Etusivulle
Rutinoffin kuskin tarinat
takaisin tekstipohjaiselle sivulle
Korvikeautojen koeajot

12.6.2011

Tuunattu sakkolappu


Närä maastoutui salamana kahden nuorehkon neitosen jalkoihin. Lattialla kyyhöttäessä hän alkoi lukea rukousta, joka kuulosti tutulta, mutta liittyikin autoiluun.

- Toyota minun joka olet tallissa, vahatut olkoon sinun peltisi, tulkoon sinun viattomuudestasi standardi, ajakoot muut sinun takanasi, myös moottoriteillä niin kuin taajamissa. Anna minulle tänä päivänä minun jokapäiväinen kyytini. Ja muille autoilijoille anteeksi, niin kuin minäkin annan niille, jotka ovat toisen automerkin ostaneet. Äläkä saata meitä kolariin, vaan anna matka turvallinen. Sillä sinun on maantie, voima moottorin ja laatu iankaikkisesti.

Nuoret neitoset katselivat hetken höpöttävää papparaista ja alkoivat sitten papattaa. Toinen oli sitä mieltä, että tässä oli nyt kyseessä se television erään ruokakaupan mainoksen yhdellä airolla soutelija. Toinen epäili sitä ja ehdotti, että kyseessä täytyy olla autonäyttelyn takia märillä sytytystulpilla matkaan lähtenyt tai vajaalla kipinällä suhaaja. Oli miten oli, niin mielestäni molemmat olivat oikeassa, sillä eihän kukaan täyspäinen korvikeautolla ja varsinkaan Toyotalla aja.

Närän höpöttelyä kuunnellessani olin kerinnyt sivusilmin tarkkailla niin sanottua asemiestä. Miehen ase näytti tällä hetkellä korvalla olevalta kännykältä ja vielä ihan kotimaiselta merkiltä. Olihan sekin tosin aikamoinen ase, jolla on viime aikoina ammuskeltu kovasti työpaikkoja. Ylikonstaapeli Jöö näytti rauhalliselta, joka tosin taisi johtua siitä, että mies raapusteli jotain lappua.

- Mitä teet, piirrätkö ruman kuvan?
- En, sakotan tuota kännykkähemmoa provosoivasta käyttäytymisestä.
- Onko sillä parempi kännykkä mitä sinulla ja nyt iski kade?
- Ei, vaan se otti kännykän taskusta kuin se olisi ollut ase.
- Miksi et mätki sitä ensin pampulla, vaikka sellaiseksi poliisin siniseksi ja sakota sen jälkeen?

Heitin tuon ihan huulena, mutta Jöö piti sitä todella hyvänä vaihtoehtona. Koska hänellä ei sattunut nyt olemaan pamppua mukana, niin hän vain tuplasi sakkosumman ja asteli kännykkämiehen viereen.

- Poliisista päivää, olemme seuranneet touhujanne ja niille tuli hintaa kaksisataa euroa. Ellei sattunut käteistä mukaan, hakkaan polvilumpiot paskaksi ja hinautan autosi omalle kotipihalleni.

Kännykkäkaveri ei ollut Jöön kanssa ihan samoilla aaltopituuksilla, kuten ei varmaan kukaan muukaan tässä hallissa.

- Täh, mikäs pillerilallerisatusetä sinä oikein olet?
- Olen ylikonstaapeli Jöö Suomen Keravan liikkuvasta poliisista.
- No hyvä, menes sitten harrastamaan sitä liikuntaa Keravalle.

Seuraava tapahtumasarja alkoi siitä, kun Jöön naama muuttui tulipunaiseksi ja päättyi siihen, kun kännykkäkaveri oli käsiraudoilla kiinni itseään päätä pidemmässä nahkaliivisessä kaljupäässä. Kaljupää ravisteli hämmästyneenä kättään ja siinä roikkuvaa miestä.

- Vittu, mistäs sä ilmestyit? jätti hämmästeli.
- E-e-een minä vaan tiedä, kännykkämies änkytti.
- Irti, perkele, irti!
- E-en minä pääse.
- Kolme sekuntia ja sitten tämä tärähtää naamaasi, jätti esitteli vapaana olevaa nyrkkiään.

Kännykkätyyppi kerkesi ottaa vastaan kaksi iskua, ennen kuin tajusi karjua Jöölle, että hän kyllä maksaa ihan mielellään sen kaksi sataa ja käteisellä. Tämän kuultuaan Jöö hypähti jätin varpaille ja suihkautti tämän sieraimiin pippurisumutetta. Jätin alkaessa aivastella, Jöö vapautti kännykkämiehen, rahasti tämän ja palasi luokseni. Vaikka en millään muotoa voi sanoa olevani Jöön ystävä, oli suoritus ihailtava. Ihailtavuutta lisäsi vielä Jöön koko, sillä hän oli pieni ja pyöreä kuin Rutinoffin rengas.

Pelkäsin hetken, että sieraimeen sumutettu jätti alkaisi riehua, mutta mitä vielä. Aivasteltuaan hetken, mies katsoi helpottunut ilme naamallaan kättä jossa oli hetki takaperin roikkunut käsiraudoilla toinen mies. Nyt käsi oli vapaa ja iso mies vaikutti tyytyväiseltä. Murahdettuaan jotain jätti lähti jatkamaan matkaa siihen suuntaan johon oli ollut menossa ennen omituisia kihloja.

Jätin poistuttua uskalsi myös Närä könytä ylös lattialta. Ne nuoret neitoset, joiden jalkoihin papparainen maastoutui, olivat kadonneet ihmisvilinään. Vauhtipappa ei ollut mitenkään nolona tapahtuneesta, vaan alkoi selittää heti minkä väriset pikkupöksyt niillä kahdella minihameisella nuorella naisella oli ollut. Ne olivat olleet valkoiset ja mustat. Sitten Närä selitti, että hän meinasi ottaa molemmat kyytiin autoonsa, mutta muisti tulleensa tänne meidän kyydissä. Tytöissä oli tuoksahtanut hänen nenäänsä Toyota niin voimakkaasti, että kolmen kimppa hänen auton konepellin alla olisi ollut varma. Mielestäni tuossa oli jotain omituista, joten kysyin häneltä.

- Köh, eikös sitä harrasteta jossain muualla kuin konepellin alla?
- Ihan varppina olen ennenkin katsonut kahden nuoren neidon kanssa konepellin alle.
- Joo, sitä en kyllä epäile ollenkaan, köh, köh!
- Kerran kaksi halusi jopa, että laitan ne takaluukkuun.
- Ehehehee, siis laitoitko niitä vai ne takaluukkuun?
- Ne, Toyotassa on yllättävän tilava takaluukku. Nuuh, nuuh, miten tunnenkaan vielä nenässäni Toyotan tuoksun.

En haistanut yhtään mitään, en Toyotan tuoksua enkä mitään muutakaan kovin erikoista, ellei ohitse lappavien autoharrastajien hien hajua laskettu mukaan. Jos pesemätön hikinen kroppa haiskahtaa Toyotalta, niin olkoot minun puolesta.

- No niin, ensimmäinen sakko hoidettu kotiin, Jöö hehkutti sataset kourassaan.
- Paljonko minun osuus on? kysäisin.
- Nolla euroa, teet työtä palkatta. Saathan autollesi suojelun eikä se ole poliisin toimesta annettuna mitään halpaa.

Näinhän me olimme sopineet, joten en alkanut purnata enempää. Tungettuaan rahat visusti lompakkoonsa, Jöö alkoi tehdä toimintasuunnitelmaa. Pikaisen suunnitelman mukaan kulkisimme ryhmänä läpi jokaisen käytävän. Tehtävänäni oli kuvata kaikki messukävijät. Nyökyttelin päätäni ja otin kuvia näyttelyssä olevista autoista. Kyllä niihin kuviin aina joku ihminenkin tarttui, se sai riittää herra ylikonstaapelille.

Lähtiessämme kiertelemään jenkkiautopuolta, Närä marmatti, että hänellä alkaa särkeä päätä tuollaisten vikaherkkien amerikanrautojen tuijottaminen. Lisäksi häntä ketutti se, ettei kukaan ollut vielä tunnistanut häntä. Suuren merkkikerhon vetäjänä Närä piti itsestään selvänä, että hänet tunnistetaan ja tullaan kyselemään kerhon kuulumisia. Papparaisen tuskaa lisäsi jenkkiautojen merkkikerhot, joilla oli omat osastot ja uteliasta porukkaa kyselemässä kerhojen toiminnasta.

Pääsimme aika sujuvasti moottoripyörien kohdalle, kun Jöö pysähtyi, kumartui yhtä moottoripyörää kohti ja alkoi mutista itsekseen. Siirryin lähemmäksi kuullakseni mitä mies mutisi. Tovin kuunneltuani selvisi, että Jöö oli havainnut pyörässä sakkorenkaat ja sitä ei Suomen Keravan liikkuvan poliisin edustaja voinut sietää. Vihaisesti ylikonstaapeli tempaisi sakkovihkonsa esiin ja alkoi raapustaa sakkoa sakkokumeilla ajamisesta. Saatuaan lapun kirjoitettua, hän sitaisi sen moottoripyörään.

- Oppiipahan kunnioittamaan virkavaltaa, rakkari! Jöö ilmoitti.

Minua sakotussyy kiinnosti, joten kysyin:

- Tuota noin, eihän sillä pyörällä ole välttämättä ajettu metriäkään yleisellä tiellä, miten sitä voi sakottaa?
- Meinaatko opettaa poliisia pamputtamaan? Jöö pyörähti minuun päin.
- Kait tuolle jotain muutakin selitystä löytyy kun kuun asento ja löyhä pää?
- Tieliikennelaki ja minun oma tulkinta – siinä sinulle selitystä!

Tovin tallailtuamme korvamme alkoivat ottaa musiikkia. Joku soitti ja lauloi, tai itse asiassa laulajia taisi olla kaksin kappalein. Elävä musiikki on aina elävää musiikkia, joten johdattelin kolmikkomme musiikin suuntaan. Kovin pitkälle meidän ei tarvinnut mennä, kun laulajat olivat edessämme. Kitaraa soittavalla miehellä oli kaverina laulamassa mustahiuksinen nainen. He esiintyivät kolhuisen mattaharmaan pick-upin vierellä. Auton harmaan värin alta pilkotti useammasta kohtaa punainen väri. Mielestäni auton tyyli oli kohdillaan, kuten myös musiikki, joten pysähdyin nauttimaan esityksestä.

- Vain amerikkalaiset osaavat tehdä näin paskaa musiikkia, hyi ja yök! Närä yökkäili.
- Mitä minun virkasilmäni oikein näkevätkään? Jöö riemuitsi.
- Naisen joka laulaa, ehdotin.
- Haa, tuo auto on maalattu tieliikennelakien vastaisesti, siis selvä sakon paikka.
- Taasko? huokaisin.

Taashan se sakko tulla napsahti. Jöö ei paljoa aikaillut kun raapusteli satasen pikavoiton ja kävi lätkäisemässä sen pick-upin pyyhkijän alle. Laulava kaksikko katseli kummissaan Jöön puuhastelua, mutta eivät kuitenkaan keskeyttäneet esitystään. Minä puolestani kysyin Jööltä, että eikös tuollainen sakko ole vähän eri asia kuin tuulilasinpyyhkijän alle laitettava pysäköintivirhemaksu. Ei kuulemma ole, kun sen laittaa hän ja summa on kiva tasaraha. Ehdotin tuon kuultuani, että eikö Jöö voisi kuuluttaa kaikelle kansalle, että asettuvat sakotusjonoon, niin ei tarvitsisi jokaiseen ajoneuvoon erikseen käydä lappua sitomassa. Yllätyksekseni Jöö ilmoitti, että homma ei toimi suinkaan noin yksinkertaisesti ja taidan olla itse sakon tarpeessa kun moisia latelen suustani.

- Yritin vain helpottaa työtäsi, puolustelin sanomisiani.
- Minä teen sentään jotain työtä sakkorahojen eteen, toisin kuin eräät valokuvaajat, jotka tuijottelevat naisten perseitä, Jöö kivahti.
- Katsoin vaan, että oliko tuo ylileveä kuljetus, eikös sellainen ole sakon paikka?

Se mitä katselin, ei ollut suinkaan lähelläkään ylileveää kuljetusta, kunhan heitin jotain mitä sattui mieleen tulemaan. Jöö ei kuitenkaan ollut niin tyhmä miltä näytti, vaan mies pyöri vähän aikaa ympäri, osoitti sen jälkeen todellista jättiläisahteria ja sanoi:

- Tuo on ylileveä kuljetus, katso ja ota opiksesi kerrasta!

Vilkaisin ylikonstaapelin osoittamaan suuntaan ja totesin hänen olevan oikeassa. Kuljetuksen leveyden tunsi kyllä jo lattian tärähtelystäkin, ei siihen enää näköhavaintoa olisi tarvinnut. Meinasin heittää jotain näppärää Närälle, mutta papparainen oli kadonnut. Sain katsella vähän aikaa ympärilleni, ennen kuin huomasin vauhtipapan erään pitkäsäärisen nuorehkon naisen luona. Närä vaikutti naisen rinnalla kovin pieneltä, hän ylettyi neitoa rintojen korkeudelle. Minun piti katsoa naista oikein tarkasti, sillä kontrasti Närään oli melkoinen. Pitkäsäärisellä neidolla oli todella korkeat korot ja pari numeroa liian pienet kiiltävät housut jalassa. Närän käsi oli aika rohkeasti neitosen tiukan pepun päällä eikä nainen ollut siitä moksiskaan. Tuo asetelma kiinnosti kovasti, joten astelin kaksikon luo ja sanoin:

- Anteeksi, tämä papparainen karkasi kesken lääkkeiden jaon.
- Eikä? neitonen parahti.
- Kyllä vain. Pysykää ihan rauhallisena, niin kutsun poliisin paikalle huolehtimaan turvallisuudestanne.
- Pöljäkö olet? Närä ärähti.
- Hän ei ole sitten enää tässä maailmassa, kerroin neitoselle.
- Aika onnetonta huumoria. Tämä tässä on Sirkku ja Sirkulla on juuri tuunatut puskurit.

En voinut olla vilkaisematta Sirkun puskureita, jotka olivat kyllä aika hyvin esillä tiukassa valkoisessa t-paidassa. Voisi hyvin luonnehtia, että ne suorastaan yrittivät tunkeutua siitä läpi.

- Sirkun Avensis on Suomen viileimpiä ja Sirkku on kohta kerhoni jäsen, Närä jatkoi.
- Se pitää vanhaa rauhoittavien reseptiä Toyota-autokerhon jäsenkaavakkeena, sanoin Sirkulle.
- Enhän pidä, Närä alkoi polkea jalkaa.

Papparaisen ilme muuttui sen verran mustaksi, että katsoin parhaaksi olla enää ärsyttämättä häntä. Aikana puhistuaan Närä ilmoitti tunteneensa Sirkun jo vuosia. Heillä oli kuulemma ollut jopa suhde. Olin jälleen kerran kuin Toyotan alle jäänyt. Tuo vauhtipappa oli kyllä ennenkin pokannut nuoria muijia, mutta joka kerta se ihmetytti ihan yhtä paljon.

- Toyota yhdistää ihmisiä, Närä ilmoitti.
- Jep, jonkunhan sekin on tehtävä kun Nokia erottaa, heitin takaisin.

Samassa yli-innokas poliisipalleroinen saapasteli luoksemme ja ilmoitti minulla olevan viran hoitaminen kesken. Muistin samassa mitä minun piti kuvata, joten räpsin muutaman kuvan Sirkusta, niin edestä kuin takaakin. Jöö katseli touhuani tyytyväisenä nyökytellen. Jossain vaiheessa hän tosin nyki hihastani, että pitäisi kuvata kaikki kävijät, ei ainoastaan yhtä. Tein työtä käskettyäni ja kuvasin yhtä ohitse kulkevaa naista.

- Kuulin juuri huhun, Jöö sipisi korvaani.
- Siis huhun vai huhuun, eli onko täällä tapahtumassa jotain outoa vai pöllö?

Jos olisin saanut kameran suunnattua Jöötä kohti, olisin saanut varmaan vuoden luontokuvan, niin pöllämystynyt ilme herra ylikonstaapelilla oli. Jouduin toistamaan kysymykseni vielä kolme eri kertaa selitysten kera, ennen kuin se upposi virkavallan nuppiin. Lopulta Jöö selvisi hämmennyksestään ja sai kerrottua, että kyseessä oli huhu siitä, että täällä on joku toinen tila missä nuoriso huudattaa musiikkia liian kovalla voimakkuudella. Lisäksi siellä olisi niin rajusti rakennettuja autoja, että sakkotulot ylittäisivät helposti jo huhtikuussa koko viime vuoden tulot. Närä kuunteli sivusta ja puuttui keskusteluumme:

- Minä tiedän, siellä on makeimmat Corollat mitä maa päällään kantaa.
- Hyi kun alkoi puistattaa, puistelin päätäni. – Tuli varmaan joku epämiellyttävä asia mieleen.
- Mikä? Jöö katsoi minua.
- Toyota.

Lähdimme Närän tuhahtelujen tahdissa kohti toista messuhallia. Törmäsimme ensimmäisenä jättipitkään Hummerin limusiiniin. Jöö otti siitä kenkämitan ja kirjoitti saman tien sakon ylipitkästä kuljetuksesta. Jätin hänet puuhastelemaan sakkolappunsa kanssa ja suuntasin itse katsomaan radio-ohjattavia autoja. Kovin pitkään en saanut olla rauhassa, kun takaani kuului raskasta huokailua. Jööhän se siellä purki pahaa oloaan. Tiedustelin syytä ja sain kuulla, ettei hänen lakikirjansa tunne radio-ohjattavia autoja eikä hän näin ollen saa mistään sakkonarusta kiinni. Ehdotin hänelle tamponin narua tai pyykkinarua, mutta niistä ei ollut nyt apua.

Kerkesin kierrellä rauhassa jonkin aikaa, kun Närä ilmestyi pitkänhuiskean Sirkun kanssa ja vaatimalla vaati minua tulemaan katsomaan erästä tavattoman upeaa ilmestystä. Minun oli ehdottomasti kuvattava hänet sen vierellä. Kohautin olkapäitäni ja seurasin kaksikkoa Mad-Croc Corollan luo. Kyseessä oli jonkin sortin rallipeli, Närän mukaan sorapätkien suvereeni ykkönen. Siinä olisi kuulemma jopa Audin neliveto kuin känninen Lada-kuski kotia kohti konttaamassa, kun tuon Toyotan täräyttää tulille. Närä asettautui auton eteen ja pyysi minua ottamaan kuvan. Tein työtä käskettyä ja otin kuvan, tosin vähän sivusta. Närä vaati saada katsoa kuvan ja parahti heti:

- Mitä nämä perseet tässä kuvassa tekee?
- Oho, sorry, jäit pois kuvasta.
- Hmph, sen siitä saa kun antaa vaipalle kameran.

Aikani hekoteltuani lupasin ottaa uuden kuvan ja tällä kertaa otin sen juuri niin kuin pyydettiinkin. Nyt Närä oli tyytyväinen lopputulokseen ja pääsimme jatkamaan matkaa. Kiertelimme vaikka minkä näköisiä rakennelmia silmäillen, kun näin takanurkassa keltaista. Närä huomasi saman ja alkoi ulvoa.

- Ouvouvouvouuuuu!

Odotin, että ulvominen loppuu ja sanoin papparaiselle:

- Hei, tuo on tuttu ääni.
- Älä, mistä?
- Samanlainen ääni kuuluu joka kerta kun olet lähdössä Toyotallasi parkkipaikalta, ehehehehee.

En antanut papparaisen happaman naaman häiritä, vaan suuntasin keltaisen DX Corollan eteen. Se oli joku teippifirman mainosauto ja kieltämättä aika tyylikäs sellainen. Jotenkin tuo kolahti itsellekin, vaikka en nyt merkin fani ollutkaan. Korvikeautoksi tuossa oli tyyliä. New Yorkissa moisella tekisi illan aikana kunnon tilin. Jopa auton vanteet olivat keltaiset. Katolla oleva taksikyltti kruunasi koko komeuden. Tuollainen kun olisi oikeasti taksijonossa, niin auton tunnistaisi todella helposti. Sitä joutuisi kyllä omistaja ajamaan itse, sillä epäilen aika harvan rengin lähtevän Mersun jälkeen DX Corollan rattiin. Ihmiset ovat nykyisin tottuneet niin hyvään, ettei retro uppoa kuin harvoille ja valituille. Itsekin ottaisin retro Rutinoffin koska vaan, mutta kun ne ovat hävinneet maailman tuuliin – sananmukaisesti.

- Haa pimeä taksi, Jöö hyökkäsi auton vierelle.
- Keltainenpa, heitin takaisin.
- Tästä tulee sakot, hmmm, tuunaan kyllä sopivan sakkolapun.

Jöö käveli autoa ympäri ja mietti kuumeisesti mistä kirjoittaisi sakkolapun, sillä tapaus oli hänen mukaansa törkeimmästä päästä. Törkeys ei meinannut kuitenkaan saada kirjallista muotoa sitten millään. Lopulta, varmaan viisitoista kertaa auton kierrettyään Jöö pysähtyi sen vierelle ja ilmoitti kaksiovisen taksin olevan laiton. Kysyin syytä ja sain kuulla, että kuljettajan penkin säädöt voivat muuttua kun joku könyää takapenkille. Lisäksi takapenkiltä tulee olla suora oksennusyhteys oven kautta ulos. Tuo oli minulle ihan uutta, mutta Jöö ilmoitti topakasti asian olevan juuri niin kuin hän sanoi.

Kiertelimme vielä tovin rakenneltuja autoja katsellen ja Jöö kerkesi kirjoittaa sakot mm. Ladalle jonka toinen eturengas oli tyhjä, tuunatulle mopoautolle, eräälle kuuluttajalle ja roskan lattialle heittäneelle lippisjannulle. Tuon roskasakon jälkeen muut messuvieraat saivat armahduksen, sillä Jöön sakkolappuvihkossa tuli pohja vastaan, laput loppuivat. Etsinnöistä huolimatta ylikonstaapeli ei löytänyt mistään yhtään lappua. Minun oli ihan pakko lisätä herra poliisin tuskaa.

- Ajattele, jos joku nyt kolhii Mersuasi, niin joudut vaan hymyilemään typerän näköisenä.
- En hymyile virkatehtävissä, Jöö murahti.

Samassa poliisipalleron puhelin soi. Jöö vastasi siihen ja hetken kuuntelun jälkeen alkoi sen sortin papatus, että pelkäsin ihan tosiaan vihollisen valloittaneen Suomen. Sain puheesta sen verran selvää, että jotain pahaa oli tapahtunut. Useita ihmisiä oli joutunut sairaalaan ja verta oli ollut paikat täynnä. Viimeisen lauseen erotin todella hyvin, sillä se tuli rauhallisesti:

- Kyllä mamma, minä hoidan asian.

Puhelu loppui ja Jöö viittoili meitä seuraamaan. Kävelimme rivakasti saman järjestysmiehen luo jota olimme sisälle tullessamme jututtaneet. Jöö ilmoitti tälle, että Kortamo voi maksaa palkan suoraan tilille ja antoi järjestysmiehelle oman tilinumeronsa. Seuraavaksi singahdimme puolijuoksua Mersulle. Jöö ei tutkinut kiireestä johtuen autoa uusien lommojen vuoksi, vaan hyppäsi suoraan puikkoihin. Alkumatka oli sen verran pelottavaa, että vasta Tuusulantiellä uskalsin udella mitä puhelu koski.

- Äitini on joutunut uhriksi.
- Oho, onko hänet ryöstetty?
- On, kaupassa ei ollut hänen suosikkipikkuleipiä.
- Anteeksi mitä?

Jöö kertoi hetken puhalleltuaan, että suutuspäissään hänen äitinsä oli hakannut sairaalakuntoon kuusi myyjää ja kaupan omistajan. Vanhus kun liikkuu tukevan kepin kanssa, niin lyömäväline oli ollut ihan omasta takaa.

- Laitat siis äitisi häkkiin, aika rankkaa.
- Ei, vaan sakotan muita osallisia vanhaa ihmistä vastaan suunnitellusta salaliitosta.
- Entä pahoinpitely?
- Saa ne siitäkin syytteen.
- Tarkoitin äitiäsi.
- Hän on hyvin herkkä ihminen ja pahoittaa helposti mielensä jos joku ei kaadu ensimmäisellä kepin iskulla. Vanhuksia tulee kunnioittaa. En hyväksy, että kukaan asettuu poikkiteloin äitini eteen.

Lopputulos oli se, että nähtävästi Jöön äiti saa mitalin kaupan henkilökunnan pahoinpitelystä ja turpaan saaneet saavat sakot, menettävät työpaikan ja sitä rataa. Jöö ajoi ensin kotini eteen, jossa minulle selvisi yksi asia – takapenkki oli tyhjä.

- Tuota, missähän se Närä on? kysyin Jööltä.
- Kyllä koira aina kotiin löytää, Jöö tuhahti.

Totta, olihan Närä tämän päivän virallinen poliisikoira. Hyvästelin Jöön ja lampsin sisälle. Kotoa sohvalta lähetin Närälle tekstiviestin, jossa kehotin tulemaan julkisilla, sillä Jöölle iski virkatehtävä. Hetken päästä tuli vastaus, jossa Närä kertoi istuvansa kauniin naisen kanssa Avensiksessa eikä toisella heistä ollut lainkaan kalsareita jalassa. Minä arvasin tämän, vanha dementikko ei ollut muistanut pukea aamulla kaikkia vaatteita päälleen.



HUOM! Ajatuksena olisi julkaista toinen Sumuvalo-lehti pdf-muodossa. Nyt siihen olisi mahdollista osallistua ihan kenellä tahansa, joka osaa ottaa kuvia ja kirjoittaa muutaman rivin. Käykää lukemassa tarkemmin artikkeli "Kuvalla kuuluisaksi!" Rutinoff Blogista.


Nyt sitten kaikki joukolla viettämään kesälomaa ja nauttimaan virvokkeita. Tarinat jäävät tauolle ja palaavat jälleen luettavaksi syksymmällä. Ja muistakaa - turha kiire tappaa niin talossa kuin maantielläkin!



Jaska Pontti
Tutustukaa uuteen Jaska Pontti -kirjaan, mikäli kirjoitustyyli ja huumori kolahtaa. Ellette halua ostaa sitä itselle, niin kiusatkaa sillä vaikka kirjan arvoista tuttavaa.

Nyt on myös mahdollista seurata www.rutinoff.net sivuston kuulumisia ja lukea tarinoita Facebookin Rutinoff-ryhmän kautta. Rutinoff Facebookissa








© Rauno Vääräniemi