ja Kaunis alkoivat räkättää oikein kunnolla, varsinkin kun kuulivat Jorgoksen tienanneen sillä keikalla kaksisataa euroa puhdasta käteistä ilman kuittia. Sen jälkeen Rambe kertoi, että kyllä se hullu turisti oli ollut oikeassa. Hän ja Kaunis olivat syypäät siihen renkaiden lähtöön, koska mies oli tullut häiritsemään nestemäistä aamiaista väärällä asenteella. Jorgos taisi vähän säikähtää, sillä mies kysyi nopeasti:

- Onko minulla hyvä asenne?
- Aivan vitun hyvä, hähähää, Rambe räkätti.
- Pitää muuten mennä, vilkaisin kelloani.

Rambe vilkaisi minua ja sanoi sen jälkeen Jorgokselle minua osoitellen:

- Kerro eukollesi terveisiä näteiltä suomipojilta, paitsi tuolta rumalta.

Olimme sen verran myöhässä, ettei meidän tarvinnut enää palata bussin luo, vaan bussi ajoi meidän luo. Satuimme olemaan juuri poistumisreitin varrella. Ihme kyllä, opas ei marmattanut ollenkaan, vaan laski meidät ja totesi kaikkien olevan mukana. Marssimme jälleen peräkanaa kuin Audi-miehet laatikkoremonttitarjouksen perässä. Panda istua tökötti penkissä sen näköisenä, ettei hän ole ollenkaan paikalla. Varpaiden tuijotteleminen ei tuonut tällä kertaa toivottua tulosta, sillä muiden saatua istumapaikan, Rambe könysi istumaan miehen viereen.

- Tulin katsomaan miten hienot popot tuollaisella rahamiehellä on, kun niitä pitää oikein vahtia.

Panda katsahti Rambea, vilkaisi olkansa yli meitä muita ja vastasi:

- Minä jouduin maksamaan siitä renkaiden alle laittamisesta.
- No perkele, kyllä tehdystä työstä pitää korvaus saada vai oletko itse kravatti kaulassa ilman korvausta?
- En, en minä sillä, mutta minä jouduin itse kiristämään ne renkaiden pultit.

Rambe kummasteli asiaa, sillä juurihan Jakomäen Jorgos oli selittänyt laittaneensa renkaat tyhmän turistin auton alle. Asiaa tarkemmin udeltuaan selvisi, että kyllä Jorgos oli puhunut totta. Hän oli nimenomaan laittanut renkaat auton alle, ei suinkaan kiristänyt niiden pultteja. Sen homman oli joutunut Panda tekemään sellaisella rengasavaimella, joka oli nuljunnut kuin viimeistä päivää.

- Nyt sitten varmaan vituttaa kuin pientä käpyä, jonka orava teki oharit?
- Mitä vitun käpyä? Panda kivahti.

Näin heti Ramben silmistä, että nyt tuli taas sellainen kommentti, ettei asia tulisi jäämään tähän. Mersu-Panda oli ollut jälleen kerran hyvin, hyvin varomaton suuren suunsa kanssa. Rambe otti kiinni miehen oikeasta polvesta ja kysyi:

- Sattuuko tähän?
- E-eeh, ei satu.
- No hyvä, että edes polvi on terve, Rambe murahti.

Heti sen sanottuaan jätti tälläsi nelivitosensa Pandan sandaalin päälle ja hieraisi sitä kengällään oikein voimalla. Ramben kengät olivat Pandan harmiksi todella karkeapohjaiset ja kovat. Mies jäi pitelemään kipeätä jalkaansa Ramben palatessa paikoilleen.

- Miksi sinä noin teit? Heini uteli.
- Sillä on kuitenkin Mersussaan vakionopeudensäädin, ei se kaasujalkaa mihinkään tarvitse. Lisäksi eipähän eksy enää loppuloman aikana autolla, kun on kaasujalka pipi, hähähää.

Satamapysähdyksen jälkeen kävimme noukkimassa retkeläisiä kahdesta hotellista. Sen jälkeen ajoimme kohdekaupunkiin Iraklioniin, joka on saaren pääkaupunki. Siellä ensimmäinen kohteemme oli historiallinen museo, jonka sisäänpääsy kuului päiväretken hintaan. Teimme museossa kierroksen oppaan johdolla ja sen jälkeen pällistelimme vielä tovin omatoimisesti. Panda känkkäsi myös museoon, mutta jossain vaiheessa totesin miehen kävelevän jo ihan normaalisti. Taisi jalkakipu olla vain ohimenevä vaiva. Meitä mies vältteli kuin Toyota-mies kontaktia toisen merkkisten autojen omistajiin.

Museon jälkeen lähdimme tepsuttelemaan oppaan perässä kapeita katuja pitkin. Opas johdatti meidät suihkulähdeaukiolle, jossa saimme lisäohjeita. Meillä olisi kaksi tuntia aikaa tutustua omatoimisesti Iraklioniin. Siinä ajassa ei nyt kovin kummoista kierrosta kerkeäisi tehdä, varsinkin kun kaikki alkoivat olla lounaan tarpeessa. Arvoimme suunnan ihan randomilla ja lähdimme kävelemään markkinakaduksi osoittautunutta kujaa pitkin. Se oli niin täynnä porukkaa, että puolessa välissä Rambella paloi käämit ja mies painoi eteenpäin kuin höyryveturi, puhisten ja pihisten.

Onneksi kadun päässä helpotti ja siellä oli myös pieni ruokapaikka, jonka tiskille Rambe suuntasi. Hän tilasi heti ison tuopin ja istahti pöytään sen enempiä muiden mielipiteitä kuuntelematta. Menin itse tutkimaan ruokalistaa ja totesin paikan olevan gyros pita paikka. Muiden asiakkaiden edessä olevat annokset vaikuttivat herkullisilta, joten päädyimme tilaamaan porukalla gyros pitat ja oluet. Itse otin chicken gyros pitan ja se oli aivan jumalattoman hyvää. Se voitti kotimaassa syömäni kebabit aivan 100 – 0. Ruokapaikka oli hyvä, sillä ruoka tuli nopeasti, se oli hyvää eikä maksanut juuri mitään. Närä varsinkin oli riemuissaan, sillä jokainen kustansi sapuskansa omasta pussista. Oluen lipittäminen nyt nosti hintaa, mutta pitihän sitä kuumalla juoda ja limsa oli samoissa hinnoissa.

Ruokailun jälkeen lähdimme kiertelemään kohti suihkulähdeaukiota. Sinne saavuttuamme totesimme kellon olevan aika vähän, joten jatkoimme summamutikassa kaupungin tutkimista. Aikamme talsittuamme näimme erään kadun päässä vettä. Sinne siis katsomaan mitä rannalla tapahtuu. Aikamme alamäkeen talsittuamme tulimme venesatamaan jossa oli joku linnoituksen näköinen rakennus. Kävimme kurkkaamassa sen toisella puolen, mutta eipä siellä ollut mitään sen ihmeellisempää. Sitä olisi päässyt kävelemään vaikka kuinka pitkälle, mutta me käännyimme takaisin.

Onneksi Heini piti hyvin huolta ajankulusta, joten päädyimme hyvissä ajoin tapaamispaikkaan. Siellä oli jo lähes kaikki, jopa Panda. Mies seisoi oppaan vieressä ja oli selittävinään jotain tärkeää. Menimme pokkana ihan hänen eteensä, jos vaikka olisimme viisastuneet jollain tavalla. Emme kerinneet alkaa jututtaa Pandaa, kun paikalle ilmestyi kuin tyhjästä intialainen kauppias, joka kauppasi ihmehärveliä. Sillä sai langan neulansilmään vaikka silmät kiinni, ainakin se näytti siltä. Kauppiaan mukaan kuka tahansa kykeni ompelemaan tuon laitteen ostamisen jälkeen. Rambe läimäytti Pandaa hartioille ja sanoi:

- Ostapas sata kun olet niin iso pomo.

Panda katsoi opasta, vilkuili muitakin, mutta kukaan ei virkannut mitään mikä olisi auttanut. Lopulta mies rohkaistui ja vastasi:

- Minä en ompele, se on naisten hommia.
- Ihanko totta, oletko sinäkin samaa mieltä? Rambe innostui.
- Kyllä, minä se vasta olenkin sitä mieltä, että kantturat ompelevat, siivoavat ja tekevät kaikki kotityöt. Mies on mies isolla ämmällä ja tekee vain miehisiä juttuja, Panda innostui.

Se mitä jatkossa tapahtui, on täysin sensuroitua. Rambea kommentti huvitti suuresti, mutta yksi meidän porukasta ei tykännyt siitä ollenkaan ja napakka polven koukistus oikeaan kohtaan sai Pandan ulvomaan tuskasta. Kaikki kävi niin nopeasti, ettei vieressä ollut opas tajunnut mikä yhteen retkeläiseen iski.

- Voi kauhea, mikä teille tuli? opas hämmästeli.
- Sillä juimii palleista, on kuulemma liian kireät kalsarit jalassa, Heini vastasi.

Panda ei voinut tuskaltaan muuta kuin nyökytellä naama punaisena. Jotenkin säälin miestä, mutta vain ihan pikkiriikkisen hetken. Säälihän on sairautta ja kusipäitä säälivät ovat todella sairaita. Jotenkin minua huvitti suuresti ajatus olla kuuntelemassa kun tuo maailmannapa selittää työpaikalla miten mahtavan ja maailmaa avartavan reissun hän teki kesälomallaan Kreetalle. Voisin lyödä vaikka Mersun keulamerkin verran vetoa, ettei totuus ole etusijalla kun hän kerskuu matkakokemuksellaan.

Loppujen retkeläisten saavuttua ja oppaan varmistettua varmaan viisi kertaa kaikkien olevan paikalla, lähdimme kävelemään kohti bussia. Bussi oli pienen kävelymatkan päässä, pyöreän aukion takana kadunvarressa. Siellä oli myös joku poliisien rynnäkköauto missä ei ollut kuin verkot ikkunoiden paikalla. Hampaisiin saakka varustautuneet poliisit jättivät meidät rauhaan, joten me emme ainakaan olleet syy heidän paikalla olemiseen.

Bussin seuraava pysähdyspaikka oli Knossoksen palatsin rauniot. Opas nouti liput ja marssimme sen jälkeen raunioille. Kierros oli aika mielenkiintoinen, vaikka en olekaan suuri historian ystävä. Oppaalla oli sen verran hyvät puhelahjat ja ulosanti, että historiakin upposi ihan helposti. Teimme ensin kierroksen oppaan johdolla ja sen jälkeen meille jäi vielä aikaa omatoimiseen tutustumiseen. Porukan hajaannuttua lähdimme tutkailemaan raunioita. Laskeuduimme eräitä portaita alaspäin, kun törmäsimme Pandaan. Mies oli portaiden alapäässä erittäin keskittyneenä. Vierelle päästyäni totesin hänen näppäilevän iLuuriaan.

- Pistätkö kuvia kotipuoleen? kysäisin häneltä.
- En, hoidan bisneksiä, mutta mitä te niistä tiedätte.

Samassa iso koura tavoitti Pandan olkapään ja puristi siitä niin kovaa, että iLuuri tipahti maahan. Käsivarren mitan päässä kourasta oleva Rambe ilmoitti:

- Eiköhän sovita niin, että höpöstelet noita omiasi ihan vain itseksesi ja annat aikamiesten hoitaa pisnesten tekemisen.
- Auh, ihan totta, minä olen iso johtaja ja minulla on valtaa. Oih, en todellakaan aja millään Fiatilla, vaan minulla on 250E Mersu.
- Vai niin, no monestiko on ovet tippunut ruostumisen vuoksi, häh? Närä tivasi.
- Ei kertaakaan, se on tämän vuoden mallia. En todellakaan aja autolla yli vuotta, on kato varaa nääs.
- Yksikö vain? Rambe hörähti.
- Niin, yksi.
- Aika vitun köyhää, Kaunis puisteli päätään.

Yritimme udella vielä herra ison johtajan nimeä ja työpaikkaa, mutta sitä emme saaneet tietää. Joko mies pelkäsi jonkun ottavan yhteyttä työpaikkaansa tai sitten kaikki oli vain päiväunta. Noukittuaan iLuurinsa maasta, Panda otti jalat alleen ja katosi portaita ylös. Me jatkoimme matkaa ja teimme pienen kierroksen ennen palaamista alueen portin vieressä olevaan kahvilaan. Siellä iski jano ja ostin juotavaksi appelsiinimehua, joka oli puristettu paikanpäällä. Olipahan mehulla hintaa, paljon enemmän kuin isolla tuopilla olutta. Kyllä oli terveys hinnoiteltu köyhien ulottumattomiin.

Palatsin raunioiden jälkeen oli edessä vain kotimatka. Porukka alkoi olla sen verran väsyksissä, että kotimatka sujui rauhallisesti puolimatkan pysähdyspaikalle, joka oli vähän ennen Rethymnonia. Kurvasimme erään tienvarsikuppilan pihaan lyhyelle tauolle. Kävimme ostamassa sisältä jäätelöt ja paikallisia makeisia. Astellessamme ulos huomiomme kiinnittyi pihalla olevaan Honda CR-V maasturiin, jonka pellin alla hääri paikallinen mies. Toimen miehenä Rambe lompsi auton luo ja kysyi voisiko auttaa jotenkin. Paikallinen nosti päänsä ja vastasi:

- Ei toimi, pahakurki.

Tästä kommentista Närä sai tuulta puhepurjeisiinsa ja papparainen alkoi säksättää kuin kaksitahtikone:

- Mitä uutta tuossa muka on, eihän Honda ole toiminut edes uutena. Kuka käski olla läski ja ostaa tuollaisen kopioauton kun tarjolla olisi ollut alkuperäinen ja luotettava Toyota.

Paikallinen katseli suu auki papparaisen vaahtoamista. Rambe pelasti tilanteen toteamalla, että vanhalla herralla on lääkkeet ottamatta ja vaipatkin pitäisi vaihtaa, ettei valu reunojen yli. Närä otti tuosta kommentista kipinää oikein kunnolla. Vanhus pomppi tasajalkaa Hondan ympärillä ja raivosi, ettei käytä mitään lääkkeitä sen vuoksi kun ajaa autolla joka ei tuo stressiä elämään.

Rambe ja Kaunis eivät ottaneet mokomaa mölyapinaa yhtään vakavasti, vaan keskittyivät tutkailemaan Hondan konehuonetta. Aikansa pähkäiltyään Kaunis teki jotain ja kohta Honda starttasi. Kysyin mitä hän oli tehnyt, johon Kaunis vastasi virnistellen:

- Suuren voiman edessä ei Hondalla ollut muuta mahdollisuutta kuin nöyrtyä jälleen palvelijan rooliin.
- Ja sama suomeksi, pyysin.
- Mikä lie vitun kontaktihärö, en minä tiedä.

No härö mikä härö, se oli kuitenkin korjattu ja paikallinen automies oli erittäin otettu. En tiedä kuskaavatko paikalliset aina hirveät määrät viinaa mukanaan, sillä Hondan kuljettaja taikoi jostain kaksi pulloa rakia, yksi Rambelle ja yksi Kauniille. Heiniä mies olisi halunnut suudella kiitokseksi, mutta Heini ilmoitti olevansa aivan syytön auton käynnistymiseen ja kieltäytyi siitä. Hondan kadotessa parkkipaikalta, Närä tiuski sen perään:

- Ihan helvetin pihi, kuten muutkin Honda-apinat.
- Oletko muka itse palkinnut ketään sinua auttanutta? utelin.
- Ei minua tarvitse auttaa, autoni on sata varma.

Se siitä, annoin asian olla. Siirryimme bussiin, jossa nuokuimme tasan tarkkaan omalle retkipysäkille asti. Kävimme nopeasti kaupasta jotain pientä purtavaa ja sen jälkeen hotellille lepuuttamaan. Nyt oli ollut niin rankka matkapäivä, että kaikki menivät suosiolla omiin huoneistoihinsa. Katsoimme Närän kanssa illan televisiota oluen nauttimisen lomassa. Nesteytyksestä täytyy pitää huoli ihan nukkumaan menoon saakka, ettei pääse kuivahtamaan.



Jatkuu...

HYVÄÄ ALKANUTTA VUOTTA 2012 kaikille lukijoille! Eikä sitten autoilla uudenvuoden tinoissa!


© Rauno Vääräniemi