Etusivulle
Rutinoffin kuskin tarinat
takaisin tekstipohjaiselle sivulle
Korvikeautojen koeajot
9.10.2011
Matkajärjestelyt etenivät nopeasti. Se oli oikeastaan pakko, sillä aikaa oli vain muutama päivä. Onneksi omistin matkalaukun, se tuli pitkästä aikaan tarpeeseen. Päivää ennen matkaa hermot olivat mennä totaalisesti, sillä Närä soitteli vartin välein ja kysyi mitä pitää ottaa mukaan ja pitääkö Kreikkaan todella ottaa vain mintun makuista hammastahnaa. Hän oli lukenut sen joltain autofoorumilta. Hänellä oli kysymyksiä todella paljon, mutta onneksi unohdin suurimman osan välittömästi. Siinä kohtaa kun papparainen oli pakkaamassa mukaan suomenkielistä Toyotan esitenippua, totesin, etteivät ne siellä ole kiinnostuneita Toyotan esitteistä. Merkki kun on maassa täysin pannassa kelvottoman laadun vuoksi.
Vihdoin ja viimein koitti aikainen sunnuntaiaamu, tarkemmin sanottuna aamuyö kello kaksi. Yö olisi mennyt muuten hyvin, mutta Närä änkesi illalla kymmenen jälkeen matkalaukun kanssa asuntooni. Luuli sitä varmaan vanhusten hoitokodiksi. Papparainen pulisi puoleen yöhön, joten unet jäivät pariin tuntiin. En jaksanut alkaa keittää aamukahveja, sillä tottahan lentokentältä saisi kahvia läpi yön. Se sopi myös Närälle, joten keräsimme kimpsumme ja kampsumme ja poistuimme sovittuun aikaan parkkipaikalle. Rambe oli luvannut hoitaa meille arvomme mukaisen kuljetuskaluston. Noin varttia vaille kolme pihaan kääntyi ruosteen raiskaama Chevy Van, jonka pakoputkea oli äänen perusteella korjattu viimeksi 80-luvun loppupuolella.
- Kato jullit, kohta pääsette ulkoiluttamaan niitä kul, kul, kultakellojanne Kreikan auringon alla, Rambe huusi apparin paikalta.
- Huomenta vaan. Komea auto, vastasin hänelle.
- Kaunis osti tämän eilen, kauniille miehelle pitää olla vastakohtana ruma auto, hähähää, sikaruma.
Rambe kehotti avaamaan sivuoven ja nousemaan kyytiin. Tein työtä käskettyä ja hämmästyin nähdessäni vain kokolattiamatolla vuoratun tavaratilan. Vanin lattialla istuskeli matkalaukusta kiinni pitelevä Heini Kaasari.
- Hei pojat, kyytiin vaan.
- Tämähän on ihan pöljä auto, ei penkin penkkiä, Närä marisi.
- Lappi on tuossa suunnassa jos ei kyyti kelpaa, Rambe vastasi ja viittoili pohjoista kohti.
Kyllähän se kelpasi. Onneksi matka lentokentälle on aika lyhyt, joten sen matkan kestää kyllä ilman penkkiä. Päästyämme kyytiin, Kaunis käänsi auton ja lähdimme kasi muristen ja pakoputki huutaen kohti lehtokenttää. Kaunis ajoi kentälle motarin kautta. Oikeastaan emme menneet suoraan kentälle, vaan Lentoparkkiin, joka oli yllätyksekseni muuttanut uuteen paikkaan kauemmaksi kentästä.
- Tuo pöljä meinaa varmaan ajaa sinne Kreetalle, Närä murisi.
- Kaunis perkele, et kait meinaa kusettaa meitä ja viedä koko porukkaa Turkuun, Rambe tivasi rengiltään.
- Kun noin nätisti kysyt, niin en.
Vihdoin ja viimein löysimme kauas piilotetun Lentoparkin ja Kaunis pysäytti Chevyn toimistorakennuksen eteen. Nousimme matkalaukkuinemme autosta ja Kaunis lähti viemään ruosteläjäänsä parkkiin. Entisessä paikassa autolle vapaan ruudun etsiminen kesti monesti tovin, joten varauduin pitkään odotteluun. Hämmästys oli suuri kun mies palasi nopeasti bussin luo. Kysäisin siitä häneltä.
- Minne sait auton näin nopeasti?
- Tuohon, Kaunis viittoili parkkipaikkaa päin.
Käännyin muiden tavoin katsomaan osoitettuun suuntaan. Totta tosiaan, Chevy oli nätisti parkissa, tosin parkkipaikan ajoväylällä. Kaunis kohautti olkapäitään ja sanoi, että kyllä muiden autoissa on tätä nykyä kääntyvät eturenkaat, joten Chevy on helppo kiertää. Heini naureskeli asialle, mutta Närä otti taas pulttia. Hän alkoi panikoida, että entä jos auto on hinattu pois meidän matkan aikana. Millä me sitten mennään kotiin?
- Minä ainakin menen kysymään, että saako tuohon pysäköidä auton, Närä ilmoitti.
- Ihan sama, Rambe murahti.
Närä viittoili minua seuraamaan, joten astelin papparaisen perässä Lentoparkin henkilökunnan edustajan eteen. Nuori nainen hymyili ja kysyi oliko meillä jo ohjeita paluumatkaa varten. Olin nähnyt lapun Kauniin kädessä, joten kerroin olevan.
- Kuule, mitä jos joku pöljä jättää auton ajoväylälle viikoksi, niin hinataanko se pois? Närä kysyi.
- Ei meillä täällä kyllä sellaisia ongelmia ole ollut.
- No nyt on, tuo ruostepaska on pysäköity suoraan ajoväylälle, Närä osoitteli jenkkipakua.
- Ai tuo Kauniin auto, siihen se aina jättää autonsa.
- Aina, käykö Kaunis paljonkin ulkomailla? hämmästelin vuorostani.
- Tuskin, käy täällä välillä kuluttamassa aikaansa.
Närä sai tarpeekseen ja palasimme bussin luo. Matkalaukkumme oli nostettu jo kyytiin, joten nousimme itsekin autoon. Samassa bussi lähti matkaan.
- No tyttö, miten olet valmistautunut matkaan? Närä kysyi Heiniltä.
- Herkistin Bemarin jarrut, kävin polttelemassa karstoja Porvoon motarilla ja sen jälkeen laitoin tankin täyteen.
Närän ilme oli näkemisen arvoinen, sillä papparainen oletti kuulevansa jotain naisten jutuista, aurinkorasvoista ja sen sellaisesta valmistautumisesta.
- Minä kävin paskalla, hähähää, jos minun valmistautumiset kiinnostaa, Rambe räkätti.
Jokainen oli valmistautunut omalla tavallaan. Yhteistä meille kaikille oli se, että olimme nukkuneet erittäin vähän. Aikaisesta ajankohdasta huolimatta emme olleet bussin ainoat matkustajat. Kentälle päästyämme totesin, ettei siellä muita sitten ollutkaan. Katsoimme lähtöselvitystiskin taululta ja kävelimme suoraan tiskille. Rambe toimi puhemiehenä. Meitä sattui palvelemaan näpsäkän näköinen nuori nainen.
- Ollaan Kreetalle menossa, sieltä saa kuulemma tiukkaa kotipolttoista.
- Saisinko kaikkien passit? virkailija pyysi.
- Lähde mukaan, kyllä tuo juippi tuossa hoitaa sinunkin hommat.
- Kiitos, mutta minulla ei ole lomaa.
Saimme matkalippumme. Kaunis, Rambe ja Heini saivat viereiset paikat. Minä ja Närä saimme paikat käytävän toiselta puolen niin, että minä istuin käytäväpaikalla ja Närä keskellä. Olin toivonut ikkunapaikkaa, mutta sama se näinkin. Seuraavaksi suuntasimme turvatarkastukseen, jossa Närä aiheutti pientä hämminkiä. Hänen taskuistaan kun löytyi kuusi kiintoavainta ja öljynsuodattimen irrotukseen tarkoitettu työkalu. Turvatarkastaja otti Närältä työkalut ja lupasi toimittaa ne jollekin Penalle. Pujottaessani vyötä takaisin housuihin, kysyin asiasta Närältä.
- Kuka on Pena ja miksi ne työkalut olivat sinulla mukana? Käsittääkseni Toyota on viaton auto.
- Niinhän se onkin. Luin Kreikan huonosta taloudellisesta tilanteesta ja ajattelin viedä kehitysapua.
- Entä Pena?
- Noo, see, Peenaa, oon sellainen, mies…
- Millainen mies?
- Se korjailee Toyotoja. Ihan vain pikkuvikoja, kun ei niissä isoja ole. Joskus voi palaa ajovalopoltin jos pitää autoa huonosti. Pena on myös minun kerhon jäsen.
Heini näki Närän tukalan tilanteen ja tavallaan pelasti hänet taputtaessaan miestä olkapäälle.
- Kuules Oskari, eiköhän se apu mene parhaiten perille, kun syöt, juot ja ostelet paikallisia tuotteita.
- E-entä jos siellä ei ole yhtään ajokuntoista autoa?
- Eihän se nyt mikään Pohjois-Korea ole, Heini hymähti.
Koko porukan ollessa viimein taas kasassa turvatarkastuksen jälkeen, lähdimme etsimään kahvipaikkaa. Talsimme tovin yhteen suuntaan ja kohta perään tovin toiseen suuntaan. Tulos oli mykistävä, ei vittu ainoatakaan kahvilaa auki koko kentällä. Porukan kahvintuska alkoi olla jo lähes sietämätön. Rambe ehdotti, että tilataan taksi ja käydään kehä Nesteellä kahvilla. Se ei kuitenkaan enää ollut valitettavasti mahdollista.
Tiedä olisiko ennen turvatarkastusta ollut joku paikka auki, mutta sen jälkeen emme löytäneet muita kuin suljettuja kahvipaikkoja. Jäimme istumaan erään kahvilan pöytiin. Siihen tuli joku likka availemaan paikkaa. Oletimme sen avautuvan kohta, joten emme kiirehtineet muualle. Jossain vaiheessa paikalle tuli kaksi naista ja he menivät kysymään avautuuko kahvila kohta. Ei avautunut ihan vielä, mutta neitonen neuvoi, että eräs toinen kahvila on jo auki. Singahdimme koko poppoo ylös jakkaroilta ja suuntasimme neitosen viittoilemaan suuntaan.
Kahvilaan päästyämme Rambe otti tarjottimen ja kasasi siihen meille kaikille kahvikupit. Kaunis otti toisen tarjottimen ja kasasi siihen purtavaa. Kassan luona Rambe nosti tarjottimelle kokonaisen kahvipannun. Tiskin takana oleva tummahko mieshenkilö katsoi hinurijättiä kysyvä ilme naamallaan.
- Jos nämä ei kerran maksa mitään, niin me löydämme kyllä pöydän ihan itse, Rambe sanoi.
- E-eeh, kun tuota teillä on koko kahvipannu tarjottimellanne.
- Vajaahan tämä on.
- Mutta se pannu on ihan kokonainen kahvipannu, siis täysin pannu pannu.
- Kerro nyt joku hinta, Heini hoputti miestä.
Tovin selittelyn jälkeen saimme menemään perille, että emme olleet ostamassa koko pannua, vaan pannullista kahvia. Mies saisi kyllä rakkaan pannunsa takaisin kun olimme tyhjentäneet sen. Rambe kuittasi laskun ja poistuimme ihmettelevien katseiden saattelemana pöytään. Myyjä varmaan kyttäsi meitä, sillä samassa kun tyhjä pannu kopsahti pöytään, hän singahti paikalle ja pelasti rakkaansa.
Kahvittelun kanssa ei ollut todellakaan kiire, sillä koneen lähtöön oli vielä aikaa vaikka kuinka. Rambe ja Kaunis innostuivat keskustelemaan suurella äänellä hinurijuttuja. Kuuntelin miesten turinointia, mutta seurasin samalla mitä ympärillä tapahtui. Kentälle valui jatkuvalla syötöllä lisää porukkaa ja kohta kahvilan pöydät alkoivat olla miehitetyt, ainakin siinä meidän lähettyvillä. Eräässä pöydässä istui kaksi hintelää miestä. Toinen katseli meitä kohti outo ilme naamallaan, ihan kuin miestä olisi ahdistanut joku asia. Tyyppi tosin unohtui samalla hetkellä, kun Heini alkoi selostaa miten iso työ oli saada hänen jalassaan olevat mustat farkut päälle. Siihen loppui myös hinurikeskustelut ja kaikki halusivat tietää, että miten Heini sai farkut jalkaansa.
- Meinasin vetää jo margariiniä liukasteeksi, mutta sitten tajusin hyppiä kuin heikkopäinen ja samalla kiskoa farkkuja kaksin käsin.
- Minulla ei pussihousut kinnaa ollenkaan, Närä ilmoitti.
- Eikä minulla haalarit, hinurihommissa kun on tärkeätä pitää väljät vaatteet.
Samassa pöydän vierelle asteli meitä aikaisemmin katsellut hintelä tyyppi. Hän katsoi meitä alahuuli väpättäen hetken, osoitti sen jälkeen Rambea sormella ja sanoi:
- Mi-mi-minä kuulin mitä sinä sanoit.
- Hähää, tulit siis pyytämään nimmaria.
- Minä, minulla on erilaiset mielipiteet.
- No perkele, pitäähän miehellä mielipiteet olla, vaikka ne olisivatkin väärät, kuten sinun tapauksessa nyt, hähähää.
- E-en pidä ol-ol-olenkaan siitä miten nimittelet hinureita.
- No katoppas nassikkaa. Setä tässä on nyt vaan niin iso, että sinun pitää hyväksyä se miten setä nimittelee omaa hinuriansa. Vittu, ihan vain näin tuttavien kesken hinuriksi. Selkiskö?
- Sillä on joku laakeri jumissa, Kaunis hörähti.
- Etkö sinäkään kuuntele, tuo sanoi äsken, ettei hinurihommat sovi kuin isoille karvaisille miehille.
- Mikä ahdistaa, eikö äiti laittanut tarpeeksi evästä matkaan? utelin puolestani tyypiltä.
En saanut vastausta, sillä toinen hintelö nousi seisomaan pöytänsä viereen ja huikkasi kaverilleen:
- Tule pois Nöpö, niillä on siellä ihan omat hinurihommat, mennään me viettämään yhteistä laatuaikaa johonkin rauhallisempaan paikkaan.
- Niin mennäänkin, teidän karkeat jutut kuvottavat minua ja ystävääni Höpöä.
Rambe räjähti nauramaan ja sanoi teennäisen korkealla äänellä:
- Voi höpsis teitä hupsukat, menkää ja tehkää mitä teidän on tehtävä.
Kaksikko poistui ja me jäimme istumaan vielä toviksi kahvilaan. Jossain vaiheessa Heini ilmoitti lähtevänsä katselemaan paikkoja. Vartin istuttuamme Närä alkoi kärttää minua mukaan, kun pitäisi saada ostettua suklaata matkaevääksi. Nousin ylös ja lähdin hänen kanssaan myymälään. Se ei ollut täysin hukkareissu minullekaan, matkaan tarttui paketti pastilleja.
Vaikka meidän lento oli aikainen, se lähti silti myöhässä. Jo ennen porttien avautumista kuulutettiin lennon olevan vartin myöhässä. Sen verran myöhässä se sitten lähtikin. Istuimme koko porukalla samalla kuudennella rivillä. Minun ja Närän lisäksi ikkunapaikan valloitti laiha täti-ihminen. Närä mulkoili ja mutisi, että täti olisi ihan hyvin voinut lähteä etelään seuraavallakin koneella.
Itse lentomatka meni hyvin, kukaan ei vetänyt edes kännejä päälle. Heini nukkui lähes koko matkan. Närä yritti kaksi kertaa tehdä tuttavuutta ikkunapaikalla istuvan tädin kanssa, mutta tämä ilmoitti molemmilla kerroilla, ettei ole tilannut mitään, ei edes juttuseuraa. Loppumatkasta tädille tuli tarve lähteä vessaan. Hän ilmaisi asian, mutta Närä ei liikahtanutkaan penkiltä. Tädin kimpaantuessa kunnolla, Närä nosti katseensa lehdestä ja sanoi:
- En ole tilannut mitään, varsinkaan kusihätäistä naisihmistä.
Samassa paikalle asteli lentoemäntä, joka tiedusteli oliko jotain hätänä. Nousin paikaltani, viittoilin ikkunapaikan tätiä ja sanoin:
- Rouva tuolla haluaisi saattajan vessareissulleen, lentokoneen vessat ovat kuulemma aika pelottavia paikkoja.
- Nuuh, laskikohan se jo housuihin? Närä nuuhki.
Täti sai tarpeekseen ja alkoi räyhätä lentoemännälle:
- Minä vitut haistatan tuollaiselle saattajalle. Haista vittu, vittu, vittu, vittu…
Lentoemäntä ei pahemmin hätkähtänyt, varmisti vain, että täti pääsi menemään vessareissulleen. Sieltä palatessa tätiä oli vastassa kolme lentoemäntää ja hänet saateltiin koneen takaosaan, jossa oli vapaita paikkoja. Tämän jälkeen lentoemäntä kävi kysymässä meiltä, että ottaisimmeko vaikka konjakit hyvitykseksi tuosta ikävästä välikohtauksesta. Se sopi ja niin me Närän kanssa nautimme kohta pienet pullot Renaultia.
- Ihan paska automerkkinä, mutta juomana menettelee, Närä maiskutteli huuliaan.
- Mitä Renaultissa on muka vikana? utelin.
- No esimerkiksi takuu.
- Täh, eikös se ole nykyisin neljä vuotta.
- No niin, sinä sen sanoit. Auton on pakko olla huono kun sille annetaan neljän vuoden takuu. Ei sitä kukaan enää edes ostaisi kahden vuoden takuulla, ihan kuttaperkkaa koko merkki.
- Sinua harmittaa vaan se, että sillä on pitempi takuu mitä Toyotalla.
- Eikä harmita, ihan pöljä ajatuskin tuo, harmittaminen.
Kone alkoi laskeutua, joten lopetimme turhanpäiväiset väittelyt korvikeautojen huonoudesta. Mielestäni ne kaikki olivat vain korvikkeita todelliselle autolle, Rutinoffille. Närää oli kuitenkin kiva kiusata asian tiimoilta ja tein sitä sen takia aika usein.
Lentokone laskeutui kentälle ja meidät kuskattiin busseilla terminaalirakennukseen. Marssimme jonon jatkona matkalaukkuhihnoille. Saimme laukkumme ensimmäisten joukossa ja kiskoimme ne tullin läpi. Siellä meitä oli vastassa aurinkoisesti hymyilevä matkatoimiston virkailija. Hän opasti meitä eteenpäin, kertoen, että ulkona on seuraava opas kertomassa meidän bussin numeron. Näin olikin ja pian olimme bussin numero 2 vierellä. Kerroimme kuskille hotellin ja hän nosteli laukut matkatavaratilaan. Hetken ulkona palloiltuamme nousimme bussiin, sillä auto alkoi täyttyä matkustajista. Bussissa Närä sai jonkun kohtauksen. Mies käkätti ihmeellisesti jotain ja osoitteli vasemmalle.