Etusivulle
Rutinoffin kuskin tarinat
takaisin tekstipohjaiselle sivulle
Korvikeautojen koeajot

6.11.2011

Pastan ruuvausta


Heräsin aamulla puoli seitsemän aikaan ihmeelliseen ääneen, kuin joku olisi startannut autoa joka ei lähde millään käyntiin. Pyörittelin ihmeissäni päätä ja yritin saada tolkun tuohon kummalliseen ääneen. Minulle tuli mieleen, että täällä on lomailemassa laatikkovikaisten Audi-miesten lisäksi myös starttivikaisia Volvo-harrastajia. Ääni kuulosti siltä, kun joku olisi sahannut vanhaa 200-sarjan Volvoa käyntiin. Tai siis ainakin melkein, joku kumma sivuääni siinä silti oli.

Punnersin itseni istumaan ja hetken haukoteltuani seisomaan. Astelin keittiönurkkauksen kautta olohuoneeseen, kun ääni kuulosti tulevan sieltä suunnalta. Siellä se äänen lähde valkeni, se oli krapulainen Närä. Papparainen istui parvekkeen avoimessa oviaukossa puhelin korvallaan ja leikki rikkinäistä starttimoottoria. Rykäisin varmaan viisi kertaa hänen takanaan, ennen kuin ääni vaikeni ja minut noteerattiin.

- Pitää lopettaa, tosikko heräsi, Närä sanoi puhelimeen.
- Tunge ihan omaan hanuriisi, vastasin samalla mitalla.

Tiedustelin äskeistä omituista ääntä ja sain kuulla sen olleen vain voitonriemuista naurua, josta eilinen laulaminen ja kännääminen olivat vieneet parhaimman terän. Puhelun toinen osapuoli oli ollut Närän Toyota-kerhon sihteeri, joka alkoi saman tien painaa uutta kerholehteä työpaikkansa valokopiokoneella. Nyt oli niin tiukka Audi-uutinen, ettei sitä sopinut missata missään hinnassa. Heristelin Närälle sormea.

- Olgahan varoitti, ettei tietoa saa levittää.
- Niin mutta meidän Toyotan omistajien pitää jakaa puolueettomasti tuollainen tieto eteenpäin. Olisi väärin kaikkia autoilijoita kohtaan jos asia salattaisiin. Sitä paitsi joku muu lehti julkaisisi sen kuitenkin.
- Ai mikä muu lehti?
- Ööö, Alibi.
- Se on rikoslehti, eikä mikään autolehti.
- Nooh, Sumuvalo sitten. Kardaani tekisi siitä varppina jutun ja ison, oikein kuvien kera.

Tuo piti kyllä paikkansa, Sumuvalo sen varmaan julkaisisi jos olisi vaan kerinnyt haistaa moisen jutun. Miettiessäni sitä, meinasin ottaa puhelimeni ja vinkata Kaaleppi kardaanille, mutta annoin sitten olla. Keksikööt Kardaani ihan itse juttunsa, kun oli kerran ottanut sen idiootti Jöön tekemään lehteään ja vielä kahden palstan verran. Sen sijaan tekaisin meille aamiaista eilen ostamistamme tarvikkeista. Siitä tuli oikein maittava, jopa itsekin yllätyin. Pötköttelimme massut täynnä sohvilla, kun oveen koputettiin. Närä avasi oven, jonka takana seisoi hymyilevä Heini.

- Heippa teille pojat, mitä mielessä?

Närän vastaus tipahti kuin apteekin hyllyltä, eikä se yllättänyt minua millään tapaa.

- Corolla.
- Entä sinulla? Heini katsoi minua.

Katsoin sohvan edessä seisovaa kaunista nuorta naista ihan muualle kuin silmiin kun vastasin:

- Pillimehu…ehkä…

Sain välittömästi rantapyyhkeestä päin pläsiä, tosin isku ei olisi tappanut edes itikkaa.

- Khihihii, hölmö!

Heinillä oli ajatus lähteä käymään rannalla, kun pitäisi saada huuhdeltua itsensä meressä.

- Hei, mä tiedän! Närä hihkaisi. - Vedessä on mukava uida ja hillua, kun vesi huuhtelee vanteita.
- Vanteita? hämmästelin.
- Niin, erikoisvanteita. Minulla on ainakin sellaiset Corollassani.

Heini iski minulle silmää ja kääntyi papparaisen puoleen.

- Oskari, se on oikeasti pillu, mutta olkoon nyt tämän kerran vanteet, kun on loma ja kaikki.
- Tai polvet, kuten alkuperäinen muunnos kuuluu, lisäsin perään.

Tämän jälkeen kävimme läpi vartin väittelyn siitä, että miksi Heini puhuu rumia ja minä yritän sotkea vanteet polviksi. Autossa kun ei ole polvia, vaan vanteet. Luovutimme lopulta Heinin kanssa, ettei aurinko vaan kerkeä laskea, ennen kuin pääsemme rannalle.

Otimme mukaan repun ja siihen pari pienempää pulloa vettä, ettei tule nestehukka reissulla. Emme viitsineet herätellä Rambea ja Kaunista, sillä äijät olivat illalla ilmoittaneet ottavansa itse kyllä yhteyttä kun kaipaavat seuraa. Näinpä lähdimme kolmestaan matkaan. Teimme ensin pienen lenkin pääkatua pitkin. Suuntasimme lopulta rantaa kohti ja päädyimme uimarannalle, jonka vieressä oli satama. Sen piti olla kartankin mukaan siinä, joten emme onnistuneet eksymään tällä lyhyellä kävelyreissulla.

Heinin mennessä pulahtamaan veteen, me Närän kanssa kävelimme venesataman puolelle ja ihan kärkeen pällistelemään merellä näkyvää korkeaa saarta. Jäimme istumaan kallioille toviksi, sillä siellä oli rauhallista ja pieni tuuli vilvoitti mukavasti. Heini näkyi jatkavan pulikoimista, joten teimme pienen kävelylenkin. Katsastimme sataman vieressä olevan jalkapallokentän, joka oli ihan meressä kiinni. Kunnon banaanipotkulla pääsisi pelaamisen lisäksi uimaan, mikäli mielisi jatkaa jalkapalloa. Kentän luota kiertelimme uimarannan puolelle, jossa Heini jo odotteli meitä.

- Mitä nyt? Heini kysyi.
- Olutta, vastasin.
- Joo, otetaan ikkunapaikka, niin voin laskea ohi ajavat Toyotat, Närä innostui.

Tuumasta toimeen ja lähdimme palailemaan keskustaa kohti. Kävelimme Plataniaksen ydinkeskustaan, joka löytyi kun oikein tarkkaan etsimme. Se oli vähän leveämpi kohta ja siinä kohtaa tie haarautui kahdeksi. Toinen haara oli tosin vain lyhyt pätkä, mutta varmaan paikkakunnan ylpeydenaihe. Jäimme hetkeksi pällistelemään tyhjillään olevia juottoloita, kun huomasin jotain tuttua. Yllätys, yllätys, aamulla nukkumaan jäänyt kaksikko oli siellä aamuolusilla. Suuntasimme heidän luokseen.

- Heti kännäämässä, heitin istahtaessani pöytään.
- Ei sinne päinkään, Kaunis puisteli päätään. – Tämä on kreikkalainen aamiainen.
- Ai mistä kohtaa?
- Sen tarjoili kreikkalainen.
- Hei kyyppari, tuopas tälle nätille neidolle ja näille rumille jätkille samanlaiset aamiaiset kuin meille ja nyt niitä suolapähkinöitä reilummin, Rambe kailotti tarjoilijalle.

Mies oli hommansa tasalla, sillä muutamassa minuutissa meidän jokaisen edessä oli isot tuopit olutta ja pöydässä ämpärin kokoinen suolapähkinäastia. Me muut keskityimme lähinnä olemiseen, mutta Närä piti kirjaa ohi ajavista Toyotoista. Siinä hommassa ei ainakaan ranne väsynyt, sillä liikenne oli todella hiljaista ja Toyotat loistivat poissaolollaan. Suzukeja, Opeleita ja Renaulteja olisi kyllä liikkunut kirjattavaksi asti, mutta niille pyhhäiltiin samalla tavalla kuin kohdalle pysähtyneelle Mersu-taksille.

Tovin hiljaiselon jälkeen ihan meidän kohdalle pysähtyi punainen Fiat Panda, josta nousi iso mies. Mies pyyhki hikeä otsaltaan ja katseli ympärilleen kun veivinsä hukannut Lada-mies. Rambe alkoi juuri selittää Kauniille jotain naisten hankkimisesta, kun Fiat-miehen naama levisi hymyyn. Vasta kun hän tuli pois auton takaa, huomasin miehen paidassa Mersu-tekstin. Tyyppi asteli pöytämme eteen ja avasi suunsa:

- Perkele, mikä hikinen koirankoppi tuollainen Fiat on.

Kukaan ei oikein reagoinut miehen sanomiseen. Heini keskittyi puhelimeensa, Rambe ja Kaunis puhuivat naisista, Närä tuijotti tyhjää Toyota-bongausvihkoaan ja minä en jaksanut muuten vain noteerata miestä. Katsoin piruuttani kellosta, että kenen hiljaisuus rikkoontuu ensimmäisenä ja kuinka nopeasti. Fiat-mies oli se jonka kärsivällisyys petti ensin, noin kahdenkymmenen viiden sekunnin jälkeen:

- Kuulen teidän puhuvan suomea.
- Mut me juopotellaan kreikaksi, Rambe murahti.

Vilkaisin hinurijätin ilmettä ja totesin sen olevan aika tiukka. Rambella taisi olla sen sortin jysäri päällä, että avasin suuni:

- Hys, meillä on aamiainen menossa, emmekä kaipaa häiriötekijöitä.
- Mikä aamiainen, oluttahan te juotte. Minulla on hätä ja te saatte nyt auttaa.
- E-ee, väärä tulkinta, heristelin sormeani.
- Miten niin muka väärä tulkinta? Onhan se nyt perkele, ettei junttikansa kunnioita ylempiään edes lomalla.
- O-ou, menee yhä pahempaan suuntaan, heristin uudestaan sormeani.
- Mik…

Sana jäi kesken kun Rambe pomppasi ylös pöydästä ja tarttui kiinni miehen nielemisvälineestä. Miestä päätä pitempi Rambe murahteli tämän korvaan, että ylempiään tulee kunnioittaa joka tilanteessa.

- Mu-mutta minä olen iso johtaja, tyyppi piipitti.
- Minä taas olen päätä ylempi, Rambe ärähti.

Kaunis nousi myös ylös pöydästä ja kaiveli taskustaan jakoavaimen. Sitä heilutellen hän sanoi:

- Minulle taas tuli hirveä hinku tehdä vähän autoremonttia.
- Tuo nyt ei ole autoa nähnytkään, Heini tuhahti Fiatia vilkaistuaan.
- No ruuvataan sitten vähän pastaa, ehehehee.

Rambe oli saman tien mukana juonessa. Kaunis käytteli jakoavaintaan aika livakasti, ollakseen niin kovassa krapulassa. Hän ruuvasi sillä Fiatista joka ikisen renkaan irti. Rambe puolestaan nosti aina autoa Kauniin ottaessa renkaan pois alta. Yllättävän nopeasti pieni italialainen kottero oli ilman renkaita. Renkaat kaverukset nostelivat auton viereen jalkakäytävälle. Tässä vaiheessa hiljaiselle aukiolle oli kerääntynyt varmaan kaikki ohikulkijat.

Fiat-Mersu-mies yritti pariin otteeseen puuttua tapahtumien kulkuun, mutta Rambe vastasi, että noin pienen ja hikisen miehen pitää vain niellä kiukku ja olla kuin mitään ei olisi tapahtunut. Saatuaan homman päätökseen, Rambe astui Fiat-miehen eteen ja tälläsi tämän kouraan viiden euron setelin:

- Osta olut, se poistaa päästä pahat ajatukset.
- Enhän minä nyt vittu sinun vitosta tarvitse! Mies paiskasi setelin maahan.

Rambe noukki vitosen, laittoi sen kaikessa rauhassa taskuunsa ja sanoi Kauniille:

- Katsopas Kaunis mitä muuta Fiatista irtoaa jakoavaimella.

Kaunis tunkin ensin ison kroppansa pikkuauton sisälle, mutta sieltä ei vaikuttanut löytyvän mitään jakoavaimelle sopivaa. Hetken autoa katseltuaan Kaunis irrotti autosta tuulilasinpyyhkijät ja laittoi ne nätisti rengaspinon päälle. Sen tehtyään hän sanoi rauhallisella äänensävyllä:

- Voin kyllä kurkata konehuoneeseenkin jos on tarvetta?
- E-eei ole tarvetta, Fiatin kuski puuttui nopeasti asiaan.

Yksi asia oli jäänyt vaivaamaan mieltäni, joten kysyin mieheltä sitä:

- Kuules rettelöitsijä, minkä takia hyökkäsit meidän kimppuun?
- Minäkö hyök… No tuota, halusin vain tietää, että missä on Plataniaksen keskusta. Olen ajanut tästä ohi monta kertaa ja päädyn aina ei minnekään.
- Et sitten uskonut kun heristin sormeani ja varoittelin?
- No vit… ei kun tuota, tympäisee kun en löytänyt keskustaa.
- Olet juuri nyt asian ytimessä, eli Plataniaksen keskustassa.

Rambe istahti pöytään, hörppäsi loput oluestaan ja sanoi Fiat-heebolle:

- On muuten aika rumaa tulla kiroilemaan toisten aamiaispöytään.
- Olen pahoillani.
- Entä jos minä tuikkaan kullilla sinun vaimoasi ja sanon sinun tullessa kotiin, että sorry, olen pahoillani, hähähää.
- Niin, no…

Pällistelevä väkijoukko hekotteli avoimesti ja räpsi kuvia Fiatista sen minkä kerkesi. Kaunis jaksoi poseerata tovin rengaspinon vierellä, mutta kyllästyi lopulta ja tuli hörppäämään loput aamiaisestaan.

- Eiköhän lähdetä, hän vinkkasi.
- Pitää etsiä joku toinen paikka, ei viitsi minkään korjaamon pihalla olutta juoda, hähähää, Rambe räkätti.

Rambe iski pöytään tarvittavan määrän yhteiseurooppalaisia sukelluskurssilla olevia dinaareita. Taisipa siihen livahtaa Kreikanlisää muutama roponen. Olimme poistumassa paikalta, kun takaa kuului erittäin anteeksipyytävällä äänellä:

- Anteeksi, anteeksi herrat ja nuori neiti, minulla olisi vielä yksi pieni kysymys.

Näin Ramben ilmeestä, että miestä meinasi alkaa naurattaa tuollainen kelkan totaalikääntyminen. Ilme ei kuitenkaan muuttunut partasuun naamalla, kun hän kääntyi ääntä kohti.

- Puhu nopeasti, tätä hyvää nousua ei pidä päästää laskun puolelle.
- Ihan vain sellainen kysymys, että miten minä saan tuon auton taas ajokuntoon?
- Onkohan sillä munia ollenkaan? Kaunis raapi päätään.
- Onko sinulla vuokraamon numeroa? kysyin mieheltä.
- O-on se jossain paperissa.
- Soita sinne ja sano, että pyörät lähtivät alta kun kanttasit tuohon ja vaadi vahingonkorvausta.
- E-eh, voiko niin tehdä?
- Sitähän nämä paikalliset ovat täällä harrastaneet jo sukupolvia. Sopeudu joukkoon mies hyvä.
- Hähähää, tuo oli parempi kuin oma vastaukseni, Rambe taputti minua selkään.
- Mitä meinasit sanoa?
- Vittuako iniset sika!

Kaikki muut repesivät nauramaan paitsi kysymyksen esittänyt mies. Jopa tarjoilija nauroi, vaikka tuskin ymmärsi ihan kaikkea mistä oli kyse. Jätimme Fiat-tyypin ihmettelemään katalaa maailmaa ja lähdimme itse kiertelemään matkamuistomyymälöitä. Ostimme niistä postikortteja ja merkkejä Suomeen lähetettäväksi. Varasin yhden kortin itselle lähetettäväksi. Tämä sen vuoksi, jos reissusta tulee niin kostea, etten muista missä olen lomaillut, niin näen sen myöhemmin kotona omasta kortista. Siitä voi myös luntata päivämäärän milloin on ollut reissussa.

Olimme yhdessä supermarketissa, kun Heini käännähti tungoksessa puoleeni ja kysyi:

- Olitko se sinä, tuntui ihan hyvältä.
- Täh? äimistelin kuin Citroën-kuski uutta rautajousitusta C5:n alla.
- Ai et, Heini kivahti ja kääntyi paikalla pyöriviä saksalaisnuorukaisia kohti.
- Kuka se teistä runkkareista oikein oli?

Pojat katsahtivat toisiaan hämmentyneen oloisina, mutta sitten alkoi saksankielinen pulina. Pääsin sävystä sen verran jyvälle, että nuoret herrat olivat kaikkea muuta kuin katuvaisia. Heini kuunteli tovin ja ilmoitti sen jälkeen minulle, että hän on lukioaikoinaan lukenut myös saksaa ja osasi sitä kohtalaisesti. Aikansa kuunneltuaan Heini avasi suunsa poikien äidinkielellä ja se teki syvän vaikutuksen, sellaisen syvän hiljaisuuden. Ramben ilmestyessä samaan hyllynväliin veti kundien naamat todella valkoisiksi. Hetki sen jälkeen he pyysivät Heiniltä anteeksi kädestä pitäen ja poistuivat paikalta ilman uhon häivää.

- Mitä oikein sanoit niille? utelin neidolta.
- No ensin uhkasin murskata niiden ranteet omin pikku kätösin.
- Niin?
- Se ei oikein tepsinyt, niin seuraavaksi kerroin ystäväni Ramben olevan todella kiinnostunut noin näteistä pojista. Taisin mainita myös jotain hänen tolkuttomasta perseenrepijästään.
- Eikä?
- Joo, joo, pitihän se nyt jollain tavalla saada pojujen nuppiin, että toisten perseitä ei kourita ellei siihen ole lupaa.

Shoppailun lomassa Heini selvitti, että jossain Vallillan suunnalla kulkee varmaan vieläkin yksi entinen amislainen ristipääruuvari hanurissaan ja vikisee, että hän voisi tehdä Heinistä naisen. Samassa Närä pelmahti paikalle.

- Onko Bemari rikki vai miksi sillä on se ruuvari hanurissa?
- Se meni katsos itse ihan rikki kun kuvitteli olevansa jotain sellaista mistä ei ollut vielä edes lukenut.
- Muuten, mitähän ne kolme pöljää oli? Ostivat tuolla kassan luona pullon viinaa ja antoivat sen Rambelle. Juoksivat sitten pois todella nopeasti.
- Varmaan joku paikallinen tapa kunnioittaa itseään isompia, Heini kohautti hartioitaan.

Poistuessamme kassan kautta ulos tapasimme aurinkoisen Ramben. Miehellä oli kädessään iso leka rakia. Pullo ei ollut suinkaan enää täysi. Mies esitteli sitä ja kehui miten kohteliaita nuoria miehiä täällä on. Ostavat omalla rahalla viinaa ja lahjoittavat sen hänelle. Kysyin piruuttani Rambelta:

- Ei tullut mieleeni kysyä, että miksi näin?
- Tyhmä kysyy, hullu kieltäytyy ja Rambe vetää pään täyteen.

Meillä oli sen verran jo ostoksia, että päätimme käydä heittämässä ne hotellille. Sen jälkeen oli tarkoitus lähteä etsimään ruokapaikkaa, mutta sitä ennen sovimme lepäävämme tunnin verran.



Jatkuu...




© Rauno Vääräniemi