Etusivulle
Rutinoffin kuskin tarinat
takaisin tekstipohjaiselle sivulle
Korvikeautojen koeajot

1.5.2011

HTTP


Saatuaan pahimmat räkätykset räkätettyä Rambe kertoi, että oli kyllä maksanut kuorma-autosta entiselle omistajalle muutakin kuin teholle järjestämisen. Summa oli ollut niin ruhtinaallinen, että kyseinen mies pystyisi viettämään sairaalasta pääsemisen jälkeen koko loppuelämänsä etelässä. Oikeastaan tuollaisten tapahtumien jälkeen oli erittäin terveellistä jatkaa elämää jossain lämpimämmässä paikassa.

- Mitä, että ihan etelässä? parahdin.
- Kyllä sillä summalla saa yhdensuuntaisen laivalipun Tallinnaan ja siitä vielä junalipun Latviaan. Lupasin sille vanhan telttani, niin ei tule asumiskustannuksia, hähähää.

Niin, olihan tuokin etelää. Muistelin samalla miten olin itse aikoinaan jututtanut Hetassa yhtä lappalaismuoria. Tämä kertoi käyneensä kaksi kertaa etelässä, ensimmäisellä kerralla Rovaniemellä ja toisella kerralla Ranualla. Kuultuaan minun olevan Helsingistä, oli muori kysynyt, että veisinkö kansanedustajille häneltä terveisiä. Kerroin etten ole kovin läheisessä tekemisessä heidän kanssaan. Muori ihmetteli sitä kovasti ja päivitteli miten sitä nyt ei naapureita tunneta.

- Perkele, omistatko kuorma-autokortin? Rambe kysyi.
- En omista.
- Voi helvetti, olisit saanut tästä saman tien työkalun. Olisin itse lähtenyt tästä upottamaan mulkkua siihen kauniiseen naiseen joka meillä laittaa ruokaa, hähähää.

Vaikka olin tottunut Ramben räväköihin kommentteihin, oli hullun ämmän kauniiksi sanominen jo aika paksua ja sen takia minun oli pakko köhiä.

- Köh, köh!
- Kato vittu kun kunnon kuskeja ei meinaa saada edes uhkailemalla. Me ei perkele Kauniin kanssa keritä kaksin ajaa neljällä autolla ja tehdä huoltohommia pajalla.
- Eikö teillä ollut jossain vaiheessa joku keikkakuski?
- Oli, mutta se lähti aina kotiin kun eukko soitti. Lähetin sille postissa esiliinan ja lahjakortin rakennekynsien tekopaikkaan ja pyysin vaihtamaan sukupuolta, hähähää.

Samassa minulla välähti. Uusi vuokralaiseni oli viimeistään kesällä vailla uutta työpaikkaa. Nähtävästi neiti autonasentajalla oli myös kuorma-autokortti, joten siitähän Rambe voisi saada sekä kuskin että huoltoja tekevän henkilön. Otin saman tien puhelimen ja lähetin Heinille tekstiviestin. Melkein heti sain vastauksen, että puhelinnumeron saa antaa kaikille joilla on tarjolla alan töitä. Kirjoitin Heinin nimen ja puhelinnumeron paperilapulle ja ojensin sen Rambelle.

- Tuossa sinulle yksi renkiehdokas. Ei ole kylläkään mies eikä yli satakiloinen, mutta kiroilee kuin tukkilainen ja on nätti kuin missi.
- Hähähää, ei haittaa, Ramben firmassa nätti tyttö voi saada jopa parempaa liksaa mitä ruma mies, hähää, Se ei tosin koske Kaunis Koskista, kun se on niin pirun ruma, että se on jo nätti, hähähää.
- Heini on minulla vuokralaisena ja ammatiltaan autonasentaja.
- Älä huoli, Rambe ei syö kuormasta, vaikka voikin syödä naapureiden eväät, hähähää.

Kerrottuani Rambelle tarkemmin Heinistä, mies vaikutti olevan erittäin mielissään kuulemastaan. Hän kyllä voisi palkata nuoren naisen, eikä tarvitsisi pelätä sitä, että hänen firmassa sorsittaisiin ketään. Kaikille tullaan vittuilemaan tasapuolisesti ja palkkaa maksetaan hyvälle hyvin. Tosin hommiakin piti tehdä eikä bisneksen tekoon tarvinnut ottaa omaatuntoa mukaan, rahan takia hän näitä hommia teki. Laiskat peukalon imijät ja ylitöiden välttelijät sen sijaan saivat mennä muiden leipiin. Hommia piti tehdä silloin kun niitä oli ja sitten kun huilataan, niin huilataan kunnolla ilman työhuolia.

Olin kyllä saanut kuulla Ramben bisnestavoista useammankin kerran. Kaunis Koskinen teki aina silloin tällöin keikkaa omaan laskuun firman autolla, mutta se oli Ramben mukaan ihan sallittua kun hoiti työnsä kunnolla. Kuka piru sitä jaksaa tehdä isännälle töitä jos ei saa välillä lihottaa tilipussia omilla keikoilla.

- Soitan sille neitoselle illemmalla, Rambe lupasi.

Samalla traktorikuski taputteli auton lumikuorman lähtövalmiiksi. Rambe kysäisi lähtisinkö viemään kuormaa. Se sopi minulle, joten hän nytkäytti kuorma-autonsa liikkeelle. Ajettuamme muutaman sata metriä, Rambe uteli että tietäisinkö ketään joka haluaisi autokuormallisen lunta.

- Eiköhän tuota ole kaikilla jo tarpeeksi?
- Onko joku kauppias vittuillut sinulle tai joku muu sanonut pahasti?
- E-ei tule nyt mieleen, miten niin?
- No, sitten kippaan tämän lumikuorman ensimmäiseen sopivaan paikkaan. Kuka vittu se jaksaa näitä kovin pitkälle ajaa, hähähää.
- Hei, hiihtäjäthän tarvitsevat aina lunta laduilleen ja valittavat miten talvi tulee liian myöhään ja kesä liian aikaisin. Innokkaimmat hiihtäisivät kesät talvet.
- No perkele, tuohan oli hyvä idea. Tiedänkin sopivan paikan, hähähää.

Rambe vetäisi seuraavasta risteyksestä vasemmalle ja jatkoimme matkaamme hidastetöyssyillä ryyditettyä tietä erään omakotialueen läpi. Yhdellä suoralla osuudella meni latu tien poikki. Rambe pysäytti auton ja peruutti sen niin lähelle tien laitaa kun uskalsi ja kippasi lumikuorman suoraan ladun päälle.

- Tuohon toiselle puolen voi ajaa vielä toisen kuorman, hähää, sen jälkeen pitää katsella joku toinen paikka.
- Eikö tämä ole vähän luvatonta touhua?
- Ai vähän, hähää, vittu tästähän tulee kovat rapsut jos joku uskaltaa sakottaa, hähää.
- Ylikonstaapeli Jöö uskaltaa vaikka mitä.
- Hähää, meillä on nykyisin sen kanssa sellainen ”toinen joustaa” sopimus, hähää.
- Täh?

Ajellessamme ylimääräisen lenkin kautta takaisin kotipihalle Rambe kertoili miten tällainen sopimus oli saatu aikaan. Mokoma ylikonstaapeli oli ollut erittäin innokas sakottamaan myös Ramben autoja. Kaunis oli kerännyt eri autoilla Jööltä kolme sakkoa kun Ramben pinna paloi. Jöö oli ollut kerran pitämässä puhallusratsiaa ulkona autostaan. Rambe ajoi paikalle hinurillaan ja otti Jöön Mersun hinaukseen.

Oletetusti Jöö oli kimpaantunut tästä oikein kunnolla ja uhkaillut Rambea kuritushuoneella ja Venäjälle karkottamisella. Tulipunainen pieni pallero oli pomppinut autojen ympärillä kuin irti päässyt superpallo.

- Tumppasin sen pää edellä hankeen, hähähää, vittu mitkä sihinät siitäkin lähti, hähää, Rambe selitti.
- No mitä sitten tapahtui?

Selvittyään ylös hangesta Jöö oli kiehunut vielä kunnolla. Ylikonstaapeli oli sanonut olevansa laki ja järjestys jota Ramben oli toteltava. Rambe oli vastannut, että kyllähän hän totteli, mutta siinä tapauksessa lailla ja järjestyksellä piti olla munaa, ei pelkkä vittumainen asenne ja ruma ulkonäkö.

- Ehdotin sille, että verrataan kaluja. Jos sillä on pitempi, niin maksan sakot ja lasken Mersun alas, hähää.
- Oliko?
- Hähähää, en tiedä, olin juuri laskemassa housuja alas kun se karkasi, hähää.

Meni kuulemma kolme päivää, ennen kuin Jöö soitti Rambelle ja kysyi miten saisi Mersunsa takaisin. Partiointi kävellen ja polkupyörällä talvipakkasella oli kuuleman mukaan liian kylmää puuhaa. Jöö oli sakottanut sinä aikana kaikki lähimmät naapurinsa niin monta kertaa, ettei enää keksinyt mitään uusia syitä. Nyt olisi pakko päästä jonnekin etäämmälle sakkoja jakelemaan. Rambe oli antanut Jöölle pajansa osoitteen ja käskenyt miestä ilmestymään tunnin sisällä.

Jöö tuli paikalle puolessa tunnissa suhteellisen nöyrällä asenteella. Pallero oli kävellyt suoraan Mersunsa luo ja pysähtynyt tuijottamaan sen takaikkunaa. Siivotessaan tallista entisen omistajan romuja, Kaunis Koskinen oli löytänyt jostain ikivanhan ”Poliisi on ystävä” tarran, jonka Rambe oli liimannut Mersun takaikkunaan. Se tarra herkisti Jöön niin, että tämä lupasi tästä lähtien katsoa läpi sormien Ramben ja tämän firman autojen tekemiset.

- Tehtiin me kyllä vähän muutakin. Se Kaunis on niin herkkä luonne toisinaan, hähää.
- Hakkasitte sen porukalla?
- Ei, Kaunis herkistyi hitsaamaan sen pakoputkea.

Käynnistettyään Mersun Jöö oli alkanut selittää miten tuollainen diesel piti pientä pörinää käydessään. Kaunis oli ollut juuri hitsaamassa vanhempaa hinuria ja sanonut, että hän voi järjestää sopimuksen sinetöinniksi Mersuun paremmat pörinät. Mersu oli nostettu pukkien varaan ja Kaunis oli duunannut taakse tuplaputket.

- Seuraavaksi kuulimme siitä pallerosta kun se soitti Inarista, hähähää.
- Höh, mikä sen sinne vei?
- Pörinä vei pitkälle, oli kuulemma korvia hivelevät saundit.

Olin kyllä aikaisemminkin pistänyt merkille, että Jööllä oli ollut jotain ongelmia autonsa pakoputken kanssa, mutta silloin se oli kyllä aidosti puhki. Tuota uutta viritystä en ollut kuullutkaan, sillä Jöö oli tullut tänään autoni vierelle kävellen. En ollut huomannut koko Mersua. No, kohta olisin perillä tuosta asiasta, sillä olinhan lupautunut Jöölle hommiin autoni suojausta vastaan.

- Voi perkele, mitä tuo tuossa tekee? Rambe kirosi parkkipaikallamme seisovaa kuorma-autoa.
- Varmaan samaa mitä mekin, odottaa lunta lavalle.
- Hähähää, ei odota pitkään Ramben pihalla.

Samassa isokokoinen mies oli loikannut ulos autostaan ja kiinni toisen kuorma-auton ovenkahvaan. Toisen kuorma-auton ohjaamossa tapahtumat etenivät nopeasti. Rambe oli äkkiä ratin takana ja aikaisempi kuski repsikan paikalla. Tämän jälkeen Rambe ajoi auton naapuritalon parkkipaikan perimmäiseen nurkkaan ja auton alkuperäinen kuski poistui kävellen. Rambe asteli hänen perässään takaisin omalle autolleen.

- Saitte siis sovittua, että sinä otat tämän kuorman, vai?
- Ihan helposti. Kysyin siltä, että haluaako hän lähteä kahville tuonne kirjainhuoltamolle nyt vai veisaako suku hänelle parin viikon päästä, hähähää.
- Menit siis taas pelottelemaan.
- Annoin vaihtoehdon, hähähää, osaan olla myös joustava, hähähää.
- Kuin rautakanki, totesin ironisesti.
- Noup, pituuteensa nähden se on hyvin joustava, ainakin meikäläisen käsissä. Olen ennemminkin yhtä joustava kuin sukunimeni Nokivasara. Se varsinainen kädessä pidettävä perintökalu nokivasara ei perkele taivu.

Minulle tuo kyseinen työkalu oli tullut tutuksi jo vuosia sitten enkä aliarvioinut sen voimaan Ramben käsissä. Sillä oli saatu aikaan paljon - eikä välttämättä vain hyvää. Traktori teki meidän jutellessa kuormaa, mutta jostain syystä tökki auton lavaa tavallista enemmän. Näin Ramben ilmeestä, että kohta on yksi traktorikuskin paikka auki. Seuraavan kolauksen jälkeen jätti loikkasi autosta ja harppoi traktorin vierelle. Loikkasin perässä ulos, sillä tunsin molemmat osapuolen, enkä halunnut jäädä paitsi mistään mielenkiintoisesta.

- Mitä helvettiä sinä traktoripiru oikein teet? Rambe raivosi.
- Näin mitä teit sille toiselle autokuskille. Me automiehet pidetään toistemme puolta, Pertti Pahvimaa vastasi.
- Me? Voi vittu, ei ole mitään meitä, on vain minä, sinä ja se kolmas paskahousu joka halusi pitää elämänsä. Jos näkemäsi ahdistaa sinua liikaa, niin voit mennä halailemaan tätä traktoriasi jonnekin mahdollisimman kauas täältä.
- Minä olen oikeasti aura-automies. Heitän vain keikkaa tällä traktorilla.
- Jäikö aura kiinni kynnykseen, hähähää? Päätit sitten ottaa traktorin ja lähteä kauhomaan lunta herra aura-automies, hähähää.

Pahvimaa alkoi papattaa kuin pahinkin papupata siitä miten hän on oman arvonsa tuntema Suomen paras aura-autokuski, eikä mikään traktorilla ajava nöösipoika. Hän esitteli jopa lompakostaan aura-autonsa kuvia Rambelle ja vakuutteli auraamisen olevan koko elämä, ei traktorilla ajaminen.

- Vähän kuin Grimmin satukirjaa kuuntelisi, hähähää, Rambe räkätti.
- Pitäisi jatkaa hommia, Pahvimaa yritti.
- Kuules sinä traktoripiru. Meillä on nyt yksi ongelma. Tiedätkö ne onnellisten kanojen munat?
- Joo´oh, olen minä niistä kuullut. Miten ne tähän liittyy?
- Aika perkeleen hyvin. Kotona odottava muija on näes tottunut onnelliseen munaan. Minä en nyt vaan ole perkele yhtään onnellinen kun autoani on kolhittu.
- Jaa…
- Kolme sataa tuohon kouraan, niin muija saa tänään vielä onnellista munaa, hähähää, Rambe ojensi kouraansa Perttiä kohti.
- Mitä vittua, että minä maksaisin sinulle kolme sataa?

Musta nokivasara kerkesi kopsahtaa kaksi kertaa, ennen kolmen satasen ilmestymistä Ramben ojossa olevaan käteen.

- Roskiskatoksesta löytyy vähän käytettyjä muovipusseja, teippaa sellainen tuohon rikkinäiseen ikkunaan, niin ei vedä niin pahasti, hähähää.

Pahvimaa katseli alahuuli väpättäen oven rikkinäistä ikkunaa. Mies yritti sanoa vielä jotain, mutta Rambe komensi miehen tekemään vaan kuorman loppuun, sillai nätisti ja lavanreunoja kolhimatta. Siirryimme pois traktorin viereltä ja seurasimme pihalta käsin kun Pahvimaa teki kuorman loppuun. Kerroin Rambelle, että taidan lähteä sisälle viettämään vapaa-aikaani. Kuorma-autossa istuskeleminen haiskahti liiaksi työltä, eikä sellaisen nuuhkiminen sopinut minun herkälle nenälle. Olin juuri lähdössä, kun parkkipaikalle kurvasi Maija Mäyris kolhitulla Yariksellaan. Maija ajoi meidän eteen ja veivasi ikkunan auki.

- Terve mulkut, osaako teistä kumpikaan sanoa käykö tähän autoon se uusi bensa?
- Hähähää, hyvin aloitettu, hähähää. Jos vilautat vähän nuorta piirakkaa kuin silloin viimeksi, niin saatanpa vaikka vastatakin, Rambe räkätti.
- Ei se jäänyt viimeksikään pelkkään vilauttamiseen, nuolemaan piti päästä, häpeä! Maija kivahti.
- Noin nuori ja niin pihi, hähähää.
- En minä ole pihi ja sitä paitsi nykyisin piirakkaani nuoleskelee poikaystävä.
- Hähähää, kait sinä nyt voit vanhalle Rambelle yhden mustikkapiirakan leipasta. Sitä nuollessa tulee kieli nätin siniseksi, hähähää.
- Tuota, mitä se vilauttaminen tarkoitti? utelin väliin.
- Hähähää, tuo nuori neiti kiusasi minua vilauttamalla mustikkapiirakkaansa aitauksensa yli, aika pervoa, hähähää, vilauttaa mutta ei anna ja antaa sittenkin, hähähää.

Bensa-asian kanssa kävi kuitenkin niin, ettei meistä kummallakaan ollut minkäänlaista tietoa siitä mikä bensa tuohon Yarikseen käy. Rambe tankkaa kuulemma vain dieseliä ja Rutinoff poltti kaiken mitä tankkiin sai menemään. Sen käyttöohjekirjassakin on maininta, että jos auto käynnistyy tankissa olevalla aineella, niin se ei ole vaaraksi moottorille eikä muillekaan osille.

Jos Närä olisi ollut paikalla, niin tieto olisi tullut sekunnissa. En kuitenkaan soittanut papparaiselle, vaan otin puhelimen ja surffasin googlen kautta oikeille sivuille. Hetken päästä meillä oli tieto, että kyseiseen 2001 vuosimallin Yarikseen voi kyllä tankata uutta E10 bensaa. Rambe katseli pää kallellaan touhujani ja kommentoi, että kyllä Maija sen tiedon olisi saanut helposti itsekin.

- Häh millä, en minä osaa netistä hakea mitään autojuttuja, Maija kummasteli.
- HTTP, hähähää, osaan minäkin hienoja termejä, hähähää.
- Täh? äimistelin Ramben heittoa.
- Hanki Tarpeellinen Tieto Perseellä, hähähää. Sitä kun vähän pyörittää huoltoaseman pihalla, niin sedät kyllä neuvoo, hähähää.



Jaska Pontti
Tutustukaa uuteen Jaska Pontti -kirjaan, mikäli kirjoitustyyli ja huumori kolahtaa. Ellette halua ostaa sitä itselle, niin kiusatkaa sillä vaikka kirjan arvoista tuttavaa.

Nyt on myös mahdollista seurata www.rutinoff.net sivuston kuulumisia ja lukea tarinoita Facebookin Rutinoff-ryhmän kautta. Rutinoff Facebookissa








© Rauno Vääräniemi