Etusivulle
Rutinoffin kuskin tarinat
takaisin tekstipohjaiselle sivulle
Korvikeautojen koeajot

19.12.2010

Sumuvalon sumutus


Kuvittelin erheellisesti, että lokakuussa oli ollut kylmä. Nyt joulukuun alussa tiedän sen erittäin hyvin. Marraskuun loppupuoli oli ollut yhtä perkelettä ilmojen suhteen. Lunta tuli useampana päivänä ja pakkanen raapaisi lämpömittarin mukaan lähemmäs kahtakymmentä astetta, hrrr! Kävin muutamana päivänä tekemässä lumitöitä Rutinoffin luona, mutta en yrittänyt käynnistää sitä. Nyt pakkanen oli viimein laskenut alle kymmenen asteen ja minulla kävi mielessä käydä katsomassa autoa.

En lähtenyt heti aamusta pihalle, sillä odottelin kiivaasti uuden Sumuvalo-lehden ilmestymistä. Viimein postiluukku kolahti ja säntäsin eteiseen, ajatuksena vetää sieraimiin painotuoreen Sumuvalon musteen tuoksua. Tempaisin välioven auki ja jäin katsomaan ovenväliä hölmistyneenä.

- Prkl, minua on petetty! parahdin ääneen.

Kynnyksellä nökötti vain pieni valkoinen paperilappu. Otin sen käteeni ja tavasin tekstin: ”Hyvä Sumuvalon tilaaja, olemme uudessa numerossa määrärahojen puutteessa päätyneet sähköiseen versioon, joka on luettavissanne näillä näppäimillä. Ne tilaajat jotka eivät ole ilmoittaneet meille toimivaa sähköpostiosoitetta, voivat tulla lukemaan lehden toimituksen tietokoneen näytöltä maanantaisin kello 16:17 – 16:32 välisenä aikana. Itseään kunnioittava teidän armoitettu päätoimittaja Kaaleppi Kardaani”.

Tuo tyrmistytti, sillä en minä ollut pyytänyt suosikkilehteäni minään tulevaisuuden e-versiona. Halusin istua sen kanssa vessassa ja selata sen puuduttavia juttuja sängyssä unta odotellessa. Olihan siinä toki asiaakin, mutta aika monesti Kardaani kirjoitteli mitä sylki suuhun toi tai kaljapullo. Asia tympäisi niin, etten jaksanut alkaa avata tietokonetta ja katsoa olisiko luvattu lehti ollut sähköpostissa. Sen sijaan puin vaatteet päälle ja päätin käydä rapsuttelemassa auton puhtaaksi ja putsata samalla parkkipaikalta lumet sen ympäriltä.

Päivä ei alkanut ulos lähtiessä yhtään sen aurinkoisemmin mitä Sumuvalon kanssa, sillä avatessani rapun ovea, se pamahti päin naapurin avautuvaa ovea. Kyseessä ei ollut hullun ämmän ja Ramben ovi, vaan toisella puolen olevan naapurin ovi. En ollut aikaisemmin tavannut koko tyyppiä.

- Pitäisi hitsata tuohonkin joku pidike, naapuri virkkoi.

Rapussa seisoi pitkä kolmikymppinen mies Onnisen kauhtuneet haalarit päällä. Minulla tuli heti mieleen vanha naapurini Romu-Reiska, joskin nuorempi painos hänestä. Kumisaappaita tuolla ei ollut, mutta haalarimuoti oli lähes vastaava.

- Emme ole tavanneetkaan vielä. Olen Rutinoffin kuski, ojensin kättäni miehelle.
- Jamppa Ruippa, putkiasentaja ja hitsari jo kolmannessa polvessa.
- Onko se vihreä Sunny sinun?
- Toki, toki, laitoin siihen vasta uuden pakoputken, hitsasin sen itse.

Katsoin naapuriani tarkemmin ja huomasin hänen kädessään nipun ohkaisia putkia.

- Mitäs noilla meinaat tehdä?
- Joululahjoja.
- Anteeksi mitä?
- Pätkin nämä rautasahalla ja hitsaan yhteen. Ai, ai kun tulee hienot lahjat ja itse tehdyt.
- Niin varmaan.
- Kynätelineitä, huulipuikon pidikkeitä, pumpulipuikkojen pesiä ja lumiharjan pidike.
- Ahaa.

Voihan pöljä, huokaisin Närän mielisanaa ajatellen. Vielä piti tuollainen kaheli sattua seinänaapuriksi. Tyyppi oli muuttanut jälkeeni tuohon asuntoon. Siinä oli tänne muuttaessani asunut vanha eläkeläispariskunta, joka oli vain jossain vaiheessa kadonnut. Ihan yhtä hiljaa tuo Sunny-hitsarikin oli paikalle hiipinyt. Vaikka olin yleensä päivät kotona, oli hän päässyt muuttamaan sellaisella hetkellä, että olin ollut jossain muualla. Epäilin kyllä tämän lyhyen tuttavuutemme perusteella, että muuttokuormassa oli ollut varmaan rautasaha, hitsikone ja nippu putkia.

- Autolleko menossa? Jamppa uteli.
- Joo, ajattelin rapsutella sen esiin ja tehdä vähän lumitöitä sen ympärillä.
- Hyvä, pääsenkin esittelemään pakoputkeani.
- Öh, tuota, en ole ihan varma kiinnostaako se minua.
- No hei, ihan varmasti kiinnostaa kun meillä on viereiset autopaikatkin.

Hujoppi asteli hissille, mutta minä livahdin rappuun. Suunnittelin alas kävellessä, että otan rapun ala-aulasta lumiharjan ja niittaan tuon pakoputkikahjon harjanvarrella haalareista johonkin hyvin epämukavaan paikkaan. Sekin vesittyi, sillä hullu ämmä seisoi oven ulkopuolella kyseinen harja kädessään. Avasin oven, astuin pakkaseen ja jäin pitämään ovea auki.

- Tulossa vai menossa?
- Olen lähdössä diiliin.
- Ai minne?
- Diiliin. Katsoin juuri tikipoksilta sen diilin ja se nätti mies siinä keskipallilla palkkaa naisia johtajiksi. Ajattelin mennä hakemaan yhden johtajanpaikan siltä. Minusta tulee Tunturi-mopotiosaston johtaja.
- Ahaa, no onnea matkaan.
- Mitä vittua, häh? hullu ämmä rääkäisi.
- Miten niin?

Onneksi tajusin ottaa muutaman nopean väistöaskeleen, sillä harja viuhui todella läheltä. Väistellessä sain selville, että hullu ämmä oli ottanut yhteyttä televisioon. Sieltä oli myös todettu, että onnea matkaan. Nyt hän kuvitteli, että olin jotenkin kimpassa television kanssa. Sain selvitettyä, että olin vain vilpittömästi toivotellut onnea. Samalla selvisi, että harjalla hän aikoi rapsutella moponsa lumesta puhtaaksi. Meidän jutellessa myös putkiasentaja oli ennättänyt pihalle.

- Kuka vittu sinä oot? hullu ämmä kivahti miehen huomattuaan.
- Olen Jamppa Ruippa.
- No johan on vittu nälässä pidetty, oletko Pohjois-Koreasta?
- Täältä Vantaalta.
- Onpa hienoja putkia, minulleko ne toit?
- Mitä, eih…

Jamppa menetti muutamia putkia ennen kuin kerkesi lausetta lopettaa. Hullu ämmä nappasi ne ja tunki nahkaiseen olkalaukkuunsa. Lähtiessään astelemaan poispäin, hullu ämmä marmatti, ettei millään olisi halunnut niitä putkia, mutta kun ne kerran hänelle varta vasten tyrkytettiin.

- Onneksi minulla on kotona noita lisää, Jamppa sipisi.
- Kenen on, kenen ei, vastasin ja lähdin astelemaan autopaikkaa kohti.

Kurvasin matkalla roskakatokseen, josta kävin noukkimassa kolan ja lumilapion. Joskus, noin vuosi sitten minulla ei olisi tullut pieneen mieleenikään tehdä lumitöitä parkkipaikalla, mutta nyt se oli alkanut tuntua jopa tervetulleelta vaihtelulta. Olin nähtävästi tulossa vanhaksi. Päästessäni Rutinoffin luo lumityökoneiden kanssa, totesin haalarihemmon olevan kontallaan autonsa takana.

- Pitää katsoa onko se suorassa, Jamppa selitti.
- Entä jos tuo sinun Sunny ei ole vaaterissa?
- Sihtaankin sitä putkea pohjaan nähden.
- Mitäpä jos olet ajanut pohjan kiveen ja siinä on painauma?

Jamppa meni hetkeksi ihan hiljaiseksi ja kohta mies lähti harppomaan kohti verkkokellareita. Tuskin kerkesin putsata Rutinoffin kattoa, kun Jamppa palasi tunkin ja pukkien kanssa. Hän alkoi sovitella niitä auton oikean kyljen alle. Yritin kysellä miten menee, mutta ainoa vastaus oli kilke ja kalke, jota mies sai aikaan vasarallaan. Toisaalta oli hyvä, että Jamppa keskittyi autonsa kolisteluun, sillä sain nyt rauhassa putsailla lumet parkkiruudustani. Vähän etempänä hullu ämmä puuhasteli moponsa parissa kauhean kiroilemisen kanssa. Siinä perkeleet lentelivät siihen malliin, että ilmaan ei olisi sopinut enää lumi- eikä vesisadetta. Olin juuri saanut homman tehtyä ja nojailin kolaan, kun hullu ämmä ilmestyi vierelleni.

- Pidä perkele harjasi!
- Mitä, häh?
- Harjaa vaikka hampaas, perkele!
- No?

Nohitteluni ei auttanut, vaan ämmä paineli nokka taivasta kohden mopolleen ja kohta Tunturi pörähti käymään. Raivoisan kaasuttelun jälkeen mopomuori oli kadonnut parkkipaikalta. Otin maahan heitetyn harjan ja rapsuttelin sillä puolihuolimattomasti lumia auton viereltä. Auton alta paljastui asfalttia, joten innostuin harjailemaan aikani kuluksi vähän reilummin.

- Tää, tää, tää!
- Mitä, kuka, häh? pyörähdin ympäri ihmeellisen täättelyn kuultuani.

Käännyttyäni kohtasin tuimakatseisen miehen, jonka tunnistin oitis naapuritaloyhtiön apinamieheksi. Olin antanut hänelle sen nimen, sillä mies käveli kuin apina kädet edessä roikkuen ja heiluen. Lisäksi vaikutti, kun tyypillä olisi sonnat aina housuissa. Pistin kyllä jo hetki sitten merkille, että hän oli putsailemassa omaa autopaikkaansa, kuten aina lumisateella ja sen jälkeen.

- Tuo, tuo ei ollut sinulla hetki sitten, mies osoitteli harjaa.
- Ei niin, sain sen vasta.
- Niin, sitä minäkin. Nyt pitää vain saada vaimo uskomaan se.
- Anteeksi, mutta mikä teidän nimi olikaan, meni jotenkin ohi?
- Jarno, Jarno Koikkala.
- Rutinoffin kuski, esittelin myös itseni.
- Aika siisti, Jarno kokeili jalallaan harjaamaani aluetta.

Seuraavaksi Jarno oli harjani kimpussa. Hän mittaili sitä kädellään ja otti tuntumaa sen painoon. Harjattua aluetta katsellen hän kysyi:

- Kummalta lähtee puhtaammin, vasemmalta vai oikealta?
- Lähtee mikä?
- Tulee siistimpää jälkeä?
- Ihan sama minun mielestä.
- Ei, ei voi olla, vaimo tahtoo tarkat tiedot. Miten, miten tää, tää, tää voi olla niin vaikeata vastata yksinkertaiseen siivouskysymykseen?

Hetken asiaa väännettyämme kävi selville, että Jarnon taloyhtiöltä puuttui tuollainen ihan tavallinen katuharja ja sehän miestä riipoi oikein kunnolla. Ei hän sitä myöntänyt, mutta näin miten Jarno oli kiukusta punainen, kun oma autopaikkani oli puhtaampi mitä hänen.

- Jarnooo, Jarnooo tuu parvekkeen alleee, tääälläää huutaa suuun vaimooos!
- Tää, tää, tää oli nyt tässä. Älä yritä tehdä tästä enää vaikeampaa.
- Minä?

Apinamies lähti harppomaan kädet vatsan edessä viuhuen. Mies viipotti etukenossa parkkipaikan puoleisten parvekkeiden alle ja kohta alkoi sen sortin papatus, etten ihan äkkiä ole moista kuullut. Nainen tuntui antavan ohjeita siitä miten lapiota ja kolaa käsitellään, ettei hänen omistamansa Primera saa naarmuja kylkiin. Jarnon mainitessa lumiharjan, kuului parvekkeelta kirkaisu ja sen jälkeen tuli täysin hiljaista. Apinamies katosi nopeasti talon rapun ovelle päin.

- On se vaaterissa, vaati vain pientä hienosäätöä, Jamppa könysi ylös autonsa alta.
- Hienon pakoputken olet tehnyt ja helmat. Ovatko ne samaa putkea?
- Jäi vähän yli, niin tein niistä helmat. Persoonalliset, eikö totta?

Kyllä ne olivat persoonalliset, sillä en ole koskaan aikaisemmin nähnyt Sunnyssa rautaputkia hitsattavan helmoihin. Olivat vielä kivasti ruosteessa. Tuijotin varmaan helmaputkia liian pitkään, sillä Jamppa alkoi ehdotella, että Rutinoffin terveet helmat korvattaisiin ruosteisilla putkilla. Torppasin heti mokoman raiskausidean. Autoani ei hitsaile kukaan isänsä vanhoissa Onnisen haalareissa. Jos sitä joku hitsaa, niin tarpeen tullen Villen pajan tyypit. Villen pajassa oli se hyvä puoli, että siellä saattoi vittuilla miehille sisätiloissa, toisin kuin täällä kylmällä parkkipaikalla. Lisäksi olin tottunut siihen, että rahalla saa ja Rutinoffilla pääsee – eli ilmainen tai halpa työ kostautuu yleensä tavalla tai toisella.

- No ihan pienet putket minä voisin hitsata vaikka ovenkahvoiksi.

Minua alkoi jo tympäistä mokoma hitsihemmo ja kysyin vuorostani?

- Saanko mäjäyttää tällä lapiolla päähäsi?
- Miksi?
- Miksi sinä haluat pilata autoni hitsaamalla?
- Teen siitä komeamman.
- Tasapäisenä näyttäisit sinäkin nätimmältä.

Hetken Jamppa pyöritteli vielä silmiään, ennen kuin asia meni hänelle ihan yläkertaan saakka. Samassa taakseni pysähtyi Primera ja apinamies työnsi päänsä ulos apukuskin ikkunasta.

- Ostetaan muuten parempi ja puhtaampaa jälkeä tekevä harja mitä teidän taloyhtiössä on.
- Minulla on pullasuti kotona, osta myös sellainen, sillä on hyvä viimeistellä.
- Vaimo kuulitko?

Samalla hetkellä parkkipaikalle kurvasi kauhean pörinän saattelemana ylikonstaapeli Jöön Mersu. Herra ylikonstaapeli pomppasi autostaan ulos yhtä ketterästi kuin takiaisnauhaan kiinni jäänyt tennispallo. Puuskuttaen hän lyllersi keskelle parkkipaikkaa pysähtyneen Primeran luo ja sanoi sen kuskille:

- Eturekkari on lumessa, en näe lukea sitä, tietää satasen pikavoiton, tässä tiketti.
- Papapapapapapapapa, alkoi kuski papattaa takaisin.

Luulin tässä vaiheessa, että pallon muotoinen ylikonstaapeli menisi jotenkin hämilleen moisesta, mutta mitä vielä. Hän vastasi samalla mitalla:

- Rätätätätätätätätätä.

Pienen hetken päästä raha vaihtoi omistajaa ja apinamies komennettiin pyyhkimään etukilpi puhtaaksi. Jöö seisoi vierellä tarkastamassa, että siitä tulee varmasti poliisin silmin luettava. Lopulta kaikki muut paitsi Primeran sakki olivat tyytyväisiä ja pariskunta sai luvan jatkaa matkaa.

- Pitää köyhän nöyränä kun välillä sakotetaan, ylikonstaapeli sanoi minulle.
- Mitä täällä teet, onko ilmassa rikollisuutta?
- Tulin kysymään, että oletko lukenut jo uusimman Sumuvalon?
- Ei se tullut, tuli vain joku paperi.
- Kyllä se tuli, se tuli sähköpostiin ja se on myös ladattavissa Sumuvalon nettisivuilta.
- Jaa, en viitsinyt avata konetta vielä.
- Vai niin, olitko kenties ajamassa ylinopeutta jossain vai harrastamassa laitonta kokoontumista parkkipaikalla? Tiedätkö, että molemmat ovat rikoslaissa tuomittavia tekoja?

Jamppa pyrki myös ylikonstaapelin juttusille, mutta joutui perääntymään, kun Jöö uhkasi hakata tämän kumipuunoksalla siniseksi ja pidättää naamioituneena esiintymisestä. Haalarit kuulemma peittivät miehen vartalon niin, ettei Jöö nähnyt millainen puikelo sen alla oli.

- Minä kehottaisin lukemaan sen Sumuvalon, Jöö kääntyi jälleen puoleeni.
- Etkö itse osaa? En minä mikään satujen lukija ole, hanki äänikirja.
- Virkavallan vastustaminen, se, se vasta kalliiksi tuleekin.
- Kuules Pöö, ei kun Jöö, miksi autostasi puuttuu toinen takaovi?
- Se putosi.
- Ehehehee, miten niin mätä vanha Mersu, ehehehee.
- Sakotin sen päälle ajanutta.

Hetken tarinoituamme selvisi, että Jöö oli yrittänyt saada sopimaan Mersuunsa uudempia ovia. Hän oli ottanut toisen takaoven irti ja sovittanut siihen uudempaa ovea. Se ei ollut kuitenkaan asettunut oviaukkoon, joten hän joutui laittamaan vanhan oven takaisin. Siinä asennushomman tiimellyksessä oli tullut nopea keikka motarille rattijuopon perään ja ovi oli jäänyt kiinnittämättä kunnolla. Ovi oli tippunut motarin rampille ja takaa tullut paku oli ajanut sen yli. Pakukuski oli saanut sakot ja komennuksen hankkia Mersuun ehjä ovi, tai muuten uhkasi kuritushuone.

- Tuli mieleen yksi asia, olen pohtinut sitä tovin, Jöö raapi päätään.
- Älä ota mitään kovin vaikeita asioita pohdittaviksi jatkossa.
- Niin, se oli se lounas. Minulle soitti joku mies ja sanoi, että minun pitää maksaa kahden hengen lounas jossain kalliissa paikassa, taisi olla viitisenkymppiä.
- Oho, onko olemassa niinkin kallista ruokaa?
- Et sattumoisin tiedä moisesta mitään?
- Minä, no en, syön yleensä vain kotona.

Jöö katseli minua tuimasti alta kulmain. Pyörittelin itse vain päätäni ja huokailin sitä miten kalliilla ruoalla ihmiset hankkivat ylipainoa joka koituu terveydelle vaaraksi. En tiedä, ottiko pallonmuotoinen Jöö sen vittuiluna, sillä keskustelu lounaasta loppui siihen.

- Lähetät minulle tekstarin heti kun olet lukenut sen lehden tai muuten vien kilvet autostasi.
- Minkä takia?
- Se seisoo vinossa tuossa ruudussa. Silmäni sanovat, että siinä on paha rakennevika joka ei täytä tieliikennemääräyksiä.
- Millainen vika?
- Keksin sen myöhemmin. Näkemiin ja poliisin pelkoa!

Kolmiovinen Mersu pörisi pois parkkipaikalta vaivaisen näköisesti. Siinä oli tosiaan auto ja mies löytäneet toisensa. Tässä vaiheessa minulle riitti ulkoilu ja palautin lumenaurausvälineet roskakatokseen. Katuharjan vein rapun ala-aulaan. Jamppa yritti vielä selittää jotain hitsaamisesta, mutta viittoilin häntä olemaan hiljaa. Palasin sisälle asuntooni ja avasin tietokoneen. Siellä oli sähköpostissa viesti Sumuvalo-lehdeltä otsikolla Sumuvalon sumutus. Klikkasin auki sen liitteenä olevan pdf-tiedoston ja aloin lukea sitä. Sisällysluettelon kolmannessa kohdassa tajusin miksi Jöö oli käynyt pihalla, lehdessä oli Jöön palsta. Klikkailin heti sinne.

- No voi yhden Jöön kerran, heheheee, hekottelin luettuani palstan.

Selasin lehden ensin nopeasti läpi ja huomasin Närän saaneen mainoksensa siihen. Ihmettelin kun papparainen ei ollut soittanut asiasta. Kaivoin puhelimen esille ja totesin sen olleen äänettömällä. Puhelimeeni oli tullut kuusikymmentä puhelua yhdestä ja samasta numerosta – Närältä. Laitoin puhelimen ensin normaalitilaan ja otin puhelun papparaiselle.

- Vaippa on herännyt, Närä raakkui puhelimeen.
- Puhelin oli äänettömällä.
- Näitkö, näitkö jo sen?
- Kyllä minä valon näin aamulla kun menin vessaan, ihan oli yhtä kirkas kuin ennenkin.
- Pöljä, minun mainokset uudessa Sumuvalossa, niitä oli kaksi. Nyt alkaa tulla rispektiä joka raosta ja niiden pöljien naapurin Sahahalkojen Toyota-kerho on kohta vain marjanpoimijoille.
- Sinun kerhoon siirtyy siis kaikki virkkaajat, vai?

Närä oli niin tohkeissaan, ettei hän kuunnellut ollenkaan mitä sanoin, höyrysi vain kerhostaan ja sen saamasta mainostilasta. Lisäksi hän on nyt lehdentekijänä noussut aivan uudelle levelille.

- En tiennytkään, että niitä tehdään portailla, piruilin takaisin.
- Toyotat täyttävät kohta kaikki tiet, meissä on voimaa!
- Kait niitä nyt joku hinailee poiskin?
- Tarjoatko minulle pullaa ja kahvia tästä hyvästä? Olen nykyisin vaikeasti lähestyttävä julkkis.
- En, kiitos ja näkemiin!

Paskat minä mitään pullaa ja kahvia tarjoa tuolle eläkeläispummille. Ostakoot itse pullansa. Puhelun jälkeen luin Sumuvalon kannesta kanteen, mikä ei nyt montaa hetkeä vienyt. Kaaleppi Kardaani oli lehdessä ihan omilla linjoillaan. Kuka muu keksisi tehdä autolehteen vertailun kauppakasseista, niistä muovisista. Autohuumoripalsta oli yllätys, sillä se oli loistanut poissaolollaan pitkän aikaa. Ei lehti huono ollut, paperiversioon nähden vain epäkäytännöllisempi lukea ja juttuja olisi saanut olla enemmän. Lähetin luku-urakan jälkeen Jöölle tekstarin, johon ylikonstaapeli vastasi: ” saat pitää ajokorttisi”.

HYVÄÄ JOULUA KAIKILLE LUKIJOILLE!

Lataa uusi Sumuvalo tästä, ellet löytänyt linkkejä tekstistä.


Rutinoffin kuskin tarinat jatkuvat pienen tauon jälkeen joskus tammi-helmikuulla 2011.

Rutinoffin kuski


Jaska Pontti
Tutustukaa uuteen Jaska Pontti -kirjaan, mikäli kirjoitustyyli ja huumori kolahtaa. Ellette halua ostaa sitä itselle, niin kiusatkaa sillä vaikka kirjan arvoista tuttavaa.

Nyt on myös mahdollista seurata www.rutinoff.net sivuston kuulumisia ja lukea tarinoita Facebookin Rutinoff-ryhmän kautta. Rutinoff Facebookissa






© Rauno Vääräniemi