Etusivulle
Rutinoffin kuskin tarinat
takaisin tekstipohjaiselle sivulle
Korvikeautojen koeajot

6.2.2011

Kermaperseet


Kehä ykkösen rampilla bussin takaa alkoi kuulua epämääräistä mölinää ajosuunnan muuttumisen vuoksi. Aimo karjui kuljettajan jakkaralta, että ei laskuta yhtään ylimääräistä tästä lenkistä, joten jokainen on hyvä ja pitää turpansa kiinni, niin ei tule luunmurtumia. Myllikän Shellin jälkeen oli tienvarressa musta Bemari hätävilkut päällä ja Aimo pysäytti linjurinsa sen kohdalle. Avattuaan etuoven, hän huusi:

- Satasella lähimmälle korjaamolle ja kympillä stadiin!

Auton luona pyöri nuorehko pariskunta, nainen oli kuin suoraan plastiikkakirurgian osaston harjoituskappale ja mies pitkä ja laiha kuin nälkävuosi. Nainen asteli töröhuulineen linja-auton etuovelle, katsoi Aimoa ja sanoi:

- Me emme ole tottuneet käyttämään julkisia kulkuneuvoja.
- Emme olekaan kulta, naisen takana seisova mies peesasi.
- Krööh, en minä sitä kysynyt. Onhan teistä kumpikin ollut joskus ensimmäisen kerran mulkussa kiinni, krööh.
- Entä auto?
- Hinaan sen satasella Laakkoselle.

Tuumasta toimeen ja kohta Bemari oli linja-auton takana hinausliinan jatkona. Pariskunta yritti mennä istumaan autoonsa, mutta Aimo kröhisi ja komensi naisen linja-autoonsa. Sen hän perusteli itse keksimällään lakipykälällä, jonka mukaan hinattavassa ajoneuvossa sai olla vain kuljettaja. Hampaitaan kiristellen töröhuuli nousi julkiseen kulkuvälineeseen, jossa nainen joutui pulittamaan vielä taksan mukaisen lipun. Luonnollisesti hinausmaksu perittiin myös ennen liinan sitomista.

Töröhuulen maksaessa matkaansa, lehteä lukenut nainen vaihtoi ikkunapaikalta käytäväpaikalle. Lehden hän heitti ikkunapaikalle. Huomasin sen ihan sattumalta, sillä seurasin matkustajien reaktioita kun auto otettiin hinaukseen. En kiinnittänyt asiaan sen enempää huomiota, sillä olin kuullut useiden keski-ikäisten naisten istuvat käytäväpaikalla, ettei kukaan vaan istu viereen ilmaa pilaamaan.

Aimo rahasti töröhuulen, mutta ei lähtenytkään ajamaan maksun saatuaan. Hän odotti, että silikonipommi pääsi istumaan ja nousi sen jälkeen paikaltaan. Aimo otti käteensä jonkun paperin ja asteli kröhisten käytäväpaikan varanneen naisen vierelle.

- Krööh, meillä ei myydä istumapaikkoja kaksittain eikä Metro-lehti tarvitse omaa istumapaikkaa. Olkaa hyvä ja pulittakaa ylimääräisen lipun hinta tai täyttäkää tämä lanketti. Voitte jättää sen autosta poistuessanne kuljettajalle.
- Mitä, mi-mi-mi…
- Kynän voitte lainata joltain toiselta, sitä ei ole auton puolesta, krööh.

Tämän sanottuaan Aimo palasi paikalleen ja kohta linja-auto nytkähti liikkeelle Bemari perässään. Matka suuntautui nyt luvatusti Herttoniemen teollisuusalueella olevan Laakkosen pihaan. Liikkeessä näytti olevan sunnuntainäyttely, josta Bemari-pariskunta vaikutti olevan erittäin tyytyväinen. Jätimme heidät siihen ja suuntasimme kohti entistä asuinpaikkaani.

Viimeisessä risteyksessä Aimo pysäytti yllättäen linjurin pysäkille ja avasi kaikki ovet. Hän nousi paikaltaan, käveli lapun täyttäneen naisen luo ja otti paperin itselleen. Tämän jälkeen hän komensi koko porukan ulos, mainiten, että kasikutosella pääsee Herttoniemen metroasemalle. Mersu-mies urahteli jotain siihen suuntaan, että kyydin piti mennä Stadiin asti. Aimo käveli vänkääjän vierelle ja kysyi missä kaupungissa herra luulee nyt olevansa.

- Helsingissä.
- Ja millä nimellä Stadi myös tunnetaan?
- No Helsinki.
- Krööh, sitähän minäkin, ulos koko porukka!

Hauskin juttu tässä oli se, että samalla kohdalla ei ollut pysäkkiä Herttoniemen suuntaan ja porukka jäi pyörimään kuin poranterät bussin vierelle. Aimo sulki ovet ja käänsi auton sivutielle. Hän ajoi sen oman onnikkansa perään, tukkien yhden taloyhtiön parkkipaikan liittymän. Se ei pulleroa haitannut, vaan hän kävi oman onnikkansa alaosasta yhden siirrettävän bussipysäkkimerkin ja iski sen tämän toisen auton kohdalle.

- Virallinen osuus on nyt suoritettu, krööh. Enää on vuorossa epävirallinen osuus.
- Jaa, mikähän se on? utelin.
- Maalaan tämän omiin väreihini.
- Sinä maalaat?
- Oikeastaan olen ulkoistanut maalaushommat Romu-Reiskalle.

Aimo kertoi, että Reiskan palkkaamiseen oli liittynyt yksi ehto. Linja-autoja piti olla maalattavana vähintään kymmenen, sillä isopalkkainen ammattimies ei tee nappikauppaa jonkun yhden tai kaksi autoa omistavan harrastelija-ammattiautoilijan kanssa. Maailman suuret tuulet lepattavat kuulemma Reiskan haalareiden lahkeissa sen verran kovalla puhurilla, ettei kotimaassakaan kannata alkaa nappikauppaa harrastella.

- Muuten, tuli mieleen yksi juttu. Minkä lapun se nainen oikein täytti?
- Kermaperselapun.
- Anteeksi minkä?
- Krööh, kermaperselapun. Käytäväpaikan avulla kaksi penkkiä valtaava on kermaperse enkä voi sietää sellaista millään tapaa. Kysyin asiasta liikenneministeriltä, että saanko lopettaa saman tien moiset häiriköt tien varteen, mutta niuho ei antanut siihen lupaa.

Vaikka Aimo oli vakuutellut, että olisi kyllä hoitanut myös hautaamisen vuoron jälkeen, niin lupaa kaksi paikkaa valloittavan matkustajan lopettamiselle ei irronnut. Myöskään sitominen eikä kaljuksi ajaminen ei ollut sopinut korkeimmille tahoille. Siitä pettyneenä Aimo oli tehnyt ihan itse lapun, jonka täytätti jokaisella penkinvaltaajalla. Vielä ei ollut sattunut kohdalle henkilöä, joka olisi lapun täyttämisen jälkeen istunut toisen kerran käytäväpaikalle ja vallannut molemmat istuimet. Joku oli kyllä heittänyt lapun Aimon silmille, mutta oli tullut toisiin aatoksiin, kun Aimo oli ottanut puhelimen ja kertonut soittavansa virkavallan hakemaan autosta kuljettajan pahoinpidelleen matkustajan.

- Miten se pahoinpitelysyyte muka olisi mennyt läpi? kummastelin.
- Helposti, krööh, ei ne poliisit tiedä miltä näytän normaalisti, krööh.

No, tuo oli totta, sillä Aimon naama oli aina sinertävän kukertavan punakka, ihan kuin turpaan olisi tullut kovemminkin. Esitin pyynnön saada itselle sellainen lappua ja yllättäen Aimo taipui siihen, kunhan vaan jaan lappua eteenpäin hänen nimissään.

- Minä, jaan? hämmästelin.
- Suus kii soppaluu, olet nyt alamaiseni ja teet mitä sanon tai pistän sinut kävelemään, krööh!
- En minä ole kenenkään hommissa, en ainakaan soppaluuna.
- Vai niin, no siinä tapauksessa minun pitää laskuttaa tuosta lapusta matkalipun hinta, tasan kymmenen euroa.

En jaksanut alkaa kinastella yhden kympin päältä, vaan löin Aimon turpeaan kouraan kympin setelin. Mainitsin myös, etten tarvitse siitä kuittia. Sain siihen vastauksen, että Aimo viiltelisi ennemmin ranteet, kuin kirjoittaisi jostain kuitin.

- Aika rajua tehdä tuollaista itselle, kauhistelin.
- Krööh, itselle? Tarkoitin, että viillän ennemmin kuitin pyytäjältä ranteet auki kuin annan sille kuitin, krööh!

Vedin vaistomaisesti takin hihoja alemmaksi ja peräydyin hieman, sillä kohta tuo hullu onnikkakuski on kimpussani jonkun ruosteisen Moran kanssa.

- Krööh, perkele, iski paskahätä, pitää lähteä toimistoon, Aimo ilmoitti.
- Nähdään taas, heilautin huojentuneena kättäni.

Taittelin lapun pusakkani taskuun ja lähdin tarkastamaan missä kunnossa tyhjä entinen asuntoni on. Pääsin sisälle asuntoon kenenkään häiritsemättä. Kämppä oli tasan siinä kunnossa kuin sieltä poistuessani, pois lukien eteisen valtaama mainosposti. Sitä oli varmaan hevoskuormallinen. Eipä tullut pieneen mieleenkään laittaa oveen lappua mainospostin kiellosta, saatana! Kiroillen kahlasin jätepaperivuoren yli ja tarkastin asunnon. Hampaita kiristellen aloin käydä läpi mainospostihelvettiä. Pinosin niitä makuuhuoneen seinustalle.

Kasan keskivaiheilla käsiini sattui lappu, johon oli kirjoitettu harakanvarpailla ”Kuulen ääniä asunnostasi, kello on nyt yksi yöllä”. Lappu oli ilman allekirjoitusta tai päivämäärää, mutta ajankohdan päättelin sen kohdalla olevasta mainospostista. Laitoin lapun sivuun ja jatkoin kasan perkaamista. Tämän jälkeen lappuja löytyi useampi. Laitoin ne kaikki sivuun ja kävin ne läpi vasta valtavan urakan päätteeksi. Urakan saldo oli tonni mainoksia, pari joulukorttia, yksi Sumuvalo-lehti, kirje Rutinoffin tehtaalta ja ne harakanvarpailla tuherretut paperilaput. Lapuista löytyi seuraavanlaiset tekstit: ”Kuulen jälleen ääniä asunnostasi, ajetaanko siellä pahaa pois?”, ”Hiljaa tai otan lisää lääkkeitä!”, ”Nyt minun on tehtävä se, menen vetämään vessan.”, Teen kohta valituksen, en kuule mitä puhutte!”, ”En poistu tästä oven takaa, ennen kuin tiedän mistä äänet kuuluvat.”. Viimeisen lapun jälkeen tulin siihen tulokseen, että äänien alkuperä oli varmaan selvinnyt, sillä oven takana ei ollut ketään.

Miettiessäni lappujen lähettäjää, satuin kääntämään kasan nurinpäin ja huomasin yhden taustapuolella lyijykynäpiirroksen. Kuva esitti aurinkoa ja taloa. Tärkeintä oli kuvan alapuolella oleva harakanvarpailla kirjoitettu teksti ”Martta 8 vee”. Tämä riitti minulle, sillä laput olivat entiseen hullun ämmän asuntoon muuttaneen Räkäpään Martan kirjoittamia. Otin ne käteeni, astuin rappuun ja laskeuduin puolikkaan kerroksen verran alaspäin rapun toisella puolen olevan Räkäpään oven eteen ja survoin nivaskan postiluukusta. Koska lappujen tunkeminen ei saanut aikaan minkäänlaista elämää asunnosta, kävin omasta kämpästä sylillisen vanhaa mainospostia ja tungin myös ne Räkäpään postiluukusta. Pieni aivojumppa pilleripurkkien keskellä tekee terää aivotoiminnalle.

Hyvä, että kerkesin takaisin asuntooni, kun oveen koputettiin. Säikähdin hullun Räkäpään olevan siellä jonkun astalon kanssa, mutta koputtaja olikin Tomppa Pomo. Avasin oven ja tervehdin koputtajaa:

- Mitäs tolppa ho…, ei kun Tomppa Pomo?
- Käh, käh, käh, arvaa paljonko on nyt Talbotin mittarissa, arvaa?
- Varmaan se sama 680 tuhatta mitä siinä on ollut jo muutama vuosi.
- Ehei, käh, käh, käh, nyt siinä on 681 tuhatta. Se nytkähti tonnin eteenpäin eräällä taksikeikalla kun piti heittää pari tyyppiä Jakomäkeen.
- Jakomäkeenkö?
- Otin niiltä tuplamaksun, käh, käh, käh, kännisiä sikoja, käh, käh, käh!
- Eikös se ole moraalitonta?

Tomppa katsoi minua jotenkin oudosti, otti hikinauhan päästään, laittoi sen sieraimiensa eteen ja sanoi:

- Me pilkkutaksikuskit emme ole niin pilkun päälle, aaarrrgh!
- Asiasta toiseen, miten tämän asunnon vuokraaminen on edistynyt, lupasit minulle luotettavan vuokralaisen.
- Minulla on tiedossa neljä luotettavaa vuokralaista.
- En aikonut kylläkään tehdä tästä mitään kimppakämppää.
- Saat valita niistä yhden.

Keskustelimme hetken ja kohta kävi selväksi, että neljä eri henkilöä oli kiinnostunut vuokraamaan asuntoni. Heidän käyntinsä oli aikataulutettu puolen tunnin välein. Tomppa itse aikoi toimia ovella sisäänheittäjänä, ettei kukaan tule ennen aikojaan. Luonnollisesti hän oli lisännyt sen esittämäänsä pilkkutaksiasunnonvälittäjänlaskuunsa. Katsoin laskua ja ojensin sen takaisin miehelle.

- Tämä kuuluu asunnon vuokraajalle. Minä en rahojani tuollaiseen tuhlaa.
- Vai niin, mutta miten minä tämän perustelen?
- Sano vaikka, että se on kynnysraha jolla pääsee kynnyksen yli ensimmäisen kerran tai ihan mitä vaan, minua mokoma lappu ei kiinnosta. Pitääkö minun alkaa epäillä ammattitaitoasi?

Tomppa oikein tärisi lappu kädessään. Aikansa tärrättyään laiha liian pieneen pukuun pukeutuva pilkkutaksikuski kaivoi taskusta kaksi tupakanfiltteriä ja tunki ne sieraimiinsa. Vedettyään henkeä niiden kautta pari kertaa tärinä lakkasi ja itsevarma Tomppa Pomo palasi.

- Pistän tähän vielä pari sataa lisää, ei tänne mitään persaukisia halutakaan.
- Sitähän minäkin!

Jätin Tompan rappuun hikinauhojensa kanssa ja menin itse keittiöön. Vuokralaisia odotellessa otin taskusta Ramben lakimiehen tekemän sopimuspaperin ja Aimolta saamani lapun. Luin kermaperselapun läpi pariinkin kertaan. Aimo oli todella ylittänyt itsensä mokoman lapun kanssa. Omalla sarallaan hänessä alkoi olla ainesta kuin Närässä konsanaan. Lappu oli niin hyvä, että päätin skannata sen tietokoneelle kotona ja laittaa yleiseen levitykseen. Vaikka kuinka tavailin lappuja ja kävelin ympyrää asunnossa, aika oli käydä pitkäksi ennen ensimmäisen vuokralaisen saapumista.

Avasin vielä Rutinoffin tehtaalta tulleen kirjeen, jossa pahoiteltiin sitä, että Suomessa ei ole enää Rutinoffin maahantuojaa. Kirjeessä mainittiin, että voin joko alkaa itse maahantuojaksi tai palauttaa Rutinoffin tehtaalle ja saada siihen laittamani rahat takaisin. Lisäksi siinä oli maininta, että alkoholisoitunut yli-insinööri oli viimein saanut korkin kiinni ja Rutinoffin automallistoon oli pian tulossa uudistus. Rohkenin epäillä mokomaa uutista, mutta jäin toiveikkain mielin odottelemaan jotain konkreettista. Vihdoin ja viimein ovikello soi ja oven takana oli pitkä rentoon ulkoiluasuun pukeutunut mies.

- Kaarlo Kääpä, hyvää päivää.
- Rutinoffin kuski. Astu sisään.

Kaarlo tuli sisälle ja riisui kengät eteiseen. Odotin sen aikaa hiljaa. Miehen vapauduttua kengistään, avasin suuni ja aloitin keskustelun.

- Täm…

En päässyt puolta sanaa pitemmälle, kun mies kääntyi ympäri ja karjaisi:

- Turpa kiinni, osaan minä itsekin katsoa millainen läävä tämä on.

Oho, ajattelin mielessäni ja lähdin astelemaan miehen perässä, tämän käydessä asuntoa läpi huone huoneelta. Viimein päädyimme tuijottamaan lumista parveketta.

- Ihan on eletty kuin pellossa.
- Kuka mitäkin kyntää, vastasin samalla mitalla.
- Haa, olet Volvo-miehiä, kyntäjiä puolet suvusta vauvasta vaariin ja loput homoja.
- En, enkä myöskään Saabisti.
- Minä en sitten hyväksy ihan mitä tahansa asunnoksi, joku laatu se pitää asumisessa olla autoilun lisäksi.
- Sen takia minä en tätä myykään, kun tämä on niin laadukas asunto.

Kaarlo tuhahteli jotain ja lähti tekemään uuden kierroksen. Jäin parvekkeen oven eteen lumia katselemaan, sillä todennäköisesti mies palaa sinne mistä lähtikin. Olin oikeassa, sillä muutaman minuutin jälkeen hän seisoi jälleen vierelläni.

- Et ole vielä kommentoinut asuani.
- En yleensä kommentoi kenenkään pukeutumista, vastasin.
- Sinuna minä kiinnittäisin huomiota pukeutumiseeni, sillä olen potentiaalinen vuokralainen. Sinun ei tarvitse pelätä, että pilaan asunnon raahaamalla sisälle korjattavia moottoreita tai vaihdelaatikoita – AUTONI ON TOIMIVA!
- Uskonhan minä sen.

Katsoin samalla miehen asukokonaisuutta. Punertava ulkoiluasu näytti minusta ihan normaalilta, sellaiselta Toyota-tuulipukutyyliltä. Viimein silmiini sattui pieni teksti miehen olkapäässä. Tarkensin katsettani siihen ja tavasin ääneen.

- Servoletti.
- Eikä mikä tahansa Servoletti vaan Korean Servoletti, ainoa toimiva ratkaisu Suomen talveen.
- Tehdäänkö ne samassa tehtaassa kuin Lada Niva?

Sain tuskin kysymyksen loppuun, kun Kaarlo paineli ovesta ulos ilman kenkiään. Hetken päästä pihalla kävi auton ovi ja sen jälkeen pieni nelosmoottori kiersi kuin viimeistä päivää. Joku taisi olla vähän herkällä päällä tänään.


Ellei kermaperselapun linkki sattunut tekstistä silmiin, niin lataa lappu tästä.

Jaska Pontti
Tutustukaa uuteen Jaska Pontti -kirjaan, mikäli kirjoitustyyli ja huumori kolahtaa. Ellette halua ostaa sitä itselle, niin kiusatkaa sillä vaikka kirjan arvoista tuttavaa.

Nyt on myös mahdollista seurata www.rutinoff.net sivuston kuulumisia ja lukea tarinoita Facebookin Rutinoff-ryhmän kautta. Rutinoff Facebookissa






© Rauno Vääräniemi