Etusivulle
Rutinoffin kuskin tarinat
takaisin tekstipohjaiselle sivulle
Korvikeautojen koeajot

18.12.2011

Hulda 911


Bussi nytkähti liikkeelle oppaan varmistettua, että kaikki olivat varmasti mukana. Rambe yritti tarjota miespuoleiselle oppaallemme rakia, mutta tämä kieltäytyi kohteliaasti. Matkasta ja maisemista olisi voinut muuten nauttiakin, mutta isä ja poika läpsivät toisiaan kovaäänisen sättimisen kera ja se häiritsi suuresti. En millään olisi välittänyt kuunnella miten toinen on huoranpenikka ja toinen on vahannut autonsa väärin – jo neljäkymmentä vuotta. Sen vuoksi uudempi punainen Toledo on enemmän auringon polttama mitä samanvärinen vanhempi Ibiza. Nähtävästi Rambekin kyllästyi mokomaan mekkalaan, sillä jätti könysi kaksikon vierelle käytävällä ja ojensi heitä kohti rakipullon:

- Ottakaa viinaa.
- Me ei käytetä, isä vastasi.
- Me juodaan vaan viiniä, poika komppasi.

Näin Ramben ilmeestä, että vastaus ei miellyttänyt häntä millään tavalla. Hän kuitenkin hymyili avatessaan suunsa uudemman kerran:

- Ihan vain sillä tarjosin, että viinanjuonti tässä ja nyt auttaa teitä välttämään aivovamman syntymisen - molemmilla.

Ennen kuin kaksikko kerkesi alkaa väittää jotain päinvastaista, kuten alkoholin aivosoluja tuhoavaa vaikutusta, Rambe otti kiinni molempien päistä ja painoi niitä toisiaan vasten. Kaksikon ollessa erittäin tiiviisti korva korvaa vasten, Rambe kuiskasi tuskin kuuluvasti:

- Rambe voi paljastaa teille sen verran, että kyseinen aivovamma ei tule alkoholista vaan suunnattoman raa´asta väkivallasta.

Tämä tehosi, sillä Ramben tarjotessa pulloa uudemman kerran, isä otti sen vastaan ja kulautti pullonsuusta ihan miehenmittaisen hörpyn. Poika kakisteli hetken vierellä, mutta seurasi pienellä viiveellä vanhempansa esimerkkiä. Kaksikko ei päässyt suinkaan noin helpolla, vaan Rambe komensi kaksikkoa nauttimaan pullon pohjaa myöten. On hänen mukaansa ruma tapa palauttaa tarjoajalle juomatonta viinaa. Hän voisi loukkaantua siitä, etteivät köyhän antimet kelpaa tuollaisille äveriään näköisille vyölaukkumiehille joiden asusteetkin ovat samanlaiset. Minä aloin puolestani huolestua Ramben omasta nesteytyksestä.

- Rambe hei, et kait vaan itse ajatellut selvitä, ajattelisit maksaa. Sehän alkaa kohta luulla, että kurkku on poikki.
- Hähähää, rakia kyllä riittää, Kauniilla on reppu täynnä naminamijuomaa.

Matka eteni pitkin mutkaisia vuoristoteitä. Maisemat olivat hienoja ja nyt pääsin nauttimaan niistä, kun takaosan ainoa ääni oli pieni pulputus ja varovaiset ähkäisyt, kun vyölaukkukaksikko joi hampaat irvessä rakia. Jossain kohtaa mieleeni tuli, että kaksikolla saattaa olla myöhemmin vuosisadan krapula, mutta en antanut moisen ajatuksen vaivata yhtään enempää. Oikeastaan koko ajatus sai oloni paremmaksi, mitäs olivat pölvästejä. Närä supisi korvaani, että eikös tuollainen ole alkoholin väärinkäyttöä, kun sitä juotetaan Seat-miehille. Vastasin sen olevan ihan niillä rajoilla, mutta koska alkoholi oli paikallista ja kohtuullisen edullista, meni se juuri ja juuri hyötykäytön puolelle.

Seuraava pysähdyspaikkamme oli aika monille mieluisin etappi, sillä kyseisessä To Alani tavernassa tarjoiltiin retken hintaan kuuluva lounas. Taverna oli todella jyrkän mäen päällä. Kahta matkustajaa lukuun ottamatta nousu hoitui ihan normaalisti kävellen. Tuo Seat-kaksikko sen sijaan tuli paikalle bussikuskin taluttamana, ihan kuin kotona Suomessakin, kun Seat tulee hinausauton perässä milloin minnekin. Lopulta koko retkiseurue oli pitkän ruokapöydän äärellä ja opas selvitti mitä oli tarjolla ja miten ruokailu tulisi hoitaa. Rambe kommentoi siihen, että kyllä hän osaa syödä ilman ohjeitakin.

Olimme olleet ensimmäisten joukossa ravintolassa ja niin ollen otimme ensimmäiset paikat aivan ovensuusta. Jostain kumman syystä muut alkoivat täyttää pöytää aivan päinvastaisesta päästä. Tällä päästiin siihen ikävään tilanteeseen, että sisälle talutettu Seat-kaksikko istutetiin meidän viereen. Huomattavan humalassa olevat isä ja poika mölysivät aika kovalla äänellä. Heillä oli myös mukana teipattu varaosakuvasto, joka oli kyllä hirvein kötöstys minkä olen ikinä nähnyt. No, pitää myöntää, etten ole kaikkien Seatien konepeltien alla katsonut, jos sieltä vaikka löytyisi jotain vieläkin hirveämpää. Minun oli aivan pakko lohkaista pari sanaa, kun katsoin heidän kirjaansa:

- Kummankos auto tuossa on ollut mallina?
- Tää, on käsityötä, isä taputteli opusta naama virneessä.
- Se on varmaan valmistettu ihan yhtä tinkimättömällä tarkkuudella ja huolellisuudella kuin teidän rakkaat autonnekin.
- O-on, miten niin?
- Ei mitenkään, ihan vain tuota laaduntuntua ihailin. Mitä nyt vähän teipin liiman haju pistää nenään, mutta ei pahasti.
- Mi-nä en nyt ole ihan var-ma, että vittuiletko sinä minulle?
- Mietipäs sitä ja lähetä vaikka faksi kun olet tullut johonkin tulokseen.

Isä Ari jäi katsomaan minua kuin Seat-kuski uutta moottoritietä, jonka kieltomerkki kielsi Seateilla ajamisen. Sitten tajusin, etten ollut antanut hänelle mitään numeroa. Raapustin nopeasti paperilapulle Sumuvalo-lehden toimituksen numeron ja annoin sen Arille. Saapahan Kaaleppi Kardaanikin yhden puhelun ja pääsee samalla miettimään, että tuliko puhelu maasta vai kuusta.

Viimein saimme oppaalta käskyn aloittaa ruokailu. Se oli erittäin mieluisa joka iikalle. Rambe aloitti aterioinnin vähän toisella tapaa mitä muut. Hän keräsi nopeasti eteensä kaikki lähellä olevat lihalautaset ja muut hänen mielestä syötävät. Kreikkalaisen salaattikulhon hän työnsi Seat-parivaljakon eteen ja käski nautti varovasti. Hän tolkutti vielä, että alkoholin ja varsinkaan rakin kanssa ei saa nauttia mitään tukevaa, vaan ainoastaan salaattia.

Onneksi ruokaa tuotiin pöytään lisää, siis siihen meidän päätyyn. Rambe ja Kaunis kun lappoivat ruokaa ääntä kohti sellaista tahtia, että ilman lisätarjoilua, me muut olisimme olleet laihiksella tämän päivän. Heini nyt tyytyi syömään vain kreikkalaista salaattia, se kun piti kuulemma kropan notkeana ja miesten viisarit jäykkinä. Viisarikommentti ei ollut järin viisas, sillä Seat-poika Jari puhalsi suullisen ruokaa vastapäätä istuvan isänsä lautaselle.

- Että piti tuokin huoranpenikka laittaa alulle ja vielä autossa, saatanan, saatana.
- Minä kun luulin, että kuutamolla, Jari ihmetteli.

Rambe hörähti nauramaan. Saatuaan taas puheen kulkemaan, hän sanoi isukille:

- Ja sitten otit sen huoran vaimoksi, hähähää, oikea pelimies meillä tässä samassa pöydässä. Kyllä Rambe tuntee itsensä nyt aloittelijaksi, ihan nöösipojaksi, hähähää.
- E-en minä pelaa mitään. Me harrastetaan lähinnä autoja. Huoranpenikalla on System Poosse Seat ja minulla pelkkä Seat.

Tässä kohtaa tuli suurin yllätys, sillä keskustelun ulkopuolella ollut Heini otti ja täräytti vieressä istuvan isukin korvaan aikamoisen litsarin. Kuusikymppinen papparainen heilahti niin, että oli kaatua vieressä istuvan vanhemman rouvan päälle.

- Mi-mistä tuo nyt tuli?
- Ensin pakotat viattoman naisen synnyttämään tuollaisen idiootin pojaksesi ja sen jälkeen puhut samassa lauseessa Porschesta ja siittimestäsi – hyi vittu mitä pyhäinhäväistystä.
- Minä en nyt ymmärrä.
- No jos Seat lausutaan siit, niin miten lausutaan Seatin? No siitin tietysti, vittu mikä pervo!
- Neiti on hyvä ja kertoo jos sedän pitää vähän leipoa tuota munamiestä otsalohkoon, hähähää, pervokin vielä, Rambe räkätti.

Isukki oli avaamassa vielä suutaan, nähtävästi vastatakseen Ramben kommenttiin. Se tukahdutettiin toiselta vallan yllättävältä taholta, sillä isukin oikealla puolen istuva vanhempi rouva survaisi kyynärpäänsä Arin kylkeen ja sihahti kiukkuisena:

- Minä teidät juopporetkut tunnen, olin naimissa mokoman kanssa kolmekymmentä vuotta. Lisäksi tämä asia ei jää tähän, kirjoitan pitkän ja hyvin seikkaperäisen kirjeen matkatoimistolle miten te ätvötys olette pilannut minun ja ystävättäreni, vielä neiti-ihmisenä elävän Huldan matkan.
- Minä, eh…

Ari yritti väittää vastaan, mutta vanha muori ei antanut hänen jatkaa pitempään, vaan puhui kovalla, mutta kuuluvalla äänellä hänen ylitseen.

- Ja vielä yksi juttu, ei sillä naurettavalla siittimelläsi naista saa, unen näköä, piste!

Vanhat rouvat, arviolta noin kahdeksankymmenen kieppeillä, jatkoivat rauhallista ruokailemistaan. Vilkaisin tarkemmin neitinä elelevää Huldaa ja minua alkoi puistattaa, huh. Jos neiti olisi ajanut parran ja siivonnut harakanpesän päälaeltaan, niin joku saattaisi uskaltaa tulla ihan kosketusetäisyydelle. Ari oli hetken hiljaa, mutta hetken varovasti yskittyään kääntyi viereisen rouvan puoleen ja tivasi tältä perusteluita miksi Seatilla ei muka saa naista. Ari kertoi hänellä olevan vaimo, joten rouva olisi tilivelvollinen. Muori lappoi suuhun kiukkuisen näköisenä pari haarukallista, ennen kuin otti kontaktia häiriötekijään.

- Kuulehan urpo, sanoohan se järkikin, että ellei mies tajua mitään autoista, ei se ymmärrä naisistakaan. Parhaimmat ja taitavimmat miehet löytyvät niistä, jotka osaavat laittaa ensin oikean auton kehräämään. Ja minä en todellakaan tarkoita autoa, joka on nimetty istuimeksi - voi hyvä ystäväni pyhä Sylvi!
- Minä, minä olen kyllä aloittanut autoilu-urani toisella merkillä, Skodalla.
- Ja menit sitten vaihtamaan merkkiä. Eipä taida miehellä pysyä edes lapaset kädessä, pah.
- No kun…
- No kun itsellesi. Minä olen autoillut koko autoilu-urani Pyhimys-Volvolla. Ajoin kortinkin vasta sitten kun markkinoille tuli auto jolla kehtaa näyttäytyä julkisilla paikoilla.

Jari yritti puolustella isäänsä, mutta vanha mamma tyrmäsi kerta toisensa jälkeen kaksikon änkytyksen siitä miten käytännöllinen automerkki Seat on, varsinkin punaisena. Värin suhteen olin samaa mieltä, mutta mielestäni tuon kisan vei puhtaasti 100 – 0 Pyhimys-Volvo.

- Porsche se olla pitää!

Ääni kuului vasemmalta puoleltani kuin maan alta. Kesti muutaman sekunnin, kun tajusin äänen tulleen Huldan huulilta, tai lähinnä jostain syvältä. En ollut tähän asti kiinnittänyt mitään huomiota häneen tai vanhoihin rouviin, joten ääni tuli todella yllätyksenä. Jari kuuli myös tuon maagisen sanan ja kohta poika kiekui ylävireisenä:

- System Poosse, minulla on myös System Poosse!

Samalla hetkellä Huldan pehko huojahti ja sen alta paljastuivat tiukasti tuijottavat silmät, sellaiset pirun pistävät ja läpitunkevat, että ainakin minulla tuli mieleen itse piru. Suun avautuessa ääni oli pudonnut vielä pari pykälää alemmaksi:

- Käyttääkö nykynuoriso tosiaan niin paljon huumeita, että niiden todellisuus on noin pahasti kuutamolla?

Koska satuin jäämään näiden kahden väliin eikä vastausta kuulunut, vastasin:

- Aloittavat yleensä liimalla, jatkavat keskikaljalla ja lopuksi päätyvät jonkun muovilla sisustetun korvikeauton ratin taakse haistelemaan halpoja lasinpesunesteitä. Kyllä siitä pihalle menee ja pysyy myös.
- Sitähän minäkin ajattelin, tosin olisin veikannut lsd:tä ja hamppua.
- Niin, mutta minulla on silti luotettava System Poosse, Jari jatkoi inttämistään. Si-sinulla on varmaan rollaattori!

Silloin repesi, nimittäin molempien mummeleiden nauru. Enpä ollut aikaisemmin kuullut vanhojen harakoiden räkättävän noin kovasti vedet silmissä. Siinä jäi jopa Rambe toiseksi. Pyyhittyään silmät paketillisella Nessuja, Hulda ilmoitti Jarille.

- 911 3.6 tuplaturbo, 420 hevosvoimaa, huiput 305km/h, nollasta sataan 4,2 sekuntia ja raapii jokaisesta nurkasta.
- Klups, mi-mitähän tuolla tarkoitat?
- Minun autoni. Lempinimeni on Hulda 911. Ai niin, unohtui mainita, että se on vuosimallia 2001 ja siinä on sellaiset Boset sisällä, ettei meidän Martta-kerhossa ole kenelläkään enää hilsettä.
- E-e-ettäkö 911?

Toinen nimeltä tuntematon mummeli jatkoi asian selvittämistä, sillä Hulda ilmoitti, että hän on nyt asiansa kertonut ja aikoi keskittyä ruokailemiseen. Toinen mamma kertoi Huldan olleen aina 911 omistaja, siis siitä lähtien kun niitä alettiin saamaan Suomeen. Sitä hän tosin pahoitteli, että paikkakunnan vallesmanni on nykyisin huomattavan takakireä kun mummelit ovat radalla – vauhtia on kuulemma aivan liikaa ikäihmisten kyvyt huomioiden. Kysyin uteliaisuuttani mitä hän tuolla tarkoitti.

- Paljonko on paljon?
- Sanoi jotain siihen suuntaan, että jos alle 200 ajettaisiin peltojen välistä pikitietä, niin hän voisi vielä katsoa läpi sormien.
- Häh?
- Yli 400 konia ja neliveto, mitä luulet tapahtuvan kun kaasupolkimen tumppaa lattiaan?
- Ehehee, sehän lähtee kuin nappi paidasta.
- Oikein!

Yritin vielä udella, että mistä päin peltoja mummelit ovat kotoisin, mutta sitä tietoa emme saaneet. Mummelit halusivat varjella yksityisyyttään, ettei tarvitse alkaa potkiskella rumimpia vonkaajia pois jonosta. Puheesta päättelin, että taisivat olla jostain Pohjanmaalta, mutta se jäi varmistamatta. Mummelien teksti oli ollut sen verran tymäkkää, että yleensä äänessä oleva Rambe oli kuunnellut koko episodin lähes täysin hiljaa, mitä nyt muutaman kerran oli tyrskähtänyt. Seat-kaksikolta minun oli vielä pakko udella.

- Mitäs jakkaran omistajat, onko teillä vielä jotain vyölaukuissanne, vaikka tuhat nyyttonia vääntöä tai jotain muuta millä tehdä vaikutus vanhempiin naisiin?
- Minulla on vaimo, Ari kivahti.
- Ja minulla äiti, Jari jatkoi.

Kommentit eivät yllättäneet minua millään tapaa. Yksi asia mistä olin hieman yllättynyt, oli Närän oleminen hiljaa. En ollut kuullut yhtään ylistävää kommenttia Toyotasta. Ehkä papparaisella oli sittenkin jonkinlainen itsesuojeluvaisto kun vastapuolena olivat häntä vanhemmat naiset. Tiedä vaikka Toyota-papparaista olisi joskus joku vanhempi nainen pitänyt kurissa ja nuhteessa tai sitten kyseessä oli äiti-trauma.

Autokeskustelun jälkeen ruokailu sujui paljon hiljaisemmissa merkeissä. Pääruoan jälkeen saimme vielä jälkiruoaksi appelsiinejä ja rakipaukut. Tällä kertaa emme saaneet Ramben ja Kauniin pettymykseksi kokonaista kannua. Kaverukset paikkasivat sen puutteen näppärästi kaatamalla reppupullosta lasit täyteen yhä uudelleen ja uudelleen. Myös Seat-sedät joutuivat nöyrtymään ja ottamaan useamman snapsin. He olivat juuri alkaneet hieman selvitä edellisestä noususta, kun pukkasi uutta nousua päälle. En todellakaan halua olla paikalla, kun kaksikon alamäki alkaa ja krapula puskee päälle, siinä voi olla maailmanlopun meininki ja vähän päälle.

Ruokailun jälkeen matka jatkui pitkin vuoristoteitä. Seuraava pysähdyspaikka oli Frangokastellon linnoitus. Euron sisäänpääsymaksu ei tarjonnut kummoistakaan elämystä, vaikka olihan siinä kivikasassa oma tyylinsä. Sieltä nousimme ylös vuorille ja kävimme pikaisesti tuijottelemassa Imbrosin rotkoa. Rambe kysyi hoipertelevista Seat-sediltä, että haluavatko nämä nähdä myös sen pohjan. Eivät kuulemma halunneet. Rotkon jälkeen ajelimme jonkin matkaa ja pysähdyimme pieneen tienvarsitavernaan nauttimaan juomia. Yllättäen päädyimme olueen koko porukka. Tällä pysähdyksellä isä ja poika pysyttelivät viisaasti kaukana Rambesta ja rakipullosta.

Viimeinen pysäkki tällä retkellä oli mielenkiintoinen, nimittäin Dourakis-viinitila. Mielenkiintoisen siitä teki tietysti viini ja viinimaistelu. Mikään kovin iso viinitila ei ollut, mutta antoi jonkinlaisen kuvan viininvalmistuksesta. Rambe ja Kaunis yrittivät saada mukaansa yhtä täyttä tynnyriä, mutta omistaja oli vahvasti sitä mieltä, että myy viinin vain pulloittain. Niitä saisi kyllä ostaa vaikka kuinka paljon. Lopulta kaksikko päätyi sellaiseen vaihtoehtoon, että ostavat viiniä yhden repulliset hätävaraksi jos tiukemmat aineet loppuvat saarelta. Tällä etapilla Seat-kaksikko istui ihan oppaan kyljessä kiinni, ettei vaan kukaan pääse kiusaamaan.

Viinitilalta ajoimme hotelleille. Ensimmäisenä matkasta jäivät Seat-sedät. Me jäimme pois omalla retkipysäkillä. Kävimme kaupasta purtavaa iltaa varten. Pitkän päivän jälkeen kukaan ei ollut kiinnostunut lähtemään enää minnekään, vaan istuimme taas iltaa Ramben ja Kauniin huoneistossa. Harmiksemme emme törmänneet edes Audi-miehiin, että olisi saatu edes joku pieni härdelli aikaiseksi illan piristykseksi. Loppuilta meni siis ilman härdelliä, mutta siitä huolimatta erittäin rattoisasti hyvässä seurassa - eivätkä juomat loppuneet kesken.



Jatkuu...

HYVÄÄ JOULUA kaikille lukijoille! Ajelkaa nyt, ensi vuonna polttoaineet ovat kalliimpia!


© Rauno Vääräniemi