Etusivulle
Rutinoffin kuskin tarinat
takaisin tekstipohjaiselle sivulle
Korvikeautojen koeajot

12.12.2010

Ilmainen lounas


Lokakuu alkoi lannistaa kylmyydellään ja tulevalla suurella urakallaan. Edessä olisi se jokasyksyinen laiskanmiehen painajainen, nimittäin renkaiden vaihto räntäsateen piiskatessa päin naamaa. Olen aika usein saanut Romu-Reiskan vaihtamaan renkaat Rutinoffiin, mutta nyt Reiska asui Helsingissä ja minä jossain kaukana kehäteiden takana. Olin yrittänyt henkisesti valmistautua tuohon koitokseen, mutta jotenkin en ollut vielä saavuttanut täydellistä henkistä tasapainoa asian suhteen. Meinasi vieläkin hikoiluttaa pelkkä ajatus renkaiden vaihtamisesta.

Olin tavaillut uutta Sumuvalo-autolehteä sillä silmällä, että löytyisikö sieltä joku firma, joka vaihtaisi renkaani kohtuullisella hinnalla. Jotain 25 euron tarjouksia siellä oli ollut ja muutama niin hämärä ilmoitus, että sellaisiin en viitsinyt edes soittaa. Olin sen verran tutustunut lähiympäristöön, että ihan lähellä ei ollut yhtään rengasfirmaa. Painetta renkaidenvaihtoon lisäsi myös ylikonstaapeli Jöö, joka oli käynyt jo kaksi eri kertaa parkkipaikalla esittelemässä sakkolappua, joka seuraisi jos ajaa metriäkään kesärenkailla talvirengaspakon aikana. Ylikonstaapeli oli vaatinut päästä jakamaan niitä asuntojen postiluukuista, mutta en antanut hänelle ovikoodia. Jöö oli mutissut naama punaisena jostain poliisien masterkoodista, mutta hakattuaan sitä meidän ovinäppäimistöön kolme tuntia, oli mies lannistunut ja käynyt sakottamassa kaikki lähistöllä yli kolme senttiä kanttikivetyksestä kauemmaksi pysäköidyt autot. Ne kuulemma vaaransivat leveiden pelastusautojen liikennöinnin.

Tänään lauantaina aamukahveja juodessa katselin ulos ja totesin lämpömittarin näyttävän muutaman asteen plussaa. Keli vaikutti otolliselta renkaidenvaihtoon. Silmäilin aamusumpin kera Sumuvaloa ja silmääni otti yksi ilmoitus. Siinä oli maininta auttavasta puhelimesta. Tarvitsin renkaidenvaihtoon apua, joten kipaisin puhelimen makuuhuoneesta ja soitin kyseiseen numeroon jossa vastattiin heti.

- Auttava puhelin.
- Rutinoffin kuski täällä terve. Tarvitsisin apua.
- Auttava puhelin.
- Rutinoffin kuski täällä hei, minulla olisi avun tarvista.
- Auttava puhelin.

Tässä kohtaa minulla alkoi käyrä näyttää ylöspäin. Joko linjan toisessa päässä oli aivoton paviaani tai sitten kyseessä oli vastaajanauhoitus. Kuuntelin luuria tovin, mutta en saanut korvaani yhtään mitään, mitä voisi sanoa ääneksi. Lopulta sanoin luuriin:

- Pitäkää perkele tunkkinne!

Samassa linjan toisessa päässä oleva heräsi horroksestaan.

- Auttava puhelin, kuinka voin auttaa?
- Teillä oli ilmoitus Sumuvalossa, aloitin varovasti.
- Kyllä oli, kallis ja maksettu mainos.
- Hienoa, minulla olisi hätä autoni suhteen, sen alle pitäisi vaihtaa talvirenkaat.
- Jaa.
- Mitä jaa, ei tuo auttanut minua vielä yhtään.
- Aijaa.
- Eikä tuo, perkele!
- Niinkö?

Kiristelin jälleen kerran hampaitani ja kirosin siinä sivussa Kaaleppi Kardaanin luotsaaman Sumuvalolehden, joka oli autolehtien kunkku vain armoitetun päätoimittajan mielestä. Valitettavasti olin sen ikuinen ilmaistilaaja. Kokeilin muuton yhteydessä, etten ilmoita heille uutta osoitetta, mutta lehti tuli oikeaan osoitteeseen kuin nakutettu siitä huolimatta. Olihan siinä toki välillä hyviäkin juttuja, sitä ei voi kieltää.

- Oletteko te sinut autonne kanssa? luurista kuului hiljaisuuden jälkeen.
- Olen kyllä.
- Miten te suhtaudutte matalalattiaraitiovaunuihin?
- Ei voisi vähempää kiinnostaa, tuhahdin.
- Onko ylinopeus mielestänne vain herkästi laukeavien miesten ongelma?
- Ei kiinnosta, ajan vain neljääkymmentä.
- Montako aspiriinia mahtuu kaljapulloon?
- No voi helvetti, mitä nämä kysymykset oikein ovat?

Minä halusin apua renkaidenvaihtoon, enkä jotain sekokysymyksiä ties mistä omituisista asioista. En todellakaan ollut kiinnostunut matalalattiaraitiovaunuista tai aspiriineista kaljapullossa.

- Miltä sinusta tuntuu kun metalli puristuu metallia vasten, rutistaen pieneksi kaiken väliin jäävän?
- Tarkoitatko nyt kun kaksi autoa törmää toisiinsa satasen nopeudella ja tyypeistä tulee jauhelihaa?
- Lentävätkö jäiset heinäsirkat helmikuussa? Tuntuisiko se sinusta pahalta ajatukselta?
- Ihan sama mikä lentää ja mikä ei. Kenen tämä auttava puhelin oikein on? Onko tämä mitenkään kytköksissä autoiluun?
- Olemme Huhmareiden Halaajia ja haluamme kartoittaa mitä apua tarvitaan eniten.
- Täh, että minkä halaajia?
- Huhmareiden.
- Saako teiltä apua renkaanvaihtoon vai ei?
- Ei!
- Kiitos ei mistään ja näkemiin!

Pitihän se arvata, että Kardaani möi mainostilaa ihan kenelle tahansa joka maksoi siitä jotain. Ilmankos ilmoituksessa ei ollut ”Auttava Puhelin” -tekstin lisäksi muuta kuin puhelinnumero. Puhelun jälkeen kävin makkarista mustan tussin ja suttasin ilmoituksen näkymättömiin.

Seuraavaksi valitsin puhelimesta Närän numeron ja kilautin papparaiselle. Närän apu oli pieni mahdollisuus, mutta kokeilin nyt sitäkin. Vauhtipappa vastasi pian ja pääsin esittämään asiani. Hetken kuunneltuaan sain puolestani kuulla miten hyvässä asemassa hän oli autonsa kanssa, suorastaan Keisarillisen hyvässä asemassa. Oman Toyota-kerhon hallitsijana useampi kerholainen oli tarjoutunut vaihtamaan hänelle talvirenkaat alle, maksutta totta kai. Sillä sai rispektiä ja mitä enemmän omasi rispektiä, niin sitä ylempänä oli kerhon hierarkiassa. Renkaiden vaihtajaksi oli selviytynyt kovan nokittelun jälkeen eräs hankolainen kerhon jäsen. Tämä miespuoleinen henkilö oli luvannut Närälle renkaiden vaihdon ajaksi alle oman uuden Priuksen ja renkaidenvaihdon lisäksi Närän autolle pesun, vahauksen ja sisäputsauksen. Ehdotin tämän kuultuani, että Närä voisi kilpailuttaa myös Rutinoffin renkaiden vaihtajat, mutta ennen puhelun katkaisemista kuulin vain sanan ”pöljä”.

Tästä sisuuntuneena hörpin nopeasti vielä yhden mukillisen kahvia, käväisin suihkussa ja poistuin verkkokellariin renkaita ihmettelemään. Nostettuani kaikki neljä rengasta pois verkkokopista, päätin, etten niitä ala ainakaan itse auton alle tunkemaan. Otin kellarista vielä tunkin, jonka olin saanut edesmenneeltä ystävältäni Werneri Warrelta. Tuo punainen tunkki oli konkreettinen muisto hyvästä ystävästäni, joka halusi aikoinaan auttaa renkaanvaihtotuskaani kunnollisella työkalulla. Wernerin muistojen siivittämänä pyörittelin renkaat ja kannoin tunkit autolleni. Kuin tilauksesta hullu ämmä asteli nahkapuku päällä kulman takaa.

- Päivää naapurin rouva.
- Perkele mikään rouva vielä ole. Oliko tuo vittuilua naimattomia neitoja kohtaan, mitä häh?
- Jaksatko muuten nostaa yhtä rengasta pääsi päälle? osoitin Rutinoffin rengasta.
- Saatanan tyhmä kysymys, kysyisit että kuinka monta?

Toistin kysymyksen toivotulla tavalla ja samalla avasin Rutinoffin takaluukun ja apukuskin oven. Hullun ämmä ähkiessä renkaiden kanssa, taivutin apukuskin penkin selkänojan eteen.

- Eikö näitä perkele ole enempää ja miksi vitutta nämä on näin pieniä? hullu ämmä äyski neljä rengasta päänsä päällä.
- No seuraava ei onnistu ainakaan.
- Mikä muka?
- Et millään saa niitä renkaita autoon niin, ettei yksikään kosketa maata.
- Ja sehän on saatanan vale, ettenkö minä onnistu siinä.

Minun piti kuunnella aika monta perkelettä, mutta vihdoin ja viimein jokainen rengas ja jopa tunkki oli pakattu autoon. Renkaat eivät todellakaan koskettaneet maata, mitä pidin kiitettävänä suorituksena. Tässä vaiheessa minua vähän harmitti, etten ollut yllyttänyt tuota riskiä naista vaihtaman renkaita vaikka kuudessa minuutissa. Olisin varmaan saanut renkaat auton alle viidessä minuutissa.

- Mitä nyt sanotaan? hullu ämmä tunki melkein suuhun.
- Kiitos.
- Ei riitä vittu.
- Hyvin paljon kiitoksia.
- Kehu mua vai tuuppaanko nyrkillä nenään?
- Hyvä suoritus, varmaan maailmanmestaruusaika.
- KEHU MUA!
- Klups, tuota, kivasti tuo hiuskiehkura tuossa otsalla.

Heitin tuon ihan sen kummempia ajattelematta ja kaduin sitä saman tien, sillä hullulla ämmällä oli päässään vanha nahkainen moottoripyöräkypärä eikä sen alta näkynyt hiuskiehkuroita.

- Ai onko?
- O-on se, nyökyttelin.
- Kiitos, olen hyvin otettu. Nyt pitää mennä, menen mopotilla Cittariin, siellä kun on sellainen sisäparkki ja pesupalvelu.

Samassa hullu ämmä oli jo Tunturi-moponsa kimpussa. Hetken polkemisen jälkeen mopo pörähti käymään. Pienen ähinän jälkeen nahkaperse oli hierottu mopon satulaan ja hullu ämmä lähti vimmatusti kaasuttaen matkaan. Tielle päästyään hän nyki ohjaussarvesta kuin heikkopäinen, yritti nähtävästi saada moponsa keulimaan. Ensimmäisessä mutkassa mopon alle oli jäädä päättärille tulossa oleva linja-auto. Onneksi ei jäänyt, sillä en olisi halunnut olla sen linjurikuskin pöksyissä joka hullun ämmän mopon eteen jää törmäyskurssille.

Nyt kun renkaat olivat autossa, istahdin Rutinoffin ratin taakse ja väänsin virta-avaimesta. Kone pörähti käyntiin ja alkoi tärisyttää autoa 1,1 litran koneen väkivahvalla väännöllä. Peruutin auton ruudusta ja ajoin sen varovasti kanttikivetykseltä tielle. Köröttelin tasaista kolmeakymmentä ensimmäiseen kiertoliittymään, jonka jälkeen polkaisin tallan syvemmälle ja otin matkanopeudeksi neljäkymmentä. ABC-huoltoaseman kohdalla kurvasin sen pihalle, sillä yleensä huoltoasemien pihoilla notkuu maailman parhaita automiehiä, oli kyse sitten Volkkarin koneen vaihtamisesta tai rallin ajamisesta. Tälläsin Rutinoffin erääseen pihan takaosan ruutuun. Tämän jälkeen kaivoin taskusta valkoisen taitellun paperilapun ja tekstasin siihen isolla: ”Renkaiden vaihto kuudella eurolla”. Nousin autosta ja kiinnitin sen Rutinoffin takalasiin. Tuskin sain lapun paikoilleen, kun eteen käveli lihava mies, jonka paidassa luki:” Joka kelissä on paljon pelissä – nai rahtari.”

- Kierrosko? mies kysyi.
- Kyllä, koko hoito vain kuudella eurolla.
- Oletko tässä kuinka pitkään?
- Riippuu miten hommat alkavat luistamaan. Nopeat syövät hitaat.
- On se kyllä halpa, rahtari päivitteli.
- Ei muuta kuin taalat tiskiin, niin pääset vaihtamaan renkaat.
- Täh, siis minä vaihdan renkaat?
- Jep, et kait sinä nyt minua joulupukiksi luullut, iso mies, tuollainen paita ja kaikki.
- Pidä perkele renkaasi…

Ensimmäinen raameiltaan sopiva ehdokas otti nokkiinsa hyvästä bisnesideastani ja poistui kiroillen luotani. Ihme tyyppi, ensin oli kiinnostunut ja sitten tuli täysi tyrmäys. Olisi vittu kysynyt että kuka vaihtaa ja mitä. Ei ole minun vika, että lähtee leikkiin puutteellisin tiedoin. Samahan se on tavallisella kuluttajallakin. Ostat kalliin uuden auton ja saat kuulla, että siihen hintaan ei sisälly edes haluamaasi väriä, puhumattakaan lain vaatimista talvirenkaista eikä sitä edes toimiteta sinulle ilman jotain perkeleen kynnysrahaa, muka toimitusmaksu.

- Anteeksi, anteeksi, koskeeko tämä tarjous myös pakettiautoja? pitkätukkainen mies tuli kyselemään.
- Näetkö tämän auton tässä, osoitin Rutinoffia.
- Joo.
- Tarjous koskee sitä. Maksat kuusi euroa, niin pääset vaihtamaan siihen renkaat. Halvempaa kuin salilla käynti ja saat raitista ulkoilmaa.
- Mutta tuossahan lukee, että renkaiden vaihto kuudella eurolla.
- Kopioipas se teksti vaikka omaan kännyyn ja tavaa sitä illalla peiton alla. Jossain vaiheessa olet varmasti sisäistänyt sen sanoman.
- Ai niin, siis sinä haluat vaihtaa renkaat kuudella eurolla, pitkätukka alkoi hymyillä.
- Tulihan se sieltä.
- Em mää, sehän tekee vain puoltoista euroa per kumi, on se aika vähän.

Ei tullut kauppoja tälläkään kertaa, mutta en antanut sen lannistaa itseäni. Koska olin erittäin laiska ja saamaton ihminen, piti minun yrittää pitää kiinni laiskuudestani viimeiseen saakka. Parin muun tyypin kanssa keskusteltuani tulin siihen tulokseen, että lähestymistapani on vallan väärä. Istahdin siis jälleen autoon. Kaivoin taskusta toisen paperilapun, johon tein sopimuksen renkaidenvaihdosta. Kirjoitin siihen, että allekirjoittanut renkaiden vaihtaja saa ilmaisen lounaan valitsemassaan paikassa. Sen jälkeen tekstasin kuuden euron vaihtotarjouksen toiselle puolen tekstin: ”Renkaiden vaihtajalle ilmainen lounas.” Viiden minuutin päästä autoni luona oli jonoa. Nousin autosta jututtamaan tarjokkaita.

- Kuinka monelle hengelle se lounas on? ensimmäinen jonottaja kysyi.
- Sovitaan että kahdelle, niin ei tarvitse yksin kärvistellä.
- Missä se on, minä en ainakaan tee mitään pizzalounaan takia, yksi jonottajista huusi.
- Valitsemassanne paikassa.
- Minkä arvoinen se on?
- Se maksaa sen mitä se maksaa.

Tilanne kärjistyi kolmen miehen kahakointiin, sillä kommenttien mukaan he kaikki olivat tulleet paikalle yhtä aikaa. Muutamassa minuutissa kahta oli tuutattu nenään niin pahasti, että nämä katsoivat parhaakseen luovuttaa. Kolmas asteli voitonriemuisena eteeni. Tälläsin tyypin luettavaksi sopimuslappuni.

- Ettei mitään jää epäselväksi. Laita siihen nimesi, puhelinnumerosi, yhteystietosi ja allekirjoituksesi.
- Joo, tää on selvä, siis ilmainen lounas missä tahansa kahdelle hengelle, enkä voi valittaa lounaan laadusta sinulle, sillä lounas on sellainen asia mihin et voi vaikuttaa.
- Hyvä, hommiin vaan.

Muut poistuivat paikalta ja mies aloitti hommansa. Aikansa huhkittuaan renkaat tuli vaihdettua ja pyynnöstäni hän tarkasti jopa ilmanpaineet, kun ensin siirsin autoni ilmanpainemittarin viereen.

- Siitä lounaasta vielä, miten se maksupuoli, mies kyseli urakan jälkeen.
- Sehän nyt hoituu yleensä rahalla tai kortilla. Soitat kuule tähän numeroon kun olet nauttimassa lounaasta, annoin miehelle paperilapulla puhelinnumeron.

Missään tapauksessa pieneen mieleenikään ei tullut antaa miehelle omaa numeroani, vaan lapulle oli raapustettu ylikonstaapeli Jöön numero. Saapahan virkavalta jotain pohtimista, kun häneltä aletaan tivata ilmaista lounasta.

- No perskele, kyllä kannatti vetää niitä kahta palikkaa kuonoon, heh, heh.
- Kiitos reippaasta suorituksesta, siinä oli voimaa mukana, kehaisin vielä.
- Ja paljon.

Hyvästelin miehen, joka ryntäsi vanhan Bemarin luo. Bemu lähti renkaat sutien huoltoaseman pihalta. Olin juuri astumaisillani Rutinoffiin, kun joku rykäisi takanani. Käännähdin ympäri ja näin edessäni toisen nenille saaneen.

- Niin? tiedustelin kohteliaasti.
- Minä olin muuten ensimmäisenä jonossa.
- Että siis sinullekin ilmainen lounas vai?
- Kyllä tai lakimieheni ottaa yhteyttä, on muuten velipoika sellaiset koulut käynyt.

Astuin pari askelta eteenpäin ja katselin hetken ympärilleni. Sen jälkeen osoitin yhtä ilmansuuntaa.

- Kun olet näemmä lähes lakimies itsekin, niin mikähän ilmansuunta se tuollapäin on?
- Eh, etelä, eikun sehän taitaa olla lounas.
- Jep, nautitko tässä heti vai vasta myöhemmin?

Meni varmaan kymmenen sekuntia, ennen kuin miehen naamalle levisi hymy.

- Ei saatana, siis ilmainen lounas, voi vittu, jätkähän on nero!
- Nooh, laiska lähinnä.
- Ei jumalauta, täähän on ihan tolkuton juttu, voi juma mitkä naurut tällä saa aikaa frendien kesken. Hei, jos tarvitset joskus lakiapua, niin soita meille, tässä kortti.

Sain käteeni hienon käyntikortin, jossa luki isolla: ”Lakimies Bothers Eka ja Veka”. Tuijotin korttia tovin, sillä mielestäni yhdestä sanasta puuttui kirjain.

- Ollaan tosi häiriköitä broidin kanssa, joten soita vaan, saat hyvät alennukset.
- Siis olet enemmän kuin lähes lakimies.
- Jep.

Kättelimme vielä lopuksi ja tämä nenään töötätty lakimies poistui hopeisen Mersun luo. Pujahdin itse Rutinoffin ratin taakse ja hurautin nastat rapisten kotipihalle. Tällä kertaa jouduin nöyrtymään ja kaivelemaan itse renkaat autosta. Pyörittelin ne verkkokellariin ja poistuin sen jälkeen kotiin nauttimaan lounaasta.


Joulun kunniaksi ensi viikon sunnuntaina ilmestyy Rutinoffin kuskin tarina nimeltä Sumuvalon sumutus ja sen kylkiäisenä Sumuvalo-lehti pdf-versiona. Hiihdelkää varovasti siihen saakka.



Rutinoffin kuski


Jaska Pontti
Tutustukaa uuteen Jaska Pontti -kirjaan, mikäli kirjoitustyyli ja huumori kolahtaa. Ellette halua ostaa sitä itselle, niin kiusatkaa sillä vaikka kirjan arvoista tuttavaa.

Nyt on myös mahdollista seurata www.rutinoff.net sivuston kuulumisia ja lukea tarinoita Facebookin Rutinoff-ryhmän kautta. Rutinoff Facebookissa






© Rauno Vääräniemi