Etusivulle
Rutinoffin kuskin tarinat
takaisin tekstipohjaiselle sivulle
Korvikeautojen koeajot

23.10.2011

Vaihtoviikot


Närä käkätti käkättämistään, mutta minä en saanut siitä mitään selvää. Lämpötila oli kolmenkymmenen kieppeillä, joten aloin epäillä vanhuksen saaneen pikaisen auringonpistoksen. Kerkesin jo miettiä, että mitähän arkku ja hautaustoimisto ovat kreikaksi, kun korvani poimivat käkätyksen seasta ensimmäiset tutut sanat:

- Toi, toi toijota…

Tuo oli minulle nyt toisenlainen järkytys. Oliko täällä Euroopan upottajassa tosiaankin Toyotoja jo lentokentällä?

- Ei perkele, missä?
- Toi, toi, tuo, tuo…

Vilkuilin Närän viittoilemaan suuntaan ja totta tosiaan, siellä oli ensimmäinen Corolla ja vielä samaa korimallia mitä Närän oma auto. Värikin oli vielä sama, joten tämän oli pakko olla jotain kiusantekoa minua kohtaan. Nähtävästi tuonkin auton omisti joku kuollut virkamies, niin siitä ei tarvitse maksaa mitään veroja eikä sitä tarvitse katsastaa ja siitä saa todennäköisesti perikunta vielä valtion maksamia tukia, vaikka talvirengastukea.

- O-ota kuva, Närä kehotti.

Kaivelin repusta kaikessa rauhassa vihkon ja kynän, joita kuskasin mukana aina ulkomaanreissuillani. Varmistin, että kynä toimi ja sanoin papparaiselle:

- Piirrän sen, tulee enemmän näköinen.
- Sinä, piirrät?
- Enkö ole muistanut mainita, että en osaa piirtää?
- Etkö?
- No vittu en, sen takia piirtäisin mielelläni tuon Corollan, ehehehee.

Lopputulos oli se, että Närä kaivoi oman Ixuksen ja otti sillä seitsemän kuvaa kyseisestä autosta. Papparaisen kädet tosin tärräsivät onnesta niin kovasti, että lieneeköhän yksikään kuva onnistunut. Ei se Ixuksenkaan prosessori ja kuvanvakain ultimaattisiin suorituksiin yllä.

Viimein bussissa oli kaikki siihen kuuluvat matkustajat ja matka kohti hotellia saattoi alkaa. Ajoimme ensin pienempää tietä saaren halkaisevalle isommalle tielle. Paahdoimme meidän majapaikkamme ohi jättämään kaukaisimmat asukkaat. Palailimme Plataniakseen pienempää rannan tuntumassa kulkevaa tietä pitkin. Bussi vei meidät aivan hotellin eteen. Meidän lisäksi hotelliin ei jäänyt muita matkalaisia. Marssimme respaan, jossa meitä oli palvelemassa suomalainen nainen. Rambe innostui moisesta suomenkielisestä palvelusta.

- No perskules, jäikin tuo kielitaito kotiin. Saako kaljaakin suomeksi?
- Kyllä saa, aika monessakin paikassa.

Vaikka kello ei ollut vielä kahtatoista, saimme kolme huoneistoamme ja pääsimme majoittumaan saman tien. Heini sai oman kaksion ja me muut yhteiset. Huoneistoon päästyäni siirsin heti sängyt erilleen ja nostin toisen yöpöydän niiden väliin. Seuraavaksi kävin läpi kaksiomme, laitoin pikkuruisen television päälle ja avasin parvekkeen oven. Huoneistossa oli aika hienosti kaksi ovea parvekkeelle, toinen olohuoneesta ja toinen makuuhuoneesta. Istahdin kokeeksi parvekkeen toiselle tuolille ja vedin keuhkot täyteen kreikkalaista ilmaa. Suljin sen jälkeen silmäni ja onnittelin itseäni, että olin lähtenyt reissuun pois suomalaisesta joutenolosta. Joutenolokin rasittaa jos sitä harrastaa tarpeeksi paljon samassa osoitteessa. Siinä nautiskellessani kuulin ääntä. Olin varma, että Närä sanoi jotain, joten käännyin ovea kohti ja huusin:

- Mitä sanoit?

Toistettuani kysymykseni kolme kertaa, Närä ilmestyi ovelle aurinkorasvapurkin kanssa.

- Purkki sanoi pruisk, mutta minä en sanonut mitään.
- Aaaa-uuuuu-diiii’iiiii…
- Mikä se oli? Närä jähmettyi kuuntelemaan.
- Tuota minä juuri tarkoitin. Luulin, että opettelet laulamaan jotain Toyota-biisiä, jossa pyydetään auttamaan huonon autovalinnan suhteen.
- Vain pöljät tekevät huonoja autovalintoja. Me Toyotan omistajat emme koskaan.
- A-a, U-u, D-d, I-i, Sano AUDI, sano AUDI…

Nyt saimme jo selvää mitä mölinä koski. Se lähestyi uhkaavasti jostain suunnasta. Pyörittelimme päätämme kuin sähköautokuski huoltoasemalla tankkauspaikkaa etsiessään. Ääni voimistui koko ajan ja kohta parvekkeemme vierestä marssi viisi isomahaista miestä Audi-lippiksiin ja -rantapyyhkeisiin verhoutuneina. Porukan etummaisena kulkeva mies piti tuota jumalatonta mekkalaa, muiden seuratessa hiljaa perässä. Samalla selvisi, että huoneistomme oli rakennuksen päädyssä ja siinä oli kapea rako seuraavaan rakennukseen. Välistä kulki polku, jota pitkin nuo häiriköt kulkivat.

Olin jotenkin kuvitellut meidän tulevan johonkin hotelliin, jossa majailee vaikka mitä kansallisuuksia. Siinä vaiheessa koin pienen takauman ja muistin, että olin jostain lukenut koko hotellin olevan meidän matkanjärjestäjän käytössä, eli käytännössä lähes kaikki asiakkaat taisivat olla suomalaisia.

- Onko pöljempää nähty, viisi Audi-sikaa kävelee samalla tavalla pukeutuneena, Närä tuhisi.
- Mitä vikaa Audeissa muka on?
- Ihan samoja paskoja kuin Mersutkin, pöljien saksalaisten rakentamia rotteloita. Eivät osaa edes nimetä autoa, on vain A-sitä ja A-tätä ja A-tuota.

Närä tuohtui asiasta niin kovasti, että päätti heti kirjoittaa lyhyen jutun kerholehteen siitä miten Audi-miehet pilasivat hänen lomansa. Se jäi kuitenkin tekemättä, sillä ovemme koputettiin äänestä päätellen mammutin voimin. Pomppasin ylös tuolista ja ryntäsin avaamaan oven ennen sen hajoamista.

- Vittu, et ole vielä edes ruskea, hähähää, Rambe räkätti oven takana.

Siellä olivat myös Kaunis ja Heini. Kolmikko kertoi tien vievän nyt lähimpään supermarkettiin juotavaa, juotavaa ja juotavaa hakemaan. Heini tosin lisäsi, että hän kyllä ostaa myös jotain syötävääkin. Huoneistohotellissa kun piti tehdä sapuskat itse.

- Mitä, ei aamiaista? Närä parahti.
- Ei ole, jotain lounasta ja pikkupurtavaa täältä kyllä saa, Heini vahvisti.

Minulla ei ollut mitään kauppareissua vastaan, vaan päinvastoin. Olin jo aika janoinen, eikä vesijohtoveden juominen houkutellut, vaikka opas oli matkalla maininnut se olevan periaatteessa juotavaa. Tosin ei opaskaan sitä varsinaisesti suositellut, varsinkaan näin kuumimman kesän aikaan.

Lähin supermarketti löytyi yllättävän helposti. Pääsimme ensimmäiseen risteykseen hotellin nurkalle, kun silmiin osui supermarketin kyltti. Sen mukaan matkaa oli 100 metriä, joten sinne. Puoti oli vähän piilossa, mutta löysimme sen vähän kuikuilemalla. Siellä oli tarjolla kaikkea mitä tarvitsimme, eli olutta, olutta, olutta ja vähän ruokaa. Itse asiassa mukaan lähti myös vettä ja tiukempia juomia. Rambe kun aikoi pestä hampaatkin ouzolla. Kassatytön ilme oli näkemien arvoinen meidän lastatessa ostoksia pienelle kassalle. Rahaa meni niin paljon, että moni perhe viettää varmaan koko loman sillä rahamäärällä. Oli niissä kantamistakin, koko porukka sai ponnistella tosissaan, että muovipussimäärä ja vesikanisterit olivat hotellilla.

Kävimme hotellilla sen verran, että saimme purettua ostokset jääkaappeihin. Seuraava etappi nälkäisellä porukalla oli ruokaileminen. Kenelläkään ei ollut hajuakaan siitä mistä löytäisimme ruokapaikan, mutta se nyt tuskin oli ongelma turistihelvetissä. Tällä kertaa lähdimme astelemaan suoraan kohti Plataniaksen pääkatua. Emme päässeet varmaan kuin 100 metriä, kun huomasimme tien vasemmalla puolen olevan ruokapaikan. Jäimme pällistelemään se monipuolista ruokalistaa. Rambe avasi ensimmäisenä suunsa:

- Perkele, ruoka tuli jo melkein Ramben luo, joten menemme tänne.

Luoksemme asteli kreikkalainen mies, joka sanoi selvällä suomen kielellä.

- Hyvää päivää!
- Päivää, Heini ennätti ensin.
- Hyvää kotiruokaa, isot annokset ja tyytyväiset asiakkaat, mies jatkoi.
- Aika pöljää asua ravintolassa, Närä puhisi.

Tarjoilija ei moisesta hätkähtänyt, vaan alkoi kehua Närän vaatetusta.

- Hienot housut ja loistava valinta tuo Toyota-t-paita.

Papparaisen naama levisi hymyyn ja hän ilmoitti saman tien, että nyt on aivan tajuton nälkä ja hän on halunnut aina käydä maistelemassa tämän ravintolan tekemää kotiruokaa. Sitä oli kuulemma kehuttu Suomessa asti. No, se sopi kaikille muillekin, joten astelimme peremmälle. Löysimme rauhallisen ruokailupaikan takanurkasta katoksen alta. Kyselimme vähän suosituksia ja jokainen tilasi annoksen oman mielensä mukaan. Saimme ensin eteemme juomat ja leipälautasen. Itse ruoka tuli aika nopeasti, sillä olimme lähes tyhjässä ravintolassa. Jälkiruoaksi saimme melonia ja vesimelonia ja tuo ilman pyytämistä. Rambe katseli lautasta suu mutrussa:

- Mitä perkeleen terveysintoilijoita täällä ollaan.
- Olisi pitänyt ottaa oma pullo, Kaunis yhtyi mielipiteeseen.

Heini puolestaan söi hyvällä ruokahalulla melonia. Maistelimme niitä Närän kanssa ja totesimme jälkkärin olevan hyvää. Emme kerinneet kovinkaan pitkälle jälkkärilautasen tyhjentämisessä, kun tarjoilija palasi pöytään kannun ja pienien snapsilasien kanssa. Hän laski sen hymyillen pöytään ja sanoi talon tarjoavan myös tämän. Rambe sai heti vainun mitä kannussa oli. Maistettuaan sitä mies oli pelkkää hymyä.

- Rakia, hähähää, hyvästi selvä päivä, sekä yö, sekä päivä, sekä yö…

Kaunis oli samoilla linjoilla ja kumottuaan kaksi snapsia peräkanaa, hän totesi:

- Taidamme hinata itsemme humalan huipulle.
- Hähähähää, ei iske vitutus siitä autoon tulleesta naarmusta kun on illasta aamuun ja aamusta iltaan kännissä, hähähää, Rambe räkätti.
- Uh, tiukkaa tavaraa, Heini ähkäisi.
- Hähähää, niin se pitää ollakin, ei väljällä mitään tee, hähähää.
- Sika!
- Hähähää, mutta samalla sun pomo, oikein pomosika.

Kumosimme myös Närän kanssa rakia, ettei koko annos mennyt ihan hinurimiesten nuppiin, sillä niihin taitaisi upota vaikka ämpärillinen kyseistä nautintoainetta.

- Tiedätkö Kaunis mitä yhteistä meillä ja 1.8 Nissanin koneella on? Rambe kysyi.
- Eh, en.
- Ihan sama kuinka paljon kaataa koneeseen voiteluainetta, niin se on aina vajaa, hähähää.
- Täh? Närä äimisteli.
- Kuuluisa japanilainen öljykirnu, Nissanin 1.8 kone, Rambe selvensi.
- Sitä minäkin olen aina sanonut, että halpa paska kopioauto koko Nissani. Ilman Toyotan oppeja ne eivät olisi saaneet rukkeihinsa edes kääntyviä etupyöriä, Närä alkoi paasata.

Kannun tyhjennettyä maksoimme laskun ja jätimme tarjoilijalle tuntuvat tipit. Hän kehotti kovasti tulemaan uudelleen, mitä en ihmetellyt ollenkaan. Ruokailun jälkeen kävimme pitkän kävelylenkin aina Lidlillä asti. Se ei ollut auki, mikä sai Närän ilkkumaan saksalaista täsmällisyyttä, kaupatkin auki miten sattuu. Palasimme takaisin toisen supermarketin kautta, josta lähti mukaan lisää olutta. Rambe ja Kaunis olivat sitä mieltä, että on säälittävää lomailla selvin päin.

Kovin pitkään emme saaneet nauttia virvoittavista olusista Ramben ja Kauniin kämpässä, kun oli aika lähteä tervetulotilaisuuteen. Onneksemme se oli meidän hotellilla. Kaikesta säätämisestä huolimatta olimme paikalla ensimmäisinä. Se johtui varmaan siitä, että joku muisti ajan väärin. Haittaa siitä ei ollut, sillä opas oli jo paikalla.

- Olga Volga, Rambe tavasi oppaan rintapielen tekstiä.
- Voinko olla jotenkin avuksi, Olga kysyi.
- Lada vai Volga, no Volga tietysti, hähähää.

Koska keskustelu oli avattu, kysyin Olgalta erästä asiaa:

- Tiedätkö miksi Ladalle annettiin nimi Kalina eikä Kolina?
- En tiedä.
- Molemmat sanathan herättävät samanlaisia tuntemuksia.
- Niin?
- No Kolinaa ei annettu sen takia, ettei joku tenuseiväs rajan itä tai länsipuolella olisi saanut ajatusta dokata koko autoa.

Kauniilla taisi olla asiasta kokemusta, sillä mies räjähti nauramaan ja hetken päästä selvitti asiaa:

- Katsos tyttöseni, alan miehet dokaavat mitä vaan, jopa kolinaa eli eau de colognea. Tosin nykyisin menekki ei taida olla ihan sitä samaa mitä menneinä vuosikymmeninä. Tai mistä vitusta mä tiedän kun käyn töissä ja ostan kossut rahalla.

Meidän jututtaessa Olgaa, Heini kävi vähentämässä vaatetta ja ilmestyi paikalle pienen pienissä bikineissä. Hän asteli Olgan eteen ja kysyi:

- Mitä ne isomahaiset Audi-ukkelit ovat, jotain naistenvihaajiako?
- Ei olla, hyvä mies, Audi-mies on hyvä mies, Olga punoi päätään.
- Paskat. Vaihdoin juuri partsilla rintsikat bikinien yläosaan ja kysyin niiltä hiippareilta piruillessani, että kuka haluaa nähdä tissit?

Nyt oli minun vuoro hämmästyä. Tiesin Heinin olevan aika räväkkä pimu, mutta tuo meni kyllä yli oman tulkintani.

- Sinä?
- Jep, minä juuri.
- Vittu, toisiaanko ne duunas, hähähää, Audi-miehet on duunareita, hähähää, Rambe räkätti.
- Ei, vaan kukaan ei kääntänyt päätään minun suuntaan. Ne istuivat nurmikolla partsin lähellä ja supattelivat jotain.

Hetken emmittyään Olga viittoili meidät kaikki lähemmäksi ja vannotti, ettemme kertoisi hänen kertoneen tai työpaikka voisi olla vaarassa. Jouduimme vannomaan sen kaikki vuorollamme, Rambe peräti kahteen kertaan kun räkätys ei ottanut laantuakseen.

- Niillä on vaihtoviikot ja ne tulevat tänne joka kesä samaan aikaan, Olga supisi.
- Hähähää, sitähän minäkin, että suomalainen vaimo vaihdetaan kreikkalaiseen vosuun, hähähää, Rambe repesi jälleen.
- Hys! Ei seksiä, ei noilla miehillä. He ovat kunnollisia perheenisiä ja aviomiehiä.
- Mitä ne sitten tänne tulee vaihtamaan, vaihteitako? kummastelin.

Olga pälyili ympärilleen ja supatti lähes korvaani.

- Voi olla, mutta ei ehkä ihan noin.
- Kerro nyt, vaan odotatko meidän ensin tulevan ensi kesänä uudelleen?
- He tulevat tänne vaihdelaatikon vaihtoviikoille.
- Vuokraavat siis auton ja ajavat sillä vaihteita renkaten, pöljiä Audi-miehiä, Närä tuhahti.
- Hys, ei niin kovaa, Olga supatti.
- Ihan pöljiä ja parasta, että saavat itsekin tietää olevansa sellaisia, Närä puhisi.
- Niillä on vaihdelaatikkojen vaihtoviikot, dsg-laatikoiden vaihtoviikot, Olga kuiskasi.
- Hähähää, nyt vanha pervo setäkin pääsi jyvälle, ne vaihdattavat laatikoitaan toimiviin, Rambe räkätti.
- Niin, Olga totesi vakavana.

Keskusteltuamme vähän enemmän asiasta, selvisi aika paljon. Kyseinen porukka tulee tänne joka kesää viikoksi, kahdeksi tai jopa kolmeksi. Kreetan loman aikana porukan Audit ovat korjaamolla ja niihin vaihdetaan uudet dsg-laatikot. Olgan mukaan aihe on miesten keskuudessa enemmän kuin arka, eikä siitä huudella porukan ulkopuolelle edes puolella sanalla. Olga oli saanut kuulla asiasta ihan vahingossa, kun oli mennyt yhdellä päiväretkellä etsimään kadonneita matkalaisia miesten vessasta. Siellä oli ollut käynnissä puhelu merkkihuoltoon.

Selityksen jälkeen Olga vannotti vielä kertaalleen, ettemme kertoisi asiasta eteenpäin tai hän olisi vaikeuksissa. Näin sillä samalla hetkellä Närän ja Ramben ilmeistä, ettei asia pysyisi kovinkaan varmasti salassa. Paikalle alkoi valua muuta porukkaa, joten vaihdoimme puheenaihetta ja varasimme koko porukalle kaksi päiväretkeä. Piti päästä näkemään Kreetaa vähän laajemmalla perspektiivillä, kuin pelkkä läheinen supermarketti ja sen olutvalikoimat.

Olgan vetämän erinomaisen tervetulotilaisuuden jälkeen marssimme Ramben ja Kauniin huoneistoon ja korkkasimme pari putelia paikallista. Parin tunnin jälkeen Närä innostui laulamaan aikuista Corolla-miestä niin kovaa, että päätimme rauhoittaa tilanteen ja hajaantua omiin huoneistoihin. Päivä oli ollut raskas ja jokainen halusi levätä rauhassa. Niinpä talutin hoilottavan papparaisen omaan kaksioomme ja tuuppasin toiselle sängylle. Noin kolmessa sekunnissa makuuhuoneen täytti kuorsaus. Minulla unen saaminen kesti vähän pitempään.



Jatkuu...




© Rauno Vääräniemi