Etusivulle
Rutinoffin kuskin tarinat
takaisin tekstipohjaiselle sivulle
Korvikeautojen koeajot

20.2.2011

Pikaiset vuokralaisehdokkaat


Seisoimme Tompan kanssa molemmat hölmistyneinä asuntoni ovella. Tomppa tuijotti rappuun suu auki ja minä pidin ensimmäisen mahdollisen vuokralaisen kenkiä kädessäni. Tovin ihmettelyn jälkeen tulin siihen tulokseen, että näitä kenkiä ei tulla hakemaan – koskaan. Ojensin ne lopulta Tompalle ja käskin ottaa mukaansa.

- Sehän juoksi, sukkasillaan, Tomppa totesi.
- Varmaan lääkkeen ottamisen aika tai jotain, kohautin olkapäitäni.
- Sanoitko sille jotain?
- Ihastelin se Servoletti-tekstiä, kun vaatimalla vaati, että pitää kommentoida hänen pukeutumistaan. Taisin lopuksi kuitata jotain siihen suuntaan, että tehdäänkö niitä samassa tehtaassa kuin Nivoja.
- Aaaaargh, käkäkäkäkääää, Tomppa pillastui.

Lyhyen esityksenä aikana Tomppa kerkesi vedellä filtterit sieraimiinsa, haistella hikinauhan ja nuolla kankaista nenäliinaansa. Lopulta höhlä pilkkutaksikuski rauhoittui ja alkoi selittää:

- Kaarlo on juuri erotettu kommunisteista. Tai, onhan siitä jo viisi vuotta, mutta se ei ole päässyt siitä vieläkään yli.
- Eihän tässä ole kyllä minun mielestäni kyse politiikasta eikä aatteesta vaan asuntoni vuokraamisesta.
- Se viittaus vanhaan rakkaaseen Nivaan sai Kaarlon pois tolaltaan, nyt se joutuu varmaan taas laitokseen.

Tompan puheista kävi selville, että kommunisteista erottamisen lisäksi Kaarlolta oli viety vanhojen toverien toimesta Niva, vaikka auto oli ollut miehen oma. Tämän jälkeen luhistunut ex-kommari oli ostanut vanhan Datsunin, joka oli vaihtunut vasta korealaiseen Servolettiin. Siitä Kaarlo oli saanut kuulla joka kerta huoltoasemalla käydessään. Hänelle oli kuittailtu, että sieltä se Amerikan vinosilmä taas tulee. Lisäksi porukka oli kuittaillut, että tilaako mies nykyisin riisikebabin tosiaankin ilman kebab-lihaa?

- Ei tullut mieleen varoittaa minua tuosta pöljästä?
- Luulin teidän puhuvan vain asunnosta.
- Arpajaisissako olet älysi saanut?
- Mistä arvasit? Tompan naama vääntyi hymyyn.
- Täh?
- Äiti sanoi aina, että poika se on saanut arpajaislahjana aivot, kun muut halvat palkinnot olivat lopussa.

Muistutin Tomppaa, että en todellakaan ole keskustelematta autoista mikäli joku aloittaa keskustelun mainitusta aiheesta. Tulin maininneeksi hänelle vielä, että vaihtaa vaan ammatin riksakuskiksi, mikäli vierastaa jotenkin auto-aihetta. Tomppa pyöritteli nopeasti päätään ja vakuutteli, että hän kyllä haluaa puhua aina autoista, varsinkin jos aihe vaan jotenkin sivuaa pilkkutakseja.

Samassa rapun ovi kävi ja joku alkoi nousta rappuja ylöspäin. Tomppa höristeli korviaan ja sihisi minulle, että minun tulisi mennä asuntooni. Hänen tehtävänään oli ottaa vastaan tuleva vuokralainen ja opastaa tämä soittamaan ovikelloa. Tekisin kuulemma huonon vaikutuksen, jos norkoilisin nälkäisen näköisenä ovella. Tein kuten pyydettiin ja vetäydyin oven taakse. Sain odotella sisällä muutaman minuutin ennen ovikellon soittoa. Avasin oven ja totesin katselevani nyt aika hyvännäköistä ikäistäni naista.

- Liisa Liikahieru, nainen ojensi kätensä.
- No, köh, perkele, Rutinoffin kuskihan se minä.

Purin hammasta ja tuijotin varmuuden vuoksi naisen ohi rappuun, jossa Tomppa pomo punoitti kuin Talbotin keittänyt moottori. Sain onneksi koottua itseni ja kysyin naiselta:

- Tulit katsomaan asuntoa, itsellesikö?
- Kyllä, etsin itselleni ja koiralleni uutta kotia.
- Koira, millainen koira?

Nainen astui sisälle asuntooni, laski olkapäillä keikkuneen laukun lattialle ja nosti sieltä mustan Chihuahuan.

- Killeri, paikka!

Koira jäi niille sijoilleen emäntäänsä katsellen. Tämän jälkeen nainen istutti koiran laukun viereen, kuin näyttääkseen miten tottelevainen koira on. Minä en ollut tullut ajatelleeksi, että joku tulisi vuokraamaan asuntoa koiransa kanssa. Muistan kyllä Ramben lakimiehen laatimassa vuokrasopimuksessa olleen jonkun pykälän lemmikeistä, joten sen suhteen oli sama vaikka naisella olikin koira lemmikkinä.

- Miten tuon kanssa matkustaminen? kysyin naiselta.
- Tuon? Tuon nimi on Killeri.
- Miten Killerin kanssa matkustaminen onnistuu? Sitä ei varmaan tarvitse laittaa farmariauton takaosaan?
- Ei, Killeri kulkee mamin olkapäillä kassissa ihan joka paikkaan ja me matkustamme julkisilla.

Huokaisin helpotuksesta, sillä nyt ei ainakaan kukaan ryntää sukkasillaan ulos asunnosta jos heitän kommentin jostain automerkistä. Koirista minulla ei ollut juuri sanottavaa eikä suuria rotuennakkoluuloja, joten siinä suhteessa karvajalat olivat ainakin minulle neutraali keskustelun aihe.

- Miten sinä Tompan tunnet? kysäisin naiselta.
- Me seurusteltiin kerran.
- Köh, onko Tomppa siis saanut joskus … pitää naista kädestä?
- Aika lyhyen aikaa, mutta mistä sinä tunnet Tompan?

Kerroin höhlän olevan naapurini tai entinen sellainen. Mainitsin, että olen autojen kautta tutustunut tuohon pilkkutaksikuskiin, mutta emme ole kuitenkaan mitään bestiksiä. Nainen nyökytteli päätään ja lähti tutkailemaan asuntoa koira kintereillään. Kävelin jonossa kolmantena ja vastailin Liisan kysymyksiin. Vuokrasta keskustellessamme mainitsin, että naisella ei varmaan mene rahaa autopaikan vuokraan, kun ei kerran omista autoa.

- Ei kait täällä ole jotain pakkoa maksaa autopaikasta?
- Ei suinkaan, vaan jokainen saa tehdä miten haluaa autopaikan suhteen. On täällä paljonkin sellaisia asukkaita, joilla ei ole ollut koskaan autoa.
- Eikä tule! Minä tulen tekemään kaikkeni, että yksityisautoilu verotetaan loppuun.
- Loppuun?
- Kyllä, työni on keksiä yksityisautoilua vähentäviä veroja. Minä, minä olen ajatellut laittaa kaiken vielä paremmaksi, nainen hymyili kuin Lada-mies ensimmäistä toimivaa ohjaustehostinta kokeiltuaan.
- Niin?
- Verotan yksityisautoilun loppuun, eikö olekin ihanaa?
- Tämän asunnon vuokrahinta nousi juuri tuhanteen kuuteensataan euroon, ilmoitin pokkana.
- Siis kuukaudessa tuhatkuusisataa euroa?
- Viikossa, kiristin ruuvia.

Vierailu loppui siihen naisen pakattua koiransa laukkuun ja lähdettyä asunnosta ovet paukkuen.

- Koiravero kolmeen tonniin, huusin naisen perään rappuun.

Tomppa puolestaan punoitti kuin paloauto rappujen ylätasanteella.

- Oletko suunnitellut alkaa palomieheksi? murahdin kysymyksen.
- Mi-mi-miten minä sellaiseksi…
- Punoitat kuin niiden käyttämä autokalusto.

Tomppa änkytti jotain siihen suuntaan, että olin nyt heittänyt pihalle erittäin vakavaraisen ja luotettavan vuokralaisen. Vittu, nämä idiootit taisivat olla kaikki jotain Tompan tuttuja tai jopa peräti sukulaisia, manailin mielessäni tuota varmaa vuokralaista. Se on tasan kyllä niin, ettei meikäläisen omistamassa asunnossa asu vuokralla kukaan joka vastustaa yksityisautoilua, ainakaan niin, että minä tiedän sen.

- Liisalta minä sain sitä mitä mistään muualta en ole saanut, Tomppa voivotteli.
- Pääsit siis kerran pukille vai?
- Ei kun satasen Talbotin bensoihin.
- Kuinka pitkään te seurustelitte?
- Jotain kuutisen…
- Vuottako?
- E-eeh … tuntia.

Keskustelumme katkaisi alempana asuva Ping Pong, tuo itäisen maan ei niin viisas mies. Hymy naamalla hän käveli eteeni ja tälläsi kouraan puisen riisikipon. Vilkaisin sitä ja totesin siinä olevan riisien lisäksi myös kanaa ja jotain vihanneksia. Tiesin hänet hyväksi kokiksi, joten tuollainen kipollinen oli oikein tervetullut välipala.

- Lutinoffin kuski, kiva nähdä sinua.
- Kuin myös. Miten täällä on mennyt?
- Helmo menny, se Läkäpää laulaa lapussa kaikki yöt.
- Naulaa sen kieli lattiaan.
- Betonilattia, naula ei toimi.
- Loppaa se.
- Loppaa?
- Roppaa se.
- Kenen loppaan?

Lyhyen vääntämisen jälkeen sain hänet ymmärtämään, että tarkoitin proppaamista iskuporakoneen avulla. Ohjeeni miellytti Ping Pongia, sillä tämä ei ollut tullut edes miettineeksi sitä, että hullusta naapurista voisi hankkiutua eroon väkivallalla. Tosin hetken mietittyään hän tuumasi, ettei vaimo anna lopata ketään lappuun.

- Entä Honda, miten se japanilainen ruoste on liikkunut?
- Kulja Honda, pitää kohta vaihtaa toiseen.
- Mitä olet ajatellut seuraavaksi?
- Kolean sedania.
- Kannattaisi hankkia täällä Suomessa joku muu kuin kolea auto, sellainen jossa toimii lämmityslaite.
- Keu, keu, Ping Pong vastasi ja nauroi leveästi päälle.

Ping Pong kertoi vanhan 1998 Accordin olevan jo aika lailla tiensä päässä. Korjauskustannukset olivat kuulemma jo Aasian maiden talouskasvun luokkaa, siis niiltä ajoilta kun siellä päin maailmaa meni lujaa. Nyt hän oli iskenyt kierot silmänsä Hyundai Sonataan. Auton vaihdossa oli vain pieni mutta, liisikipon pohjalle ei ole kertynyt säästöjä niin paljon kuin auton vaihtoon tarvitsisi. Lohduttelin miestä, että onhan hänellä vakituinen työpaikka ja pankista saa kyllä rahaa ja auton voi ostaa myös osamaksulla.

- Velka pelkele! Osta Volga, ota velka, velka jää muttei kestä Volga, Ping Pong vastasi ehdotukseeni.
- Ei kun Hyundai. Et sinä täältä enää mistään voi Volgaa ostaa tai jos voit, niin se on jo kivitalon hinnoissa oleva entisöity museoauto.

Keskustelumme lomassa raput oli kiivennyt ylös tuhti mies, joka puuskutti naama punaisena pitkän tovin. Saatuaan hengityksensä tasaantumaan mies kääntyi Tompan puoleen.

- Et maininnut mitään siitä ettei täällä ole hissiä, vitun riuku!
- Käh, käh, käh, mitä ei ole niin sitä ei tarvitse mainita.
- Pidä perkele tunkkisi, vitun taksiapina!

Sen sanottuaan paksu mies lähti laskeutumaan rappuja. Alaspäin meno näytti sujuvan jo huomattavasti kevyemmin ja kohta alaovi kolahti.

- Kuka tuo oli?
- Isä.
- Eikä?
- Joo, äitee tekee ruoan kerman ja voin kanssa.
- Oliko siis isäsi tulossa minulle vuokralaiseksi? Missä vanhempasi nyt asuvat?
- Oli ja isä asuu äitin kanssa kotona.

Keskustellessani Tompan kanssa selvisi, että hänen vanhempansa asuvat aika kaukana ja isänsä on saanut töitä Santahaminan saarelta. Hänen uusi työnsä on olla maamerkkinä saarella. Tästä olisi erittäin lyhyt työmatka, kun Santahaminan bussi kulkee vierestä ja kyseinen saari näkyy parin sadan metrin päässä olevasta rannasta.

Koska tämä puolituntinen, mikä oli varattu Tompan isälle, meni minuuteissa, jäi minulle vielä hyvin aikaa vaihtaa kuulumisia Ping Pongin kanssa. Itäisen maan ei niin viisas mies oli erittäin surullinen siitä, että olin muuttanut pois. Hänen mukaansa oli kiva, kun olin lähes aina kotosalla ja otin yhteen hullun ämmän kanssa, se kuulemma voitti välillä jopa karateleffat. Omituiset ystäväni olivat myös kuulemma elämän suola myös hänelle, siis ikkunan toiselta puolen katseltuna. Olin jutellessamme katsellut useamman kerran viereisen asunnon nimikylttiä, jossa luki Pahvimaa. Ei siinä ennen ketään Pahvimaata asunut. Kuin tilauksesta kyseinen ovi raottui hieman ja ovenrakoon työntyi paksu nenä, joka alkoi nuuhkia ilmaa.

- Sekaan vaan nenä ja koko mies, huikkasin ovelle päin.
- Hajaantukaa, täällä pukkaa keikkaa, ovenvälimies vastasi.
- Pukkaa sekaan vaan ja esittäydy kuin mies, jatkoin houkuttelua.

Ovi sulkeutui hetkeksi ja varmuusketjun jälkeen se avautui, paljastaen talvitamineissa olevan isomahaisen miehen. Miehen astuessa rappuun, totesin hänellä olevan kädessään iso kahvimuki ja lihapiirakka. Vähän epäluuloisen oloinen mies kierrätti katseensa rapussa seisovissa, ennen kuin avasi suunsa.

- Pistän kattovilkut päälle niin saatte hypätä hankeen.
- Anteeksi, oliko nimesi vilkku vai hanki? heitin takaisin.

Isomaha jäi tuijottamaan minua suu auki kuin vasta tyhjennetty kuorma-auton lava.

- Jaa?
- Rutinoffin kuski, tälläsin kättä miehelle.
- Niin, Pahvimaa, Pertti, aura-autonkuljettaja omassa korkeudessaan.
- Älä, sinäkö se huolehdit ettei minulla ole kengät täynnä lunta?
- Puuh, en minä jalankulkuteitä auraile, niitä hommia tekee kaikenmaailman nöösipojat joilla ei ole asiaa oikeiden aura-autojen ratin taakse.
- Ajan minä autollakin.
- Taidat olla sitten niitä mulkkuja, jotka eivät anna tietä kun minä omassa korkeudessani tulen taakse ja yritän päästä ohi.
- Ohi, aura-autollako?
- Ei kait niitä muuten teitä voi ajella ellei niitä ole ensin kulkenut minun ohjaamani aura-auto. Kyllä te pikkuautojen kuljettajat olette sitten yksinkertaista sakkia. Kun kengät täyttyvät lumesta, niin aivot jäätyvät.

Herra P. Pahvimaa osoittautuikin erittäin itsetietoiseksi aura-autonkuljettajaksi. Hän ajaa aura-autoa kesät talvet, kesäisin vain aura ylhäällä. Se on kuulemma niin, että tosi auramies ei ota auraa pois keulalta koskaan, nostaa vain ylemmäksi hangen kadotessa alta.

- Siitä varmaan maksetaan paljon, meinaan kun on niin tärkeä tuo teikäläisen duuni.
- Kyllä, kansanedustajat ajelevat vihreinä perässä kun tietävät miten aura-autokuski tienaa tuplaten sen minä ravattipellet.
- Oli kiva tavata, tiedän nyt kuka pitää tiet puhtaina lumesta.
- Minä en sanoisi samaa, vituttaa katsella teikäläisiä samalta korkeudelta, luulette vielä kaveriksi.
- Näkemiin, toivottelin hänelle.
- Hörps, Pertti hörppäsi kupistaan ja poistui rappusiin.



Jaska Pontti
Tutustukaa uuteen Jaska Pontti -kirjaan, mikäli kirjoitustyyli ja huumori kolahtaa. Ellette halua ostaa sitä itselle, niin kiusatkaa sillä vaikka kirjan arvoista tuttavaa.

Nyt on myös mahdollista seurata www.rutinoff.net sivuston kuulumisia ja lukea tarinoita Facebookin Rutinoff-ryhmän kautta. Rutinoff Facebookissa








© Rauno Vääräniemi