Etusivulle
Rutinoffin kuskin tarinat
takaisin tekstipohjaiselle sivulle
Korvikeautojen koeajot

28.8.2011

Viikon mittainen känni


Päätin viettää kesäloman, koska kaikki muutkin tekivät niin. Paitsi tietysti Oskari Närä, sillä hänen kerhonsa vei kuulemma niin paljon aikaa, ettei siinä ollut mahdollista lomailla. Toyota kun oli elämäntapa 24/7 eikä vain auto, kuten minä erheellisesti ja kateuttani luulin. Luonnollisesti tuo oli vain Närän tulkinta. No, yhtä kaikki, lomani alkoi heinäkuun alussa kuten useimmilla muillakin. Niiden muiden lähtiessä maalle, minä ostin putelin rypäletislettä ja kävin vuokraamosta pari leffaa. Jaksoin lomailla viikon, kunnes päätin palata takaisin vanhaan olemiseen ilman lomapaineita. Se tuntui sopivan paremmin minulle.

Heinäkuu meni pitkälle muuttoja katsellen, sillä taloyhtiöstä lähti asukkaita ja uusia tuli tilalle. Yritin kovasti keskustella eräiden uusien asukkaiden kanssa, mutta heidän kyrilliset aakkosensa eivät uponneet minun tajuntaani. Meinasin tuosta suivaantuneena käydä repimässä heidän Avensiksesta suomalaiset rekisterikilvet pois, vittuako ne niillä teki jos ei kieli taivu? Näräkin yritti tehdä tuttavuutta, mutta meinasi saada nenäänsä. En tiedä mistä johtui, mutta seuraavana aamuna Avensiksen jokainen rengas oli tyhjä. Kysyin siitä Närältä ja papparainen mutisi jotain tarvikevanteista, eivät kuulemma ole hyväksi Toyotalle. Ei varmaan.

Kesä meni sitten vain viikon lomaa pidellen, mikä riitti kyllä minulle. Ilmat ja kelit olivat hyvät, Rutinoffiin paistui harva se päivä, jos sillä lähti autoilemaan. Kokeilin yhtenä kuumana päivänä, että miten saan autoillessa itseni viileäksi. Se onnistui vasta, kun ajoin moottoritiellä tavoistani poiketen 120km/h nopeutta ja työnsin pään ulos ikkunasta. Siinä kohtaa lämmön suhteen oli ihan hyvä, muuten kaikki meni vain pelkäksi huminaksi. Närä puolestaan oli polleata vanhusta, hän istui pari päivää Corollassa auto käyden ja ilmastointi huutaen, oli kuulemma maailman viilein paikka. Kolmen päivän päästä hän aivasteli ja ihmetteli mistä kesällä saa duhan.

Seuraavaksi tuli elokuu ja aloin suunnitella jo syksyä. Voisin lähteä vaikka lehtikelillä sudittelemaan Rutinoffilla, silloin se onnistuisi. Voisi sanoa reteesti, että polttelinpa rengasta ja ihan kesällä. Lehtiasiat mielessä avasin tietokoneen eräänä maanantaina, tarkoituksena käydä lukemassa iltapäivälehtien ilmaislööpit. Sähköpostin tarkastusohjelma ilmoitti saapuneesta viestistä, joten kävin kurkkaamassa ensin sen. Yllätykseni oli melkoinen, sillä sinne oli tupsahtanut Sumuvalo-lehden pdf-versio. Tämä oli jo toinen samanlainen, taisi Kaaleppi Kardaanilla olla tosiaankin rahat vähissä. Iltapäivälehdet jäivät lukematta, kun avasin malttamattomana liitetiedoston ja aloin kahlata läpi tuota automaailman kunkkua. Kovin montaa sivua en päässyt lukemaan, kun Närä soitti.

- Ootko huomannut, siinä Sumuvalossa on taas minun mainokset ja Corolla kannessa?
- Joo, deletoin ne heti omasta lehdestä, vievät vain turhaa tilaa.
- Ei-kä, ei niitä voi deletoida.
- Valitettavasti.
- Nyt kerhon jäsenmäärä pomppaa varmaan tuhansiin.
- Oliko sinulla jotain asiaakin?
- Rambe kyseli sinua aamulla parkkipaikalla.

Vai oli Rambe kysellyt, se kuulosti jo ihan toisenlaiselta mitä Toyota-papparaisen naukuminen. Aloin heti miettimään, että jokohan ne Ramben ja hullun ämmän häät ovat lähellä. Niistä oli ollut puhetta jo tovi sitten. Lopetin puhelun sanomalla, että nyt pitää lähteä vessaan. Vessareissu jäi tekemättä, mutta sain luettua Sumuvalon yhtä soittoa. Lehti oli todella asiallinen, mitä nyt sivuja olisi saanut olla satakunta lisää. Lisäksi Jöön kaksi palstaa ahdisti, että se pieni palleroinen on tunkenut nokkansa vanhaan kunnon Sumuvaloon. Pysyisi vain pampun varressa, eikä sotkeentuisi kynä- ja automiesten hommiin sen enempää mitä poliisin virka vaatii.

Yritin lehden lukemisen jälkeen soittaa Rambelle, mutta puhelin hälytti ja hälytti. Mies oli nähtävästi jossain työkeikalla, joten jätin asian hautumaan. Sen sijaan laitoin bootsit jalkaan ja lampsin pihalle. Kiersin tällä kertaa tien kautta, enkä mennyt suoraan takapihan kautta parkkipaikalle. Pysähdyin talon kulmalle, sillä alakerran asunnon sisäpiha-aitauksen ovi oli auki. Siinä asui vielä jokin aika takaperin Maija Mäyris, mutta hän muutti pois uuden poikaystävänsä kanssa, tarvitsivat kuulemma lisää tilaa. Hänen tilalleen siihen muutti mies ja moottoripyörä. En tiennyt miehen nimeä, sillä taulussa oli vielä Maijan sukunimi. Ovesta Mäyris oli poistettu ja siinä oli enää vain pelkkä asunnon numero. Kurkkasin aitauksen ovesta sisälle ja huomasin moottoripyörän luona häärivän isokokoisen tatuoidun miehen. Rykäisin varovasti ja avasin keskustelun:

- Päivää, pitelee hyvää keliä.

Iso mies käänsi päätä kuin hidastetussa filmissä. Hän mittaili minua päästä varpaisiin tovin ja vastasi:

- Kysyikö sinulta joku jotain?
- Ei, totesin vain. Ei ole vielä tavattukaan.
- Sääli, että menit senkin pilaamaan, mies murahti.
- Olen Rutinoffin kuski, esittäydyin kaikesta huolimatta.
- Ihan sama.

Homma näytti tyssäävän siihen, mies jatkoi HD:nsä kiillottamista. Rykäisin vielä muutaman kerran, mutta sillä ei ollut mitään vaikutusta asiaan, olin kuin ilmaa tuolle karjulle. Samassa mieleeni juolahti eräs toinen, joka rakasti kaksipyöräisiä.

- Tuota, oletko jo tavannut Floora Hellän ja Ramben, Floora eli hullu ämmä tykkää kovasti kaksipyöräisistä.

En ollut ihan varma mistä se johtui, mutta tuon sanottuani karju jäykistyi kuin olisi saanut slaagin. Pelkäsin hetken ihan tosissaan miehen saaneen jonkun kohtauksen. Hän käänsi hiljaa naamansa minua kohti, ja tällä kertaa lärvi oli täysin valkoinen.

- Minä olen kyllä tavannut sekä hullun ämmän että Ramben. Oletko heidän läheinenkin tuttu?
- Voi veikkoset, vuosikausia on asuttu naapureina ja tehty vaikka mitä reissuja, oikein viehättävä pariskunta.
- Krööh, minä tuota…
- Niin?

Mies nousi ylös, käveli eteeni ja työnsi ison kouran eteeni:

- Arska Pata, se on taiteilijanimeni.
- Entä oikea nimi?

Arskan silmät menivät täysin viiruiksi kun hän tuijotti minua suoraan silmiin. Otsasuoni näytti tykyttävän aika kovasti, mutta sitten ilme leppyi.

- Sano Arska vaan, sillä nimellä minut tuntee jopa oma äitimuori.
- Terve vaan Arska, oletko lähdössä pörräämään?
- Joo, pitää lähteä vähän mätki, siis vähän pätkii tuo pyörä. Päätin lähteä testaamaan mistä se johtuu.
- Hyvä keli testata sitä, komppasin miestä.
- Ajatko sinä muuten sillä hassulla pikkuautolla?
- Rutinoffilla, joo kyllä ajan.
- Museostako löysit?
- Ei, vaan ostin sen aikoinaan uutena. On niin ajaton malli, etteivät vuodet vaikuta siihen.
- Okei, mutta jutellaan joskus lisää, nyt pitää lähteä.

Huikkasin näkemiin ja poistuin parkkipaikalle. Minulla ei ollut muutakaan tekemistä, joten menin puhaltelemaan pölyjä Rutinoffin hansikaslokerosta. Hyvähän sekin oli tehdä silloin tällöin, ainakin kerran auton elinaikana. Kesken parhaimman puhkumiseni aurinko pimeni yllättäen. Vilkaisin oikealle ja totesin tuijottavani suoraan rintoihin, sellaisiin nuoriin ja kiinteisiin. Kerkesin jo manata mielessä, että tätä se kuumassa autossa puhalteleminen teettää, menee taju tai järki tai jopa molemmat. Samassa rintojen yläpuolelta kuului iloinen tervehdys tutulla äänellä.

- Heippa!

Nostin katsetta ylemmäksi ja tervehdin vuokralaistani Heini Kaasaria. Heini laskeutui kyykkyyn auton vierelle. Siinä kohtaa huomasin neidon olevan vain pelkissä bikineissä. Näky oli erittäin miellyttävä, sillä kyllähän tuollaista vähän vaille kolmekymppistä pitkää hoikkaa naista katseli mielellään vähissä vaatteissa.

- Mitäs pidät, ostin uudet biksut?

Putosin totaalisesti rattailta.

- Jaa, niin kuin mistä?
- Bikinit, biksut, mitäs pidät?
- Aika, aika nätit eivätkä peitä yhtään liikaa.
- Hyvä, sillä meikätyttö lähtee tässä kohta etelään ottamaan oikein kunnon mollikkaa.
- Onko loma?
- On, viikon loma ja etelän hetelmät kutsuvat.
- Tarkoitat varmaan banaania, kurkkua ja jotain siihen suuntaan viittaavaa?
- Ehehee, tuo oli hyvä, mitä sitä nuori naimaton nainen muuta tarvitseekaan kuin parit kurkut ja banaanit.

Aika pian kävi selville, että etelän reissu oli Heinin työnantajan eli Ramben kustantama reissu. Mies oli yllättäen ilmoittanut Heinille ja Kaunis Koskiselle, että nyt laitetaan firma kiinni viikoksi ja lähdetään lomalle. Kotona ei kuulemma lomailu onnistu, joten oli pakko lähteä toisen meren äärelle. Reissu oli tämän viikon sunnuntaina ja Heinillä oli kova kiire lähteä tekemään vielä lisähankintoja loma-asusteiden suhteen. Toivottelin neitoselle hyviä lomareissuja ja jatkoin pölyjen puhaltelua.

En voisi sanoa että vitutti, mutta vitutti silti. Kas kun omaan mieleen ei ollut tullut tuollainen, kun sitä kesälomaani suunnittelin. Voisin nyt olla samassa tilanteessa, eli odottamassa jotain kivaa ulkomaanreissua mukavassa seurassa. Lohduttelin itseäni sillä, että lentokoneessa taakse tulisi istumaan lapsiperhe, jonka tenavat potkivat tunteja selkänojaa, lentoemot puhuvat säästöjen takia jotain vierasta kieltä, kone on myöhässä jonkun helvetin lakon vuoksi, neljän tähden hotelli osoittautuu kahden tähden lutikkaluolaksi ja aurinko menee juuri viikoksi pilveen perille saavuttua.

Lievästi harmistuneena päätin käydä tekemässä jäynän naapuritalon Primera-miehelle Jarno Koikkalalle. Hän oli jälleen kerran pullasudin avulla putsannut parkkiruutunsa. Otin kourallisen hiekkaa ja kävin tekemässä hiekkavanan auton vierelle. Laitoin myös yhden heinän Primeran tuulilasinpyyhkijän alle. Jos mikä, niin se viimeistään saisi Jarnon aivan raivon partaalle. Heinähän saattaa naarmuttaa tuulilasin täysin käyttökelvottomaksi Jarnon mielestä. Mies oli vielä huomattavasti hysteerisempi mitä Närä Corollansa suhteen. Oikeastaan papparainen oli aika huoleton veikko Jarnoon nähden.

Tuo Primera-miehen kiusaaminen sai oloni paranemaan sen verran, että päätin lähteä keittämään kupin sumppia. Kahvilla ja pullalla olo tulisi palautumaan lähes normaaliksi. Hymyillen lampsin sisälle rappuun. Ajattelin ajaa hissillä ja painoin nappia. Hetken päästä hissi tuli ja siinä seisoi Rambe.

- Hei, sinua minä olen tavoitellutkin, sanoin hinurijätille.
- Perkele, ihan samaa olisin sanonut, jos olisin kerinnyt, hähähää. Keitätkö kahvit, niin kerron jotain mikä muuttaa elämäsi suunnan.

No sehän sopi, sillä kahvinkeittoonhan minä olin juuri menossa. Ajoimme hissillä oikeaan kerrokseen ja menimme meille. Kahvit oli keitetty nopeasti ja pian olimme nauttimassa siitä pullan kera. En kiirehtinyt asiaa, sillä tiesin Ramben kertovan sen ajastaan. Aika tuli kahden mukillisen jälkeen.

- Meidän häät siirtyi.
- Älä?
- Perkele, niin se vaan on, että nyt pitää toistaiseksi naida naimatonta naista.
- No mikä tuli?
- Alko vituttamaan.
- Se nainenko?
- Ei, vaan naarmu.

Melkein vedin kahvit väärään kurkkuun, että häätkö peruuntuivat naarmun takia. Onneksi Rambe alkoi selittää mistä kaikki sai alkunsa. No, häät piti olla nyt heinäkuussa tai viimeistään elokuussa. Sitten meni kaikki pieleen ja kumi puhkesi.

- Ehehee, onko nyt pulla uunissa eli tuleva rouva paksuna?
- Ei, autosta meni kumi.

Koppiautosta meni siis kumi puhki eturenkaasta ja Rambe ajaa täräytti sen ulos tieltä suureen kiveen. Vauhtia ei ollut enää siinä vaihteessa paljoa, joten puskuriin tuli oikeastaan vain naarmu.

- Mikä tuossa nyt niin vituttaa, tuleehan työautoihin aina jotain jälkiä?
- Vittu, tajuatko, työkalu lähti kädestä!

En oikein tajunnut vieläkään, sillä ajavathan ihmiset työssä ja vapaa-aikana kolareita. Rambe varmaan arvasi ajatuksensa, sillä hän jatkoi selittämistä. Hänelle nousi asiasta niin iso vitutus, että häät piti perua. Jos miestä vituttaa, niin silloin mies ei mene naimisiin. Tilanne on ensin palautettava normaaliksi ja vasta sitten on aika mennä liperikaulan eteen vannomaan ikuista rakkautta ja varmistamaan, että huushollissa on tiskikone jatkossakin.

- Sitten minä päätin, että vitutuksesta pääsee eroon kun unohtaa työt ja lähtee vetäisemään viikon mittaisen kännin jonnekin tarpeeksi kauas.
- Niin?
- Tilaa paukautin itselle, Kauniille ja sille näpsäkälle likalle viikon reissun Kreetalle. Jos ei niitten kotipolttoisilla vitutus lähde, niin silloin on vikaa miehessä.
- Aivan.
- Ja tiedätkö mitä?
- Mitäpä minä?
- Tilasin samaan syssyyn matkan myös sinulle ja sille pussihousuja käyttävälle puutarhatontulle.
- Närällekö?
- No sama tyyppi.

Nyt oli minun vuoroni olla ihmeissään. Kyselin syytä moiseen jalomieliseen toimintaan. Rambe totesi, että on me ennenkin satuttu samaan paikkaan lomareissulla, eikä seura ollut pöllömpää, ellei Närää laskettu mukaan. Närän hän otti mukaan sen vuoksi, että saan jakaa huoneen papparaisen kanssa. Lisäkulut olivat niin pienet, että sillä ei ollut mitään merkitystä.

- Tietääkö Närä jo matkasta?
- Kerroin sille aamulla.
- Ei se minulle mitään kertonut.
- Ei uskaltanut, uhkasin hinata sen auton kuuhun jos hiiskahtaakaan asiasta.
- Entä jos minä en voi lähteä?
- Hähähähää, mikä vittu sinua pidättelisi?
- Niin, eipä mikään.

Rambe kertoi, että oli aikonut mainita matkasta jo pari päivää aikaisemmin, mutta kiireet olivat olleet aika kovat. Hän kertoi huolehtineensa kaikesta ja lupasi lähettää minulle vielä kopion matkavahvistuksesta sähköpostilla, jotta uskon asian. Enhän minä sitä epäillyt, sillä hinurijätti oli luotettava kavereilleen. Sain myös kuulla huojentavan tiedon, hullu ämmä ei lähde mukaan, vaan jää pyyhkimään pölyjä kotiin.

- Sehän voisi vahata loman aikana firman autot, heitin pokkana.
- No helvetti, mikähän on kovin ja vaikein levitettävissä oleva vaha? Rambe innostui.
- En tiedä, kysy varaosaliikkeestä.
- No perkele. Nyt pitää mennä, pistän sähköpostia ja nähdään viimeistään sunnuntaiaamuna. Soittelen vielä.

Samassa Rambe oli poistunut asunnostani. Minulla oli mielessä vain yksi asia – LOMA!


Lataa oma Sumuvalo elokuu 2011.

Seuraavan tarinan ilmestymisajankohdasta ei ole vielä varmaa tietoa, se ilmestyy joskus.








© Rauno Vääräniemi