Etusivulle
Rutinoffin kuskin tarinat
takaisin tekstipohjaiselle sivulle
Korvikeautojen koeajot

20.3.2011

Pakoputkinuuhku


Pihalla Heinin Bemarin vierellä seistessäni tajusin äkkiä yhden ikävän asian, olin lähdössä kotia kohti ilman autokyytiä. Olin tullut tänne pönäkän onnikkakuskin kyydillä ja nyt Aimo oli kotona ja bussi parkissa. Kyllähän meille päin busseja meni, ihan viereenkin, mutta minä en sellaiseen tulisi astumaan kahta kertaa samana päivänä. Aloin välittömästi käydä läpi eri vaihtoehtoja. Tomppa voisi ajaa minut kotiin mittari päällä, mutta haluanko todella sitä? Vilkuilin myös muodollisesti pätevää Heiniä – voisiko siinä olla ratkaisu kyytipulmaani. Tuijottaessani naista ajatuksissani, tämä avasi suunsa:

- Siitä Rutinoffista vielä.
- Niin, se on sellainen kaksiovinen Bulgariassa valmistettu automaailman pikkujättiläinen ja täydellinen kulkupeli ilman ylimääräisiä hilavitkuttimia.
- Ethän nyt sekoita sitä vanhaan tonnikaksisataseen lateen?
- Ei se ole mikään Lada, usko jo neiti autonasentaja.
- Se on siis nyt jossain Vantaalla vai?
- Kyllä, Rukassa.
- Minun pitää lähteä käymään Kontulassa ja Vantaa on ihan matkan varrella, saat kyydin kotiin jos pääsen näkemään sen Rutinoffin.

Tilannehan ratkesi kuin amerikkalaisessa leffassa. Kiirehdin nopeasti vastaamaan ja kertomaan, että suunnitelma sopi minulle erittäin hyvin. Tomppa tärisi vieressä ja yritti saada itseään kuljettajaksi minun kotimatkalle. Partahöhlä perusteli sitä sillä, että hänellä on tästä kolmikosta eniten ajokokemusta. Säälittävä yritys päästä Bemarin puikkoihin katkesi kahteen asiaan. Ensinnäkin Heini ilmoitti, että hänen autolla ajaa katsastusmiehen lisäksi vain hän. Toinen seikka oli parkkipaikalle saapastellut Romu-Reiska, joka oli kuullut Tompan kommentin.

- Voi yhden kerran mitä näpertelyä tuollainen amatöörien itsensä kehuminen on. Annatte homman todelliselle ammattimiehelle, niin ei tule kenelläkään pipiä matkalla.
- Reiska, mitä mies? ilahduin hänen näkemisestään.
- Oletko laittanut jo paperit ammattikouluun, että saataisiin sinustakin kovanluokan ammattimies?
- En, makaan yhä himassa päivät ja mietin mikä minusta tulisi isona.

Reiska oli kuten ennenkin, päällä samat haalarit ja jalassa tutut kumisaappaat. Päähineenä tuolla ikuisella amiksella oli vanha virttynyt lippalakki. Myöskään hänen puheet ja omat kehut eivät olleet muuttuneet mihinkään. Reiskan keskusteluja kuunnellessani muistelin hänen puhuneen muuttamisesta jo silloin kun itse muutin. Päätin tiedustella siitä häneltä.

- Miten se sinun muuttohomma edistyy, kerroit aikoinaan muuttavasi pian johonkin kalliille asuinalueelle.
- No nyt näppäsi, meille pukkasi asunto ihan täysin yllättäen ja millainen asunto.
- No millainen?
- Sellainen mihin kouluja käymättömillä ei ole mitään saumaa. Paikka on vain todellisille ammattimiehille, joten en voi salassapitopykälien takia paljastaa sitä edes teille.
- Anteeksi, ymmärsinkö oikein, että te olette käynyt ammattikoulun, minkä linjan? Heini puuttui keskusteluun.

Reiska käänsi katseensa nuoreen naiseen ja mittaili tätä päästä varpaisiin useammankin kerran. Tiedän hänen suhtautumisen naisten ammattitaitoon. Reiska ei luottanut teknisissä asioissa naisiin, ellei se koskenut niinkin teknistä asiaa kuin tiskaamista tai ruoanlaittoa.

- Olen ammattikoulusta valmistunut autonasentaja, siihen ei kuka tahansa pysty. Vain parhaista parhaat hyväksytään opiskelemaan tuota maailman tienpäällä pitävää alaa. Meillä on suuri vastuu tästä maailmasta ja sen talouskehityksestä.
- Vau, Heini huokaisi.
- Toki teen paljon muutakin, viimeksi restauroin Kiinan muurin.
- Oho, ei siitä ole ollut kyllä missään uutisissa.
- Eipä niin, sen kun tekee ammattimies, niin äkkinäiset eivät edes suurennuslasilla huomaa sen restaurointia. Taitoa nääs tyttökulta.

Odotin kokoajan, että Heini pudottaa pommin ja kertoo olevansa myös autonasentaja. Näin ei kuitenkaan käynyt, enkä minäkään paljastanut hänen ammattiaan. Kyllä se paljastuisi ajastaan, siitä olin ihan varma. Tulevaa asuinpaikkaa Reiska ei suostunut paljastamaan, ei sitten millään. Muuttoajankohta sen sijaan olisi aivan näillä näppäimillä.

- Rambella on nykyisin koppiauto, siltä voisi saada kuljetuksen edullisesti, kerroin Reiskalle.
- Pyh, tehdä näppään muuton Mazdalla. Se mikä ei mahdu japanilaiseen tilaihmeeseen, poltan tuossa pihalla.
- Mahtaa tulla iso rovio, käh, käh, käh, Tomppa alkoi käkättää.

Romu-Reiska kääntyi katsomaan pilkkutaksikuskia kuin uutta autoa, joka oli yltä päältä ruosteessa.

- Ajapas ensin tuohon suuntaan miljoona ja saman verran takaisin, niin aletaan sen jälkeen keskustella kuin ammattimies toiselle ammattimiehelle.
- Mi-miinää olen kyllä ammattipilkkutaksikuski, ihan varmasti olen. Me-meillä on paljon haukkumanimiäkin, kuten kylttitoope, sikapilkkuniska, pilkkureki, pilkukka ja fukjuu.
- Säälittävää, katsos kun todellinen ammattimies on vain pelkkä amis ja siinä kaikki.

Heini hymyili sen näköisenä, että hänen teki mieli sanoa jotain, mutta neito oli viisaasti hiljaa. Vilkuilin kelloa ja kysyin Heiniltä, että voisimmeko lähteä matkaan. En jaksa seisoskella koko päivää pihalla, kun kotona odottaa sohva ja uusin Sumuvalo-lehti. Tämä sopi vuokralaiselleni ja nainen istahti saman tien autonsa ratin taakse. Lähdin kiertämään autoa, tarkoituksena istahtaa apukuskin paikalle, kun totesin yllättäen jääneen jonossa toiseksi. Apukuskin paikalle singahti Reiska.

- Istuhan taakse, jonkun pitää lähteä neuvomaan miten sieltä kaukaa pääsee pois.
- Minulla on navigaattori, Heini vastasi.
- Olkoon vaikka reparaattori, mutta minun opeilla ja reiteillä matka sujuu nopeammin ja taloudellisimmin. Tulin juuri taloudellisennopeanajonkursseilta.
- Sinä, siis olitko sinä opettelemassa taloudellista ajamista? riemastuin.
- Pidin sen kurssin miljoonalle kiinalaiselle, kun siellä Pekingissä on niin paljon autoja ja matkanteko hidasta.
- Oliko se kurssi Kiinassa?
- Kuusamossa.

Minun oli vaikea pitää pokkaa, kun Reiska innostui selittämään miten hän kävi hakemassa tehtaalta sata Rolssia ja ajatti niillä kiinalaisia pohjoisten järvien jäillä. Porukkaa oli ollut niin paljon, että Kuusamossa aurattiin kaikki vesistöt lumista paljaaksi ja siellä ne kiinalaiset suhasivat kuukauden päivät yötä päivää – sakkia kun oli niin paljon.

- Oli meillä yksi ongelma, Reiska ilmoitti.
- No, loppuiko bensa?
- Ei, vaan kiinalaisia varten meidän piti pystyttää Kuusamoon tuhannet liikennevalot lisää. Eivät osanneet muuten ajaa keskustassa, kun siellä oli niin vähän liikennevaloja.
- Tuhannet, ehehee.
- Rakennettiin niiden vaatimaa virrankulutusta varten ylimääräinen voimalaitos, mutta se nyt oli sellaista väliaikapuuhastelua muun urakoinnin ohella.
- Minne se Kuusamon mies on oikein menossa? Heini tiedusteli.

Reiska ilmoitti tulevansa mukaan viemään minua kotiin. Hän taputteli Bemarin kojelautaa ja kertoi tällaisten nykyautojen tekniikan olevan niin monimutkaista, että jos autoon tulee matkalla vika, nainen on silloin enemmän kuin pulassa. Heini kysyi heti perään että mitä sitten jos nainen on vaikka käynyt ammattikoulun autonasentajalinjan ja ollut luokkansa paras. Reiskaa moinen kommentti hymyilytti niin, että hän totesi vain, että voihan sen Nalle Puhin piirtää teräsmieheen, mutta siinäkin se kelpaisi vain unileluksi kainaloon.

Heini kohautti olkapäitään ja starttasi M kolmosensa. Huomasin takapenkiltä käsin miten Reiska oikein hytkähti tajutessaan millainen voimanpesä auton keulalla on. Pääsimme lähtemään pihalta hiljaisuuden vallitessa, mitä nyt Tomppa heilutteli peukaloaan siihen malliin, että olisi ollut tulossa kyytiin. Matkan ensimmäisissä mutkissa minun oli pakko ihastella miten taitavasti nuori nainen luistatteli takavetoisella autollaan. Isommalle tielle päästyämme Bemun kone murahteli jo vähän kuuluvammin. Minun oli pakko myöntää, että kyllähän se kuulosti paremmalta mitä pienen neloskoneen säksätys. Tuollaisen äänen kun saisi omaan 1.1 litran Rutinoffiin, niin naapurikateus nousisi toiseen potenssiin. Voisihan sitä tietysti nauhoittaa käyntiääntä toisesta autosta ja toistaa sitä vaikka kaiuttimen avulla oman auton konepellin alta.

Matka joutui hienosti. Heini ajoi suhteellisen reippaasti ja Reiska keskittyi hymisemään jotain itsekseen. Käytin tilaisuuden hyväksi ja rentouduin takapenkillä. Hyvä ja vakaa olotilani keskeytyi heti kehä kolmosen alussa. Heini oli ajanut sitä kautta Reiskan ohjeita noudattaen. Tien varressa oli hätävilkut päällä Nissan Almera, jonka naiskuski viittoili ohiajaville autoille. Meidän edellä ajaneet painoivat ohi, mutta Heini pysäytti Bemunsa Almeran taakse. Reiska oli ulkona jo ennen kuin auto kerkesi kunnolla pysähtyä. Me muut loikkasimme ulos vasta kun auto ei enää liikkunut.

- Voi yhden kerran, tännekö se on tienposkeen Ratsuni jäätynyt? Reiska kailotti.
- Minä, minä en tiedä, se vain sammui tähän, nainen levitteli käsiään.
- Joo, sininen Almera, juu, Reiska hymisi.
- Ei kait se väri autoa hajota, kommentoin väliin.
- Niin sitä voi amatööri ja tumpelo luulla. Sitä on kuule paljon tutkittu eri yliopistoissa miten auton väri vaikuttaa niiden vikatiheyteen. Esimerkiksi omassa vihreässä Mazdassa vikatiheys on nolla, vihreät japanilaiset Mazdat eivät mene rikki.

Heini hymyili Reiskan jutuille ja pyysi lupaa istua Almeraan kuljettajan paikalle. Hän kyseli vähän omistajalta lisätietoja ja kokeili startata autoa. Startti pyöritti, mutta auto ei käynnistynyt. Heini kertoi STOP-valon palavan ja kuljettajan mukaan se oli syttynyt samalla kun auto oli sammunut. Kuljettaja kertoi vain painaneensa kytkimen pohjaan ja auto oli sammunut siihen. Heinin siirtyessä seuraavaksi tutkimaan moottoritilaa, Reiska asteli auton taakse ja alkoi nuuhkia pakoputkea.

- Kakkako haisee? tiedustelin herra nuuhkulta.
- Voi yhden kerran miten se tietämättömyys taas pölisee hilseen lailla pitkin tien piennarta, Reiska puisteli päätään.
- En minä mitään tiedäkään.
- Sitä kuule ei amatööri arvaa mitä kaikkea ammattimies saa selville pelkkää pakoputkea haistelemalla.
- Siis vähän niin kuin koirat, vai?

Reiska murahti vain jotain ja jatkoi pakoputken nuuhkuttamista. Välillä hän veti ilmaa auton viereltä ja välillä taas pakoputkesta, kuulemma vertailun vuoksi.

- Ensinnäkin, auton moottorissa on öljyt alle alarajan ja taitavat olla parin vuoden takaiset.

Samassa kuului Heinin ääni auton etupuolelta.

- Täällä on ainakin öljyä ja vettä niin kuin pitää ja öljyt on kuulemma vasta viikko sitten vaihdettu.

Vilkaisin saman tien Reiskan ilmettä, mutta mies ei ollut moksiskaan äsken kuullusta kommentista. Mutisi vain jotain itsekseen, että kun naisen laittaa asialle, niin saa kohta mennä itse perässä. Haisteltuaan vielä hetken pakoputkenpäätä, Reiska ilmoitti nokkaremmin tulleen tiensä päähän ja ilman sitähän ei kone laula. Suoristettuaan haalareiden lahkeet, hän lompsi auton omistajan juttusille.

- Nokkaremmi kaput, ropelo stop ja sitä rataa.
- Voi kauhea, miten se ketju nyt voi niin mennä poikki? omistaja parahti.
- Ketju? Reiska hölmistyi.
- Sanoin juuri rouvalle, ettei ainakaan hihna ole mennyt poikki, kun tässä on jakopää ketjuvetoinen, Heini hymyili.
- Ketju? Reiska toisteli itseään.
- Jo kahdeksankymmentäluvun lopulla Sunnyyn tuli ketjukone, Heini kertoi.
- No tuota…

Reiska alkoi nyt nuohota konepellin alustaa, häädettyään ensin Heinin ja omistajan pois. Sielläkin hän lähinnä vain nuohosi nenällään eri paikkoja. Tällä välin Heini ja auton omistaja olivat siirtyneet Bemarin lämpöön. Seurasin itse Reiskan puuhastelua, en oppimis- vaan lähinnä huumorimielessä. Aikaa kului enkä ollut saanut moneen hetkeen enää yhtään nasevaa vikaa, joten päätin kysäistä missä mennään:

- Missä vika kun Nissan ei kiidä?
- Älähän pölise, menee ajatus sekaisin. Normaalisti näppäisin tämän kuntoon parissa sekennissä vasemmalla kädellä, mutta nyt tuo läheinen itäraja häiritsee.
- Hei, me olemme vasta Kehä kolmosella.
- Tuulee idän suunnasta.

Reiska tutkaili vielä auton alustaa, kävi läpi kaikki renkaat, renkkasi hansikaslokeron kantta ja kävi testaamassa vielä auton takapenkinkin. Onneksi Heini tuli pelastamaan tilanteen auton omistajan kanssa. Heini istahti kuskinpaikalle ja starttasi. Hetken pyöritettyään kone pörähti käyntiin punainen vikavalo loistaen. Heini sammutti moottorin ja käynnisti sen hetken päästä uudelleen. Nyt se käynnistyi, kuten kuuluikin.

- Kampiakselin asentotunnistin, veikkaisin, Heini sanoi.
- Täh? Reiska hölmistyi.
- Tyyppivika ja tähän yksilöön sitä ei ole omistajan mukaan vaihdettu.
- Miten sinä muka voit tietää sellaisesta tunnistimesta, soititko Sumuvalo-lehteen?
- Katsoin kortilla tuolla omassa autossa.
- Hähää, sitähän minäkin, että puhdas arvaus, Reiska nauroi päätään pyöritellen.

Heini opasti rouvaa ajamaan suoraan kotiin ja huomenna lähimmälle korjaamolle, kyllä ne siellä tietävät mitä tehdä. Reiska puolestaan mutisi, että hän olisi kyllä sellaisen tunnistimen kalibroinut helposti kohdilleen, mutta kun ei ollut omia työkaluja mukana. Sitä kun ei ammattimies tee mitään ilman Bliteman luotettavia ja kalibroituja työkaluja. Rouva lähti matkaan Almerallaan ja me pakkauduimme takaisin Bemariin. Pääsimme Lahden moottoritielle, ennen kuin Reiska avasi suunsa.

- Miten se isi antaa neitosen ajella näin tehokkaalla autolla?
- Tämä on kyllä minun oma.
- Tulee varmaan aika paljon korjaamopäiviä, eikö näistä hajoa käytännössä koko voimansiirto sadassa tuhannessa.
- Ei yhtään seisontapäivää ja tekniikka kestää kyllä.

Loppumatkan Reiska murjotti, muka iski yllättävä nuha ja kurkkukipu. Pääsimme lopulta meidän parkkipaikalle, jossa Heini nousi tutkailemaan Rutinoffia. Päästin hänet ottamaan kylmät tyypit ja kurkkimaan konepellin alle. Aikansa autoani tutkittuaan hän totesi, ettei ole eläessään nähnyt mitään vastaavaa. Tyrkytin koeajoa, mutta nuori nainen pyöritteli päätään.

- Lisään listaani ”ei koskaan” kohtaan Rutinoffilla ajon.
- Ihan sama, kateellinen olet kuitenkin, heitin takaisin.
- Soon moro, vuokrarahat tulevat tilille kuten on sovittu, nähdään!
- Heipä hei ja Reiska, älä nyt enää viitsi murjottaa!

Reiska ei vastannut mitään ja kohta amiskaksikko oli poistunut pihasta.



Jaska Pontti
Tutustukaa uuteen Jaska Pontti -kirjaan, mikäli kirjoitustyyli ja huumori kolahtaa. Ellette halua ostaa sitä itselle, niin kiusatkaa sillä vaikka kirjan arvoista tuttavaa.

Nyt on myös mahdollista seurata www.rutinoff.net sivuston kuulumisia ja lukea tarinoita Facebookin Rutinoff-ryhmän kautta. Rutinoff Facebookissa








© Rauno Vääräniemi